Tänään torstaina tuli käytyä toisen kerran tänä syksynä UKK-instituutilla urheilulääkärillä. Viime sunnuntain Jämin suunnistusmaratonin tuomisina kun ei ollut kuin yksi pirun kipeä akillesjänne. Jämillä matkan teko loppui jo 5 km:n kohdilla (20 km jäi vielä menemättä) jonka jälkeen reitti suuntasi suorinta tietä kohti maalia ja suihkua. Sen verran pahasti jänne otti nokkiinsa, että koko alkuviikon olen joutunut konkkaamalla kävelemään, kun ponnistaa ei nilkalla ole voinut yhtään.  Piikin jälki nilkassa tuli siis taas UKK:lta poistuttua, mutta onneksi yksi reikä vaan tälläkertaa (viimeksi tuli neljä). Urheilutaukoa tuli parisen viikkoa, jonka jälkeen voi alkaa varovaisesti pyöräilemään ja uimaan. Tosin taukoa tässä on jo melkein kokonaan pari viikkoa tullut pidettyäkin, ainoastaan työmatkapyöräilyä ja salia on tullut harrastettua. Viime viikolla yksi kympin juoksu ja sunnuntaina se 5 km suunnistus, siinä on viimeaikain muut treenit, eli ei muutama viikko lisää taukoa tätä konkurssia enään huonommaksi voi muuttaa.

Tänään tuli käytyä ensimmäistä kertaa minulle uudessa salipaikassa. Hommasin oikein vuosikortin kuntokeskus Sykkeeseen sillä toiveella, että jos saisi vähän enemmän motivaatiota salilla käynteihin. Vähän tuli “sika säkissä” kortti hommattua, sillä en ollut paikkaan etukäteen tutustunut, mutta kun puoleen hintaan pääsi, niin pitihän sitä kokeilla. Näin ensi käynnin jälkeen paikka tuntuu ihan OK:lta, suht. samat laitteet löytyi kuin edellisestäkin paikasta, eikä suurta tungostakaan ollut… ainakaan noin aamusta klo 6:30.

Näin juoksutaukoa kun on tullut pidettyä, niin olen melkein joutunut alkoholin uhriksi. Ei nyt ihan suoranaisesti, mutta välillisesti kuitenkin. Tässä yksi päivä töistä pyörräilessäni joku spurku oli sammuneena puiston penkillä ja näky oli niin hämmästyttävä, että tarkkaavaisuus unohtui hetkeksi ja ajoin suoraan risteävältä kadulta puskan takaa oikealta tulevan auton eteen. Vauhtia autolla oli vähemmän kuin minulla, mutta lukkojarrutuksen auto joutui tekemään. Itse tajusin tilanteen vasta risteyksen jälkeen. Tympeintä asiassa on se, että sillä tiellä on ainakin kymmenen vastaavaa risteystä ja joka kerta olen jokaisen risteyksen tullut sillä mielellä, että sieltä voi auto tulla – yleensä koskaan ei tule. Mutta nyt tietenkin juuri tällä yhdellä kertaa sen auton piti tulla. Ja tuokin onnettomuus olisi ollut alkoholin syytä, vaikkei kumpikaan osapuoli sitä ollut (tai ainakaan minä) nauttinut.

Samaan paskaan tuuriin voi laskea myös minun viime viikonloppuna kaatamani puun pätkiminen. Puu kaatui pikkuisen (vai ihan pikkuisen) väärään suuntaan suoraan muutaman laudan päälle. Puu oli varmaankin n. 15 m korkea ja kun pätkein puun metrin mittaisiin pätkiin, niin pätkäisyjä tuli reilusti toista kymmentä kappaletta. Kun olin sahaamassa puuta poikki sen alle jääneen lautapinon kohdalla, niin moottorisahanterä osui tietenkin naulaan. Se oli ainoa 1 cm levyinen naulan kanta koko 15 m pituisen puun kohdalla ja juuri sillä kohdalla piti olla metrin pätkäksi tulevan pöllin sahauskohta. Mitä siis tästä opimme: opettele kaatamaan puu tarkasti oikeaan kohtaan… kele…

Tämä on nyt 11. syksy kun lenkkipolkuja on tullut tahkottua. Ja taitaa olla myös 11. syksy kun täytyy olla telakalla. Kevät- ja talvitelakat on sitten vielä luku erikseen. Varmaankin kaikki lonkan ja varmaanpään välille osuvat vaivat on jossain vaiheessa keskeyttänyt hajoituskauden. Näin pikaisesti muistuu mieleen ainakin vaivat jalkapohjassa, pohkeessa, polvessa, takareidessä, akillesjänteessä… ja vaihtelevasti eri jaloissa. Jokuisena syksynä on tullut jo mieleen, että pitäisiköhän sitä jo lopettaa omien ennästysten jahtaaminen ja juoksennella ihan muuten vaan. Osallistua juoksutapahtumiin ilman isompia paineita, rennosti ja nauttien. Tällaisia mietteitä on syksyisin alkanut tulemaan pintaan ja sellaiset aatteet ovat jälleen mielessä. Joka vuosi kuitenkin on “telakkatauon” jälkeen joku tavoite tullut seuraavalle kaudelle asetettua ja omia ennätyksiään on pitänyt alkaa rikkomaan. Ja luulempa, että kun nykyiset vaivat on voitettu, niin taas aletaan muitelemaan, että mikä se TeivoCup:n ennätys olikaan ja koska seuraava osakilpailu on. Eipä taida kilpailuvietistään mihinkään päästä… ainakaan vielä tänä vuonna.

