Tapaninpäivän lumipyry tuotti sen verran paljon uutta lunta, että minäkin uskalsin avata hiihtokauden tänään maanantaina. Pidin tämän päivän vielä töistä vapaata, joten oli hyvää aikaa käydä aamulla ensin pyörällä salilla ja sitten tekemään muutamaksi tunniksi lumitöitä. Johtuikohan tuosta aamun ohjelmasta, että hiihto ei ollut kovin innostavan oloista. Keli oli kyllä ihan mainio, mutta jotenkin ei vaan jaksanut… vanhuus näemmä tulee.

Parin viimeisen viikon ulkoilut ovat jääneet lähes pelkästään työmatkapyöräilyn varaan, sillä juoksuaskeleita ei ole tuolla lumessa ja viimassa tullut otettua. Salilla juoksumattoa on sen sijaan melko ahkerasti tullut kulutettua. Seitsemän kertaa yhteensä parin viikon aikana, joista pari kahden tunnin PK-harjoitusta ja pari reippaampaa harjoitusta, muut sitten lyhyempiä kiihtyvävauhtisia. Kyllä minä kaksi työmatkajuoksuakin tein, mutta totesin, että akillesjänteet tulevat niistä harjoituksista sen verran kipeiksi, että taitaa tämän talven juoksut tulla tehtyä sisätiloissa.

Saa nähdä miten hiihtojen käy, kun pakkasta on luvattu taas loppuviikoksi lähemmäs parikymmentä astetta. Voipi olla, että vähiin jää, mutta onneksi kausi on sentään saatu avattua.

Viikko 50/2010 (15.12.2010 – 21.12.2010)

Viikko 49/2010 (8.12.2010 – 14.12.2010)

Eipä ole viikot veljiä keskenään. Jos viime viikolla mätettiin kilometrejä oikein kunnolla, niin tällä viikolla on mätetty jotain ihan muuta. Kunnollisia juoksulenkkejä ei tälle viikolle tullut kuin kaksi, kun tiistaina ja torstaina juoksentelin työmatkoja. Juoksut sujuivat sinänsä ihan mukavasti, eikä kovista pakkasistakaan ollut harmia tällä viikolla.

Keskiviikkona olin TesKu:n järjestämässä kuntotestissä. Testi juostiin Pirkkahallissa 6 x 1000 m matkana. Aluksi, lopuksi ja joka kilometrin välissä otettiin sormesta verta josta sitten mitattiin laktaatti-arvot. Ensimmäinen kilometri mentiin ihan kävelyvauhtia, sitten vauhtia nostettiin joka kilometriä siten, että syketaso nousi 10 – 15 pykälää, ja viimeinen kilometri mentiin niin paljon kuin kintuista pääsi. Testin jälkeen tuntui siltä, että ihan hyvin meni, mutta perjantaina kun tulokset kolahti postilaatikkoon, niin totesin ettei se nyt niin mallikkasti mennytkään. Tai muuten meni ihan OK, mutta ihan viimeistä puristusta ei näemmä tullut saatua irti. Tällä kertaa aerobinen kynnys löytyi 139 sykeen kohdalta, nopeus tuolla kynnyksellä oli 4:45 ja happea liikkui 45 ml/kg/min. Vastaavat arvot reilu 2.5 vuotta sitten oli 138, 4:50 ja 44, eli pientä kehitystä on tullut. Anaerobinen kynnys on 164 kohdalla, vauhti kynnyksellä 3:45 ja hapenottokyky 57 ml/kg/min. Edellisessä testissä tämän kynnyksen arvot olivat 167, 3:45, 56. Viimeisen osuuden tulokset, eli max hapeottokyky näytti sen, että kaikkea ei testissä saanut annettua. Laktaattiarvot olivat vain 6.5, kun edellisissä testeissä tuo arvo on ollut lähellä kymmentä. Myös maksimisyke 179 (186) ja viimeisen km:n nopeus 3:20 (3:13) eivät olleet ihan sitä mitä ne olisi voinut olla. Lopuksi testaaja olikin antanut kommentiksi, että: “PK-taso on jo niin korkealla, että nyt VK II ja MK:ta mukaan”. Jep, eli kovia vetoja vaan kehiin.

Viikon toinen ja ehkä rankempi testi oli kahden päivän pikkujouluputki. Perjantaina oli työpaikan pippalot ja lauantaina tonttuiltiin kaveriporukalla. Hieman reenausta tuntuisi tarvitsevan tämäkin laji, sillä pientä hyytymistä oli havaittavissa testin loppusuoralla, eikä “laktaatit” päässyt nousemaan veressä ihan huippuunsa. Sunnuntai menikin sitten ihan hissukseen haukoitellessa, eikä muutenkaan tehnyt mieli lähteä 20 asteen pakkaseen teputtamaan. Kiitokset vaan koko tonttuseurueelle mukavasta illasta. Ja ek MaSalle mallikkaasta talvi-yö-kortteri-suunnistusradasta. Tuokin laji vaatii vielä meikäläiseltä harjoittelua.

Itsenäisyyspäivä vierähti ihan ilman kuntoilua. Tyydyin tekemään vain lumihommia ja katsomaan Tuntematonta sotilasta. Lepopäivä tekikin ihan hyvää tähän väliin, sillä kuutena edellisenä päivänä on tullut käytyä juoksentelemassa. Kilometrejäkin kertyi ihan mukavasti, kaiken kaikkiaan 94. Salilla ei tullut käytyä kuin kertaalleen, ja pyöräilytkin jäivät melko vähiin.

Tiistain ja keskiviikon juoksut tein työmatkojen yhteydessä, mutta torstain lenkki tuli tehtyä työpaikan ympäristössä. Perjantaina pidin töistä vapaapäivän ja pääsinkin pitkästä aikaa tekemään ulkona juoksulenkin valosan aikaan. Pyörätiet eivät ole olleet ihan timmissä kunnossa ja pieni lumikerros onkin haitannut juoksemista jokin verran. Kovin pitävää otetta alustaan ei ole saanut vaikka nastarilla onkin juossut.

Lauantaina kävinkin tekemässä reippaamman juoksulenkin salin matolla, sillä lumipöperöön ei huvittanut mennä telomaan paikkojaan. Kaksi ensimmäistä km menin 5 min/km vauhtia, sitten km 4 min/km, 3:32, 2 x 4, tämän jälkeen km vähän rauhallisemmin ja sitten taas 4 min/km, vajaa 2 km 3:32 ja reilu km 4. Sitten taas pari kilsaa rauhallista. Hieman oudoksuvia katseita sain, kun teputin 17 km/h vauhdilla, sillä se on aika paukutusta kun matolla päästelee menemään tuolla nopeudella. Saavat luvan tottua. Sunnuntain pitkän lenkin tein tällä kertaa ulkona. Välillä kaipasin kyllä mattoa, sillä sen verran pöperöistä pyöräteillä oli, että kenkä ei pitänyt alla ollenkaan ja akillesjänteet huusivat armoa. Reilu 23 km tuli kuitenkin mittariin.

Luntakin on tullut taas vähän lisää, mutta ei vieläkään sen vertaa, että pitäisi alkaa katsomaan suksien suuntaan. Juoksutreenit siis jatkukoot.

Viikko 48/2010 (30.11.2010 – 6.12.2010)

Kyllä se talvi taisi nyt sitten tulla ihan oikeasti. Viime viikolla vielä ajattelin, että muutama päivä pakkasta ja sitten taas lumet sulavat, mutta toisin kävikin. Tämän päivän -13 astetta ei tunnu vielä riittävän, vaan pariksi seuraavaksi päiväksi on luvattu vieläkin kylmempää, ja 10 pv:n ennustekin näyttää poikkeuksellisen kylmää säätä. Pakkasista huolimmatta olen kuitenkin tehnyt työmatkoja pyörällä ja juosten. Oikeastaan pakkanen ei sinänsä ole juurikaan haitannut, vaan pirunmoinen tuuli.

Tiistaiaamun juoksulenkillä tuli todettua, kuinka surkeat talvijuoksukengät Niken Vomerot ovat. Niissä ei ole ollenkaan pitoa lumella juostessa. Onneksi suurimmalta osin matkaa löytyi kuitenkin vielä sulaa alustaa, mutta niillä kohdin joissa oli vähänkin lunta, niin kenkä ei pitänyt ollenkaan. Torstain ja perjantain työmatkat tuli tehtyä Asics:n tossuilla ja niiden pito oli ihan eri tasoa kuin Niken.  Vomerot laitettiin nyt hyllylle odottamaan kevätkelejä.

Viikonlopun juoksut tulikin sitten tehtyä salilla matolla. Lauantaina juoksin 12 km josta 8 km oli 4 min/km vauhtia tai lopussa vähän kovempaakin. Alussa ja lopussa 2 km 5 min/km vauhtia. Täytyy myöntää, että meni tosi mukavasti. Ulkona juostuna ei varmasti olisi saanut aikaan vastaavan vauhtista harjoitusta. Mutta kun pääsi juoksemaan T-paidassa ja shortseissa, niin juoksu tuntui jopa melko rennolta. Talvella pitää varmaankin suunnata useamminkin salille tekemään kova mattotreeni.

Sunnuntaina kävin tekemässä pitkän juoksun matolla (jos juoksee matolla, niin voiko sanoa, että tekee juoksulenkin!?!). Kaksi tuntia otin tavoitteeksi juosta, ja vauhdiksi laitoin 12 km/h (5 min/km). Ihan mukavasti tuokin treeni meni, kun kuunteli musiikkia ja katseli TV:stä Rukan hiihtokisoja. 1:45:n kohdalla nostin vauhtia 1,5 km:ksi 13,5 km/h:ssa ja sitten 0,5 km:ksi 15 km/h:ssa, ja loppuaika taas 12 km/h. Sykkeet pysyivät ensimmäisen tunnin hienosti 120:ssä tai vähän sen alla. Toisella tunnilla sykkeet nousivat sitten muutamalla pykälällä, mutta kuitenkin melko alhaalla. Pitää varmaankin laittaa jopa harkintaan jossain vaiheessa oman maton hommaaminen.

Viikko 47/2010 (23.11.2010 – 29.11.2010)

Lämpöasteet ovat jo talvisia, mutta hiihtokelit antavat vielä odottaa. Innokkaimmat ovat kuulemma käyneet Tampereellakin jo luonnonlumilla lykkimässä, mutta en usko, että tuossa viiden sentin lumessa hiihto kovin suurta nautintoa voi antaa. Itse en ala suksia rasvaamaan ennen kuin perinteisen ladut on kelkalla päästy ajamaan. Siihen asti lipsutellaan tossut jalassa ulkona tai sitten teputetaan salilla matolla.

Alkuviikosta oli vielä sulat tiet, ja tiistaina iltapäivällä ja keskiviikkoaamuna pystyikin vielä juoksemaan työmatkat hyvin ilman nastareita. Mutta torstain lumipyryn vuoksi laitoin pitävämpää kenkää jalkaan perjantaiaamun työmatkalle. Yleensä aamulenkit ovat sujuneet mukavasti, mutta jostain syystä tämän viikon jokainen aamulla tehty juoksulenkki on ollut tosi väsynyttä menoa. Sykkeet ovat korkealla ja vauhtia ei ole nimeksikään. Launatainakin jätin talven ensimmäisen Teivo-Cup:n juoksematta, kun ei vauhtilenkit ole maistuneet, ja ulkonakin oli kylmä ja kova tuuli, eikä oikein muutenkaan huvittanut. Illalla tuli kuitenkin käytyä ennen saunaa tekemässä 19 km:n rento juoksulenkki. Se olikin viikon ainoa juoksu joka tuntui edes hieman sujuvan. Sunnuntain aamulenkki olikin sitten taas viikon pohjanoteeraus. Etukäteissuunnitelmat olivat, että vedän 6-8 km vähän reippaampaa, mutta lenkki muuttuikin 3 x 2 km vetolenkiksi 1 km:n palautuksella. Veto-osuudet olivat täyttä tuskaa ja 4 min/km vauhti jäi kaukaiseksi haaveeksi. Viimeiset kaksi veryttelykilometriä olisi tehnyt mieli kävellä, mutta luonne ei antanut periksi, vaan kotiin oli raahustettava mukajuosten. Illalle suunniteltu verryttelylenkki sai jäädä väliin.

Selkävaivat onneksi ovat jääneet taakse ja nyt pääsee suht normaalisti hölkkäilemään. Enää on vain perus akillesjänne-, takareisi- ja peukalovarvasvaivat, mutta ne ei nyt kauheasti haittaa, vähän vaan tuntuu. Ensiviikoksi on luvattu melko kalseaa keliä, joten saa nähdä pitääkö alkaa kaivamaan kaapista järeämpiä pyöräilyvaatteita.

Viikko 46/2010 (16.11.2010 – 22.11.2010)

Viikon vaivaksi on valittu selkäkipu. Pari viikkoa selkä on jossain määrin vaivannut, mutta nyt alkuviikosta se haittasi jo hieman juoksuakin. Tiistaina ja keskiviikkona selkä oli melko jäykkä ja kipeä parin ensimmäise juoksukilometrin ajan, mutta sen jälkeen se alkoi hieman vertymään ja juoksuasennon sai taas normaaliksi. Mutta jos joutui juoksemaan hiemankin huonossa asennossa, niin heti vihlaisi alaselästä. Liukas ja sohjoinen alusta laittoi vielä juoksemaan vähän varovaisemmin, sillä liukastuminen olisi voinut tuntua melko mojovalta selässä. Keskiviikkona laitoin lenkille jalkaan pitkästä aikaa nastalenkkarit, mutta se oli melko turhaa. Asvalttiosuudet olivat lähes täysin sulat, ja hiekkapätkät sohjossa, joissa ei kuitenkaan ollut nastoista mitään apua.

Torstain lenkillä selkä oli jo vähän paremmassa kunnnossa, mutta pientä kivun säteilyä siellä edelleen oli. Alkuviikon lenkit olivat olleet muutenkin vähän väsyneen oloisia, mutta tämä torstain lenkki meni jo ihan kevyen oloisesti. Perjantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa vuoteen jalkahieronnassa. 30 minuutin hieronnassa ei ehditty ottamaan kuin pohkeet, takareidet ja vähän reiden ulkosivuja, mutta sen verran tuskainen käsittely oli, että noinkin lyhyt aika riitti aivan mainiosti. Pohkeet olivat se pahin paikka.

Lauantaina piti koittaa tehdä vähän reippaampi juoksulenkki. Pyörätiet olivat onneksi sulat, mutta menohalut olivat kateissa. Seitsämän kilometriä jaksoin mennä reipasta, mutta sitten ei enää huvittanut, vaan laitoin lönköttelyksi. Pitäisi löytää vähän motivaatiota koviin lenkkeihin. Lauantai-iltana tuli taivaalta reilu 5 senttiä räntää maahan joten sunnuntain pitkää lenkkiä en lähtenyt ulos kyntämään. Aamupäivästä ajelin Lielahden GoGo Expressiin ja teputin siellä juoksumatolla tunti 45 min. Kilometrejä kertyi hieman päälle 21, ja olenkin yllättynyt, että viitsein noinkin pitään matolla juosta. Onneksi juostessa oli mahdollista katsoa televisiota ja kuunnella musiikkia. Mutta kyllä tuo alkaa olla minulle maksimiaika mitä matolla viitsii juosta. Toisaalta otin lopussa pari vähän reippaampaa kilometriä ja ne tuntui menevän ihan rennon tuntuisesti. Ehkä pitää muinakin sohjokelipäivinä suunnata sisälle juoksemaan.

Viikko 45/2010 (9.11.2010 – 15.11.2010)

Juoksutauon aikana pitäisi saada paikat kuntoon, jotta voisi lähteä uuteen kauteen taas ehjänä ja virkeänä. Niin ei kuitenkaan tällä(kään) kertaa käynyt. Edellisenä sunnuntaina kävin tekemässä salitreenin ja siellä sain selkäni niin jumiin, ettei se ole vieläkään täysin kunnossa. Myös pitkästä aikaa vähän kovempi yläkropan rääkkäys johti siihen, että kaulan ja navan välinen alue oli niin kipeä, että jokainen käden heilautus tuntui kipeältä miljoonassa kohdassa. Kaiken kukkuraksi sunnuntain juoksulenkistä sain polvenikin vielä kipeäksi. Alkuviikko olikin siis melkoista kärsimystä.

Maanantaina en vielä ottanut uskoakseni, että polvi tosiaankin oli kipeä, vaan kävin tekemässä 11 km rauhalisen juoksulenkin. Juoksun aikana polvi oli ihan ok, mutta illan aikana polvi kipeytyi sen verran, että kävelyssäkin tuntui kipua. Kirosanat eivät olleen kovin kaukana, kun näytti siltä, ettei juoksemaan pääsisikään heti siinä määrin mitä oli suunnitellut.

Tiistain ja keskiviikon juoksulepo onneksi auttoi asiaan, ja torstain rauhallisen 10 km juoksulenkin jälkeen ei polvi enää vihoitellut. Olin ilmoittautunut alkuviikosta Heikin 2 penkinkulman suunnistukseen, joten siihen varmaan nyt uskaltaisi osallistua.

Lauantaiaamun räntäsade oli kostuttanut ja valkaissut Virttaankankaan suunnistusmaaston, kun Heikin 2 penkinkulman suunnistus starttasi klo 11. Lämpö oli juuri ja juuri plussan puolella, kun lähdin pitkästä aikaa kartta kädessä ja lappu rinnassa metsään tarpomaan. Onneksi tapahtuma ei ollut mikään kilpailu, vaan paremminkin iltarastityyppinen tapahtuma, joten suuria paineita ei tarvinnut ottaa.

Ensimmäiset kolme kilometriä pääsi juoksemaan kangasmaastossa, mutta sitten siirryttin soille ja kallioille. Suot eivät kovin märkiä olleet, mutta sen verran kuitenkin, että neopreenisukat olivat ihan hyvä valinta jalkaan. Kalliot taas olivat todella liukkaat ja varovainen sai olla, kun sammaleet lipsuivat nastarin alla.

