Järjestäjien tarjoama Poronkäristys painoi vatsassa kun tutkailimme kisan tuloksia ruokalan seinältä. Sijoitus oli sarjassamme puolen välin paikkeilla, mutta vain muutamalla lisäpisteellä olisimme voineet parantaa sijoitustamme muutamalla pykälällä. Toisaalta tällä kertaa oli keskeyttäminenkin lähellä, joten ylipäätään tuloksen saaminen on positiivinen asia. Välittömästi maalintulon jälkeen ajoimme mökille suihkuun ja vähän syömään, ja vasta sen jälkeen ajoimme uudelleen kisakeskukseen purkamaan telttaa ja aterioimaan. Sauna odottaisi mökillä lämpimänä, kun raahautuisimme takaisin sinne.

Niille jotka eivät jostain syystä tiedä mitä on rogaining -suunnistus, niin tässä idea pähkinänkuoressa. Aikaa 24 tuntia (tai 8 tuntia), metsä täynnä eriarvoisia rasteja ja vapaa hakujärjestys. Siinä se yksinkertaisuudessaan. Nopeimmat, kestävimmät ja itselle parhaan reitin suunnitelleet pärjäävät.

Suomen kolmannet 24h kisat järjestettiin tällä kertaa Ylläksellä ja kisat olivat saaneet oikein EM-kisojen arvon. Tästä syystä Ylläksen metsissä pyöri suomalaisten lisäksi myös paljon myös Venäjän, Viron, Latvian, Liettuan ja Tsekin kansalaisia. Tuulin kanssa osallistuimme viimevuoden tapaan jälleen 24-tunnin sarjaan. Sotasuunnitelmana oli myös viimevuodelta hyväksi todettu kolmen lenkin taktiikka jossa päälenkki tehdään lauantaina alkaen startista ja päättyen pimeän tuloon, toinen olisi pimeän ajan lamppulenkki ja tämän lisäksi aamulenkki. Lepoaikoja oli tarkoitus lyhentää viimevuodesta. Tällä korkeudella päälenkin pituudeksi oli arvioitu n.10 h jonka jälkeen pitäisi tulla vaihtamaan varusteita ja hakemaan lamput päähän. Lamppulenkin pituus olisi n. kolme tuntia jonka jälkeen lepoa siihen asti kunnes maastossa näkisi ilman lisävaloa. Aamulenkillä mentäisiin niin pitkään kuin jaksettaisiin, ja suht ajoissa maaliin. Näillä raja-arvoilla aloitettiin suunnittelemaan reittejä klo 9 saaduilla kartoilla, eli suunnitteluaikaa olisi melkein 3 tuntia.

Lenkkejä aloimme suunnittelemaan sillä oletuksella, että etenemisvauhtimme olisi keskimäärin 4 – 5 km tunnissa. Ensimmäisen lenkin ajan pitäisi olla n.10 tuntia, joten 40 – 50 km pitäisi valiosan aikana edetä. Viivoittimella mittasimme mahdollisia reittisuunnitelmia ja lopulta päädyimme n.42 km lenkkiin. Muutamalle rastille määrittelimme tavoiteajan joiden perusteella sitten säätäisimme reittiä kuluneen ajan perusteella. Yö-lenkki mentäisiin täysin kävellen ja se kulkisi lähellä helppojen rastien kautta. Yö-lenkille saimme matkaa 15 km ja aikaa siihen voisi kulua 3.5 tuntia. Aamulenkin suunnittelu on hankalaa, sillä lähtöaikaa eikä etenemiskuntoa voinut vielä tässä vaihessa tietää. Suunnittelimme kuitenkin alustavasti 20 km aamulenkin johon kuluisi aikaa 5 tuntia.

Lauantaina puoleenpäivään mennessä reput oli pakattuna ja iskettynä selkään. Ensin reppu tuntui yllättävän painavalta, sillä sinne oli pakattu pari litraa juomaa, vähän vaihtovaatteita, syötävää, ensiapuvälineitä, yms. pientä ja pakollista. Pian repun painoon kuitenkin tottui, ainakin kun tiesi, että matkan aikana repun paino putoaisi eväiden vähetessä. Ennen lähtöä oli pitänyt myös luovuttaa järjestäjille reittisuunnitelma jotta kadoksissa olevien haku helpottuisi. SPORTident kilpailukortti oli kiinnitetty ranteeseen ja sitten oli vuorossa vain lähtölaukauksen odottelu.

