Vaihteeksi melkein kokonainen työviikko. Torstai-iltana onneksi auto pakattiin taas reissukuntoon ja pääsimme matkustamaan yöjunalla kohti Rovaniemeä ja sielä Saariselälle. Kesän viimeinenkin lomaviikko ollaan reissussa.

Viikko alkoi kuitenkin mukavasti yhteislenkin merkeissä, kun TaRun kanssa teimme rennon reippaan neljätoista kilometrisen juoksulenkin Lamminpäässä. Päälle kunnolla sanunomista ja kesän ensimmäinen saunakalja, niin mukava siinä oli kuulumisia vaihtaa. Selkä oli jo melko hyvässä kunnossa, mutta maanantaina alkoi vasen takareisi jonkin verran kiukuttelemaan. Tästä syystä jättää tiistain lyhyet vedot tekemättä, vaikka keskiviikon kisaa varten niin olin suunnitellut.

Keskiviikkona takareisi oli jo melko hyvässä kunnossa, joten illan Pirkkalan hölkkään pääsi lähtemään ihan hyvillä fiilikillä. Sää oli sopimasti sateen raikastama kun klo 19 pääsimme matkaan. Kisa juostiin kahtena lenkkinä ja nousumetrejä kertyi sadan metrin verran. Alku oli hieman tahmean oloista ja jalat tuntuivat raskaalta, mutta parin kilsan ja ensimmäisten mäkien jälkeen juoksu alkoi tuntumaan jo ihan hyvältä. Ensimmäisen kierroksen lopussa kolme juoksijaa ryntäsi ohitseni ja yritin pysyä heidän peesissä. Peesailu jäi kuitenkin haaveeksi ja jäin suosiolla pitämään omaa vauhtiani. Toisen kierroksen puolivälissä sain kuitenkin yhden ohittajistani kiinni ja juoksimme yhtä matkaa aina viimeiselle kilometrille asti. Tällöin kaverin askel piteni sen verran ettei minulla ollut mitään saumaa pysyä kyydissä. Hyvän loppurutistuksen ansiosta sain loppusuoralla ohitettua vielä yhden kisailijan ja olin maalissa kymmenentenä. M40-sarjassa sijoitukseni oli 3. ajalla 41:19, matkan ollessa 10.6 km. Aika oli 7s hitaampi kuin kaksi vuotta sitten ja 4s nopeampi kuin seitsemän vuotta sitten. Eli melko tasavauhtista on Pirkkalan hölkän historiani ollut.

Torstaille oli luvattu poutaista säätä, joten suunnittelin ajavani töistä kotiin Lempäälän kautta. Puolen päivän aikoihin alkoi kuitenkin kurkussa tuntumaan jotain outoa ja iltapäivän aikana aloin ounastelemaan flunssan iskevän. Olisikohan edellisen päivän kova rypistys heikentänyt vastustuskykyä ja joku pöpö olisi päässyt kroppaan. Päätin siis jättää pidennetyn työmatkapyöräilyn väliin ja huilata yhden ylimääräisen päivän. Sama lopputulema olisi ollut ilman flunssan oireitakin, sillä kotiin pyöräillessäni pyörän rengas puhkesi ja piti soittaa kyyti kotoa.

Perjantaista tuli myös lepopäivä, sillä puolet päivästä meni Saariselälle matkustamiseen, ja illalla oli sen verran tukkoinen olo, ettei lenkille tehnyt muutenkaan mieli. Eli viikon kolmas lepopäivä oli tosiasia.

Lauantaina oli vuorossa Tunturisuunnistuksen ensimmäinen kisapäivä Kiilopäällä. Säässä ei ollut mitään valittamista, mutta olotila oli edelleen jonkin verran nuhainen. Olimme Tuulin kanssa HDB-sarjassa ja ensimmäisen päivän reittimme oli 13.9 km:n mittainen. Klo 14 Ahopäiden kupeesta lähti yhteislähdöllä noin 900 suunnistajaa avotunturin upeisiin maisemiin. Oma kisamme lähti vähän heikosti liikkeelle sillä ensimmäisen rastin leimasimme vasta pienen lisälenkin jälkeen, sillä kävimme ensin väärän rastin kautta. Eipä siinä montaa minuuttia ylimääräistä mennyt, mutta olisi startti voinut olla vähän sujuvampikin.

Toiselle rastille mennessä avotunturissa juoksi ristiin rastiin kilpailijoita, mutta emme antaneet sen hämätä, vaan etenimme omalle rastillemme suoraviivaisesti. Kolmas rastiväli olikin sitten 4.5 km:n mittainen ja reitinvalinnassa oli hieman tekemistä. Rastivälin loppuosassa teimme muutaman minuutin koukun, kun kävimme taas tarkastamassa väärän rastin rastikoodin. Loput neljä rastia löytyivätkin sitten jo ihan hyvin, ilman suurempia kommelluksia. Tosin kilsa ennen maalia otin hieman tunturi-ihottumaa, kun lensin turvalleni polulla. Vasen olkapää otti hieman itseensä, mutta muuten ei isompaa vahinkoa tapahtunut. Maalissa olimme kahden tunnin seikkailun jälkeen. Sijoituksemme oli 16. (/50), mutta kun ikähyvityksen laskettiin mukaan, niin sijamme tippui 20.:ksi, vaikka itsekin saimme hyvitystä 16 minuuttia.

Sunnuntaina oli toinen osakilpailu, jossa pääsimme taka-ajolähtöön. Nuha ei ollut vieläkään täysin poissa, mutta eipä siitä haittaakaan ollut. Sää oli jonkin verran sumuinen ja suhkuinen kun pääsimme matkaan klo 10:34. Ensimmäinen rasti oli Sivakkalaavunvaaran tunturikoivikossa. Alkumatka rastivälistä tuli mentyä reipasta hölkkää, mutta rastia lähestyessä piti vaihtaa kävelyksi sekä nousun, että koivikon vuoksi. Rasti kuitenkin löytyi melko sujuvasti.

Toinen rastiväli oli pääosin polkujuoksua. Suuntana oli Niilanpään avotunturi, jossa ainakin itselläni alkoi vilu tulla puseroon. Vaikka hölkkäsimmekin melko paljon, niin suhjuinen sää ja tuuli kylmensivät kroppaa. Toinen rasti löytyi ilman ongelmia ja reissu jatkui päivän pisimmälle rastivälille, noin 4 km. Reitinvalintamme ei ollut kovin optimaalinen, mutta suurin katastrofi oli rastille lähestyessä. Olimme menossa ihan oikein rastillemme, mutta vähän ennen lippua usko loppui ja käännyimme suuntaan, jossa oli paljon porukkaa ottamassa rastia. Tuo harhareissu maksoi varmaankin 10 minuuttia ja päähän otti aivan valtavasti. Loppumatka menikin sitten taas ihan mallikkaasti vaikka rakkapoluilla juoksu olikin tosi varovaista ja hidasta. Loppusijoituksemme oli 24.

Kuluneella viikolla oli jälleen käytössä muutama kesälomapäivä. Viikonloppuna saavuimme mökille ja viikon ohjelmaan kuului mm. PunKun iltarastien pitäminen sekä letun paitoa Särkän tanssilavalla.

Maanantain aamutreeninä tuli juostua reilu 14 km sellaista rennon reipasta vauhtia. Mukava lenkki maalaismaisemissa hyvässä säässä. Illalla pyöräilin kyläilykierroksen jälkeen Alastarolta mökille. Senkin piti olla mukava rauhallinen polkaisu hyvässä säässä maalaismaisemissa. Sää kuitenkin muuttui melkein heti lähdön jälkeen ja meno muuttui ei-niin-rauhalliseksi polkaisuksi märässä kelissä. 40 km:n matkasta 30 km oli kamppeet märkänä.

Tiistana kävimme heti aamusta viemässä rasteja metsään illan iltarasteja silmällä pitäen. Sen jälkeen olikin hyvä tehdä tunnin juoksulenkki. Suunnitelmissa oli kiertää Vehkajärvi, mutta en oikein löytänyt oikeata tienpäätä, joten kierto jäi tällä kertaa haaveeksi.

Keskiviikko oli suunniteltu lepopäiväksi. Sen verran tuli kuitenkin otettua hikeä, että aamulla kävimme hakemassa hölkkävauhdilla rastit (ja kärpäset) metsästä pois. Usein olen kuullut, että urheilu on vaarallista, mutta mielestäni asia on ihan toisin päin. Vapaapäivät nimittäin ovat vaarallisia. Nytkin, kun illaksi ei ollut mitään treeniä suunnitelmissa, niin otin esiin raivaajan pyhästä kolminaisuudesta (lapio-rautakanki-kirves) kaksi esiin, jättäen kirveen siltä erää varastoon, ja aloin äheltämään parin ison kiven kanssa. Eikä siinä sitten kauaa mennytkään, kun kiveä kammetessa selkä sanoi “naps”. Loppupäivä käveltiinkin sitten etukenossa kiroillen. Lettujakin tuli paistettua yöllä yhteen asti ja se seisoskelu ei kauhean hyvältä tuntunut.

Seuraavan yön selkää särki joka asennossa ja aamulla koiralenkki oli melko kankeeta köpöttelyä. Pari buranaa alkoi kuitenkin pian tekemään tehtäväänsä ja päätin toteuttaa etukäteissuunnitelmani ja pyöräillä mökiltä kotiin. Pyöräily tuntui tekevän selälle hyvää ei se vaivannutkaan yhtään polkiessa. Pienen lisälenkin turvin sain 100 km:n polkaisun tehtyä.

Perjantai olikin sitten taas työpäivä ja työpöydän ääressä istuskelu oli melko myrkkyä selälle. Perjantaista tulikin sitten viikon toinen lepopäivä (paitsi työmatkapyöräily tuli kyllä tehtyä). Onneksi viikonloppu oli edessä, eikä työpöydän ääressä tarvinnut istua pariin päivään. Lauantaina kävin koittamassa, mitä selkä tykkää juoksemisesta, ja tykkäsihän se. Pienen matkaa alussa se oli vähän jäykkä, mutta loppu 14 km meni ihan mukavasti.

