Puolangan KRV 2010

Toinen lomaviikko meni helteisissä merkeissä Puolangalla. Tuolloin nimittäin suunnistetiin Kainuun rastiviikkoja ristiin rastiin Paljakan maastoja. Sen verran lämpimiä ja hyttys täyteisiä päivät olivat, että muu etukäteen suunniteltu liikunta-aktivitetti jäi melko vähiin. Pitemmät pyöräilyt jäivät lämmön vuoksi väliin ja kansallispuiston vaelluksen lämmön sekä hyttysten vuoksi. Kisojen välipäivien aamuina sekä sunnuntaina tuli sentään juoksulenkit tehtyä, joten neljän suunnistuskerran lisäksi kertyi juoksua n.45 km.

Ensimmäisenä kisapäivänä suunnistettiin Latvajärven kartalla ja matkana oli 7.6 km. Lämpömittarissa oli asteita 28 ja aurinko porotti täydeltä terältä, joten hiki tuli pintaan jo 2.5 km lähtöpaikalle tarpomisen aikana. Alku lähti ihan kohtalaisesti liikkeelle ei mitään täydellisiä rasteille tuloja, mutta ei mitään kauhean isoja kiertojakaan. Kasi rastille tuli sitten ensimmäinen vähän isompi haku, ja yhdessä kivisessä takarinteessä sitten seistiin ja ihmeteltiin mihin sitä oltiinkaan tultu, vaikka vasta muutama minuutti sitten tuli ajateltua, että “hyvinhän tämä sujuu”. Jokunen minuutti siinä tuli ylimääräistä pyörittyä ennenkuin omaan rastiin törmättiin. Seuraavat kuusi rastia meni taas ihan kohtalaisesti. Välillä piti laittaa jo kävelyksikin, sillä laskettelurinteen päälle kapuaminen siinä helteessä alkoi vähän piiputtamaan kuntoa. 15. rasti oli laskettelurinteen alapäässä ja sinne tuli tehtyä tarkoituksella polkukierto, sillä ajattelin, että jyrkkä alamäki voisi olla mukavampi juosta alas hyvää polkua, kuin ehkä kivistä rinnettä pitkin. Reitinvalinnan hyvyyttä on vaikea arvioida, sillä ko. suht helpolle rastille tuli tehtyä reissun toinen ja tyhmin pummi. Meni vaan tiheikön vihreä, metsän valkoinen ja laskettelurinteen keltainen sekaisin, ja sen tietää mitä siitä seuraa. Loppu meni taas ihan normaaliin tapaan joten ihan tyytyväinen voi olla ensimmäiseen päivään, sillä en jäänyt edes tuloksissa viimeiseksi.

Edellisen ja ensimmäisen kerran kun KRV:llä tuli oltua, niin maastot olivat hienot sotkamolaiset kangasmaastot ja samanlaista vähän odotti täältäkin, mutta haaveeksi se jäi. Ei koko Kainuu näemmä olekkaan pelkkää kangasta.

Toisen päivän kartta oli Hulminkulju. Aamulla oli tullut vettä ja ukkostanut, ja lähtö oli reilusti ennen puoltapäivää joten lämpötilakaan ei ollut päässyt vielä nousemaan kuin 22 asteeseen. Aurinko alkoi kuitenkin jo pilkistämään pilvien välistä, joten lämmintä oli metsään taas tiedossa. Matka oli pidentynyt km:llä ensimmäisestä päivästä, eli oli nyt 8.6 km. Alku meni tälläkin kerralla ihan mukavasti, pientä koukkua, mutta ei hukassa. Tätä iloa tosin riitti vain neljän ensimmäisen rastin verran, sillä viidennelle rastille meno meni pitkäksi enkä meninannut saada itseäni kartalle ollenkaan. Pienen kartoituksen jälkeen rasti löytyi, mutta minuuttejakin kului. Seuraava rastiväli olikin sitten viikon kivuliain, sillä vähän rastilta lähdön jälkeen juoksin ampiaispesään ja ne pirut pääsi tempaisemaan molempiin pohkeisiin useamman piston. Hieman siinä pasmat sekosivat, mutta onneksi pääsin kartalle taas suht pian. Vähän ennen seuraavaa rastia sitten juoksin vielä piikkilankaan ja seuraavat kirosanat tulivatkin yllättävän pian edellisistä. Loppumatka menikin sitten suht normaaliin tapaan. Pari kolme vähän isompaa koukkua tuli kyllä tehtyä, mutta ne ei tämän tasoiselle eksyjälle ole mitään katastrofeja. Sijoitus oli ensimämisen osakilpailun luokkaa.

Kolmannen päivän lähtöön piti kivuta laskettelurinteen päälle. Lämpöä oli 25 astetta ja aurinko helotti. Paita oli siis märkänä jo ennen lähtöpiippausta. Tällä kertaa suunnistettiin Latvavaaran kartalla ja matkana 8.7 km. Matkaan pääsin sarjani H35A toiseksi viimeisenä, eikä muutenkaan lähtijöitä minun jälkeeni enää montaa ollut. Se tarkoittaisi sitä, että metsässä voisi olla hyvinkin yksinäistä. Epäilykseni piti paikkansa. Vaikka ensimmäisille rasteille mennessä vielä porukkaa näkyikin, niin kakkosrastin 8 minuutin pummi tiesi sitä, että lenkin kaukaisimmassa osassa ei porukkaa paljon tulisi näkymään. Kakkos rastin katastrofin jälkeen liput löytyivät taas jonkin aikaa ihan mukavasti. Kuudennen rastin jälkeen alkoi metsä hiljenemään ja sain mennä monta rastiväliä näkemättä ketään muuta. Onneksi takalenkin rastit löytyivät suht hyvin, sillä paikannusapua ei muista olisi ollut. 13. rasti oli maineensa veroinen. Tälle tuli nimittäin viikon isoin haku. Rastiväli oli reilu 800m pitkä ja siinä noustiin rinnettä viistosti ylöspäin. Rasti oli rinteessä jossa ei ollut muuta kuin miljardi muurahaiskekoa ja korkeuskäyrää. Yläpuolelta tuli mentyä ohi vaikka rastille lähestymisen tein kävellen ja jokaisen kusiaispesän kiersin. Kiinni ei saanut mistään. Vihdoin ja viimein löysin suunnistajan joka tiesi tarkkaan missä meni ja niillä avuilla sitten omakin rasti löytyi. 16 minuuttia siinä meni ylimääräistä aikaa. Yksi rasti meni sitten välissä ihan hyvin, ennenkuin tuli kolmas katastrofi. Taas mentiin helpohkoa rasti yli oikein kunnolla, mutta onneksi laskettelurinne pysäytti lukemaan karttaa. Tässä tuli ehkä 8 min pummia. Noilla kolmella rastilla tuli pummia yhteensä ainakin 34 minuuttia, se on aika paljon 110 min suorituksessa. Sijoitus oli odotetusti viimeinen ja yhteistuoksissakin tuli muutama sija takapakkia.

Neljännen päivän lähtö oli taas aikaisemmin aamupäivällä ja lämpötila oli yön sateiden jälkeen vain 20 astetta. Rakennusjärven maastoon pääsin lähtöpaikaltani kolmantena joten uria ei metsästä alkutaipaleelta löytyisi ja muutenkin olisi ainakin vähän aikaa melko hiljaista. Edellispäin pummit olivat saaneet suunnistukseen varovaisuutta ja ensimmäiset rastit tulikin mentyä melko varovaisesti. Liput kuitenkin löytyivät yllättävän hyvin ja viimeiseen kisaan tulikin tehtyä varmaan viikon paras suoritus. Suurin haku tuli tehtyä kun etsin karttaan merittyä joen ylityspaikkaa.

Ihan mukava viikko oli, vaikka tulikin taas todistettua kuinka surkea suunnistaja sitä onkaan. Vaikka olisi tehnyt omasta mielestään täydellisen suorituksen, niin siitäkin huolimatta kärjelle olisi jäänyt melkein 20 minuttia ja sijoitus olisi ollut viimeisellä neljänneksellä. Maastot oli pienoinen pettymys, mutta kun vertailukohtana oli Sotkamon nopeakulkuiset kangasmaastot, niin odotuksetkin olivat varmaan liian korkealla. Toisaalta näillä helteillä kangasmaastoissa kiitäminen olisi voinut olla melko tuskaista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *