Itsenäisyyspäivää

Itsenäisyyspäivä vierähti ihan ilman kuntoilua. Tyydyin tekemään vain lumihommia ja katsomaan Tuntematonta sotilasta. Lepopäivä tekikin ihan hyvää tähän väliin, sillä kuutena edellisenä päivänä on tullut käytyä juoksentelemassa. Kilometrejäkin kertyi ihan mukavasti, kaiken kaikkiaan 94. Salilla ei tullut käytyä kuin kertaalleen, ja pyöräilytkin jäivät melko vähiin.

Tiistain ja keskiviikon juoksut tein työmatkojen yhteydessä, mutta torstain lenkki tuli tehtyä työpaikan ympäristössä. Perjantaina pidin töistä vapaapäivän ja pääsinkin pitkästä aikaa tekemään ulkona juoksulenkin valosan aikaan. Pyörätiet eivät ole olleet ihan timmissä kunnossa ja pieni lumikerros onkin haitannut juoksemista jokin verran. Kovin pitävää otetta alustaan ei ole saanut vaikka nastarilla onkin juossut.

Lauantaina kävinkin tekemässä reippaamman juoksulenkin salin matolla, sillä lumipöperöön ei huvittanut mennä telomaan paikkojaan. Kaksi ensimmäistä km menin 5 min/km vauhtia, sitten km 4 min/km, 3:32, 2 x 4, tämän jälkeen km vähän rauhallisemmin ja sitten taas 4 min/km, vajaa 2 km 3:32 ja reilu km 4. Sitten taas pari kilsaa rauhallista. Hieman oudoksuvia katseita sain, kun teputin 17 km/h vauhdilla, sillä se on aika paukutusta kun matolla päästelee menemään tuolla nopeudella. Saavat luvan tottua. Sunnuntain pitkän lenkin tein tällä kertaa ulkona. Välillä kaipasin kyllä mattoa, sillä sen verran pöperöistä pyöräteillä oli, että kenkä ei pitänyt alla ollenkaan ja akillesjänteet huusivat armoa. Reilu 23 km tuli kuitenkin mittariin.

Luntakin on tullut taas vähän lisää, mutta ei vieläkään sen vertaa, että pitäisi alkaa katsomaan suksien suuntaan. Juoksutreenit siis jatkukoot.

Viikko 48/2010 (30.11.2010 – 6.12.2010)

Ma: Jalkahieronta aika: 00:45:00.0
Ti: Pyöräily 16 km aika: 00:50:00.0
Ti: Juoksu 16,15 km aika: 01:18:37.7, keskisyke: 138
Ke: Juoksu 16,29 km aika: 01:20:01.0, keskisyke: 136
To: Pyöräily 16 km aika: 00:50:00.0
To: Punttisali aika: 01:00:00.0
To: Juoksu 13,15 km aika: 01:02:17.4, keskisyke: 138
Pe: Juoksu 12 km aika: 00:56:43.6, keskisyke: 136
Su: Juoksu 13 km aika: 00:54:50.0
Su: Juoksu 23,33 km aika: 01:52:54.9, keskisyke: 136

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *