Vajaat pari viikkoa sitten alkoivat uudet kuviot niin töiden osalta kuin työpaikan vaihdon aiheuttamien sivuvaikutustenkin osalta. Näitä sivuvaikutuksia on lähinnä työmatkan muuttuminen ja salipaikan vaihto. Salipaikaksi valitsin EasyFitin. Pääsyynä tähän valintaan oli, että se oli kahdesta mahdollisesta se huomattavasti edullisempi. Ja ihan hyväksi valinnaksi se on osoittautunutkin, sillä aamuisin siellä on tosi rauhallista (yleensä pari-kolme minun lisäksi), joten laitteille ei tarvitse jonotella.

Aamuinen työmatka salin kautta koukatessa on 8.6 km, eli 8 km vähemmän kuin aiemmin. Tälläin talvella siihen on mennyt noin puoli tuntia (pyörällä), mutta eiköhän siitä muutama minuutti lähde pois, kun saan suvikummit alle. Töistä kotiin on 8.1 km ja se taittuu vähän reilussa parissa kymmenessä minuutissa, sillä reitti on melko tasaista – jopa alamäkivoittoista.

Hiihtäen en ole vielä töissä käynyt, mutta muuten on tullut kyllä suksittua. Tämä viikko pitää kylläkin ottaa vähän rauhallisemmin, jotta sunnuntaina jaksaa lykkiä Pirkassa. Tämän viikon hiihdot on Pirkkaa lukuunottamatta siis hiihdetty, sillä pe ja la täytyy pitää lepoa. Pirkan keli tosin näyttää tosi surkealta, sillä ainakin tällä hetkellä kaikkitietävä Foreca näyttää, että lauantai-iltana alkaa tulla reilusti lunta ja sitä jatkuisi koko yön. Sunnuntaiaamulla pakkasta kymmenisen astetta, joten luistoa on turha odottaa. Tuulikin kääntyy idän puolelle, joten sekin puhaltaa tietenkin vastaan. Toisaalta ehkä lumi ja vastatuuli ovat parempia, kuin lauantaiaamun -20 astetta pakkasta. Vai pitäisikö vaihtaa reppu-Pirkkaan, jos silloin olisi vaikka parempi keli…

Toinen lomaviikko meni sekin hiihdon merkeissä. Onneksi sentään pääosin eri maisemissa kuin yleensä. Kolistelimme nimittäin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä yöjunalla Kolariin ja sieltä sitten Ylläksen kupeeseen Äkäslompoloon. Huonosti nukutun junayön jälkeen oli vielä voimia lähteä hiihtämään, ja pakko olikin, sillä neljän päivän pohjoisen pikavisiitistä piti ottaa kaikki irti. Kolmenkymmenen asteen pakkaset olivat juuri väistyneet Lapista ja tilalle oli tullut mukavat kahdeksan pakkasastetta.  Ladut olivat ensimmäisenä päivänä mukavan liukkaat ja hiihtoa kertyi vähän vajaat 40 km, kun kiersimme Ylläksen myötäpäivää Kesängin keitaan, Aurinkotuvan ja Velkonkodan kautta.

Toisena Ylläspäivänä (torstai) sää oli edelleenkin lauhtunut ja pakkasta oli nelisen astetta. Taivas oli pilvessä, mutta lunta ei satanut, vaikka yöllä vähän oli ripsinytkin. Lähdimme hiihtelemään juuri ajettuja latuja pitkin kohti pohjoista ja Peurakaltiota. Luisto oli uuden, hiihtämättömän ladun vuoksi heikohko, mutta mikäs kiire siinä oli, kun aikaisin lähti liikkeelle. Kymmenisen kilsaa pääsimme neitseellisiä latuja hiihtämään, mutta sitten reittimme poikkesi ladulle, jota ei oltu ihan vähään aikaan koneella ajettu, joten jouduimme ladun aukaisuhommiin. Yksi ladulle katkennut mäntykin jouduttiin kiertämään umpihangen kautta ja onneksi se oli ainoa, sillä umpihankihiihto ei oikein tavallisilla suksilla helposti onnistu.

