Tänä kesänä suunnistajat kokoontuivat Saariselän Kiilopäälle mittaamaan toistensa paremmuudesta tunturien valloituksessa. Kisakeskus oli sijoitettu Kiilopään tunturikeskuksen välittömään läheisyyteen, ja se tarjosikin hyvät puitteet molempien päivien lähdöille ja maalille, sekä parkkipaikalle ja huollolle.

Kiilopään tunturikeskus

Myös sää suosi suunnistajia koko elokuisen viikonlopun ajan. Sateesta ei ollut tietoakaan ja lämpöä oli paremminkin melkein liikaa kuin liian vähän. Myös muualla maassa riehuneet myrskyt jättivät tunturit rauhaan, joten parempaa säätä ei olisi voinut toivoa. Yllätys oli myös se, ettei minkään näköistä itikkaa tai ötökkää maastosta löytynyt. Poroja kyllä näkyi, mutta niistä ei haittaa ollut.

Meille tämä oli kolmas tunturisuunnistuksemme. Viime vuonna olimme H/D A -sarjassa, mutta tällä kertaa ilmoittauduimme ensimmäisen kerran tapaan B -sarjaan. Tämä tarkoitti sitä, että molempien päivien matkat olivat “vain” noin 14 km, eikä 5 km pidemmät. Myös kartan mittakaava oli meidän sarjassamme 1:20000, kun taas A:ssa se olisi ollut 1:25000.

Ensimmäinen kisapäivä lähti liikkeelle klo 14 yhteislähdöllä. N.900 suunnistajaa oli järjestäytynyt siisteihin riveihin tunturikeskuksen parkkipaikan viereiseen tunturikoivikkoon. Lähtö oli hieman epämääräinen, sillä kunnon lähtökomentoa ei kuulunut, mutta matkaan päästiin kuitenkin ilman isompaa hässäkkää. Ensimmäiselle rastillemme oli matkaa n.800 m. Hölkkäsimme loivasti nousevaa tunturia harvassa tunturikoivikossa kartan polkuviidakkoa lukien. Hieman poluissa sekosimme ja pummasimme ensimmäistä rastia minuutin pari. Ensimmäinen rasti oli sen verran lähellä lähtöä ja kun leimasimia ei ollut kuin yksi, niin rastille muodostui melkoinen ruuhka. Pienen jonotuksen jälkeen omakin leimaus tuli tehtyä. Alku meni vielä myös mittakaavaan totuttelussa ja pohtiessa miten kartan vihreä, valkoinen, keltainen ja valkokeltainen oikein maastoon peilautuu.

Rasteja ei reitillä ollut kuin seitsemän kappaletta joten rastivälit olivat pitkiä. Heti toiselle rastille olikin sitten jo matkaa 2,5 km. Rastivälillä oli Kiilopään tunturi ja sen me päätimme kiertää vasemman kautta. Suunnistamista helpotti se, että rasti oli korkean poroaidan vieressä, ja kun olimme nousseet jo avotunturiin, niin Lapin ja Ivalon paliskuntien välisen poroaidan havaitsi jo kaukaa, eli suuntasimme vain kohti aitaa. Rasti näkyi pienen lammen rannassa jo melkein kilometrin päästä.

Kolmannelle rastille oli matkaa reilut kaksi kilometriä. Rasti sijaitsi taas pienen lammen rannalla Nilanpään ja Rautupään välisessä kurussa. Tälle rastivälille ei nousua kovinkaan paljon siunautunut ja kun avotunturin maasto oli vielä suht hyväkulkuista, niin rastivälin pystyi juoksemaan lähes kokonaan. Suunnistaa ei tälläkään välillä juurikaan tarvinnut, sillä tavoitellun kurun näki jo kaukaa, samalle rastille näytti olevan menossa muutenkin paljon muuta porukkaa joten ainoa työ oli tossun liikuttaminen.

Neljäs rastiväli olikin sitten ensimmäisen päivän pisin, n.3,5 km. Vaikka rastivälille osuikin Nilanpään tunturin huippu, niin päätimme kuitenkin edetä suoraan viivaa pitkin. Välin ensimmäinen kilometri oli melko tiukkaa nousua ja se menikin kokonaisudessaan kävellen. Tunturin huipulla pääsi juoksemaan kilometrin verran reipasta vauhtia hyväpohjaisessa maastossa, jonka jälkeen alkoi alamäki. Jyrkimmän alamäen jälkeen avotunturi muuttui harvaksi tunturikoivukoksi. Tunturikoivikko kasvoi ja tiheni aina vaan ja pian olimme hieman jo hukassa. Rastin piti sijaita pienen tiheikön keskellä olevan aukon reunassa. Tarkasta sijainnista pelkällä käyrää sisältävällä kartalla ei ollut mitään hajua, mutta yhtäkkiä tupsahdimme jollekin aukolle. Pienen ihmettelyn jälkään huomasimme, että tulimme juuri hakemallemme aukolle ja rasti oli 50 m päässä. Tällä kertaa kävi emämunkki.

Viides rastiväli oli pituudeltaan kolmisen kilometriä. Jälleen päätimme edetä kompassisuunnalla viivaa pitkin, sillä kovin kovia nousuja ei välillä ollut. Väli päästiin juoksemaan kokonaisuudessaan ja rastillekin osuimme lähes suoraan. Se lämmitti vielä entisestään mieltä kun puoli kilometriä ennen rastia meitä edellä ollut pari juoksi meitä vastaa kun olimme lähteneet jo rastilta.

Kuudennelle rastille ei ollut matkaa kuin 1,5 km. Jatkoimme valitsemaamme linjaa, eli suorilla vaan ilman kiertoja. Kilometri menikin ihan mallikkaasti, mutta sitten aloimme jälleen sekoilemaan eteen tulleessa polkuviidakossa ja tiheässä tunturikoivukossa. Onneksi lähestyessämme rastia muitakin suunnistajia oli menossa samalle rastille joten tällä rastilla saimme hieman peesiapua. Muuten olisimme menneet varmaankin hieman rastista ohi.

Viimeinen rasti oli puolen kilometrin päässä ja aivan kisakeskuksen vieressä. Rasti oli ison polun vieressä ja väli oli kokonaisuudessaan alamäkijuoksua tunturikoivikossa. Rasti löytyi helposti ja maaliin oli enää vain pari sataa metriä viitoituksen kera.

Ensimmäisen päivän reissu meni yli odotusten, sillä loppuaikamme oli 1:56 ja se oli vain 13 minuuttia enemmän kuin päivän kärjellä. Pummejakaan ei tullut kuin pari pientä. Tulimme maaliin sarjassamme kahdeksantena, mutta koska näissä sekaparisarjoissa on käytössä ikähyvitysminuutit, niin niiden jälkeen sijoituksemme oli vasta 27/57. Hyvitysminuutteja sai jokaisesta vuodesta kun parin yhteisikä meni yli 70 vuoden. Parhaimillaan joku joukkue sai hyvitystä 59 minuuttia, kun me taas saimme vain 2 minuuttia.

Toinen kisapäivä oli hieman ensimmäistä lämpimämpi ja aurinkoisempi, joten tiedossa oli jälleen hikinen urakka. Vajaan 14 km:n matka ja 350 m:n noususumma olivat kutakuinkin samat kuin edellisenäkin päivänä. Sarjamme ensimmäinen lähtöaika oli klo 10 ja ensimmäisen päivän tuloksissa puolen tunnin sisällä olleet parit lähtivät matkaa taka-ajolähtönä. Taka-ajolähtöön ei ehtinyt kuin pari kymmentä paria ja loput lähtivät sitten matkaan puolen minuutin välein. Ikähyvitysminuuttien vuoksi meidän ero kärkeen venähti reiluun 43 minuuttiin joten lähtöaikamme oli 10:44.

K-pisteelle oli 400 m kivistä vastamäkistä polkua ja sen hölkkäsimme rauhallisesti samalla kun suunnittelimme reittiä ensimmäiselle rastille. Päivän ensimmäiselle rastille oli matkaa kilometrin verran. Reitti sinne oli hyväkulkuista, nousevamaastoista tunturikoivikkoa. Tarkalla kompassisuunnalla rasin löytymisessä ei pitäisi olla vaikeuksia, sillä rasti sijaitsi tunturin jyrkän takarinteen pienen lammikon rannalla. Lähempänä rastia alkoi taas muitakin pareja näkymään ja kaikki olivat joko menossa tai tulossa juuri siltä rastilta minne mekin olimme menossa.

Toisen rastivälin pituus oli n.2 km ja siihen sisältyi pari pienempää ja yksi isompi nyppylä. Päätimme kuitenkin jatkaa ensimmäisenä päivänä hyväksi havaittua linjaa, eli suorilla vaan. Muutaman sadan metrin tunturikoivikko-osuuden jälkeen pääsimme jälleen avotunturiin. Ahopäät -tunturi tuli ylitettyä melkein korkeimmalta kohdalta ja jyrkin kohta sinne menosta tulikin käveltyä. Tunturin päälle päästyä näkyikin jo selvästi lampi jonka rannalla rasti sijaitsi.

Kolmannelle rastille oli taas hieman pidempi matka, 3,5 km. Välin ensimmäinen 1,5 km oli melko tasaista ja hyväkulkuista avotunturia, joten sen pystyi juoksemaan kokonaisuudessaan. Jälleen näkyi paljon muitakin pareja etenemässä samaan suuntaan ja tapahtuma vaikuttikin enemmän kilpajuoksulta kuin suunnistuskisalta. Myös yhden poron kanssa pääsimme ottamaan kisaa, kun se porhalsi ohitsemme täyttä vahtia vain muutaman metrin päästä – jäätiin toisiksi. Tasaisen pätkän jälkeen noustiin jonkin verran tunturiin ja nyt piti laittaa välillä kävelyksikin. Viimeinen 1,5 km rastille olikin sitten pelkkää alamäkijuoksua. Ensin avokalliossa, sitten harvassa tunturikoivikossa ja lopuksi tiheämmässä ja kivikkoisessa tunturikoivikossa. Rasti löytyi Luulammin rannasta.

Neljäs rastiväli näytti jo etukäteen viikonlopun rankimmalta. Matkaa oli jälleen n. 3,5 km, mutta reitille osui Kiilopää ja suora reitinvalinta edellytti lähes sen huipulle kipuamista. Mitään järkevää kiertotietäkään ei näkynyt, joten nousumetrejä piti alkaa keräämään. Kävelyä välille keryi yli kaksi kilometriä ja kerran piti heittää reppukin selästä ja ryömiä poroaidan ali jotta matka etenisi. Tasaiselle päästyämme laitoimme jälleen juoksuksi. Rasti näkyi melkein puolen kilometrin päähän, sillä se sijaitsi tunturin alarinteessä.

