Rikki

Juoksutauon aikana pitäisi saada paikat kuntoon, jotta voisi lähteä uuteen kauteen taas ehjänä ja virkeänä. Niin ei kuitenkaan tällä(kään) kertaa käynyt. Edellisenä sunnuntaina kävin tekemässä salitreenin ja siellä sain selkäni niin jumiin, ettei se ole vieläkään täysin kunnossa. Myös pitkästä aikaa vähän kovempi yläkropan rääkkäys johti siihen, että kaulan ja navan välinen alue oli niin kipeä, että jokainen käden heilautus tuntui kipeältä miljoonassa kohdassa. Kaiken kukkuraksi sunnuntain juoksulenkistä sain polvenikin vielä kipeäksi. Alkuviikko olikin siis melkoista kärsimystä.

Maanantaina en vielä ottanut uskoakseni, että polvi tosiaankin oli kipeä, vaan kävin tekemässä 11 km rauhalisen juoksulenkin. Juoksun aikana polvi oli ihan ok, mutta illan aikana polvi kipeytyi sen verran, että kävelyssäkin tuntui kipua. Kirosanat eivät olleen kovin kaukana, kun näytti siltä, ettei juoksemaan pääsisikään heti siinä määrin mitä oli suunnitellut.

Tiistain ja keskiviikon juoksulepo onneksi auttoi asiaan, ja torstain rauhallisen 10 km juoksulenkin jälkeen ei polvi enää vihoitellut. Olin ilmoittautunut alkuviikosta Heikin 2 penkinkulman suunnistukseen, joten siihen varmaan nyt uskaltaisi osallistua.

Lauantaiaamun räntäsade oli kostuttanut ja valkaissut Virttaankankaan suunnistusmaaston, kun Heikin 2 penkinkulman suunnistus starttasi klo 11. Lämpö oli juuri ja juuri plussan puolella, kun lähdin pitkästä aikaa kartta kädessä ja lappu rinnassa metsään tarpomaan. Onneksi tapahtuma ei ollut mikään kilpailu, vaan paremminkin iltarastityyppinen tapahtuma, joten suuria paineita ei tarvinnut ottaa.

Ensimmäiset kolme kilometriä pääsi juoksemaan kangasmaastossa, mutta sitten siirryttin soille ja kallioille. Suot eivät kovin märkiä olleet, mutta sen verran kuitenkin, että neopreenisukat olivat ihan hyvä valinta jalkaan. Kalliot taas olivat todella liukkaat ja varovainen sai olla, kun sammaleet lipsuivat nastarin alla.

Yhtä rastia lukuunottamatta tämä “oikea” suunnistusmaasto-osuuskin onnistui ihan mallikkaasti. Tosin tuo yksi, vajaan 20 min. pummi, pilasi sitten koko tuloksen. Onneksi en yksin tuota pummia tehnyt, mutta omaan piikkiin se pitää ottaa, sillä minä porukan hukkaan juoksutin. Aikaa kului kartoittaessa, ja jos tupakkamiehiä olisi ollut matkassa, niin sauhutkin olisi hyvin kerinnyt vetää. Kartalle kuitenkin päästiin ja rastikin löytyi, mutta vitutus oli ankara.

7 km:n metsäsuunnistuksen jälkeen siirryttiin jälleen takaisin kankaan puolelle. Muutama rasti kankaalla ennenkuin tultiin takaisin lähtöpaikalle ja kartan vaihtoon. Vajaat 15 km ja 2 tuntia takana, 7 km edessä. Onneksi toinen lenkki olisi lähes kokonaan kangasmaastossa, joten juoksualusta muuttui paremmeksi. Toisen lenkin ainoaa “metsärastia” tuli pummattua muutama minuutti, mutta muuten lenkki sujui ongelmitta. Jalka tosin alkoi painamaan heti toisen lenkin alussa ja jossain vaiheessa alkoi rinnastakin pistämään, joten vauhdinlisäystä ei oikein innostanut tehdä, vaikka maasto olisikin siihen antanut hyvät mahdollisuudet.

2:52 reissuun kului aikaa ja mittariin tuli matkaa vajaat 24 km. Ihan mukava lenkki oli, vaikka se yksi iso pummi jäikin harmittamaan. Pääasia kuitenkin, että paikat kesti, eikä ihan totaalista hyytymistä tullut. Heikille kiitokset hyvistä järjestelyistä.

Lauantaina tuli tehtyä pienimuotoista tieteellistä tutkimusta omista verenpaineista. Aamusta lukemat näyttivät 120 / 71, joteka ovat kutakuinkin ihan ok. Toisen mittauksen tein tunnin suunnistuksen maaliintulon ja heti saunan jälkeen, ja silloin lukemat olivat 101 / 69. Kolmas mittaus oli parituntia edellisesta, jonka aikana olin ehtinyt syömään ja ottamaan pienet torkut. Lukevat olivat palautuneet jälleen aamuisiin, eli 120 / 73.

Sunnuntaina kävin aamulla salilla, ja iltapäivällä tein 12 km rauhallisen juoksulenkin. Vasen pohje oli hieman jumissa, mutta muuten juoksu tuntui yllättävän hyvältä.

Viikko 44/2010 (2.11.2010 – 8.11.2010)

Ma: Punttisali aika: 01:00:00
Ma: Juoksu 11,33 km aika: 00:55:31.8, keskisyke: 138
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00
Ke: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00
Ke: Punttisali aika: 01:00:00
Ke: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00
To: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00
To: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00
To: Juoksu 10,37 km aika: 00:50:08.4, keskisyke: 138
Pe: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00
Pe: Punttisali aika: 01:00:00
Pe: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00
La: Suunnistus 23,82 km aika: 02:51:29.6, keskisyke: 156
Su: Punttisali aika: 01:00:00
Su: Juoksu 12,14 km aika: 00:58:58.2, keskisyke: 136

Uusi kausi ja uudet tossut

Kahden viikon juoksutauko on nyt sitten päättynyt. Kankaanpään maratonin jälkeen ei ole tullut otettua juoksuaskeltakaan ennen tätä päivää. Ihmeen vähin henkisin vaurioin tuosta pari viikkoisesta tuli selvittyä, mutta pari ylimääräistä kiloa on tainnut mahan kertyä, sillä herkuttelua on tullut juoksutauon aikana harrastettua.

Juoksua ei siis treenikalenteriin ole tullut, mutta pyöräily- ja salimerintöjä sinne on ilmestynyt. Salilla olen käynyt joka toinen päivä, ja pyörällä töissä lähes joka päivä. Tarkoitukseni oli tehdä jokunen pitempikin pyörälenkki, mutta kelit eivät ole oikein suosineet pidempiä polkaisuja, joten tänään päätin laittaa maantiepyörän talviteloille ja tein sille perusteellisen puhdistusoperaation.

Viime viikon lauantaina, kun Tuuli juoksi 15 km:n suunnistusmaratonia Jämillä, minä kiertelin kävellen samoja rasteja läpi. 11 km kertyi mittariin, kun vaeltelin Jämin upeassa syysmaastossa. Se olikin ensimmäinen kerta sitten elokuun tunturisuunnistuksen, kun olin kompassin kanssa metsässä.

Eilen lauantaina käytiin Tuulin kanssa tekemässä 10 km sauvakävelylenkki Lamminpään poluilla. Yritettiin hakea mahdollisimman paljon ylä- ja alamäkiä, ja ihan hyvin siinä tunnuttiin onnistuneen, sillä 7 suhteellisen jyrkkää ja pitkää mäkeä tuli tarvottua ylös (ja alas).

Tänään piti sitten lähteä avaamaan uusi juoksukausi. Taivaalta tuli vettä ja keli oli melkoisen märkä, mutta jalkaan laitoin kuitenkin torstaina saapuneet, web:stä tilatut, upouudet Niken Vomerot. Nuo Vomerot olivat ensimmäiset minun 11,5 vuotisen juoksijan “urani” aikaiset tossut jotka olivat muuta merkkiä kuin Asics. Melko pehteän tuntuiset ne olivat juosta, joten nähtäväksi jää, mitä akillesjänteeni noista tulevat tykkäämään. Tosin on minulla kierrossa vielä kahdet Asicsetkin, joten ei noilla uusilla jokaista lenkkiä tule juostua. Mutta kyllä Nikeilläkin näemmä juoksemaan pystyy, joten tulevaisuudessa voi meidän Asics-rivistöömme ilmestyä muitakin merkkejä.

Vielä on vähän turhan aikaista miettiä ensikauden tavoitteita, mutta alustavasti olen miettinyt, että keväällä voisi juosta jonkun maratonin – ehkä jossain ulkomailla – ja syksyllä voisi kokeilla taas pitkästä aikaa Pirkan-hölkkää. Kesälle voisi pari puolikasta juosta, mikäli ei ole samanlainen hellekesä kuin edellinen. Siis ei muuta kuin kilometrejä keräämään.

Juoksukauden päätös

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt täysin nyt lauantaina juostun Kankaanpään maratonin valmistautumiseen. Jälkimmäisellä viikolla ei tullut käytyä enää edes salilla, ja juoksu- ja pyöräilykertojakaan ei kertynyt kuin pari. Lunkisti on siis otettu.

Maratonpäivän sääennustusta on sitäkin tiiviimmin seurattu. Siitä lähtien kun Forecan sivuille ilmestyi Kankaanpään 10-päivän sääennustus, niin sitä tuli seurattua vähintään kerran päivässä.  Aluksi näytti jopa siltä, että H-hetkenä voisi tulla vaikka vettä ja tuulla ja olla kylmä. Mutta mitä lähemmäksi maratonpäivä tuli, niin ennusteet muuttuivat selkeän ja kylmän kelin suuntaan. Torstainen lumisade vielä pelästytti, että voisiko keli olla jopa vielä liukaskin, mutta onneksi tiet sentään sulivat lumesta.

Lauantaina klo 11:30 kun maratoni lähti liikeelle keli oli juuri se, mitä ennusteet olivat useamman päivän ennustaneetkin. Eli yön pakkasten jälkeen lämpö oli noussut pari astetta plussan puolelle, aurinko paistoi ja pieni luoteen puoleinen tuuli “puhalsi”.

Neljänä kierroksena juostavalle maratonreitille oli osallistujia n. 250. Lähdössä yritin änkeä itseni aivan chip-ajanottomaton tuntumaan, mutta vaikka en ihan eturiviin mahtunutkaan, niin lähtö onnistui ilman sen suurempaa ruuhkaa. Asetelmat alkoivat muodostumaan heti muutaman sadan metrin juoksun jälkeen. Omille teilleen säntäsi vajaan parin kymmenen juoksijan joukko ja sen joukon vauhtiin oli turha lähteä mukaan. Puolen kilometrin juoksun jälkeen ohitseni meni vielä yksi, kisan ainoa tummapintainen juoksija, joka oli lopputuoksissa toinen – oli varmaankin myöhästynyt vähän lähdöstä.

Niinisalonkadulta käännyttiin Taulaojantielle ja sitä juostiin sen verran, että matkaa oli kulunut n. 4.5 km. Tämän jälkeen tehtiin U-käännös ja lähdettiin takaisin kohden Niinisaloa. Ennen käännöstä vastaani tuli vajaat pari kymmentä maratoniaria joista kahta lukuunottamatta olivat karanneet jo sen verran kauaksi, että ilman hyytymistä heitä ei kiinni saisi. Pari lähintä edessäni juoksevaa tulikin ohitettua heti käännöksen jälkeen. Taulaojantietä juostiin takaisinpäin aina rautatielle asti jonka edestä reitti kääntyi Veturikadulle ja jossa käytiin tekemässä lenkki ja palattiin takaisin rautatieristeykseen. Sitten reitti palasi Kievarinkatua pitkin lähtöpaikalle ja uudelle kierrokselle.

6 km:n jälkeen alkoi ensimmäisiä puolimaratonareita, jotka olivat lähteneet liikkeelle 15 minuuttia meitä aiemmin, tulla jo myös selkä edellä vastaan. Matkaseuraa ei kuitenkaan koko loppumatkana ollut, vaan omaa vauhtia piti pitää yksin yllä. Suunnitelmissani oli lähteä juoksemaan 4:05 minuutin kilometriaikoja, ja oman GPS:ni mukaan ensimmäisellä kierroksella tavoitteessa tulikin pysyttyä melko hyvin. Järjestäjien kilometritolpat tulivat kuitenkin kohdalle hieman myöhemmin kuin mitä oma kelloni piippasi kilometrin täyttymisen merkiksi. Lukuisat ohittelut ilmeisesti aiheuttivat tämän lisämatkan. 4:05 vauhdilla kierrosaikani olisi pitänyt olla n.43 minuuttia, mutta ensimmäisellä kierroksella olin tavoiteaikaani jäljessä jo vajaat puoli minuuttia. Toisaalta vauhti jolla lähdin juoksemaan olisi tuonut loppuajaksi vähän päälle 2:52, mutta siihen en itsekään oikein uskonut ja päätavoite olikin alittaa 2:55.

Toinen kierros meni reilut kymmenen sekuntia nopeampaa kuin ensimmäinen, joten puolimatkassa olin tavoitevauhtia perässä 40 sekunttia. Juoksu alkoi jo hieman tuntumaan jaloissa, mutta väkinäiseksi se ei sentään vielä ollut muuttunut – tosin täysin rentoakaan se ei enää ollut. Toisella kierroksella puolimaratonin juoksijoita tuli selkä edellä vastaan aivan solkenaan joten ohittelua riitti.

Kolmannen kieroksen alussa oli yllättävän väljää juosta, sillä puolimaratonin juoksijoita ei enää siinä kohden ollut, eikä kierroksella ohitettavia maratonareita vielä näkynyt. Juoksu tuntui edelleen ihan mukavalta, eikä normaalia puolimatkan ohituksen jälkeistä henkistä tuskaakaan tuntunut. Hieman vasemman jalan pikkuvarpaassa alkoi tuntumaan hiertymän merkkejä, mutta juoksua se ei ainakaan vielä haitannut. 30 km:n kohdalla tuli ohitettua ensimmäinen samalla kierroksella oleva juoksija, se antoi itselle tsemppiä, että vähän vaikeaa alkaa olla muillakin.  Tämä kierros meni kuitenkin vielä ihan mukavasti ajankin puolesta, vaikka käppiä tavoiteaikaan tulikin lisää minuutin verran, niin edelleen oltiin alle 2:55:n vauhdissa.

Neljännen kierroksen alussa alkoi sitten varvattavia maratonareita tulla eteen joukoittain. Jalkoja alkoi jo särkemään siihen malliin, että piti alkaa ihan tosissaan tsemppaamaan itseään henkisesti. Loiva alamäkijuoksu tuntui tappavalta etureisissä ja jalat tuntuivat kangistuvan täysin. Onneksi eteen, noin 100 m päähän oli ilmestynyt yksi samalla kierroksella oleva maratoonari. Tunnistin hänet juoksutrikoista naisten sarjan kärkijuoksijaksi. Siitä selästä saikin seuraavan tavoittelun kohteen. 37 km:n kohdilla ko. naisjuoksija tuli sitten ohitettua. Nelisen km ennen maalia alkoi näyttämään jo vähän huonolta 2:55 ajan alitus ja koitinkin vähän kiristää vauhtiani. Kroppa antoi heti vastauksena krampin oireita varpaisiin ja pohkeisiin. Yrittämäni vauhdin lisäys ei tuonut kuin lisätuskaa juoksuun, sillä kellon mukaan vauhti ei tuntunut paranevan yhtään – tosin ei hidastunutkaan. 40 km:n kohdalla lisäsin sitten vauhtia kramppiuhasta välittämättä. Riskejä oli jälleen otettava. Etureidet huusivat viimeisillä sadoilla metreillä armoa ja ne armon huudot tulivat suusta aina vaan voimistuvana ähkimisenä. Vaikka kaikki oli pelissä, niin 2:55 alituis ei onnitunut, vaan jäin siitä 30 sekunttia. Loppupuristus olisi pitänyt aloittaa pari kilometriä aikaisemmin.

Vaikka aivan tavoitteeseen ei tullut päästyäkään, niin uuteen omaan ennätykseen pitää olla aina tyytyväinen. Sijoitukseni oli yleisessä sarjassa 7. ja koko porukasta oli 12. Keli ei loppujen lopuksi ollutkaan niin paha kuin vielä aamulla pelkäsin – jos ei kyllä ihan optimaalinenkaan. Oliko etureisien yllättävänkin kovaan kipeytymiseen syybä kylma viiva vai mikä, mutta muuta haittaa ei kylmästä kelistä varmaankaan ollut. Muut paikat tuntuivat kestävän ihan hyvin, eikä edes akillesjänteet vihoitellut missään vaiheessa. Edellisestä maratonista oli ehtinyt kulua jo yli kaksi vuotta, mutta toivottavasti seuraavaan ei vierähdä yhtä pitkää aikaa.

Nyt pari viikkoa juoksutaukoa ja sitten uudelleen baanalle.

Satkun viikko

Sunnuntaina juostu Pirkan Hölkkä jäi minulta tänäkin vuonna väliin. Tällä kertaa ei siitä syystä, että paikat eivät olisi olleet kunnossa, vaan siksi, että nyt valmistaudutaan kahden viikon päästä juostavaan Kankaanpään maratoniin. Valmistautuminen onkin mennyt suht. suunnitelmien mukaan. Tämän viikon piti olla viimeinen määräviikko ennen maratonia ja kun 100 km:n raja tuli ylitettyä hiuksen hienosti, niin tyytyväinen viikon saldoon voi olla. Nyt sitten viimeiset kaksi viikkoa kevennetään treenejä ja vähän “herkistellaan” kuntoa.

Tuo kilometrimäärä koostui kuudesta lenkistä. Tiistaina tein vähän normaalia työmatkaa pidemmän lenkin, kun juoksin puolimaratonin verran rennolla vauhdilla. Aikaa tuohon kului hieman alle 1:38. Juoksu tuntui mukavan kevyeltä ja kun vielä reittikin poikkesi normaalista työmatkasta, niin lenkistä jäi tosi positiivinen olo. Keskiviikkona ja torstaina tein perinteiset 16,5 km työmatkajuoksut. Torstaina tosin menin pääosin samaa normaalista poikkeavaa reittiä kuin maanantainakin, sillä vaihtelu tuntui virkistävän. Reitti kulki Lielahden kautta Rantatietä pitkin Särkänniemen ohi ja Mustanlahden jälkeen käännyi Tammerkosken rantaa pitkin kohti keskusta. Sieltä sitten Ratinaan, arboretumiin ja Sarankulmaan. Tajusin vasta kuinka helposti Mustastalahdesta pääsee ihan Sarankulmaan asti niin, ettei liikennevaloihin törmää ollenkaan. Sillä kun menee vain Tammerkosken rantaa pitkin, niin Kekkoskentien, Satakunnankadun, Hämeenkadun ja  Tampereen valtatie alitse pääsee todella suoraviivaisesti, eikä matkaakaa tule juurikaan sen enempää kuin juoksisi Rajasalmen ja Pirkkalan kautta.

Viikonlopun kolme lenkkiä varmisti sitten satkun täyttymisen. Lauantaiaamusta lähdin juoksemaan sumuiselle Lamminpään kentälle tonnin vetoja. Aamuyhdeksältä, kahden asteen lämmössä vedetyt 5 kpl km:n vetoa ei oikein lupauksia herätellyt. Juoksu ei oikein irronnut ja meno tuntui löysältä. Vedot olivat hädin tuskin 3:30 min luokkaa, eli jopa huonompia mitä cooperissa tuli juostua. Illalla tuli vielä tehtyä 9 km saunalenkki. Se sentään meni kevyen tuntuisesti. Sunnuntaiaamusta lähdin tekemään viikon pisintä lenkkiä. Ajatuksissa oli tehdä 24 km lenkki jotta tuo tavoiteltu 100 km tulisi täyteen. Yritin mennä reilusti alle 130 sykkeillä vauhdista välittämättä. Lenkin päätteeksi mittari näytti, että keskisyke olisi 125 ja keskivauhti tasan 5 min/km. Lopussa sykkeet tuntuivat nousevan hieman liian korkealle vaikka vauhti tuntui melko taapertamiselta. Hieman kovemmalla vauhdilla lenkki olisi varmaankin tuntunut helpommalta, mutta täytyy näitä rauhallisen vauhdin lenkkejäkin harjoitella.

Salirintamallakin tapahtui tällä viikolla muutoksia. Maanantaina kävin tälläerää viimeisen kerran Sykkeellä, sillä vuoden sopimus sinne päättyi torstaina. Ajattelin, että nyt voisi taas hakea sali-innostusta toiselta salilta, ja kävinkin tekemässä sopimuksen Partolan GoGo Expressiin. Se on muutenkin paremmin työmatkan varrella, eikä enää tarvitse sompaila keskustan aamuliikenteessä. Ainoa huono puoli muutoksessa on, että laitteet ovat taas ihan erilaiset kuin Sykkeellä ja taas menee vähän aikaa ennen kuin löytää uudella salilla oman hyvän laitesarjansa. Sykkeellä tuli käytyä vuoden aikana 105 kertaa.

Viikko 39/2010 (28.9.2010 – 4.10.2010)

Ma: Pyöräily 18 km aika: 00:50:00.0
Ma: Punttisali aika: 01:00:00.0
Ma: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ti: Juoksu 21,19 km aika: 01:38:01.6, keskisyke: 132
Ke: Juoksu 16,5 km aika: 01:18:22.8, keskisyke: 128
To: Juoksu 16,51 km aika: 01:14:30.6, keskisyke: 140
To: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Pe: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
Pe: Punttisali aika: 01:00:00.0
Pe: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
La: Juoksu 14,07 km aika: 01:02:33.7, keskisyke: 146
La: Juoksu 9,2 km aika: 00:43:33.2, keskisyke: 126
Su: Juoksu 24,2 km aika: 02:01:08.9, keskisyke: 126

Rosvoretkellä

Treeniviikko oli paria päivää lukuunottamatta ihan perusmättöä. Pari salikertaa ja pääosin työmatkat pyörällä tai juosten.

Tiistai oli poikkeuksellinen siinä suhteessa, että työmatkan VK1 lenkki vaihtui Cooperin testiin. Aamulla näytti vielä siltä, etten testiin osallistuisi ollenkaan, sillä luvassa oli iltapäivälle kovaa vesisadetta. Vettä ei tullut kuitenkaan kuin vähän tihuttamalla, eikä tuulikaan tuntunut haitallisen kovalta. Laitoin tavoitteeksi lähteä liikkeelle 1:22 min kierrosvauhdilla, joka tähtäisi 3500 m matkaan, ja katsoa kuinka pitkään sitä jaksaisi. Pari-kolme ensimmäistä kierrosta meni ihan tavoiteltua vauhtia, mutta sitten kierrosajat tippuivat parilla sekunnilla. Sen enempää ajat eivät kuitenkaan huonontuneet ja parilla viimeisellä kierroksella sain puristettua vauhtia taas kovemmaksi. 3500 m saavuttamiseen en oikeasti edes uskonut, mutta myös juoksemani 3465 m oli erittäin positiivinen yllätys. Oma ennätys parani 80 m:llä, ja aina utopistinen 3½ tonnia tuli aivan realistiselle etäisyydelle.

Lauantai oli viikon ehdoton kohokohta. Nimittäin silloin oli vuorossa pitkään odotettujen mökki-bileiden aika. Jo ennen puoltapäivää alkanut rosvopaistikuopan lämmittäminen huipentui illalla puoli seitsemän jälkeen, kun kolme tuntia muhineet lihat nostettiin ylös kuopasta. Vararuoaksi hankitut makkarat jäivät syötättä, sillä lihat olivat kypsyneet juuri sopivasti. Suuri kiitos perheille L ja S mainiosta seurasta sekä luottamuksesta (tosin hieman horjuvasta) ruoan valmistumiseen. Kiitokset myös vanhemmille riistalihojen ja kalan “sponsoroinnista”.

Hiiloksen tekoa

 

Kuopan tyhjennys

Paistit pohjalla

 

Lauantaina tuli muutakin kuin syötyä paistia, sillä saunalenkiksi tuli tehtyä MaSa:n kanssa Vehkajärven kierto. Aluksi pari kilsaa rauhallista ja sitten 9 km n. 4 min/km vauhtia, ja lopussa taas pari kilsaa rauhallista. Ihan helposti lenkki ei sujunut, mutta jotenkuten kyydissä tuli pysyttyä.

Sunnuntaina oli tarkoitus pyöräillä mökiltä kotiin. Keli oli muuttunut lauantaista huomattavasti, sillä tuuli oli kääntynyt koilliseen ja lämpöäkin oli hädin tuskin 10 astetta. Meinasin jo jättää reissun väliin, mutta kyllä lauantain rosvoelämälle piti saada vähän vastapainoa joten 93 km pyöräily vastatuuleen kävi hyvin rangaistuslenkistä.

Viikko 37/2010 (15.9.2010 – 21.9.2010)

Ma: Pyöräily 18 km aika: 00:50:00.0
Ma: Punttisali aika: 01:00:00.0
Ma: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ti: Juoksu 3,47 km aika: 00:12:00.5, keskisyke: 168
Ke: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ke: Juoksu 16,03 km aika: 01:13:53.5, keskisyke: 134
To: Juoksu 16,5 km aika: 01:16:38.5, keskisyke: 138
To: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Pe: Pyöräily 18 km aika: 00:50:00.0
Pe: Punttisali aika: 01:00:00.0
La: Juoksu 12,9 km aika: 00:53:43.5, keskisyke: 156
Su: Pyöräily 92,59 km aika: 03:40:05.5, keskisyke: 124

Syksyä ilmassa

Jyväskylän puolimaratonista palautuminen sujui yllättävän pikaisesti. Kisan jälkeisenä sunnuntaina jätin kyllä pitkän lenkin juoksematta, mutta kävin tekemässä 50 km pyörälenkin Siuron, Sasin ja Pinsiön kautta.

Koko viikon on satanut vettä ja välillä ihan taivaan täydeltä. Maanantaikaan ei ollut poikkeus, mutta jotenkin ihmeessä osuin sekä töihin päin, että töistä päin pyöräilessä sellaisiin rakoihin ettei vettä satanut. Salilla tuli myöskin käytyä heti maanataiaamusta. Lieneekö syynä syksyinen synkkä keli ulkona, kun sisätreenikin tuntui tällä kertaa maistuvan.

Tiistaina ajoin taas pyörän pariksi päiväksi työpaikalle parkkiin. Iltapäivän töistä juoksu tuntui mukavan kevyeltä eikä edellisen viikonlopun rasituksista tuntunut olevan enää mitään tietoa. Lähdin juoksemaan heti alusta pitäen VK1 sykkeillä ja vauhdilla, eikä matkan aikana tuntunut mitään erityistä vaivaa. Kotiin päästyäni ja juoksun loputtua pohkeet tuntuivat sitten  tosi jumittuneilta ja kipeiltä – eipä tainnut olla jalat sittenkään vielä palautuneet kisasta ja tuli vedettyä vähän liian kovin. Illalla vielä akillesjänteetkin tuntuivat melko kipeilta, joten tehty VK-harjoitus alkoi jo kaduttamaan.

Keskiviikko oli autoilupäivä, eikä se oikeastaan haitannut, sillä taas oli melko kostea päivä tulossa. Aamulla kävin salilla ja iltapäivällä töiden jälkeen juoksulenkillä Pirkkalassa. Jälleen juoksu tuntui helpon tuntuiselta, eikä edellispäivän kivuista ja jumeista ollut enää mitään haittaa. Lenkki suuntautui töistä Peren ja Loukonlahden kautta Haikkaan päin. Sieltä sitten Killon kautta Bauhausin nurkille ja takaisin töihin. Matkaa kertyi 13 km ja aikaa meni hieman alle tunti. Suunnitelmissa oli tehdä erittäin rauhallinen lenkki, mutta kun meno tuntui niin kevyeltä, ja GPS:kin oli pois matkasta eikä vauhtia tiennyt, niin päätin mennä ihan fiiliksen mukaan rennosti. Ja sen nyt tietää, ettei silloin ainakaan mitään rauhallista lenkkiä tule tehtyä.

Torstaina oli vuorossa aamujuoksu töihin päin. Jälleen juoksu tuntui kevyeltä vaikka sykkeet olivatkin melko korkealla. Lopussa tuli vedettyä vielä muutama kilometri vähän reippaampaa vauhtia (se ei enää tosin tuntunut kevyeltä). Töistä kotiin pyöräillessä tulikin sitten kastuttua ensimmäisen kerran tällä viikolla oikein kunnolla. Ihmeen hyvin tuli viikon aikana säästyttyä vesisateilta, sillä jos vain kerran kahdeksasta mahdollisesta kerrasta kastuu, niin se on aika vähän näinkin sateiselle viikolle.

Perjantaina oli taas vain työpyöräily- ja salipäivä. Pitkästä aikaa sellainen viikko jolle tuli kolme salikertaa.

Lauantaina treenit meinasi jäädä vallan väliin sateen vuoksi. Kello 13 aikoihin kuitenkin sade taukosi ja meikäläinen saman tien tossut jalkaa ja pihalle. En ehtinyt kuitenkaan kuin pari sataa metriä kun sade jälleen alkoi, mutta enää en takaisin palannut. Suuntana oli Lamminpään kenttä jossa oli tarkoitus tehdä 400 m vetoja. Kentällä oli kuitenkin meneillään joku jalkapallopeli, enkä kehdannut mennä sinne sekaan juoksentelemaan. Vedot tuli sitten tehtyä kävelytiellä. Kahdeksan kappaletta vetoja tuli tehtyä ja se tuntui kyllä riittävän. Melko tasavauhtisia vedot olivat, sillä jokainen meni pari sekunnin sisään, vedon ollen keskimäärin 79 sekuntia.

Sunnuntain pitkälle lenkille lähtö venyi puolille päivin. Tällä kertaa syy ei ollut saateessa, vaan nälässä. Aamupuuro oli pakko syödä ennen kuin pystyi lenkille lähtemään. Lähdin tekemään rauhallista PK1-sykkeistä juoksua, mutta heti alusta huomasi, että tänään sykkeet eivät pysy kurissa, joten muutin lenkin vähän reippaammaksi PK-lenkiksi. Reilun 26 km:n reeniin kului aikaa 2:03 ja siihen sisältyi lopun kahden kilometrin reippaampi osuus. Suht. kevyesti tämäkin lenkki sujui vaikka loppuvedon jälkeen alkoikin jo hieman painamaan. Vettäkin tuli niskaan viimeisillä kilometreillä ihan riittävästi.

Viikko 37/2010 (14.9.2010 – 20.9.2010)

Ma: Pyöräily 18 km aika: 00:50:00.0
Ma: Punttisali aika: 01:00:00.0
Ma: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ti: Juoksu 15,97 km aika: 01:09:48.5, keskisyke: 142
Ke: Punttisali aika: 00:55:00.0
Ke: Juoksu 13 km aika: 00:59:20.0
To: Juoksu 16,51 km aika: 01:17:44.1, keskisyke: 136
To: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Pe: Pyöräily 18 km aika: 00:50:00.0
Pe: Punttisali aika: 01:00:00.0
Pe: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
La: Juoksu 12,54 km aika: 00:56:44.8, keskisyke: 144
Su: Juoksu 26,27 km aika: 02:03:09.1, keskisyke: 134

Finlandia maraton 2010 – puolikas

Maratonarit olivat ehtineet tarpoa jo melkein kaksi tuntia reitillään Jyväsjärveä ympäri, kun me vasta käännyimme autolla Rantaväylältä kohti Jyväskylän Paviljonkin parkkipaikkaa. Vajaan kahden tunnin aikana 600-päinen maratonari joukko oli ehtinyt levittäytymään kolme kertaa Jyväsjärven ympäri kiertävälle reitilleen jo hyvin, eikä mitään suuria ruuhkia reitillä näkynyt.

Parkkeerasimme auton Paviljonkin eteen ja lähdimme välittömästi hakemaan numerolappuja ja jonottamaan ensimmäiselle vessakäynnille. Tuuli oli ilmoittautunut rantaraitin 12 km reitille, mutta minulla oli tarkoitus juosta puolimaraton. Omiin lähtöihimme oli aikaa vielä toista tuntia joten lähdimme seuraamaan maratonin etenemistä ja vetreyttämään parituntisen automatkan puuduttamia jalkojamme. Laskeskelimme, että rauhallisisesti etenevät maratonarit olivat varmaankin toisella kierokksellaan sillä reitin varressa oli maratonareiden 18 km tolppa. Pikaisella päässälaskulla maalissa heidän loppuaikansa tulisi olemaan lähempänä 4,5 tuntia kuin 4 tuntia. Myös maratonareiden 31 km:n tolppa oli vähän matkan päässä ja taas piti alkaa laskeskelemaan, että mikä olisi kärjen loppuaika jos se tuli nyt tälle kohdalle. Päädyimme tulokseen 2:45 joten kyllä kärjen pitäisi pian saapua. Eikä mennytkään kuin hetki kun poliisimoottoripyörä tuli vilkut päällä ohitsemme ja vähän sen jälkeen maratonin kärkijuoksija Pirkka Kirjavainen. Kovin tiukkaa ei kärjessä tuntunut olevan, sillä seuraava maratonari tuli vasta noin minuutin kulutta ja kolmantenakin oleva oli kakkosta melko selvästi perässä. Tummapintaisia juoksijoita ei kärjessä näkynyt ja otaksuimme, että tuskin niitä jäljempänäkään enää tulisi, joten Masai-heimon maratonarit eivät olleet Suomen koleaan syksyyn tarjenneet tulla. Toisin sää oli mitä suosiollisin juoksutapahtumalle. 13 astetta lämmintä, taivas pilvessä ja heikko etelä-tuuli suosi alkusyksyn lauantain juoksuintoilijoita.

Toisen vessakieroksen jälkeen lähdimme lämmittelylenkille kuulostelemaan mikä päivän kunto voisi olla. Verryttely tuntui rennon ja kevyen oloiselta eikä viimeaikojen vaivatkaan tuntuneet kovin paljon kevyessä hölkässä vaivaavan. Valmistautuminen oli siis tainut osua melko hyvin kohdilleen. Perjantaina olin tehnyt 4 km kevyen hölkän johon sisältyi km:n kisavauhtinen veto. Torstaina en ollut juossut ollenkaan, vaan pelkästään käynyt pyörällä töissä. Tiistaina ja keskiviikkona oli ollut ohjelmassa 16 km rennot juoksut. Tankkaus oli enkä mennyt ihan överiksi, sillä maha oli vieläkin melko täyden oloinen, joten jos sitä ei saisi enää tyhjennettyä, niin siitä voisi muodostua kisassa ongelma. Hölkkäsin autolle riisumaan lämmittelyvarusteet pois ja sieltä jonottamaan viimeiselle vessakerralle. Aikaa tosin ei ollut lähtöön enää kuin reilu 15 minuuttia joten kovin pitkään jonoon ei saisi enää törmätä. Samaan aikaan kun Antero “Antza” Mertaranta kuulutti ensimmäisten maratonareiden maaliintuloa minä hölkkäilin kohti sisävessoja. Siellä oli kuitenkin niin kauheat jonot, että päätin mennä jonottamaan lähtöpaikan lähellä oleviin vessoihin. Siellä oli kyllä samanlaiset jonot, mutta siitä olisi vain minuutin matka lähtöviivalle.

Lähtöpaikalle ehdein noin 5 minuuttia ennen starttia. Viimeisestä vessakeikasta ei ollut mitään apua mahan tyhjennykseen joten nähtäväksi jäi miten maha reakoisi. Messukadulle, lähtövaatteen taakse oli ahtautunut n.1400 mies- tai nais-puolimaratonaria. Sain ängettyä itseni aivan eturiviin ja uskoin, etten jäisi sillä paikalla ihan jyrätyksi, sillä olin päättänyt lähteä tavoittelemaan 80 minuutin alitusta ja uskoin, että tuskin kovin montaa kymmentä muuta siihen aikaan yltäisi. Tosin omasta vauhtikestävyyskunnostani en ollut kovin varma, sillä viimeinen puolimaraton oli yli vuoden takaa kesältä ja alkuvuosi oli mennyt juoksun osalta ihan lepäilyksi akillesjännevaivojen vuoksi, joten varmaa ei ollut olisinko päässyt edellisvuoden juoksukuntoon.

Lähtökiihdytyksessä en jäänyt muiden jalkoihin vaikka pari kymmentä kanssakilpailijaa pyyhälsikin ohitseni, yksi nainen siinä mukana. Parin sadan metrin jälkeen käännyimme Messukadulta vasemmalle Satamakadulle. Kuokkalan sillalle tiukahko nousu sisältyi heti ensimmäiselle kilometrille, joten vauhti ei päässyt karkaamaan käsistä heti alussa. Juoksu tuntui rennolta ja sillalle nousukaan ei aiheuttanut sen suurempaa hapotusta jaloissa. Ensimmäinen kilometri taittui sopivaan 3:49 aikaa ja tuohon sisältyi siis n.500 m ylämäkiosuus. Toinen kilometri meni samaa vauhtia ja nyt alkoi jo juoksuasetelmatkin asettua paikoilleen. Pari juoksijaa tuli ohitettua kahden kilometrin tolpan kohdilla, mutta samalla takaa pyyhkäisi ohitseni naisten sarjan kakkosjuoksija Minna Kainlauri. Liimauduin hänen peräänsä sillä hän tuntui menevän juuri sopivaa vauhtia.

Reilun neljän kilometrin jälkeen oli ensimmäinen huoltopiste, mutta sivuutin sen tarjoilut ja jatkoin rentoa juoksuani. Vauhti oli pysynyt aivan tavoitellussa, eikä mitään ongelmia tuntunut olevan. Viiden kilometrin kohdilla käännyimme kohti Rauhalahtea ja siinä samassa tuli ohitettua taas yksi parivaljakkona juossut kaksikko. Ainakin toinen heistä tuntui olevan paikallisia juoksijoita, sillä sen verran kovaa kannustusta hän reitinvarrelta sai. Parivaljakko jäi taakseni, mutta myös minä aloin jäämään pikkuisen Kainlaurin kyydistä. Päätin kuitenkin jatkaa omaa rentoa menoani sillä kilometriajat näyttivät ihan hyviltä eikä ollut mitään järkeä lähteä tässä vaiheessa rynnimään. Eikä siinä sitten mennytkään kuin reilu kilometri kun olin jälleen Minnan peesissä ja matka jatkui taas peräkanaa.

Vähän ennen ensimmäistä juottoa oli maratoonareiden reitti yhtynyt meidän reittiimme ja siitä asti reitillä oli ollut ohiteltavaa. Noin 7 km:n kohdilla kiinitin huomioni yhteen maratonariin. En tiedä oliko hän vasta toisella kierroksella vai oliko matkaa maaliin enää pari kilometriä, mutta juoksu oli jo omituisen vaappuvaa. Asento oli jyrkästi etukenoinen ja jalat vaappuivat holtittomasti, mutta eteenpäin ne kuitenkin vielä veivät. Ohittaessani hänet katsoin minkä näköinen maratoonari oli kyseessä. Silmistä päätellen matkan teko alkoi hänellä todellakin painamaan, ja en ehtinytkään hänen ohitseen kuin jokusen kymmenen metriä kun kuulin takanani omituisen äänen. Kun katsoin taakseni näin äskeisen hoipertelijan makaavan selällään maassa. Onneksi reitin varrella oli katsojia jotka varmaankin hälyttäisivät apua kaverille, joten en kääntynyt itse hätiin. Hieman aikaa asia kyllä päätäni vaivasi, mutta sitten keskityin taas pysymään Minnan vauhdissa.

Kahdeksan kilometrin kohdilla oli tiukka käännös vasempaan. Lähestyimme Kainlaurin kanssa rintarinnan tuota käännöstä. Itse olin sisäkurvin puolella ja päätin ottaa pienen nykäisyn, ettei kurvissa tuli ahdasta. Nykäisy aiheutti kuitenkin sen, että hän ei päässytkään enää imuuni vaan alkoi jäämään vauhdistani metri metriltä. Toinen huoltopiste oli heti kahdeksan kilometrin jälkeen ja siitä yritin napata jo vesimukin. Vauhtia hidastamatta kouraisin mukin pöydältä, mutta kovin isoa tippaa mukin pohjalle ei jäänyt, kun suurin osa vedestä roiskahti yli reunojen. Sain kuitenkin edes vähän suuta kostutettua.

Nyt jouduin siis etenemään yksikseni. Onneksi edessäni, n.100 m päässä näkyi yksi selkä ja vähän sen edellä toinen. Juoksu oli edelleen ihan hyväoloisen tuntuista. Ainut mikä oli hieman alkanut vaivaamaan oli pallea, jossa alkoi taas tuntumaan pientä krampin oiretta. En kuitenkaan antanut sen hidastaa vauhtia, vaan jatkoin samaa menoa juoksuasentoa hieman välillä kyyristäen. Vauhtia ei tosin kyllä uskaltanut nostaakaan tässä vaiheessa.

Vajaan yhdeksän km:n kohdilla minulle huudettiin kokonaissijoitukseni. Olin kuulevinani, että kuudes, mutta sitä en uskonut ja uskoin, että paremminkin se oli 16. Muutaman sadan metrin päästä epäilykseni saivat vahvistusta, sillä jälleen sijoitukseni huudettiin yleisön joukosta ja siinä se oli epäilemäni kuudestoista. Kuudeskin olisi kyllä kelvannut. Nyt reitti kiersi läheltä lähtöpaikkaa Jyväsjärven satamassa ja kannustusta oli taas ihan mukavasti. Sitten reitti suuntasi kohden Mattilanniemeä ja Korkeakoskenlahtea. Kymmenen kilometrin kohdille tuli melko tarkkaan ajassa 38 minuuttia. Eli tämän vuoden paras kympin aikani oli nähnyt päivänvalon.

Heti kymin jälkeen oli edessä seuraava huoltopiste. Jälleen hamusin pöydältä vesimukia ja edellisen huollon kouraisu toistui ja mukin pohjalle jäi taas vain pieni tilkka. Olin saavuttanut jo jonkin verran edellä menevää selkää ja Korkeakoskenlahden käännöksessä olin päässyt jo aivan hänen imuunsa. En jäänyt selkää katselemaan vaan pyyhälsin saman tien ohi tavoitteena muutaman kymmenen metrin päässä oleva seuraava selkä. Tämän toinenkin selkä tuli otettua kiinni ennen kolmentoista kilometrin tolppaa. Nytkin pääsin hyvin ohi, mutta tälläkertaa kaveri jäikin peesiin roikkumaan. Vajaan kilometrin hän kannoillani tuli, mutta yhdessä pienessä nyppylässä hän jäi muutaman metrin ja sen jälkeisessä alamäessä sain jätettyä hänet lopullisesti.

Nyt edessäni ei näkynytkään enää puolimaratonin menijöitä. Pelkästään maratoonin kävelijöitä joiden loppuaika tulisi varmaankin olemaan vajaan viiden tunnin luokkaan. Niistä ei paljon kiriapua saisi. Muutenkin alkoi jo ehkä hieman painamaan ja vatsassakin alkoi olemaan vähän outoja tuntemuksia. Kilometriajat tippuivat hieman 3:50 huonommalle puolelle ja loppuaika alkoi huolestuttamaan. Huolestumistani ei helpottanut yhtään se, että edessä olisi reitin pahin nousu, kipuaminen Äijälänjoen sillalle. Sain kuitenkin puristettua sen verran vauhtia, että kilometriajat eivät kauheasti tippuneet. Äijälänjoen sillalta maaliin olikin jo tuttua reittiä, sillä se oltiin juostu jo ensimmäisellä kierroksella ja tiesin, että se olisi melko tasaista loppuun asti.

17 km kohdalla oli viimeinen huoltopiste ja jälleen lähdin hapuilemaan pöydältä vesimukia. Tälläkertaa tulos oli tähänastisista huonoin, sillä nyt en saanut mukia matkaan ollenkaan ja samalla kertaa kaadoin pöydästä varmaankin kolme neljä muutakin mukia. Ei tuosta tosin suurempaa haittaa ollut. Aloin kiristämään pikkuhiljaa vauhtia, sillä ennätysaikani saavuttamiseksi neljältä viimeiseltä kilometriltä vaadittiin vauhdin paranemista. 80 minuutin alitukseen ei enää käytännössä ollut mahdollisuuksia, mutta omaan ennätykseen niitä vielä oli.

Maaliin saapuvia maratonareita alkoi olemaan reitillä jo melkein haitaksi asti, mutta onneksi ohitukset sujuivat ongelmitta. Oli se itsetuntoa kohottavaa, kun oma vauhtia oli jossain 3:45 paikkeilla ja viimeisiä kilometrejä hölkkäävillä, noin 4.5 tunnin aikaan tulevilla maratonareilla tuplasti hitaampaa. Melkoista pujottelua se paikoin oli. Viimeisen kahden kilometrin alkaessa päätin ottaa kaikki irti. Jos ei koita, niin ei mitään saakkaan. Tiesin, että jos palleakramppi iskisi, niin matkan teko loppuisi  muutaman sadanmetrin varoituksella. Mutta pakko oli koittaa mikäli ennätyksen haluaisi – ja kukapa ei haluaisi.

Viimeinen km tuli tykitettyä minkä kintuista pääsi. Ihmettelin oikein kuinka kevyttä juokseminen loppujen lopuksi onkaan. Jaloissa ei hapota vielä yhtään ja kaikki tuntui olevan kiinni vain hapenotosta. Viimeisen täyden kilmetrin aika oli minun nopein, 3:36. 150 m ennen maalia meni umpeen 80 minuuttia, mutta se oli ollut jo pitkään tiedossa, että siihen aikaan en tulisi yltämään. Samaan aikaan huomasin maaliin virtaavien maratoonareiden keskellä Jämsän Retki-Veikkojen kisapaidan. Muistin nähneeni saman paidan ohittavan minut ensimmäisellä kilometrillä. Paidan kantaja ei ollut kuin pari kymmentä metriä minun edelläni ja oma vauhtini oli huomattavasti kovempi kuin hänen. Mikäli hän ei huomaisi loppukiriäni, niin pääsisin vielä ohitse. 50 m ennen maalia ohitin Retki-Veikkojen juoksijan ja tiesin, ettei hän pysty enää sellaiseen rytminvaihtoon, että pääsisi ohitseni. Yhdellä sekunnilla voitin Jämsäläisen, mutta mikä parasta oma ennätykseni parani reilulla puolella minuutilla ollen nyt 1:20:36.

Vaikka 80 minuuttia ei alittunutkaan, niin olen silti tyytyväinen tulokseeni. Vaikean alkuvuoden jälkeen kun pääsi vielä tekemään uuden ennätyksen, niin se kyllä kelpasi. Vielä kun juoksu kulki koko matkan todella rennon tuntuisesti, eikä akillesjänteet, takareisi eikä mikään muukaan paikka (lukuunottamatta pientä palleakrampin poikasta) vaivannut, niin hyvillä mielin voi suunnata kohti seuraavaa koitosta.

Maalissa

Paluu Iso-Mustajärvelle

Iso-Mustajärven kämppä sijaitsee nimensä mukaisesti Iso-Mustajärven rannalla Kurun Itä-Aureessa. Sinne oli kokoontunut elokuun viimeisen lauantain iltapäivänä muutama kymmenpäinen hölkkääjä joukko. 26 -vuotisen historiansa aikana Imu-hölkän matka on vaihtunut muutamaan otteeseen, mutta järjestyksessään 26. Imu-hölkkä oli melko tarkkaan 10 km:n mittainen. Itselle tämä oli vasta toinen osanottokerta ko. tapahtumaan ja edellisestäkin oli vierähtänyt aikaa tasan kymmenen vuotta. Silloin matkana oli 17 km ja sijoitukseni oli muistaakseni melko häntäpäässä. 10 km:n matka juostiin kahtena edestakaisena 5 km lenkkinä, eli 2.5 km suuntaansa ja takaisin kertaa kaksi. Matkan aikana tuli siis nähtyä useampaankin otteeseen jokainen kilpailija. Reitti kulki hiekkapintaista metsäautotietä pitkin ja paikoin tien pinta oli sen verran karkean hiekan ja “nimismiehenkiharan” höystämä, että rento juokseminen oli niiltä osin mahdotonta.

Hölkän lähtö tapahtui klo.14 ja samalla hetkellä alkoi taivaalta tihuttaa vettä. Onneksi sadetta ei kestänyt kuin jokusen minuutin ajan, sillä T-paidassa, lyhkäsissä trikoissa, 11 asteen lämmössä olisi voinut tulla kalsa jos vielä olisi alkanut satamaan kunnolla. Osanottajamäärä oli sen verran vähäinen – ainakin miesten pääsarjassa, että pokaalille pääsemiseksi ei juuri muuta tarvittu kuin päästä maaliin. Ennen lähtöä näytti vielä siltä, että paikalla ei olisi ollut ketään tuttua kovan luokan menijää, joten jopa ykköspyttyy oli mahdollisuuksia, mutta 10 min ennen lähtöä ilmestyi paikalle Huhtalan Pasi, joten ykköspaikka meni siinä.

100 ensimmäistä metriä Pasin kintereillä tuli pysyttyä, mutta sitten hän lähti omille teilleen. Itse olin toisena, mutta aivan takana tuli pari kolme muuta juoksijaa. Ensimmäisen kilometrin jälkeen yksi takana tulija kyllästyi taapertamiseeni ja pyyhälsi ohi. Pikku hiljaa hän karkasi pidemmälle ja pidemmälle, ja samalla muut takana tulleet askeleet etääntyivät taaksepäin. Kahden kilometrin jälkeen erot vaikuttivat jo sen verran isoilta, että mitään suuria kirikamppailuja tuskin nähtäisiin. Ensimmäinen 5 km meni aikaan 19:10, olin sijalla kolme ja n.200 m Huhtalaa perässä. Toisena juokseva oli varmaankin n.100 m päässä. Hieman kuuden kilometrin jälkeen alkoi ylävatsassa taas tuntumaan krampin oireita ja yritin hieman muuttaa juoksuasentoa ja hieroa palleaa. Kramppi ei onneksi äitynyt pahemmaksi ja pystyin jatkamaan juoksua vauhtia hidastamatta. N. puolitoista kilometriä ennen maalia huomasin, että eihän tämä juoksu tunnu vielä juurikaan missään ja aloin kiristämään vauhtia. Pitkien suorien ansiosta näin, että saavutin jonkin verran kakkosena juoksevaa, mutta eroa oli sen verran, että sitä ei millään saa kiinni. Pystyin kuitenkin kiristämään vauhtia loppuun asti ja loppuaikani oli 38:41. Sijoitus oli taas sarjamme toiseksiviimeinen, mutta silti kolmannen sijan arvoinen. Huhtalalle hävisin reilun kolme minuuttia.