Tämän jälkeen suuntasimme Kotamajalle, ja tämäkin väli oli pääosin ladun aukaisua, joten meno oli melko verkkaista. Seuraavat kolme kilometriä Pyhäjärvelle päin olikin sitten taas mukavaa kovaa latupohjaa, mutta sitten latu muuttuikin taas pehmeäksi, vaikka koneella se olikin juuri ajettu. Sauva upposi melkein joka työnnöllä pehmeeseen penkkaan ja työnnöistä katosi teho. Sama pehmeä latu jatkui seuraavat kuusi kilometriä, jonka jälkeen reittimme kääntyi kohti Tammitupaa ja latu loppui kokonaan. Mottorikelkalla ajettua pohjaa pitkin oli kaksi henkeä hiihtänyt ennen meitä ja niitä jälkiä mekin menimme. Tässä vaihessa näkyi ensimmäisen ja viimeisen kerran tällä pohjoisen matkalla aurinko, noin puolen minuutin ajan. Tammituvalta jatkoimme matkaa kohti etelää samaa ladutonta uraa pitkin. Parin kilometrin Tammituvalta lähdön jälkeen vastaan tuli latukone kovalla ryminällä ja teki meille hienon, mutta pehmeän ja luistamattoman ladun. Siitä matka jatkui Latvamajan ja Kesängin keitaan kautta takaisin majoitukseen.

Päivän saldo oli 56 km, josta valtaosa oli joko ajamatonta tai sitten pehmeätä juuri ajettua latua. Nälkä oli siis sen mukainen, kun istahdimme Julli’s -ravintolan pöytään. Poronkäristysannos upposi siihen tahtiin, että se loppui ihan käsiin. Kesken syönnin kävin jo tilaamassa mukaan yhden pitsan, sillä käristysannos ei tuntunut riittävän mihinkään. Onneksi mainitsimme kovasta nälästämme tarjoilijalle, ja hän kiikuttikin meille samaan rahaan vielä santsiannoksen käristystä muuseineen, puolukoineen ja suolakurkkuineen. Pitsaan ei sitten tarvinnutkaan ihan heti koskea. Julli’s on hyvä.

Kolmantena päivänä lähdimme hiihtelemään Ylläksen eteläpuolelle. Jälleen pääsimme (tai jouduimme) hiihtämään aivan tuoreita latuja, joten luisto oli sen mukainen. Ensin saavuimme Velhon kodalle ja sielä suuntasimme Luosuun ja Aurinkotuvalle. Tämän jälkeen kohti Kahvikeitaan laavua ja sieltä Kellostapulikurun valkoisia maisemia ihailemaan. Loppukilometrit olivatkin sitten vain laskettelua majapaikkaan. Illalla kävimme tekemässä vielä makkaranpaistohiihdon Tunturijärven laavulle. Päivän km-määräksi tuli 38 + 15 = 53 km.

Viimeisen päivän aamuna pakkasimme kamat kasaan ja suuntasimme kohti Leviä. Siellä hiihdimme Köngäksen koululla ja takaisin, josta kertyi matkaa 26 km. Tämän päälle teimme vielä 8 kilometrin Isoporo-lenkin, joten päivälle tuli hiihtokilsoja vain 34. Hiihdon päälle kävimme vielä Levin kylpylässä polsimassa, ennen kuin suuntasimme kohti Kolaria ja seuraavaa huonosti nukuttua yöjunamatkaa.

Vaikka Ylläksellä olikin vallan mahtavat maisemat ja muut olosuhteet, niin viikon paras hiihtokeli oli kuitenkin sunnuntaina kotimaisemissa. Iltapäivällä oli nimittäin täydellinen Zero-suksikeli. Luisto oli mahtava ja pito lähes täydellinen. Tällainen keli pitää saada Pirkan-hiihtookin. Viikon hiihtomääräksi tuli n.250 km ja koko loman n.470 km. Tänään meni myös puolitoista tuhatta rikki, joten viime vuoden hiihtomäärä on rikottu jo tässä vaiheessa talvea.

P.S. RIP kummisetä

Nyt menee mun blogilla huonosti. Tämä ei kiinnosta enää edes spämmääjiä. Viimeisen viikon aikana on tullut vain kahdeksan spämmi-kommenttia, kun viime aikoina niitä on tullut parisen kymmentä per viikkoon. Tämä on mun 248. blogikirjoitukseni ja olen saanut kaiken kaikkiaan vähän vajaat 2400 kommenttia kirjoituksilleni. Niistä 8 EI ole ollut spämmiä, eli ihan OK, se tekee vähän yli yksi kommentti per vuosi. Tuo runsas palaute on juuri se syy, miksi jatkaa tätä kirjoittelua.

