Juna oli pari kymmentä minuuttia myöhässä, kun se saapui juhannusaattoa edeltävänä aamuna Rovaniemen asemalle. Se ei juuri haitannut, sillä ensimmäinen kesälomapäivä alkoi juuri käynnistynyt ja vielä mukavassa säässä. Autokin saatiin ilman suurempia odotteluja pois junasta, joten ajomatka kohti Kilpisjärveä pääsi alkamaan.
Sinetässä, vähän Rovaniemen yläpuolella, pysähdyimme aamupalalle, mutta sen jälkeen seuraava pysähdys olikin vasta Levillä, jossa pysähdyimme syömään. Matka taittui maisemia katsellessa ja äänikirjaa kuunnellessa. Muoniosta pyörähdimme Ruotsin puolella, vain toteamassa ettei siellä ainakaan paremmassa kunnosa tiet olleet. Muoniossa vaihtui myös kuski ja reissun ensimmäinen jäätelö syötyä.
Kuski vaihtui uudelleen vähän Kaaresuvannon yläpyolella, kun pysähdyimme saksalaisten Lapin Sodan loppuvaiheiden tekemälle linnoitukselle. Saivaaran mökille Saanan kupeeseen saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä, ja auton purun jälkeen aikaa jäi vielä tutustua lähiympäristön nähtävyyksiin.
Juhannusaattoaamu oli aurinkoinen ja leveysasteeseen nähden lämmin. Tuuli kävi tekemässä juoksulenkin, mutta minä tyydyin säästelemään kipeätä polveani tuleviin haasteisiin ja pyöräilin ja kuvailin nähtävyyksiä Tuulin lenkin yhteydessä.
Juhannushiihdot oli määrä alkaa klo 17, mutta sinne pitä lähteä vaeltamaan retkeilykeskukselta jo tuntia aikaisemmin, sillä kisapaikka sijaitsi Saanajärven tuntumassa ja matkaa sinne kertyi nelisen kilometriä ja aikaa kului kolmisen varttia. Lumet olivat Saanan pohjoispuolellakin päässeet hupenemaan alkukesän aikana jo sen verran paljon, ettei hiihtoalue ollut järin suuri, ja hiihtomatkaa kertyikin vain alle 100 metriä. Meillä oli mukanamme omat monot, mutta sukset ja sauvat lainasimme järjestäjiltä. Perinteisen monoon laitettu luistelusuksi ei oikein istunut jämäkästi paikalleen, mutta se ei juurikaan menoa haitannut. Kaltevassa rinteessä hiihdetty pätkä oli omalta osaltani lähinnä tasatyönnön, luistelun, vaappumisen ja huojumisen sekoitusta ja aikaa kuluikin ko. pätkään pari-kolme sekunttia alle kaksikymmentä sekunttia. Huipputekijät painelivat saman matkan hieman alle kymmenen sekunnin. Suurin uroteko taisi kuitenkin olla, kun 88 v. pappa sivakoi matkan aikaan jotain, mutta se, että hän ylipäätään pääsi kisapaikalle oli jo melkoinen saavutus, sillä vaellus sinne ei ollut ihan helppo juttu.
Juhannuspäivänä oli vuorossa suunistuskisat. “Kisakeskus” oli onneksi aivan mökkimme tuntumassa ja sinne pääsi näppärästi kävellen. Varttia ennen yhteislähtöä lähdimme porukassa kävelemään kisakeskuksesta kohti lähtöpaikkaa. Osallistujia ei ollut kuin vähän toista kymmentä, joten ryhmän kokoaminen oli helppoa. Avaussanojen jälkeen päästiin lähtemään Salmivaaran maastoon.
Tämä oli ensimmäinen suunnistuskisa jossa tuli käytettyä perinteisiä pihtileimasimia. Kartta näytti lähinnä käyräkartalta, sillä käyrin lisäksi suunnistusalueelta ei löytynyt merkittynä kuin vähän paljakkaa ja pari kivikkoa ja suoaluetta. Hieman oli maasto erilaista kuin hämäläinen talousmetsä. Täällä ei ollut tiheköitä eikä ryteiköitä, mutta tunturikoivua, kivikoita ja korkeuseroja oli sitäkin enemmän. Jos osallistujat olivat vähissä, niin palkintoja olisi sitäkin enemmän. Palkintojenjakokierroksia piti tehdä kaikkien osallistujien osalta kaksi eikä sittenkään palkintopöytää saatu puhtaaksi.
Illalla kävimme vielä kapuamassa Saanan huipuille ja tutustumaan seuraavan päivän vuorijuoksun reittiin. Portaita ja kivikkoa näyttäisi olevan tarjolla.
Sunnuntaina oli sitten vuorossa odotettu ja pelätty Saanan vuorijuoksu. Matkaa nelisen kilometriä ja nousua 500 m. Juoksuun keli oli mitä parahin, sillä lämpöä oli reilu kymmenen astetta, pilvistä, ja huipulla tuulta oli vain pari metriä sekunnissa. Ensimmäinen kilometri oli suhteellisen loivaa nousua sisältäen vähän portaita, pitkospuuta kivikkomaastoa. Tämän jälkeen käännyttiin jyrkempään rinteeseen joka alkoi 747 portaalla. Tällä osuudella jalkoja alkoi jo sen verran kovasti hapottamaan, että paikoin piti vaihtaa kävelyyn. Portaiden jälkeen reitti jatkui kivikkoisella polulla joka paikoin nousu jyrkästikin. Viimeisellä polkuosuudella piti laittaa jo melko usein kävelyksi, sillä jalkojen hapotus oli sen verran voimakasta, että juoksusta ei tullut mitään. Loppuaikani 29:27 on varmaankin kohtalaista keskitasoa, sillä reittiennätys on 24:24. Tämän vuoden voittaja jäi tuosta ajasta vain 6 sekunttia.
Iltapäivällä kävimme vielä tekemässä kolmen tunnin vaelluksen Saanajärvelle.
Maanantaiaamuna lähdimme laivalla kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä. Laivamatka kesti puolisen tuntia. Maihin tultuamme vaelsimme kolmen kilometrin matkan hyväkulkuista ja tasaista reittiä pyykille. Rajapyykiltä lähdimme vaeltamaan Kalottireittiä pitkin, Mallan luonnonpuiston läpi, kohti Pikku-Mallan näköalapaikkaa, ja sieltä takaisin autolle. Matkaa laivalta takaisin autolle kertyi viitisentoista kilometriä ja aikaa kului kolmen ja puolen tunnin verran. Reitti oli pääosin hyväkulkuista, mutta paikoin oli etenemistä hidastavaa rakkaa ja kivikkoista polkua. Paljakalla kulkiessa oli upeat näkymät Kilpisjärvelle Iso-Mallan jäädessä polun toiselle puolelle. Kitsiputous oli jo hieman kuivumaan päin, sillä putoavat vesimassat eivät olleet sillä hetkellä kovinkaan suuret. Mallalampien kohdalla reitti muuttui tasaiseksi ja helppokulkuiseksi jonka jälkeen pääsi tekemään reilun kilometrin piston Pikku-Mallan laelle katselemaan maisemia. Loppumatka parkkipaikalle olikin alaspäin menoa pääosin tunturikoivikon seassa.
Säät suosivat koko Kilpisjärvellä olemisen ajan eikä ulkona ollessa vesisateet haitanneet kertaakaan. Itikkaakin oli vähemmän kuin kotipuolessa, ja lämpötilakin oli tällaiselle helteitä karttavalle juuri sopiva. Toivosttavasti seuraavina päivinä vietetty Norjan-reissukin olisi yhtä onnistunut.