Yhtä rastia lukuunottamatta tämä “oikea” suunnistusmaasto-osuuskin onnistui ihan mallikkaasti. Tosin tuo yksi, vajaan 20 min. pummi, pilasi sitten koko tuloksen. Onneksi en yksin tuota pummia tehnyt, mutta omaan piikkiin se pitää ottaa, sillä minä porukan hukkaan juoksutin. Aikaa kului kartoittaessa, ja jos tupakkamiehiä olisi ollut matkassa, niin sauhutkin olisi hyvin kerinnyt vetää. Kartalle kuitenkin päästiin ja rastikin löytyi, mutta vitutus oli ankara.

7 km:n metsäsuunnistuksen jälkeen siirryttiin jälleen takaisin kankaan puolelle. Muutama rasti kankaalla ennenkuin tultiin takaisin lähtöpaikalle ja kartan vaihtoon. Vajaat 15 km ja 2 tuntia takana, 7 km edessä. Onneksi toinen lenkki olisi lähes kokonaan kangasmaastossa, joten juoksualusta muuttui paremmeksi. Toisen lenkin ainoaa “metsärastia” tuli pummattua muutama minuutti, mutta muuten lenkki sujui ongelmitta. Jalka tosin alkoi painamaan heti toisen lenkin alussa ja jossain vaiheessa alkoi rinnastakin pistämään, joten vauhdinlisäystä ei oikein innostanut tehdä, vaikka maasto olisikin siihen antanut hyvät mahdollisuudet.

2:52 reissuun kului aikaa ja mittariin tuli matkaa vajaat 24 km. Ihan mukava lenkki oli, vaikka se yksi iso pummi jäikin harmittamaan. Pääasia kuitenkin, että paikat kesti, eikä ihan totaalista hyytymistä tullut. Heikille kiitokset hyvistä järjestelyistä.

Lauantaina tuli tehtyä pienimuotoista tieteellistä tutkimusta omista verenpaineista. Aamusta lukemat näyttivät 120 / 71, joteka ovat kutakuinkin ihan ok. Toisen mittauksen tein tunnin suunnistuksen maaliintulon ja heti saunan jälkeen, ja silloin lukemat olivat 101 / 69. Kolmas mittaus oli parituntia edellisesta, jonka aikana olin ehtinyt syömään ja ottamaan pienet torkut. Lukevat olivat palautuneet jälleen aamuisiin, eli 120 / 73.

Sunnuntaina kävin aamulla salilla, ja iltapäivällä tein 12 km rauhallisen juoksulenkin. Vasen pohje oli hieman jumissa, mutta muuten juoksu tuntui yllättävän hyvältä.

Viikko 44/2010 (2.11.2010 – 8.11.2010)

Kahden viikon juoksutauko on nyt sitten päättynyt. Kankaanpään maratonin jälkeen ei ole tullut otettua juoksuaskeltakaan ennen tätä päivää. Ihmeen vähin henkisin vaurioin tuosta pari viikkoisesta tuli selvittyä, mutta pari ylimääräistä kiloa on tainnut mahan kertyä, sillä herkuttelua on tullut juoksutauon aikana harrastettua.

Juoksua ei siis treenikalenteriin ole tullut, mutta pyöräily- ja salimerintöjä sinne on ilmestynyt. Salilla olen käynyt joka toinen päivä, ja pyörällä töissä lähes joka päivä. Tarkoitukseni oli tehdä jokunen pitempikin pyörälenkki, mutta kelit eivät ole oikein suosineet pidempiä polkaisuja, joten tänään päätin laittaa maantiepyörän talviteloille ja tein sille perusteellisen puhdistusoperaation.

Viime viikon lauantaina, kun Tuuli juoksi 15 km:n suunnistusmaratonia Jämillä, minä kiertelin kävellen samoja rasteja läpi. 11 km kertyi mittariin, kun vaeltelin Jämin upeassa syysmaastossa. Se olikin ensimmäinen kerta sitten elokuun tunturisuunnistuksen, kun olin kompassin kanssa metsässä.

Eilen lauantaina käytiin Tuulin kanssa tekemässä 10 km sauvakävelylenkki Lamminpään poluilla. Yritettiin hakea mahdollisimman paljon ylä- ja alamäkiä, ja ihan hyvin siinä tunnuttiin onnistuneen, sillä 7 suhteellisen jyrkkää ja pitkää mäkeä tuli tarvottua ylös (ja alas).

Tänään piti sitten lähteä avaamaan uusi juoksukausi. Taivaalta tuli vettä ja keli oli melkoisen märkä, mutta jalkaan laitoin kuitenkin torstaina saapuneet, web:stä tilatut, upouudet Niken Vomerot. Nuo Vomerot olivat ensimmäiset minun 11,5 vuotisen juoksijan “urani” aikaiset tossut jotka olivat muuta merkkiä kuin Asics. Melko pehteän tuntuiset ne olivat juosta, joten nähtäväksi jää, mitä akillesjänteeni noista tulevat tykkäämään. Tosin on minulla kierrossa vielä kahdet Asicsetkin, joten ei noilla uusilla jokaista lenkkiä tule juostua. Mutta kyllä Nikeilläkin näemmä juoksemaan pystyy, joten tulevaisuudessa voi meidän Asics-rivistöömme ilmestyä muitakin merkkejä.

Vielä on vähän turhan aikaista miettiä ensikauden tavoitteita, mutta alustavasti olen miettinyt, että keväällä voisi juosta jonkun maratonin – ehkä jossain ulkomailla – ja syksyllä voisi kokeilla taas pitkästä aikaa Pirkan-hölkkää. Kesälle voisi pari puolikasta juosta, mikäli ei ole samanlainen hellekesä kuin edellinen. Siis ei muuta kuin kilometrejä keräämään.

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt täysin nyt lauantaina juostun Kankaanpään maratonin valmistautumiseen. Jälkimmäisellä viikolla ei tullut käytyä enää edes salilla, ja juoksu- ja pyöräilykertojakaan ei kertynyt kuin pari. Lunkisti on siis otettu.

Maratonpäivän sääennustusta on sitäkin tiiviimmin seurattu. Siitä lähtien kun Forecan sivuille ilmestyi Kankaanpään 10-päivän sääennustus, niin sitä tuli seurattua vähintään kerran päivässä.  Aluksi näytti jopa siltä, että H-hetkenä voisi tulla vaikka vettä ja tuulla ja olla kylmä. Mutta mitä lähemmäksi maratonpäivä tuli, niin ennusteet muuttuivat selkeän ja kylmän kelin suuntaan. Torstainen lumisade vielä pelästytti, että voisiko keli olla jopa vielä liukaskin, mutta onneksi tiet sentään sulivat lumesta.

Lauantaina klo 11:30 kun maratoni lähti liikeelle keli oli juuri se, mitä ennusteet olivat useamman päivän ennustaneetkin. Eli yön pakkasten jälkeen lämpö oli noussut pari astetta plussan puolelle, aurinko paistoi ja pieni luoteen puoleinen tuuli “puhalsi”.

Neljänä kierroksena juostavalle maratonreitille oli osallistujia n. 250. Lähdössä yritin änkeä itseni aivan chip-ajanottomaton tuntumaan, mutta vaikka en ihan eturiviin mahtunutkaan, niin lähtö onnistui ilman sen suurempaa ruuhkaa. Asetelmat alkoivat muodostumaan heti muutaman sadan metrin juoksun jälkeen. Omille teilleen säntäsi vajaan parin kymmenen juoksijan joukko ja sen joukon vauhtiin oli turha lähteä mukaan. Puolen kilometrin juoksun jälkeen ohitseni meni vielä yksi, kisan ainoa tummapintainen juoksija, joka oli lopputuoksissa toinen – oli varmaankin myöhästynyt vähän lähdöstä.

Niinisalonkadulta käännyttiin Taulaojantielle ja sitä juostiin sen verran, että matkaa oli kulunut n. 4.5 km. Tämän jälkeen tehtiin U-käännös ja lähdettiin takaisin kohden Niinisaloa. Ennen käännöstä vastaani tuli vajaat pari kymmentä maratoniaria joista kahta lukuunottamatta olivat karanneet jo sen verran kauaksi, että ilman hyytymistä heitä ei kiinni saisi. Pari lähintä edessäni juoksevaa tulikin ohitettua heti käännöksen jälkeen. Taulaojantietä juostiin takaisinpäin aina rautatielle asti jonka edestä reitti kääntyi Veturikadulle ja jossa käytiin tekemässä lenkki ja palattiin takaisin rautatieristeykseen. Sitten reitti palasi Kievarinkatua pitkin lähtöpaikalle ja uudelle kierrokselle.