Ensimmäinen lomaviikko takana. Hiihto on näytellyt aika suurta osaa lomasta, sillä perjantaita lukuun ottamatta olen käynyt joka päivä tekemässä pienen lenkin. Maanantaina tein vähän vajaan kolmen kympin lenkin ja tuota mittaa on sitten joka päivä jokusella kilometrillä venytetty. Tänään tosin nousujohteisuus loppui, sillä Tampereen laturetkellä ei ollut tarjolla kuin 40 km lenkki. Tosiaalta tämän päivän kelissä ei olisi yhtään pidempään huvittanut lykkiäkkään, ainakaan laturetken olosuhteissa. Pito oli melko heikko, vaikka vähän väliä suksen pohjissa olikin viiden sentin lumipaakku. Toisaalta tasatyöntöäkään ei päässyt kunnolla lykkimään, kun ladunraunusta oli sen verran pehmeä, että sauva upposi joka työnnöllä pari-kolmekymmentä senttiä. Hiihdä siinä sitten. Muutama kirosanakin taisi päästä. Hiihtoa tälle viikolle kertyi vähän päälle 220 km.

Alkuviikosta kävin tutustumassa pariin ylöjärveläiseen kuntosaliin, joista toiseen pitäisi tässä uusien töiden alkaessa liittyä. EasyFit on tällä hetkellä vahvemmilla Fressiin nähden, mutta pitää vielä käydä tuo EF testaamassa. GoGo Expressistä jo irtisanoin itseni, mutta ensi kuun loppuun asti minulla on siellä vielä oikeus käydä. Harmittaa kyllä vaihtaa salia, sillä GoGo Express on ollut tosi hyvä paikka minulle. Se on halpa ja siellä on hyvin laitteita. Fressi on kolme kertaa kalliimpi ja EasyFit melkein tuplat Expressiin verrattuna. Olishan noissa tarjolla kaikkea ryhmäliikuntaa, mutta se ei nyt minua juuri kiinnosta. Mutta kai niitäkin pitää käydä kokeilemassa, jos tarjolle kerran tulee. Fressin punttisali ei oikein vakuuttanut ja EF:n punttipuoli on vielä kokeilematta.

Eilen meni tämän talven ensimmäinen hiihtotonni rikki (ja todennäköisesti myös viimeinen). Hieman olen viime vuosien määriä edellä ja syynä siihen on aikaisemmin alkanut hiihtokausi sekä paria edellistä talvea kevyempi koulukuorma. Nyt on myös hyvät mahdollisuudet kerryttää parina seuraavanakin viikkona kilometrejä, sillä perjantaina oli viimeinen työpäivä Metsolla ja uudessa paikassa aloitan vasta parin viikon päästä. Työstressiä ei siis ole ainakaan kahteen seuraavaan viikkoon, mutta yo-kirjoitukset kyllä painavat päälle tuonakin aikana.

Pirkkaankin on nyt sitten ilmoittauduttu. Viime vuoden ennätysaikaa on turha lähteä rikkomaan, mutta jos sijoituksen saisi sarjassaan taas lähemmäksi viittäkymmpiä, niin siinä olisi tavoitetta riittävästi. Nyt on ensimmäinen vuosi, kun pääsen neljäkymppisten sarjaan. Siinä sarjassa on ollut viime vuosina jokunen kymmenen hiihtäjää vähemmän kuin yleisessä sarjassa, joten senkin puolesta sijoituksen paranemiseen on mahdollisuuksia. Viime vuonna olisin ollut samalla ajalla neljäkymppisissä toista kymmentä pykälää korkeammalla kuin yleisessä sarjassa.

Uusien pertsan monojen kanssa on ollut vähän hankaluuksia. Vasemman jalan mono painaa ikävästi kipeätä akillesjännettäni, eikä sillä pysty hiihtämään kivuitta juuri ollenkaan. Onneksi se oli oikean jalan vanha mono, joka hajosi, joten voin nyt hiihtää siten, että vasemmassa jalassa on vanha mono ja oikeassa uusi mono. Hyvin hiihto tuntuu sujuvan noinkin, eikä ketään edes ole ladulla asiasta huomattanut. No, toinen mono on nyt suutarilla vetoketjun vaihdossa, joten kohta pääsen taas hiihtelemään vanhat monot molemmissa jaloissa. Uudet monot saavat jäädä odottamaan aikaa parempaa.

Taas oli alkuviikosta melkoiset räpäskäkelit. Tiistaina piti tehdä normaali hiihtolenkki, mutta lumet jäätyivät suksenpohjiin niin tehokkaasti, että kuuden kilometrin jälkeen suksien potkiminen ja raappaaminen sai riittää. Pitopohjasuksista tuli nimensä veroiset. Keskiviikkonakaan ei päässyt paikkaamaan tiistain hiihtoa, sillä piti mennä KeKen porukalla illalla vierailemaan NoNamen myymälään. Sieltä tarttui mukaan uusi hiihtotakki sekä Inovin Roclite 286 GTX Gore-tex -kengät. En tiedä milloin Inoveita pääsen kokeilemaan, mutta takki tuli tarpeeseen, sillä vanha oli jo 8 vuotta vanha, ja kun sillä on menty kaikki talven hiihdot, juoksut ja pyöräilyt, joten se alkoi olemaan jo melko kulahtanut.

