Kalkkis

Tällä viikolla on sitten päästy jo kunnolla hiihdon makuun. Pikkuisen vajaa pari sataa kilsaa kertyi tälle viikolle, mutta ensi viikko taitaakin olla taas vähän hiljaisempaa, sillä lämpimät kelit ovat pehmentäneet ladut jo melko heikkoon kuntoon ja jos lisälunta ei ole tulossa, niin hiihtokilometrejä ei paljon lisää kerry. Nilkkakaan ei ole oikein perinteisen hiihdosta tykännyt, vaan alkaa särkemään jo matkan aikana, ainakin pidemmillä lenkeillä.Toteutin nyt sitten sen, mikä oli jo viime talvena mielessä, eli tein työmatkan hiihtäen. Jopa kolmena päivänä. Molemmissa päissä ei tarvitse kuin muutama sata metriä kävellä ja muuten pääsee valaistuilla laduilla hiihtämään. Lyhimmillään matkaa kertyisi noin 10 km, mutta lisälenkin kanssa kilsoja on tullut noin 16 yhteen suuntaan.

Sain nyt myös röntgen-lääkärin lausunnon nilkastani. Lausunnossa kerrotaan mm. “Akillesjänteen insertiossa on luupiikki ja akillesjänteen sisällä hieman insertioalueen yläpuolella on 5 mm pitkä hieman yli 1 mm paksuudeltaan oleva kalkki.” Lisäksi mainittiin jotain sellaista, jota en ymmärtänyt, mutta ensi torstaina toivottavasti saan siihenkin selvyyden, kun menen jälleen yhdelle ortopedille jalkaani näyttämään. Toivottavasti saan sieltä suosituksen magneettikuvaan, jolla saisin terveyskeskuksesta uuden palvelusetelin, ettei tarvitse koko kuvausta itse maksaa.

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli.
Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli.

 

Kilsat täynnä

Tällä viikolla meikäläinen palautettiin maan kamaralle. Tai itse asiassa siirrettiin lähemmäksi loppusijoituspaikkaani, kumpi suunta maan kamarasta nähden se nyt sitten tulee olemaankaan. Kävin nimittäin työterveyslääkärillä näyttämässä vihoittelevaa nilkkani, sillä halusin taas yhden uuden ihmisen kuulla murheistani. Siellä rouva tohtori alkoi epäilemään, että olisikohan jalalle tullut kilometrit jo täyteen ja että harrastuksiin voi olla tulossa muutoksia. Alkaa kuulemma tuota ikää olemaan jo sen verran. Just.Oli hilkulla, etten avannut sanaista arkkuani tohtorille. Ajattelin kuitenkin, että käyntini tavoite, eli kuvauksiin pääseminen on ehkä helpompaa, kun en ala isommin päätäni avaamaan. Röntgeniin pääsinkin vielä samana päivänä ja toiveissa on, että magneettikin vielä kutsuisi alkuvuoden aikana.

Eipä ole siis jalka oikein tykännyt juoksukokeiluistani. Kipeytynyt on, joten taitaa olla ensi kesänkin maratonit vaarassa. Talvi onneksi tekee tuloaan toden teolla, joten jospa hiihtämään pääsisi lähiaikoina, niin ei tarvitsisi niin paljon tuota sisäliikuntaa harrastaa.

Kilometrit täynnä… hah…

Viikon kuva By Tuuli
Viikon kuva By Tuuli

 

 

“Näin kulutan aikaa”

Eipä tullut sitten talvi vielä, vaikka vähän jo lupaili. Eikä kovin lupaavilta ennusteetkaan näytä. Yhden kahdenkympin lenkin ehdin tehdä, mutta siihen se sitten jäi. Tuulilla on kilsoja kerättynä jo satasen verran, kun kävi Räikällä tahkoamassa kilsan lenkkiä. Itselläni ei moisella pätkällä pyörimiseen riittänyt into, joten tyydyin sisäpyöräilyyn.Hieman, erittäin hieman on juoksuakin tullut taas kokeiltua. Alkuun salilla matolla kilsan parin pätkiä jokusen kerran viikossa punttitreenin yhteydessä, mutta Jouluviikolla jo ulkona kaksi reilun neljän kilometrin hölkkää Sisun kanssa. Hyvä lenkkikoira tuosta on tulossa, sillä nätisti juoksi lähdes koko matkan vierelläni. Pari kertaa kävi tolpan merkkaamassa, mutta muuten keskittyminen riitti vierellä juoksuun vaikka vastaan tuli muita koiria tai lenkkeilijöitä.

