Parisuhdetestin toinen osuus käytiin heti viikko jälkeen ensimmäisen (Tunturisuunnistus). Ensimmäinen testi suoritettiin kunnialla, mutta toinen testi olikin sitten astetta vaativampi tehtävä. Nyt vuorossa oli Kurun Seitsemisissä järjestetty 24 tunnin rogaining-kisa. Niille jotka eivät tiedä mikä se tällainen hullutus on, niin tällain omin samoin kerrottuna se on pistesuunnistuskilpailu jossa 2 – 5 henkilön joukkueet käyvät 24 h:n (tai 8 h tai 4 h) aikana mahdollisimman monella rastilla. Rasteja on isolla alueella kymmeniä ja ne saa kiertää omavalintaisessa järjestyksessä. Ryhmän pitää pysyä yhdessä koko matkan ajan, sooloilua ei siis sallita. Kukin rasti on pisteytetty erikseen (jollain logiikalla). Pisteitä saa rastinumeron kymmenmäärän verran. Eniten pisteitä kerännyt voittaa ja tasapisteillä voittaa vähiten aikaa käyttänyt. Yliajasta menettää 10 pistettä per alkava yliminuutti. Lisätietoja löytyy esim. sivuilta rogaining.fi.
Viime vuonna osallistuimme 8 h:n sarjaan, mutta Tuuli halusi lisää hastetta peliin, joten päätimme osallistua tällä kertaa kuninkuusmatkalle 24 h sarjaan. Tänä vuonna kisa käytiin Kurun Seitsimisissä, joten maasto oli huomattavasi erilaisempaa kuin viime vuonna Jämillä. Tosin viime vuonna 8 h:n aikana ehdimme kiertämään vain hyväkulkuisen kangasmaaston. Nyt maasto oli kunnon metsää ja suota ja paikoin oli kallioistakin. Apuna oli kyllä suht runsas tie- ja polkuverkosto. Kartalla suot näyttivät hyvin ojitetuilta, mutta todellisuudessa ne olivat vieläkin paremmin ojitetut joten ojien määrää ei kannattanut kartalta laskea. Kartta oli mittakaavalla 1:40000, alana oli 22 x 14 km ja rastien määrä maastossa oli vajaa 70.
Reittimme löytyy osoitteesta: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Rogaining08.jpg
Saavuimme kisakeskukseen lauantaiaamuna klo 8 aikoihin. Ensin ilmottauduimme järjestäjille joilta saimme viimeiset kisaohjeet sekä kisa-emitit. Tämän jälkeen oli vuorossa teltan pystytys, jonka jälkeen siirryimme kisaravintolaan aamupuurolle ja odottelemaan karttojen jakoa. Kartat saatiin klo 9 sellaista todistusta vastaan, että luvattiin olevamme fyysisesti ja psyykkisesti kunnossa (jälkimmäistä sopii epäillä). Aikaa reittisuunnitelman teolle ennen lähtöä oli siis kolme tuntia. Aikataulullisesti olimme etukäteen suunnitelleet, että ensin tehdään sellainen lenkki, että ehditään ennen pimeän tuloa takaisin kisakeskukseen. Toiselle lyhyemmälle lenkille otettaisiin halogeeni-otsalamput mukaan ja tehtäisiin sellainen lenkki, että n. kello 2 – 3 välillä oltaisiin takaisin teltoilla ja nukuttaisiin kolmisen tuntia. Tämän jälkeen tehtäisiin aamulla valosan aikaan vielä sellainen lenkki, että ehdimme takaisin hyvissä ajoin ennen klo 12. Vauhdillisesti tarkoituksena oli mennä pääosin kävellen, mutta tie-/polkupätkiä voisi vähän hölkkäilläkin. Keskivauhti voisi olla n. 5 km/h. Näillä alkutiedoilla lähdimme sitten tekemään reittisuunnitelmaa. Melko nopeasti (ehkä liiankin nopeasti) saimme reittien pääosat hahmoteltua. Tavoitteet olivat selvillä, mutta lenkkien aikana reitti (ainakin niiden loppuosuudet) tarkentuisivat, kun näkee miten hyvin vauhti pysyy suunnitellussa. Ensimmäinen suunniteltu lenkki oli matkallisesti arvioitu n. 50 km ja ajallisesti 8-9 tuntia. Yölenkki olisi n. 15 km, aikaa oli vaikea arvioida, sillä lamput päässä ei oltu ennen menty metsässä joten vauhti voisi olla melko verkkaista. Sinänsä ajalla ei ollutkaan niin väliä, sillä lenkin jälkeen nukuttaisiin 3 tuntia ja unien jälkeen mentäisiin mitä ehdittäisiin. Aamulenkille oltiin suunniteltu n. 25 – 30 km:n lenkkiä, mutta se melko varmaan tuli lyhenemään.