Ensimmäinen lenkkimme alkoi parilla helpolla rastilla joille pääsi juoksemalla Ylläksen maisematien reunaa ja poikkeamalla “vähän” tunturin puolelle. Kahdelle ensimmäiselle rastille oli matkaa kertynyt n.6 km ja aikaa oli kulunut vain 52 min, joten alkuvauhti tuntui hyvältä. Tosin alku oli pääosin asfalttia ja hölkkäämään oli päässyt hyviä pätkiä. Ensimmäisen rastin arvo oli 3 pistettä ja toisen 8 pistettä. Kolmannelle rastille mennessä joutui jo ottamaan kompassilla suuntaan, sillä sinne oli matkaa vajaat 3 km ja se reitti kulki paikoin soisessa maastossa. Tällä rastivälillä pääsi jo vähän tuntumaan miten kartta vastasi maastoa, sillä 1:40000 mittakaavalla olevalta kartalta ei todellakaan paljon tavaraa löytynyt, vain isoimmat suot, ojat ja polut näkyivät. Huomasimme myös, että moottorikelkkauria kannatti hyödyntää, sillä niillä oli kovalla maalla hyvä edetä, ne näkyivät selvästi maastossa ja niitä löytyi kartalta melko mukavasti. Kolmaskin rasti (3 pistettä) oli helppo löytää, sillä se oli sillalla ojan ylityksen kohdalla.

Neljäs rasti (7 pst) olikin meidän ensimmäinen “väliaikarastimme” jonne tavoitteena oli päästä kolmessa tunnissa ja toteutuneen ajan perusteella päätettäisiin seuraavien rastien kohtalo. Rasti sijaitsi jonkinäköisen tunturin päällä ja sinne oli matkaa n. 3.5 km. Matkaa kuitenkin kertyi jonkin verran enemmän sillä kiersimme hieman metsäautotietä ja moottorikelkkauraa pitkin lähemmäksi rastia jotta rastinotto olisi helpompi. Matkaa tälle rastille oli kertynyt reilu 14 km, mutta aikaa kulunut ainoastaan 2:24 joten olimme aikataulusta hyvin edellä. Aikaa olisi siis käydä kaikilla neljällä seuraavalla suunnitellulla rastilla eikä yhtä tarvinnut jättää väliin. Viidennelle rastille (4 pst) menessä hyödynsimme polkuja ja muita selviä uria, joten rasti löytyi helposti lintutornin juurelta. Tällä välillä tuli taivaalta ensimmäinen sadekuuro, mutta onneksi se oli lyhyt ja 51 x 65 cm kokoinen muovitettu kartta toimi edetessä hyvin sadelippana ainakin tällä rastivälillä kun sitä ei juurikaan tarvinnut käyttää. Metsä kylläkin kastui sen verran, että tossut alkoivat vettymään. Tällä rastilla näkyi myös ensimmäiset kanssakilpailijat sitten pariin tuntiin.

Seuraava rasti (9 pst) olikin sen verran suosittu rasti, että tällä välillä näkyi jo enemmän kilpailijoita. Seitsemäs rastimme (5 pst) oli sellainen rasti joka olisi jäänyt väliin mikäli emme olisi pysyneet aikataulussa, mutta nyt kun aikaa oli, niin se myös haettiin. Maisemiltaan tähän asti komein rastipaikka sijatsi lammen rannalla kangasharjujen välissä. Lammesta täytimme juomareppumme ja jatkoimme kohti seuraavaa rastia (8 pst). Kanervikon kastelemat suunnistuskengät alkoivat kuivua mukavasti kankaalla juostessa ja auringon paistaessa. 9 rastillemme (6 pst) pääsi myös kuivin jaloin vaikka rasti sijaitsi pienellä suolla lammen rannassa.

Seuraava rasti (9 pst) oli jälleen yksi väliaikarastimme ja sinne oli tavoite päästä seitsemässä tunnissa. Rastivälin alkuun osui sellainen suo jossa tuli taas kasteltua jalkineet ja mutta sen jälkeen maasto muuttui hyväksi juostavaksi kankaaksi joten matkan teko muuttui jälleen hölkäksi. Tällä rastivälillä tuli ensimmäinen ongelma, sillä märällä jalkineella juokseminen oli alkanut hiertämään toisen jalan pohjaan rakkoa joten jouduin pysähtymmän, ottamaan kengän pois, vääntämään sukan kuivaksi ja hoitamaan vähän rakon alkua. Onneksi tein sen ajoissa, eikä se kehittynyt ainakaan tässä vaiheessa vielä ongelmaksi. Väliaikarasti löytyi pienen ylimääräisen alas-ylös -menon jälkeen hyvin ja olimme etuajassa lähes puolitoista tuntia.

Seuraavalle rastille (6 pst) ei ollut matkaa kuin vajaa 2 km, mutta se sijaitsi sen verran hankalan näköisessä tunturisyherikössä, että tiesimme jo etukäteen sen olevan tämän lenkin vaikeimpia. Hyvän etenemisvauhdin vuoksi aloin myös tällä rastivälillä suunnittelemaan lisälenkkiä reitillemme jotta koko suunniteltu 10 tuntia tulisi ensimmäiselle lenkille täyteen. Tämä suunnittelu aiheutti sen, että suunnistuksemme seuraavalle rastille jäi vähän huonoksi ja vielä kun kyseessä oli vaikeahko rasti, niin ongelmiahan siitä seurasi. Parikymmentä minuuttia siinä tuli ylimääräistä pyörimistä, mutta löytyi se rasti kuitenkin. Tässä vaiheessa pummaus harmitti vietävästi ja suunnitellun lisälenkin tekeminen joutui jälleen harkinnan alaiseksi. Päätimme kuitenkin lähteä hakemaan alkuperäissuunnitelmasta poiketen ylimääräisiä rasteja. Tämä suunnitelman muutos vaikuttaisi myös sunnuntaiaamun lenkkiin, sillä hakisimme nyt osan aamulenkille suunnitelluista rasteista. Vaikka rastin pummi harmitti, niin kuten myöhemmin huomaamme, niin tämä pummaus oli erittäin hyvä asia.

Seuraava rasti olisi sellainen rasti (8 pst) jota emme alun perin tälle lenkille suunnitelleet. Rastivälille osui myös leveähkö joki joka oli tarkoitus ylittää siltaa pitkin. Siltaa ei kuitenkaan ollut, vaan ko. paikalla olikin ainoastaan kahluupaikka. Vettä oli onneksi ainoastaan max. polviin asti, mutta taas edettäisiin litimärillä jalkineilla. Onneksi sentään pysyttiin kahluussa pystyssä, sillä pohja oli kivinen ja virtaustakin löytyi. Rasti löytyi hienon putouksen läheltä ja paikka olisi ollut valokuvauksellinen, mutta kameraa ei tässä vaiheessa jaksettu kaivaa esiin. Kolmastoistakin rasti (4 pst) oli myös lisärasti. Rastiväli oli jälleen kuivaa juostavaa kangasmaastoa, mutta juoksut jäivät jo vähiin sillä jalka alkoi jo vähän painamaan.

14. rasti (6 pst) oli viimeinen lisärasti joka reitille suunniteltiin. Tälläkin rastivälillä oli saman joen ylitys kuin vähän aiemminkin, ja jälleen oli tarkoitus ylittää siltaa pitkin, mutta tälläkin kertaa kahlaukseksi meni. Vähän ennen kahluuta oli ensimmäinen salama iskenyt taivaalta ja heti kahluun jälkeen alkoi taivaalta tulla vettä. Juuri kun sade alkoi yltymään ja muuttumaan raekuuroksi törmäsimme sattumalta keskellä metsää puuliiteriin jonne pääsimme sateensuojaan. Se aiempi 20 minuutin rastipummi koitui onneksi, sillä ilman sitä pummausta olisimme olleet keskellä metsää pahimman rankkasateen ja raekuuron aikaan. Nyt säästyimme pahimmalta ryöpyltä. Vartin verran odotimme sateensuojassa jonka jälkeen lähdimme etenemään rastille päin. Ukkonen vielä iski jokusen kerran melko lähelle, mutta vähitellen jyrinä etääntyi. Vettä kuitenkin satoi edelleen eikä sen loppumisesta ollut tietoakaan. Rasti löytyi avoimen mäen päältä ja toivoimme, että ukkonen ei olisi enää lähellä. Ohuet suunnistuspaidat ja muutkin kamppeet alkoivat olla likomärkiä ja vilu alkoi tulla kroppaan. Päätimme lyhentään reittisuunnitelmaa yhdellä vähän kauempana olevalla rastilla, mutta pari rastia vielä hakisimme ennenkuin suuntaisimme kohti kisakeskusta ja vaatteiden vaihtoa.

Ensimmäiselle (4 pst) näistä kahdesta viimeisestä rastista oli matkaa vain reilu 1.5 km ja reitti näytti sinne selvältä. Rastivälillä alkoi vilu tosissaan hiipiä kroppaan. Onneksi maasto oli juostavaa joten etenimme hölkällä koko rastivälin. Se aiempi 20 min pummi alkoi vaikuttamaan todelliselta siunaukselta kun katsoi maastoa jossa olisimme ilman tuota pummia olleet. Maa oli kauttaaltaan valkoinen rakeiden peitosta ja ilma alkoi selvästi viilenemään. Kylmettyminenhän täällä olisi tullut mikäli tähän raekuuroon olisi joutunut. Lenkin viimeiselle rastille (8 pst) lähdimme tekemään pientä moottorikelkkaurakiertoa, sillä näin varmistaisimme, että rasti löytyisi varmemmin emmekä joutui turhaan rastia hakemaan. Matkaa rastille oli nelisen kilometriä ja jälleen oli pakko juosta koko matka jotta edes pieni lämpö säilyisi. Sormia piti juostessa pumpata ja ranteita pyöritellä, ettei ne kohmettuisi kokonaan. En muista, että koskaan olisi ollut niin kankeata sormien koukistaminen ja suoristaminen sekä ranteen liikuttaminen. Rasti onneksi löytyi heti ja matka parin kilometrin päässä olevaan kisakeskukseen sai alkaa. Mieliala alkoi vähän kirkastumaan kun tiesi, että kohta saisi kuivat kamppeet päälle ja lämmintä juomaa sisään.

Ensimmäinen lenkki kesti vähän päälle 9.5 tuntia ja matka kertyi n.52 km, eli vauhti oli ollut oletettua parempi. Vaatteiden vaihto kesti todella kauan, sillä tuntui siltä, että kaikki teho meni tärisemiseen ja vaatekassien penkomiseen. Reilun puolen tunnin jälkeen molemmat olivat saaneet lämmintä päälle, lamput päähän sekä reput tankattua. Itse meinasin laittaa jalkaani yölenkille vaelluskengät, mutta oikean jalan akillesjänne ei siihen suostunut ja jouduin käyttämään tavallisia lenkkareita. Kävimme vielä ennen yölenkille lähtöä Hash Housissa vessassa ja juomassa vähän lämmintä, mutta sitten olikin edessä toiselle lenkille lähtö, kello oli 22:45.

Kylmän aiheuttama horkka alkoi häviämään vasta kun aloimme kapuamaan lenkin ensimmäiselle rastille (9 pst) joka sijaitsi melko ylhäällä Ylläksen rinnettä ja nousua kertyi melkoisesti. Lyhensimme vähän yölenkin pituutta ja siirsimme yhden rastin aamun lenkille. Tästä syystä 3.5 tunnin lenkki lyhenisi jonkin verran. Tunturiin nousussa lamppua ei vielä tarvinnut laittaa päälle muuta kuin pari kertaa kartan luvun vuoksi, mutta heti ensimmäisen rastin löydön jälkeen laitoin otsalampun päälle. Tuuli otti käyttöön pienemmän ledi-lampun ja säästeli oman otsalampun akkua siltä varalta, että minun lamppuni akku loppuisi ennen lenkin päätöstä. Lenkin toinen rasti (3 pst) sijaitsi Ylläsjärven puolella yhdellä laavulla jossa olimme käyneet lenkillä pari päivää aikaisemmin joten rastipiste oli tuttu.

Kolmannelle rastille oli matkaa vain noin kolme kilometriä, mutta eteneminen oli hidasta, vaikka polkua pitkin menimmekin, sillä polku oli pieni ja melko märkä ja pimeässä vauhti putosi muutenkin. Sain taas sukkani likomäräksi tällä rastivälillä. Rastipaikka oli pienen rakkakumpareen päällä joten tarkkana sai olla ylös- ja alaspäin mennessä. Tämän lenkin viimeinen rasti (2 pst) sijaitsi aivan polun varressa, joten sen löytämisessä ei pitäisi olla ongelmia. Rastiväli alkoi pitkällä pitkospuuosuudella joka oli tehty rakkarinteeseen. Aluksi tuntui hyvältä kävellä tasaista pintaa pitkin, mutta liukkaiden pitkospuiden kanssa sai olla tarkkana ja kun väsymys alkoi jo painamaan, niin kapeahko pitkospuu tuntui välillä kuin trapetsilla taiteilulta. Lipeäminen pitkospuilta tietäisi putoamista rakkakivikkoon. Pitkospuut loppuivat ja maasto alkoi laskemaan kohti kisakeskusta. Väsymyksestä huolimatta puhetta piti pitää yllä, sillä muuten olisi voinut alkaa väsy painamaan vielä enemmän ja heikkenevä olo saada vallan. Selvänoloinen reitti aiheutti sen, että kartan luku jäi vähiin ja meinasimmekin kävellä rastin ohitse joka tulin vastaan nopeammin kuin uskoimmekaan. Reitti kisakeskukseen oli pelkkää polkua joten paljon ei kartanlukua tarvinnut siinäkään tehdä. Matkaa yölenkille kertyi n.12 km ja aikaa kului n.2:45.

Yölenkin päätyttyä kello oli n. 1:30, lämpöä ulkona oli sentään vielä 9 astetta.Vaihdoimme jälleen vähän vaatteita ja siirryimme Hash House:een syömään. Kiinteä ruoka ei oikein mastunut, mutta puuroa piti koittaa lykätä suuhun. Lämmin lihaliemi oli sellainen joka upposi hyvin ja se vähän paransi oloakin. Vähän vaille kolme yö oli vielä niin pimeä, että päätimme mennä telttaan vähäksi aikaa huilaamaan. Kännykkäherätys laitettin soimaan 3:45 joten lepoa olisi ruhtinaalliset 45 minuuttia. Pientä torkkumista tuossa ajassa ehti tekemään, mutta ihmeen virkeänä sitä kellonsoittoon heräsi. Teltan kattoon kuitenkin ropisi vähän vettä joten makoilimme vielä vähän aikaan odotellen sen loppumista. Viitisen minuuttia ropinaa kesti ja sitten olikin kammettava jäykkä kroppa teltasta ulos. Lämpöä ulkona oli edelleen 9 astetta, ilma oli suhjuinen ja hämärää oli vielä. Aamutoimien suorittamisen jälkeen pääsimme jälleen matkaan klo 4:25. Itse jouduin laittamaan oikeaan jalkaan lauantaina käytetyn märän suunnistuskengän, sillä akillesjänne ei edelleenkään suvainnut muuta suunnistuskenkää jalkaan.

