73.6

Niin ne viikot vaan vierähtää, etenkin näin lomalla. Kaksi ja puoli viikkoa on ehditty jo lomailemaan ja niistä vain pari yötä kotosalla. Ensimmäiset puolitoista viikkoa meni Norjassa matkustelussa ja jälkimmäinen viikko Punkalaitumen mökillä majaillessa.

Ensimmäinen täysi lomaviikko alkoi vielä Bodo:n viimeisillä suunnistuskisoilla, mutta heti keskiviikkona lähdimme köröttelemään kohti eteläistä Norjaa ja sieltä Ruotsin puolelle ja Tukholmaan josta sunnuntai-iltana saavuimme laivalla Turkuun. Kotiin pääsimme illalla kymmenen jälkeen.

Vaikka autossa tulikin tuon viikon aikana melkoisesti istuttukin, niin ei se kuitenkaan kilpa-ajoa kohti Osloa ollut – ainakaan, kun Norjassa nuo tiet eivät olleen leveitä ja suoria, ja nopeusrajoitukset olivat sen mukaiset. Karavaanareitakin riitti myös ihan omiks tarpeiks, eikä ne ainakaan matkantekoa vauhdittaneet. Onneksi siellä ne tajusivat mennä syrjään kun jonoa alkoi kerääntymään perään – toisin kuin täällä Suomessa. Autossa tuli siis istuttua muutama tuhat kilometriä tuon viikon aikana, mutta tuli sentään pari juoksulenkkikin tehtyä muutamana aamuna leirintäalueelta.

Sen verran paljon tuli kuitenkin ajaessa noposteltavaa vedettyä, että sunnuntai-iltana oli melkoinen järkytys kun ennen nukkumaan menoa hyppäsi vaakaan – 73.6. Eli puolessatoista viikossa tullut n. 5 kg painoa lisää. Aika hyvä määrä, kun tuona aikana oli kuitenkin suunnistusta tullut 40 km, 50 km juoksua, vähän pyöräilyä ja yksi jokusen tunnin vaellus. Vähän tuohon taisi vaikuttaa kyllä sunnuntain laivamässäily, mutta kuitenkin. Suklaalakon lakkoon tuli nyt lakko, ja lakritsi, jäätelö ja muutkin herkut joutuivat ainakin viikoksi pannaan.

Puolentoistaviikon mässäilyn tulosta piti alkaa sitten seuraavana viikkona sulattelemaan. Maanantaille kertyi 16 + 11 km kevyttä juoksua.

Tiistaiaamusta kiihtyvävauhtinen 12 km + verryttely. Meno oli aika tukkoisen tuntuista ja loppukilometrien alle 4 minuutin vauhti tuntui aika rankalta. Taisi olla vielä autojumia jaloissa. Iltapäivällä käytiin tarpomassa muutama tunti metsässä, kun haettiin Tampere-suunnistuksen rasteja pois metsästä. Sieltä sitten suoraan mökille.

Keskiviikkoaamusta olikin mökillä pitkän lenkin vuoro. Reilu 28 km sujui yllättävän mukavasti vaikka aamusta oli jo melko lämmin keli.

Torstaiamusta 14 km:n VK -harjoitus meni myös ihan hyvin, ja illalla tuli käytyä vielä Loimaalla iltarasteilla. Suunnistuskin meni ihan OK, maasto oli ihan mukavan juostavaa ja liput löytyivät suht hyvin. Vähän oli vaan erillaista maastoa kuin edellisellä suunnistuskerralla, joka oli Norjassa. Kärpäsiä tosin on vähintään yhtä paljon kuin vuonojen maassakin, ja olo olikin kuin paskaläjällä tunkiolla (“tunkio vain puuttui”, MaSa:n tod. näk. kommentti tähän).

Perjantaina tuli pidettyä vähän löysempi päivä, jotta lauantaille suunniteltu Ori-hölkkäkisa sujuisi edes jotenkin. Aamusta tuli kuitenkin tehtyä reilun 7 km:n lenkki jonka aikana 5 x 1 min vetoja.

Lauantaina oli sitten vuorossa Ori-hölkkä. Tunnelmia siitä on omassa kirjoituksessa, mutta sanotaan nyt tässäkin, että ihan hyvin se meni. Illalla oli sitten vuorossa vielä porukalla reissu Poriin jazeihin. Hieman herkuttelulakkoon tuli säröä, mutta olkoon se nyt sitten vaikka palkinto päivän hyvästä suorituksesta. Kiitos vaan matkasta järjestävälle taholle ja muullekin seurueelle.

Sunnuntaipäivä meni enemmän tai vähemmän potiessa, mutta illalla tuli tehtyä kuitenkin rento 14 km:n juoksu. Illalla vaaka oli armahtanut 3.5 kg:n verran, joten seuraavalla viikolla voisi olla mahdollisuuksia jokuseen jäätelöön.

Viikon 29 lenkkeilyt:
Ma: ap. juoksu 16.1 km, ip. 10.8 km
Ti: ap. juoksu 13.4 km
Ke: ap. juoksu 28.6 km
To: ap. juoksu 14.3 km, ip. suunnistus 5.6 km
Pe: ap. juoksu 7.4 km
La: kisa, Ori-hölkkä 7.7 km, 0:28:08
Su: ip. juoksu 14.3 km

Reilu neljä viikkoa pitäisi jaksaa vielä lomailla. Kurjaa se varmaan on, mutta ei muukaan auta kun työnantaja määrää.

Norjan reissukuvia löytyy osoitteesta: http://picasaweb.google.fi/tomirinne/NorjanReissu2009

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *