Talvinen loma tuli nyt sitten vietettyä – pääasiassa hiihdon merkeissä. Nyt on sitten viikko aikaa palautua Pirkan hiihtoon. Ensi viikko pitää siis ottaa hissukseen ja välttää suksien ulkoiluttamista suuremmissa määrin. Hiihtoloman (sellaiseksi se tänäkin vuonna taas muodoistui) saldo, jos molemmat viikonloput otetaan huomioon, oli yhdeksänä päivänä kahdeksan hiihtokertaa ja kilometrejä kertyi n. 380. Myös tavoite, eli tuhat kilsaa ennen Pirkkaa, tuli myös jo täyteen.

Kelit olivat melko vaihtelevat koko viikon ajan. Maanantaina oli muutama aste pakkasta ja uutta lunta oli tullut, joten luisto oli melko nihkeä. Aurinko sentään paisteli vähän, joten oli komea talvipäivä. Ja kun hiihtolenkkikin tuli jätettyä tarkoituksella vain komenkympin mittaiseksi, niin nihkeä luistokaan ei paljon haitannut.

Tiistain vastaisena yönä oli tullut jälleen vähän uutta lunta, mutta lämpötila oli puolestaan nollan tuntumassa. Liikkeelle lähdin tavallisella purkkivoidellulla suksella, mutta kilometrin jälkeen käännyin takaisin, kun suksen pohja alkoi jäätymään ja keräämään lumipaakkua. Kävin vaihtamassa alle Ficherin Zero -pitopohjasuksen, jonka pitoalueelle suihkautin jäänestoainetta. Nyt suksi pelasikin pääosin mainiosti. Ainoastaan muutamaan otteeseen joutui 50 km:n lenkillä lumia raapimaan pois suksen pohjasta. Koululaisia oli suurissa määrin myös liikenteessä, ja ko. keli varmaan pilasi heiden hiihtoinnostuksensa loppuelämäkseen.

Keskiviikkona lähdin jälleen liikenteeseen Zero:lla, sillä kuvittelin lämpötilan hiihdon aikana nosevan nollan tuntumaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pakkasella pysyttiin koko matkan ajan. Pito ei siis ollut edellisen päivän kaltainen, mutta melko mukavasti 55 km:n lenkistä selvittiin. Torstaina olisikin ollut taas selvä zero-keli, sillä jo keskiviikkoiltana lämpötila nousi nollaan, ja vähän ylikin, ja pysyi siellä koko torstaipäivän. Torstai oli kuitenkin huilipäivä, joten hiihtokilometrejä ei kertynyt tuolloin yhtään.

Perjantaina olikin sitten taas pakkasta, joten ladut olivat sitä myöden melkoisen liukkaat torstain suojakelin jäljiltä. Liisterisuksi olisi ollut varmaankin paras vaihtoehto pidoltaan, mutta sen verran oli roskaa tullut puista laduille, että purkkivoide pysyi paremmin puhtaana. Lenkki meinasi loppua jo parin sadan metrin jälkeen, kun kaarsin ysikympin mutkasta alikulkutunneliin ja kaaduin jäiseltä ladulta pääedellä tunnelin seinään. Vähän aikaa siinä tavaroita keräiltiin ja kokeiltiin oliko pää yhtenä kappaleena sellaisen kumauksen jälkeen. Pää jomottaen matka kuitenkin jatkui  ja viisikymppinen tuli taas lykittyä. Sen verran liukas oli keli, että aikaa kului vain 3:36 – lähes Haku-Veikon aikoja.

Lauantain lenkille olikin taas vaihteeksi saatu uutta lunta, ja kun latua ei oltu ajettu kaikilta osin ja matkan aikana tuli vielä taivaaltakin lisää lunta, niin nahkeeta meno taas oli. Viisikymppiä tuli kuitenkin tehtyä, mutta yli puolituntia hitaammalla ajalla kuin edellisenä päivänä. Myös perjantain tasatöntöurakka oli saanut kädet melko kipeiksi, joten päivän urakka tuntui jo hieman tuskaiseltakin.

Sunnuntain reissun pituudeksi oli laskettu 40 km, sillä sellaisella määrällä tulisi tämän talven hiihtotonni rikottua. Jälleen oli yöllä tullut useita senttejä uutta lunta, mutta kun lähdin matkaan vähän myöhempään, niin ladut oltiin ehditty jo ajamaan, joten luisto oli olosuhteisiin nähden ihan ok. Vielä kun aurinkokin paisteli, niin talviloman viimeisestä hiihtolenkistä muodostui ihan mukava.