Pientä hölkkääkin oli havaittavissa kun lähdimme etenemään kohti ensimmäistä rastia (7 pst) joka sijaitsi Äkäslompoloon menevän tien varressa. Pientä hakua oli, mutta lopulta rasti löytyi, kun muutakin porukkaa oli hakemassa samaa rastia. Aamun toiselle rastille (7 pst) piti kulkea Äkäslompolon keskusta läpi kohti Kuertunturia. Rasti oli notkossa lähellä polkua joten senkään löytämisessä ei ollut ongelmia. Seuraavalle rastille (7 pst) olisi matkaa n. 3 km, mutta matka tuntui todella pitkältä, kun käveli kivikkoisessa tunturirinteessä. Lopulta eteen tuli moottorikelkkaura jolla oli tarkoitus ottaa itsensä kartalle ja sieltä suunnata rastille. Notkojen täyttämästä maastosta rasti kuitenkin löytyi suht kivuitta, tai ainakin pummaamatta.

Aamun neljäs rasti (8 pst) sijaitsi reitin kaummassa kohdassa ja sitä pidimme myös väliaikarastinamme. Sinne saavuttaessa pitäisi olla aikaa 4 neljä tuntia paluumatkalla jotta loput suunnitellut rastit haettaisiin. Selvänoloiseen rastiväliin tuli kuitenkin pahahko kierto ja aikaa kului turhaan. Maasto oli kuitenkin hyvin juoksukelpoista joten etenimme aika paljon myös hölkäten. Saavuimme korkean mäen laella olevalle rastille siten, että aikaa maaliin saapumiseen olisi 4:10, joten reittisuunnitelmassa voisi pysyä.

Tuulilla oli kuitenkin alkanut ilmenemään energian ja nesteiden imeytymisongelmia ja ripulointia oli jo ilmennyt ennen edelliselle rastille tuloa. Tupun olo alkoi heikkenemään ja päätimme, että ottaisimme enää yhden rastin joka olisi melko lähdellä paluumatkamme reittiä. Unohtaisimme pari muuta rastia. Rastilta lähdön jälkeen ripulointi jatkui ja energiat alkoivat todella loppumaan ja päädyimme siihen, että emme hae edes sitä yhtä, vaan suuntaamme suorinta mahdollista reittiä kisakeskukseen ja senkin reitin pituus olisi yli 10 km ja siihen voisi kulua aikaa kolmekin tuntia. Eli voimien loppuminen sattui pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Onneksi tie olisi melko lähellä joten tarvittaessa auto saataisiin pienen matkan päähän. Lähdimme etenemään hiljaksiin kohti Kuertunturin takana olevaa tienpäätä josta loppumatka olisikin tienreunaa pitkin kulkemista. Matkaa sinnekin kyllä olisi kolmisen kilometriä ja alkumatka huonokulkuista suomaastoa. Tuulin olo onneksi hieman parani ja puskakeikatkin harvenivat kun pääsimme kelkkauralle ja helppokulkuiseen maastoon. Edessä olisi vielä kartalla märännäköisen suon ja ojan ylitys, mutta sen jälkeen oltaisiinkin jo turvallisen matkan etäisyydellä mahdollisesta tarvittavasta autokyydistä. Suon ja ojan ylitys onnistui onneksi kuitenkin melko kuivin jaloin ja tavoiteltu tienpää tuli eteen odotetussa paikkaa.

Matkaa maaliin olisi kuitenkin vielä noin 8 km joten taivallettavaa oli. Kova tie jalkojen alla alkoi tuntumaan jo melko pahalta itsellänikin ja eteneminen litimärissä kengissä alkoi tuntumaan tuskalliselta. Asfalttitielle saapuminen ei helpottanut yhtään asiaa, sillä suunnistusnastarit tuntuivat todella ikäviltä kovalla alustalla. Jalan alle pitikin siis hakea pehmeämpää maata tien vierestä. Äkäslompolon keskusta tuli ohitettua, mutta sitten alkoikin todellinen tuskien taival kun piti alkaa nousemaan Y1 -hotellille. Omakin olo alkoi heikkenemään ja askel lyhenemään. Onneksi Tuulin olo ei ollut huonontunut eikä pysähdyksiä ollut enää tarvinnut tehdä. Maali läheni askel kerrallaan ja äärettömän pitkän tallustamisen jälkeen alkoi Ylläksen luntokeskuksen rakennukset näkymään ja sen takan hotelli jonka takana maalileimasin sijaitsisi.