Torstaina ja perjantaina pääsinkin sitten tekemään normaalit kaksvitoset. Perjantaina alkaneessa Lempäälän 24-tunnin hiihdossa oli minulle varattuna kaksi viimeistä hiihtotuntia Metson joukkueessa. Muutaman lämmittelykieroksen jälkeen noin kello 16 pääsin tositoimiin. 2,3 km melko tasaista lenkkiä tuli sitten tahkottua klo 18 asti. Viimeiset kolme varttia sai iskeä ihan tosissaan, jotta pääsisi ennen kello iltakuutta aloittamaan neljännentoista kieroksen. Puolen minuutin marginaalilla onnistuin, joten oma tavoitteeni täyttyi. Viimeisen kierroksen saikin sitten jo jäähdytellä, kun ei ollut enää kiirettä aloittaa uutta kierrosta. Lämmittelyt mukaanlukien kilometrejä lauantaina kertyi nelisenkymmentä.

Sunnuntaiaamuksi lämpötila oli noussut mukavaan -7 asteeseen, joten hiihtämään pääsi heti aamutuimaan, ennen kuin mummot ja mukulat ehtivät latujen tukkeeksi. Pieniä alkuvaikeuksia oli matkaan lähdössä, sillä toisen, myös kahdeksan vuotta vanhan, monon vetoketju sanoi sopimuksen irti. Jouduin ompelemaan karhunlangalla monon kiinni vetoketjun kohdalta, jotta mono pysyisi edes jotenkin kasassa. Muutaman neulansuikaisun jälkeen pääsin kuitenkin laduille. Keli oli mitä mainioin ja ommelkin kesti koko 4 tunnin ja 56 kilometrin lenkin. Onneksi näin sunnuntaina on urheiluliikkeetkin auki, niin pääsin hakemaan hetimiten uudet Salomonin monot.

Kylläpä uusi vuosi alkoi ankeassa säässä. Vettä ja räntää vihmoi parin lämpöasteen kera. Hanget korkeat nietokset painuivat kasaan ihan silmissä ja siinä samassa hiihtokelit heikkenivät merkittävästi. Uudenvuodenpäivälle suunniteltu hiihtolenkki vaihtuikin salikäyntiin.

Keskiviikkona kiskaisin Zerot jalkaan ja lähdin selvittelemään mihin kuntoon alkuviikon sateet olivat ladut saaneet. Lunta oli vielä ihan mukavasti ja paikoin ladut ihan suht hyvässä kunnossa. Roskaa oli puista laduille tippunut paljon, joten hieman tökkivää meno oli paikka paikoin. Torstaina keli ei ollut muuttunut miksikään, joten Zerot olivat tuolloinkin oikea valinta alle.

Viikonlopuksi pakkasta oli tullut sen verran, että märät ladut olivat jäätyneet kivikoviksi. Alamäissä sai olla tarkkana, ettei löytänyt itseään metikön puolelta. Neljän asteen pakkasessa pitopohjat eivät olleet enää parhaimillaan, latu oli jäinen, joten jonkin verran lipsuvat suket laittoivat kädet tiukille. Sunnuntaina lähdinkin Tuulin vinkistä hiihtelemään Nokian laduille ja se olikin hyvä valinta. Purkkivoitelulla pärjäsi tosi hyvin, sillä Nokian puolella ei ladut olleet jäisiä laisinkaan. Harmi vaan, että sinne ei pääse valaistuja latuja pitkin, joten ilman otsalamppua ei sinne viikolla pääse suksimaan (ilman autokyytiä).

Uudenvuodenlupaukseksi tuli tehtyä jälleen vanha tuttu makeansyöntilakko. Jäätelö, suklaa, muut karkit, makeat leivonnaiset ja pienellä varauksella myös mehut ovat nyt 100 päivää pannassa. Sanktiona jokaiselle lipsumiselle on viikon pidennys lakkoon. Eli jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, huhtikuun 11. on seuraava karkkipäivä. Lakko kyllä loppuu, jos vaaka heilahtaa kutosella alkavalle luvulle, mutta siihen ei varmaankaan enää ole toivoa.

