Pirkanhiihtopäivän illalla olo oli sen verran hyvä, että suunnitelmissa oli, että maanantaina voisi tehdä normi satsin, eli pyörällä töihin, aamulla salille ja illalla ehkä pieni hiihto. Mutta niin kuin sanonta kuuluu: “yksi yö voi kaiken muuttaa” kävi totettn myös tässä tapauksessa. Maanantain aamuherätys oli sen verran kankea, että salille oli turha lähteä, sillä sen tiesi etukäteen, että istuskeluksi se siellä olisi mennyt. Nivuset olivat myös melko kipeät, eli illan hiihtokin saisi jäädä väliin. Pyörällä kuitenkin runttasin töihin jotta saisi edes vähän liikettä jäykkiin niveliin.
Tiistaina työmatkapyöräilyn lisäksi kävin kokeilemassa miltä hiihto mahtaisi tuntua. Hieman väsynyttä meno oli ja nivusetkin vielä alkumatkasta kivisti, mutta sen verran hyvän oloinen keli oli, että 28 km tuli suksittua.
Keskiviikkoaamuna piti ottaa auto alle, sillä töiden jälkeen oli sellainen kaupunkimeno, että tänään ei pyörällä päässyt lähtemään. Salilla kuitenkin kävin. Illan hiihtokin jäi väliin, sillä töiden jälkeen piti mennä työpaikallamme alkuvuodesta asti olleen ranskalais-harjoittelijan syntymäpäivälounaalle. Kovin on ranskan-äijä oppinut suomalaisille tavoille alkuvuoden aikana, sillä saunassa on kuulemma käynyt jo useamman kerran ja avannossakin, pilkkimistäkin on ollut ohjelmassa. Tai poikahan tuo vielä on, sillä 21 vuotta tuli vasta mittariin. Hiihto kun jäi väliin, niin illalla oli hyvää aikaa käydä katsomassa vähän uutta hiihtokalustoa. Lielahden Sporttia-Pekkaan mentiin Tuulin kanssa ensin katsomaan löytyisikö sieltä haaveiltuja Karhun pitopohjasuksia, mutta Karhua ei kaupasta löytynyt, mutta Peltosen vastaavaa löytyi. Myyjä tuntui kuitenkin olevan sen verran pihalla ko. lipsuttimista, että siirryimme naapuriin InterSportiin. Eipä ollut sielläkään Karhuja, tai edes Peltosia, mutta Fischerin pitopohjaiset CRS Zerot myyjä sai puhuttua mukaan. Tosin sukset sai vain Tuuli, sillä sen verran pieniin oli varasto käynyt, että itselleni ei sopivaa paria löytynyt. Uusi lasti olisi kuulemma kuitenkin tulossa lähipäivinä ja varasin yhden parin itselleni.
Torstaina Tuulilla “onneksi” meni töissä sen verran pitkään, että nappasin hänen uudet Zerot alleni ja lähdin testaamaan eilisen ostoksen. Alkumatkasta lämpö oli +2 asteen luokkaa ja latu oli vähän kostea ja pehmeä, ja luisto ei ollut kovin kummoinen, mutta pito oli täydellinen. 8 km:n jälkeen latu alkoi muuttumaan vähän rapsakammaksi ja luisto parani selvästi, mutta pito pysyi edelleen täydellisenä. Latu oli paikoin todella roskainen, mutta pitopohjasukseenhan roskat eivät tarranneet. Välillä vauhti välillä hiljeni, kun riittävä määrä neulasia ja risunpätkiä sattui suksen alle, mutta mitään suurempaa tökkimistä ei ollut. 12 km:n jälkeen latu muuttui jäiseksi ja erittain liukkaaksi. Muutama lipsupotkukin jyrkimmissä mäissä tuli, mutta vain pari ja ne meni huonon potkun piikkiin. 32 km tuli hiihdettyä ja väkisin piti itsensä kammeta ladulta pois, sillä niin nautinnolinen hiihtokerta oli meneillään. Kaikki ylämäet pääsi ylös suorilla hiihtäen (mukaanlukien Horhan mäki). Suksi oli aivan loistava, ja sellaiset oli saatava itsellekin… mahdollisimman pian.
Perjantaina tuli soitettua Tampereen kaikki InterSportit läpi, mutta missään ei ollut enää Zeroja hyllyssä. Muutamaan paikkaa oli vielä tänä talvena tavaraa tulossa, mutta toimitukset olivat jumissa satamassa ahtaajalakon vuoksi. Ei ollut siis odotettavissa, että varaamani sukset olisivat kovin pikaisesti saatavilla. Onneksi Häjään urheilukaupassa oli tavaraa vielä hyllyssä, joten sinne oli lähdettävä. Töistä tuli lähdettyä vähän aikaisemmin pyöräilemään kotiinpäin ja kotoa heti ajamaan Häijäätä kohti. Ja sieltähän sopiva Zero-pari löytyi. Äkkiä luistot alle ja ladulle. Oliko syynä kovat odotukset, torstaita jäisempi keli vai liian jäykkä suksi, mutta pito ei ollut läheskään sitä luokkaa mitä se oli ollut edellisenä päivänä Tuulin suksella. 32 km tuli kuitenkin hiihdettyä, vaikka vähän pettymys illan hiihtokeikka olikin. Mutta kyllä pitopohja kuitenkin oli parempi vaihtoehto kuin mitä liisterisuksi olisi ollut noilla likaisilla laduilla.
Lauantaiaamusta ennen kahdeksaa kiinnitin uudella innolla uusia suksiani jälleen monoon. Hieman parempipitoiselta suksi tänään tuntui, ja kun pakkasta oli 6 astatta ja aurinko alkoi paistaa pilvettömältä taivaalta, niin tiedossa oli mitä mahtavin hiihtopäivä. Suuntasin reitin kohti Pirkan uraa ja katsomaan tulisiko aamulla lähteneitä reppu-Pirkan hiihtäjiä vastaan. Käännyin Pirkan uralta takaisinpäin siinä vaiheessa kun Rokkakoskelle johtavat alamäet alkoivat, sillä ei huvittanut hiihtää niitä uudestaan ylöspäin. Upeassa auringon paisteessa valkoiset puhtaat ladut johtivat seuraavaksi Porintielle ja sieltä Virelän kautta kotiin. Koko 60 km lenkki meni pääosin hyvin pitävällä ja luistavalla suksella, joten kyllä pitää olla ostokseen ihan tyytyväinen. Zerot siis joutuivat heti kovaan koitokseen, sillä 20 tuntia muoveista oton jälkeen niillä oli hiihdetty jo yli 90 km.
Sunnuntaina aamuyöstä oli satanut jokunen sentti kevyttä pakkaslunta, joten Zeroilla oli edessä uusi kelihaaste. Uusi lumi oli heikentänyt luiston edellisiin päiviin verrattuna heikoksi, mutta pito oli ihan hyvältä. Alkumatkasta sateli vielä vähän uutta lunta, mutta tunnin hiihdon jälkeen alkoi aurinko pilkistämään pilvien takaa. Luistokin alkoi paranemaan pikkuhiljaa, kun aurinko alkoi lämmitämään latua. 56 km rauhallista hiihtoa kertyi tällekin päivälle, joten tästä viikosta taisi tulla tämän talven kilometririkkain (jos ei oteta lukuun talvilomaviikkoa).
MaSa:lle onnittelut HiSu:sta tulleesta ensimmäisestä veteraani-SM -mitalista.