Viidenellä rastivälillä teimme poikkeuksen reitinvalintaa ja päätimme tehdä pienen kierron. Ilman kiertoa olisimme joutuneet jälleen nousemaan korkealle Kiilopäälle ja se ei enää houkutellut. Kiertoon löytyi myös hyväkulkuinen polku joten kierto oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Polkua juoksimme kilometrin verran jonka jälkeen siiryimme etenemään tunturikoivikon ja avotunturin puolelle. Taas meinasimme juosta vähän ylärinteen puolelta ohi, mutta onneksi samalle rastille oli menossa paljon muutakin porukkaa joten huomasimme virheemme ajoissa ja kaarsimme alas rastille.

Maaliin oli matkaa enää reilu kilometri ja kaksi viimeistä rastia oli aivan maalin läheisyydessä. Vielä kun suurin osa tuosta matkasta oli alamäkeä ja hyväkulkuista leveää polkua, niin loppumatka menikin kilpajuoksuksi.

Toinen päivä meni ehkä vielä ensimmäistäkin päivää puhtaammin eikä pummausta tullut juuri ollenkaan. Toisen päivän aika oli 1:53 ja se oli vain 20 minuuttia päivän voittajaa hitaampi. Sijoitus oli 10/57. Kokonaistuoksissa olimme sijalla 15. ja eroa kärkeen kertyi 40 minuuttia. Hieman spekuloivaa tuloslaskentaakin tuli tehtyä, sillä pikaisesti katsottuna, ilman ensimmäisen päivän hyvitysminuutteja olisimme olleet kahdeksansia. Tulos oli siis yli kaikkien odotusten ja ennen kaikkea olen tyytyväinen lähes puhtaaseen suoritukseen. Toisaalta muutamalla rastilla oli hieman onneakin mukana, ja loppujen lopuksi kovin kummoisia suunnistustaitojakaan ei ainakaan meidän sarjassamme vaadittu. Juoksukunto oli suunnistustaitoa tärkeämpi ominaisuus.

Rakkoja, ampiaisenpistoja, ukkoskuuro. Esimerkiksi kaikista noista pääsimme nauttimaan tämän vuoden 24h Rogainingin suorituksen aikana. 4. Retki-Rogaining -kisa järjesttiin 24.-25.7. Siikanevan ympäristössä, Tampereen, Oriveden, Ruoveden ja Juupajoen rajamailla. Kilpailukeskuksena toimi Rimmin kämppä Oriveden Lauttakulmassa. Talo on ollut aikoinaan tukkikämppänä, mutta toimii nykyään Kaukopartion retkitoiminnan tukikohtana.

Meille, 2Xtreme -kilpailuparivaljakolle, tämä oli kolmas 24-tunnin rogaining-suoritus. Viimevuoden suoritus jäi vähän kesken energiavaikeuksien vuoksi, ja siihen yritimme varautua ottamalla mukaan edellisvuosia enemmän evästä. Reppuja pakatessa tulikin mieleen, että ollaanko tässä lähdössä eväsretkelle eikä suunnistuskilpailuun. Eväsmäärän suuruus johtui myös siitä, että edellisvuosien kolmen lenkin taktiikan muutimme täksi vuodeksi kahden lenkin taktiikaksi. Eväiksi reppuun oli pakattu kaupan normaalien energiapatukoiden ja -geelien lisäksi myös itsetehtyjä geelejä ja “energiamössöä”. Mukana oli myös suklaata, banaanilastuja, pähkinöitä ja rusinoita. Kahdenlitran juomapusseihin oli tehty energiajuomaa. Mukana oli myös Dexal:n tiivistettä jota voitaisiin käyttää kun juomapusseja täydennettäisiin järjestäjien juomapaikoilla. Reppuihin oli pakattuna pakollisten turvavarusteiden (kännykän, pillin, ensiaputarvikkeita, jne.) lisäksi myös WC-paperia, lamppu, kyypakkaus, ripulilääkettä, vaseliinia, hyttysmyrkkyä, vähän extra-ensiaputarvikkeita, varasukat, neopreenisukat, lämpökerraston paita, kevyt GoreTex-takki, hanskat ja Buffi. Näistä kertyi sen verran tavaraa, että oman reppuni paino oli noin 8 kg ja Tuulin pari kiloa kevyempi.

Lauantaiaamusta sää oli kaikista etukäteisennustuksista poiketen aivan ihanteellinen. Lämpöä oli jonkun verran alle kahden kymmenen asteen ja taivas oli puolipilvinen. Ennustetuista kaatosateista ja ukkosista ei ollut tietoakaan. Aamupäivällä viimeinen sääennustekin näytti, että sadetta tulisi vasta illalla ja yöllä.

Reittisuunnitelmaa päästiin tekemään klo 9, jolloin oli karttojen jako eli suunnitteluaikaa oli kolmisen tuntia. Suunnitelmat lähtivät siis siltä pohjalta, että tekisimme ensin yhden pitkän lenkin, jonka jälkeen tulisimme kisakeskukseen tankkaukseen ja huilaamaan, ja sitten aamulla tehtäisiin toinen lyhyempi lenkki. Ensimmäisen lenkin pituus olisi tarkoitus olla n. 14 tuntia, eli pimeän aikaan tulisimme huoltoon tankkaamaan ja lepäämään ja valoisan tullessa pääsisimme toiselle lenkille. Olimme päättäneet, että koko matka mentäisiin kävellen, ja lenkin pituutta suunnitellessa arviona oli, että etenemisnopeutemme taukoineen olisi 4 km tunnissa. Eli matkaa ensimmäiselle lenkille voisi suunnitella 56 km. Jouduimme turvautumaan edelleen viivoitinmittaukseen, sillä uunituore Silvan karttamittari ei suostunut toimimaan ja se lensikin melko pian sivuun. Ennen lähtöä järjestäjille piti jättää kartta johon oli tehty reittisuunnitelma. Meidän palauttamaan karttaan oli tehty sellainen reitti, että itsestämmekin se tuntui vähän yltiöoptimistiselta, mutta lenkin loppupäässä oli runsaasti oikaisumahdollisuuksia, joten optimistisella suunnitelmalla lähdettäisiin liikkeelle. Aamun toiselle lenkille olimme tehneet myös suunnitelman, mutta sen toteuttaminen riippuisi täysin jäljelläolevista voimista, fiiliksistä ja aikataulusta.

Vähän ennen kello 12 oli sitten Rimmin kämpän eteen nauhoitettuun aitaukseen sulloutunut parisataapäinen, reppuselkäinen suunnistajalauma odottamaan puoliltapäivin tapahtuvaa starttia. Sää ei ollut muuttunut eikä välitöntä sateenuhkaa ollut, joten matkaan pääsi lähtemään hyvillä mielin vaikka reppu tuntuikin aikas painavalta.

Ensimmäiselle rastillemme (70)  meno piti sujua helposti järvenreunustoja sivuten ja rasti pitäisi löytyä helposti mäkien välistä tien läheisyydestä. Mutta heti ensimmäiselle rastille mennessä pääsi taas toteamaan sen, että 1:40000 mittakaavalla olevalla kartalla suunnistaminen oli hieman erilaista eikä kaikkia maaston muotoja, isojakaan kiviä tai ojia kartalta löytynyt. Myös kaikki maaston kulkunopeuteen viittaavat värit puuttuvat tällaisilta kartoilta. Myös se tuli heti todettua, että maasto oli melko hidaskulkuista, ja että aluksi pessimistiseksi arvioitu 4 km tuntivauhti oli sittenkin optimistinen vauhti.

Toiselle rastille (31) eteneminen jatkui samoissa merkeissä kuin ensimmäisellekin, eli mittakaava aiheutti vielä vaikeuksia ja eteneminen oli paikoin risukossa rämpimistä. Pari juoksuaskeltakin tuli kuitenkin otettua, sillä ensimmäistä ampiaispesää tuli häirittyä ja sen vartioita piti kirmata pakoon. Tällä kertaa vain yksi pääsi pistämään pohkeeseen. Rasti löytyi kuitenkin helposti järvenrantakalliolta.

Seuraava rasti (76) olisi helpossa paikassa, mutta sille johtavan tien ja sen päähän pitäisi taas edetä metsää pitkin jonkun matkaa. Onneksi pystyimme hyödyntämään tästä välistä melko paljon hyväkulkuista hakkuun reunaa, mutta sen loputtua jouduimme taas tiheikköön rämpimään. Tällä kertaa oli myös ehkä onneakin matkassa, sillä osuimme metsästä juuri sopivasti tavoiteltuun tienpäähän.

Neljännelle rastille (42) piti olla yksinkertaista edetä. Kompassisuunnalla vain lammen ohi tielle jonka vieressä rastin pitäisi olla. Suunta kuitenkin ajautui koivutiheikössä liiaksi oikealle ja pian huomasimmekin poikenneen aika reilusti tavoitellusta reitistä (täysin varmoja emme sijainnistamme kyllä olleet). Kun vielä eteneminen jatkui tiheikössä, niin tuuri oli ensimmäistä kertaa vähän koetuksella. Koukusta huolimatta rasti kuitenkin loppujen lopuksi löytyi, mutta aikaa kyllä paloi tähän rastiväliin paljon suunnisteltua enemmän.

Seuraavalle rastille (60) meno sujui ihan mukavasti, mutta kello näytti jo, että olimme aikataulusta jäljessä jo melkein tunnin.

Kuudennelle rastille (83) meno piti olla yksinkertainen homma, seurata vain reilu pari kilometria ojan vartta ja sitten tehdä leimaus. Mutta tämä rastiväli taisi olla koko kisan paskamaisin. Eikä rastivälin muistoja parantanut yhtään reissun toiseen ampiaispesään törmääminen. Tälläkertaa sain kaksi pistoa, toisen pohkeeseen ja toisen takalistoon. Tuuli selvisi vielä tästäkin pistoitta. Aluksi ojanvarsi oli ihan etenemiskulkuista, mutta jo puolen kilometri jälkeen maasto muuttui tieheiköksi. Tiheikkö muuttui edetessä aina vain pahemmaksi ja eteneminen oli todella hidasta. Ojanvarsi onneksi auttoi, ettei sivusuunnassa kovin paljon päässyt eksymään, mutta muuten oli vaikeuksia selvittää missä kohtaa ojaa sitä mentiin. Tuskallisen pitkän ajan kulumisen jälkeen tiheikkö onneksi loppui ja lopulta rastikin löytyi.

Seuraava rasti (21) oli juomarasti, eikä sinne ollut matkaa kuin reilu puoli kilometriä. Tällä kertaa ojan vierustaa pitkin eteneminen sujui jouhevasti ja tien vieressä oleva rasti löytyi ongelmitta. Rastilla oli kaivo, josta täytimme Dexal:lla terästetyt juomapussimme. Söimme vähän eväitämme pois ja tyhjensimme kengät roskista jonka jälkeen matka jatkui. Ennakkosuunnitelmissa olimme laskeneet, että tällä rastilla aikaa olisi pitänyt mennä 3 tuntia, mutta rastilta lähtiessä sitä oli mennyt jo yli 4½ tuntia. Reittisuunnitelman muutosta piti alkaa siis pikkuhiljaa miettimään.

Seuraaville kahdelle rastille (68 ja 98) menossa pääsimme hyödyntämään jonkin verran teitä. Metsän puolellakin jouduimme tosin myös etenemään, mutta tällä kertaa maasto oli hyväkulkuista ja rastivälit sujuivat suunnitellusti.

Kymmenes rastimme (62) sijaitsi Siikanevan metsäsaarekkeessa ja reitti sinne kulki pääosin tietä tai pitkospuita pitkin. Rastin löytymisessä ei ollut ongelmia, mutta hetikohta rastilta lähdön jälkeen Tuuli löysi ensimmäisen ampiaispesänsä ja sai siitä hyvästä myös ensimmäisen piston. Minä säästyin tällä kertaa piikiltä, mutta minun ongelmaksi oli alkanut tulemaan molempien pikkuvarpaiden hiertymät.

Seuraava rasti (64) sijaitsi edellisen tapaan saman avosuon metsäsaarekkeessa. Tämä rasti löytyi myös ilman suurempia ongelmia.

Tähän asti olimme edenneet alkuperäissuunnitelman mukaisesti, mutta seuraavien rastien haussa jouduimme muuttamaan hakujärjestystä ja jättämään pari rastia pois. Matkalla seuraavalle rastille (78) poikkesimme polun varressa olevalle laavulle jossa söimme vähän eväitä ja minä puhkaisin hakaneulalla pari vesikelloa pikkuvarpaistani. Eteneminen ko. rastille sujui rivakkaa vauhtia, sillä pääsimme hyödyntämään lähes koko matkan pitkospuita tai polkuja.

Kolmannelletoista rastille (103) pääsimme taas etenemään pääosin tietä pitkin ja suon ylitys ennen rastia ei kastellut vielä jalkoja. Ensimmäiset vesitipat alkoivat tosin jo tippumaan taivaalta, mutta ei niitäkään kovin montaa vielä tullut. Tässä vaiheessa kello oli hieman yli ilta kahdeksan, eli 8 tunnin sarjalaiset olivat tulleet maaliin.

Seuraavalle rastille (102) mennessä Tuuli löysi tämän reissun viimeisen ampiaispesän saaden siitä toisen pistonsa. Tässä kyseenalaisessa kilpailussa minä voitin siis pistoin 3 – 2. Rastin löytämisessä ei ollut ongelmia, vaikka paikoin sai taas puskea todella tiheiden koivikoiden läpi.

Viidestoista rasti (91) sijaitsi karttakielessä melko “tyhjällä” paikalla mäntykankaalla, mutta rasti oli onneksi sen verran avoimella paikalla, että tarkalla kompassisuunnalla sen löytymisessä ei ollut ongelmia. Tämän rastivälin takaiskuna oli, että juomareppuni letku takertui yhteen koivunoksaan ja letkun imutin sinkosi jonnekin kanervikkoon josta sitä ei pikaisen etsinnän jälkeen löytynyt. Onneksi letkusta pystyi edelleen imemään juomaa.

Seuraavalle rastille (52) eteneminen sujui taas ripeästi, sillä rastiväli oli kokonaisuudessaan hyväkulkuista ja tasaista kangasmaastoa. Rakot alkoivat tosin tasaisella mennessä vaivaamaan entisestään ja kantapäähänkin alkoi tulla uutta hiertymää.

Seuraava rasti piti olla juottorasti, mutta päätimme lähteä hakemaan vielä ennen sitä toista lähellä olevaa rastia (72). Kartan mukaan sinne pääsisi suht helposti, pääosin tietä ja suolla kulkevaa polkua pitkin. Heti rastivälin alussa alkoi satamaan sen verran vettä, että puimme päälle GoreTex -takit jotta paidat eivät kastuisi läpimäriksi. Rastille meno osoittautui kuitenkin hankalammaksi kuin luulimme, sillä suolla olevaa polkua ei käytännössä katsoen ollut vaan eteneminen oli pehmeässä ja märässä kanervikossa tarpomista. Ilta alkoi jo hämärtymään sen verran, että kartan luku muuttui jo vaikeaksi. Rasti oli onneksi sen verran helpossa paikassa, että sen löytymisessä ei ollut ongelmia.

Kahdeksastoista rasti (20) oli seuraava kohteemme ja se olisi taas juomarasti. Nykyiseltä rastilta lähtiessä otimme vain kompassisuunnan joka johtaisi meidät tielle jota pitkin pääsisi suoraan juottopaikalle. Rastiväli alkoi taas avosuolla tarpomisella, mutta metsän puolelle päästyämme oli jo niin hämärää, että kartanluku oli käytännössä mahdotonta. Emme kuitenkaan ottaneet vielä lamppuja käyttöön, sillä suunnan kompassista vielä erotti ja näin pääsimme myös tielle. Rastille lähestyessä tulimme vanhalle talolle jonka pihassa oli auto. Ensin epäilimme oliko tämä ollenkaan oikea paikka, mutta sitten rasti näkyi kaivon kyljessä. Rastille päästyämme huomasimme, että pihassa istui katoksen alla porukkaa viettämässä iltaa olutpullojen ääressä. He olivat koko illan seuranneet ja jututtaneet kilpailijoita jotka olivat rastilla käyneet. Pääsimme avoimelle kuistille sateensuojaan tekemään huoltotoimenpiteitä. Eväitä syötiin, rakkoja puhkottiin ja lamput laitettiin päähän. Sitten vain illanviettäjille hyvien jatkojen toivottamiset ja katoaminen pimeälle ja sateiselle metsäautotielle. Kello lähenteli puoltayötä.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan meidän piti olla tässä vaiheessa jo paljon pidemmällä. Aikaisemmat reittimuutokset eivät olleet auttaneet joten jouduimme jälleen typistämään reittiä. Pimeä yö ei kauhesti houkutellut tekemään pitkiä metsäsiirtymiä joten lähdimme etenemään tietä pitkin kohti kisakeskusta ja samalla poikkeamaan lähellä ja helposti otettavilla rasteilla. Ensimmäiselle yösuunnistusrastille (44) piti ensin taivaltaa tietä pitkin reilu 4 km ennenkuin pääsimme metsän puolelle. Tarkalla kompassisuunnalla ja erittäin rauhallisella menolla rasti löytyi helposti joten se antoi toivoa, että kyllä me voidaan rasteja löytää pimeässäkin.

Seuraava rasti (41) oli vieläkin lähempänä tietä, eikä senkään löytämisessä ollut vaikeuksia.

21. rastimme oli taas kaivollinen juottorasti, eli se sijatsi talon pihassa. Tietaivallusta sinne oli parin kilometrin verran.

Tässä vaiheessa alkoi molempia painamaan jo väsymys ja tiellä eteneminen pahensi aina vaan väsymystä. Päätimme kuitenkin vielä hakea pari rastia ennenkuin kaartaisimme kohti kisakeskusta. Seuraavalle rastille (94) olisi ensin reilun 3 km:n pätkä tietä jonka jälkeen olisi puolen kilometrin helppo metsätaival. Kartan mukaan ennen metsän puolelle siirtymistä piti kulkea vielä pari sataa metriä tietä pitkin, mutta käytännössä ko. tietä ei maastosta löytynyt. Pienen hakemisen jälkeen jonkin näköinen ura löytyikin, mutta ei sitä hyvällä tahdollakaan voinut sanoa edes poluksi. Myös metsäpätkä ennen rastia osoittautui erittäin vaikeakulkuiseksi ja peitteiseksi kivikoksi jossa liukastelumahdollisuus oli erittäin suuri. Rasti itsessään oli helppo löytää, mutta sinne pääseminen oli työn ja tuskan takana. Uni sentään hävisi kokonaan tuon rämpimisen yhteydessä.

Viimeinen rasti (43) ennen kilpailukeskusta vaati vähän metsässä etenemistä. Pahin pimeys alkoi jo pikkuhiljaa väistymään, joten tiellä kulkiessa alkoi näkemään jo ilman lamppuakin. Pimeyden väistyminen oli hyvä siitäkin syystä, että omasta lampustani alkoi akku jo pikkuhiljaa hiipumaan eikä se suostunut enää olemaan päällä pitkiä aikoja täydellä valoteholla. Eteneminen rastille sujui odotettua helpommin, sillä teiden välinen metsä jota piti kulkea olikin hakattu ja hakkuaukko oli helppokulkuista. Tämä rastipaikka oli varmaankin reissun hienoimmassa paikassa, kaden jyrkänteen kapeassa välissä.

Rastilta lähtiessä ukkonen jyrähti muutaman kerran ja taivas aukesi ilman yhtään varoituspisaraa. Vaatteet olivat välittömästi läpimärät, sillä vettä tuli kuin saavista kaadettuna. Onneksi kilpailukeskus oli vain parin kilometrin päässä, eikä metsän puolella tarvinnut mennä kuin muutaman sadan metrin verran. Kylmä alkoi kuitenkin tulemaan joten oli onni ettemme olleet kauempana kisakeskuksesta tai muuten olisi pitänyt laittaa juoksuksi.

Kisakeskukseen saavuimme noin 4:45, eli aikaa ensimäiseen lenkkiin oli mennyt melkein kolme tuntia suunniteltua enemmän ja rasteja oli haettua paljon suunniteltua vähemmän. Ei hyvä. Ensimmäinen toimenpide oli vaatteiden vaihto. Se sujui hieman hitaasti sillä vettä tuli taivaalta edelleen ja toisen vaihtaessa kamppeita toinen piti sateenvarjolla suojana. Nihkeän hikisenä vaatteiden vaihto ei muutenkaan ollut kovin ripeää. Vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme kohti järjestäjien antimia, jotka tosin tänä vuonna eivät olleet kovin ihmeelliset, mutta lämmin lihaliemi maistui jälleen taivaallisen hyvältä. Telttaan menimme nukkumaan reiluksi puoleksitoista tunniksi n. 6:15.

Klo 8 herääminen oli hieman kankeaa, mutta kuitenkin suht virkeänä päästiin aamutoimille. Melkein tunti kuitenkin aamutoimiin tuhraantui ennenkuin pääsimme takaisin metsään. Aikaa ei ollut enää kuin kolme tuntia joten montaa rastia ei ehtisi enää hakea. Vaikka olimme varustautuneet sadevaatteilla, niin kovin paljon ei enää huvittanut lähteä kastelemaan itseämme metsän puolelle, joten päätimme hakea kaksi kisakeskuksen lähellä olevaa rastia jotka olivat myös melko lähellä tietä. Aluksi pikkuvarpaiden rakot painoivat kipeästi suunnistuskengissä, mutta tuska helpottui vähän kun kengät kastuivat ja venyivät metsän puolella.

Molemmat aamun rasteista (66 ja 32) löytyivät pienen pyörähdyksen jälkeen. Aikaa olisi ollut vielä puolitoista tuntia joten harkitsimme vielä vakavasti yhden rastin (71) hakemista. Se olisi kuitenkin vaatinut hölkkää tieosuuksilla useamman kilometrin ajan ja rastiakaan ei olisi saanut pummata. Lähdimmekin jo pienen matkaa ko. rastille päin, mutta kyseisillä varusteilla hölkkääminen oli sen verran työlästä, että päätimme jättää rastin haun ja lompsia tietä pitkin kohti maalia. Tiellä kävely sai taas rakot tuntumaan sen verran kipeiltä, että kävely muuttui melkoiseksi taapertamiseksi. Maaliin kuitenkin päästiin ajoissa, 25 minuuttia ennen määräajan päättymistä. Crocs:en laittaminen jalkaa ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä kuin nyt.

Aivan putkeen ei tämän vuoden kisa mennyt. Kilometrimäärä jäi yllättävän paljon viime vuoden määrästä ollen nyt vain noin 70 km. Tiedossa oli, että km-määrä voisi vähän tippua, koska etenimme nyt pelkästään kävellen, mutta se oli yllätys, että määrä tippui yli 20 km. Pummeihin ei loppujen lopuksi kauheasti varmaankaan mennyt aikaa, mutta reittisuunnitelma ja etenkin sen lennosta muuttaminen epäonnistui. Yösuunnistuksessa olisi pitänyt rohkeammin lähteä metsän puolelle hakemaan arvokkaampia rasteja, sillä nyt kävelimme pitkiä pätkiä teitä pitkin hakien vain helppoja rasteja teiden lähistöiltä. Tästä syystä ensimmäinen lenkki venyi pari tuntia liian pitkäksi jonka vuoksi pääsimme tauolle vasta valoisan aikaan jolloin olisi pitänyt jo hakea metsärasteja. Tämä johti taas siihen, että aamulenkkiin ei jäänyt paljoakaan aikaa, eikä pitkää lenkkiä voinut enää tehdä. Myös kilpailukeskuksessa tuli kulutettua turhaan aikaa. Siellä olisi saanut mennä vain pari tuntia lepoineen kaikkineen, mutta nyt aikaa vierähti yli 4 tuntia.

Tämä meni nyt kuitenkin näin ja oppia tuli runsaasti ensi kertaa silmällä pitäen. Ensi kerralla vähemmän kamaa mukaan jolloin saadaan pienemmät ja kevyemmät reput selkään, niin päästään välillä vähän juoksemaankin.

Toinen lomaviikko meni helteisissä merkeissä Puolangalla. Tuolloin nimittäin suunnistetiin Kainuun rastiviikkoja ristiin rastiin Paljakan maastoja. Sen verran lämpimiä ja hyttys täyteisiä päivät olivat, että muu etukäteen suunniteltu liikunta-aktivitetti jäi melko vähiin. Pitemmät pyöräilyt jäivät lämmön vuoksi väliin ja kansallispuiston vaelluksen lämmön sekä hyttysten vuoksi. Kisojen välipäivien aamuina sekä sunnuntaina tuli sentään juoksulenkit tehtyä, joten neljän suunnistuskerran lisäksi kertyi juoksua n.45 km.

Ensimmäisenä kisapäivänä suunnistettiin Latvajärven kartalla ja matkana oli 7.6 km. Lämpömittarissa oli asteita 28 ja aurinko porotti täydeltä terältä, joten hiki tuli pintaan jo 2.5 km lähtöpaikalle tarpomisen aikana. Alku lähti ihan kohtalaisesti liikkeelle ei mitään täydellisiä rasteille tuloja, mutta ei mitään kauhean isoja kiertojakaan. Kasi rastille tuli sitten ensimmäinen vähän isompi haku, ja yhdessä kivisessä takarinteessä sitten seistiin ja ihmeteltiin mihin sitä oltiinkaan tultu, vaikka vasta muutama minuutti sitten tuli ajateltua, että “hyvinhän tämä sujuu”. Jokunen minuutti siinä tuli ylimääräistä pyörittyä ennenkuin omaan rastiin törmättiin. Seuraavat kuusi rastia meni taas ihan kohtalaisesti. Välillä piti laittaa jo kävelyksikin, sillä laskettelurinteen päälle kapuaminen siinä helteessä alkoi vähän piiputtamaan kuntoa. 15. rasti oli laskettelurinteen alapäässä ja sinne tuli tehtyä tarkoituksella polkukierto, sillä ajattelin, että jyrkkä alamäki voisi olla mukavampi juosta alas hyvää polkua, kuin ehkä kivistä rinnettä pitkin. Reitinvalinnan hyvyyttä on vaikea arvioida, sillä ko. suht helpolle rastille tuli tehtyä reissun toinen ja tyhmin pummi. Meni vaan tiheikön vihreä, metsän valkoinen ja laskettelurinteen keltainen sekaisin, ja sen tietää mitä siitä seuraa. Loppu meni taas ihan normaaliin tapaan joten ihan tyytyväinen voi olla ensimmäiseen päivään, sillä en jäänyt edes tuloksissa viimeiseksi.

Edellisen ja ensimmäisen kerran kun KRV:llä tuli oltua, niin maastot olivat hienot sotkamolaiset kangasmaastot ja samanlaista vähän odotti täältäkin, mutta haaveeksi se jäi. Ei koko Kainuu näemmä olekkaan pelkkää kangasta.

Toisen päivän kartta oli Hulminkulju. Aamulla oli tullut vettä ja ukkostanut, ja lähtö oli reilusti ennen puoltapäivää joten lämpötilakaan ei ollut päässyt vielä nousemaan kuin 22 asteeseen. Aurinko alkoi kuitenkin jo pilkistämään pilvien välistä, joten lämmintä oli metsään taas tiedossa. Matka oli pidentynyt km:llä ensimmäisestä päivästä, eli oli nyt 8.6 km. Alku meni tälläkin kerralla ihan mukavasti, pientä koukkua, mutta ei hukassa. Tätä iloa tosin riitti vain neljän ensimmäisen rastin verran, sillä viidennelle rastille meno meni pitkäksi enkä meninannut saada itseäni kartalle ollenkaan. Pienen kartoituksen jälkeen rasti löytyi, mutta minuuttejakin kului. Seuraava rastiväli olikin sitten viikon kivuliain, sillä vähän rastilta lähdön jälkeen juoksin ampiaispesään ja ne pirut pääsi tempaisemaan molempiin pohkeisiin useamman piston. Hieman siinä pasmat sekosivat, mutta onneksi pääsin kartalle taas suht pian. Vähän ennen seuraavaa rastia sitten juoksin vielä piikkilankaan ja seuraavat kirosanat tulivatkin yllättävän pian edellisistä. Loppumatka menikin sitten suht normaaliin tapaan. Pari kolme vähän isompaa koukkua tuli kyllä tehtyä, mutta ne ei tämän tasoiselle eksyjälle ole mitään katastrofeja. Sijoitus oli ensimämisen osakilpailun luokkaa.

Kolmannen päivän lähtöön piti kivuta laskettelurinteen päälle. Lämpöä oli 25 astetta ja aurinko helotti. Paita oli siis märkänä jo ennen lähtöpiippausta. Tällä kertaa suunnistettiin Latvavaaran kartalla ja matkana 8.7 km. Matkaan pääsin sarjani H35A toiseksi viimeisenä, eikä muutenkaan lähtijöitä minun jälkeeni enää montaa ollut. Se tarkoittaisi sitä, että metsässä voisi olla hyvinkin yksinäistä. Epäilykseni piti paikkansa. Vaikka ensimmäisille rasteille mennessä vielä porukkaa näkyikin, niin kakkosrastin 8 minuutin pummi tiesi sitä, että lenkin kaukaisimmassa osassa ei porukkaa paljon tulisi näkymään. Kakkos rastin katastrofin jälkeen liput löytyivät taas jonkin aikaa ihan mukavasti. Kuudennen rastin jälkeen alkoi metsä hiljenemään ja sain mennä monta rastiväliä näkemättä ketään muuta. Onneksi takalenkin rastit löytyivät suht hyvin, sillä paikannusapua ei muista olisi ollut. 13. rasti oli maineensa veroinen. Tälle tuli nimittäin viikon isoin haku. Rastiväli oli reilu 800m pitkä ja siinä noustiin rinnettä viistosti ylöspäin. Rasti oli rinteessä jossa ei ollut muuta kuin miljardi muurahaiskekoa ja korkeuskäyrää. Yläpuolelta tuli mentyä ohi vaikka rastille lähestymisen tein kävellen ja jokaisen kusiaispesän kiersin. Kiinni ei saanut mistään. Vihdoin ja viimein löysin suunnistajan joka tiesi tarkkaan missä meni ja niillä avuilla sitten omakin rasti löytyi. 16 minuuttia siinä meni ylimääräistä aikaa. Yksi rasti meni sitten välissä ihan hyvin, ennenkuin tuli kolmas katastrofi. Taas mentiin helpohkoa rasti yli oikein kunnolla, mutta onneksi laskettelurinne pysäytti lukemaan karttaa. Tässä tuli ehkä 8 min pummia. Noilla kolmella rastilla tuli pummia yhteensä ainakin 34 minuuttia, se on aika paljon 110 min suorituksessa. Sijoitus oli odotetusti viimeinen ja yhteistuoksissakin tuli muutama sija takapakkia.

Neljännen päivän lähtö oli taas aikaisemmin aamupäivällä ja lämpötila oli yön sateiden jälkeen vain 20 astetta. Rakennusjärven maastoon pääsin lähtöpaikaltani kolmantena joten uria ei metsästä alkutaipaleelta löytyisi ja muutenkin olisi ainakin vähän aikaa melko hiljaista. Edellispäin pummit olivat saaneet suunnistukseen varovaisuutta ja ensimmäiset rastit tulikin mentyä melko varovaisesti. Liput kuitenkin löytyivät yllättävän hyvin ja viimeiseen kisaan tulikin tehtyä varmaan viikon paras suoritus. Suurin haku tuli tehtyä kun etsin karttaan merittyä joen ylityspaikkaa.

Ihan mukava viikko oli, vaikka tulikin taas todistettua kuinka surkea suunnistaja sitä onkaan. Vaikka olisi tehnyt omasta mielestään täydellisen suorituksen, niin siitäkin huolimatta kärjelle olisi jäänyt melkein 20 minuttia ja sijoitus olisi ollut viimeisellä neljänneksellä. Maastot oli pienoinen pettymys, mutta kun vertailukohtana oli Sotkamon nopeakulkuiset kangasmaastot, niin odotuksetkin olivat varmaan liian korkealla. Toisaalta näillä helteillä kangasmaastoissa kiitäminen olisi voinut olla melko tuskaista.