Sunnuntaina tein vähän pidemmän lenkin. En kuitenkaan mitään huippupitkää, mutta puolimaratonin verran kuitenkin. Piti vähän säästellä seuraavan viikon keskiviikon 10 km kisaa varten. En kuitenkaan mennyt PK-vauhtia vaan sellaista mukavan rentoa. Puolikkaan ajaksi tuli 1:38:16.

Se hyvä puoli selkävaivasta oli, joka tosin ei vieläkään ole ihan poissa, että tuli yksi ylimääräinen lepopäivä ja sain jumissa olleet pohkeeni suht hyvään kuntoon. Tosin nyt vaivaa kaiken muun lisäksi oikea takareisi. Tää on niin tätä.

Hups. Jäi näemmä viime viikon päivitys tekemättä. On tässä ollut vähän kiireitä, mutta otetaan nyt vahinko takaisin. Viime viikolla pidin vielä pari päivää kesälomaa, mutta loppuviikon olinkin sitten jo työpöydän ääressä.

Viikolla tuli kuitenkin tehtyä jokunen ihan laadukaskin treeni. Tiistaina tein kovan kymmenen kilometrin testijuoksun parin kilsan alku- ja loppuveryttelyineen. Kymppi meni aikaan 38:50, eli muutaman sekunnin kovempaa kuin kevään Raholan kympissä. Eli suunta on oikea, kun yksin pystyy vetämään kovempaa kuin porukassa kisassa.

Seuraavana päivänä juoksin töihin, ja sillä matkalla alkoi jo tuntumaan pohkeissa jumia. Torstaina yritin rauhallisella kympin lenkillä avata vähän jalkoja, mutta eipä tuntunut juurikaan apua olevan.

Lauantain treeni ei kauheasti auttanut pohjejumiin. Kävin nimittäin juoksemassa Lamminpään kilpa5 -reitin. Yhteensä matkaa kertyi vähän vajaat 12 km ja nousumetrejä noin 200. Vauhti oli 4:30 min/km paikkeilla. Tosi hyvä voimatreeni. Sunnuntaina jätin pitkän lenkin väliin ja tein vain vajaan 19 km juoksulenkin, mutta hieman pk-vauhtia kovempaa.

Täma viikko piti ottaa hieman rauhallisemmin juoksun suhteen, mutta kyllä sitä melkein 70 km tällekin viikolle tuli juoksentelua. Viikkoon mahtui myös pitkästä aikaa pari kotisalitreeniä, joilla sain taas paikat kunnolla kipeäksi. Sulkapalloa ei tullut tällekkään viikolle, vaikka niin lupailin koko koko kesän käydä sulkaakin plätkimässä, mutta nyt on jo useampi viikkoa taukoa. Ehkä sitten ensi viikolla.

Tiistaina juoksin vähän reippaamman reilun 13 km:n lenkin. Pohkeet alkoivat tuntumaan jo vähän paremmilta. Omronin “sähköshokit” alkavat tuottaa tulosta. Keskiviikkona piti tehdä rauhallinen ja palauttava lenkki, mutta vauhti nousi kuitenkin 4:46 min/km:iin. Mutta sykkeet olivat kyllä alhaalla, joten kyllä lenkki varmaan sitten ajoi asiansa. Torstaina juoksin jälleen Lamminpään kilpa5:n. Jalat tuntuivat jo hyviltä ja ylämäkiäkin jaksoi puskea ylös ihan mallikkaasti. Keskari hieman alle 4:30.

Perjantai olikin sitten vaihteeksi lepopäivä. Lauantaina poljin kotoa Vehkajärvelle viettämään jokusta lomapäivää. Kerrankin oli vallan mainio pyöräilysää. Aurinko paisteli mukavasti, lämpöä oli hieman alle kaksi kymmentä astetta ja tuulen suuntakin oli tällä kertaa melko suosiollinen. Kun vielä pyörä ja äijäkin toimivat, niin keskinopeus nousi 31.7 km/h. Melko mainio fiilis ajon jälkeen.

Sunnuntain pitkällä juoksulenkillä piti jatkaa edelispäivän hyvää fiilistä, mutta eihän se tietenkään niin mene kuin suunnittelee etukäteen. Tarkoitus oli juosta lenkki Punkalaitumen keskustan kautta, josta kertyy hieman päälle 28 km. Suunnitelmissa oli, että teen PK2-treenin, sillä edellisen päivän pyöräily kävi ihan hyvin viikon PK-treenistä. Tarkoitus siis oli, että maksimisyke saisi olla enintään 138 ja ajattelin, että noin 4:45 min/km vauhtia voisi päästä. Sääkin oli mukava, melko tyyntä ja sopivasti lämpöä. Aurinko tosin porotti lähes pilvettömältä taivaalta.

