Pirkanhiihtopäivän illalla olo oli sen verran hyvä, että suunnitelmissa oli, että maanantaina voisi tehdä normi satsin, eli pyörällä töihin, aamulla salille ja illalla ehkä pieni hiihto. Mutta niin kuin sanonta kuuluu: “yksi yö voi kaiken muuttaa” kävi totettn myös tässä tapauksessa. Maanantain aamuherätys oli sen verran kankea, että salille oli turha lähteä, sillä sen tiesi etukäteen, että istuskeluksi se siellä olisi mennyt. Nivuset olivat myös melko kipeät, eli illan hiihtokin saisi jäädä väliin. Pyörällä kuitenkin runttasin töihin jotta saisi edes vähän liikettä jäykkiin niveliin.

Tiistaina työmatkapyöräilyn lisäksi kävin kokeilemassa miltä hiihto mahtaisi tuntua. Hieman väsynyttä meno oli ja nivusetkin vielä alkumatkasta kivisti, mutta sen verran hyvän oloinen keli oli, että 28 km tuli suksittua.

Keskiviikkoaamuna  piti ottaa auto alle, sillä töiden jälkeen oli sellainen kaupunkimeno, että tänään ei pyörällä päässyt lähtemään. Salilla kuitenkin kävin. Illan hiihtokin jäi väliin, sillä töiden jälkeen piti mennä työpaikallamme alkuvuodesta asti olleen ranskalais-harjoittelijan syntymäpäivälounaalle. Kovin on ranskan-äijä oppinut suomalaisille tavoille alkuvuoden aikana, sillä saunassa on kuulemma käynyt jo useamman kerran ja avannossakin, pilkkimistäkin on ollut ohjelmassa. Tai poikahan tuo vielä on, sillä 21 vuotta tuli vasta mittariin. Hiihto kun jäi väliin, niin illalla oli hyvää aikaa käydä katsomassa vähän uutta hiihtokalustoa. Lielahden Sporttia-Pekkaan mentiin Tuulin kanssa ensin katsomaan löytyisikö sieltä haaveiltuja Karhun pitopohjasuksia, mutta Karhua ei kaupasta löytynyt, mutta Peltosen vastaavaa löytyi. Myyjä tuntui kuitenkin olevan sen verran pihalla ko. lipsuttimista, että siirryimme naapuriin InterSportiin. Eipä ollut sielläkään Karhuja, tai edes Peltosia, mutta Fischerin pitopohjaiset CRS Zerot myyjä sai puhuttua mukaan. Tosin sukset sai vain Tuuli, sillä sen verran pieniin oli varasto käynyt, että itselleni ei sopivaa paria löytynyt. Uusi lasti olisi kuulemma kuitenkin tulossa lähipäivinä ja varasin yhden parin itselleni.

Torstaina Tuulilla “onneksi” meni töissä sen verran pitkään, että nappasin hänen uudet Zerot alleni ja lähdin testaamaan eilisen ostoksen. Alkumatkasta lämpö oli +2 asteen luokkaa ja latu oli vähän kostea ja pehmeä, ja luisto ei ollut kovin kummoinen, mutta pito oli täydellinen. 8 km:n jälkeen latu alkoi muuttumaan vähän rapsakammaksi ja luisto parani selvästi, mutta pito pysyi edelleen täydellisenä. Latu oli paikoin todella roskainen, mutta pitopohjasukseenhan roskat eivät tarranneet. Välillä vauhti välillä hiljeni, kun riittävä määrä neulasia ja risunpätkiä sattui suksen alle, mutta mitään suurempaa tökkimistä ei ollut. 12 km:n jälkeen latu muuttui jäiseksi ja erittain liukkaaksi. Muutama lipsupotkukin jyrkimmissä mäissä tuli, mutta vain pari ja ne meni huonon potkun piikkiin. 32 km tuli hiihdettyä ja väkisin piti itsensä kammeta ladulta pois, sillä niin nautinnolinen hiihtokerta oli meneillään. Kaikki ylämäet pääsi ylös suorilla hiihtäen (mukaanlukien Horhan mäki).  Suksi oli aivan loistava, ja sellaiset oli saatava itsellekin… mahdollisimman pian.

Perjantaina tuli soitettua Tampereen kaikki InterSportit läpi, mutta missään ei ollut enää Zeroja hyllyssä. Muutamaan paikkaa oli vielä tänä talvena tavaraa tulossa, mutta toimitukset olivat jumissa satamassa ahtaajalakon vuoksi. Ei ollut siis odotettavissa, että varaamani sukset olisivat kovin pikaisesti saatavilla. Onneksi Häjään urheilukaupassa oli tavaraa vielä hyllyssä, joten sinne oli lähdettävä. Töistä tuli lähdettyä vähän aikaisemmin pyöräilemään kotiinpäin ja kotoa heti  ajamaan Häijäätä kohti. Ja sieltähän sopiva Zero-pari löytyi. Äkkiä luistot alle ja ladulle. Oliko syynä kovat odotukset, torstaita jäisempi keli vai liian jäykkä suksi, mutta pito ei ollut läheskään sitä luokkaa mitä se oli ollut edellisenä päivänä Tuulin suksella. 32 km tuli kuitenkin hiihdettyä, vaikka vähän pettymys illan hiihtokeikka olikin. Mutta kyllä pitopohja kuitenkin oli parempi vaihtoehto kuin mitä liisterisuksi olisi ollut noilla likaisilla laduilla.

Lauantaiaamusta ennen kahdeksaa kiinnitin uudella innolla uusia suksiani jälleen monoon. Hieman parempipitoiselta suksi tänään tuntui, ja kun pakkasta oli 6 astatta ja aurinko alkoi paistaa pilvettömältä taivaalta, niin tiedossa oli mitä mahtavin hiihtopäivä. Suuntasin reitin kohti Pirkan uraa ja katsomaan tulisiko aamulla lähteneitä reppu-Pirkan hiihtäjiä vastaan. Käännyin Pirkan uralta takaisinpäin siinä vaiheessa kun Rokkakoskelle johtavat alamäet alkoivat, sillä ei huvittanut hiihtää niitä uudestaan ylöspäin. Upeassa auringon paisteessa valkoiset puhtaat ladut johtivat seuraavaksi Porintielle ja sieltä Virelän kautta kotiin. Koko 60 km lenkki meni pääosin hyvin pitävällä ja luistavalla suksella, joten kyllä pitää olla ostokseen ihan tyytyväinen. Zerot siis joutuivat heti kovaan koitokseen, sillä 20 tuntia muoveista oton jälkeen niillä oli hiihdetty jo yli 90 km.

Sunnuntaina aamuyöstä oli satanut jokunen sentti kevyttä pakkaslunta, joten Zeroilla oli edessä uusi kelihaaste. Uusi lumi oli heikentänyt luiston edellisiin päiviin verrattuna heikoksi, mutta pito oli ihan hyvältä. Alkumatkasta sateli vielä vähän uutta lunta, mutta tunnin hiihdon jälkeen alkoi aurinko pilkistämään pilvien takaa. Luistokin alkoi paranemaan pikkuhiljaa, kun aurinko alkoi lämmitämään latua. 56 km rauhallista hiihtoa kertyi tällekin päivälle, joten tästä viikosta taisi tulla tämän talven kilometririkkain (jos ei oteta lukuun talvilomaviikkoa).

MaSa:lle onnittelut HiSu:sta tulleesta ensimmäisestä veteraani-SM -mitalista.

Jos viime viikko meni suurin piirtein suunnitelmien mukaisesti, niin männä viikko meni sitten täysin suunnitelmien vastaisesti. Heti maanantaina täytyi pitää lepopäivä, kun sunnuntai-iltana oli kuumetta ja kun olin pois töistäkin, niin ei oikein ladulle voinut lähteä.

Tiistaina alkoi sitten pakkanen kiristymään, mutta lähdin kuitenkin pyörällä töihin. Aamun pyöräily meni vielä suht mukavasti, mutta illalla oli pakkanen kiristynyt muutamalla asteella -18 asteeseen ja oli siinä kinthaalla, että päällä oleet kamppeet olisivat olleet liian kevyet kyseiseen keliin. Sen verran hyytävä reissu oli, että kotiin päästyä tuli vain laitettua tuli takkaan ja jätettyä hiihtoreissu väliin.

Keskiviikkoaamuna pakkasta oli yli parikymmentä astetta joten pyörä pysyi tallissa ja salille tuli kurvattua autolla. Illalla pakkanen oli laskenut -17 asteeseen ja pienen harkinnan jälkeen tuli lähdettyä ladulle. Sen verran kova myräkkä ladulla oli, että reissu jäi 20 km mittaiseksi. Lamminpään harjulla meno tuntui välillä hengenvaaralliselta, kun ladulle oli katkennut puita ja koko ajan sai olla varuillaan, ettei joku lumen painosta taipunut mänty katkea päälle. Onneksi niskaan tuli puista vain lunta.

Torstain lämpömittari pysytteli koko päivän -20 asteen tuntumassa, joten lepopäivä tuli tästäkin.

Perjantaina tuli käytyä sentään salilla, mutta muuten mukavuuden halu vei voiton ja illan hiihdon väliinjättämiselle tuli keksittyä riittävästi perusteita.

Viikonloppuna tuli sentään tehtyä kaksi 40 km:n hiihtoa, mutta uusi lumi hidasti hiihtovauhtia sen verran, että pidemmät lenkin jäi tekemättä. Akillesjännekin aloi taas vihoittelemaan vähän enemmän, se ei ilmeisesti tykkää näin leppoisista viikoista.

Ensi viikko näyttää kyllä pakkasten puolesta hyvältä, mutta uutta lunta näyttäisi tulevan jonkin verran, joten kovin liukkaita hiihtokelejä ei ole tiedossa.

Nyt tuli hommattua ihan ultimate henkilövaaka. Sillä saa selville rasva%, lihasmassa% ja kaikkee, jopa oman painonsa. Joo.. tiedetään.. kyllähän tuo vähän turhamaisuudelta tuntuu (ja varmaankin myös sitä jossainmäärin on), mutta jos tuo antaisi vaikka vähän enemmän innostusta jenkkakahvojen hävittämis-operaatiossa. Rasva% näytti olevan siellä säälittävän ja naurettavan välimaastossa ja sille tarvisi saada tehtyä jotain. Toivottavasti tämä uusi härveli auttaa tuon tavoitteen toteutumisessa, vaikkakin viime aikojen ruokailutottumukset eivät oikein edesauta sitä. Edellinen vaaka sai toimittaa virkaansa vain vuoden puolitoista, mutta sen antamiin lukemiin ei tullut oikein luotettua, vaikka sekin tuli hommattua, koska sitä edelliseen vaakaan tuli luotettua vielä vähemmän. Yksi huono puoli tässä uudessa Omronissa on, sillä se näyttää painoksi puoli kiloa enemmän kuin edeltäjänsä.

Loppuviikosta kiristyneet pakkaset haittasivat taas vähän ulkoliikuntaa. To ja pe -aamuina kun pakkanen painui lähemmäksi -20 kuin -15 astetta, niin jätin suosiolla työmatkapyöräilyn väliin. Torstai-iltana oli myös sen verran pakkasta, että hiihtolenkkikin jäi väliin. Perjantainakaan ei päässyt paikkaamaan torstain huilia, sillä illalla tuli käytyä kohottamassa rasva%:a ja sen päälle leffassa katsomassa Holmesia… Scherlock Holmesia. Tosisaalta kyllä perjantain lämpötila olisi jättänyt hiihdot muutenkin väliin. Muuten treeniviikko meni suunnitelmien mukaisesti.

Lauantaina pakkanen näytti enää -15 astetta joten ladulle pääsi lähtemään. Pipo jäässä hiihto eteni. Välillä paleli varpaita, välilä sormia, mutta muuten pakkasesta ei ollut vaivaa. Tavoiteltu 47 km tuli täyteen. Jotain äijää ei tuntunut pakkanen haittaavan ollenkaan, sillä hän paineli menemään lippalakki päässä. Hänellä oli varmaankin jo aikaisemmin järki jäätynyt.

Sunnuntaina lähtö laduille vähän viivästyi, kun odotteli, että aamun -20 pakkanen vähän hellittäisi. Puolen päivän jälkeen -15 asteessa sitten tarkeni lähteä taas suksimaan. Alusta asti meno oli jotenkin väsyneen tuntuista. Pitopuolen kanssa oli ongelmia koko matkan ajan, mutta onneksi luisto edes pelasi. Lenkin puolenvälin jälkeen alkoi matkan tekeminen painamaan toden teolla ja alkoi olla melko vetämätön olo, mutta oikaisuja ei 52 km:n lenkkiin tullut tehtyä. Neljän tunnin ajan alitusta lähdin hakemaan, mutta loppumatkan iskusta huolimatta 5 sekunttia aika ylittyi… kyllä harmitti :). Kotiin päästyä oli melko hakattu ja vetämätön olo, ja syy muutenkin tahmeaan menoon löytyi kuumemittarista. Maanantaista tuli huilipäivä.

Vihdoinkin nuo vuoden vaihteen tienoilla alkaneet kovat pakkaset hellittivät ja ulkoliikunnan pystyi jälleen aloittamaan. Lähempänä -20 asteen pakkasilla jätin suosiolla sukset ja polkupyörän talliin ja alistuin autoliikuntaan ja palapelin tekemiseen.

Tällä viikolla pakkaset ovat olleet inhmillisiä, pysyen alle -10 asteessa, joten töihinkin pystyi taas pyöräilemään. Pyörätietkin on saatu ajettua suht. hyvään kuntoon joten ilman suurempaa tuskaa on saanut fillaroida. Vielä kun vaihdoin ketjut ja kaikki takapään rattaat, niin rutinat ja ketkun ylihyppelytkin ovat loppuneet.

Hiihdon puolella pitkät lenkit alkoivat viime viikon sunnuntaina, kun teimme KooVee:n viisikon kanssa randonnee hiihdon Pirkkalan latuihin tutustuen. Pirkkalasta Lempäälän Hakkariin ja takaisin ja välissä pieniä lisälenkkejä, niin siitä kertyi 54 km:n lenkki ja aikaa kului vajaat 4,5 h. MaSi:lle kiitos järjestelyistä ja saunasta. Komeet ovat ladut Pirkkalassakin, vaikkei Ylöjärveä voitakkaan ;).

Tälle viikolle on kertynyt viiden kerran aikana 175 hiihto-km:ä. Viikolla kolme 25 km lenkkiä ja viikonloppuna 40 ja 60 km. Ainakin nyt viikonloppuna on ollut niin mahtavat hiihtokelit, ettei paremmasta väliä. Pitää, luistaa ja jaksaa… olis voinut olla jo vaikka Pirkan Hiihtokin. Ikuri – Lamminpää – Julkujärvi – Koukkujärvi -akselilla ladut ovat pääosin upeassa kunnossa ja maisemat sitäkin hienommat.

Juoksua ei ole tullut vielä metriäkään tälle vuodelle, mutta niin se vähän on ollut tarkoituskin. Oikea akilles ilmoittelee edelleen itsestään hiihdonkin aikana, mutta ei ole mennyt huonompaankaan suuntaan. Vasen aj. on tullut suht. hyvään kuntoon eikä enää kipuile edes aamuisin. Alkutalvesta vaivannut lonkkakin on jossain vaiheessa huomaamatta parantunut – varmaankin siitä kun on jättänyt juoksut väliin.

Toivottavasti hiihtokelit säilyvät juuri tällaisina kuin ne nyt ovat, niin pääsee reenaamaan Pirkkaa varten oikein kunnolla.

Parempaa vuotta on syytä toivoakin, sillä vuosi 2009 ei mennyt alkuunkaan suunnitelmien mukaisesti. Vuosi alkoi heti jalkavaivoilla, ja jalkapohjakivut estivät juoksukilometrien keräämisen. Onneksi tammikuussa pääsi jo hiihtämään suht mukavasti. Kunnon juoksumääriä alkoi saamaan vasta helmikuun loppupuolella ja silloin näytti siltä, että jalkavaivat olivat lopullisesti (tältä erää) takanapäin. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna tuli hiihdettyä kymmenes Pirkanhiihto, ja koko talven hiihtomäärä oli n. 1500 km.

Keväällä juoksu alkoi kulkemaan mukavasti. Huhtikuun alussa talvikauden viimeisessä TeivoCupissa tuli tehtyä uusi oma reittiennätys kun aika painui ensimmäistä kertaa alle 18 minuutin (17:49).  Huhtikuun loppupuolella Loimaan Savihölkässä tuli myös hyvä aika 6.8 km reitillä, 24:34, sijoitus neljäs. Toukokuun alussa kävin juoksemassa Lempäälässä Idea-Park -juoksussa uuden puolimaratonennäkytykseni, 1:21:09, sijoitus kolmas. Seuraava juoksutapahtuma olikin vasta kesälomalla heinäkuun puolessa välissä, kun kävin juoksemassa Oripäässä Ori-hölkän joka meni myös yli odotusten, sillä tuloksena oli ensimmäinen kisavoitto. Kunto tuntui nyt niin hyvältä, että päätin lähteä sitä seuraavana viikonloppuna Hämeenlinnaan koittamaan josko puolimaratonilla menisi jo 80 minuutin raja rikki. Eipä mennyt, eikä tullut edes uutta ennätystä. Ennätysten tekeminen jäi siis tuleviin kisoihin. Kisat loppuivat kuitenkin tähän, sillä kesän mittaan alkoi akilesjänteet oireilemaan ja syksyn puolella estivät harjoittelun kokonaan. Tilanne ei parantunut syksynkään jälkeen vaan koko loppu vuosi meni jänteiden kanssa tuskaillessa ja juoksulenkkejä haikaillessa.

Suunnistuskausi alkoi taas normaaliin tapaan huhtikuussa Tampereen iltarasteilla ja länsirannikon kisoilla. Kevät ja kesä tuli käytyä melko ahkerasti metsän puolella. Mikkeli-Jukolassa tuli juostua osuus Metso Automationin joukkueessa – ensimmäistä kertaa lamppu päässä, vaikka ei lampulle kovin paljon käyttöä ollutkaan. Heti seitsemän viikon kesäloman (sis. 4 viikkoa lomautusta) aluksi suuntasimme Norjan Bodoseen rastiviikoille. Siellä ei tuloksellisesti kauheasti jäänyt käteen, mutta muuten se oli elämykksellinen puolitoista viikkoa. Seuraavat kolme viikkoa tuli suunnitettua ja juostua Punkalaitumen mökiltä käsin. Tämän jälkeen suuntasimme auton nokan kohti pohjoista ja Utsjokea jossa osallistuimme Tuulin kanssa Tunturisuunnistuskisaan. Täällä alkoivat akillesjänteet ensimmäistä kertaa vaivaamaan todella pahasti. Viikon Utsjoen -loman jälkeen ajoimme viikoksi Ylläkselle jossa järjestettiin Rogainingin EM -kisat ja jossa osallistuimme Tuulin kanssa 24-tunnin sarjaan. Tämä kisa oli viimeinen niitti akillesjänteille. Sain jänteeseen pariin otteeseen kortisonia ja hieman vaivat tuntuivatkin helpottuvan. Seuraavan kerran suunnistusta kokeilin vasta syyskuun lopulla Jämin suunnistusmaratonilla, mutta siellä kisa jäi lyhyeen, sillä 5 km:n jälkeen nilkutin maaliin akillesj. entistäkin kipeämänä.

Pyöräilykilometrejä kertyi reilu 3700 km. Lähes kaikki tuli työmatkapyöräilystä jota tulikin harrastettua läpi vuoden. Loppuvuoden pari kylmemää viikkoa rajoitti pyöräilyä ja näin tavoiteltu 4000 km:n raja jäi rikkomatta.

Punttisalilla tuli käytyä myös läpi vuoden, lukuunottamatta kesälomakautta. Lokakuun alusta aloin käymään Kuntokeskus Sykkeellä johon ostin vuoden salikortin. Juoksutauon vuoksi salikertoja alkoi kertymään 3 kpl/viikko.

Pitkästä aikaa joulukuussa tuli jo sen verran lunta, että pääsi hiihtämään. Ennen vuoden vaihdetta olikin tullut jo ensimmäinen sata kilometriä hiihtoa täyteen. Hieman akillesjänteet oireilevat hiihdonkin aikana, mutta ei niin paljon, että minut saisi hiihtoladuilta pois.

Vai onko törkeätä viitata pientä pyörälenkkiä talvisodan ihmeeseen ja 105:een kunnian päivään. Pyörälenkki olisi pitänyt tehdä vasta viikkoa myöhemmin, sillä silloin olisi ollut tasan 70 v talvisodan alkamisesta. Mutta olkoon nyt tämän päivän pyöräily sitten aikaistettu juhlapolkaisu. Vähän taistelun piirteitä reissussa oli, sillä vaikka viimepäivät ovatkin olleet suht leutoja, niin tämä aamu olikin sitten vuorostaan viileämpi ja pyörään uudelleen vaihdetut kesäkumit ja lukkopolkimet toivat pientä lisävalppautta kuuran liukastamille teille. Aamuhämärissä kello 7:30 lähdin sotkemaan kohti Alastaroa. Jos liukkautta ei oteta lukuun, niin alku sujui mukavasti auringon alkaessa nousta. Parin kympin jälkeen alkoi kuitenkin huono vaatetus tuomaan ongelmia, sillä pari sukkakerrosta ei riittänyt pitämään varpaita lämpiminä ja jouduinkin Lempäälässä pysähtymään vähäksi aikaa lämmittelemään varpaita. 10 min tauon jälkeen matka jatkui vielä vähän matkaa auringon paisteessa, mutta 50 km:n paikkeilla sumu pimensi auringon joten taivaalta ei tullut apuja varpaiden lämpimänä pitämiseen. N 55 km:ssä Krääkkiössä jouduin pysähtymään toistamiseen hieromaan varpaitani lämpimäksi. Punkalaitumelle oli matkaa tunnin verran ja suunnittelin suraavan varvashuoltotauon sinne. 80 km tuli täyteen P:laitumen keskustassa, mutta jätin tauon pitämättä vaikka varpaat olivatkin jälleen jäässä, mutta kun tunto oli vielä tallella, niin polkaisin viimeisen 25 km samaan putkeen. N. 4 tunnin 45 minuutin polkemisen jälkeen saavuin perille jossa lämmin suihku odotti. Vaikka kylmien varpaiden kanssa on ikävä pyöräillä, niin vielä tuskallisempaa oli se, kun lämpimässä suihkussa alkoi veri kiertämään taas varpaissa. Tuntui siltä kuin kymmenen uloketta jalkapöydässä olisi juuri räjähtämäisillään. Reissun jälkeen pystyi hyvällä omallatunnolla istumaan äiteen lihapatojen ääreen.

Viikolla pääsi pitkästä aikaa taas juoksunkin makuun, sillä ti, to ja la tein rauhallisen n. 30 min juoksulenkin. Tosin ensimmäinen kokeilu oli jo viikko sitten lauantaina kun kävin RiLe:n ja MaSa:n kanssa Turussa n.7 km lenkillä. Jaa mix Turus? No kun siellä oli silloin Apulannan keikka ja sitä piti tietenkin käydä katsomassa. En tiedä kumpi oli pahempi koitos akillesjäneille, reilun puolen tunnin juoksu, vai puolentoista tunnin hyppely keikalla.

Juostessa akillesjännekivut eivät vaivaa, mutta aamuisin ne ovat aika jäykät ja kipeät. Pienen kävelyn jälkeen jäykkyys ja kipu häviää, mutta tuskin tuo ihan terveen jänteen merkki on. Joka tapauksessa juokseen on vähän päästy joten jotain valoa tunnelin päässä näkyy. Onko se valo sitten auringon valoa vai onko se kajo kipinöistä joita sinkoilee kun tunnelin päätä hitsataan kiinni… saa nähdä.

Palapeliurakankin kimppuun on jo muutamana ehtoona päästy ja talvikauden ensimmäiset n. 100 palaa ovat löytäneet paikkansa. Vielä tosin on tuhansia ja taas tuhansia jäljellä.