Hyvästi kärpäset

Viimeiset kaksi lomaviikkoa meni enemmän tai vähemmän 24h Rogaining -kisan odottelussa ja valmistautumisessa, tai siitä palautuessa ja sitä muistellessa. Tuo aika tuli vietettyä pitkälti Vehkajärven mökillä. Mitään kovin “laadukasta” juoksuharjoittelua ei tuolle ajanjaksolle mahtunut, ihan perus-mättöä vain. Ja suurin osa niistäkin lenkeistä oli melko väsynyttä menoa, ainakin tuo jälkimmäinen viikko.

Molempina viikkoina tuli käytyä suunnistamassa kertaalleen Punkalaitumen Sanomarasteilla. Ensimmäinen niistä Oriniemessä meni täysin penkin alle. Huumori loppui kesken matkan ja keskeytin koko homman. Vikaa voi hakea äijästä, maastosta ja vähän muualtakin. Jälkimmäisen viikon suunnistus oli Ahvetusjärven kartalla ja sitä voi pitää melkein kotirasteina, sillä mökiltä lähtöpaikalle oli vain 100 m. Maastot oli suht. tuttuja, mutta pystyin minä sielläkin sen verran töpeksimään, että jäi harmiteltavaa.

Viimeiselle lomaviikonlopulle sain sentään tehtyä pari vähän parempaa harjoitusta, kun lauantaina tein vähän reippaamman juoksun, ja sunnuntaina juoksin pitkästä aikaa kotipuolessa pitkän 28 km:n lenkin. Kyllä tuolla maaseudulla oli paljon mukavampi juoksennella kuin täällä pyöräteillä, mutta yksi positiivinenkin asia täältä löytyy, tai puuttuu – nimittäinen kärpäset.

Viikko 29/2010 (20.7.2010 – 26.7.2010)

Ma: Juoksu 14,33 km aika: 01:04:41.7, keskisyke: 134
Ti: Suunnistus 7,45 km aika: 01:09:53.0, keskisyke: 138
Ke: Juoksu 14,31 km aika: 01:01:20.9, keskisyke: 148
La – Su: Rogaining 71 km

Viikko 30/2010 (27.7.2010 – 2.8.2010)

Ti: Suunnistus 5,92 km aika: 00:44:32.5, keskisyke: 160
Ke: Juoksu 13,05 km aika: 00:58:41.7, keskisyke: 138
To: Juoksu 14,32 km aika: 01:06:17.6, keskisyke: 142
La: Juoksu 14,33 km aika: 01:02:23.1, keskisyke: 144
La: Juoksu 8,75 km aika: 00:42:15.0, keskisyke: 124
Su: Juoksu 28,05 km aika: 02:16:36.5, keskisyke: 132

Ukkosta ilmassa

Elettiin heinäkuun viimeisiä päiviä. Ulkona lämpötila lähenteli vieläkin hellerajan lukemia vaikka kello alkoi pikkuhiljaa lähentelemään jo puolen yön tunteja. Ilma on täysin tyyni, koivunoksakaan ei liikahda. Luonto on aivan hiljainen, lukuunottamatta kaakosta kuuluvaa jyminää joka on viimeisten kymmenien minuuttien aikana lähestynyt vääjäämättä.

Taivas alkaa pimenemään ja taivaanrannassa näkyvät nopeat välähdykset tihenevät. Jyrinä alkaa kovenemaan ja aika-ajoin kovempi pamaus jää ilmaan kaikumaan. Ilma on edelleen täysin tyyni, kuin odotellen jotain tulevaa näytelmää. Salamointi siirtyy lähemmäksi ja valoviirut lentelevät taivaalla ristiin rastiin. Hakkuuaukon takana salama lyö alas asti valaisten metsän reunan sekunnin ajaksi. Kestää jokunen sekuntti kunnes repivä ääni peittää muun jylinän alleen. Sitten tulee toinen samanlainen, kolmas, neljäs. Taivas välkehtii kuin uudenvuoden ilotulituksessa ja äänet ovat kuin kovemmassakin tykistökeskityksessä. Raivokas salamointi kestää jonkin aikaa, kunnes alkaa siirtymään pikku hiljaa ohitse.

Samalla puiden latvat alkavat hieman heilumaan ja ensimmäiset sadepisarat putoavat maahan. Tuuli alkaa voimistumaan ja sade alkaa ropisemaa kovemmin. Ei aikaakaan kun hakkuuaukon puut alkavat taipumaan tuulen voimasta ja pisarat hakkaavat ikkunaan. Vesisade muuttuu rakeiseksi ja huopakatto alkaa paukkumaan kuin kiviä heiteltäessä. Ennen kuin näkyvyys ulkona häviää kaatosateen ja rakeiden vuoksi täysin, alkaa hakkuuaukon yksi suuri koivu hieman kallistumaan. Kallistuminen jatkuu aina vaan ja pian aukon yksinäinen puu rojahtaa maahan nostaen monen neliömetrin juurakon ylös maasta. Muutaman minuutin maailma on täysin harmaa, ukkonen pauhaa, rakeet hakkaa ja tuuli ulvoo.

Raesade muuttuu tihkusateeksi ja hetken kuluttua loppuu kokonaan. Tuuli tyyntyy ja jyminä siirtyä etäämmäksi. Edelleen taivaalla salamoi, mutta ukkosrintaman tulosuunta alkaa jo kirkastumaan. Maassa on suuria vesilammikoita, raekasoja on siellä täällä. Oksia, lehtiä, käpyjä on lennellyt joka puolelle. Luonto on jälleen näyttänyt voimansa, ihminen ei voi muuta kuin katsoa ja ihailla.

Rogaining 2010

Rakkoja, ampiaisenpistoja, ukkoskuuro. Esimerkiksi kaikista noista pääsimme nauttimaan tämän vuoden 24h Rogainingin suorituksen aikana. 4. Retki-Rogaining -kisa järjesttiin 24.-25.7. Siikanevan ympäristössä, Tampereen, Oriveden, Ruoveden ja Juupajoen rajamailla. Kilpailukeskuksena toimi Rimmin kämppä Oriveden Lauttakulmassa. Talo on ollut aikoinaan tukkikämppänä, mutta toimii nykyään Kaukopartion retkitoiminnan tukikohtana.

Meille, 2Xtreme -kilpailuparivaljakolle, tämä oli kolmas 24-tunnin rogaining-suoritus. Viimevuoden suoritus jäi vähän kesken energiavaikeuksien vuoksi, ja siihen yritimme varautua ottamalla mukaan edellisvuosia enemmän evästä. Reppuja pakatessa tulikin mieleen, että ollaanko tässä lähdössä eväsretkelle eikä suunnistuskilpailuun. Eväsmäärän suuruus johtui myös siitä, että edellisvuosien kolmen lenkin taktiikan muutimme täksi vuodeksi kahden lenkin taktiikaksi. Eväiksi reppuun oli pakattu kaupan normaalien energiapatukoiden ja -geelien lisäksi myös itsetehtyjä geelejä ja “energiamössöä”. Mukana oli myös suklaata, banaanilastuja, pähkinöitä ja rusinoita. Kahdenlitran juomapusseihin oli tehty energiajuomaa. Mukana oli myös Dexal:n tiivistettä jota voitaisiin käyttää kun juomapusseja täydennettäisiin järjestäjien juomapaikoilla. Reppuihin oli pakattuna pakollisten turvavarusteiden (kännykän, pillin, ensiaputarvikkeita, jne.) lisäksi myös WC-paperia, lamppu, kyypakkaus, ripulilääkettä, vaseliinia, hyttysmyrkkyä, vähän extra-ensiaputarvikkeita, varasukat, neopreenisukat, lämpökerraston paita, kevyt GoreTex-takki, hanskat ja Buffi. Näistä kertyi sen verran tavaraa, että oman reppuni paino oli noin 8 kg ja Tuulin pari kiloa kevyempi.

