Keikkuva kevät armahti keskiviikkona ja soi hienon sään kauden ensimmäiselle metsäsuunnistukselleni. Nokian kivikoissa eteneminen tuki oivasti sitä päätöstä, ettei tänäkään vuonna kannata lunastaa suunnistuslisenssiä ja alkaa kiertämään kansallisia kisoja. Sen verran takkuista oli metsässä eteneminen, ettei siitä kannata sen enempää kertoa.

Viikon pää-häppeninki oli lauantaina. Nyt kun taas työskentelee “hullujen” kanssa, niin sitä ajautuu kaiken näköisiin hullutuksiin, ainakin jos on kysymys jalkapelillä liikkumisesta. Homman nimi oli Hervannan Hulluttelu ja paikkana Hervannan laskettelukeskus. Lähtöpaikkana oli laskettelukeskuksen nuotiopaikka ja kääntöpaikkana rinteen yläasema. Korkeuseroa n.60 m, matkaa edestakaisin pyörätietä pitkin n.1.6 km ja suorinta tietä n. 700 m. Lähtöaika klo 10, aikaa 6 tuntia, saa suorittaa.

Urakkaan lähti 7 hulluttelijaa ja lisäksi kaksi tuli vähän myöhemmin. Pyörällä liikenteeseen lähti kaksi henkilöä, joista minä olin toinen. Loput lähtivät sauvojen kanssa tai ilman kapuamaan joko lumista/jäistä rinnettä ylös tai sitten hieman kiertäen sulaa metsäpolkua pitkin.

Olin liikkeellä maastopyörällä, koska osa valitsemastani pyöräilyreitistä oli karkeaa soraa. Sää oli aurinkoinen ja lämpöä oli jokunen aste. Lämpötilalla ei sinänsä ollut merkitystä, sillä joka tapauksessa ylöspäin mennessä oli hiki ja alaspäin mennessä kylmä. Ylöspäin sai sotkea lähes pienemmällä vaihteella ja alas tultiin pyörätietä pitkin parhaimmillaan liki 60 km/h, joten jäähtyminen oli melko tehokasta.

Ensimmäinen pysähdys oli 65 minuutin kohdalla, jolloin otin huoltopaikalta vähän energiaa suuhuni. Tuohon mennessä olin tehnyt 10 nousua. Vielä ei ollut mitään ongelmia havaittavissa. Varpaat vaan oli jäässä koko pyöräilyn ajan ja alamäessä kaipasi ylävartaloon windstopperia. Toinen tankkaus oli 110 minuutin kohdalla ja kolmas n. 2.5 tunnin kohdalla, jolloin nousukertoja oli takana 22 kappaletta.

Tässä vaiheessa mukaan oli tullut kaksi uutta hulluttelijaa, ja kolme oli jo luovuttanut. Yksi vaihtoi näihin aikoihin lajin kävelystä pyöräilyyn, mutta itse vaihdoin pyörän Sarvan nastalenkkareihin ja kävelysauvoihin.

Vaikka aukinko paistoikin komeasti, niin jäisissä oloissa lähdin kapuamaan laskettelurinnettä ensimmäistä kertaa ylöspäin. Kovin pitkään ei hommaa tarvinnut tehdä, kun kylmyys ei enää vaivannut. Reipasta kävelyä ylös ja juosten alas, se oli homman nimi. Alaspäin juoksemista helpotti sopivan pehmeä luminen rinne, sillä jokainen askel luisti mukavasti niin, ettei polvet joutuneet kauhean koville. Ylöspäin mennessä taas löytyi sopivan jäinen ura, jossa nastalenkkari piti.

Kierrosten edetessä ajan taju hieman katosi, sillä kierrosten määrästä en ollut kauheasti perillä, mutta onneksi järjestäjän puolesta oli kierrosten laskija. Välillä satoi niin räntää, rakeita kuin vettäkin, mutta pääasiassa aurinko helotti lämpimästi päin kasvoja. Jossain vaiheessa laskettelurinne alkoi sulamaan sen verran, että pari viimeistä tuntia kengät olivat likomärät, mutta ei sekään tahtia haitannut.

Aika kului ja kierroksia tuli tasaisen tappavaan tahtiin. Joka toinen kierros pidin pienen juomatauon ja joka toinen juomatauko otin myös vähän jotain kiinteää energiaa, pääasiassa banaania, suklaata ja sipsejä. Juomana oli Dexalia ja yksi Batterykin meni ja myös kivennäisvettä.

Porukka harveni pikku hiljaa ja viiden tunnin kohdalla meitä oli enää 3 kapuajaa rinteessä. Tässä vaiheessa myös näytti siltä, että 50 nousukertaa olisi mahdollista rikkoa. Mihinkään paikkaa ei sattunut, mutta vasemman reiden sisäpuoli kramppaili aina välillä ylöspäin mennessä, mutta ei sekään sinänsä haitannut.

Viiden ja puolen tunnin kohdalla olin rinteessä yksin. Vartti ennen hulluttelun päätöstä tein viidettäkymmenettä nousuani. Päätin tehdä vielä sen 51:nkin nousun ja lopettaa siihen, mutta järjestäjät saivat ylipuhuttua minut vielä yhdelle kierrokselle, koska aikaa kerran oli jäljellä. 53. kierroskin olisi ollut vielä mahdollista aloittaa, sillä aikaa oli vielä minuutti, mutta tuolle kierrokselle en enää lähtenyt, vaan vaihdoin kuivat vaatteet päälle, kiitin ja lähdin ajelemään kotia kohti. 30 sauvanousua riitti 22:n pyöränousun päälle.

Hieman statistiikkaa. Aikaa kului siis 6 tuntia, kilometrejä kertyi yhteensä 56.6 km ja nousumetrejä 3100 m. Keskisyke 143 ja maksimi 167.

Hieman sitten muuttuivat nämä kelit komeista keväisistä pari pykälää talvisimpiin. Hädin tuskin on päästy pääsiäispyhinä lämpötiloissa plussan puolelle, ja kaiken kukkuraksi lauantaina taivaalta tipahti viisi senttiä pakkaslunta. No eipä tarvinnut sitten pihahommiin juurikaan aikaansa tuhlata, vaan sai keskittyä reenaamiseen.

Ihan hyvä setti pääsiäisenä tulikin tehtyä. Pitkäperjantaina, aamulla heti tunti sulkapalloa ja illalla 12 km VK1 juoksua. Kenkiin oli livautettu uudenkarheat FootBalancen pohjalliset, jotka tuntuivatkin ajavan ihan asiansa. En nyt osaa sanoa olivatko nuo uudet pohjalliset hyvät, mutta ei ne ainakaan huonot olleet, joten jatketaan niiden käyttöä kunnes tuntemukset muuttuvat toisiksi.

Lankalauantaina aamusta tuli köpöteltyä rauhallinen 25 km:n lenkki. Sain pidettyä vauhdin ja sitä myötä myös sykkeet aisoissa. Hyvä PK-lenkki tuli siis tehtyä, ja meni vielä melko kevyesti, vaikka se olikin ensimmäinen noin pitkä sitten viime syyskuun. Illalla vielä tunnin kotisalitreeni, ja sitten äijä olikin valmis saunaan ja katselemaan kun lunta alkoi tupruttamaan.

Sukkasunnuntaina hiippailtiin sitten taas sulkapallohallin puolelle. Pyörällä sinne piti mennä, kun kesärenkaista autoa ei uskaltanut allensa ottaa. Tunti tiukkaa plätkimistä ja takaisin pyörällä kotiin. Vanhuus alkaa iskemään, sillä illalle suunniteltu sisäpyöräily jäi tekemättä, kun väsytti niin pirusti. Ilta sujui sitten saunomisen ja makkaran paiston merkeissä. Hieman kyllä jäi kaivelemaan tuollainen löysäily.

Toisena pääsiäispäivänä piti sitten rankaista sunnuntain löysäilyä ja lähteä aamupäivällä tekemään 16 km:n VK-lenkkiä. Yllättävän mukavasti jalka liikahti, sillä keskari oli 4:28 vauhtia. Pitempäänkin olisi jaksanut, mutta piti jättää hyvä fiilis päälle, ja vähän voimia illan salitreenille.

Suunnistusrintamallakin tuli pääsiäisviikolla aktivoiduttua. Malkamaanantaina tuli avattua iltarastikausi, kun korttelirastit järjestettiin ihan työpaikan kupeessa, Pirkkahallilla. Ilman emittiä kaahailin viiden kilometrin reitin. Kun vertasin omaa kellottamaani aikaa ja virallisia tuloksia (joissa ei siis ollut nimeäni, koska en ollut emitin kanssa liikkeellä), niin totesin, että ykkössijalle olisin ajallani reitillä tullut. Tosin jos olisin leimannut, niin se olisi toki vienyt jokusen sekunnin per rasti enemmän aikaan, nyt kun vaan kartalla läpsäisin lukulaitetta. Loppuviikosta piti sitten käydä ostamassa uusi emitti, kun sellaista en ole pariin vuoteen omistanut. En tosin ostanut sitä täysin iltarasteja silmälläpitäen, vaan Norjan rastiviikkoa, jonne tuli myös männä viikolla ilmoittaudutta. Tromssa siis kutsuu jälleen juhannuksen jälkeen.

Pääsiäisviikolla tuli saavutettua myös painotavoite. Tässä on muutama kuukausi kamppailtu “paino-ongelmien” kanssa. Mutta nyt tavoite, eli aamupaino alle 71.5 kg, tuli saavutettua. Tosin vain yhtenä päivänä, sillä pääsiäispyhät tuottivat jälleen takapakkia tuohon kamppailuun. Mutta torstain 71.4 kg on nyt paras lukema sitten kantapääleikkauksen. Olen siis viimeisen 17kk ajan mitannut melko säännöllisesti tuota elopainoani, jolla on ollut vähän huono tapa seilailla, tässä viime aikoina, turhan korkeissa lukemissa.

Tällä viikolla kevät on tullut oikein ryminällä. Ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot on pongattu, kurjet ovat tehdeet ylilentoja ja murkkupesässäkin on jo melkoinen vilinä päällä. Pihatiekin on vihdoin sulanut sen verran, että nastarenkaat on voinut vaihtaan kesäisimpiin niin autoon kuin maastopyöräänkin. Työmatkan pyörätiet on myös saatu puhdistettua sepelistä, joten maantiepyörä on nyt huomista varten laitettu iskuun, jotta töihin pääsisi vähän nopeampaa kapeiden renkaiden myötä. Uusi maantiepyörä kylläkin saa vielä odottaa parempia kelejä, mutta vanhan cyclocrossarin raaskiin ottaa jo esiin.

Huomenna, jos kelit suo, olisi minulla myös edessä kauden ensimmäisten iltarastien vuoro. Mielenkiinnolla odotan miten tuo kartanluku mahtaa enää onnistua, sillä kirjan lukemisessa olen joutunut ottamaan jo lukulasit käyttööni, joten voipi olla, että kohta tarvitaan suunnistuksessakin jotain apuvälineitä kartan tiirailuun. Sellaisen päätöksen tässä kuitenkin tein, että suunnistuslisenssiä en tänäkään kesä aio lunastaa. Eli kansalliset kisat saavat jäädä taas väliin. Suunnistusinto pitää siis tyydyttää iltarasteilla ja rastiviikoilla, sekä jos joihinkin viesteihin valitaan, niin myös ne ovat kesällä ohjelmassa.

Sulkapalloilu on myös edelleen jatkunut 1-2 kerran viikkovauhdilla. Into ei ole laantunut, ja paikat ovat kestäneet, joten antaa mennä. Toivottavasti pelikavereita löytyy vielä kun säät tästä kesääntyvät.

Juoksentelukin on taas päässyt hyvään vauhtiin muutaman väliviikon jälkeen. Ensin oli pari 40 km:n viikkoa, mutta tällä viikolla kilsoja kertyi jo 55. Tänään tuli tehtyä vuoden ensimmäinen yli 20 km:n lenkki. Puolimaraton meni hieman alle 105 minuutin keskisykkeen ollessa 129, eli reilusti alle aerobisen kynnyken. Myös hieman reippaampia pätkiä on tullut tehtyä “normilenkkien” yhteydessä. Alle nelosta tuntuu pääsevän jo muutaman kilometrin putkeen, ja hieman yli kolmen tonnin cooperikin tuli juostua yhden lenkin yhteydessä. Nyt pitää vaan mennä kroppaa kuunnellen kohti kesää. Jos vaikka joku puolimaratonikin tulisi loppukesästä ohjelmaan.

Siitä olikin vierähtänyt jo tovi, ja olin melkein jo unohtanutkin, kuinka autuaallista se onkaan, kun saa maata sohvalla jalat pystyssä, uupuneena ja jalat ihan loppu. Kylkeä kääntäessä pitää olla erittäin tarkkana ettei yläselkä, kyljet tai kädet ala vaan kramppaamaan. Varpaiden liikuttelukin pitää tehdä varovaisesti, jottei jokin varvas jää ikävästi sojottamaan krampissa väärään suuntaan.

Kaikkeen tähän on tietenkin syynä liian paljon liian lyhyessä ajassa. Mutta jos on vain seitsemän päivää aikaa hiihtää kunnon laduilla, niin siitä pitää ottaa kaikki irti. Noin 26 tuntia ja 300 km noille päiville sitten kertyi hiihtoa. Karkeasti ottaen puolet perinteistä ja puolet vapaata. Pyhätunturin kupeessa nuo kaikki kilometrit kertyivät.

Lauantai-iltana, kun olimme saapuneet majamaikkaamme, kävin tekemässä 27 km vapaan hiihdon. Reitti oli melko loivapiirteistä, mutta jo alku tuntui melko rankalta. Keli oli kuitenkin suht hyvä, viitisen astetta pakkasta, ja kun pääsin pian hyvään rytmiin, niin tuo matka kauden avaukseksi ei sitten ollutkaan liian hurja.

Sunnuntaina oli komea aurinkoinen hiihtopäivä, pakkasta asteen verran. Kiersimme yhdessä Tuulin kanssa perinteisellä Pyhätunturin, pienine lisälenkkeineen. Kolmen kympin kohdilla lähdin menemään omaa vauhtiani, ja matkaa minulle kertyi 46 km.

Maanantai oli vielä mukava pakkaspäivä. Aamusta tein 28 km:n perinteisen lenkin ja illalla 30 km:n vapaan lenkin. Luisto oli vielä ihan hyvä, mutta ilmassa oli merkkejä jo saapuvasta lumisateesta.

Tiistaiaamuna uutta lunta olikin sitten tullut viitisen senttiä ja lämpötila oli hieman plussan puolella. Päivä olikin tarkoituksella määritelty vapaapäiväksi, vaikka kävinkin iltapäivällä tekemässä reilun 20 km:n vapaan lenkin. Suksi ei luistanut yhtään ja rasitusta tuli enemmän kuin mitä vapaapäivälle olisi suonut.

Keskiviikko ei ollut kauheasti tiistaita kummoisempi päivä kelien puolesta. Uutta lunta oli tullut taas hieman ja lämmöt oli vähän plussan puolella. Aamun perinteisen lenkki meinasi jäädä vallan väliin, kun pitoa ei tuntunut purkista tulevan riittävästi, mutta taistellen tuli parikymppinen lenkki lykittyä. Illan vapaan 24 km:n lenkki ei myöskään ollut sitä nautinnolisinta menoa, etenkin kun kaikkia latupätkiä ei oltu ajettu laisinkaan ja melkoisessa pöperössä sai välillä suksia nostella.

Mutta torstai olikin sitten viikon helmi. Aamusta lämpö oli hieman pakkasen puolella ja lunta oli tullut jokunen milli, mutta se ei juurikaan haitannut menoa, ainakaan niillä pätkillä, joissa joku oli jo ehtinyt hiihtämään. Aamun perinteisen lenkille venytin mittaa 50 km:iin asti, vaikka paukut ja tankkaueväät loppuivatkin jo huomattavasti aikaisemmin. Illalla ilman pakastuessa, vapaan keli oli mitä parhain. Päivän perinteisen lenkki ei tuntunut enää missään, vaan luistelin vielä reilun 22 km:n saunalenkin. Enemmänkin olisi varmaan mennyt, mutta kun tuli luvattua tehdä vain tunnin lenkki ja kun puolitoista meni, niin ei enää uskaltanut venyttää lenkin mittaa.

Perjantai olikin sitten viikon surkein päivä. Pyhätunturin ympäri, 35 km:n lenkki oli suunnitelmissa. Jälleen oli yöllä tullut vähän uutta lunta ja lisää tuli koko ajan taivaalta. Lämpötila oli nollan tienoilla, mutta perinteisellä piti kuitenkin lähteä liikkeelle. Ensimmäinen kymppi meni vielä ihan suht mukavasti, mutta sitten alkoi uusi lumi jäätymän suksen pohjiin kiinni. 15 km:n kohdalla olin jo availlut latua jonkin aikaa eikä parempaa ollut näköpiirissä, joten päätin kääntyä takaisin. 32 km oli ainakin hiihdettävä, jotta kolmaskin satanen tulisi rikottua tällä reissulla. Loppumatka olikin sitten jatkuvaa ja pahenevaa taistelua suksen pohjaan kertyvän lumen kanssa. 34 km sain täyteen, mutta yhtään enempää ei kyllä huvittanut hiihtää. 7 päivän mittainen hiihtokausi päättyi siihen.

Nyt takana kolme hyvää treeniviikkoa. Vähintään 16 treeniä ja vähintään 14 tuntia on päiväkirjaan merkattu viikkoa kohden. Työmatkapyöräilyllä on toki iso rooli noissa luvuissa, mutta mukaan mahtuu myös juoksua, punttisalia, sulkapalloa ja sisäpyöräilyä. Vuodenaikaan nähden tärkein laji, eli hiihto, puuttuu edelleen ohjelmasta. Mutta kelit ovat siihen suurin syy, Pirkan hiihtokin jätettiin sitten loppujen lopuksi järjestämättä, tänäkin vuonna.

Tällä viikolla on alkanut taas juoksukin maistumaan. Edellisillä viikoilla juoksentelu on ollut melko tuskien taivalta, mutta tällä viikolla tosiaan on alkanut löytymään jo vähän rentoutta askeleeseen. Torstaina oli melkoinen sohjokeli juosta, eikä edes nastari helpottanut menoa. Mutta lauantaina olikin sitten komea päivä köpötellä nastareilla jäisellä alustalla. Kympin lenkillä keskari oli 4:37, melko mukavasti meni, vaikka sykkeet ovatkin vielä aika korkealla.

Uudella maantiepyörällä on tullut nyt poljettua kolme trainer-treeniä. Ihan hyvän kokoiselta pyörä tuntuu, vaikka kokeilematta tilasinkin. Vaihteiden välitykset tuntuvat kyllä jonkin verran erilaisilta vanhaan pyörään nähden, mutta maantielenkkien jälkeen sitten vasta näkee, pitääkö asiaan jotenkin puuttua.

Tällä viikolla tuli pelattua sulkapalloa oikein kolmena päivänä. Joka kerta tuntuu aina vaan paremmalta, ja tatsi paranee koko ajan. Joka kerta oppii myös hieman uutta (tai siis vanhat asiat palaavat mieleen). Tässähän voisi kohta alkaa suunnittelemaan ensi syksyksi jotain aktiivisempaakin sulkapallotoimintaa.

Näyttäisi se talvi sittenkin tulevan. Lunta on tullut sen verran, että Pirkan hiihtokin kuulemma pystytään jonkin mittaisena järjestämään. Itseltäni tosin jää matka väliin, järjestetään se sitten minkä mittaisena tahansa, sillä hiihtokilometrit on edelleen pyöreä nolla. Mutta kai sitä pitäisi alkaa aktivoitumaan senkin suhteen, jotta edes jokunen kilometri tällekin talvelle tulisi. Nollavuotta ei tällä vuosituhannella ole hiihdon puolella tullut, vaikka talvi 2014 olikin tosi huono, sillon kertyi vain reilu 200 km. Toivottavasti tuo määrä tulee edes rikottua. Tosin ei sekään toivomalla tule, vaan hiihtämällä.

Alkuvuosi on ollut myös juoksun osalta huono. Tammikuussa tuli juostua vain 8.4 km. Syynä oli kyllä muukin kuin laiskuus, sillä heti alkuvuodesta nitkautin selkäni klapihommissa ja sitten tuli vielä pieni flunssakin päälle, joten hyviäkin syitä juoksemattomuuteen löytyy. Tämä kuu on sitten ollut jo hieman parempi, tai tästäkin kuusta vain pari viimeistä viikkoa, joina ole juossut kolme lenkkiä / viikko.

Kevättä tässä jo vähän on odoteltu, sillä reilu viikko sitten Roselta tuli mieluisa paketti. Uusi maantiepyörä odottelee nyt yläkerrassa trainerissa kevätkelejä. Nyt olisi sitten teiden sulettua, pyörälenkeillä alla kuiturunkoinen, levyjarrullinen, puhdasverinen maantiepyörä (Rose Xeon CDX-3000). Vanha cyclo-cross -pyörään voikin sitten vaihtaa vähän karkeammat kumit alle ja ajella sillä sitten vähän huonommilla keleillä.

Jos kevät ei nyt sitten ihan lähiviikkoina olekkaan tulossa, niin talvenkin varalle on tullut tehtyä vähän hankintoja. Hylkäsin 9 vuotta vanhat Asicsen nastoitetut juoksukengät, ja hommasin uudet Sarvan Xero 3 M nastakengät. Muutama lenkki niillä on nyt tullut tehtyä ja hyvin tuntuu jalkaa istuvan. Kapealestinen kenkä istuu napakasti jalkaan. Kenkä on kevyt ja nastat puree hyvin jäähän ja kovaan lumeen. Kovemmilla pakkasilla kenkä jää varmaankin hyllyyn, sillä paksumpaa sukkaa en saa varmaankaan siihen mahtumaan eikä se muutenkaan ole kovin lämpimän tuntuinen. Tosin ainakin vielä 7 asteen pakkasella sillä kyllä tarkeni ihan hyvin juosta.

Sulkapalloinnostus on myös edelleen päällä. Kaksinpelitkin ovat alkaneet sujumaan jo ihan ok, lyöntivarmuutta on alkanut löytymään ja uskallusta mennä äärirajoillekin on alkanut tulla. Selkä ei enää pelissä vaivaa, ja olkapääkin antaa lyödä iskuja. Akillesjännettä/kantapäätä edelleen vähän varoo, mutta kyllä sekin on tuntunut kestävän aika hyvin.

Metsän siimeksestä löytyy hyljätty nuotio. Vielä jokunen aika sitten se paloi iloisesti harva se päivä, mutta nyt on mennyt jo tovi siitä, kun nuotio on saanut syödäkseen kuivaa puuta. Päälle päin tulisija näyttää vain suurelta keolta mustia hiiliiä ja tuhkaa, mutta kylmissään oleva vaeltaja voi tuntea vienoa lämpöä hohkaavan sen uumenista.