Alkumatka menikin ihan suunnitelmien mukaisesti, mutta jo ennen kahdeksannen kilometrin täyttymistä syke käväisi jo 140:ssä. Puoliväliin asti meni suht mukavasti, mutta sitten alkoivat sykkeet nousemaan ja vauhtikin tippumaan. Auringon porotuskin alkoi hieman rassaamaan. Jokunen kilometri ennen maalia sykkeet olivat jo käyneet lähellä 150:ä ja vauhtikin tippunut 4:50 min/km. Kun sykkeet ja vauhti eivät menneet suunnitellusti, niin päätin poiketa sitten myös matkan suhteen ja tein parin kilometrin lisälenkin jotta 30 km menisi rikki. Taisi edellisen päivän pyöräily sitten kuitenkin hieman painaa kropassa, vaikka ihan hyvin jaksoikin köpötellä.

Maanantaina pakkasimme auton takapenkin taas kattoon asti täyteen kasseja ja koirat takalukkuun, ja jätimme sateisen pohjois-Norjan taaksemme. Reittimme kulki sateen kasteleman Kilpisjärven ja auringon hellimän Hetan kautta juuri sateesta selvinneelle Ylläkselle.

Tiistaiaamu oli Ylläksellä vielä hieno ja lämmin. Aamuisen juoksulenkin pystyi tekemään lyhyissä kamppeissa, sillä aurinko paistoi ja lämpöä oli liki 20 astetta. Juoksin Ylläsjärven puolella sijaitsevasta majapaikastamme Tunturijärvelle ja takaisin ja tämän päälle vielä pieni lisälenkki, jolloin matkaa kertyi 18,5 km.

Illalla alkoi jo tuuli yltymään ja vettäkin alkoi ripottelemaan. Keskiviikkona sitten oli melko karun oloinen sää, sillä tuuli oli sen verran kova, että hieman hirvitti tehdä ulkona koiralenkkiäkin. Lämpöä oli nelisen astetta ja vettä tuli vaakasuoraan. Kovasti näytti, että päivästä tulisi huilipäivä, mutta pääti kuitenkin tehdä reilun 8 km:n saunalenkin. Sää oli samanlainen kuin aiemminkin päivällä, ja melko viileä lenkki oli. Onneksi sauna oli lämmin.

Torstaina oli aika jättää jäähyväiset Ylläksellekin. Jälleen auton pakkausta ja mökin siivousta. Sitä ennen tuli kuitenkin tehtyä reilun tunnin juoksulenkki, kun sääkin oli jo vähän suotuisampi. Edelleen tuuli jonkin verran, mutta vettä ei juurikaan satanut. Lämpö ei ollut montaakaan astetta noussut edellisestä päivästä. Illalla saavuimme Oulun Nallikarin Edenin kylpylään pulikoimaan.

Tein aamusta Jalon kanssa vajaan 12 km:n juoksulenkin. Ristiin rastiin Toppilansaarta ja Hietasaarta teputimme ihan kohtalaisella vauhdilla. Jalollakin oli meno päällä, kun pitkästä aikaa sai ravata ihan kunnolla eikä pelkästään kävelyvauhtia. Aamulenkin päälle maistui sekä kylpylän aamusauna ja porealtaan kuin hotelliaamiainenkin. Sitten olikin aika suunnata auton nokka kohti Ylöjärveä ja kotia.

Lauantaina tulikin tehtyä pitkästä aikaa maantiepyörälenkki. Illalla tehty pyörälenkki sujui hyvissä olosuhteissa vauhdikkaasti, sillä Säijän 60 km:n polkaisun keskari oli 31,5 km/h. Yksin ajettuna harvemmin saan tuollaisia keskinopeuksia, mutta nyt suht tyyneen ja lämpimähköön keliin sekin ihme onnistui.

Sunnuntaiaamusta tein pitkän juoksulenkin. Tämä oli ensimmäinen kunnon pitkä PK-lenkki vähään aikaan. Reilu 25 km tuli juoksenneltua. Vähän oli meno väsynyttä ja sykkeetkin olisi voinut olla hieman alempana. Liekö syy lämmin keli vai viikon muut juoksentelut. Tälle viikolle nimittäin tuli pitkästä aikaa kuunnon kilometrit, melkein 80.

Kuusi vuotta on ehtinyt kulua kun viimeksi Kilpisjärvellä piipahdimme. Tälläkin kertaa ohjelma on suurin piirtein sama kuin edellisellä vierailulla, eli luvassa oli perinteikäs Kilpisjärven liikunnallinen Juhannus. Tänä vuonna kesä on edellistä visittiämme huomattavasti myöhemmässä, sillä pohjoisempi Kilpisjärvi oli vielä osittain jäässä ja Saanakin oli ympäriinsä lumiläikkien täplittämä. Koko Juhannuksen aikana lämpötiloissa päästiin hädin tuskin kymmenen asteen tuntumaan ja vettäkin tuli enemmän tai vähemmän joka päivä.

Saavuimme torstaiaamuna autojunalle Rovaniemelle, josta ajoimme parin pysähdyksen taktiikalla suoraan Kilpisjärven majapaikkaamme. Auton takapenkki oli kattoon asti pakattuna kassia, kenkää ja koiranruokaa, sillä Juhannuksen jälkeen olisi tarkoitus suunnata vielä Tromssan ympäristöön suunnistusviikolle. Takaluukku oli varattu kokonaisuudessaan koiruuksien valtakunnaksi.