Lauantaiaamusta sää oli kaikista etukäteisennustuksista poiketen aivan ihanteellinen. Lämpöä oli jonkun verran alle kahden kymmenen asteen ja taivas oli puolipilvinen. Ennustetuista kaatosateista ja ukkosista ei ollut tietoakaan. Aamupäivällä viimeinen sääennustekin näytti, että sadetta tulisi vasta illalla ja yöllä.

Reittisuunnitelmaa päästiin tekemään klo 9, jolloin oli karttojen jako eli suunnitteluaikaa oli kolmisen tuntia. Suunnitelmat lähtivät siis siltä pohjalta, että tekisimme ensin yhden pitkän lenkin, jonka jälkeen tulisimme kisakeskukseen tankkaukseen ja huilaamaan, ja sitten aamulla tehtäisiin toinen lyhyempi lenkki. Ensimmäisen lenkin pituus olisi tarkoitus olla n. 14 tuntia, eli pimeän aikaan tulisimme huoltoon tankkaamaan ja lepäämään ja valoisan tullessa pääsisimme toiselle lenkille. Olimme päättäneet, että koko matka mentäisiin kävellen, ja lenkin pituutta suunnitellessa arviona oli, että etenemisnopeutemme taukoineen olisi 4 km tunnissa. Eli matkaa ensimmäiselle lenkille voisi suunnitella 56 km. Jouduimme turvautumaan edelleen viivoitinmittaukseen, sillä uunituore Silvan karttamittari ei suostunut toimimaan ja se lensikin melko pian sivuun. Ennen lähtöä järjestäjille piti jättää kartta johon oli tehty reittisuunnitelma. Meidän palauttamaan karttaan oli tehty sellainen reitti, että itsestämmekin se tuntui vähän yltiöoptimistiselta, mutta lenkin loppupäässä oli runsaasti oikaisumahdollisuuksia, joten optimistisella suunnitelmalla lähdettäisiin liikkeelle. Aamun toiselle lenkille olimme tehneet myös suunnitelman, mutta sen toteuttaminen riippuisi täysin jäljelläolevista voimista, fiiliksistä ja aikataulusta.

Vähän ennen kello 12 oli sitten Rimmin kämpän eteen nauhoitettuun aitaukseen sulloutunut parisataapäinen, reppuselkäinen suunnistajalauma odottamaan puoliltapäivin tapahtuvaa starttia. Sää ei ollut muuttunut eikä välitöntä sateenuhkaa ollut, joten matkaan pääsi lähtemään hyvillä mielin vaikka reppu tuntuikin aikas painavalta.

Ensimmäiselle rastillemme (70)  meno piti sujua helposti järvenreunustoja sivuten ja rasti pitäisi löytyä helposti mäkien välistä tien läheisyydestä. Mutta heti ensimmäiselle rastille mennessä pääsi taas toteamaan sen, että 1:40000 mittakaavalla olevalla kartalla suunnistaminen oli hieman erilaista eikä kaikkia maaston muotoja, isojakaan kiviä tai ojia kartalta löytynyt. Myös kaikki maaston kulkunopeuteen viittaavat värit puuttuvat tällaisilta kartoilta. Myös se tuli heti todettua, että maasto oli melko hidaskulkuista, ja että aluksi pessimistiseksi arvioitu 4 km tuntivauhti oli sittenkin optimistinen vauhti.

Toiselle rastille (31) eteneminen jatkui samoissa merkeissä kuin ensimmäisellekin, eli mittakaava aiheutti vielä vaikeuksia ja eteneminen oli paikoin risukossa rämpimistä. Pari juoksuaskeltakin tuli kuitenkin otettua, sillä ensimmäistä ampiaispesää tuli häirittyä ja sen vartioita piti kirmata pakoon. Tällä kertaa vain yksi pääsi pistämään pohkeeseen. Rasti löytyi kuitenkin helposti järvenrantakalliolta.

Seuraava rasti (76) olisi helpossa paikassa, mutta sille johtavan tien ja sen päähän pitäisi taas edetä metsää pitkin jonkun matkaa. Onneksi pystyimme hyödyntämään tästä välistä melko paljon hyväkulkuista hakkuun reunaa, mutta sen loputtua jouduimme taas tiheikköön rämpimään. Tällä kertaa oli myös ehkä onneakin matkassa, sillä osuimme metsästä juuri sopivasti tavoiteltuun tienpäähän.

Neljännelle rastille (42) piti olla yksinkertaista edetä. Kompassisuunnalla vain lammen ohi tielle jonka vieressä rastin pitäisi olla. Suunta kuitenkin ajautui koivutiheikössä liiaksi oikealle ja pian huomasimmekin poikenneen aika reilusti tavoitellusta reitistä (täysin varmoja emme sijainnistamme kyllä olleet). Kun vielä eteneminen jatkui tiheikössä, niin tuuri oli ensimmäistä kertaa vähän koetuksella. Koukusta huolimatta rasti kuitenkin loppujen lopuksi löytyi, mutta aikaa kyllä paloi tähän rastiväliin paljon suunnisteltua enemmän.

Seuraavalle rastille (60) meno sujui ihan mukavasti, mutta kello näytti jo, että olimme aikataulusta jäljessä jo melkein tunnin.

Kuudennelle rastille (83) meno piti olla yksinkertainen homma, seurata vain reilu pari kilometria ojan vartta ja sitten tehdä leimaus. Mutta tämä rastiväli taisi olla koko kisan paskamaisin. Eikä rastivälin muistoja parantanut yhtään reissun toiseen ampiaispesään törmääminen. Tälläkertaa sain kaksi pistoa, toisen pohkeeseen ja toisen takalistoon. Tuuli selvisi vielä tästäkin pistoitta. Aluksi ojanvarsi oli ihan etenemiskulkuista, mutta jo puolen kilometri jälkeen maasto muuttui tieheiköksi. Tiheikkö muuttui edetessä aina vain pahemmaksi ja eteneminen oli todella hidasta. Ojanvarsi onneksi auttoi, ettei sivusuunnassa kovin paljon päässyt eksymään, mutta muuten oli vaikeuksia selvittää missä kohtaa ojaa sitä mentiin. Tuskallisen pitkän ajan kulumisen jälkeen tiheikkö onneksi loppui ja lopulta rastikin löytyi.

Seuraava rasti (21) oli juomarasti, eikä sinne ollut matkaa kuin reilu puoli kilometriä. Tällä kertaa ojan vierustaa pitkin eteneminen sujui jouhevasti ja tien vieressä oleva rasti löytyi ongelmitta. Rastilla oli kaivo, josta täytimme Dexal:lla terästetyt juomapussimme. Söimme vähän eväitämme pois ja tyhjensimme kengät roskista jonka jälkeen matka jatkui. Ennakkosuunnitelmissa olimme laskeneet, että tällä rastilla aikaa olisi pitänyt mennä 3 tuntia, mutta rastilta lähtiessä sitä oli mennyt jo yli 4½ tuntia. Reittisuunnitelman muutosta piti alkaa siis pikkuhiljaa miettimään.

Seuraaville kahdelle rastille (68 ja 98) menossa pääsimme hyödyntämään jonkin verran teitä. Metsän puolellakin jouduimme tosin myös etenemään, mutta tällä kertaa maasto oli hyväkulkuista ja rastivälit sujuivat suunnitellusti.

Kymmenes rastimme (62) sijaitsi Siikanevan metsäsaarekkeessa ja reitti sinne kulki pääosin tietä tai pitkospuita pitkin. Rastin löytymisessä ei ollut ongelmia, mutta hetikohta rastilta lähdön jälkeen Tuuli löysi ensimmäisen ampiaispesänsä ja sai siitä hyvästä myös ensimmäisen piston. Minä säästyin tällä kertaa piikiltä, mutta minun ongelmaksi oli alkanut tulemaan molempien pikkuvarpaiden hiertymät.

Seuraava rasti (64) sijaitsi edellisen tapaan saman avosuon metsäsaarekkeessa. Tämä rasti löytyi myös ilman suurempia ongelmia.

Tähän asti olimme edenneet alkuperäissuunnitelman mukaisesti, mutta seuraavien rastien haussa jouduimme muuttamaan hakujärjestystä ja jättämään pari rastia pois. Matkalla seuraavalle rastille (78) poikkesimme polun varressa olevalle laavulle jossa söimme vähän eväitä ja minä puhkaisin hakaneulalla pari vesikelloa pikkuvarpaistani. Eteneminen ko. rastille sujui rivakkaa vauhtia, sillä pääsimme hyödyntämään lähes koko matkan pitkospuita tai polkuja.

Kolmannelletoista rastille (103) pääsimme taas etenemään pääosin tietä pitkin ja suon ylitys ennen rastia ei kastellut vielä jalkoja. Ensimmäiset vesitipat alkoivat tosin jo tippumaan taivaalta, mutta ei niitäkään kovin montaa vielä tullut. Tässä vaiheessa kello oli hieman yli ilta kahdeksan, eli 8 tunnin sarjalaiset olivat tulleet maaliin.

Seuraavalle rastille (102) mennessä Tuuli löysi tämän reissun viimeisen ampiaispesän saaden siitä toisen pistonsa. Tässä kyseenalaisessa kilpailussa minä voitin siis pistoin 3 – 2. Rastin löytämisessä ei ollut ongelmia, vaikka paikoin sai taas puskea todella tiheiden koivikoiden läpi.

Viidestoista rasti (91) sijaitsi karttakielessä melko “tyhjällä” paikalla mäntykankaalla, mutta rasti oli onneksi sen verran avoimella paikalla, että tarkalla kompassisuunnalla sen löytymisessä ei ollut ongelmia. Tämän rastivälin takaiskuna oli, että juomareppuni letku takertui yhteen koivunoksaan ja letkun imutin sinkosi jonnekin kanervikkoon josta sitä ei pikaisen etsinnän jälkeen löytynyt. Onneksi letkusta pystyi edelleen imemään juomaa.

Seuraavalle rastille (52) eteneminen sujui taas ripeästi, sillä rastiväli oli kokonaisuudessaan hyväkulkuista ja tasaista kangasmaastoa. Rakot alkoivat tosin tasaisella mennessä vaivaamaan entisestään ja kantapäähänkin alkoi tulla uutta hiertymää.

Seuraava rasti piti olla juottorasti, mutta päätimme lähteä hakemaan vielä ennen sitä toista lähellä olevaa rastia (72). Kartan mukaan sinne pääsisi suht helposti, pääosin tietä ja suolla kulkevaa polkua pitkin. Heti rastivälin alussa alkoi satamaan sen verran vettä, että puimme päälle GoreTex -takit jotta paidat eivät kastuisi läpimäriksi. Rastille meno osoittautui kuitenkin hankalammaksi kuin luulimme, sillä suolla olevaa polkua ei käytännössä katsoen ollut vaan eteneminen oli pehmeässä ja märässä kanervikossa tarpomista. Ilta alkoi jo hämärtymään sen verran, että kartan luku muuttui jo vaikeaksi. Rasti oli onneksi sen verran helpossa paikassa, että sen löytymisessä ei ollut ongelmia.

Kahdeksastoista rasti (20) oli seuraava kohteemme ja se olisi taas juomarasti. Nykyiseltä rastilta lähtiessä otimme vain kompassisuunnan joka johtaisi meidät tielle jota pitkin pääsisi suoraan juottopaikalle. Rastiväli alkoi taas avosuolla tarpomisella, mutta metsän puolelle päästyämme oli jo niin hämärää, että kartanluku oli käytännössä mahdotonta. Emme kuitenkaan ottaneet vielä lamppuja käyttöön, sillä suunnan kompassista vielä erotti ja näin pääsimme myös tielle. Rastille lähestyessä tulimme vanhalle talolle jonka pihassa oli auto. Ensin epäilimme oliko tämä ollenkaan oikea paikka, mutta sitten rasti näkyi kaivon kyljessä. Rastille päästyämme huomasimme, että pihassa istui katoksen alla porukkaa viettämässä iltaa olutpullojen ääressä. He olivat koko illan seuranneet ja jututtaneet kilpailijoita jotka olivat rastilla käyneet. Pääsimme avoimelle kuistille sateensuojaan tekemään huoltotoimenpiteitä. Eväitä syötiin, rakkoja puhkottiin ja lamput laitettiin päähän. Sitten vain illanviettäjille hyvien jatkojen toivottamiset ja katoaminen pimeälle ja sateiselle metsäautotielle. Kello lähenteli puoltayötä.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan meidän piti olla tässä vaiheessa jo paljon pidemmällä. Aikaisemmat reittimuutokset eivät olleet auttaneet joten jouduimme jälleen typistämään reittiä. Pimeä yö ei kauhesti houkutellut tekemään pitkiä metsäsiirtymiä joten lähdimme etenemään tietä pitkin kohti kisakeskusta ja samalla poikkeamaan lähellä ja helposti otettavilla rasteilla. Ensimmäiselle yösuunnistusrastille (44) piti ensin taivaltaa tietä pitkin reilu 4 km ennenkuin pääsimme metsän puolelle. Tarkalla kompassisuunnalla ja erittäin rauhallisella menolla rasti löytyi helposti joten se antoi toivoa, että kyllä me voidaan rasteja löytää pimeässäkin.

Seuraava rasti (41) oli vieläkin lähempänä tietä, eikä senkään löytämisessä ollut vaikeuksia.

21. rastimme oli taas kaivollinen juottorasti, eli se sijatsi talon pihassa. Tietaivallusta sinne oli parin kilometrin verran.

Tässä vaiheessa alkoi molempia painamaan jo väsymys ja tiellä eteneminen pahensi aina vaan väsymystä. Päätimme kuitenkin vielä hakea pari rastia ennenkuin kaartaisimme kohti kisakeskusta. Seuraavalle rastille (94) olisi ensin reilun 3 km:n pätkä tietä jonka jälkeen olisi puolen kilometrin helppo metsätaival. Kartan mukaan ennen metsän puolelle siirtymistä piti kulkea vielä pari sataa metriä tietä pitkin, mutta käytännössä ko. tietä ei maastosta löytynyt. Pienen hakemisen jälkeen jonkin näköinen ura löytyikin, mutta ei sitä hyvällä tahdollakaan voinut sanoa edes poluksi. Myös metsäpätkä ennen rastia osoittautui erittäin vaikeakulkuiseksi ja peitteiseksi kivikoksi jossa liukastelumahdollisuus oli erittäin suuri. Rasti itsessään oli helppo löytää, mutta sinne pääseminen oli työn ja tuskan takana. Uni sentään hävisi kokonaan tuon rämpimisen yhteydessä.

Viimeinen rasti (43) ennen kilpailukeskusta vaati vähän metsässä etenemistä. Pahin pimeys alkoi jo pikkuhiljaa väistymään, joten tiellä kulkiessa alkoi näkemään jo ilman lamppuakin. Pimeyden väistyminen oli hyvä siitäkin syystä, että omasta lampustani alkoi akku jo pikkuhiljaa hiipumaan eikä se suostunut enää olemaan päällä pitkiä aikoja täydellä valoteholla. Eteneminen rastille sujui odotettua helpommin, sillä teiden välinen metsä jota piti kulkea olikin hakattu ja hakkuaukko oli helppokulkuista. Tämä rastipaikka oli varmaankin reissun hienoimmassa paikassa, kaden jyrkänteen kapeassa välissä.

Rastilta lähtiessä ukkonen jyrähti muutaman kerran ja taivas aukesi ilman yhtään varoituspisaraa. Vaatteet olivat välittömästi läpimärät, sillä vettä tuli kuin saavista kaadettuna. Onneksi kilpailukeskus oli vain parin kilometrin päässä, eikä metsän puolella tarvinnut mennä kuin muutaman sadan metrin verran. Kylmä alkoi kuitenkin tulemaan joten oli onni ettemme olleet kauempana kisakeskuksesta tai muuten olisi pitänyt laittaa juoksuksi.

Kisakeskukseen saavuimme noin 4:45, eli aikaa ensimäiseen lenkkiin oli mennyt melkein kolme tuntia suunniteltua enemmän ja rasteja oli haettua paljon suunniteltua vähemmän. Ei hyvä. Ensimmäinen toimenpide oli vaatteiden vaihto. Se sujui hieman hitaasti sillä vettä tuli taivaalta edelleen ja toisen vaihtaessa kamppeita toinen piti sateenvarjolla suojana. Nihkeän hikisenä vaatteiden vaihto ei muutenkaan ollut kovin ripeää. Vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme kohti järjestäjien antimia, jotka tosin tänä vuonna eivät olleet kovin ihmeelliset, mutta lämmin lihaliemi maistui jälleen taivaallisen hyvältä. Telttaan menimme nukkumaan reiluksi puoleksitoista tunniksi n. 6:15.

Klo 8 herääminen oli hieman kankeaa, mutta kuitenkin suht virkeänä päästiin aamutoimille. Melkein tunti kuitenkin aamutoimiin tuhraantui ennenkuin pääsimme takaisin metsään. Aikaa ei ollut enää kuin kolme tuntia joten montaa rastia ei ehtisi enää hakea. Vaikka olimme varustautuneet sadevaatteilla, niin kovin paljon ei enää huvittanut lähteä kastelemaan itseämme metsän puolelle, joten päätimme hakea kaksi kisakeskuksen lähellä olevaa rastia jotka olivat myös melko lähellä tietä. Aluksi pikkuvarpaiden rakot painoivat kipeästi suunnistuskengissä, mutta tuska helpottui vähän kun kengät kastuivat ja venyivät metsän puolella.

Molemmat aamun rasteista (66 ja 32) löytyivät pienen pyörähdyksen jälkeen. Aikaa olisi ollut vielä puolitoista tuntia joten harkitsimme vielä vakavasti yhden rastin (71) hakemista. Se olisi kuitenkin vaatinut hölkkää tieosuuksilla useamman kilometrin ajan ja rastiakaan ei olisi saanut pummata. Lähdimmekin jo pienen matkaa ko. rastille päin, mutta kyseisillä varusteilla hölkkääminen oli sen verran työlästä, että päätimme jättää rastin haun ja lompsia tietä pitkin kohti maalia. Tiellä kävely sai taas rakot tuntumaan sen verran kipeiltä, että kävely muuttui melkoiseksi taapertamiseksi. Maaliin kuitenkin päästiin ajoissa, 25 minuuttia ennen määräajan päättymistä. Crocs:en laittaminen jalkaa ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä kuin nyt.

Aivan putkeen ei tämän vuoden kisa mennyt. Kilometrimäärä jäi yllättävän paljon viime vuoden määrästä ollen nyt vain noin 70 km. Tiedossa oli, että km-määrä voisi vähän tippua, koska etenimme nyt pelkästään kävellen, mutta se oli yllätys, että määrä tippui yli 20 km. Pummeihin ei loppujen lopuksi kauheasti varmaankaan mennyt aikaa, mutta reittisuunnitelma ja etenkin sen lennosta muuttaminen epäonnistui. Yösuunnistuksessa olisi pitänyt rohkeammin lähteä metsän puolelle hakemaan arvokkaampia rasteja, sillä nyt kävelimme pitkiä pätkiä teitä pitkin hakien vain helppoja rasteja teiden lähistöiltä. Tästä syystä ensimmäinen lenkki venyi pari tuntia liian pitkäksi jonka vuoksi pääsimme tauolle vasta valoisan aikaan jolloin olisi pitänyt jo hakea metsärasteja. Tämä johti taas siihen, että aamulenkkiin ei jäänyt paljoakaan aikaa, eikä pitkää lenkkiä voinut enää tehdä. Myös kilpailukeskuksessa tuli kulutettua turhaan aikaa. Siellä olisi saanut mennä vain pari tuntia lepoineen kaikkineen, mutta nyt aikaa vierähti yli 4 tuntia.

Tämä meni nyt kuitenkin näin ja oppia tuli runsaasti ensi kertaa silmällä pitäen. Ensi kerralla vähemmän kamaa mukaan jolloin saadaan pienemmät ja kevyemmät reput selkään, niin päästään välillä vähän juoksemaankin.

“Huh hellettä” sano…

Valittaa ei pitäisi, mutta kyllä nää extra-helteet saisi jo päättyä. Parhaat lenkkisäät ovat keskellä yötä, vaikka ei lämpö silloinkaan aina ole pudonnut alle 20 asteen, mutta ei ainakaan aurinko porota.

Maanantainakin piti lähteä Imatra/Ruokolahden Fin5:lta pois kun yli 30 asteen lämmössä ei ollut miellyttävä kirmata metsässä, eikä telttayötkään kovin viileitä ollut. Toisaalta ei kauheasti huvittanut ajaa 80 km matkaa kisapaikallekkaan joka päivä, joten Finin kuntosarjakokeilu jäi yhden päivän mittaiseksi. Maanantai-iltana ajoimme siis vielä Imatralta mökille. Tiistaina pidin suunnitellun lepopäivän, mutta keskiviikon juoksulenkki tuli tehtyä kärpästen riemuksi mökin hiekkateillä.

Keskiviikkona poikkesimme päiväksi kotiin puolentoistaviikkon reissauksen jälkeen. Torstaiaamusta tuli tehtyä kotimaisemissa vetoharjoitus. 3 x 500 m + 1 x 1000 m + 3 x 500 m + verryttelyt tuli temmottua aamulämmössä. Illalla rantauduimme jälleen Vehkajärven maisemiin jossa tein illalla vielä 9 km:n saunattoman saunalenkin.

Perjantaiaamustakin oli lämpöä jo yli 20 astetta, mutta onneksi oli pilvistä ja sadekuurokin tuli niskaan joten juoksu ei ollut tälläkertaa niin tuskaista.

Lauantaina oli kovan lenkin vuoro ja se tuli tehtyä numero rinnassa Orihölkässä. 8 km oli matkana, aurinko porotti täydeltä terältä ja lämpöä 27 astetta. Sopiva yhdistelmä kankaan hiekkateillä juoksemiseen. Alkukiihdytyksen jälkeen edessä juoksi toistakymmentä äijää, mutta jokunen tuli sentään matkan aikana napattua kiinni. Tuskaa oli koko matkan, mutta 28:48 aikaan täytyy olla tyytyväinen ja pääasia, että palleakramppi ei äitynyt niin pahaksi etteikö olisi pystynyt täysipainoisesti juoksemaan. Sijoitus oli kuudes, joten viimevuoden ykkössijalle ei tullut jatkoa, tosin tälläkertaa viivalla oli vähän kovempia äijiä. Tuuli sentään nappasi naisten hopeapokalin.

Sunnuntaiaamupäivästä viikon pitkäksi kertyi vain 20 km. Sykkeitä en kauheasti tarkkaillut, mutta rauhallista vauhtia yritin mennä. Onneksi taivas oli pilvessa ja tuultakin sen verran, että suurimmat kärpäsparvet pysyivät pois kimpusta. Vähän väsynyttä meno oli, taisi vielä lauantain kova painaa.

