Tänään torstaina tuli käytyä toisen kerran tänä syksynä UKK-instituutilla urheilulääkärillä. Viime sunnuntain Jämin suunnistusmaratonin tuomisina kun ei ollut kuin yksi pirun kipeä akillesjänne. Jämillä matkan teko loppui jo 5 km:n kohdilla (20 km jäi vielä menemättä) jonka jälkeen reitti suuntasi suorinta tietä kohti maalia ja suihkua. Sen verran pahasti jänne otti nokkiinsa, että koko alkuviikon olen joutunut konkkaamalla kävelemään, kun ponnistaa ei nilkalla ole voinut yhtään. Piikin jälki nilkassa tuli siis taas UKK:lta poistuttua, mutta onneksi yksi reikä vaan tälläkertaa (viimeksi tuli neljä). Urheilutaukoa tuli parisen viikkoa, jonka jälkeen voi alkaa varovaisesti pyöräilemään ja uimaan. Tosin taukoa tässä on jo melkein kokonaan pari viikkoa tullut pidettyäkin, ainoastaan työmatkapyöräilyä ja salia on tullut harrastettua. Viime viikolla yksi kympin juoksu ja sunnuntaina se 5 km suunnistus, siinä on viimeaikain muut treenit, eli ei muutama viikko lisää taukoa tätä konkurssia enään huonommaksi voi muuttaa.
Tänään tuli käytyä ensimmäistä kertaa minulle uudessa salipaikassa. Hommasin oikein vuosikortin kuntokeskus Sykkeeseen sillä toiveella, että jos saisi vähän enemmän motivaatiota salilla käynteihin. Vähän tuli “sika säkissä” kortti hommattua, sillä en ollut paikkaan etukäteen tutustunut, mutta kun puoleen hintaan pääsi, niin pitihän sitä kokeilla. Näin ensi käynnin jälkeen paikka tuntuu ihan OK:lta, suht. samat laitteet löytyi kuin edellisestäkin paikasta, eikä suurta tungostakaan ollut… ainakaan noin aamusta klo 6:30.
Näin juoksutaukoa kun on tullut pidettyä, niin olen melkein joutunut alkoholin uhriksi. Ei nyt ihan suoranaisesti, mutta välillisesti kuitenkin. Tässä yksi päivä töistä pyörräilessäni joku spurku oli sammuneena puiston penkillä ja näky oli niin hämmästyttävä, että tarkkaavaisuus unohtui hetkeksi ja ajoin suoraan risteävältä kadulta puskan takaa oikealta tulevan auton eteen. Vauhtia autolla oli vähemmän kuin minulla, mutta lukkojarrutuksen auto joutui tekemään. Itse tajusin tilanteen vasta risteyksen jälkeen. Tympeintä asiassa on se, että sillä tiellä on ainakin kymmenen vastaavaa risteystä ja joka kerta olen jokaisen risteyksen tullut sillä mielellä, että sieltä voi auto tulla – yleensä koskaan ei tule. Mutta nyt tietenkin juuri tällä yhdellä kertaa sen auton piti tulla. Ja tuokin onnettomuus olisi ollut alkoholin syytä, vaikkei kumpikaan osapuoli sitä ollut (tai ainakaan minä) nauttinut.
Samaan paskaan tuuriin voi laskea myös minun viime viikonloppuna kaatamani puun pätkiminen. Puu kaatui pikkuisen (vai ihan pikkuisen) väärään suuntaan suoraan muutaman laudan päälle. Puu oli varmaankin n. 15 m korkea ja kun pätkein puun metrin mittaisiin pätkiin, niin pätkäisyjä tuli reilusti toista kymmentä kappaletta. Kun olin sahaamassa puuta poikki sen alle jääneen lautapinon kohdalla, niin moottorisahanterä osui tietenkin naulaan. Se oli ainoa 1 cm levyinen naulan kanta koko 15 m pituisen puun kohdalla ja juuri sillä kohdalla piti olla metrin pätkäksi tulevan pöllin sahauskohta. Mitä siis tästä opimme: opettele kaatamaan puu tarkasti oikeaan kohtaan… kele…