Hölkkä kävi hyvin kovasta harjoituksesta, vaikka kaikkea ei taaskaan saanut irti. Maksimisyke oli vain hieman päälle 170 ja muutenkaan juoksun aikana ei tuntunut tarpeeksi pahalta. Ihan mukava pikku tapahtuma, ja ennen kaikkea sauna ja järvi olivat aivan mahtavat.

Muuten viikko meni perinteiseen tapaan. Maanantaina kävin pyörällä töissä ja aamusta salilla.

Tiistaina aamusta pyöräilin töihin ja juoksin illalla kotiin. Aluksi hölkkäsin vajaan kolmen kilometrin matkan rauhallista vauhtia, mutta sitten nostin vauhdin 4:05 min/km ja menin sitä vauhtia 10 km. Loppu reilu kolme km taas hölkäten. Meno tuntui todella kevyeltä, ainakin kun vertaa normaaleihin töiden jälkeisiin lenkkeihin. Auttoikohan asiaa se, että töissä tuli syötyä “kunnolla” eikä pelkästään salaattilounasta.

Keskiviikkona yritin toistaa tiistain kaavan, ja söin taas töissä “kunnolla”. Töistä kotiin juoksu oli kyllä tälläkin kertaa ihan OK, mutta ei läheskään niin kevyttä kuin edellisenä päivänä, vaikka menin kevyttä hölkkävauhtia. Syynä tukkoisuuteen voi olla edellispäivän vähän reippaampi lenkki, ja se, että illalla kuumemittarikin näytti pientä lämpöä.

Torstaiaamusta hieman arvelutti lähteä juosten töihin, sillä yöllä oli ollut hieman huono olo. Mutta kun aamulla olo oli parempi, eikä kuumemittarikaan näyttänyt lämpöä, niin eikun tossut jalkaan. Vikatikki se taisi siltikin olla, sillä vaikka alku menikin ihan OK, niin loppumatkasta alkoi meno muuttumaan tosi väsyneeksi ja jäykäksi. Töissäkin olo oli hieman heikko, mutta päivästä kuitenkin selvittiin ja pyörälläkin tulin vielä kotiin.

Perjantaina arvoin aamusta, että lähtisikö pyörällä salille, vai menisikö autolla suoraan töihin. Olo ei ollut vieläkään ihan rautainen joten päätin jättää kaikki päivän liikunnat väliin ja mennä autolla töihin. Tuli ainakin sitten yksi täysi lepopäivä ennen lauantain Imu-hölkkää.

Sunnuntaina aamusta sateli hieman vettä ja piti odotella vähän aikaa, että pääsi lähtemään pitkälle lenkille. Klo 9 sade lakkasi ja säntäsin suoraan ulos. Juoksu kulki melko mukavasti, vaikka sykkeet olivatkin jonkin verran koholla. Lauantainen hölkkä ei painanut yhtään ja kelikin oli mainio. Vajaan 26 km:n lenkki meni hieman päälle kahdessa tunnissa. Lopussa tuli otettua vielä parin kilometrin reippaampi veto. Akillesjänteetkään eivät tälläkertaa kauheasti kiukutelleet vaikka aamusin ne ovatkin vielä melko kipeät.

Viikko 34/2010 (24.8.2010 – 30.8.2010)

Ma: Pyöräily 18 km aika: 00:50:00.0
Ma: Punttisali aika: 01:00:00.0
Ma: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ti: Juoksu 15,88 km aika: 01:08:41.8, keskisyke: 140
Ke: Juoksu 16,45 km aika: 01:19:20.2, keskisyke: 130
To: Juoksu 15,77 km aika: 01:16:17.0, keskisyke: 142
To: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
La: Juoksu 9,99 km aika: 00:38:41.6, keskisyke: 164 – Imu-hölkkä
Su: Juoksu 25,7 km aika: 02:02:42.2, keskisyke: 130

Back to the work

Ensimmäinen kokonainen lomien jälkeinen työviikko sujahti nopeasti ohi. Toissä piti kiirettä ja iltaohjelmaakin oli niin ettei tylsää ehtinyt olla. Ilmatkin viilenivät sen verran, että nyt pystyi lähtemään töiden jälkeenkin lenkille.

Maanantaina tosin ei vielä juoksentelun pariin päässyt, sillä KooVee:n iltarastinakki iski tuolle illalle. Puoli yhdeksään asti illalla tuli sitten istuttua asuntovaunussa ja kerrottua yli viidelle sadalle suunnistajalle heidän tuloksensa. Suu siinä ehti kuivua moneen otteeseen. Pyörällä olimme liikenteessä, joten edes vähän liikuntaakin mahtui päivään. Aamulla siis pyörällä töihin, sieltä iltapäivällä Hervantaa ja illalla Hervannasta kotiin. Yhteensä ehkä n. 45 km.

Tiistaina olikin sitten taas juoksentelun vuoro. Aamulla kylläkin pyörällä töihin, mutta iltapäivällä tossuttelua kotiin päin. Juoksu oli tosi väsyneen oloista. Sunnuntain kolmekymppinen varmaankin vielä painoi, sykkeet olivat vauhtiin nähden korkealla ja akillesjänteetkin olivat taas alkaneet kiukuttelemaan – tällä kertaa pahempi oli aiemmin terveenpänä ollut aj.

Punttisalille tuli päästyä keskiviikkoaamusta. Pyörä jäi tällä kertaa kotiin, sillä töiden jälkeen oli autolle käyttöä, kun oli tarjolla pienimuotoista ilta-häppeninkiä kaupungilla. Ennen kaupungille suuntaamista kävin kuitenkin tekemässä töistäpäin tunnin juoksulenkin. Ei ollut fiilis muuttunut edellisestä päivästä mihinkään. Väsynyttä juokse edelleen oli, ja lisäksi tuli vielä aurinko ja tuuli. Onneksi lenkki tuli tehtyä, niin pääsi paremmalla omallatunnolla ahmimaan wingsejä.

Torstaina oli vuorossa aamujuoksu töihin. Aamut tuntuvat edelleen sopivan minulle paremmin, sillä nyt ei ollut mitään vaikeuksia juosta töihin. Lopussa tuli otettua jopa parin kilometrin reippaampi veto. Töistä kotiin pyörällä.

Perjantaina käväisin salilla. Ja nimenomaan vain käväisin, sillä salin pukuhuoneessa huomasin, että salivaatteet olivat jääneet kotiin enkä sitten viitsinyt pyöräilykamppeilla alkaa rautaa heiluttelemaan. Kotoa lähtiessä olikin sellainen tuntu, että nyt kyllä unohtui jotain… niinpä.

Lauantaiaamuna oli sen verran kova nälkä, että lenkille ei jaksanut suoraan sängystä lähteä. Puuro pötsiin ja kolmen tunnin sulattelut. Puolilta päivin kun lähdin tekemään tonnin vetoja, niin nälkä oli taas samanlainen kuin aamullakin, mutta nyt ei lenkkiä viitsinyt enää siirtää eteenpäin. Hölkkäilin ensin lämmittelyksi Lamminpään kentälle ja siellä sitten tein 5 x 1000 m vetoja 600 m palautuksella. Onneksi akillesjänteet kestivät vedot, sillä radalle hölkätessä vasen jänne oli välillä melkoisen kipeän oloinen. Vetojen aika ei enää niin kovaa kipua ollutkaan. Neljä ensimmäistä vetoa meni 3:20 – 3:30 haarukkaan ja viimeinen oli 3:15. Tosin nuo ajat tulivat kun GPS:ään tuli km täyteen. Radalla piti juosta vielä 10 – 20 m enemmän jotta “oikea” km tulisi täyteen, sen verran GPS näytti liikaa. Juoksin vielä lisäksi pari vetoa Tuulin mukana, joten veryttelyjen kanssa matkaa kertyi n.16 km.

Sunnuntaina tein vajaan 26 km:n juoksulenkin. Aamusta kun lähti liikkeelle, niin taas tuntui menevän suht mukavasti. Sykkeet yritin pitää alle 130, mutta jokusissa ylämäissä syke karkasi muutaman pykälän tuon rajan yli. Lopussa juoksin muutaman kilometrin hieman päälle 4 minuutin km-vauhtia, muuten km-vauhti oli hieman alle 4:50:n.