Puolangan KRV 2010

Toinen lomaviikko meni helteisissä merkeissä Puolangalla. Tuolloin nimittäin suunnistetiin Kainuun rastiviikkoja ristiin rastiin Paljakan maastoja. Sen verran lämpimiä ja hyttys täyteisiä päivät olivat, että muu etukäteen suunniteltu liikunta-aktivitetti jäi melko vähiin. Pitemmät pyöräilyt jäivät lämmön vuoksi väliin ja kansallispuiston vaelluksen lämmön sekä hyttysten vuoksi. Kisojen välipäivien aamuina sekä sunnuntaina tuli sentään juoksulenkit tehtyä, joten neljän suunnistuskerran lisäksi kertyi juoksua n.45 km.

Ensimmäisenä kisapäivänä suunnistettiin Latvajärven kartalla ja matkana oli 7.6 km. Lämpömittarissa oli asteita 28 ja aurinko porotti täydeltä terältä, joten hiki tuli pintaan jo 2.5 km lähtöpaikalle tarpomisen aikana. Alku lähti ihan kohtalaisesti liikkeelle ei mitään täydellisiä rasteille tuloja, mutta ei mitään kauhean isoja kiertojakaan. Kasi rastille tuli sitten ensimmäinen vähän isompi haku, ja yhdessä kivisessä takarinteessä sitten seistiin ja ihmeteltiin mihin sitä oltiinkaan tultu, vaikka vasta muutama minuutti sitten tuli ajateltua, että “hyvinhän tämä sujuu”. Jokunen minuutti siinä tuli ylimääräistä pyörittyä ennenkuin omaan rastiin törmättiin. Seuraavat kuusi rastia meni taas ihan kohtalaisesti. Välillä piti laittaa jo kävelyksikin, sillä laskettelurinteen päälle kapuaminen siinä helteessä alkoi vähän piiputtamaan kuntoa. 15. rasti oli laskettelurinteen alapäässä ja sinne tuli tehtyä tarkoituksella polkukierto, sillä ajattelin, että jyrkkä alamäki voisi olla mukavampi juosta alas hyvää polkua, kuin ehkä kivistä rinnettä pitkin. Reitinvalinnan hyvyyttä on vaikea arvioida, sillä ko. suht helpolle rastille tuli tehtyä reissun toinen ja tyhmin pummi. Meni vaan tiheikön vihreä, metsän valkoinen ja laskettelurinteen keltainen sekaisin, ja sen tietää mitä siitä seuraa. Loppu meni taas ihan normaaliin tapaan joten ihan tyytyväinen voi olla ensimmäiseen päivään, sillä en jäänyt edes tuloksissa viimeiseksi.

Edellisen ja ensimmäisen kerran kun KRV:llä tuli oltua, niin maastot olivat hienot sotkamolaiset kangasmaastot ja samanlaista vähän odotti täältäkin, mutta haaveeksi se jäi. Ei koko Kainuu näemmä olekkaan pelkkää kangasta.

Toisen päivän kartta oli Hulminkulju. Aamulla oli tullut vettä ja ukkostanut, ja lähtö oli reilusti ennen puoltapäivää joten lämpötilakaan ei ollut päässyt vielä nousemaan kuin 22 asteeseen. Aurinko alkoi kuitenkin jo pilkistämään pilvien välistä, joten lämmintä oli metsään taas tiedossa. Matka oli pidentynyt km:llä ensimmäisestä päivästä, eli oli nyt 8.6 km. Alku meni tälläkin kerralla ihan mukavasti, pientä koukkua, mutta ei hukassa. Tätä iloa tosin riitti vain neljän ensimmäisen rastin verran, sillä viidennelle rastille meno meni pitkäksi enkä meninannut saada itseäni kartalle ollenkaan. Pienen kartoituksen jälkeen rasti löytyi, mutta minuuttejakin kului. Seuraava rastiväli olikin sitten viikon kivuliain, sillä vähän rastilta lähdön jälkeen juoksin ampiaispesään ja ne pirut pääsi tempaisemaan molempiin pohkeisiin useamman piston. Hieman siinä pasmat sekosivat, mutta onneksi pääsin kartalle taas suht pian. Vähän ennen seuraavaa rastia sitten juoksin vielä piikkilankaan ja seuraavat kirosanat tulivatkin yllättävän pian edellisistä. Loppumatka menikin sitten suht normaaliin tapaan. Pari kolme vähän isompaa koukkua tuli kyllä tehtyä, mutta ne ei tämän tasoiselle eksyjälle ole mitään katastrofeja. Sijoitus oli ensimämisen osakilpailun luokkaa.

Kolmannen päivän lähtöön piti kivuta laskettelurinteen päälle. Lämpöä oli 25 astetta ja aurinko helotti. Paita oli siis märkänä jo ennen lähtöpiippausta. Tällä kertaa suunnistettiin Latvavaaran kartalla ja matkana 8.7 km. Matkaan pääsin sarjani H35A toiseksi viimeisenä, eikä muutenkaan lähtijöitä minun jälkeeni enää montaa ollut. Se tarkoittaisi sitä, että metsässä voisi olla hyvinkin yksinäistä. Epäilykseni piti paikkansa. Vaikka ensimmäisille rasteille mennessä vielä porukkaa näkyikin, niin kakkosrastin 8 minuutin pummi tiesi sitä, että lenkin kaukaisimmassa osassa ei porukkaa paljon tulisi näkymään. Kakkos rastin katastrofin jälkeen liput löytyivät taas jonkin aikaa ihan mukavasti. Kuudennen rastin jälkeen alkoi metsä hiljenemään ja sain mennä monta rastiväliä näkemättä ketään muuta. Onneksi takalenkin rastit löytyivät suht hyvin, sillä paikannusapua ei muista olisi ollut. 13. rasti oli maineensa veroinen. Tälle tuli nimittäin viikon isoin haku. Rastiväli oli reilu 800m pitkä ja siinä noustiin rinnettä viistosti ylöspäin. Rasti oli rinteessä jossa ei ollut muuta kuin miljardi muurahaiskekoa ja korkeuskäyrää. Yläpuolelta tuli mentyä ohi vaikka rastille lähestymisen tein kävellen ja jokaisen kusiaispesän kiersin. Kiinni ei saanut mistään. Vihdoin ja viimein löysin suunnistajan joka tiesi tarkkaan missä meni ja niillä avuilla sitten omakin rasti löytyi. 16 minuuttia siinä meni ylimääräistä aikaa. Yksi rasti meni sitten välissä ihan hyvin, ennenkuin tuli kolmas katastrofi. Taas mentiin helpohkoa rasti yli oikein kunnolla, mutta onneksi laskettelurinne pysäytti lukemaan karttaa. Tässä tuli ehkä 8 min pummia. Noilla kolmella rastilla tuli pummia yhteensä ainakin 34 minuuttia, se on aika paljon 110 min suorituksessa. Sijoitus oli odotetusti viimeinen ja yhteistuoksissakin tuli muutama sija takapakkia.

Neljännen päivän lähtö oli taas aikaisemmin aamupäivällä ja lämpötila oli yön sateiden jälkeen vain 20 astetta. Rakennusjärven maastoon pääsin lähtöpaikaltani kolmantena joten uria ei metsästä alkutaipaleelta löytyisi ja muutenkin olisi ainakin vähän aikaa melko hiljaista. Edellispäin pummit olivat saaneet suunnistukseen varovaisuutta ja ensimmäiset rastit tulikin mentyä melko varovaisesti. Liput kuitenkin löytyivät yllättävän hyvin ja viimeiseen kisaan tulikin tehtyä varmaan viikon paras suoritus. Suurin haku tuli tehtyä kun etsin karttaan merittyä joen ylityspaikkaa.

Ihan mukava viikko oli, vaikka tulikin taas todistettua kuinka surkea suunnistaja sitä onkaan. Vaikka olisi tehnyt omasta mielestään täydellisen suorituksen, niin siitäkin huolimatta kärjelle olisi jäänyt melkein 20 minuttia ja sijoitus olisi ollut viimeisellä neljänneksellä. Maastot oli pienoinen pettymys, mutta kun vertailukohtana oli Sotkamon nopeakulkuiset kangasmaastot, niin odotuksetkin olivat varmaan liian korkealla. Toisaalta näillä helteillä kangasmaastoissa kiitäminen olisi voinut olla melko tuskaista.