Lähdön hetkellä taivas oli pilvessä, vettä ei kuitenkaan satanut, mutta sateenuhka oli suuri. Lämpöä oli ehkä n. 12 astetta. Reilu parisataapäinen joukko seisoi rajatulla alueella intoa puhkuen hyvin varustautuneina, reput selässä ja emitit sinetöitynä ranteisiin. Järjestäjien edustaja seisoi ladon seinää vasten nojaavilla tikkailla ja selostaa viimeisiä ohjeita kisakansalle. Vettä on kuulemma tullut viimepäivinä enemmän kuin riittävästi, joten suot ovat märkiä ja ojat leveitä – tultaisiin kuulemma toteamaan se melko pian. Kilpailijat ottivat viimeisiä valokuvia lähtöhässäkästä, oli sellaista elämyksenhakuista meininkiä ilmassa.
Lähtömerkin jälkeen innokkaimmat säntäsivät heti juoksuun, mutta suurin osa lähti melko verkkaisesti liikeelle, kuten oma “2Xtreme” -tiimimmekin – aikaa kyllä olisi. Ensimmäiselle valitsemammalle rastille (43) oli matkaa reilu 2 km ja sen pitäisi olla helposti löydettävissä, sillä polku veisi ihan rastin juurelle. Rastia lähestyttäessä polku kuitenkin jotenkin vain hävisi maastoon ja rastin otto muuttu vähän hankalammaksi. Aikaisemmin tehty pieni oikaisu oli osottautunut vähän hitaaksi valinnaksi ja kun siinä jo vähän vaatetuskin kastui, niin tulevista tunneista oli odotettavissa vähintääkin mielenkiitoisia. Vielä kun kartan mittakaava oli vielä tässä vaiheessa vähän outo, niin ensimmäisen rastin pieni epävarmuus ei ollut mikään ihme. Onneksi rastille oli menossa muutakin porukkaa, joten pientä sääntöjenvastaista peesailua oli nähtävissä.
Rastivälit 43-21 sekä 21-34 välit olivat aika lyhyitä ja jalkojen alle saatiin jo tienpohjaakin joten eteneminen muuttui välillä hölkäksikin. 34-96 välillä tuli vastaan ensimmäinen suo. Kengät pysyivät edelleen suht kuivina, mutta tällä välillä tuli todettua se, että kartalla olevien ojien määrään ei kannattanut luottaa. 96 -rastin jälkeen melkein tasatahtia kulkeneet tutut “Laitumen Likat” Mervi ja Anja erkanivat eri reitille kuin me.
96-95 -väli meni ongelmitta, hieno vuolas mutkitteleva puro ylitettiin loikkaamalla. Tässä vaiheessa ei ollut vielä tiedossa, että pituushyppyharjoituksia tulisi tehtyä seuraavan 24 tunnin aikana melko monta. 95-104 -välin reittisuunnitelma muutui alkuperäisestä, sillä etäältä kuulunut kova koiran haukunta laittoi meidät jättämään yhden tiekierron väliin ja suuntasimme rastille metsän kautta. Rastin lähellä kartalla ollut katkoviivapolku olikin hyväkulkuinen hiekkatie ja se aiheutti vähän hämminkiä ja edestakaisin menoa. 104-65 -välillä tuli 2 tuntia etenemistä täyteen. Tossut olivat jo märät, mutta muuten meno vielä maistui.
Seuraava rasti (97) oli heti kahden lähekkäin (200 m) olevan järven välisen ojan takana. Jo etukäteen olimme miettineet olisiko pitänyt kiertää järvi, mutta päätimme kuitenkin mennä lyhyempää kautta ja toivoa, että ojasta pääsisi yli. Ojalle saavuttuamme tapasimme joukkueen joka oli toisella puolella ojaa riisumassa kenkiä ja housuja ja lähtemässä kahlaamaan ojan poikki. Pulikoinniksi siis meni. Omat tossumme olivat jo sen verran märät joten tyydyimme vain käärimään puntit ja ylitimme ojan suunnistuskengät jalassa. Menimme yli samasta kohtaa kuin “vastarannan” joukkuekkin, kun näimme, että vettä oli vain “noin” polviin asti. Ensimmäinen ylitys meni ihan OK eikä housut kastuneet paljon. Takaisin piti kuitenkin tulla vielä samaa reittiä. Toisella kahluukerralla pehmeä pohja teki juuri ennen ojasta nousua tepposen ja horjahdin melkein nenälleni ojaan. Onneksi kastuin käsistä vain kyynärpäitä myöden joten suurin osa kropasta säilyi vielä suht kuivana. Tuulin kahluu meni vähän paremmin, mutta kyllä hänkin sai osansa. Jalkojen ja käsien kastumista ei tarvinnut kauaa harmitella, sillä heti ojan kahluun jälkeen alkoi satamaan vettä ja nyt kastui sitten kaikki vaatteet. Vettä satoi koko ajan enemmän tai vähemmän aina nukkumataukoon asti.
Välit 97-107 sekä 107-24 olivat käytännössä kokonaisuudessaan maantietä, joten jälleen saatiin välillä hölkkävaihde päälle. Hölkkää piti harrastaa senkin vuoksi, että märkien vaatteiden kanssa alkoi tulla maantiellä vilu. Rasti 24:n oli Seitsemisen opastuskeskuksella. Aikaa oli kulunut vähän päälle 4 tuntia ja matkaa n. 22 km kun pidimme keskuksella pienen n. 20 min kestäneen tauon. Kävimme vessassa, söimme vähän eväitä ja minä vaihdoin jopa sukat (tosin ne kastuivat heti kun laittoi suunnistuskenkiin takaisin jalkaani). Rastilla oli myös vesipiste, mutta juomaa oli mennyt sen verran vähän, että juomapussin täyttö olisi ollut turhaa. Matka siis jatkukoot.
Aikataulu oli pitänyt sen verran hyvin, että päätimme käydä hakemassa yhden suunnitelmiin nähden ylimääräisen rastin, ja toivoimme, että se ei kostautuisi loppumatkasta. “Ylimäärärasti” (87) oli lammen rannassa. Paremminkin tuntuikin, että se oli lammen puolella, sillä sen verran märkää rastille meno oli ja uudet kuivemmat sukat olivat taas vettä täynnä. 87-71 -välillä märkä meno jatkui, mutta 71-85 -välillä pääsimme pääosin menemään polkuja ja pitkospuita pitkin. Jälleen tuli jonkin verran hölkkäiltyäkin. 85-56 -välin alkuosuus jatkettiin edelleen polkuhölkällä, josta poikkesimme hyväpohjaiselle kankaalle. 56-66 -välillä oli taas suurimmaksi osin hiekkatietä jalkojen alla. Välille mahtui kuitenkin muutama leveän ojan ylitys kaatunutta puuta pitkin taiteillen. Hiekkatiellä tuli vastaan järjestäjien autokunta joka tiedusteli jaksamista. Valittaa ei vielä voinut sillä aikaa oli mennyt vasta vajaa 6,5 tuntia.