Alkuviikko meni taas juoksutauon merkeissä, akillesta parannellessa. Pyörää tuli sotkettua työmatkoilla perjantaita lukuunottamatta joka päivä ja saliaamut olivat taas perinteisinä päivinä maanantaina ja torstaina.

Juoksua tuli kolmelle päivälle. Torstaina kevyt kymppi meni ihan ok, mutta juoksu oli vähän honkkelin oloista. Syynä tähän oli varmaankin juoksua edeltänyt työmatkapyöräily.

Viikonloppu tuli vietettyä taas mökillä ja siellä tuli tehtyä pari reilun 14 km:n lenkkiä. Lauantaina mentiin vähän reippaampaa ja sunnuntaina rauhallisemmin. Lauantain reipasvauhtinen lenkki tuntui mukavan kevyeltä, eikä suurempia kipuja tuntunut. Sunnuntain tuntemukset olivat taas toisinto edelliseltä sunnuntailta. Vasen pohje vähän kivisti ja oikea akilles alkoi kipeytymään. Lenkin jätin suunniteltua lyhyemmäksi, mutta tästäkin huolimatta illalla akilles alkoi taas narisemaan.

Näyttäisi siltä, että kausi alkaisi olemaan pulkassa ja edessä olisi pidempi juoksutauko. Ensi viikonloppuna voisi käydä vielä suunnistamassa Jämin suunnistusmaratonin, sitten hakisi vähän lisää kortisonia jänteeseen ja sitten alkaa jokusen viikon tauko.

Lauantaina oli lähellä, että koko kesän huolella kasvatettu partatupsu joutuu partakoneeseen. Muutaman kerran parta on jäänyt jo takin vetoketjun väliin ja parran kasvatus on meinnut jäädä siihen. Mutta nyt lauantaina Jyväskylässä kun olin kannustamassa Tuulia Finlandia Maratonilla, niin itse Marathon MC moottoripyöräkerhon presidentti tuli sen verran tuttavallisesti jututtamaan, että laittoi oikein mietityttämään, että johtuiko tuttavallisuus juoksukamppeista vai partatupsusta. Toivon kuitenkin, että syy oli ainoastaan kannatusjäsenpaitojen myyntiyritys. Parta siis yhä kasvakoot.

Itse en ko. tapahtumassa juossut lappu rinnassa mitään matkaa, mutta ennen maratonin alkua kävin juoksemassa rantaraitin vajaan 12 km kisalenkin. Aluksi ei ollut tarkoitus kuin tutustua kisareittiin, mutta kun parin kilometrin jälkeen  juoksu tuntui kerrankin sen verran hyvältä ja kevyeltä, niin päätin vetäistä kunnon VK -harjoituksen. Aikaa reittiin kului n.48:30 ja sillä ajalla olisi kisassa saanut sijan 15. Tuuli sentään piti perheen mainetta yllä ja juoksi hienosti maratonin aikaan 4:09:58.

Sunnuntai oli sitten kaikkea muuta kuin hieno päivä. Pitkä lenkki oli täyttä tuskaa. Vasen pohje oli aivan jumissa, sykkeet vauhtiin nähden korkealla ja kaiken lisäksi jo parempaan suuntaan mennyt akillesjännevaivakin alkoi taas tuntumaan matkan edetessä. 25 km tuli juostua, mutta se ei välttämättä oli ihan järkevä veto.

Viikolla tehdyt pari työmatkajuoksua sekä lauantain Jyväskylän lenkki antoi jo toivoa, että AJ -vaiva olisi ohi. Pohkeet tosin on ollut koko viikon kipeät ja vasen pohje täysin jumissa, mutta olen kuvitellut, että ne johtivat siitä, että olen käyttänyt lisäkorkoja pohjallisten alla kantapään kohdalla sekä siitä, että maanantaina pohkeita hierottiin aika kovalla kädellä ja ne vähän kipeytyivät siitä. En siis antanut pohjevaivojen haitata menemistä. Lauantaina ja sunnuntaina kokeilin juoksua ilman lisäkorkoja, mutta olikohan se virhe ja akilleet kipeytyivät siitä syystä uudelleen.

Keskiviikkona tuli käytyä pitkästä aikaa iltarasteilla. Edellisestä “single-suunnistuksesta” olikin kulunut aikaa yli 5 viikkoa. Ihmeen mukavalta tuntui taas suunnistuskin vaikka pieniä motivaatio-ongelmia suunnistuksen suhteen on viimeaikoina ollutkin. Mutta onneksi sain raahattua itseni vuoden toiseksiviimeisille Nokirasteille. Sijoituskin oli ihan hyvä, sillä vitosen lenkiltä tuli kärkitulos.

Keskiviikkona minä sain myös uudet tukipohjalliset. Muutama lenkki niillä on nyt tullut mentyä ja hyviltä tuntuvat.