Määräviikko

Lomat alkoi, joten taas on aikaa reenata. Onneksi jalatkin on suht hyvässä kunnossa, ei siis tarvitse niidenkään puolesta passailla. Ekasta lomaviikosta tulikin määriltään vuoden paras juoksuviikko – ensimmäistä kertaa tänä vuonna yli 100 km viikolle.

Kelien puolesta kyllä juosta kelpasikin, sillä läpötila hipoi hellerajaa joka päivä ja loppuviikosta mentiin jopa reilusti ylikin. Eli oli paikoin vähän liiankin lämmintä. Juoksut tosin tuli tehtyä pääasiassa aamuisin jolloin lämpö ole vielä ihan siedettävä.

Maanantaina 16 km kilometrin juoksun lisäksi tuli käytyä Kangasalan Kyötikkälässä iltarasteilla. Kyötikkälässä suunnistaminen on kuin Jukolassa, eli pitää vain valita oikea polku mitä edetä, ja rasti löytyy sieltä missä on porukkaa kuin pipoa.

Tiistaina oli vuorossa tupla-juoksupäivä. Aamusta 14 km ja illasta 9 km. Aamun lenkki meni vielä ihan OK, mutta illan kevyt hölkkä ei enää tuntunutkaan niin kevyeltä.

Keskiviikon reilu 15 km:n juoksulenkki oli myös melko väsynyttä joten illan treeniksi oli hyvä ottaa pyöräily. Lähdin pyöräilemään vasta myöhempään illalla jotta lämpötila olisi vähän tippunut, mutta lähelle hellerajaa se edelleen lähtöhetkellä oli. Myös tuuli oli edelleen melko kova ja tuntui olevan vastainen koko ajan. Lenkki kulki reittiä Siuro – Sasi – Rokkakoski – Lavajärvi – Ylöjärven keskusta, ja matkaa kertyi 66 km. Ajoin melko rauhallista vauhtia, mutta silti loppumatkasta reidet olivat ihan loppu.

Torstain juoksulenkki oli edelleen melko tukkoista vaikka tein sen vasta päivällä aamupalan jälkeen, enkä heti heräämisen jälkeen. 14 km tuli mentyä 4:24 min/km vauhtia, mutta sykkeitä katsellessa vauhti olisi pitänyt olla reilusti kovempaa.

Perjantain lenkki siirtyi myöhemmäksi iltaan, sillä päivän muu ohjelma ja mökille meno esti aikaisemman lenkin. Tällä kertaa juoksu tuntui edellispäiviin verrattuna melko mukavalta. Sykkeet olivat kyllä edelleen korkealla, mutta muuten meno oli rennon tuntuista.

Lauantaina oli suunniteltu lepopäivä. Silloin tuli käytyä Turussa juoksuttamassa Tuulia Paavo Nurmen puolimaratonilla. Itsekin piti juosta tuolla 10 km tai puolikas, mutta toistuvasti jatkuvat ylävatkan krampit reippaassa vauhdissa eivät luvanneet hyvää kisalle, joten en alkanut maksamaan melko varmasta keskytyksesta. Helle oli myös ankara, joten paikanpäällä väliin jäänyt kisa ei enää harmittanut.

Sunnuntaiaamusta, ennen kuin lämpö ehti nousta helteeksi, kävin juoksemassa pitkästä aikaa lähes parin tunnin lenkin. Tosi rauhallisesti piti mennä jotta sai pidettyä sykkseet kurissa, mutta muuten meni kevyesti. Aamupäivästä lähdettiin sitten ajelemaan kohti Puolangan Paljakkaa jossa järjestetään tämän vuoden Kainuun Rastiviikot. Saa nähdä miten rastiviikon urakka onnistuu näillä helteillä.

VIIKKO 26/2010

MA: ap. juoksu 16 km, ip. suunnistus 6.8 km / 40 min (tot.)
TI: ap. juoksu 13.9 km, ip. juoksu 9.3 km
KE: ap. juoksu 15.4 km, ip. pyöräily 66 km
TO: juoksu 14 km
PE: juoksu 14.3 km
LA: –
SU: Juoksu 23 km

“No onkos tullut kesä”… -loma

No ON!!! Juhannuksesta starttasi viiden viikon kesäloma. Itse juhannus-mässäilyt tuli vietettyä Ähtärin suunnalla Vanhassa Väätäisessä. Vaikka taas tulikin todistettua, että sitä ollaan ylenmääräistä lihansyöjälajia, niin tuli sitä vähän kaloreitakin kulutettua Juhannuksen aikana. Lauantaiaamusta kävin tekemässä reilun 13 km / tunnin juoksulenkin mökin lähistöllä. Sunnuntaina tuli sitten pyöräiltyä Virroilta kotiin. Mukavasti 100 km:n polkaisu sujui vaikka välillä vastatuuli olikin melkoisen kova ja Juhannuksen paluuliikenneletkat pakotti pyöräilemään tarkasti pientareen puolella.

Muuten viimeisen kahden viikon treenit ovat olleet paremminkin palauttelun puoleisia, sillä Pirkan Pyöräilyn ja Jukolan viestin rasituksista menivät jalat melko jumiin, ja reidet ja pohkeet olivat monta päivää melko kipeät. Myös vasempaan pohkeeseen on tullut joku vaiva, sillä se on alkanut kramppailemaan ja kipeytymään viimeaikaisten juoksujen aikana. Pyöräilyt ovat olleen pelkkää työmatkapyöräilyä, ja salikäynnitkin on muutamaan kertaan tullut tehtyä kevennettyinä. Pari kertaa olen yrittänyt tehdä “10:n kovaa”, mutta molemmilla kerroilla se on jäänyt vatsakrampin vuoksi kesken, joten Paavo Nurmen 10:n kisa taitaa jäädä väliin.

Jukolastakaan ei kauheasti ole kerrottavaa. Joukkueemme suoritus oli jo ennen minun matkaan lähtöäni hylätty, kun kolmososuutemme menijän emit oli pimentynyt osuuden aikana eikä sieltä osuudelta saatu tulosta ollenkaan. Omalla osuudellani ei siis ollut enää mitään paineita, jos niitä nyt muutenkaan olisi ollut, mutta hylsyä ei tarvinnut ainakaan enää pelätä. Oli ollut “synkkä ja myrskyinen yö”… ja sateinen, mutta kun aamulla heräilin omalle osuudelleni, niin oli taivas seljennyt ja aurinkokin jo paisteli. Oma osuuteni oli ankkuriosuus joten kohtaloni oli olla jälleen klo 9:n yhteislähdössä. Sen verran vaativat maastot olivat tämän vuoden Jukolassa, että yhteislähdössä oli porukkaa yli toista tuhatta. Tuollainen yhtäaikainen lähtijämäärä seiskaosuudelle tiesi sitä, että letkat olivat taas melkoiset ja kun tässä vaiheessa metsään oli tullut jo kauheita juoksu-uria, niin kenenäkään ei tarvinnut juuri mitään omia kovin kummoisia reitinvalintojakaan tehdä. Joten letkassa juoksemista suunnistus pääasiassa oli. Parilla rastivälillä tuli kyllä harhauduttua pääuralta ja niillä tulikin sitten vähän pummattua. Ja toiseksi viimeisellä rastivälillä tein todella huonon reitinvalinnan joka maksoi useamman minuutin, mutta muuten reissu sujui ilman isompia ongelmia.

Kesäloma alkoi siis tästä viikonlopusta. Suunnitelmissa olisi Kainuun rastiviikkoa rogainingia ja kesäloman toisella osuudella elokuussa tunturisuunnistusta. Toivottavasti jalat alkaisivat pysyä kunnossa jotta juoksukilometrejä saisi vähän nostettua.