Rastivälit 66-25 sekä 25-83 olivat lyhyehköjä ja puoliksi polkua, joten jälleen pystyi laittamaan hölkäksi. Hölkkää piti edelleenkin pitää pääosin sen vuoksi, että lämmöt pysyisi päällä tieosuudellakin – metsässä ja suolla kylmä ei niin helposti tullutkaan. Metsän puolella alkoi jo havaitsemaan, että sateisesta säästä johtuen vähän hämärämpää alkoi jo olemaan. Mitään vaikeuksia näkemisen suhteen ei tietenkään vielä ollut ja koska edessä oli enään yksi rasti ennen kisakeskukseen saapumista, niin tiesimme, että hämärä ei pääsisi yllättämään.
Tämän lenkin viimeinen rasti (105) oli taas suolla. Ja ko. rastilta tielle oli oli n. km märkäpohjaista menoa, mutta enään ei mikään kastuminen haitannut kun tiesi, että kohta pääsisi vaihtamaan kuivaa ja lämmintä ylle, sekä saisi murua rinnan alle. Tielle pääsyn jälkeen kisakeskukseen oli vielä matkaa vajaa kolme kilometriä ja siinä olikin hyvää aikaa suunnitella mitä sitä pukisi yölenkille päälle sekä mitkä rastit yön aikana kierrettäisiin.
Kisakeskukseen menevää tietä juostessamme vastaan autoilla tuli jo 8 h:n sarjan kilpailijoita. He olivat saaneet urakkansa jo suoritettua. Omalle autollemme päästyämme vaihdoimme täristen märät vaatteet pois ja kuivat tilalle. Se oli aika juhlallinen hetki kun kuivat sukat alkoivat lämmittää jalkoja ja pipo päätä. Vähän omia eväitä syötiin ennenkuin siirryimme kisaravintolan puolelle syömään makaroonimössöä, leipää ja sipsejä. Syönnin yhteydessä pääsimme taputtamaan 8 tunnin sarjan palkintojen jakoa ja eteenkin naisten sarjan 2. sijalle yltäneitä “Laitumen Likkoja”. Onnea heille.
Pidimme noin puolentoistatunnin tauon, ilman sen kummempaa kiirettä pitäen. Tuntui siltä, että suurin urakka oli jo suoritettu ja kaikki yön ja aamun rastit olisivat vain extraa. Reput täytettiin, akkuliivit heitettiin selkään, lamput päähän ja menoksi. Alkumatka yölenkin ensimmäiselle rastille (42) oli polkua ja vaikka oli jo aika pimeää, niin käytimme pelkästään Tuulin ledi-lamppua kartan lukuun ja polun valaisuun. Sitten kun oli aika siirtyä polulta pois laitoin oman halogeenin päälle, mutta Tuuli jatkoi ledillä. Ensimmäinen “valopäärasti” löytyi mukavasti ja antoi hyvänolon tunteen onnistumisestä pimeälläkin. Vettä vihmoi valokeilassa, mutta sadevarusteet ja vaelluskengät pitivät kuivana ja lämpimänä.
42-93 -väli alkoi tieosuudella, ja melko lähelle rastia olisi päässyt tietä pitkinkin, mutta päätimme lähteä oikasemaan metsän poikki. Se oli kyllä iso virhe, sillä metsä oli paikoin tosi tiheää “kaksmetristä” kuusikkoa ja näkyvyys oli 50 senttiä. Hakemaamme ojanpäätä emme löytäneet sillä sellaisessa metsässä lampuilla ei kauaksi nähnyt koskaan, saati sitten näin märissä olosuhteissa. Päädyimme rämpimisen jälkeen sille tielle jota pitkin alunperinkin olisi pitänyt rastia lähestyä, nyt hukkasimme vain voimia sekä varmaan toistakymmentä minuuttia ylimääräsitä aikaa. Rastivälin ongelmat eivät loppuneet tähän, sillä rasti olisi aivan järven rannassa ojan päässä. Rantaan kyllä löysimme hyvin, mutta oikeaa ojaa emme sitten löytänytkään kovin äkkiä. 20 minuutin edestakaisen tarpomisen, ojien yli loikkimisen ja jalkineiden uittamisen jälkeen rasti vihdoin ja viimein löytyi aivan sattumalta risukosta. Oli yllätys kun se näkyi vasta n. puolen metrin päästä. Valoisalla se olisi ollut varmaan erittäinkin helppo rasti, mutta näin pimeällä ei. Nämä 90 pistettä oli kyllä ansaittu.
Rastivälit 93-78 sekä 78-55 välit pääsi kulkemaan, jos halusi, 99%:sti tietä pitkin – ja kyllä me nyt halusimme. Vähän kiertoa 78:lle tuli, mutta rastinotto oli ainakin varma. Vähän 78 -rastin jälkeen väänsin sukat kuiviksi ja se auttoi vähän tiellä kävelyä. Vähän ajan päästä oma otsalamppuni hiipui pimeäksi joten Tuuli laittoi omansa päälle ja minä siirryin ledi-käyttäjäksi. 78:lle mennessä tuli täyteen myös 12 tuntia kisa-aikaa joten, rastileimausvuoro siirtyi Tuulin ranteessa roikkuvalle emitille. Rastin 55 otto meni hyvin, mutta rastilta tielle oleva 600 m pätkä oli aika tuskaa, sillä se oli juuri harvennettua metsää ja maa oli täynnä ristiin rastiin kaadettuja rankoja ja risuja. Pimeässä se oli entistäkin hankalampaa ja hitaampaa menoa. Ryteiköstä selvittiin ja nyt näytti siltä, että viimeinen 600 m kisakeskukseen päästäisiin suorilla tietä pitkin. Parisataametriä ennen tavoitetta tie kuitenkin loppui ja edessä oli laitumen sähköaita. Pääsimme etenemään vähän matkaa aidan sivua pitkin, mutta sitten eteen tuli toinen samanlainen aita ja se jatkui sivusuunnassa ties kuinka pitkälle. Päätin kokeilla kulkisiko aidassa virtaa. Aluksi luulin, että ei kulkenut, mutta sitten tössäytti oikein kunnolla varpaissa asti. Märät vaatteet auttoivat varmaan vielä asiaa. Tuuli ryömi ensin aidan ali ja minä heti perässä. Taas pääsimme vähän matkaa eteenpäin aidan viertä pitkin kunnes vähänmatkan päässä edessä kiilui lampunvalossa iso läjä silmiä. Tuulin ehdottamana, ja minun hanttiin panematta, ryömimme uudelleen aidan alitse ja nyt lehmiin nähden aidan oikealle puolelle.
Jälleen siirryimme autolle vaihtamaan kuivia kamoja päälle. Vielä vähän tankkausta ja sitten telttaan ja makupussiin nukkumaan. Olin viritellyt teltan päälle pienen pressun lisäsuojaksi sateelle, mutta nyt kovan tuulen aikaan se ei ollut hyvä ratkaisu, sillä pressun läpätys piti sellaista ääntä sisälle telttaan, että Tuuli hermostui siihen puolentunnin lepäilyn jälkeen ja kävi hakemassa pressun pois. Jalkoja särki mutta uni tuli aika äkkiä. Puoli kuudelta kolmen tunnin jonkunnäköisem nukkumisen jälkeen kännykkä piippasi herätyksen merkiksi. Elämäni ensimmäinen yö ranteeseen sidotun emitin kanssa oli takana. Tämän aamuherätyksen tuskaa olimme pelänneet, mutta ihmeen virkeinä ja vetreinä kömmimme teltasta aamupalalle. Naapuriteltassa herätys soi jo ties monettako kertaa, mahtoivatko jaksaa ollenkaan nousta. Tunnin verran aamutoimissa meni ennenkuin jälleen kuiva suunnistustossu lähti kulkemaan kohti aamun ensimmäistä rastia (41).