Juhannuksen liikunnallisuus alkoi heti perjantaiaamusta, kun tuli tehtyä omatoiminen 16 km:n juoksulenkki. Vauhtikin oli, yhden lepopäivän siivittämänä, ihan kohdillaan ja Kilpisjärveltä Norjan rajalle johtava tie oli mukavan loivasti kumpuilevaa, joten mitään isoja mäkiä ei tarvinnut tarpoa. Myöskään liian kuumasta kelistä ei tarvinnut olla huollissaan. 70 minuutin aamulenkki oli sopiva lämmittely liikunnalliselle Juhannukselle.

Illalla oli sitten vuorossa perinteikäs, 72. juhannushiihto. Hiihtopaikka oli tällä kertaa noin 1.2 km päässä Kilpisjärven retkeilykeskuksesta, josta löytyi paikka 180 m hiihtoradalle. Olimme ottaneet mukaan omat monot, mutta sukset ja sauvat lainasimme järjestäjiltä. Oma hiihtotyylini pitopohjasuksilla oli perinteisen ja juoksun yhdistelmä, jolla saavutin n. 24 sekunnin ajan. Sää suosi hiihtoja, sillä aurinko porotti lähes siniseltä taivaalta eikä tuulestakaan ollut haittaa.

Juhannusyönä vaelsimme vielä koirien kanssa Saanan huipulle ihailemaan yöttömän yön aurinkoa, joka olikin hienosti esillä koko vaelluksen ajan. Kahden ja puolen tunnin retki päättyi reilusti puolen yön jälkeen, joten majapaikkaan saapui pari uupunutta koiraa ja heidän taluttajaansa.

Lauantai valkeni myös kuivana joskaan ei aurinkoisena. Mutta sää oli mitä parahin puolilta päivin alkavaan rogaining-suunnistukseen. Paikka oli noin 20 km Kilpisjärveltä etelään. Sarjoja oli 1:n ja 3:n tunnin sekä joukkue- ja yksilösuunnistukseen. Menimme Tuulin kanssa yhdessä kolmen tunnin sarjaan. Jonkinnäköinen reittisuunnitelma tehtiin ennen lähtöä, mutta siinä oli niin paljon epävarmuustekijöitä mukana, että tiedossa oli soveltamista matkan varrella.

Alkumatka meni kartan ja maaston sovittamiseen keskenään ja tunturikoivikossa tarpomiseen. Etenemisvauhti näytti huolestuttavan hitaalta, joten suunnitelmien romuttuminen kalvoi takaraivoa jo heti ensimmäisillä kilometreillä. Pari ensimmäistä rastia kun oltiin löydetty tunturikoivikosta ja noustu jyrkkä rinne ylös, niin sitten alkoi homma vähän paremmin sujumaan.

Avotunturissa vauhti nousi ja rastitkin alkoivat löytymään paremmin. Muutammilla rasteilla oli hieman säätöä, mutta pääosin ei mitään suuria ongelmia ollut ja pystyimme hakemaan jopa muutaman ylimääräisenkin rastin alkuperäissuunnitelman ulkopuolelta. Hieman päälle kymmenen minuuttia etuajassa tulimme maaliin, mutta enempää ei olisi ehtinyt hakemaan. Matkaa kertyi hieman päälle 13 kilometriä. Onneksemme sade alkoi vasta majapaikalle ajettaessa.

Sunnuntaina oli vuorossa Saanan vuorijuoksukilpailu. Olin päättänyt etukäteen, että mikäli sääennuste, eli vesisade, toteutuu niin mukaan en lähde liukastelemaan ja itseäni telomaan. Puoli tuntia ennen kisaa tihutti vähän vettä ja Saanan huippu oli pilvessä, mutta kilpailunumero oli silti lunastettu, joten kisaan oltiin kuitenkin osallistumassa.

Mukanani ei ollut kuin tavalliset juoksulenkkarit, joten ihan optimaaliset ne eivät olleet märille pitkospuille, joita ensimmäinen kilometri pääosin juostiin. Jo alku tuntui melko rankalta ja meno vain paheni kun portaat alkoivat ensimmäisen kilometrin jälkeen. Portaita oli noin puolisen kilometriä. Pääosin ne tuli käveltyä reipasta vauhtia, mutta välillä syke antoi luvan ottaa hieman juoksuaskeleitakin. Tässä vaiheessa etenin kolmantena kisassa. Kärkimies oli n. 100 m edellä ja kakkonen parin kymmenen metrin päässä. Ihan heti takana ei uhkaajia näkynyt.

Matka eteni vuoroin juosten vuoroin kävellen. Heti kun tuli vähän tasaisempaa, niin juoksuaskeleet otettiin käyttöön, mutta kivikkoiset pätkät puuskutettiin kävelyaskelin. Etäisyys kakkosmieheen vaihteli, mutta otin taktiikaksi juosta aina samat osuudet kuin hänkin plus muutaman metrin aina pidempään. Tällä konstilla sainkin hänet kiinni noin kilometri ennen huippua. Loppumatkalla sain repäistyä reilun 40 sekunnin eron, ja huiputin Saanan kakkosena ajassa 32.06.

Kartalla ja GPS:llä matkaa kertyi noin 4 km, mutta nousun vuoksi todellinen matka oli noin 4.5 km. Lämpötila lähdössä oli 9 astetta, mutta huipulla vain 4, joten sieltä piti lähteä melko pian teputtamaan alaspäin. Onneksi vettä ei juurikaan enää matkan aikana satanut, eikä tuulikaan haitannut. Myöskin sumu hälveni kisan aikana siten, että näkyvyys oli koko matkan ajan hyvä.

Se Juhannus oli sitten sellainen. Helteessä ei tarvinnut kärvistellä, mutta sopivasti pukeutumalla kelit olivat ihan siedettävät. Itikoista ei ollut myöskään haittaa. Ainoa kunnon kastuminen tuli vasta maanantaina, jolloin kävimme koirien kanssa katsomassa kuinka vuolas Mallan Kitsiputous olikaan. Tiistaina matkamme jatkui sitten kohti Norjan Vikrania, jossa majailisimme seuraavat kuusi yötä, mutta se on sitten uusi tarinansa se.

Alkuviikko meni univelan maksamiseen. Edellisen viikonlopun yö-rogaining vaati veronsa aikaisten nukkumaan menoaikojen muodossa.  Maanantaina ei työmatkapyöräilyn lisäksi tullutkaan sitten muuta tehtyä. Tiistain treenit olivat myös pelkän työmatkapyöräilyn varassa. Tosin kotiin päin tulin kiertotietä, josta kertyi 50 km:n siivu. Tuolloin taisi olla tämän kevään/kesän paras pyöräilykeli, sillä tuulta ei juurikaan ollut ja lämpökin oli kohdillaan. Keskarikin nousi napsun päälle 30:n.

Keskiviikkona tuli sitten tehtyä jo juoksulenkki. Otin oikein Jalon matkaan mukaan ja kiskaisimme 14 km 4:28 min/km vauhdilla. Jalo suoriutui tällä kertaa oikein mallikkaasti lenkistä, vetoa ei ollut yhtään, vaan poika hölkkäili nätisti rinnalla tai muutaman metrin edellä. Ehkä 25 asteen lämpö hyydytti vähän setteriäkin. Itselleni ainakin otti hieman koville.

Torstaina oli parin tunnin MaSun sulkapallotreenit. Tällä kertaa tuli pari sellaista erää pelattua, että meikäläistä vietiin ihan tosissaan. Hiki lensi niin, että kenttä oli paikoin vaarallisenkin märkä, ja kone hakkasi ihan hyvillä lukemilla. Perjantaina tiesi pelannensa edellisenä päivänä, sillä paikat olivat jokseenkin kipeät ja jumissa. Jätin siis päivän treenit taas vain työmatkapyöräilyn varaan, ihan sunnuntain Pirkan pyöräilyä silmällä pitäen.

Lauantai ei ollut ihan optimaalinen päivä sunnuntain pyöräilyyn. Olimme tulleet perjantai-iltana Vehkajärvelle, ja kävin siellä aamusta tekemässä kevyen, tunnin juksulenkin. Tämän päälle pyöräilimme Tuulin kanssa puolisen tuntia Kokkon kodalle, jossa kiersimme metsässä kolme tuntia etsien paikkoja rasteille, jotka olisivat käytössä heinäkuun iltarasteilla. Tämän päälle sitten vielä puolen tunnin pyöräily takaisin mökille. Ja illallla vielä ennen saunaa nurmikon ajo, n. 1h.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa 40. Pirkan pyöräily. Itselleni tämä oli toinen täysmatka, eli 215 km. Matkaan lähdimme Valmetin 4-henkisellä tiimillä. Lähtöaikamme oli hieman ennen aamukasia, jolloin lämpöä oli 14 astetta ja taivas pilvessä. Sääennuste näytti, että puolilta päivin alkaisi satelemaan vettä, joten laitoin varmuuden vuoksi pitkät kamppeet päälle.

Alkukilometreillä tulikin pari tippaa vettä, mutta sitten taivas selkeni ja aurinkokin alkoi komeasti paistamaan, eli kampetta oli raakasti liikaa päällä. Housuja ei päässyt tietenkään vaihtamaan, mutta ensimmäisellä pysäkillä takkia piti riisua pois, jottei saisi lämpöhalvausta. Ensimmäiset 40 kilometriä mentiikin melkoista kyytiä, sillä keskinopeus oli ensimmäisellä pysäkillä n. 33 km/h.

Matka jatkui, ainakin omalta osaltani, ihan leppoisissa merkeissä. Vauhti ei painanut, vaikka etukäteen pelkäsinkin lauantain puuhastelujen rassaavan jalkoja. Pysähtelimme jokaisella juottoasemalla ja ylämäet mentiin rauhallisesti. Alamäissä ja tasaisilla vauhti nousi taas ihan hyviin lukemiin, sillä tuulta ei juurikaan ollut ja porukassa vetovastuu vaihtui tiuhaan ja peesissä jaksoi polkea hyvin.

Kurussa, noin 140 km:n kohdilla, keskivauhtimme oli vielä 31 km/h, vaikka takana oli jo ihan hyviä mäkiäkin. Itselläni ei ollut vielä muita ongelmia kuin, että oikea pyöräilykenkä hiersi pikkuvarvasta. Uudet pyöräilykengät eivät olleet vielä ihan muotoutuneet jalkaan.

Muroleen ja Kapeen ylämäetkin menivät yllättävän kevyesti. Uusi maantiepyörä tuntui olevan ihan kelpo peli, eikä vanhaa cycloa tullut yhtään ikävä. Terälahdessa, viimeisellä huoltopisteellä, keskari oli tippunut jo lähelle 30 km/h. Vetovastuuta oli alkanut tulla hieman enemmän, mutta onneksi porukasta löytyi edelleen muitakin vetohaluisia, eli saimme pidettyä edelleen hyvää etenemistahtia.

Eerolansuoralla, noin 20 km ennen maalia, alkoi vähän satelemaan, mutta onneksi sitä ei kestänyt kovinkaan kauaa. Maalissa ajonaikainen keskivauhtimme näytti tasan 30 km/h, aikaa oli mennyt 7:09 ja tämän lisäksi taukoja oli ollut yhteensä tunnin verran. Reissu meni omalta osaltani yllättävänkin kevyesti. Maksimisyke oli 144 ja keskisyke vain 116. Sää oli pääosin (tai oikeastaan kokonaan) ihanteellinen. Mitään haavereita tai kalustorikkoja ei tapahtunut, joten reissu meni kaikin puolin ihan 10:n arvoisesti.

Eipä ollut kovin hääppöinen tämä viikko, ainakaan kelien osalta. Taas tuli parina päivänä rakeita taivaalta, ja yöisin läpötila painui lähelle nollaa. Paksumpaa pyöräilykampetta sai taas päälleen pukea.Ja mikä kauheinta, yhtenä iltapäivänä kun poljin töistä kotiin satoi vettä (ja rakeita), niin uusi, säihkyvä pyöräni kurastui.

Eipä kyllä ollut treeniviikossakaan kauheasti kehumista. Maanantaina en jaksanut mennä, reissuväsymykseen vedoten, mukaan sulkapallopeleihin. Tiistain viides ja viimeinen trail-cup -osakilpailu jäi myös juoksematta, muuhun väsymykseen vedoten. Toki tein kyllä tiistaina oman juoksulenkin, ja tuli todettua, että ihan oikea ratkaisu oli jättää polkujuoksut väliin. Trail-cupin kokonaiskilpailussa olin kuitenkin 7.

Keskiviikkona kuntoilut jäivät myös työmatkapyöräilyn varaan, kuten myös perjantaina. Jotain väsymystä taisi niinäkin päivinä olla ilmassa. Torstaina sentään tuli käytyä MaSu:n sulkapallotreeneissä, pari tuntia plätikimässä. Tosin kaksinpeliä ei tullut pelattua yhtään, joten kunnon hiet jäivät tuolloinkin väliin.

Lauantaina olikin sitten vuorossa viikon kohokohta, nimittäin Yö Rogaining kilpailu. Tuulin kanssa osallistuttiin parina, niin kuin tämän tyyppisiin tapahtumiin ennenkin. Lähtöpaikkana oli Olkahisten koulu, lähtöaika klo 22.00 ja aikaa rastien hakuun oli 8 tuntia. Ilma oli selkeä ja illalla oli lämpöä noin 10 astetta. Aamulla kun tulimme maaliin, niin auton mittari näytti kahta lämpöastetta. Joillain soilla oli ollut hallaa, sillä polut olivat siellä hieman rapsakan oloiset.

Aloitimme reissun ottamalla muutaman rastin Olkahisten päässä, mutta sen jälkeen siirryimme Niihaman ja Kaupin maastoihin. Aurinko laski klo 23 aikoihin, mutta ensimmäistä kertaa jouduimme laittamaan lamput päälle vasta puolen yön paikkeilla, jolloin kartan luku ei enää onnistunut ilman lisävaloa. Olin ottanut muutenkin hieman lisänäköä avuksi, sillä 1:30000 kartalla oli sen verran pientä tavaraa, että pimeässä ei enää oikein tahtonut nähdä siitä mitään. Ostin siis kisapaikalta kompassin, jossa oli suurennuslasi mukana. Hieman siitä oli apua, mutta silti sai tarkkaan tihrustaa karttamerkkejä.

Kaupin poluissa menee helposti sekaisin päivärasteillakin, saati sitten yöllä ja 1:30000 suhteen kartalla. Kaupissa tuli tehtyä reissun suurimmat häröilyt. Rasteja kyllä löytyi, mutta aikaakin meni. Tästä syystä jäimme jonkin verran suunnitellusta aikataulusta, ja reittisuunnitelmaa piti tästä syystä hieman karsia reissun loppupuolella.