Kolmannen lenkin pituudeksi tuli n.28 km ja aikaa siihen kului 6:14. Kisa-aikaa maaliin tultaessa olisi ollut vielä reilu 80 minuuttia, joten aikamme maalissa oli 22 tuntia 38 minuuttia josta etenemistä oli n.18.5 tuntia. Matkaa reissulle kertyi n.92 km. Ihan heti maaliintulon jälkeen ei tehnyt mieli ilmoittautua ensivuoden 24h:n sarjaan, mutta ensiviikolla aatokset ovat varmaankin toiset.

Kautta Badjeseavttetláddot:n ja Gávnnastaddencáhca:n, kautta Njálabiedjojohgeafoaivi:n ja Gaskaniitojohgeasoaivi:n, suunnistuseksotiikkaa on taas takana kerrakseen ainakin jos se on tunturien nimistä kiinni. Ihan kaikilla noilla paikoilla tosin ei ihan käyty, mutta se ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Mikäli viime vuonna jäi Tunturisuunnistuksessa kaipaamaan enemmän avotunturia, niin tänä vuonna sitä kyllä oli riittämiin – varmaankin se järjestäjien lupaama 80% reiteistä.

Tuuli halusi ilmoittaa meidät tänä vuonna HDA -sarjaan ja se tarkoitti suunnistusta koko rahan edestä, eli n.19 km:n reitti molempina päivinä. Saavuimme jo hyvissä ajoin pelipaikalle, sillä autojuna saapui torstaiaamuna Rovaniemen asemalle ja sieltä lähdimme köröttelemään kohti Tenojoen rannalla olevaa mökkiä. Meillä oli ennen kisojen alkua siis pari päivää aikaa nauttia pohjoissuomen poikkeuksellisen lämpimistä keleistä, huilata ja tankata. Lenkillä ei uskaltanut käydä, sillä minua oli vaivanneet jo jonkin aikaa akillesjänteet ja Tuulilla oli pohkeen kanssa vähän harmia – jalkoja piti säästellä tuntureille.

Ensimmäisen kisapäivän yhteislähtö oli klo 14 Utsjoen koulun kentältä. Lämpöä oli ainakin 26 astetta, mutta taivas oli vähän pilvessä sillä vähän ennen lähtöä oli taivaalta tullut pieni sadekuuro, ilma oli kuitenkin painostavan oloinen. Reitin alussa otettiin heti luulot pois, sillä ensimmäisen kilometrin aikana nousua kertyi satakunta metriä. Vaikka nousu mentiinkin täysin kävellen, välillä nelivedollakin, niin nousun päällä alkoi taas nuppi pimentyä. Pieni hetki korkeassa polviasennossa ja matka pääsi jatkumaan – taisi taas sokeriarvot vähän heilahtaa turhan äkisti. Vaikka ensimmäiselle rastille oli matkaa “vain” 1,5 km, niin sille kului n. 25 min. 1:30000 mittakaavan kartta aiheutti taas alkuun vähän ongelmia ja jouduimme hakemaan vauhtia ja apua toisen sarjan rastilta. 10 minuutin pummi sisältyi tuohon ensimmäiseen rastiväliaikaan. Tämä rasti taisi olla koko viikonlopun hankalin rasti.

Toiselle rastille tuli lähdettyä sitten vähän nöyrempänä ja tarkasti edeten. Toiselle rastille oli matkaa n. 450 m joten mitään isoa pummia tuolle välille ei saanut tehtyä, ainakin kun rastin piti olla vielä vesikuoppien ja lammikoiden keskellä. Pientä pään pyörittelyä tämäkin rasti kyllä aiheutti, sillä jotkin vesikuopat olivat kuivahtaneet joten tuli sekin opittua jo tässä vaiheessa, että sininen kartalla ei välttämättä tarkoittanut vettä maastossa.

Kolmannella rastivälillä päästiinkin sitten jo asiaan, sillä tämä rastiväli oli pituudeltaan melkein viisi kilometriä. Reittisuunnitelman tekemiseen meni vähän aikaa, ensin piti mennä vasemman kautta kiertäen alakautta, sitten oikealta ylhäältä avotunturia pitkin, mutta loppujen lopuksi mentiin suoraan reittiviivaa sivuten. Tämä rasti löytyi ihan hyvin, mutta kovin paljon tällä välillä ei vielä päässyt juoksemaan, sillä kanervikkoa ja tunturikoivua oli melkoisesti. Kolmasosa rasteista löytynyt, 8.5 km edetty ja aikaa mennyt reilu puolitoista tuntia.