Sade oli tauonnut ja muutenkin eteneminen ei tuottanut tuskaa. Sade kyllä alkoi ja loppui jossain vaiheessa, mutta siihen ei enään kiinittänyt huomitota, kun kamppeet olivat siinä vaiheessa jo jokatapauksessa märät. Tuulilla oli koko reissun ajan vaivannut jalkapohjaongelmat ja nyt oli pientä polvivaivankin tuntemuksia. Sitkeästi kuitenkin edettiin rastille, välillä jopa hölkäten. Ensimmäinen rasti oli helppo, mutta rastivälillä 41-74 päästiin taas kastelemaan kengät, ja sopeutumaan kartan mittakaavaan ja sen tuomiin ongelmiin. 74-92 -välillä olisi päässyt rastin lähelle tiekierrolla, mutta päätimme oikoa. Löysimmekin metsästä sopivan linjan jota pitkin pääsi hyvin rastia lähestyvälle uralle. Uria olikin maastossa enemmän kuin kartalla, ja vähän aikaa jo luulimme, että emme enään tieneet tarkalleen millä uralla loppujen lopuksi olimme. Päätimme kuitenkin poistua uralta siltä kohdilta kuin alunperin oli tarkoituskin ja jossa kuvittelimme kartalla olevamme. Ratkaisu oli oikea ja rasti löytyi niinkuin pitikin. 91-101 -väli alkoi parin kilometrin tieosuudella jolla yritimme vähän hölkkäilläkin. Tie kulki sen järven rantaa pitkin jonka toisella rannalla niemen kärjessä rastin pitäisi olla. Lähdimme kiertämään järveä idän kautta aivan rantaviivaa pitkin. Rasti näkyi niemen kärjessä jo hyvän matkaa ennen kuin olimme lähelläkään rastia, joten kohde oli selvä.
Rastilta lähtiessä alkoi nousevamaastoinen metsäosuus jonka jälkeen pitäisi päätyä metsätien päähän. Kartan mittakaava alkoi taas tuottaa ongelmia, sillä aikamoista sahausta oli ennenkuin tielle löysimme. Tielle päästyämme aloimme jo laskemaan mihin meillä olisi aikaa ja voimia. Ottaisimmeko vielä 3 vai 4 rastia. Päädyimme tässä vaiheessa neljään rastiin eli seuraava oli numero 62. Jos olisimme päätyneet kolmeen rastiin olisimme menneet suoraan 102:lle ja jättäneet 62 väliin. Nyt oli riskinä se, että huomaamme, että emme ehdikkään 102:lle ja näin ollen sen väliin jättäminen olisi pienentänyt pistesaldoa enemmän kuin alkuperäinen kolmen rastin vaihtoehto. Päätös oli kuitenkin tehty ja 62 rastia lähdimme etsimään. Helpohkoa rastia kuitenkin pummasimme jonkin verran ja rastin jälkeistä polkuakaan ei löytynyt, joten jouduimme tarpomaan suota pitkin kompassisuunnalla tielle. Laskimme kuitenkin, että kyllä meidän pitäisi edelleen ehtiä 102 rasti hakea, sillä loppurastien pitäisi olla helppoja, ja jos vähänkin jaksaisimme hölkätä, niin kiire ei pitäisi tulla. Rasti löytyi hyvin, sillä rastille kulki sen verran tallattu ura, että sitä ei voinut missata – taisi olla ollut suosittu rasti.
