Vanha kunnon oravanpyörä narskahti jälleen pyörimään, kun ensimmäinen loman jälkeinen täysi työviikko käynnistyi. Eli maanantaiaamusta pyörällä salille josta sitten töihin, ja illalla pyörällä takaisin kotiin. Vähän oli hakusessa salilla, että paljonko mitäkin laitetta piti tehdä ja millä painoilla. Usealla laitteella tuli varmaankin muitettua väärin, sillä sen verran tuskaista eka salikerta jälleen oli. Vatsapenkissäkin on varmaan ennen tullut laskettua toistokerrat tyyliin 2 – 4 -6 -8 jne., koska samoihin määriin mitä alkukesästä tuli tehtyä, ei ollut mitään asiaa.

Tiistaina porhalsin taas pyörällä töihin ja iltapäivällä juosten kotiin. Juoksutreeni alkoi 3 km rauhallisella hölkällä jonka jälkeen 11 km VK:a ja lopuksi pari kilometriä palauttelua. Juoksu oli heti alusta asti melkoisen kankeen oloista ja rentous oli VK -vauhdissa tipotiessään. Kaiken lisäksi reippaammassa vauhdissa alkoi taas, jo vähän parantueeksi luulleeni, akillekset oireilemaan. Mutta kun akillekset eivät sen kummemmin kipeytyneet, niin annoin mennä.

Keskiviikkoaamuna tuli todettua, että kyllä se syksy on tuloillaan, sillä aamukuudelta on vielä vähän hämärää, kun raahauduin juoksukamppeissa työmatkalle. Alkumatka tuntui ihan hyvältä, mutta puolenvälin kieppeillä alkoi keveys jälleen häipymään ja pohkeet alkoivat mennä jumiin. Nyt myös vasemmassa akillesjänteessä alkoi tuntumaan kivun merkkejä. Töihin tuli päästyä, mutta jänne ei selvästikkään tykännyt hyvää lenkistä ja alkoikin sitten narisemaan, joka on oire tulehtumisesta tai jostain vastaavasta. Illalla pyörällä töistä kotiin. Loppuilta menikin sitten nilkkoja pyöritellessä ja narinaa “kuunnellessa”.

Torstaiaamu eteni niinkuin maanantaikin, eli pyörällä salille ja töihin. Akillekset tuntuivat jälleen parantuneen yön aikana joten ei muuta kuin töistä juosten kotiin. Edelleen oli juoksu vähän väsyneen oloista, mutta aj:t eivät tälläkertaa oireilleen (juuri lainkaan…).

Perjantai oli lepopäivä, eikä silloin tullut tehtyä muuta kuin ajettua pyörä töistä kotiin.

Lauantaiaamusta uskaltauduin lähteä tekemään kiihtyvävauhtista juoksulenkkiä. Aloitin maltillisesti 4:45 min/km ja nostin km:n välein vauhtia 5 sek:lla. 11 km:n jälkeen vauhti oli alle 4 min/km ja viimeaikaisten kovien lenkkien vähyys alkoi tuntumaan. Aj:t OK, mutta illan saunalenkin jätin varmuuden vuoksi väliin, sillä muutenkin oli aika vetämätön olo kun olin koko päivän kaadellut puita ja raahaillut rankoja ja risuja sinne-sun-tänne.

Sunnuntaiaamusta paikkoja vähän särki edellispäivän uurastuksesta, mutta kun pitkän lenkin aika on, niin sinne on lähdettävä. Yritin mennä normaalia rauhallisempaa vauhtia ja pitää sykkeet mahdollisimman matalalla. Ihmeen rennosti juoksu kulki vaikka odotin ihan muuta. Osa matkasta tuli juostua samana päivänä juostavan Varalan 100 v. juhlamaratonin reittiä, ja tuli todettua, että ei ainakaan liian tasaista reittiä järjestäjät olleen keksineet. Loppupuolla omaa 25 km lenkkiäni alkoi kyllä jo matkan teko painamaan ja hieman alkoi myös oikea akilles jälleen tuntumaan.

Viikon saldo tälläkertaa:
Ma: ap. pyöräily 16 km, sali 1h, ip. pyöräily 16 km
Ti: ap. pyöräily 16 km, ip. juoksu 16.3 km
Ke: ap. juoksu 16.1 km, ip. pyöräily 16 km
To: ap. pyöräily 16 km, sali 1h, ip. juoksu 16.1 km
Pe: ip. pyöräily 16 km
La: ap. juoksu 13.4 km
Su: ap. juoksu 25.1 km

Tämä viikko alkoi samalla tavalla kuin viimeviikkokin, eli pyöräily-sali-pyöräily, mutta suurin uroteko oli, että uskaltauduin soittamaan UKK-instituutin Urheilulääkäriasemalle (www.taula.fi), ja tilata ajan lääkäriltä näyttäkseni akilleksiani. Aika tuli heti seuraavalle päivälle tiistaille.

Tiistaina oli sitten suunnattava kohti Kauppia ja UKK-instituuttia jotta selviäisi mikä miestä oikeen vaivaa. Töissä piti vielä varmistella ja puristella akilleksia, että sieltä varmaankin löytyy kipeitä kohtia, ettei taas viimekertaiseen tapaan tulisi turhaa reissua, kun kipeetä kohtaa ei sitten enään tutkimuspöydällä löytynytkään. Tällä kertaa siitä ei ollut pelkoa. Vastaanotolla lääkärinä oli oikein professori, liikuntalääketieteiden erikoislääkäri ja mitä vielä muuta, joten eiköhän ainakin jotain pitäisi selvitä. Pienen puristelun (lääkäri) ja irvistelyn (minä) jälkeen proffessoori tuli siihen tulokeseen, että ei ne nyt niin pahassa kunnossa ole… että pitäisi leikata, mutta kortisoni hän niihin laittaisi. Molemmat akillekset olivat kuulemma päässeet kroonisesti tulehtumaan ja kiinnikkeitäkin löytyi, joten pelkkä odottelu ei auttaisi ja kortisoni olisi se mikä auttaisi. Pienen kröhimisen jälkeen suostui piikitykseen (siis henkisesti, käytännössä kortisonipiikkiä jo haettiin laatikosta) vaikka olen aina vähän ko. mömmöä karsastanut sen negatiivisten vaikutusten vuoksi. Piikki tuli molempien jänteiden molemmille puolille, eli yhteensä neljä annosta. Lopun alultahan tämä nyt jo vaikuttaa, mutta täytyy ruveta sitten vaikka nypläämään pitsiä jos jalat eivät enään juoksua kestä. Sitten tuli vielä suositus käydä teettämässä uudet tukipohjalliset ja suositus käyttää kantakorokkeita suunnistuskenkien pohjallisten alla (korokkeet olin kyllä jo viikonloppuna ostanutkin, mutta en vielä ehtinyt käyttämään). Kolme päivää tuli juoksukieltoa, eli perjantaina voi käydä kokeilemassa jalan kuntoa. Se hyvä puoli tässä on, että kaikki vaivat ovat itseaiheutettuja, ja syyttävää sormea saa näyttää peilille. Kaikki pakkomielteet tuntuvat olevan vaarallisia terveydelle.