Huilia kroppaan

Aaarggg, olipa tänään hirveän tuntuinen juoksulenkki töistä kotiinpäin. Jalat ihan tukossa ja väsynyttä menoa. Tarkoitus oli tehdä VK1 -harjoitus siten, että sykkeet olisivat 140 – 150 välillä. Viime viikolla sama harjoitus meni 4:15 min/km vauhtia, mutta tänään ei ollut mitään toivoa samaan. Alku tuntui ihan mukavalta vaikka vettä alkoikin satamaan kilometrin juoksun jälkeen, mutta kun muutaman kilometrin jälkeen katsoi km-vauhteja, niin eipä näyttänyt kulkevan. Sykkeetkään eivät nousseet millään 140 päälle.

Vaikka kovempi sade lakkasi melkein heti alkuunsa, niin muutama muukin sadekuuro mahtui 16 km matkalle. Tuulikin oli pääasiassa vastaista, mutta ei sekään selitä sitä, että lenkin keskivauhti ol vaini 4:26 min/km. Ei vaan irronnut, keskisykekin oli vain 134.

Kyllähän tuohon tukkoisuuteen syykin on selvillä. Pääsyy varmaankin on sunnuntain Pirkan Pyöräily. Muttei sekään voi olla vaikuttamatta, että viimeksi harjoituspäiväkirjassa on lepopäivä 6.3. Pirkan Hiihtoa edeltävänä päivänä, eli yli kolme kuukautta sitten. Nyt voisi pitää päivän pari täyslepoa.

Patikkaa ja pyöräilyä

Pari viikkoa on mennyt taas ihan siivillä. Hyvä niin, sillä taas on kesäloma lähempänä. Edellisellä viikolla työt pääsi vähän haittaamaan harrastuksia, sillä jouduin maanantaina Helsinkiin työreissulle ja pääsin sieltä vasta tiistaina pois. Myös torstai-iltapäivänä kävin Hesassa. Maanantaina kävinkin tekemässä H:kissä tunnin sightseeing -lenkin. Välillä tuntui olevan vähän eksyksissä, mutta takaisin keskustan hotellille kuitenkin löysin.

Tiistaina kun olin päässyt pääkaupungista pois, niin juoksin töistä kotiin VK1 lenkin. Kankeeta oli ja vauhti ei ollut ihan samaa kuin edellisellä viikolla, mutta eipä krampannut vatsakaan.

Keskiviikko oli taas treenintäyteinen, sillä ohjelmaan kuului normaalien työmatkapyöräilyjen ja salikäynnin lisäksi suunnistus Noki-rasteilla. 5 km Tottijärven reissu ei mennyt ihan putkeen vaikka kolmas sija tulikin.

Torstaiaamusta oli vuorossa PK2 -juoksu töihin. Lopussa tehty 2 km:n kovempi veto meni 7½ minuuttiin joten juoksu tuntui kulkevan ihan ok.

Perjantaina tein taas muutamaan viikkoon tauon jälkeen Säijän-lenkin. Lenkki poikkesi vähän edellisistä kerroista sillä käännyin Säijän kaupalta Säijärven tielle. Toinen poikkeus oli, että Varuskunnantieltä jatkoin suoraan Sorkkalantielle. Nämä reittimuutokset olivat kyllä ihan positiivisia, sillä upeita maalaismaisemia näiden teiden varsilla sai ihailla.

Lauantaina oli tarkoitus tehdä 10 km kova lenkki. Alku lähtikin hyvin liikkeelle, mutta 8 km jälkeen, kun olin juossut 3:50 min/km keskivauhtia, alkoi taas vatsalihas kramppaamaan ja kova lenkki loppui siihen. Illan saunalenkki jäi tekemättä, sillä säästelin vähän sunnuntain vaellukselle.

Sunnuntaina tehtiin Tuulin kanssa Helvetinjärvellä 12 tunnin ja 55 km vaellus, mutta siitä ei sen enempää, sillä siitä löytyy oma blogi-kirjoitus.

Tämän viikon maanantaina ei jaksanut aamulla lähteä salille, sillä jalat olivat sen verran väsyneet sunnuntain vaelluksesta, että ei ollut järkeä lähteä rautaa heiluttelemaan. Töissä kylläkin kävin pyörällä.

Ti, ke ja to olivat lähes toisintoja edelliseltä viikolta. Keskiviikon iltarastit tuli suunnistettua Ylöjärven Viisajärvellä. Suht mukavasti liput löytyivät ja sijoitus olikin 4.5 km reissulla 3., tosin tosimenijät olivat pitemmällä matkalla.

Perjantai oli lähes lepopäivä, sillä silloin ei tullut käytyä kuin salilla.

Lauantaistakin oli tulla myös lepopäivä, sillä vesisade siirsi juoksulenkille lähtöä tunti tunnilta. Illalla oli pakko sitten lähteä juoksemaan. Olin suunnitellut tekevani 400 m vetoja, mutta muutin harjoituksen 12.5 km vauhtileikittelyksi jonka aikana tein eri mittaisia ja eri vauhtisia vetoja. Meno oli tosi väsynyttä.

Sunnuntaina oli vuorossa Pirkan Pyöräily, mutta ei siitäkään sen enempää, vaan kisaraportti löytyy omasta blogistaan.

Vko 22:
MA: ip. juoksu 12.9 km
TI: ip. juoksu 16.3 km
KE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km, suunnistus 7 km/55 min (tot.)
TO: ap. juoksu 16.3 km
PE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 50.8 km
LA: ap. juoksu 12.5 km
SU: vaellus 55 km/12 h

Vko 23:
MA: ap. pyöräily 16 km, ip. pyöräily 16 km
TI: ap. pyöräily 16 km, ip. juoksu 16.3 km
KE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km, suunnistus 5.8 km/42 min (tot.)
TO: ap. juoksu 16.3 km
PE: sali 1h
LA: ip. juoksu 12.5 km
SU: pyöräily 132 km

Pirkan Pyöräily 2010

Sääennuste ennen kesäkuun 13. päivän h-hetkeä oli muuttunut päivittäin. Välillä ennuste näytti siltä, että vettä ei tuli yhtään, kun taas jonain päivinä luvattiin kolmen kympin kombinaatiota, eli 10 astetta lämmintä, 10 m/s tuulta ja 10 mm vettä. Pirkan Pyöräilyn lähtöhetkelläni klo 8:25 lämpöä oli 11 astetta, pientä pohjoistuulta ja taivas sen näköinen, että vettä voisi tulla millä hetkellä hyvänsä.

Tämä oli vasta toinen Pirkan Pyöräilyni ja ensimmäinen päivällä ajettu. Ensimmäinen PP:ni oli vuoden 2005 yöpyöräily. Tuolloin aikaa meni 5:37 ja matkaa oli 142 km, eli keskinopeus oli n. 25 km/h. Tämän päivän matkan pituus oli 134 km ja olin ilmoittautunut 5½ tunnin tavoiteaikaryhmään, mutta oma tavoitteeni oli lähempänä 5 tuntia. Ensimmäisellä kerralla olin ajanut lenkin vanhalla hybridi-pyörälläni joten uudella maantiepyörälläni pitäisi päästä lähelle viittä tuntia. Se tarkoittaisi n. 27 km/h vauhtia.

Sateenuhan ja viileähkön kelin vuoksi ihan optimaalista pukeutumista ei voinut tehdä. Kypärän alle olin laittanut Buffin, takkina oli kevyt Gore-Tex -takki ja sen alla ohut pitkähihainen juoksupaita, jalassa pitkät pyöräily-trikoot ja pyöräilykenkien päällä sadesuojat.