Neljäs rasti oli taas ihan vieressä 700 m päässä ja sen löytämisessä ei ollut ongelmia.

Viides rastiväli oli jälleen pidempi, lähes 4,5 km. Nyt päästiin jo avotunturin puolelle ja juoksumäärä ja -vauhti lisääntyi jonkin verran. Nyppylöitä luovittiin, jokunen tunturipuro ylitettiin ja suossa kahlattiin, mutta kyllä se viideskin rasti eteen tuli juuri sen nyppylän takaa kuin pitikin.

Kuudes rasti oli vajaan parin kilometrin päässä. Tällä välillä joutui jo käyttämään pituushyppääjän lahjoja, ja niiden puutteiden vuoksi meinattiin joutua pulikoimaan yhdessä ojassa. Tämä rasti oli kartan mukaan yhden tunturilammikon rannalla, mutta tälläkertaa kartta petti järjestäjätkin, sillä tämän juomarastin vedet piti ottaa ko. lammikosta, mutta koko lutakko olikin kuivunut ja juottomiehet olivat joutuneet raahaamaan kaikki tarjolla olevat vedet parin kilometrin päästä. Piti siis juoda tarkasti, tippaakaan jättämättä tämä työllä ja tuskalla kuumaan ja aurinkoiseen tunturin raahattu vesi. Pieni vesisade ei tosiaankaan olisi ollut pahitteeksi. Vähän kauempana näkyi joku pilvi satavan ja ukkonenkin kumahteli välillä, mutta päälle ei kumpikaan sattunut.

Seitsemäs rastiväli oli melkein edellisen mittainen, mutta nyt välissä ei ollut kuin pitkä lasku, märähkö suo ja jyrkähkö nousu. Tällä välillä tuli ensimmäinen takaisku, kun Tuuli teki alamäkijuoksussa pienen kuperkeikan ja loukkasi vähän kylkeään ja kättään, mutta onneksi ei pahemmin. Pikkaisen juostiin Guronávzeoaivi:n lätäköillä sijaitsevaa rastia ohi, mutta kovin isoa pummia ei tästä saatu aikaan.

Kahdeksannelle rastille mennessä saatiinkin sitten jo polkuakin jalan alle. Suurin osa välistä mentiin polkua pitkin jonka jälkeen suunnalla kohti poroaitauksen aukkoa. Aukolta ei ollut rastille enää matkaa kuin pari sataa metriä, mutta rasti näytti pahalta, sillä se sijaitsi tunturikoivikossa, samassa jyrkässä mäessä jota alussa kapusimme. Rasti löytyi kuitenkin ilman ongelmia.

Viimeinen rasti olikin sitten mäen alla polkujen risteyksessä, jolle hyppelimme pehmeää alamäkirinnettä alaspäin mennen.

Vajaat 500 m viitoittettua maalisuoraa sitten kiidimme akillesjänteet armoa huudellen aikaan 3:57 ja rapiat, matkaa kertyi 24 km. Sijoitus toiseksi viimeinen.

Sunnuntaiaamuun herättiin nuutuneina vähän huonosti nukutun yön jälkeen, sillä Tuuli oli potenut kylkeään ja minä pelännyt miten akillesjänteet kestävät seuraavan päivän koitoksen.

Meidän lähtöaika toiseen päivään oli 10:11:05. Lähtöpaikka oli tälläkertaa onneksi nostettu mäen päälle, joten edellisen päivän kaltaista alkunousua ei tarvinnut tehdä. Mökiltä lähdettäessä lämpöä oli 14 astetta, pilvistä ja tyyntä. Huolestuttavin asia oli, että mökiltä näkyvä kisamaasto oli aivan sumun peitossa joten tunturissa olevasta näkyvyydestä ei ollut mitään tietoa. Ylhäällä lähtöpaikalla kuitenkin huomattiin, että ei sumu haitannut, vaikka jotkut tunturit olivatkin sumun peitossa.

Lähtöpaikalta K:lle, jossa vasta kartat otettiin ämpäreistä, oli matkaa 150 m. Ensimmäiselle rastille oli matkaa vajaa 4 km. Heti rastivälin aluksi oli läpikäytävä melkoinen kanjoni. Ensin alas melkoista rinnettä, puron yli ja sitten nelivedolla ylös tunturiin. Siinä kyllä aamu-unisuus hävisi, kun yöllä sateen kastelemat tunturikoivut varistivat kylmät vedet niskaan. Rasti löytyi ilman ongelmia, sillä luovittavat tunturit näkyivät hyvin ja samaan suuntaan oli matkalla jonkin verran muutakin porukkaa.

Toinen rastiväli oli reilu 3 km. Samaa matkaa lähti tulemaan toisen sarjan pari jolla oli sama reitti kuin meilläkin. Rastivälin alku meni ihan mukavasti suunnitelmien mukaan, mutta vähän puolenvälin jälkeen niinsanotusti “joukossa tyhmyys tiivistyi” ja rastia alettiin hakemaan yhtä tunturia liian aikaisin. Helppo se on näin jälkeenpäin sanoa, mutta minä kyllä asiaa vähän ihmettelin, että olenko minä pudonnut näin pahasti kartalta, että ollaan nyt jo rastitunturissa. En kuitenkaan kehdannut (oikeasti ajattelin, että en kyllä kehtaa sanoa missä kuvittelin meidän olevan) avata suutani, sillä mukanamme oli kulkenut sen verran pätevämmän oloista suunistajaa, että pidin turpani tukossa. Pienen kartan pyörittelyn jälkeen minäkin aloin uskomaan, että oikeassa tunturissa oltiin ja aloin jo samaistamaan karttaa maastoon. Reilun kymmenen minuutin pörräämisen jälkeen tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että oltaisiin vielä rastitunturia edeltävässä mäessä joten jatkoimme matkaa eteenpäin. Ihan helposti ei rasti vieläkään löytynyt, mutta kun matkaa oli takana 9,5 km ja aikaa kulunut 1:45, niin kyllä se toinenkin rasti sieltä löytyi.

Kolmatta reilun puolentoistakilometrin rastiväliä lähdettiin taas etenemään nöyrällä mielellä, häntä koipien välissä. Suorgegeasoaivi:n takana oleva suorasti löytyikin ilman isompia mutkia. Tällä rastilla alkoi ripsimään vähän vettä, mutta se ei sen kummemmin matkantekoa haitannut, eikä sade muutenkaan kestänyt pitkään.

Neljäs rastiväli oli 3 km:n mittainen. Se kulki Junttijoenjänkän kautta ja oli pääosin erittäin juoksukelpoista maastoa. Aluksi näytti siltä, että saisimme jätettyä Ii:n ikämiesparivaljakkoa, mutta sen verran tuli varmaan ihailtua komeita laakeita tunturimaastoja, että rastille tultiin lähes samaan aikaan, vaikkei mekään mitään kiertoa tehty.

Seuraavalla vajaan parin kilometrin välillä päästiin ylittämään taas märkää suota jossa meni vielä oja keskellä. Onneksi toinen Ii:n kaksikosta oli meidän edellä ja ylitti suon ennen meitä. Nähtiin ettei siinä ihan uida tarvitse joten perässä vaan. Ilman suotiedustelijaa olisi voinut usko loppua kesken ja lähdetty hakemaan kuivempaa kohtaa. Nyt ei kastuttu kuitenkaan kuin polviin asti. Juomarasti löytyi myös ilman isompaa hakua, sillä juottomiehet näkyivät jo muutaman sadan metrin päähän.

Loput kolme rastiväliä olivat lyhempiä ja rastit olivat suht selkeissä kohteissa joten pummausta ei niissä tullut. Oikeanpuoleinen akillesjänne oli jo sen verran ärtyneessä kunnossa, että kovin rivakkaa juoksemista ei enää kivikkoisella pohjalla uskaltanut mennä, joten tavoitteena oli nyt vaan selvitä ehjänä maaliin asti.

Maaliin selvittiin ajassa 3:45 ja matkaa kertyi 22,6 km. Tämän päivän sijoitus huononi yhdellä, eli nyt oltiin viimeisiä, mutta yhteistuloksissa edelleen yksi pari jäi taakse. Taas tuli todistettua, että ei meillä vielä ole suunnistajien nilkkoja. Se, että me hävitään kärkiparille 140 minuuttia n.40 km matkalla, ei selity parilla kymmenen minuutin pummilla ja ehkä parilla huonolla reitinvalinnalla. Emme vaan pysty juoksemaan maastossa niin kuin oikeat suunnistajat. Sekin kertoo jotain, että minun keskisykkeet olivat viikonloppuna 129 ja 122, sekä maksimisykkeet 155 ja 153. Ja samaa Tuulikin sanoi, että sykkeet olivat alhaalla ja olisi jaksanut juoksta, mutta kun ei vaan pystynyt.

Joka tapauksessa oli upea viikonloppu ja taas on yksi hieno suunnistuselämys taskussa. Nyt pitää parannella akillesjänteitä ja alkaa valmistautumaan ensi viikonlopun 24h:n rogainingiin. Rogainingia varten tuli testattua omaa energia-geeliseoitusta. Geeli tuli sekoitettua ao. reseptin mukaan.

3/4 dl vettä
1,5 dl maltoa
2 tl hunajaa
2-3 tl kaakaojaudetta

Kaikki sekaisin ja hyvä sekoitus. Tuolla vesimäärällä geelistä tulee sen verran juoksevaa, että se tulee sinappipurkistakin ulos.