6 km:n jälkeen alkoi ensimmäisiä puolimaratonareita, jotka olivat lähteneet liikkeelle 15 minuuttia meitä aiemmin, tulla jo myös selkä edellä vastaan. Matkaseuraa ei kuitenkaan koko loppumatkana ollut, vaan omaa vauhtia piti pitää yksin yllä. Suunnitelmissani oli lähteä juoksemaan 4:05 minuutin kilometriaikoja, ja oman GPS:ni mukaan ensimmäisellä kierroksella tavoitteessa tulikin pysyttyä melko hyvin. Järjestäjien kilometritolpat tulivat kuitenkin kohdalle hieman myöhemmin kuin mitä oma kelloni piippasi kilometrin täyttymisen merkiksi. Lukuisat ohittelut ilmeisesti aiheuttivat tämän lisämatkan. 4:05 vauhdilla kierrosaikani olisi pitänyt olla n.43 minuuttia, mutta ensimmäisellä kierroksella olin tavoiteaikaani jäljessä jo vajaat puoli minuuttia. Toisaalta vauhti jolla lähdin juoksemaan olisi tuonut loppuajaksi vähän päälle 2:52, mutta siihen en itsekään oikein uskonut ja päätavoite olikin alittaa 2:55.

Toinen kierros meni reilut kymmenen sekuntia nopeampaa kuin ensimmäinen, joten puolimatkassa olin tavoitevauhtia perässä 40 sekunttia. Juoksu alkoi jo hieman tuntumaan jaloissa, mutta väkinäiseksi se ei sentään vielä ollut muuttunut – tosin täysin rentoakaan se ei enää ollut. Toisella kierroksella puolimaratonin juoksijoita tuli selkä edellä vastaan aivan solkenaan joten ohittelua riitti.

Kolmannen kieroksen alussa oli yllättävän väljää juosta, sillä puolimaratonin juoksijoita ei enää siinä kohden ollut, eikä kierroksella ohitettavia maratonareita vielä näkynyt. Juoksu tuntui edelleen ihan mukavalta, eikä normaalia puolimatkan ohituksen jälkeistä henkistä tuskaakaan tuntunut. Hieman vasemman jalan pikkuvarpaassa alkoi tuntumaan hiertymän merkkejä, mutta juoksua se ei ainakaan vielä haitannut. 30 km:n kohdalla tuli ohitettua ensimmäinen samalla kierroksella oleva juoksija, se antoi itselle tsemppiä, että vähän vaikeaa alkaa olla muillakin.  Tämä kierros meni kuitenkin vielä ihan mukavasti ajankin puolesta, vaikka käppiä tavoiteaikaan tulikin lisää minuutin verran, niin edelleen oltiin alle 2:55:n vauhdissa.

Neljännen kierroksen alussa alkoi sitten varvattavia maratonareita tulla eteen joukoittain. Jalkoja alkoi jo särkemään siihen malliin, että piti alkaa ihan tosissaan tsemppaamaan itseään henkisesti. Loiva alamäkijuoksu tuntui tappavalta etureisissä ja jalat tuntuivat kangistuvan täysin. Onneksi eteen, noin 100 m päähän oli ilmestynyt yksi samalla kierroksella oleva maratoonari. Tunnistin hänet juoksutrikoista naisten sarjan kärkijuoksijaksi. Siitä selästä saikin seuraavan tavoittelun kohteen. 37 km:n kohdilla ko. naisjuoksija tuli sitten ohitettua. Nelisen km ennen maalia alkoi näyttämään jo vähän huonolta 2:55 ajan alitus ja koitinkin vähän kiristää vauhtiani. Kroppa antoi heti vastauksena krampin oireita varpaisiin ja pohkeisiin. Yrittämäni vauhdin lisäys ei tuonut kuin lisätuskaa juoksuun, sillä kellon mukaan vauhti ei tuntunut paranevan yhtään – tosin ei hidastunutkaan. 40 km:n kohdalla lisäsin sitten vauhtia kramppiuhasta välittämättä. Riskejä oli jälleen otettava. Etureidet huusivat viimeisillä sadoilla metreillä armoa ja ne armon huudot tulivat suusta aina vaan voimistuvana ähkimisenä. Vaikka kaikki oli pelissä, niin 2:55 alituis ei onnitunut, vaan jäin siitä 30 sekunttia. Loppupuristus olisi pitänyt aloittaa pari kilometriä aikaisemmin.

Vaikka aivan tavoitteeseen ei tullut päästyäkään, niin uuteen omaan ennätykseen pitää olla aina tyytyväinen. Sijoitukseni oli yleisessä sarjassa 7. ja koko porukasta oli 12. Keli ei loppujen lopuksi ollutkaan niin paha kuin vielä aamulla pelkäsin – jos ei kyllä ihan optimaalinenkaan. Oliko etureisien yllättävänkin kovaan kipeytymiseen syybä kylma viiva vai mikä, mutta muuta haittaa ei kylmästä kelistä varmaankaan ollut. Muut paikat tuntuivat kestävän ihan hyvin, eikä edes akillesjänteet vihoitellut missään vaiheessa. Edellisestä maratonista oli ehtinyt kulua jo yli kaksi vuotta, mutta toivottavasti seuraavaan ei vierähdä yhtä pitkää aikaa.

Nyt pari viikkoa juoksutaukoa ja sitten uudelleen baanalle.

Sunnuntaina juostu Pirkan Hölkkä jäi minulta tänäkin vuonna väliin. Tällä kertaa ei siitä syystä, että paikat eivät olisi olleet kunnossa, vaan siksi, että nyt valmistaudutaan kahden viikon päästä juostavaan Kankaanpään maratoniin. Valmistautuminen onkin mennyt suht. suunnitelmien mukaan. Tämän viikon piti olla viimeinen määräviikko ennen maratonia ja kun 100 km:n raja tuli ylitettyä hiuksen hienosti, niin tyytyväinen viikon saldoon voi olla. Nyt sitten viimeiset kaksi viikkoa kevennetään treenejä ja vähän “herkistellaan” kuntoa.

Tuo kilometrimäärä koostui kuudesta lenkistä. Tiistaina tein vähän normaalia työmatkaa pidemmän lenkin, kun juoksin puolimaratonin verran rennolla vauhdilla. Aikaa tuohon kului hieman alle 1:38. Juoksu tuntui mukavan kevyeltä ja kun vielä reittikin poikkesi normaalista työmatkasta, niin lenkistä jäi tosi positiivinen olo. Keskiviikkona ja torstaina tein perinteiset 16,5 km työmatkajuoksut. Torstaina tosin menin pääosin samaa normaalista poikkeavaa reittiä kuin maanantainakin, sillä vaihtelu tuntui virkistävän. Reitti kulki Lielahden kautta Rantatietä pitkin Särkänniemen ohi ja Mustanlahden jälkeen käännyi Tammerkosken rantaa pitkin kohti keskusta. Sieltä sitten Ratinaan, arboretumiin ja Sarankulmaan. Tajusin vasta kuinka helposti Mustastalahdesta pääsee ihan Sarankulmaan asti niin, ettei liikennevaloihin törmää ollenkaan. Sillä kun menee vain Tammerkosken rantaa pitkin, niin Kekkoskentien, Satakunnankadun, Hämeenkadun ja  Tampereen valtatie alitse pääsee todella suoraviivaisesti, eikä matkaakaa tule juurikaan sen enempää kuin juoksisi Rajasalmen ja Pirkkalan kautta.

Viikonlopun kolme lenkkiä varmisti sitten satkun täyttymisen. Lauantaiaamusta lähdin juoksemaan sumuiselle Lamminpään kentälle tonnin vetoja. Aamuyhdeksältä, kahden asteen lämmössä vedetyt 5 kpl km:n vetoa ei oikein lupauksia herätellyt. Juoksu ei oikein irronnut ja meno tuntui löysältä. Vedot olivat hädin tuskin 3:30 min luokkaa, eli jopa huonompia mitä cooperissa tuli juostua. Illalla tuli vielä tehtyä 9 km saunalenkki. Se sentään meni kevyen tuntuisesti. Sunnuntaiaamusta lähdin tekemään viikon pisintä lenkkiä. Ajatuksissa oli tehdä 24 km lenkki jotta tuo tavoiteltu 100 km tulisi täyteen. Yritin mennä reilusti alle 130 sykkeillä vauhdista välittämättä. Lenkin päätteeksi mittari näytti, että keskisyke olisi 125 ja keskivauhti tasan 5 min/km. Lopussa sykkeet tuntuivat nousevan hieman liian korkealle vaikka vauhti tuntui melko taapertamiselta. Hieman kovemmalla vauhdilla lenkki olisi varmaankin tuntunut helpommalta, mutta täytyy näitä rauhallisen vauhdin lenkkejäkin harjoitella.

Salirintamallakin tapahtui tällä viikolla muutoksia. Maanantaina kävin tälläerää viimeisen kerran Sykkeellä, sillä vuoden sopimus sinne päättyi torstaina. Ajattelin, että nyt voisi taas hakea sali-innostusta toiselta salilta, ja kävinkin tekemässä sopimuksen Partolan GoGo Expressiin. Se on muutenkin paremmin työmatkan varrella, eikä enää tarvitse sompaila keskustan aamuliikenteessä. Ainoa huono puoli muutoksessa on, että laitteet ovat taas ihan erilaiset kuin Sykkeellä ja taas menee vähän aikaa ennen kuin löytää uudella salilla oman hyvän laitesarjansa. Sykkeellä tuli käytyä vuoden aikana 105 kertaa.

Viikko 39/2010 (28.9.2010 – 4.10.2010)