Viikon harjoitukset:
Ma: ap. punttisali 1h, ip. pyöräily 21 km
Ti: ap. pyöräily 16 km, ip. juoksu 16.1 km
Ke: ip. pyöräily 18 km, suunnistus 6 km
To: ap. pyöräily 14 km, punttisali 1 h, ip. juoksu 16.2 km
La: juoksu 15.1 km
Su: juoksu 25.2 km

Tää oli nyt sitten taas tällainen viikko. Lepoa tuli pidettyä enemmän kuin luonne kestää, mutta pakko se on kun paikat eivät kestä. Kortisonipiikkien tuoma kolmen päivän pakkolepo olisi päättynyt perjantaina, mutta venytin taukoa yhdellä päivällä ja kävin “vasta” lauantaina kokeilemassa paikkojen kestävyyttä. Pohjallisten alle kantapäähän asensin vielä sentin lisäkorot jotta akillekset saisivat vähän enemmän huilia. Aluksi oli vähän oudon oloista juosta lisäkorkojen kanssa, mutta loppulenkistä niitä ei enään huomannutkaan. 10 km kokeilu meni ihan ok, eikä mihinkään juurikaan sattunut.

Sunnuntaina tein toisen vähän pidemmän kokeilulenkin (14 km) eikä tälläkään kertaa tuntunut akilleksissa ollenkaan. Muuten meno oli väsyneen tuntuista, vaikka yksi pyöräilijämummo kehuikin, että “onpas kevyeen näköistä”. Joopa-joo…

Muuten ti-pe oli täyslepoa. Ei edes pyöräilyä tai punttisalia. Perjantaina kävin antamassa jalanjälkeni muottiin josta tullaan veistämään uuden tukipohjalliseni.  En tiedä oliko vanhoissa pohjallisissa mitään vikaa, mutta kun lääkäri suositteli, niin pitäähän sitä totella. Vähän kalliiksihan tämä nyt taas tulee, mutta nyt kun on sen verran vastaanottavassa mielentilassa, niin kaikki vähänkin perustellut suositukset menevät läpi.

Ainakin viikko pitää vielä ottaa vähän kevyemmin, sillä kaikentietävästä webistä lueskelin, että kortisonin jälkeen olisi hyvä pitää pari viikko huilia, sillä kortisoni heikentää valkuaisaineiden rakentumista ja voi näin heikentää jännettä. Tästä syystä jänne voi revetä mikäli sitä rasittaa liikaa.

Vanha kunnon oravanpyörä narskahti jälleen pyörimään, kun ensimmäinen loman jälkeinen täysi työviikko käynnistyi. Eli maanantaiaamusta pyörällä salille josta sitten töihin, ja illalla pyörällä takaisin kotiin. Vähän oli hakusessa salilla, että paljonko mitäkin laitetta piti tehdä ja millä painoilla. Usealla laitteella tuli varmaankin muitettua väärin, sillä sen verran tuskaista eka salikerta jälleen oli. Vatsapenkissäkin on varmaan ennen tullut laskettua toistokerrat tyyliin 2 – 4 -6 -8 jne., koska samoihin määriin mitä alkukesästä tuli tehtyä, ei ollut mitään asiaa.

Tiistaina porhalsin taas pyörällä töihin ja iltapäivällä juosten kotiin. Juoksutreeni alkoi 3 km rauhallisella hölkällä jonka jälkeen 11 km VK:a ja lopuksi pari kilometriä palauttelua. Juoksu oli heti alusta asti melkoisen kankeen oloista ja rentous oli VK -vauhdissa tipotiessään. Kaiken lisäksi reippaammassa vauhdissa alkoi taas, jo vähän parantueeksi luulleeni, akillekset oireilemaan. Mutta kun akillekset eivät sen kummemmin kipeytyneet, niin annoin mennä.

Keskiviikkoaamuna tuli todettua, että kyllä se syksy on tuloillaan, sillä aamukuudelta on vielä vähän hämärää, kun raahauduin juoksukamppeissa työmatkalle. Alkumatka tuntui ihan hyvältä, mutta puolenvälin kieppeillä alkoi keveys jälleen häipymään ja pohkeet alkoivat mennä jumiin. Nyt myös vasemmassa akillesjänteessä alkoi tuntumaan kivun merkkejä. Töihin tuli päästyä, mutta jänne ei selvästikkään tykännyt hyvää lenkistä ja alkoikin sitten narisemaan, joka on oire tulehtumisesta tai jostain vastaavasta. Illalla pyörällä töistä kotiin. Loppuilta menikin sitten nilkkoja pyöritellessä ja narinaa “kuunnellessa”.

Torstaiaamu eteni niinkuin maanantaikin, eli pyörällä salille ja töihin. Akillekset tuntuivat jälleen parantuneen yön aikana joten ei muuta kuin töistä juosten kotiin. Edelleen oli juoksu vähän väsyneen oloista, mutta aj:t eivät tälläkertaa oireilleen (juuri lainkaan…).

Perjantai oli lepopäivä, eikä silloin tullut tehtyä muuta kuin ajettua pyörä töistä kotiin.

Lauantaiaamusta uskaltauduin lähteä tekemään kiihtyvävauhtista juoksulenkkiä. Aloitin maltillisesti 4:45 min/km ja nostin km:n välein vauhtia 5 sek:lla. 11 km:n jälkeen vauhti oli alle 4 min/km ja viimeaikaisten kovien lenkkien vähyys alkoi tuntumaan. Aj:t OK, mutta illan saunalenkin jätin varmuuden vuoksi väliin, sillä muutenkin oli aika vetämätön olo kun olin koko päivän kaadellut puita ja raahaillut rankoja ja risuja sinne-sun-tänne.

Sunnuntaiaamusta paikkoja vähän särki edellispäivän uurastuksesta, mutta kun pitkän lenkin aika on, niin sinne on lähdettävä. Yritin mennä normaalia rauhallisempaa vauhtia ja pitää sykkeet mahdollisimman matalalla. Ihmeen rennosti juoksu kulki vaikka odotin ihan muuta. Osa matkasta tuli juostua samana päivänä juostavan Varalan 100 v. juhlamaratonin reittiä, ja tuli todettua, että ei ainakaan liian tasaista reittiä järjestäjät olleen keksineet. Loppupuolla omaa 25 km lenkkiäni alkoi kyllä jo matkan teko painamaan ja hieman alkoi myös oikea akilles jälleen tuntumaan.

Viikon saldo tälläkertaa:
Ma: ap. pyöräily 16 km, sali 1h, ip. pyöräily 16 km
Ti: ap. pyöräily 16 km, ip. juoksu 16.3 km
Ke: ap. juoksu 16.1 km, ip. pyöräily 16 km
To: ap. pyöräily 16 km, sali 1h, ip. juoksu 16.1 km
Pe: ip. pyöräily 16 km
La: ap. juoksu 13.4 km
Su: ap. juoksu 25.1 km

Tämä viikko alkoi samalla tavalla kuin viimeviikkokin, eli pyöräily-sali-pyöräily, mutta suurin uroteko oli, että uskaltauduin soittamaan UKK-instituutin Urheilulääkäriasemalle (www.taula.fi), ja tilata ajan lääkäriltä näyttäkseni akilleksiani. Aika tuli heti seuraavalle päivälle tiistaille.

Tiistaina oli sitten suunnattava kohti Kauppia ja UKK-instituuttia jotta selviäisi mikä miestä oikeen vaivaa. Töissä piti vielä varmistella ja puristella akilleksia, että sieltä varmaankin löytyy kipeitä kohtia, ettei taas viimekertaiseen tapaan tulisi turhaa reissua, kun kipeetä kohtaa ei sitten enään tutkimuspöydällä löytynytkään. Tällä kertaa siitä ei ollut pelkoa. Vastaanotolla lääkärinä oli oikein professori, liikuntalääketieteiden erikoislääkäri ja mitä vielä muuta, joten eiköhän ainakin jotain pitäisi selvitä. Pienen puristelun (lääkäri) ja irvistelyn (minä) jälkeen proffessoori tuli siihen tulokeseen, että ei ne nyt niin pahassa kunnossa ole… että pitäisi leikata, mutta kortisoni hän niihin laittaisi. Molemmat akillekset olivat kuulemma päässeet kroonisesti tulehtumaan ja kiinnikkeitäkin löytyi, joten pelkkä odottelu ei auttaisi ja kortisoni olisi se mikä auttaisi. Pienen kröhimisen jälkeen suostui piikitykseen (siis henkisesti, käytännössä kortisonipiikkiä jo haettiin laatikosta) vaikka olen aina vähän ko. mömmöä karsastanut sen negatiivisten vaikutusten vuoksi. Piikki tuli molempien jänteiden molemmille puolille, eli yhteensä neljä annosta. Lopun alultahan tämä nyt jo vaikuttaa, mutta täytyy ruveta sitten vaikka nypläämään pitsiä jos jalat eivät enään juoksua kestä. Sitten tuli vielä suositus käydä teettämässä uudet tukipohjalliset ja suositus käyttää kantakorokkeita suunnistuskenkien pohjallisten alla (korokkeet olin kyllä jo viikonloppuna ostanutkin, mutta en vielä ehtinyt käyttämään). Kolme päivää tuli juoksukieltoa, eli perjantaina voi käydä kokeilemassa jalan kuntoa. Se hyvä puoli tässä on, että kaikki vaivat ovat itseaiheutettuja, ja syyttävää sormea saa näyttää peilille. Kaikki pakkomielteet tuntuvat olevan vaarallisia terveydelle.

Niinkuin sanotaan “loppuu ne pitkätkin lomat”, ja kyllä se näyttää pitävän paikkansa, sillä keskiviikkona piti raahautua työpaikalle 7 viikon loman jälkeen. Vähän oli väsynyt päivä tuo keskiviikko, sillä saavuimme Tampereelle Rovaniemen autojunalla aamulla klo 6 ja siitä sitten suoraan töihin. Eipä tehnyt mieli lähteä illalla lenkille. Alkuviikko meni muutenkin palauttelun merkeissä viikonlopun urakasta eikä minkäännäköistä urheilullista toimintaa tullut tehtyä.

Torstai-iltana uskaltauduin jo pienelle juoksulenkille kokeilemaan kuinka paljon akillesjänteet kipeytyisivät, mutta 10 km rauhallisella lenkillä ne eivät oireilleet juuri ollenkaan. Perjantaina pidin taas välipäivän, sillä työjalkineet painoivat jänteisiin sen verran, että lenkki sai jäädä väliin. Lauantaina tein 12 km rennon reippaan lenkin ja nyt ei kipuja tuntunut enään missään. Sunnuntaina olisi ollut Nokialla suunnistuskisat, mutta sen verran epäillytti vielä jalkojen kunto, että jätin nuo kisat väliin. Uskaltauduin kuitenkin tekemään vähän pidemmän, 16 km:n juoksulenkin ja myös tuo lenkki meni ainakin jalkojen osalta ihan ok, muuten meno oli väsynyttä ja sykkeet korkealla.

