Eipä jäänyt paljon muisteltavaa tämän kertaisesta Helsinki City Run:sta. Riskillä kun lähtee liikenteeseen, niin siinä on suuri todennäköisyys, että homma menee käteen. Ja niin siitä tällä kertaa pääsi käymään. Tosin ei aika nyt ihan hirveä katastrofikaan ollut, mutta kaukana siitä mitä lähdettiin hakemaan.
Ilma sentään oli komean aurinkoinen ja lämpötilakin oli melko sopiva: 15 astetta. Tuulta olisi saanut olla hieman vähemmän, sillä paikoin vastatuuli haittasi menoa. Etenkin Pikku Huopalahden kierossa tuuli pääsi puhaltamaan ikävästi vastaan. Juoksijoita oli ennätykselliset yli 13000 ja maaliinkin tuli yli 10000. Osanottajamäärään nähden sijoitus neljänkymmenen joukkoon voisi kuulostaa ihan mukavalta suoritukselta, mutta sijoitus on sivuseikka jos aika jää tavoitteesta.
Olin mukana ensimmäisessä (kuudesta) lähtöryhmässä. Tulin vähän liian myöhään lähtöpaikalle ja jouduinkin hyppäämään aidan yli, jotta pääsisin edes suht lähelle kärkipään lähtijöitä. Suht sujuvasti lähtö kuitenkin onnistui ja parin ensimmäisen sadan metrin pujottelun jälkeen juoksutilaa alkoi löytymään. Lähdin pitämään n. 3:40 – 3:45 min/km vauhtia ja alussa se onnistuikin ihan hyvin. Kahden km:n kohdalla tuli ensimmäinen vauhtia hidastava ylämäki. Sitten pari kilsaa tasaista ja sitten taas reippaahko ylämäki. Tämän jälkeen oli pari kilometriä melko mäkistä maastoa jonka jälkeen reitti tasottui ja laski reippaasti Pikku Huopalahden rantaan tullessa. 17 km:n jälkeen noustiin taas reippaasti jonka jälkeen tuli vielä muutama hapottava ylämäki.
Seitsemään kilometriin asti juoksu kulki ilman suurempia ongelmia, vaikka ylämäet olivatkin vähän hyydyttäneet jo vauhtia ja jalkoja. Mutta seiskan jälkeen alkoi ensin vähän vaivaamaan taas palleakramppi. Se ei äitynyt ihan hirveän pahaksi, mutta ei antanut mahdollisuuksia ajatukselle vauhdin lisäämisestä. Onneksi olin hyvässä porukassa jossa ei tarvinnut itse pitää vauhtia, vaan riitti että katseli kantapäitä ja antoi vaan mennä. Kilometriajat olivat kuitenkin tippuneet jo päälle 3:45 min/km. Ennen kymppiä alkoi mahassakin tuntumaan oudolta. Puolivälin matolla (jos se nyt oli puolessavälissä) kello näytti vielä hitusen alle 80 minuuttiin tähtäävää loppuaikaa. Mutta sitten vatsa alkoi muuttumaan kovaksi ja alkoi kivistämään, ja juoksemisesta alkoi loppumaan huumori.
Kolmentoista kilometrin juomapaikan kohdalla säntäsin suoraa päätä bajamajaan. Mitään ei tullut, mutta se minuutin istunto helpotti vatsanväänteitä. Se porukka, jossa ennen vessakäyntiä olin, oli tietenkin jo tavoittamattomissa, joten nyt piti yrittää pitää itse vauhtia yllä. Pääsin ohittelemaan toistamiseen samoja selkiä joita olin ohittanut jo muutama kilometri aiemmin. Onneksi niitä selkiä oli suht tasaisesti koko loppumatkan edessä, sillä niistä sai sopivia välitavoitteita ennen maaliin pääsyä. Nettoaika 1:21:37 jäi melkoisesti tavoitellusta 80 minuutista, ja tuskin ilman vessakeikkaakaan se olisi rikkoutunut. Toisaalta melko lähelle olisi voinut päästä, sillä yksi niistä, joka juoksi siinä porukasta josta jättäydyin 13 km:n kohdalla juoksi 4 sekuntia päälle 80 min.
Hengissä onneksi sentään selvittiin, sillä kaikista siitä ei voi sanoa. Yksi -53 syntynyt mies menehtyi muutama sata metriä ennen maalia. Ikävä tapaus.
Nyt vaan reeniä sisään ja uutta yritystä tulevaisuudessa.