Kolme viikkoa ja reilu kolme sataa kilometriä hiihtoa. Eipä hirveä tahti ole ollut, mutta on tuossa juuri sama kolme sataa enemmän kuin viime vuonna tällä päivämäärällä. Viime talvena ei vanhan vuoden puolelle tullut kilometriäkään hiihtoa, sillä ensimmäiset kilometrit tuli lykittyä vasta yhdeksäs päivä tammikuuta.

Ensimmäinen viikko tuli harjoiteltua luiteluhiihtoa, mutta sen jälkeen on ollut pelkästään perinteisen kalusto käytössä. Pari hyvää Zero-keliäkin on ollut (niin kuin esimerkiksi tänään), kun lämpötila on noussut nollan kieppeille. Pitopohjasuksi on noilla kerroilla ollut ihan ehdoton, pito on ollut mainio eikä luistossakaan ole ollut moittimista. Nyt sääennusteet ovat melko lohduttoman näköisiä, sillä plussaa ja räntää on luvattu koko ensi viikoksi. Taitaa olla hyvät perinteisen hiihtokelit vähäksi aikaa taas menneet, joten pitääkö taas turvautua luistelutyyliin.

On se ollut onni, että on päässyt edes tämän verran hiihtämään. Sen verran pitkät ovat joulun pyhät olleet, että ilman hiihtolenkkejä ei tätä syötyä kinkkumäärää olisi saanut millään sulatettua. Perjantaina jo olinkin ja huomenna maanantaina pitäisi taas mennä töihin jääkaappia pakoon. Vuoden vaihduttua pitää taas aloittaa jonkinnäköinen makeansyöntilakko, sillä karamelliä on syksyn aikana kulunut enemmän kuin laki (ja maha) sallii.

Ensimmäiset haparoivat luisteluhiihtoharjoitukset on nyt tehty, enkä ole kertaakaan vielä kaatunut. Viime viikolla tein siis elämäni neljä ensimmäistä luisteluhiihtolenkkiä. Ensimmäiselle kerralle riitti 14 kilometriä. Sen jälkeen jalat olivat jo niin kipeät, että kotiin tuli ihan mielellään. Toisella kertaa piti alkaa oikein miettimään, miten sitä vassua oikein pitää hiihtää, ettei vaapuisi kuin ankka eikä jalat tule kipeäksi muutaman kilometrin jälkeen. Toisella hiihtolenkillä nuo asiat eivät vielä selvinneet.

Kolmannella kerralla, lauantaina, sain ahaa-elämyksen ja jonkinnäköinen rytmitys ja rentous löytyi hiihtoon. Enää ei jalat tulleet kipeiksi ja liukuakin alkoi löytyä. Homma alkoi sujua ja tuntua jopa mukavalta. Kahdella ensimmäisellä kerralla en pystynyt kuin muutamaan peräkkäiseen vassutyöntöön, mutta nyt menin jo melkein koko matkan sitä. Tosin vähänkin jyrkemmässä töpäressä piti vaihtaa kuokalle. Sunnuntaina olisivat jo perinteisenkin ladut olleet melko hyvässä kunnossa, mutta päätin kuitenkin ottaa vielä luistelusukset alle ja kokeilla toimivatko lauantaina opitut asiat vielä yhtä hyvin… enpä kehuis, joten siirrytään taas perinteiseen tyyliin.

Joulupukki oli tänä vuonna etuajassa ja toi uudet sukset. Ihan pyyteetön pukki tosin ei ollut, sillä kyllä Visaa piti vähän vilauttaa. Ja kaupasta lahja piti itse noutaa, eikä se kyllä ollut edes paketissakaan. Muita lahjoja on kuulemma turha enää odottaa. Tosin tuli siinä samassa siteet, sauvat ja monotkin, joten turha tässä on valittaa. Vielä kun tulisi sen verran lunta, että pääsisi hiihtämään.

Joku hyvämuistinen varmaankin päivittelee, että TAAS uudet sukset. Viime ja sitä edeltävänkin vuonna on uudet sukset tulleet hyllyjen täytteeksi. Joo, mutta viime vuonna tuli uudet pertsan sukset ja sitä edellisenä pitopohjasukset. Nyt tuli elämäni ensimmäiset luistelusukset. Vannoutunut pertsanhiihtäjä on sortunut siihen väärään hiihtotyyliin. Se oli nyt pakko, kun perinteisen kelejä tällä seudulla ei ole näköpiirissä, sisällä pyöräily ei oikein innosta ja juoksemaankaan ei kunnolla pysty.  Sen verran lunta kuitenkin jo on, että luisteluhiihto sentään onnistuu. Joten piti nöyrtyä ja alkaa opettelemaan ankkahiihtoa.