Ajan nopea kuluminen on tässä alkanut huolestuttamaan. Se ei huoleta, että aikaa kuluu nykyään enemmän juoksukilometriä kohden, eikä oikeastaan sekään, että Joulu tuntuu tulevan entistä nopeammin vuosi vuodelta. Se on huolestuttavaa, että kun perjantaina istahtaa illalla kuudelta pelaamaan tietokoneella, niin kello huomaamatta puoliyö, eikä tuona aikana ole persettään nostanut tuolista kuin kertaalleen Sisua äkkiä ulkoiluttamassa ja pari kertaa jääkaapilla käydessä. Eikä tuossakaan vaiheessa vielä malttaisi lopettaa, mutta kun järki huutelee makuuhuoneesta nukkumaan, niin pakko se on jossain vaiheessa lopettaa. Ja seuraavana päivänä sama homma uudelleen. Kyllä ne tunnit ovat viikonloppuna lyhyitä.

Viikon kuva By Tuuli
Viikon kuva By Tuuli

 

Hiihtokausi avattu

Hiihtokauden avaus tuli suoritettua tänään sunnuntaina, kolmea päivää aiemmin kuin viime vuonna. Aamulla ei ollut vielä mitään suunnitelmia, että tänään vedettäisiin monoja jalkaa, mutta kun Tuulikin kävi suksimassa, niin kyllä sitä minunkin sitten piti. 20 kilsaa tuli luisteltua, ja yllättävän hyvä oli jo latupohja. Muuten meni ihan mukavasti, mutta kädet meinasi loppua loppumatkasta. Onkohan salitreeneissä ollut jotain vikaa?

Kantapääkin on ollut nyt taas melko hyvä. Viimeisin piikki alkoi muutamassa päivässä vaikuttamaan ja kivut hävisivät lähdes tyystin. Hiihdossakaan jalan kanssa ei ollut mitään ongelmia. Juoksua en ole vielä yhtään kokeillut, mutta kyllä sitäkin lajia voisi kohta alkaa salilla kokeilemaan, jos vaikka talvella pääsisi Sisun kanssa vielä juoksulenkeillekin.

Muuten liikunta-aktiviteetit ovat olleet salilla käyntiä ja spinning-pyörän polkemista (ja työmatkapyöräilyä). Takamuskin on alkanut jo kestämään kahden tunnin spinning-treenejä, vaikka alussa sellainen aika tuntui mahdottomalta suoritukselta.

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli.

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli.

 

Kaikkeen tottuu

“Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla…” julistaa Toni Wirtanen korviin tungetuista kuulokkeista. Vakava katseeni on kohti lattiaa. Muutama tippa vierähtää lattialle silmieni eteen. Oloni on tuskainen ja sydän pyrkii rinnasta ulos. En jaksaisi enää. Hieman aiemmin rautaneito oli laulanut pitkänmatkanjuoksijan yksinäisyydestä, mutta nyt oli kyse aivan muusta. Olin hämärässä huoneessa, ollut melkein tunnin, täysin yksin. Tuska kasvoi ja jälleen muutama uusi tippa valahtaa lattialle edellisten viereen. Pian olisi tehtävä ratkaiseva päätös.

Aika on täynnä. Isken perseeni penkkiin ja väännän spinning-pyörän vastusta pienemmälle. Hörppään pullosta vettä, pyyhkäisen hikisen naamani ja käsivarteni ohjaustangolla roikkuvaan pyyhkeeseen. Kahden minuutin jakso isolla vastuksella oli ohi ja muutaman minuutin päästä olisi edessä puolen minuutin spurtti. Vilkaisen vielä varmuudeksi ympärilleni, että varmasti olen yksin, sillä Apulannan voima oli saanut minut päästämään muutaman laulunsanan suustani vahingossa ulos.

Tätä on nyt jatkunut jo jokusen viikon ajan neljänä päivänä viikossa. Jotain aerobista liikuntaa sitä on pakko tehdä. Ja kun juoksemaan ei pysty, niin olkoon se sitten sisäpyöräilyä. Aluksi tämä tuntui todella tylsältä hommalta, mutta kaikkeen tottuu ja nyt tästä on alkanut jopa tykkäämään. Suurena apuna homman mielekkyyteen on ollut Spotifystä virtaava musiikki.