Ensi viikolla voisi taas koittaa nostaa kilometrimääriä ja alkaa treenaamaan Pirkan-hölkkää silmälläpitäen.

Koko neljäs lomaviikko kului mökkeilyn merkeissä, ja Vehkajärven hiekkateitä tuli kulutettua oikein urakalla.

Edellinen viikonloppu oli ollut sen verran rankka, että maanantaina ei tullut tehtyä kuin kevyt 11 km:n lenkki. Ja sekin tuntui melko väsyneeltä.

Tiistai olikin sitten jo vähän virkeämpi päivä ja aamun 14 km:n VK-harjoitus meni ihan mukavasti. Illalla oli Tursassa lähimaastossa P:laitumen iltarastit. Pienelle alueelle oli rastit ängetty, mutta perhoslenkeillä toteutettuna se oli ihan mukava lenkki. Reitti ja maasto oli hieno lukuunottamatta yhtä rastia joka pilasi koko suunnistuksen. Ko. rasti oli lykätty johonkin pirun pusikkoon jossa piti olla yksi kumpare jossa rasti olisi. Tiheikköön oli kuitenkin ajettu maakasoja joita ei kuitenkaan kartalta löytynyt. Jonkin aikaa minä maastoa haravoin, mutta kun ei löytynyt, niin kyllästyin ja lähdin seuraavalle rastille – oli kuulemma rastikin vähän väärässä paikassa.

Keskiviikkoaamusta tein viikon pitkän lenkin, 28.5 km. Tarkoituksena oli, että nyt mentäisiin riittävän rauhallisesti ja kilometriaika saisi olla lähellä 5 minuuttia. Sykkeet olivat kyllä suht alhaalla, mutta vauhti nousi yrityksestä huolimatta 4:50 min/km paikkeille. Loppu 6 km oli melko väsynyttä ja sinä aikana alkoikin jo löytymään niitä kaivattja 5 min kilometrejä. Illalla vielä Sa:jen kanssa Naantalissa iltarasteilla ja kesäteatterissa. Eipä ollut Naantalin maastokaan kovin kummoista, pusikkoa ja risukkoa sieltäkin löytyi. Onneksi tuli mentyä vain 4 km reitti sillä aamun pitkä lenkki painoi jonkin verran.

Torstaina ei tullutkaan tehtyä muuta kuin 12 km kevyehkö lenkki. Ihmeen alhaalla sykkeet olivat vaikka vauhti olikin lähempänä 4:30 min/km.

Perjantaiaamusta juoksin 13 km:n lenkin jonka aikana tein 5 x 1 km vetoja. Vedon vauhti 3:35 – 3:40 ja palautusta km. Kevyemminkin olisi voinut mennä. Illalla vielä RiLe:n kanssa 12 km saunalenkki.

Lauantaina puoliltapäivin oli vuorossa Kankaanpäässä suunnistuskisat ja matkana vähän päälle 8 km. Metsä oli märkä ja maasto avokallio/suo painotteinen. Liukasta ja raskasta oli, mutta ihmeen hyvin liput löytyivät. Muutama rastinotto olisi voinut mennä vähän sujuvammin ja paremmalla onnelle nekin olisi löytynyt suorilla. Mutta paljon huonompaankin suoritukseen olisi ollut otollinen maasto, joten ihan tyytyväinen pitää olla. Illalla tuli tehtyä vielä rauhallinen 11 km:n saunalenkki.

Sunnuntaiaamusta lähdin tekemään 13 km:n lenkkiä. Tarkoituksena oli mennä lenkin puolessa välissä 6 km rennon reipasta vauhtia, mutta sen verran väsynyttä meno oli, että ei sitä oikein rennoksi tai edes reippaaksi voinut sanoa. Päiväunet auttoivat sen verran vireystilaan, että illalla kevyt kymppi meni taas ihan mukavasti – enemmänkin olisi jaksanut, mutta eiköhän viikon 125 km juoksua ja 22 km suunnistusta riitä tällä kertaa.

Viikon saldo:
Ma: ip. juoksu 11.1 km
Ti: ap. juoksu 14.3 km, ip. suunnistus 6.8 km
Ke: ap. juoksu 28.5 km, ip. suunnistus 6.1 km
To: ap. juoksu 12.1 km
Pe: ap. juoksu 13.1 km, ip. juoksu 12.1 km
La: suunnistuskisa 9.7 km/1:20 (tot.), ip. juoksu 11.1 km
Su: ap. juoksu 13 km, ip. juoksu 10.2 km

Kolmanteen lomaviikkoon herättiin kotosalla, mutta iltapäivällä lähdettiin jo ajamaan takaisin mökille päin. Aamusta tuli tehtyä vajaan 14 km:n rento juoksulenkki Lamminpään pururadalla. Illalla olisi ollut iltarastit Myllypurossa uudella kartalla, mutta vettä tuli taivaan täydeltä joten rastit jäivät väliin. Kartta piti käydä kuitenkin ostamassa, sillä se ulottui takametsiimme ja yksi rastikin oli melkein ihan kirjaimellisesti “takapihalla”.

Tämä viikko oli tarkoitus ottaa vähän kevyemmin ja valmistautua lauantain Hämeenlinnan puolimaratonille. Tästä syystä tiistai olikin juoksun osalta lepopäivä. Mustikkametsässä tuli kuitenkin jokunen tunti tallustettua – saalis 13 L.