Päivänä eräänä yltyy tuuli, aina myrskyksi asti. Kuivia risuja putoaa nuotion päälle ja viima käy hiilien kylkeen. Muutama kissansilmä herää tuhkan keskeltä eloon ja tarttuu pian kuiviin oksiin. Eikä aikaakaan, kun nuotiosta alkaa ensin nousta heikkoa savua, ja lopulta kuivat risut roihahtavat liekkeihin.

Tämä on myös uusi yritys saada kirjoitusinto roihahtamaan liekkeihin. Siitä onkin jo ehtinyt vierähtämään yli vuosi, kun edellisen kerran tälle palstalle on tullut päivitys. Paljon on ehtinyt sen päivityken jälkeen tapahtua, joten käyn tässä pikaisesti läpi, mitä tänä aikana on kuntoilurintamalla tapahtunut.

Viimekertaisen päivityksen aikoihin olin edelleen toipumassa kantapääleikkauksesta. Tuo toipumisprosessi venähtikin sitten odotettua pidemmäksi, sillä vasta syksyn loppupuolella alkoi kantapää tuntumaa juoksussa ihan siedettävältä. Tosin juoksentelut alkoivat jo keväällä, mutta melko maltillisilla kilometreillä ja vauhdeilla mentiin koko kausi. Ohjelmassa ei siis ollut minkäänlaista kilpailutoimintaa.

Suunnistuspuolella mentiin taas vähän toisinpäin. Eli treenausta (lue iltarasteja) ei juurikaan ollut, mutta Jukolassa ja 25Mannassa tuli tehtyä kilpailusuoritus. Pirkan hiihdossa uskalsin, kantapäästä huolimatta, viime vuonna hiihtää puolimatkan, mutta tänä vuonna näyttäisi jäävän jälleen koko reissu väliin, sillä tällä hetkellä hiihtokilsoja on kertynyt pyöreä nolla, eikä sääennusteet kauheasti anna toivoa, että luonnonlumelle pääsisi näillä leveysasteilla hiihtelemään.

Viime vuonna tapahtui myös työrintamalla, jolla oli vaikutusta myös kuntoilupuolelle. Päädyin nimittäin jälleen Valmetin tiloihin, lähes tulkoon samoihin hommiin, joista lähdin kolme ja puoli vuotta aikaisemmin. Tosin töitä teen nyt yksityisyrittäjänä, mutta työn tilaajana on Valmet. Eli työmatka jälleen tuplaantui, joten työmatkapyöräilyä tulee entistä enemmän. Toisaalta taas työmatkajuoksu ja -hiihtokilometrit vähenivät merkittävästi.

Jonkinmoisia motivaatio-ongelmia on myös ollut kestävyysliikunnan tiimoilla. Pyöräily on ollut kyllä ihan OK, mutta tossujen vetäminen jalkaan on ollut vähän työläänpää kuin aiemmin. Muutama huonompi lumitalvikaan ei ole ihan kauheasti haitannut, vaikka kyllä se hiihtokin on ihan mukavaa ollut, kun vaan ladulle on päässyt. Vanha suola on sen sijaan alkanut vähän janottamaan, sillä olen jälleen alkanut käymään, 16 vuoden tauon jälkeen, sulkapalloa pelaamassa. Pääasiassa on tullut pelattua neluria, mutta myös jokunen kaksinpelikertakin on ollut ohjelmassa. Ja voih, kuinka mukavaa tuo hanhensulan plätkiminen onkaan. Toivottavasti vaan paikat kestävät.

Viime aikoina on kyllä alkanut taas juoksentelukin maistumaan. Tuskaahan se näin alkuun taas on, mutta jalat tuntuvat olevan ihan suht mukavassa kunnossa, joten toivottavasti tässä päästään vielä jonkinmoiseen kesäkuntoon.