Ensi viikolla olisi kolmas piikki tiedossa. Viisi viikkoa aiemmin saadusta kortisonista ei ollut minkäännäköistä apua kantapäävaivaani, mutta otetaan nyt se kolmaskin, kun sellaisen voi lääkärin mukaan vielä tähän aikaikkunaan ottaa. Mutta sitten on kuulemma pidettävä pidempi paussi pistelyssä. Toivottavasti kantapää tulisi edes hiihtokuntoon, jos sen juoksut on muka nyt juostu.

Jalat vispaavat mielettömästi ja sydän hakkaa taas kuin viimeistä päivää. Tunnin viimeiset vedot ovat ohi ja nyt taas rullataan kevyesti. Tunti hikiliikuntaa olisi melkein takana. Jare Henrik Tiihonen uhoaa kappaleessaan ja pyrkii ulos kuulokkeista, fiilis on korkealla ja meno on mitä kiihkeintä. Polkisko vielä toisenkin tunnin?

Karkauspäivät

Kaksi viikkoa on nyt takana lääkärin määräämää juoksutaukoa. Ulkoilut ovat jääneet siis työmatkapyöräilyn ja Sisun ulkoiluttamisen varaan. Sisäliikunnan määrä on puolestaan vähän lisääntynyt, sillä olen nyt käynyt viikonloppuisinkin salilla polkemassa spinning-pyörää. Eipä se kovin mieltä ylentävää hommaa ole, mutta hiki siinä sentään tulee.

Ihan totaalinen juoksutauko ei ole ollut, sillä tänään juoksin 200 m (jopa melko kovaa) saappaat jalassa Sisun perässä, kun se taas (toisen kerran) karkasi pihasta täydellä laukalla naapurin pihaan. Onneksi siellä ei ollut tällä kertaa ketään kotona, toisin kuin maanantaiaamuna, jolloin Sisu pölähti naapurin avoimesta takaovesta sisälle – klo 6 – nice.

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli

 

Vanhan toistoa

Tällä viikolla tuli testailtua lisää jalan kuntoa. Tiistaina ja torstaina tein kuuden kilometrin lenkit, mutta siihen se sitten jäikin. Torstai-iltana jalka alkoi kipuilemaan enemmän ja perjantaina aamulla se oli sen verran kipeä, että aloin selailemaan Koskiklinikan ajanvaraussivustoa. Alkukesän piikittäjälle oli vapaa aika 50 minuutin varoitusajalla, joten Tuuli kuskiksi ja pika-pikaa Tampereelle.

Magneettikuvastakin minulle jo lääkäri ehdotteli, mutta sovittiin, että piikitetään vielä kerran ja katsotaan mihin se johtaa. Jos ei pysyvää apua ole, niin laitetaan sitten vasta 500 euroa haisemaan. Kaupan päälle sain 3-4 viikkoa juoksukieltoa ja muutenkin liikuntaa järkevissä määrin. Mitäköhän sekin tarkoittaa?

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli

 

Piinaviikot

Hieman on taas vähän kirjoitettavaa harjoittelurintamalta. Piinaavat kaksi lepoviikkoa juoksusta on nyt ohi, kun lauantaina kävin tekemässä kutosen lenkin. Juoksu tuntui ihan hyvältä, eikä jalkakaan kipuillut. Mutta eipä se ole tässä viime lenkeillä juostessa tuntunutkaan, vaan vasta illalla tai seuraavana päivänä. Mutta nyt onneksi ei mitään isompaa kipua juoksusta seurannut, vaikkei nilkka nyt ihan sata olekaan, mutta eiköhän sitä ensi viikolla taas kokeilla uusiksi.

Viikon kuva by Tuuli

Viikon kuva by Tuuli

Koirauutisia wuh… wuh…

Sisu senkun kasvaa ja komistuu. Hampaat ovat vaihtuneet ja sen myötä tavaroiden kaluaminen on lähes loppunut. Käsissä se kyllä on vielä kiinni, kun sille päälle sattuu (ja sitähän sattuu) ja hyppimistäkin on välillä riesaksi asti. Sisäsiistiksi onneksi se on jo oppinut ja viimeisistä lattilätäköistä onkin jo jokunen viikko aikaa.

Vapaan koiran elämää Sisu on saanut viettää oikein tosissaan, sillä kotipihassa sitä ei kiinni pidetä laisinkaan. Välillä se painaa metsään vähän pidemmäksikin aikaa, mutta kyllä se sieltä huutamalla on aina takaisin tullut. Tottuminen vapaan koiran elämään, on vaan mökille mentäessä hieman huonompi homma, kun siellä mökin piha ei oikein tunnu riittävän reviiriksi. Molempien naapurien puolelta sitä on jo saanut huudella ja hakea pois.

Viimeiseltä tutkimusreissultaan se tuli takaisin täysi oluttölkki suussaan. Mahtokohan naapurin isännän saunakalja jäädä juomatta seuraavalla mökkikerralla. Toisaalta tölkki oli sen näköinen, että se oli paremminkin kaivettu esiin jostain maan alta kuin saunan terassilta. Reijän Sisu oli tölkkiin saanut, joten nyt on sekin päässyt oluen makuun. Sisun viikonlopun menussa olikin näin ollen hiirtä ja olutta… ja peuransontaa. Njam…

Jurppii

Jos nyt olisi takana pitkä uuvuttava juoksukausi ja kisoja olisi juostu ihan hulluna ja hyviä tuloksia saavuttaneena, niin nyt voisi ihan hyvillä mielin parannella paikkoja ja pitää pieni välikausi ennen seuraavaan hiihto- ja juoksukauteen valmistautumista. Mutta kun mikään noista edellä toivotuista ei ole toteutunut ja juoksuintoakin olisi melkoisesti, niin tämän hetkinen tilanne jurppii kuin pientä oravaa.Nilkka (en ole vielä myöntänyt itselleni, että se voi olla jopa akillesjänne) on taas siinä kunnossa, ettei juoksusta tule mitään. Tai itse juoksun aikana ei ole mitään ongelmia, mutta seuraavina parina päivänä tietää taas juosseensa. Ja kun pitkää pyörälenkkiäkään ei ole tarjennut enää tehdä, niin huonolla mallilla treenit ovat olleet.

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli

Takapakkia

Tässä sitä taas ollaan. Juoksut vähissä ja jalka kipeänä. Viimeiset kolme viikkoa on menty pienillä kilometrimäärillä, sillä nilkka on vihoitellut sen verran, ettei juoksu ole tuntunut oikein hyvältä. Olen myöskin yrittänyt parannella ja säästellä sitä tämän päivän puolimaratonia silmällä pitäen.

Viikko sitten tosin kävin Jämillä juoksemassa vajaan 13 km “kisan” samalla, kun Tuuli juoksi puolimaratonin. Jämi21 XC Runin yhteydessä oli myös kuntolenkki, johon osallistuin ilman numerolappua. Lähdin matkaan samaan aikaan kuin muutkin, mutta sen verran korrekti olin, etten käyttänyt järjestäjän juottopaikkoja hyväksi, kun en kerran osallistumismaksuakaan ollut maksanut. Reitti oli melko rankka, kun Jämin harjumaisemissa kerran juostiin. Aikaa reittiin kului 52:42, joten kilometriaika jäi neljän minuutin huonommalle puolelle. Tuolla ajalla olisi tosin tullut kärkisija, mutta 45 euron osallistumismaksulle ei olisi tullut paljoa katetta, sillä tässä sarjassa palkinnotkin arvottiin. Joten hyvä näin.

Tänään olin siis Tampereen puolimaratonin lähtöviivalla. Nilkan kestävyys oli hieman arvoitus, sillä edes veryttelyt eivät sujuneet ilman kipuja. Viimeisten viikkojen harjoitusmäärät olivat myöskin jääneet melko vähäisiksi. Toisaalta ylikunnosta ei ainakaan ollut pelkoa. Päätin kaikesta huolimatta lähteä kokeilemaan 4:05:n vauhtia, ja katsoa kauanko sitä jaksaisi.

Sää oli mitä mainioin, reilu kymmenen lämmintä, pilvistä ja ainoastaan pientä tuulta. Keskustorin lähtöpaikalle oli ahtautunut toista tuhatta tossujalkaa odottamaan, että klo 11:30 pamahtaa. Olin änkenyt itseni mahdollisimman lähelle lähtövaatetta, sillä alkukilometrien kapeus ja tiukat mutkat on parempi  päästä juoksemaan väljässä joukossa.

Alun kilometrin meni hieman suunnitelmia kovempaa, mutta edessä oleviin nousuosuuksiin oli hyvä ottaa vähän varanttia. Seitsämän kilometrin kohdilla, ensimmäisen puolikkaan pahimpien nousujen jälkeen, keskinopeus olikin 4:04, eli aikataulussa oltiin. Puolimatkan krouvi oli Ratinan stadionilla ja sen verran laskuvoittoisena reitti jatkui sinne, että keskivauhti tippui 4:01:een. Chip-ajanotto näytti puolivälin ajaksi 42:32.

Viikon kuva by Tuuli

Viikon kuva by Tuuli

Ratinan sisäkierron jälkeen matka suuntasi kohti Hatanpäätä ja Härmälää. Hatanpäälle saapuessamme juoksu ei enää tuntunut kovin tuoreelta ja Härmälään nousun jälkeen alkoi jalka jo painamaan. Jalassa alkoi myös tuntumaan pieniä ikäviä kivun merkkejä, mutta ne eivät onneksi kestäneet kauaa.

Härmälässä alusta vaihtui hiekaksi ja muutenkin kumpuilevaksi. Hiekkapätkää jatkui reilun kolmen kilometrin matkan ja kun matka alkoi muutenkin jo painamaan, niin vauhdin ylläpitämiseksi joutui jalkoja käskyttämään ihan tosissaan. Viimeisellä kilometrilla sain vielä yhden selän kiinni, mutta takaa päin alkoi kuulumaan myös uhkaavaa teputusta. Löysin kuitenkin vielä viimeisellä puolella kilometrilla uuden vaihteen ja sain pidettyä takaa tulevat perässäni.

Nettoajaksi sain ajanoton mukaan 1:26:04, joka antaa keskivauhdiksi 4:04, eli suunnitelmien mukaan juoksu sujui. Oma ja muutaman muunkin GPS tosin näytti, että reitti olisi ollut 200 m ylimittainen, joten jos tuo pitää paikkansa, niin sitten loppuaika olisi jopa suht mainio. Muutenkaan reitti ei mainoksista huolimatta ollut kovin nopea. Hiekkapätkää oli jonkin verran ja nousuakin löytyi. Tosi koville menijöille reitti on myös tosi mutkainen, sillä ysikympin mutkia reitillä on tosi paljon. Tälläisellä köpöttelijälle niistä ei juurikaan hidastajaksi ole. Matkan tulosten virallisuuskin on hieman kyseenalainen, koska lähtö ja maali olivat eri paikoissa. Tosin en osaa sanoa onko lähtö korkeammalla kuin maali, sillä viimeisen sadan metrin nousu, nostaa maalin tasoa lähemmäksi keskustorin lähdön tasoa.

Järjestelyt olivat ihan hyvät. Juottoja oli tosi paljon ja muutenkin rahalle sai kohtalaisesti vastinetta (chip-ajanotto, paita, evästä maalissa) ainakin, kun osanottomaksu meni firman piikkiin (kiitos Avant Tecno). Vessatilanne pitää perinteisesti myöskin raportoida. Ratinasta pyttypaikkoja löytyi enemmän kuin tarpeeksi, mutta keskustorille niitä ei oltu kovin paljon raahattu. Myöskään reitin varrelta ei virallisia vessapaikkoja löytynyt kuin Ratinasta puolimatkan kohdalta. Mutta onneksi maha ei alkanut sohlaamaan, eikä näin ollen tarvinnut mennä tekemään arboretumin puskille syyslannoitusta.

Saapi nähdä kuinka pahasti jalka otti nokkiinsa tästä keikasta. Näin saman ehtoon illalla se ei onneksi vielä tunnut kovinkaan pahalta, mutta huomenna totuus sitten paljastuu. Voi olla, että tämän syksyn kisat olivat nyt tässä ja loppu vuosi keskitytään taas parantelemaan paikkoja ja keräämään peruskuntoa.

Viikon wuh-wuh kuva by Tuuli

Viikon wuh-wuh kuva by Tuuli