Rastivälit 102-33 sekä 33-53 olivat polkujen varsilla joten niiden kanssa ei ollut ongelmia. Rasti 53 oli siis viimeinen tässä kisassa. Matkaa maaliin oli vielä nelisen kilometriä, mutta aikaakin oli n. 1,5 tuntia – kiire ei olisi. Lähdimme köpöttelemään rauhassa kohti maalia, sillä sopivan matkan päässä ei ollut enään hakemattomia rasteja. Matkalla maaliin tuli nähtyä millaiseen ryteikköön sitä oli edellisenä yönä tullut lamppujen kanssa lähdettyä, ja näin päivänvalollakaan sinne ei tehnyt mieli.
Maaliin oli todella hieno päästä kun tiesi millainen urakka oli takanapäin. Omalta osaltani paikat olivat pysyneet ehjinä, hiertymiä tai rakkoja ei juurikaan ollut ja jalat olivat kunnossa. Tuulilla vaivasi eniten jalkapohja ja polven sivu. Molemmilla jalat kyllä särkivät mojovasti joten istuma-asento oli taas mukava kokemus. Sijoitus kokonaiskilpailussa oli vähän puolen välin paremmalla puolella. Sekaparisarjassa olimme vähän enemmän puolenvälin paremmalla puolella. XO -sarjassa olimme kolmansia ja suomalaisista XO-pareista olimme ensimmäisiä. Tavarapalkintoa emme saaneet (paitsi Tuuli arvontapalkinnon), mutta maaliin pääsy 24 h sarjassa on jo palkinto sinänsä, ainakin kun takana on pikkuisen vajaat 80 km sekä n. 17 tuntia metsässäoloa… pääosin vesisateessa.
Etenemisaika oli siis n. 17 tuntia. Mihin kului sitten 7 tuntia. No, ensimmäinen huoltopaussi kesti n. 1,5 tuntia. Yövyimme 3 tuntia. Ennen ja jälkeen yöpymistä kului yhteensä n. 1,5 tuntia vaatteiden vaihtoon, ruokailuun ja wc-käynteihin. Maaliin tulimme n. 45 min etuajassa. Siinäpä se 7 tuntia kuluikin. Jos haluaisi parantaa suoritusta niin ensinnäkin tuota 7 h:n “joutoaikaa” pitäisi vähentää. Uskon että nukkuminen kyllä kannattaa, mutta riittäisikö pari tuntia? Yhteensä 3 h vaatteiden vaihtoon, ruokailuun ja wc-käynteihin on kyllä liikaa. Nyt emme pitäneet mitään kiirettä joten aikaa tuhraantui. Tuosta ajasta voisi saada hyvinkin puolet pois. Toiseksi, paremmalla reittisuunnitelmalla ja pienellä riskinotolla tuota 45 min liian aikaista maalintuloaikaa voisi pienentää ainakin 35 minuutilla. Se tosin edellyttää että viimeisillä kilometreillä pitää olla voimia juosta mikäli aikataulu menee todella tiukalle. Kolmas tulosta parantava asia on juoksumäärän lisääminen sekä rastipummausten vähentäminen. Ne eivät parane kuin ajan ja harjoittelun myötä.
Suorituksemme oli mielestämme kuitenkin onnistunut sillä reittisuunnitelmamme piti, haimme kaikki suunnitellut rastit ja aikataulukin piti hyvin. Aluksi kuvittelin että reittisuunnitelmamme oli ylioptimistinen, ainakin jos olisimme menneet koko matkan kävellen, mutta Tuulin sitkeä hölkkäinto mahdollisti noinkin pitkän etenemisen. Ensi vuonna ko. kisa järjestetään Ylläksen maastoissa, ja suosittelenkin kaikille osallistumista mikäli vähänkin extreme kiinostaa, sillä “nothing is 2xtreme”. Parisuhdetesti läpäisty arvosanalla: Kunnioitettava 😉
HaPa:lle ja EsTo:lle kiitokset lamppujen lainasta, ja muillekin kiitos kannustuksesta.
