Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt täysin nyt lauantaina juostun Kankaanpään maratonin valmistautumiseen. Jälkimmäisellä viikolla ei tullut käytyä enää edes salilla, ja juoksu- ja pyöräilykertojakaan ei kertynyt kuin pari. Lunkisti on siis otettu.
Maratonpäivän sääennustusta on sitäkin tiiviimmin seurattu. Siitä lähtien kun Forecan sivuille ilmestyi Kankaanpään 10-päivän sääennustus, niin sitä tuli seurattua vähintään kerran päivässä. Aluksi näytti jopa siltä, että H-hetkenä voisi tulla vaikka vettä ja tuulla ja olla kylmä. Mutta mitä lähemmäksi maratonpäivä tuli, niin ennusteet muuttuivat selkeän ja kylmän kelin suuntaan. Torstainen lumisade vielä pelästytti, että voisiko keli olla jopa vielä liukaskin, mutta onneksi tiet sentään sulivat lumesta.
Lauantaina klo 11:30 kun maratoni lähti liikeelle keli oli juuri se, mitä ennusteet olivat useamman päivän ennustaneetkin. Eli yön pakkasten jälkeen lämpö oli noussut pari astetta plussan puolelle, aurinko paistoi ja pieni luoteen puoleinen tuuli “puhalsi”.
Neljänä kierroksena juostavalle maratonreitille oli osallistujia n. 250. Lähdössä yritin änkeä itseni aivan chip-ajanottomaton tuntumaan, mutta vaikka en ihan eturiviin mahtunutkaan, niin lähtö onnistui ilman sen suurempaa ruuhkaa. Asetelmat alkoivat muodostumaan heti muutaman sadan metrin juoksun jälkeen. Omille teilleen säntäsi vajaan parin kymmenen juoksijan joukko ja sen joukon vauhtiin oli turha lähteä mukaan. Puolen kilometrin juoksun jälkeen ohitseni meni vielä yksi, kisan ainoa tummapintainen juoksija, joka oli lopputuoksissa toinen – oli varmaankin myöhästynyt vähän lähdöstä.
Niinisalonkadulta käännyttiin Taulaojantielle ja sitä juostiin sen verran, että matkaa oli kulunut n. 4.5 km. Tämän jälkeen tehtiin U-käännös ja lähdettiin takaisin kohden Niinisaloa. Ennen käännöstä vastaani tuli vajaat pari kymmentä maratoniaria joista kahta lukuunottamatta olivat karanneet jo sen verran kauaksi, että ilman hyytymistä heitä ei kiinni saisi. Pari lähintä edessäni juoksevaa tulikin ohitettua heti käännöksen jälkeen. Taulaojantietä juostiin takaisinpäin aina rautatielle asti jonka edestä reitti kääntyi Veturikadulle ja jossa käytiin tekemässä lenkki ja palattiin takaisin rautatieristeykseen. Sitten reitti palasi Kievarinkatua pitkin lähtöpaikalle ja uudelle kierrokselle.
6 km:n jälkeen alkoi ensimmäisiä puolimaratonareita, jotka olivat lähteneet liikkeelle 15 minuuttia meitä aiemmin, tulla jo myös selkä edellä vastaan. Matkaseuraa ei kuitenkaan koko loppumatkana ollut, vaan omaa vauhtia piti pitää yksin yllä. Suunnitelmissani oli lähteä juoksemaan 4:05 minuutin kilometriaikoja, ja oman GPS:ni mukaan ensimmäisellä kierroksella tavoitteessa tulikin pysyttyä melko hyvin. Järjestäjien kilometritolpat tulivat kuitenkin kohdalle hieman myöhemmin kuin mitä oma kelloni piippasi kilometrin täyttymisen merkiksi. Lukuisat ohittelut ilmeisesti aiheuttivat tämän lisämatkan. 4:05 vauhdilla kierrosaikani olisi pitänyt olla n.43 minuuttia, mutta ensimmäisellä kierroksella olin tavoiteaikaani jäljessä jo vajaat puoli minuuttia. Toisaalta vauhti jolla lähdin juoksemaan olisi tuonut loppuajaksi vähän päälle 2:52, mutta siihen en itsekään oikein uskonut ja päätavoite olikin alittaa 2:55.
Toinen kierros meni reilut kymmenen sekuntia nopeampaa kuin ensimmäinen, joten puolimatkassa olin tavoitevauhtia perässä 40 sekunttia. Juoksu alkoi jo hieman tuntumaan jaloissa, mutta väkinäiseksi se ei sentään vielä ollut muuttunut – tosin täysin rentoakaan se ei enää ollut. Toisella kierroksella puolimaratonin juoksijoita tuli selkä edellä vastaan aivan solkenaan joten ohittelua riitti.
Kolmannen kieroksen alussa oli yllättävän väljää juosta, sillä puolimaratonin juoksijoita ei enää siinä kohden ollut, eikä kierroksella ohitettavia maratonareita vielä näkynyt. Juoksu tuntui edelleen ihan mukavalta, eikä normaalia puolimatkan ohituksen jälkeistä henkistä tuskaakaan tuntunut. Hieman vasemman jalan pikkuvarpaassa alkoi tuntumaan hiertymän merkkejä, mutta juoksua se ei ainakaan vielä haitannut. 30 km:n kohdalla tuli ohitettua ensimmäinen samalla kierroksella oleva juoksija, se antoi itselle tsemppiä, että vähän vaikeaa alkaa olla muillakin. Tämä kierros meni kuitenkin vielä ihan mukavasti ajankin puolesta, vaikka käppiä tavoiteaikaan tulikin lisää minuutin verran, niin edelleen oltiin alle 2:55:n vauhdissa.
Neljännen kierroksen alussa alkoi sitten varvattavia maratonareita tulla eteen joukoittain. Jalkoja alkoi jo särkemään siihen malliin, että piti alkaa ihan tosissaan tsemppaamaan itseään henkisesti. Loiva alamäkijuoksu tuntui tappavalta etureisissä ja jalat tuntuivat kangistuvan täysin. Onneksi eteen, noin 100 m päähän oli ilmestynyt yksi samalla kierroksella oleva maratoonari. Tunnistin hänet juoksutrikoista naisten sarjan kärkijuoksijaksi. Siitä selästä saikin seuraavan tavoittelun kohteen. 37 km:n kohdilla ko. naisjuoksija tuli sitten ohitettua. Nelisen km ennen maalia alkoi näyttämään jo vähän huonolta 2:55 ajan alitus ja koitinkin vähän kiristää vauhtiani. Kroppa antoi heti vastauksena krampin oireita varpaisiin ja pohkeisiin. Yrittämäni vauhdin lisäys ei tuonut kuin lisätuskaa juoksuun, sillä kellon mukaan vauhti ei tuntunut paranevan yhtään – tosin ei hidastunutkaan. 40 km:n kohdalla lisäsin sitten vauhtia kramppiuhasta välittämättä. Riskejä oli jälleen otettava. Etureidet huusivat viimeisillä sadoilla metreillä armoa ja ne armon huudot tulivat suusta aina vaan voimistuvana ähkimisenä. Vaikka kaikki oli pelissä, niin 2:55 alituis ei onnitunut, vaan jäin siitä 30 sekunttia. Loppupuristus olisi pitänyt aloittaa pari kilometriä aikaisemmin.
Vaikka aivan tavoitteeseen ei tullut päästyäkään, niin uuteen omaan ennätykseen pitää olla aina tyytyväinen. Sijoitukseni oli yleisessä sarjassa 7. ja koko porukasta oli 12. Keli ei loppujen lopuksi ollutkaan niin paha kuin vielä aamulla pelkäsin – jos ei kyllä ihan optimaalinenkaan. Oliko etureisien yllättävänkin kovaan kipeytymiseen syybä kylma viiva vai mikä, mutta muuta haittaa ei kylmästä kelistä varmaankaan ollut. Muut paikat tuntuivat kestävän ihan hyvin, eikä edes akillesjänteet vihoitellut missään vaiheessa. Edellisestä maratonista oli ehtinyt kulua jo yli kaksi vuotta, mutta toivottavasti seuraavaan ei vierähdä yhtä pitkää aikaa.
Nyt pari viikkoa juoksutaukoa ja sitten uudelleen baanalle.