Lähtövaatteen takana polkijat jaettiin parinkymmenen hengen ryhmiin, ja lähtöhetkellä huomasin, että olin omassa ryhmässäni eturivissä. Ja kun kenelläkään ei ollut lähdön jälkeen vetohaluja, niin minä ampaisin letkan keulille. Olisi ilmeisesti pitänyt tehdä jotain venyttely- tai verryttelyliikkeitä ennen lähtöä, sillä heti alusta lähtien takareidet olivat aivan tukossa ja tulessa, ja pyöräily tuntui tosi tuskaiselta. Onneksi muutaman kilometrin ajon jälkeen tuli eteen Särkänniemen ylämäki ja sen kun polki pystyasennossa, niin takareidetkin aukesivat ja pyöräily alkoi maistumaan mukavemmalta. Tosin sateenuhka oli realisoitunut ja kilometrin ajon jälkeen taivaalta alkoi suhjuttaa vettä. Onneksi ajolasit eivät menneet huuruun, vaan pelkästään lasien ulkopintaa piti pyyhkiä. Onneksi sadetta kesti vain muutaman kilometrin ajan, ja siihen koko reissun sateet sitten jäivätkin.

Ensimmäisen 10 km sain mennä letkan kärjessä, mutta sen jälkeen ensimmäiset hermostuivat ja lähtivät ohi. Ja meikä heti imuun. Ylöjärven keskustaan ja vähän sen ohi mentiin tällä porukalla. Sitten ryhmään liitty takaapäin lisää väkeä. Vetovuoro vaihtui melko mukavasti ja keskivauhti oli pysynyt vähän 29 km/h yläpuolella vaikka Kuruun päin mennessä olikin vastatuulta. Mutalan huoltopisteellä porukka hajosi sillä toiset kurvasivat tankkaamaan huoltoon ja toiset jatkoivat matkaa suoraan. Itse jatkoin ilman huoltopysäkkiä, mutta jotenkin jäin tai jätin ryhmien rippeet sillä huomasin eteneväni yksin.

Muutaman kilometrin yksin ajelun jälkeen saavuin Uudelle Kuruntielle ja siellä ajauduin sopivavauhtiseen letkaan. Vetovuoro vaihtui sopivin välein, kilometrit taittuivat. Kuruntien vaihtelevat maastot tarjosi välillä vauhdikkaita laskuja ja välillä reisiä raastavia, hapottavia nousuja. Jokusia onnettomia renkaanvaihtajiakin näkyi jo tienposkessa. Yksi tienvarressa ollut renkaanvaihtaja tunsi letkastamme jonkun ja huusi häntä pumppaamaan ilmaa. Tämä “pumppu-mies” sitten jarrutti kohtalokkaasti ja takanani kuului rytinää. Kun katsoin taakseni, niin yksi letkamme pyöräilijöistä makasi maassa. Onnettomuuspaikalla oli porukkaa joten en nähnyt tarpeelliseksi kääntyä hätiin. Siinä liippasi jo melko läheltä omakin kaatuminen.

Kurun keskustaan kaarrettaessa matkaa oli takana 57 km ja aikaa oli kulunut tasan kaksi tuntia. Keskinopeus oli siis pysynyt 29 km/h kieppeillä. Juomaa näytti olevan vielä vähän pullossa joten ohitin Kurun huoltopaikankin. Muut letkasta poikkesivat tankkaamaan joten etenin jälleen yksin. Muroleen huoltopisteelle oli matkaa n.17 km ja lähes koko matkan jouduin etenemään yksin. Tällä pätkällä vauhti tipahti jonkin verran, ollen huoltopisteelle pysähtyessä 28 km/h. Takana oli 75 km ja 2 tuntia 40 minuuttia. Huoltopisteessä ensin tyhjennys metsään ja sitten tankkaus muutaman leivän ja muutaman mustikkakeittomukillisen voimin. Pullo täyteen urheilujuomaa ja takaisin baanalle.

Jälleen meno jatkui yksin ja vauhdin ylläpitäminen tuotti vaikeuksia. Ylämäissä etureidet alkoivat huutaa jo armoa, ja selkäkin vaati yhä useammin suoristamista. Onneksi reitti oli kääntynyt siten, että tuuli oli selän takana. Myös edellä näkyi pyöräilijä ja sen selän tavoittelu auttoi vauhdin ylläpidossa. Pikkuhiljaa selkä läheni ja viimein pääsin peesiin. Muutaman kilometrin peesailun jälkeen siirryin kaksihenkisessä letkassa vetohommiin. Juttu alkoi lentämään kaverin kanssa ja kilometrit taittuivat mukavasti. Pian kuitenkin tultiin Terälahden huoltopisteelle jonne letkamme toinen polkija poikkesi. Itse passasin jälleen tämän huollon. Onneksi takaa tuli uusi letka jonka peränpitäjäksi liityin.

Letka joka nyt eteni Terälahdentietä pitkin tuntui pitävän melkoisen hyvää vauhtia. Itse menin suorituskykyni yläpäässä, mutta melko mukavasti pysyin jojona peränpitäjänä. Terälahdessa ollut 27.9 km/h keskivauhti alkoi pikkuhiljaa nousemaan 28 km/h yläpuolelle, sillä pieni takatuuli ja innokas letkan veturi siivittivät vauhtia. Porukkaa alkoi tulla nyt jo enenemissä määrin selkä edellä vastaan. Eerolansuoralla letkamme hajosi kahtia ja toinen kolmen hengen porukka jätti hieman toisen kolmen hengen porukan taakseen – johon minäkin suosiolla jäin. Muutaman kilometrin trio-ajelun jälkeen kaksi muuta alkoi keskustelemaan ja ilmeisesti heille tuli jotain vaikeuksia, sillä he jäivät hetkessä todella paljon. Päätin rynniä vähän aiemmin erkaantuneen kolmikon kiinni, sillä he eivät olleet päässeet vielä kovin paljon karkuun. Hieman riskillä tuli revittyä, sillä jalat olivat todella hapoilla kun sain ryhmän kiinni. Onneksi matkaa maaliin ei ollut enää kuin vajaat 25 km.

Aitolahdessa n. 13 km ennen maalia oli viimeinen huoltopiste. Jälleen muut letkasta poikkesivat huoltoonpäin, mutta minä jatkoin suoraan. En tiedä oikaisinko vähän tässä kohtaa, mutta risteys tuli niin äkkiä, etten huomannut kääntyä riittävän ajoissa vaan jatkoin suoraan. Jälleen etenin yksin. Aitolahden bensa-aseman jälkeen ohitseni pyyhkäisi koko PP:n “ykkösletka” jonka matkana oli 217 km ja tavoitekeskinopeus 34 km/h.  Sen letkan kyydissä oli turha yrittää pysyä, mutta sen imusta jäi minun perääni yksi pyöräilijä jonka kanssa vedimme vuorovedolla maaliin asti.

Maalissa GPS näytti matkaksi 132 km, ajaksi 4:35 (ei sisällä taukoa) ja keskinopeudeksi 28.8 km/h. Ihmeen hyvin jaksoi painaa loppuun asti vaikka jo ensimmäisten kymmenin kilometrien aikana etureidet aika-ajoin hapottivat, mutta hyvin tuntui myös palautuvan kun pääsi peesiin. Pukeutuminen ei ollut ihan kohdallaan, sillä Gore-Tex -takki ei hengittänyt tarpeeksi ja paita oli aivan likomärkä. Aika oli myös suuri yllätys, sillä jossain vaiheessa näytti siltä, että 5 tunnin alitukseen pitäisi tehdä tosissaan hommia, mutta se alittuikin ruhtinaallisesti – kiitos Terälahdentien vetureille. Myös ilma oli loppujen lopuksi vallan mainio, sillä sadetta ei tullut kuin vähän alussa, lämpöä ja aurinkoa ei ollut liikaa, ja vastatuuli oli reitin alkupuolikkaalla jossa oli myös vetovuorolaisia enemmän. Hieno tapahtuma.

Maalissa