Kaupin jälkeen suunnistus muuttui joksikin aikaa korttelisuunnistukseksi, joten vauhtikin kasvoi ja tavoittelemamme 10 min/km keskivauhti läheni hyvää vauhtia. Viimeisen pari tuntia kuitenkin oli pääosin metsäsuunnistusta, joten kilometrivauhti tippui taas jonkin verran. Korttelin rastit löytyivät melko hyvin ja jälkeenpäin katsottuna reititkin olivat suht kohdallaan. Lopun metsärastit löytyivät hieman vaihtelevalla menestyksellä, vaikka valoisan aikaan niitä pääsimmekin metsästämään.

Retki meni kaiken kaikkiaan ihan mukavasti. Molemmat jaksoivat suht hyvin, mikään paikka ei hajonnut ja maaliinkin päästiin sallitun ajan rajoissa. Rasteja kerättiin reilut 30 kpl, sijoitus oli 16. ja sekasarjassa 6. (tai itse asiassa 4., koska 2 joukkueessa kaikki olivat naisia). Ensimmäistä kertaa pääsimme myös kokeilemaan ns. kännykkäleimausta, sillä leimaus tehtiin joko QR-koodin lukijalla, NFC-lukijalla tai GPS-paikannuksen avulla. Hyvin näytti toimivan ja tämän leimaustavan ansiosta tuloksetkin olivat koko ajan seurattavissa netistä.

Tämä viikko (tai siis viime, kun nyt on jo maanantai) oli poikkeuksellisen vähätreeninen viikko. Siitä huolimatta viikolla on ehtinyt sattumaan ja tapahtumaan kuntoilurintamallakin. Päähuomion viikolla otti pidennetty viikonloppureissumme Edinburghiin. Torstaiaamusta sinne lähdimme ja sunnuntaiyönä palasimme.

Viikon ensimmäiset hiet tuli kuitenkin otettua tiistaina, jolloin oli neljäs Inov trail-cupin osakilpailu. Kilpailukeskuksena oli Toivion koulu, joten se osui sopivasti työmatkani varteen. Loppuveryttelyksi tuli siis sopiva 16 km:n polkeminen.

Itse reitti oli koko cupin rankin, sillä nousumetrejä oli 180 ja reitillä oli mittaa 6.8 km. Sää oli mukavan lämmin ja kuiva, joten kivikkopätkillä ei tarvinnut liukastella. Tosin olin kyllä varustautunut nastareilla, pitoa siis löytyi tiukimmissakin mutkissa.

En tiedä oliko rankka reitti pelotellut osanottajia, sillä osallistujamäärä oli kauden vähälukuisin. Varmaankin tästä syystä itselleni tuli paras sijoitus, 10/41 ja aika kärkeen (Pekka Itävuo) oli “vain” vajaat kolme minuuttia. Kokonaiskisassa olen edelleen sijalla 5. Yllättävän hyvin matka eteni, vaikka viikonloppuna oli ollutkin kympin kisa.

Muut viikon aktiviteetit sitten tehtiin Skotlannin puolella. Jokaisena aamuna (pe, la, su) tuli tehtyä n. 15 km:n juoksulenkki. Paikallinen sää oli poikkeuksellisen komea, sillä ainoastaan lauantai-iltana satoi vähänsen, muuten oli vähintään pari kymmentä astetta ja aurinko paistoi. Aamulenkitkin sai tehdä lämpimissä olosuhteissa.

Pääasiassa juoksin Holyroodin mäen ympäristössä. Perjantaina juoksin ko. nyppylän kaksi kertaa ympäri. Lauantaina seurailin, samana päivänä juostavan, 10 km:n kisan reittiä. Sunnuntaina menin saman kisareitin, mutta toiseen suuntaan. Joka päivä nousumetrejä tuli parin sadan metrin luokaa, eli ihan jonkin kokoinen nyppylä oli kyseessä.

Niin kuin mainitsin, niin jotain viikolla tapahtui, mutta kyllä sitä vähän sattuikin. Ihan kirjaimellisesti. Keskiviikkona kun pyöräilin töistä kotiin, niin puoli kilometriä ennen kotipihaa tuli tehtyä sellainen ilmalento pyörällä, että tavaraa meni ihan jonkin verran lunastukseen.

Itse selvisin pintanaarmuilla, vaikka ensiavussa kävinkin vähän paikkailtavana. Myös kropasta näkee kummalle kyljelle on maahan tultu, asfaltti-ihottumaa löytyy. Pyörä sen sijaan sai sen verran tälliä, että sillä ei taida enää uskaltaa ajaa, kun ei tiedä millaisia vaurioita runko on saanut. Toisen pyöräilykengän lukko meni käyttökelvottomaksi, Polarin urheilukellon vesitiivis lasi meni vähän rikki ja vaatevaurioitakin tuli.

Reissussa sai sitten nuolla haavojaan ja vaihdella haavasiteitä. Onneksi sentään juoksulenkille pääsee, ja toinen onni oli, että en kaatunut uudella pyörällä vaan vanha Bianchi pääsi sairauseläkkeelle. Mailakäden peukku sai sen verran skröpöä, että sillä ei varmaankaan tällä viikolla vielä pelata sulkapalloa.