Viikko 33/2010 (17.8.2010 – 23.8.2010)

Ma: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
Ma: Pyöräily 21 km aika: 00:58:00.0
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:40:00.0
Ti: Juoksu 15,66 km aika: 01:11:27.9, keskisyke: 138
Ke: Punttisali aika: 01:00:00.0
Ke: Juoksu 13,01 km aika: 01:00:47.1, keskisyke: 136
To: Juoksu 16,3 km aika: 01:13:47.4, keskisyke: 132
To: Pyöräily 16,5 km aika: 00:40:00.0
La: Juoksu 16,21 km aika: 01:12:12.0, keskisyke: 144
Su: Juoksu 25,7 km aika: 02:02:27.6, keskisyke: 128

Hike & bike

Tunturisuunnistuken jälkeen jäimme vielä vajaaksi viikoksi pyörimään Saariselän maisemiin. Upeasäisen viikonlopun jälkeen maanantai olikin sitten vaihteeksi kolea, sateinen ja tuulinen. Aamupäivästä sade kuitenkin taukosi sen verran, että viitsi lähteä juoksulenkille. Reilu 12 km tuli hölkättyä ristiin rastiin lähipolkuja. Iltapäivällä kun sade alkoi pikkuhiljaa rauhoittumaan lähdimme katsomaan millaisia maisemia Kiilopäältä mahtaisi näkyä. Tunturikeskukselta ei ollut matkaa Kiilopään huipulle kuin 2 km ja sekin matka pääosin portaita. Nousu tuntui kuitenkin melko ikävältä, sillä tuuli oli melkoisen kova ja kun seassa oli vielä vetta, niin melkoisen kalseeta nousu oli. Maisemiakaan ei juuri näkynyt, kun oli niin pilvistä ja harmaata.

Tuulen tuiverruksessa

Tiistaina ei tullut enää vettä, mutta harmaata ja pilvistä edelleen oli. Lähdimme kuitenkin tekemään pienimuotoista vaellusta Kiilopään tunturikeskuksesta. Kiersimme Kiilopään, Nilanpään ja Rautupään eteläpuolelta ja palasimme takaisin Rautuvankanojan vierustaa pitkin. Matkaa kertyi n.18 km ja aikaa meni taukoineen reilu 4 tuntia. Harmaata oli, eikä maisemia oikein tänäänkään voinut ihailla. Illalla tuli tehtyä vielä saunalenkkinä 9 km:n VK -harjoitus. Juoksu sujui yllättävän hyvin, vaikka aamulla tulikin tarvottua tunturissa. Päikkärit varmaankin auttoi asiaa.

Keskiviikkona tuli heti aamusta tehtyä rennon rauhallinen 14 km:n juoksulenkki. Sitten aamupuuro mahaan ja pyörän päälle. Suuntasimme pyörät kohti Kaunispään tunturikahvilaa jossa tankkasimme vähän munkkienergiaa. Huipulta jatkoimme matkaa kohti Palopäätä ja Kuukkelilampea. Sieltä sitten Moitakurun ja Luttotuvan kautta laskettelukeskukseen ja takaisin Laanilan mökille. Matkaa tuli reilu 30 km, mutta aikaa meni yli 2 tuntia – ei ollut oikein tasainen pyöräilymaasto. Taas väliin ruokailu ja sitten autolla Kiilopäälle. Tällä kertaa keli oli mitä upein ja Kiilopäälle kapuaminenkin sujui mukavemmin kuin maanantaina. Vaeltelimme vielä vähän aikaa Kiilopään ja Nilanpään välisellä avotunturilla kunnes muutaman tunnin jälkeen palasimme takaisin autolle ja takaisin mökille.

Alamäkeä Kaunispäältä

Kiilopään huipulla

Kiilopää

Torstaiaamusta, heti aamupuuron jälkeen, lähdimme tekemään vähän pidempää päivävaellusta. Mökiltä lähdimme kohti Prospektorin kaivosta. Pienen ylä-alamäki pätkän jälkeen pääsimme tasaiselle hyväkulkuiselle polulle joka kulki Rumakurun ja Luujänkän kautta Taajoslaavulle. Laavulta suuntasimme kohti Vellinsärpimän päivätupaa jossa paistettiin makkarat. Kulinaristisen tauon jälkeen lähdimme kulkemaan Tammukkaojan vierustaa kohti Pääsiäiskurua ja Iisakkipäätä. Iisakkipäältä ei ollutkaan enää sitten kuin tunnin matka takaisin mökille. Matkaa taipaleelle kertyi 31 km ja aikaa vierähti taukoineen työpäivän verran. Tämän “työpäivän” päätteeksi sitten maistuikin poronkäristys.

Rumakuru

Rumakuru

Laavulla

Vellinsärpimässä

Perjantaina ei treenikirjaan sitten tullutkaan merkintää. Lähdimme heti aamusta, mökin siivoamisen jälkeen ajelemaan kohti Oulua. Lepopäivä tulikin tarpeeseen, sillä suunnitelmissa oli, että osallistumme lauantaina Kempeleen Z-maratonin yhteydessä juostavaan 10 km kisaan.

Lauantain kisapäivä oli taas helteinen. Lämpöä oli 27 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Jo verryttelyn aikana huomasi, ettei jalat ihan pirteimmillään olleet. Heti lähtölaukauksen jälkeen toistakymmentä juoksijaa lähti karkuteille – ryhmässä mukana myös muutama nainen.  Siihen vauhtiin oli turha lähteä mukaan, joten jäin teputtamaan omaa vauhtiani. Pari ensimmäistä kilometriä meni suunniteltua 3:45 vauhtia, mutta sitten alkoivat kilometriajat tippumaan. Olin saanut ohitettua muutaman karkulaisen, mutta seuraavaan parivaljakkoon oli n.50 m matkaa. Seuraavan kahden km:n aikana sain hivutettua pikkuhiljaa parivaljankon kiinni ja ohitinkin heidät sitten saman tien. Toinen heistä, mustapaitainen juoksija jäi kuitenkin peesiin puuskuttamaan. 5 km:n kohdalla tehtiin tiukka 180 asteen käännös ja lähdettiin juoksemaan samaa reittiä takaisinpäin. 5,5 km:n kohdalla tuli vastaan reitin pahin nousu ja siinä alkoi meno vähän hyytymään. Heti nousun jälkeen mustapaitainen tuli rinnalle ja meni ohi. Yritin pyristellä vähän aikaa kannoilla, mutta totesin, että parempi mennä omaa vauhtia, kuin yrittää kiristää jo muutenkin tuskaista menoa. Kahden seuraavan km:n aikana juoksu muuttui entistäkin tuskaisemmaksi, mutta pakko sitä oli maaliin juosta. Muutama selkäkin tuli sentään ohitettua, eikä mustapaitakaan ollut kuin parin kymmenen metrin päässä. Pari kilometriä ennen maalia saavutin yhden minua päätä pidemmän juoksijan ja olin juuri menossa hänen ohi, kun hujoppi katsoi minua ja päätti olla päästämättä ohi ja kiristi vauhtiaan. 50 m:n matkalla hujoppi pääsi 10 m karkuun, mutta sitten hänen vetonsa loppui, eikä mennyt kuin 100 m niin pääsi hänen ohi heittämällä. Myös mustapaidan selkä oli aivan edessäni eikä hänestäkään ollut enää vastusta. 50 m:n päässä edessä näkyi vielä yksi ehkä tavoitettavissa oleva juoksija – nainen. Seuraavan puolen km:n aikana sainkin tytön kiinni ja painelin saman tein ohi.  Ohituksen jälkeen yritin juosta 500 m minkä kintuistani pääsi, mutta tuskin vauhtia kovinkaan paljon tuli lisää, sillä jalat olivat jo ihan tönköt. Maaliin tulin sarjamme kuudentena ajassa 38:48 – jäin siis minuutin verran tavoitteestani. Tapahtuma oli hyvin järjestetty, osanottomaksukaan ei ollut jälki-ilmoittautuessa mikään hirveän iso, etenkin kun sillä sai vielä ihan mukavan kokoisen tuotepussin. Maalin vieressä ollut uimahallikin oli suljettu muilta kuin juoksijoilta, joten vessa ja pukutiloja oli ihan riittävästi. Kempele on kuulemma niin tasaista seutua, että juoksureittikään ei voi olla muuta kuin tasainen. Reilillä oli kuitenkin jokusia siltojen alikulkuja joista reitin mäet muodostuivat ja kyllä nekin mäet tuolla helteellä tuntuivat. Aivan hukkaan ei reissu mennyt, sillä Tuuli oli sarjansa 5. ja sain pokalin matkaan.

Sunnuntaiaamuna oltiin jo kotosalla ja sillon pääsi tekemään pitkää juoksulenkkiä. Sää oli kostea, lämmin ja taivas oli pilvinen. Lauantaina oli tullut tankattua sen verran hyvin, että juoksemaan pystyi lähtemään heti aamusta. 30 km:n lenkki meni yllättävän kevyesti, vaikka lauantaina olikin kova juoksu takana. Viimeisetkin lomat on nyt sitten pidetty ja maanantaina alkaa arki. Toivottavasti alkaa myös syyskelit.