Keskiviikkona kävin tekemässä 13 km:n lenkin josta 5 km hieman alle 4 min/km vauhtia, 2 x 1.5 km 4:15 min/km vauhtia ja loput kevyttä hölkkää. Vähän kevyemminkin olisi voinut tuo 4 minuutin vauhti mennä.

Torstaina pidin juoksusta vapaata, mutta päivällä tuli tehtyä kevyt pyörälenkki Punkalaitumen keskustassa, ja illalla käytiin Murrolla iltarasteilla. Alkureitin rasteilla oli jonkin verran sähläystä, mutta loppu sujui vähän paremmin. Juoksuvauhtia piti passailla jotta lenkki ei tulisi liian rankaksi lauantain Hämeenlinnan puolimaratonia silmälläpitäen. Lauantain puolikkaan osallistuminen joutui kuitenkin vakalaudalle, sillä kolautin melko mojovasti vasemman polveni yhteen korkeaan kantoon. Taisi siinä muutama reipas kirosanakin kajahtaa Humppilan metsässä. Suunnistuksen aikana polvi ei vielä vaivannut, mutta illan mittaan se alkoi särkemään ja jomottamaan oikein kunnolla, vaikka jäähoitoa sille yritinkin antaa.

Perjantai oli muuten pyhitetty levolle, mutta aamulle oli vielä suunniteltu tehtäväksi muutama minuutin veto. Harjoitus jäi tosin vajaaksi sillä torstaina kolottu polvi ei oikein tykännyt juoksun tärähdyksestä. Seuraavan päivän juoksukisaan osallistuminen oli edelleen vielä auki.

Lauantaina klo 15 oli sitten vuorossa Hämeenlinnan puolikas. Aamulla kokeilin muutaman juoksuasekeleen eikä polvi tuntunut vaivaavan, joten kolauksesta taidettiin selvitä säikähdyksellä. Starttihetkellä H:linnssa lämpöä oli 23 astetta, taivas oli puolipilvinen ja tuulta oli hieman. Tämä oli ensimmäinen yritys 80 minuutin ajan alitukseen. Tavoiteaikaa lähdin tavoittelemaan tasaisella 3:45 min/km:n vauhdilla. Tiesin tuon vauhdin olevan vähän riskirajoilla, mutta kokeilla pittää ja riskejä täytyy ottaa. Alkukilometrit menivätkin ihan mukavan oloisesti vähän jopa tavoitevauhtiakin kovempaa, mutta 6-7 km kohdilla alkoi rentous olemaan jo kateissa juoksusta ja tavoitevauhdin ylläpitämiseen täytyi tehdä liian paljon töitä. Kolmanneksen pystyi pitämään tavoiteltua 3:45:n vauhtia, mutta sitten alkoi kilometriajat huonontua. Puolessamatkassa olin vielä juuri ja juuri alle 1:20:n vauhdissa, mutta tiesin jo, että mitään mahdollisuuksia sen alittamiseen ei enään ollut. Kahden kolmanneksen jälkeen olin vielä omassa ennätysvauhdissani, mutta sekin tuntui tässä vaiheessa mahdottomalta saavuttaa, sillä kilometriajat olivat painuneet lähemmäksi 4 minuuttia, sillä vastatuuli oli alkanut tekemään tehtävänsä. 16 km kohdalla pari ikämiessarjalaista paineli ohi ja siitä sain vähän taas rytmistä kiinni, toisen heistä ohitin melkein heti, mutta toinen paineli karkuun liian kovin. Pari selkää ohitin vielä vähän 18 km:n jälkeen, mutta muuten ohituksen olivat koko matkan aikana tosi vähissä. 400 m ennen maalia kello kääntyi 1:20:n huonommalle puollelle, joten ratakierroksen verran jäin tavoitteestani. Ennätyskin jäi tekemättä, sillä loppuaika painui aikaan 1:21:35. Ennätyksen olisi ehkä pystynyt tekemään mikäli olisi lähtenyt maltillisemmin liikkeelle, mutta tavoite olikin alitta 80 min ja se ei rauhallisemmalla alulla olisi ollut mahdollinen. Tälläkerta ei siis tavoitteeseen päästy.

Sunnuntaiksi olimme ilmoittautuneet Varsinais-Suomen Rastipäivien pitkälle matkalle, mutta lauantain juoksun jälkeen se ei tuntunut enää hyvältä ratkaisulta. Toisaalta tämä viikonloppu olisi hyvä harjoitus parin viikon päästä olevaan Tunturisuunnistukseen jossa pitäisi molempina päivinä suunnistaa 18.9 km. Matkaa päivän reitillä oli hieman päälle 9 km, ja avokalliosyherikköä oli tiedossa. Sotasuunnitelmana oli, että hitaasti mutta rauhallisesti ja kartalla koko ajan. Alku lähtikin ihan mukavasti liikkeelle vaikka juoksu olikin vähän tahmeaa. Liput löytyivät suht mukavasti ilman mitään isompia pyörimisiä (pari pientä kuitenkin). Vauhti tosin oli melko rauhallista, mutta niin sen pitikin olla. Kun ensimmäinen rasti löytyi tälläkertaa mukavasti, niin sitten minun piti söhlätä sillä toisella perinteisellä söhläysrastilla, eli toiseksiviimeisellä, ja oikein urakalla. Ihan viimeiseksi ei tullut jäätyä, mutta ei se tälläkään kertaa paljosta ollut kiinni. Suurin takaisku kuitenkin tässäkin suunnistuksessa oli polven kolomin, ja tälläkertaa eri kuin torstaina. Juoksin tiheikössä suoraan nilkan korkeudella olevaan piikkilankaan ja lentomatkahan siitä oli seurauksena. Polvi verille, mutta ei sen pahempaa kuitenkaan.

Niin ne viikot vaan vierähtää, etenkin näin lomalla. Kaksi ja puoli viikkoa on ehditty jo lomailemaan ja niistä vain pari yötä kotosalla. Ensimmäiset puolitoista viikkoa meni Norjassa matkustelussa ja jälkimmäinen viikko Punkalaitumen mökillä majaillessa.

Ensimmäinen täysi lomaviikko alkoi vielä Bodo:n viimeisillä suunnistuskisoilla, mutta heti keskiviikkona lähdimme köröttelemään kohti eteläistä Norjaa ja sieltä Ruotsin puolelle ja Tukholmaan josta sunnuntai-iltana saavuimme laivalla Turkuun. Kotiin pääsimme illalla kymmenen jälkeen.

Vaikka autossa tulikin tuon viikon aikana melkoisesti istuttukin, niin ei se kuitenkaan kilpa-ajoa kohti Osloa ollut – ainakaan, kun Norjassa nuo tiet eivät olleen leveitä ja suoria, ja nopeusrajoitukset olivat sen mukaiset. Karavaanareitakin riitti myös ihan omiks tarpeiks, eikä ne ainakaan matkantekoa vauhdittaneet. Onneksi siellä ne tajusivat mennä syrjään kun jonoa alkoi kerääntymään perään – toisin kuin täällä Suomessa. Autossa tuli siis istuttua muutama tuhat kilometriä tuon viikon aikana, mutta tuli sentään pari juoksulenkkikin tehtyä muutamana aamuna leirintäalueelta.

Sen verran paljon tuli kuitenkin ajaessa noposteltavaa vedettyä, että sunnuntai-iltana oli melkoinen järkytys kun ennen nukkumaan menoa hyppäsi vaakaan – 73.6. Eli puolessatoista viikossa tullut n. 5 kg painoa lisää. Aika hyvä määrä, kun tuona aikana oli kuitenkin suunnistusta tullut 40 km, 50 km juoksua, vähän pyöräilyä ja yksi jokusen tunnin vaellus. Vähän tuohon taisi vaikuttaa kyllä sunnuntain laivamässäily, mutta kuitenkin. Suklaalakon lakkoon tuli nyt lakko, ja lakritsi, jäätelö ja muutkin herkut joutuivat ainakin viikoksi pannaan.

Puolentoistaviikon mässäilyn tulosta piti alkaa sitten seuraavana viikkona sulattelemaan. Maanantaille kertyi 16 + 11 km kevyttä juoksua.

Tiistaiaamusta kiihtyvävauhtinen 12 km + verryttely. Meno oli aika tukkoisen tuntuista ja loppukilometrien alle 4 minuutin vauhti tuntui aika rankalta. Taisi olla vielä autojumia jaloissa. Iltapäivällä käytiin tarpomassa muutama tunti metsässä, kun haettiin Tampere-suunnistuksen rasteja pois metsästä. Sieltä sitten suoraan mökille.

Keskiviikkoaamusta olikin mökillä pitkän lenkin vuoro. Reilu 28 km sujui yllättävän mukavasti vaikka aamusta oli jo melko lämmin keli.

Torstaiamusta 14 km:n VK -harjoitus meni myös ihan hyvin, ja illalla tuli käytyä vielä Loimaalla iltarasteilla. Suunnistuskin meni ihan OK, maasto oli ihan mukavan juostavaa ja liput löytyivät suht hyvin. Vähän oli vaan erillaista maastoa kuin edellisellä suunnistuskerralla, joka oli Norjassa. Kärpäsiä tosin on vähintään yhtä paljon kuin vuonojen maassakin, ja olo olikin kuin paskaläjällä tunkiolla (“tunkio vain puuttui”, MaSa:n tod. näk. kommentti tähän).

Perjantaina tuli pidettyä vähän löysempi päivä, jotta lauantaille suunniteltu Ori-hölkkäkisa sujuisi edes jotenkin. Aamusta tuli kuitenkin tehtyä reilun 7 km:n lenkki jonka aikana 5 x 1 min vetoja.

Lauantaina oli sitten vuorossa Ori-hölkkä. Tunnelmia siitä on omassa kirjoituksessa, mutta sanotaan nyt tässäkin, että ihan hyvin se meni. Illalla oli sitten vuorossa vielä porukalla reissu Poriin jazeihin. Hieman herkuttelulakkoon tuli säröä, mutta olkoon se nyt sitten vaikka palkinto päivän hyvästä suorituksesta. Kiitos vaan matkasta järjestävälle taholle ja muullekin seurueelle.

Sunnuntaipäivä meni enemmän tai vähemmän potiessa, mutta illalla tuli tehtyä kuitenkin rento 14 km:n juoksu. Illalla vaaka oli armahtanut 3.5 kg:n verran, joten seuraavalla viikolla voisi olla mahdollisuuksia jokuseen jäätelöön.

Viikon 29 lenkkeilyt:
Ma: ap. juoksu 16.1 km, ip. 10.8 km
Ti: ap. juoksu 13.4 km
Ke: ap. juoksu 28.6 km
To: ap. juoksu 14.3 km, ip. suunnistus 5.6 km
Pe: ap. juoksu 7.4 km
La: kisa, Ori-hölkkä 7.7 km, 0:28:08
Su: ip. juoksu 14.3 km

Reilu neljä viikkoa pitäisi jaksaa vielä lomailla. Kurjaa se varmaan on, mutta ei muukaan auta kun työnantaja määrää.

Norjan reissukuvia löytyy osoitteesta: http://picasaweb.google.fi/tomirinne/NorjanReissu2009

Kolme päivää Norjaa olisi nyt takana. Täytyy myöntää, että melkoisen hulppeat maisemat paikallisilla asukkailla on ympärillään. Ensimmäisen ja toisen päivien suunnistusmaastotkin oli sellaisessa paikassa, että lumihuippuja näkyi joka puolella. Onneksi niille ei tarvinnut kavuta. Kartan luku oli suositeltavaa tehdä vauhdissa, sillä pysähtyminen aiheutti sen, että kimpussa oli kaksi tai jopa kolme (tuhatta) paarmaa iskemässä hampaitaan suomalaiseen lihaan.

1. ja 2. pv:n kisakeskuksesta

Lauantain kisa oli alkuun vähän maaston opiskelua, sillä korkeuskäyrää, suota ja aluskasvillisuutta riitti. Parhaita etenemisreittejä olivat avosuot, sillä ne olivat kuivia ja suht tasaisia juosta. Aluskasvillisuutta oli paikoin leukaan asti ja kun nousu- tai laskukulma oli paikoin ihan riittävä, niin tarkkana sai olla. Ensimmäisen päivän matka oli 7 km ja aikaa siihen vierähti 1:17. Sillä ei ihan kärkipäähän päästy, mutta kyllä taaksekin muutama vielä jäi.

Sunnuntain kisassa aurinko ei porottanut niin kuin lauantaina ja paarmatkin olivat näin vähemmässä. Matka tosin oli pari km pidempi joten kyllä hiki virtasi tänäänkin. Mitään isoja pummeja ei tullut vaikka rinnerasteja olikin jälleen ihan riittämiin. Aikaa 8.9 km reissuun meni 1:27 ja sijoitus samaa luokkaa kuin lauantainakin.

Sunnuntaina käytiin vielä tekemässä kolmen tunnin ja 12 km:n vaellus Steigtind:n 793 m korkealle huipulle. Eipä ole ennen tullut koettua sellaisia näkymiä mitä sieltä näki. Luntakin vielä oli ja jokunen porokin viiletti editse.

Steigtind:n huipulta

Huomenna maanantaina on vuorossa iltakisa. Pimeyden yllättämisestä ei ole pelkoa, sillä vielä ainakin kello yhdeltätoista aurinko paistaa vielä niin korkealta, kuin päivä olisi vielä parhaimmillaan. Kisakeskuskin vaihtuu kahdelle viimeiselle päivälle siten, että ajomatka majapaikalta on vain n. 15 km, kun kahtena ensimmäisenä päivänä ajoa tuli n.70 km suuntaansa.

Muutamaan norjalaiseen erikoisuuteen on tullut törmättyä, mitä Suomessa en ole nähnyt. Yksi oli kaupoissa oleva leivän leikkuukone. Koneeseen heitettiin pötkö brödiä ja pienen suristelun jälkeen se sylkäisi ulos siivutetun leivän. Näppärä vekotin – en tosin ole vielä kehdannut kokeilla mitä se sylkee ulos jos sinne heittää kurkun tai banaanin. Toinen jännä käytäntö on kolmikaistaiset tiet, joista keskimmäinen kaista on valo-ohjatusti käytössä jompaan kumpaan suuntaan – varmaankin ruuhka-aika helpotus.

Majapaikka on myös ihan mainio. Parvekkeelta merinäköalat, muutama komea saari lähietäisyydellä ja horisontissa siintää Lofootit. Yksi mysteeri kyllä tästäkin paikasta löytyy, sillä vessan toisen valon kytkintä emme ole löytäneet, joten se on päällä 24×7. Televisioon omistaja toi uuden kaukosäätimen samalla kertaa kun saimme avaimetkin, mutta patterit siitä edellen puuttui. Patterit tuotiin muutaman päivän päästä, mutta silloinkin yhden liian vähän. Tosin eipä tässä kaukosäädintä juuri ole tarvittu, kun TV:stä näkyy vain kaksi kanavaa ja nekin huonosti. Nähtiin sentään perjantaina kun suomalaiset pesivät norskin keihäänheitossa Bisletillä. Sauna olisi kyllä kiva, vaikka huoneiston yläkerta onkin lämmöiltään samaa luokkaa, ainakin iltaisin, kun aurinko paistaa yhden seinän täydeltä sisään plus parista kattoikkunasta. Onneksi nukkumapaikat on alakerrassa ja siellä on ihan inhimillinen lämpö.

Työasiatkin meinasi pullahtaa esiin, sillä kävi ilmi, että naapurissa asustaa joku Valmarinen-heppu… kyllä maailma on niiiin pieni.

Lisää kuvia on tulossa jakoon kunhan vaan päästään parempiin kuin kännykkä-datanyhteyksiin kiinni.