Mökkikauden avaus

Alkuviikko alkoi vielä koleissa merkeissä. Keskiviikkona alettiin pääsemään jo kesäisiin lämpötiloihin, sillä elohopea nousi Tampereen seudullakin jo 20 asteen kieppeille. Onneksi torstai oli pyhäpäivä ja perjantainakin tuli otettua töistä vapaata joten mökkikauden avaukseen siunaantui todella upeat kelit.

Maanantaina ei lämpö jaksanut nousta edes kymmeneen asteeseen ja taivaaltakin tihutti ajoittain vettä, mutta lähdin kuitenkin töiden jälkeen polkemaan 50 km kotimatkaa. Lokasuojat olisivat olleet kova sana matkan aikana, sillä sen verran vesi lensi renkaista, että sekä etu- että takapuoli olivat märät kotiin tultaessa. Tälläkertaa ilma oli suht tyyni, joten tuulista ei ollut hyötyä eikä haittaa matkan teossa.

Tiistain työmatkapyöräilyjen lisäksi kävin vielä illalla tekemässä vajaan 13 km:n juoksulenkin. Vauhtia yritin pitää sen verran, että sykkeet olisivat edes osan aikaa VK1:n puolella. Ensimmäinen vartti mentiin PK -sykkeillä, mutta loppumatka päästeltiin VK1 -alueella.

Keskiviikkoaamusta juoksin töihin rennon rauhallisesti siten, että sykkeet pysyivät PK2 -alueella. Aamulla tuli herättyä hieman normaalia aiemmin, joten tien päällekin tuli päästyä jo klo 5:40. Aamu oli kevään ensimmäinen vähän lämpimämpi, sillä asteita oli tuohon aikaan aamusta jo 8. Mukavasti sujui jälleen aamulenkki. Töistä tuli päästyä vasta klo 17 jälkeen joten pidennetylle viikonloppuvapaalle lähtö viivästyi hieman. Mutta töistä lähtö ei kuitenkaan venähtänyt niin pitkään ettenkö olisi lähtenyt sotkemaan pyörällä mökille päin. Pikkuisen vajaat 80 km ja pikkuisen vajaat 3 tuntia tuli reissulle mittaa. Komea oli keli pyöräillä, sillä aurinko paistoi ja lämpöä oli 20 astetta. Hieman sivuvastainen tuuli haittasi matkan tekoa, mutta muuten oli upea keli pyöräillä.

Torstaiaamupäivästä lähdimme ajamaan mökiltä koti Lohjaa, sillä siellä oli suunnistettavana Prisma-rastit. 5.6 km rata oli kierrettävänä ja aikatavoitteeni oli, että tunnin alle pitäisi päästä. Pari minuuttia meni päälle, eikä oikein muutenkaan kovin hyvin mennyt. Kolmella-neljällä rastilla tuli muutama minuutti turhaa haahuilua, sekä yhdelle rastille varmaankin 6 minuuttia pummia. On se kumma, että vaikka kompassi ja järki sanoo, että vinoon mennään, niin silti jalat vie vikaan entistä enemmän – siitä ei hyvä heilu. Onneksi oli sen verran isot kisat, että kilpailijakirjo oli laaja ja minunkin perään tulosluettelossa jäi vielä kourallinen kilpailijoita. Illalla tuli käytyä vielä 9 km verryttely-/saunalenkillä.

Perjantaiaamuna tuli nukuttua oikein puoli yhdeksään asti, vaikka  kirjava joukko erimerkkisiä lintuja, joutsenista lähtien, yritti aamuyöstä asti saada hereille. Vaikka aamulenkille tulikin lähdettyä samantien heräämisen jälkeen, niin lämpötila oli ehtinyt nousta jo 20 asteeseen. 12 km lenkin lähti liikkeelle 2 km hölköttelyllä, tämän jälkeen 2 km hieman alle 8 minuuttiin, sitten taas 2 km löysäilyä ja taas 2 km alle 8 minuuttiin. Sitten kilsa löysää ja sitten vielä yksi kilsan veto vähän alle 3:40 vauhtia ja loppu verryttelyä. Yllättävän hyvin sujui vuoden ensimmäiset tämän vauhtiset vedot. Aamupuuron jälkeen lähdimme Tuulin kanssa tekemään polkupyörillä lenkkiä. Mökiltä suuntasimme ensin Punkalaitumen keskustaan josta suunta kohti Alastaron keskustaa. Sieltä sitten Hirvikoskelle, Metsämaalle ja sieltä takaisin mökille. Matkaa kertyi 90 km ja aikaa meni 4 tuntia 20 minuuttia. Välillä oli mukavia myötätuuliosuuksia, mutta runsaasti oli myös ihan törkeää vastatuuliosuuttakin. Koko matkaan kului kyllä paljon enemmän aikaa kuin tuo 4:20, sillä matkan varrella oli jokusia pikavisiittejä kavereiden sekä vanhempien luona, eli perille saavuimme vasta illansuussa. Lämpöä oli 25 astetta ja aurinko helotti taivaalta joten mökille saavuttiin käsivarret palaneina.

Viikko 19 (ma – pe):
MA: ap. pyöräily 18 km, sali 1 h, ip. pyöräily 49.5 km
TI: ap. pyöräily 16 km, ip. pyöräily 16 km, juoksu 12.7 km
KE: ap. juoksu 16.3 km, ip. pyöräily 79.2 km
TO: ap. suunnistus 7.6 km / 62 min (tot.), ip. juoksu 9.1 km
PE: ap. juoksu 11.6 km, ip. pyöräily 89.8 km

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *