Kevään tulo sai tällä viikolla pariinkin otteeseen takapakkia. Maanantain lumisade muutti tiistain suunnitelmia sen verran, että kevään ensimmäinen töihin juoksu jäi väliin, ja siirtyi mattotreeniksi salille. Tiistain aikana maanantaina tulleet lumet olivat kuitenkin jo sulaneet pyöräteiltä, ja keskiviikkona pääsin sitten aamusta hölköttelemään töihinpäin. Muuten oli ihan mukava taas juosta ulkosalla, mutta akilleksen kanssa oli taas ongelmia alku- ja loppumatkasta.

Perjantai-illan lenkki olikin sitten jo vähän vaikeampi, sillä juoksu ei oikein kulkenut laisinkaan ja sekä akilles että polvi eivät tykänneet ollenkaan reilun kympin lenkistä. Olikohan syynä kiukutteluun aamulle tehty salitreeni ja työmatkapyöräily, sillä lauantai-iltana 13 km:n juoksulenkki meni taas ihan mallikkaasti ja kivutkin olivat tiessään suurimman osan matkasta.

Lauantaina tuli laitettua jo viimeisetkin sukset kesäteloille, mutta kun sunnuntain vastainen yö toi taas reippaasti lunta ja kun Aamulehden hakumatkalla nähtiin latukoneen ajavan latuja, niin otin kuitenkin vielä sukset esiin ja lähdin hiihtelemään. Nolla-asteinen keli ja sopivasti rouhitut ladut olivat pitopohjille juuri oikeanlainen keli. Pito oli luokkaa seinä ja luistokin ihan ok, mikäli ei ihan uudella lumella tarvinnut mennä. 1300 km meni rikki tältä talvelta ja siihen se taitaa jäädäkin – mikäli katsoo sääennustetta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka vielä tulisi yksi takapakkipäivä keväälle.

Hiihtokausi alkaa olla pikku hiljaa loppumassa. Pirkan hiihdon jälkeen, viimeisen kahden viikon aikana on tullut vielä käytyä jokunen kerta hiihtämässä, vaikka suurin hiihtointo alkaakin olemaan syöty. Muut sukset on laitettu jo kesäteloille, mutta Zero-pitopohjat on vielä iskussa. Ne ovatkin olleet ainoa, joilla näillä keleillä on pystynyt hiihtelemään, sillä paikoin ladut ovat jo sen verran roskaiset, ettei purkki, saati sitten liisterisuksella, ole mitään asiaa laduille. Edellis viikonloppuna kun kelit olivat märänpuoleiset, niin Zerot olivat ihan mahtavat, pitoa löytyi ja luistokin oli niin kauan hyvä, kun latu ei muuttunut ihan märäksi. Tänä viikonloppuna alkoi kelit olemaan jo sen verran jäiset, ettei pitopohjallakaan pärjännyt. Lauantai vielä menetteli ja 40 km meni aikaan 2:45. Sunnuntaina olikin sitten jo sen verran jäistä, ettei potkua juurikaan pystynyt ottamaan ja reissusta tuli pelkkää tasatyöntöä. 25 km:ä pidempää ei niillä jäillä huvittanut lykkiä, vaikka sää oli muuten loistava.

Salilla on jokusen kerran tullut käytyä juoksemassa, mutta onneksi pyörätiet alkavat olemaan jo sen verran sulat, että ulkojuoksukausikin pääsee varmaankin lähiaikoina alkamaan toden teolla. Sunnuntai-iltana kävin ottamassa jo esimakua asvalttijuoksusta, kun tein kympin rauhallisen lenkin. Juoksukautta tosin varjostaa edelleen jatkuvat akillesvaivat, jotka ovat taas menossa huonompaan suuhtaan. Hiihdon suhteen mennään vielä päivä kerrallaan. Jos kelit tuntuu suosivan, niin sitten ladulle, mutta ehdointahdoin en enää laduille lähde.

Talvinen loma tuli nyt sitten vietettyä – pääasiassa hiihdon merkeissä. Nyt on sitten viikko aikaa palautua Pirkan hiihtoon. Ensi viikko pitää siis ottaa hissukseen ja välttää suksien ulkoiluttamista suuremmissa määrin. Hiihtoloman (sellaiseksi se tänäkin vuonna taas muodoistui) saldo, jos molemmat viikonloput otetaan huomioon, oli yhdeksänä päivänä kahdeksan hiihtokertaa ja kilometrejä kertyi n. 380. Myös tavoite, eli tuhat kilsaa ennen Pirkkaa, tuli myös jo täyteen.

Kelit olivat melko vaihtelevat koko viikon ajan. Maanantaina oli muutama aste pakkasta ja uutta lunta oli tullut, joten luisto oli melko nihkeä. Aurinko sentään paisteli vähän, joten oli komea talvipäivä. Ja kun hiihtolenkkikin tuli jätettyä tarkoituksella vain komenkympin mittaiseksi, niin nihkeä luistokaan ei paljon haitannut.

Tiistain vastaisena yönä oli tullut jälleen vähän uutta lunta, mutta lämpötila oli puolestaan nollan tuntumassa. Liikkeelle lähdin tavallisella purkkivoidellulla suksella, mutta kilometrin jälkeen käännyin takaisin, kun suksen pohja alkoi jäätymään ja keräämään lumipaakkua. Kävin vaihtamassa alle Ficherin Zero -pitopohjasuksen, jonka pitoalueelle suihkautin jäänestoainetta. Nyt suksi pelasikin pääosin mainiosti. Ainoastaan muutamaan otteeseen joutui 50 km:n lenkillä lumia raapimaan pois suksen pohjasta. Koululaisia oli suurissa määrin myös liikenteessä, ja ko. keli varmaan pilasi heiden hiihtoinnostuksensa loppuelämäkseen.

Keskiviikkona lähdin jälleen liikenteeseen Zero:lla, sillä kuvittelin lämpötilan hiihdon aikana nosevan nollan tuntumaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pakkasella pysyttiin koko matkan ajan. Pito ei siis ollut edellisen päivän kaltainen, mutta melko mukavasti 55 km:n lenkistä selvittiin. Torstaina olisikin ollut taas selvä zero-keli, sillä jo keskiviikkoiltana lämpötila nousi nollaan, ja vähän ylikin, ja pysyi siellä koko torstaipäivän. Torstai oli kuitenkin huilipäivä, joten hiihtokilometrejä ei kertynyt tuolloin yhtään.

Perjantaina olikin sitten taas pakkasta, joten ladut olivat sitä myöden melkoisen liukkaat torstain suojakelin jäljiltä. Liisterisuksi olisi ollut varmaankin paras vaihtoehto pidoltaan, mutta sen verran oli roskaa tullut puista laduille, että purkkivoide pysyi paremmin puhtaana. Lenkki meinasi loppua jo parin sadan metrin jälkeen, kun kaarsin ysikympin mutkasta alikulkutunneliin ja kaaduin jäiseltä ladulta pääedellä tunnelin seinään. Vähän aikaa siinä tavaroita keräiltiin ja kokeiltiin oliko pää yhtenä kappaleena sellaisen kumauksen jälkeen. Pää jomottaen matka kuitenkin jatkui  ja viisikymppinen tuli taas lykittyä. Sen verran liukas oli keli, että aikaa kului vain 3:36 – lähes Haku-Veikon aikoja.

Lauantain lenkille olikin taas vaihteeksi saatu uutta lunta, ja kun latua ei oltu ajettu kaikilta osin ja matkan aikana tuli vielä taivaaltakin lisää lunta, niin nahkeeta meno taas oli. Viisikymppiä tuli kuitenkin tehtyä, mutta yli puolituntia hitaammalla ajalla kuin edellisenä päivänä. Myös perjantain tasatöntöurakka oli saanut kädet melko kipeiksi, joten päivän urakka tuntui jo hieman tuskaiseltakin.

Sunnuntain reissun pituudeksi oli laskettu 40 km, sillä sellaisella määrällä tulisi tämän talven hiihtotonni rikottua. Jälleen oli yöllä tullut useita senttejä uutta lunta, mutta kun lähdin matkaan vähän myöhempään, niin ladut oltiin ehditty jo ajamaan, joten luisto oli olosuhteisiin nähden ihan ok. Vielä kun aurinkokin paisteli, niin talviloman viimeisestä hiihtolenkistä muodostui ihan mukava.

Tähän viikkoon on taas mahtunut monen moista häppeninkiä. Siitä syystä viikko onkin hujahtanut ohi super-nopeasti. Kulttuuri pläjäys alkoi tiistaina, kun kävin katsomassa Tappari-Lukko -jääkiekko-ottelun. Kyllä kai tuotakin voidaan jonkin näköisenä kulttuurina pitää. Se olikin sitten ensimmäinen lätkämatsi moneen vuoteen, jota on tullut käytyä katsomassa. Tosin ei tuokaan ottelu omaa lompakkoa verottanut. Kulttuuri jatkui torstai-iltana, kun kävimme kuuntelemassa HIFK:n kotihallissa 3 Doors Down nimistä  Jenkki-poppoota. Eipä se mikään ihmeellinen keikka ollut, mutta kyllä sieltä tuli heidän neljä hittikappalettaan bongattua. Yö Hesassa, ja perjantai-iltana katsomaan Erja Lyytikäistä Vuosaareen. Tämä keikka olikin sitten jo parempaa sorttia. Enpä ole ennen nähnyt tai kuullut kenenkään suomalaisen tiluttavan kitaralla tuohon tapaan. Veti kyllä melko tyylikkään keikan. Suosittelen, jos vaan on mahdollisuus päästä kuulemaan.

Iltamenojen vuoksi viikon kuntoilut oli mahdutettava pääosin aamuohjelmaan. Maanantaina tosin ehdein tekemään illalla hiihtolenkin, mutta tiistaina hiihto piti tehdä aamulla, ennen töihin lähtöä – eipä ole ennen tullut lähdettyä hiihtämään klo 6 aamulla – melko rauhallista oli ladulla. Keskiviikko- ja torstaiaamuna kävin matolla hölkkäilemässä tunnin verran, mutta perjantai olikin täysin vapaa päivä – niin treeneistä kuin töistäkin. Kävin tosin katsomassa millainen hotellin kuntosali oli, mutta eipä se juuri houkutellut jäämään.

Lauantaina oli vuorossa Jämi42 Ski. Eli 42 km:n hiihtokilpailu Jämin maastossa. Paikalle oli saatu melko laadukas kärkiporukka. Siellä oli esim. O.B. Hjelmeset, Kari Varis, Tero Similä jne. Tästä syystä meikäläistä ei näy ihan kärkikahinoissa. Itseasiassa sadan joukkoon ei ollut mitään asiaa. Tai ehkä sadan joukkoon olisi ollut mahdollisuuksia, mikäli suksi olisi toiminut. Pitoa kyllä löytyi, mutta luistoa ei pätkääkään. Vaikka keli ei ollut luiston kannalta muutenkaan otollinen, sillä uutta lunta oli satanut yöllä ja kova tuuli pöllytti sitä koko ajan ladulle lisää, niin oma luisto oli muihinkin nähdä tosi surkea. Tasatyöntöosuuksilla ja alamäissä jäin ihan sikana kaikista, mutta taas vuorotahtiosuuksilla ja ylämäissä porukkaa tuli selkä edellä vastaan. Aikaa kului himpun päälle kolme tuntia.  Jotain pitää keksiä ennen Pirkkaa, sillä tuollaisella luistolla menee hermo.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Pinsiön kierros. Sääennuste näytti kovaa lumipyryä ja kovaa tuulta, mutta onneksi sentään suurin lumipyry jäi tulematta. Kova tuuli piti kuitenkin huolen siitä, että aukeilla paikoilla ladut oli tukossa, mutta onneksi metsäpätkillä moottorikelkkalatu oli ihan hiihdettävää. Tuulin kanssa tuli peräkanaa taivallettua 69 km tuulessa ja tuiskussa, ja 50:n kerran järjestetty Piensiön kierros sivakoitua. Kaloreita tuli siis viikonloppuna kulutettua, mutta voi vannoa, että kaikki on kyllä tullut takaisin.

Nyt kun on sen verran vilposta tuolla ulkona, ettei tarkene mennä hiihteleen, niin on pitkästä aikaan taas hyvä hetki päivittää blogiakin. Mitäs sitä nyt on sitten viimeisen kolmen viikon aikana tullutkaan tehtyä. No, tämä viimeinen viikko on ainakin mennyt sisällä oleillessa. Maanantaina tuli vielä käytyä hiihtämässä, mutta sen jälkeen on ollutkin töiden jälkeen aina parikymppiä pakkasta, joten treenit on siirtynyt salin puolelle. Eli mattoa on tullut paukutettua, ja muutaman kerran laitteidenkin puolla olen käynyt.

Muuten tammikuu on ollut salikäyntien ja pyöräilyn osalta tosi hiljaista. Hiihto- ja juoksutreenejä on vuorotellen tullut vaan tehtyä. Hiihtoa on tähän mennessä kertynyt vähän päälle 420 km ja juoksua 250 km. Pirkan hiihtoonkin tuli taas ilmoittauduttua, joten neljä viikkoa olisi vielä aikaa keräillä kilometrejä. Tavoite olisi taas saada tonni rikki ennen Pirkkaa, joten pitkiä pakkasjaksoja ei paranisi helmikuussa enää tulla.

Niin, ja peruin minä sen paljon puhutun akillejänneleikkauksen. Tosin se taisi olla virhe, sillä hetimiten perumisen jälkeen alkoi jänne taas vaivaamaan jokin verran. Kyllä sillä nyt on päässyt juokseen ja hiihtään, muttei se kuitenkaan kuntoon tullut, vaikka se pari kuukautta hyvä olisikin. Eli saa nähdä milloin sitä pitää taas pirautella Oravalle päin.

Loppiaisviikko oli sen puolesta erikoinen, että kaikki neljä työpäivää tuli istuttua Tampereen keskustassa koulutuksessa. Näin ollen työmatkapyöräilyt jäivät täysin tältä viikolta väliin ja piti turvautua auton kyytiin. Onneksi koulutukset alkoivat vasta vähän myöhemmin, joten joka aamu oli hyvin aikaa käydä salilla. Parina aamuna tuli tehtyä jopa reilun tunnin treeni normaalin vajaan sijasta.

Uusi vuosi kun alkoi lumisena, niin siirryin tekemään myös juoksutreenit salin lämpöön, matolle. Tiistaina ja torstaina tuli tehtyä tunnin perushölkät. Matkaa kertyi á reilu 13 km. Perjantaina loppiaisena, kävin tekemässä salilla yhdistelmäharjoituksen. Ensin 40 min salilaitteita ja sen päälle 40 min rauhallista mattojuoksua. Lauantain juoksussa yritin ottaa jo vähän vauhtiakin mukaan harjoitukseen. Ensin 3 km rentoa hölkkää, sitten 5 km / 20 min + 1 km kiihtyvällä vauhdilla, päälle vielä 3 km rauhallista hölkkää.

Nyt kun akillesjänne tuntuu olevan ihan kunnossa, niin nyt on sitten taas muiden kipujen vuoro. Vasen pohje on tällä hetkellä melko jumissa ja tuntuu hieman kipeältä ja kireältä juostessa. Enemmän huolestuttaa kuitenkin oikea polvi, jossa on alkanut tuntumaan samoja oireita, mitä kesälläkin oli ja mikä johti kortisonipiikin ottamiseen. Luulen, että ko. vaiva tuli erään jalkaprässitreenin jälkeen, ja olenkin nyt jättänyt salikäynneillä kyydyt ja prässit vallan väliin. Odotellaan miten tuo polvi lähtee tästä paranemaan.

Hiihtokausikin tuli sitten vihdoin ja viimein avattua. Lunta on tullut nyt sen verran Lamminpään reiteillekin, että sinne on saatu perinteisenkin ladut ajettua. Ei ne nyt missään unelmakunnossa olleet, mutta ajetut ladut nyt kuitenkin, eikä paljasta maatakaan näkynyt missään kohdassa. Vajaan 15 asteen pakkanen meinasi vaan pelotella, jo tällaisen lämpimään tottuneen, jäämään sisälle, mutta onneksi tuli lähdettyä, sillä keli oli ihan sopiva, kunhan vaan veti pipoa vähän syvemmälle. 27 km:n lenkki oli ihan hyvä kauden avaukseksi. Paranisivat nyt vaan hieman nämä hiihtokelit, sillä jalatkin tykkäisivät hiihdosta vähän enemmän kuin juoksusta.

Onneksi joulun aika alkaa pikku hiljaa loppumaan ja saa lopettaa tämän älyttömän mässäilyn. Alkaa suklaan syöminen jo tökkimään. Jouluruokia joutuu kuitenkin vielä pari päivää syömään, sillä kun on ollut kolme päivää mässäilemässä muiden ruokapöydissä, niin nyt pitäisi saada vielä tyhjennettyä oma jääkaappi.

Juoksukilometrejä tuli pitkästä aikaa, yhden viikon sisään, kerättyä oikein hyvä määrä. Jouluviikolla nimittäin meni 70 km rikki. Viimeksi tuollainen määrä on tullut joustua yhteen viikkoon kesäkuun alussa. Jalat eivät ole kapinoineet yhtään vastaan, sillä mitään suurempia kipuiluja ei ole ilmaantunut. Neljänä viimeisenä sunnuntaina on tullut juostua puolimaratonin mittainen lenkki, joten pitkähköt lenkin sujuu jo joten kuten. Vielä pitäisi muutama rauhallinen viikko malttaa taapertaa ja sitten voisi ohjelmaan ottaa mukaan jo reippaampiakin lenkkejä.

Tapaninpäivänän ohjelmaan ei onneksi kuulunut juoksulenkkiä, sillä lenkki olisi voinut olla melko extremeä. Alastarolla nimittäin riitti tuulta ihan riittämiin ja puita oli kaatunut ristiin rastiin vähän joka puolella. Onneksi ei myöskään tullut vietettyä joulupäivän ja Tapanin päivän välistä yötä mökillä, sillä mökiltä pois pääsy olisi ollut hieman hankalaa, kun puut olivat katsaisseet tien monesta kohdasta. Kotosalla ei sentään ollut tuhoja tullut ja sähkötkin olivat päällä kun palasimme sähköttömältä Alastarolta.

Saapui se ensilumi vihdoin ja viimein tännekin päin Suomea. Itsenäisyyspäivänä tuo ihme sitten tapahtui. Harvinaisen pitkään sitä saikin tänä vuonna odotella. Viikon mittaan sitä sitten tuli taivaalta harva se päivä, tosin pääosin melko vetisessä muodossa, joten sohjoa on tässä saanut pyörällä kyntää. Tuuli sentään aloitti sunnuntaina hiihtokauden, mutta minä en vielä vaivautunut rasvaamaan perinteisen suksen pohjia. Ihan niin kova into minulla ladulle ei ole.

Mukavuudenhaluisena siirryin, keskiviikon ulkolipsuttelun jälkeen, kuntosalin puolelle juoksumatolle teputtamaan. Harvinaisen tylsältä se taas tuntuikin. Oikein ihmetyttää, että miten sitä jaksoikin koko viime talven sisätiloissa juosta. No, lauantaina kuitenkin tuli tunti rauhallista hölkkää ja sunnuntaina puolimaratonin verran vielä rauhallisempaa laahustusta. Viikon juoksusaldoksi tuli 55 km, eli ihan mukava määrä tähän kohtaan kuntoa.

Keskiviikkona tuli lopulta saatua langanpäähän Neo-sairaalan leikkaussalikoordinaattori. Eikä hän yhtään yskinyt, vaikka ehdotinkin, vain kuusi päivää ennen leikkausta, että voisiko leikkausaikaa vähäsen siirtää eteenpäin, kun jalka ei nyt olekaan pipi. Sovittiin uudeksi leikkausajaksi 24.1.2012, joten tässä tuli akillesjänteelle kuusi viikkoa lisää testiaikaa. Toivottavasti ei tarvitse mennä puukolle tuolloinkaan.

Kyllä sitä pitää alkaa pikku hiljaa uskomaan, että kinttu kestää jo juoksemista. Kahden viimeisen viikon saldo on reilu 100 km juoksua, eikä minkään oloisia kipuja ole “tarkkailualueella” ollut havaittavissa (monessa muussa paikassa kyllä kolottaa). Hieman liian paljon lyhyessä ajassa on kyllä tullut nostettua kilometrimääriä, mutta tarkoitus on ollutkin yrittää saada mahdollisismman paljon rasitusta akillesjänteelle.

Kahden viikon testijakson päätteeksi tuli tehtyä vielä kolmen päivän juoksuputki. Perjantaina tein tunnin rauhallisen hölkän punttisalitreenin ja työmatkapyöräilyjen lisäksi. Lauantain lenkki oli myöskin tunnin mittainen, mutta sisällytin siihen 4 x 1000 “vetoa”. Vetovauhtina oli n. 4 min/km. Ja sunnuntaina juoksin rauhallista vauhtia puolimaratonin verran. Vähitellen alkaa tuo juoksukin tuntumaan taas juoksemiselta, vaikka vauhti ja kestävyys onkin vielä hukassa, niin täyttä tuskaa ei nuo lenkin sentään enää ole olleet.

Huomenna pitäisi varmaankin sitten soittaa Turkuun ja siirtää, ainakin nyt näin alkuun, leikkausaikaa. Toivottavasti siirto onnistuu sen suurempia sanktioita, vaikka ilmoitus tuleekin näin myöhään ja lähellä leikkaushetkeä.