Kuusi vuotta on ehtinyt kulua kun viimeksi Kilpisjärvellä piipahdimme. Tälläkin kertaa ohjelma on suurin piirtein sama kuin edellisellä vierailulla, eli luvassa oli perinteikäs Kilpisjärven liikunnallinen Juhannus. Tänä vuonna kesä on edellistä visittiämme huomattavasti myöhemmässä, sillä pohjoisempi Kilpisjärvi oli vielä osittain jäässä ja Saanakin oli ympäriinsä lumiläikkien täplittämä. Koko Juhannuksen aikana lämpötiloissa päästiin hädin tuskin kymmenen asteen tuntumaan ja vettäkin tuli enemmän tai vähemmän joka päivä.

Saavuimme torstaiaamuna autojunalle Rovaniemelle, josta ajoimme parin pysähdyksen taktiikalla suoraan Kilpisjärven majapaikkaamme. Auton takapenkki oli kattoon asti pakattuna kassia, kenkää ja koiranruokaa, sillä Juhannuksen jälkeen olisi tarkoitus suunnata vielä Tromssan ympäristöön suunnistusviikolle. Takaluukku oli varattu kokonaisuudessaan koiruuksien valtakunnaksi.

Juhannuksen liikunnallisuus alkoi heti perjantaiaamusta, kun tuli tehtyä omatoiminen 16 km:n juoksulenkki. Vauhtikin oli, yhden lepopäivän siivittämänä, ihan kohdillaan ja Kilpisjärveltä Norjan rajalle johtava tie oli mukavan loivasti kumpuilevaa, joten mitään isoja mäkiä ei tarvinnut tarpoa. Myöskään liian kuumasta kelistä ei tarvinnut olla huollissaan. 70 minuutin aamulenkki oli sopiva lämmittely liikunnalliselle Juhannukselle.

Illalla oli sitten vuorossa perinteikäs, 72. juhannushiihto. Hiihtopaikka oli tällä kertaa noin 1.2 km päässä Kilpisjärven retkeilykeskuksesta, josta löytyi paikka 180 m hiihtoradalle. Olimme ottaneet mukaan omat monot, mutta sukset ja sauvat lainasimme järjestäjiltä. Oma hiihtotyylini pitopohjasuksilla oli perinteisen ja juoksun yhdistelmä, jolla saavutin n. 24 sekunnin ajan. Sää suosi hiihtoja, sillä aurinko porotti lähes siniseltä taivaalta eikä tuulestakaan ollut haittaa.

Juhannusyönä vaelsimme vielä koirien kanssa Saanan huipulle ihailemaan yöttömän yön aurinkoa, joka olikin hienosti esillä koko vaelluksen ajan. Kahden ja puolen tunnin retki päättyi reilusti puolen yön jälkeen, joten majapaikkaan saapui pari uupunutta koiraa ja heidän taluttajaansa.

Lauantai valkeni myös kuivana joskaan ei aurinkoisena. Mutta sää oli mitä parahin puolilta päivin alkavaan rogaining-suunnistukseen. Paikka oli noin 20 km Kilpisjärveltä etelään. Sarjoja oli 1:n ja 3:n tunnin sekä joukkue- ja yksilösuunnistukseen. Menimme Tuulin kanssa yhdessä kolmen tunnin sarjaan. Jonkinnäköinen reittisuunnitelma tehtiin ennen lähtöä, mutta siinä oli niin paljon epävarmuustekijöitä mukana, että tiedossa oli soveltamista matkan varrella.

Alkumatka meni kartan ja maaston sovittamiseen keskenään ja tunturikoivikossa tarpomiseen. Etenemisvauhti näytti huolestuttavan hitaalta, joten suunnitelmien romuttuminen kalvoi takaraivoa jo heti ensimmäisillä kilometreillä. Pari ensimmäistä rastia kun oltiin löydetty tunturikoivikosta ja noustu jyrkkä rinne ylös, niin sitten alkoi homma vähän paremmin sujumaan.

Avotunturissa vauhti nousi ja rastitkin alkoivat löytymään paremmin. Muutammilla rasteilla oli hieman säätöä, mutta pääosin ei mitään suuria ongelmia ollut ja pystyimme hakemaan jopa muutaman ylimääräisenkin rastin alkuperäissuunnitelman ulkopuolelta. Hieman päälle kymmenen minuuttia etuajassa tulimme maaliin, mutta enempää ei olisi ehtinyt hakemaan. Matkaa kertyi hieman päälle 13 kilometriä. Onneksemme sade alkoi vasta majapaikalle ajettaessa.

Sunnuntaina oli vuorossa Saanan vuorijuoksukilpailu. Olin päättänyt etukäteen, että mikäli sääennuste, eli vesisade, toteutuu niin mukaan en lähde liukastelemaan ja itseäni telomaan. Puoli tuntia ennen kisaa tihutti vähän vettä ja Saanan huippu oli pilvessä, mutta kilpailunumero oli silti lunastettu, joten kisaan oltiin kuitenkin osallistumassa.

Mukanani ei ollut kuin tavalliset juoksulenkkarit, joten ihan optimaaliset ne eivät olleet märille pitkospuille, joita ensimmäinen kilometri pääosin juostiin. Jo alku tuntui melko rankalta ja meno vain paheni kun portaat alkoivat ensimmäisen kilometrin jälkeen. Portaita oli noin puolisen kilometriä. Pääosin ne tuli käveltyä reipasta vauhtia, mutta välillä syke antoi luvan ottaa hieman juoksuaskeleitakin. Tässä vaiheessa etenin kolmantena kisassa. Kärkimies oli n. 100 m edellä ja kakkonen parin kymmenen metrin päässä. Ihan heti takana ei uhkaajia näkynyt.

Matka eteni vuoroin juosten vuoroin kävellen. Heti kun tuli vähän tasaisempaa, niin juoksuaskeleet otettiin käyttöön, mutta kivikkoiset pätkät puuskutettiin kävelyaskelin. Etäisyys kakkosmieheen vaihteli, mutta otin taktiikaksi juosta aina samat osuudet kuin hänkin plus muutaman metrin aina pidempään. Tällä konstilla sainkin hänet kiinni noin kilometri ennen huippua. Loppumatkalla sain repäistyä reilun 40 sekunnin eron, ja huiputin Saanan kakkosena ajassa 32.06.

Kartalla ja GPS:llä matkaa kertyi noin 4 km, mutta nousun vuoksi todellinen matka oli noin 4.5 km. Lämpötila lähdössä oli 9 astetta, mutta huipulla vain 4, joten sieltä piti lähteä melko pian teputtamaan alaspäin. Onneksi vettä ei juurikaan enää matkan aikana satanut, eikä tuulikaan haitannut. Myöskin sumu hälveni kisan aikana siten, että näkyvyys oli koko matkan ajan hyvä.

Se Juhannus oli sitten sellainen. Helteessä ei tarvinnut kärvistellä, mutta sopivasti pukeutumalla kelit olivat ihan siedettävät. Itikoista ei ollut myöskään haittaa. Ainoa kunnon kastuminen tuli vasta maanantaina, jolloin kävimme koirien kanssa katsomassa kuinka vuolas Mallan Kitsiputous olikaan. Tiistaina matkamme jatkui sitten kohti Norjan Vikrania, jossa majailisimme seuraavat kuusi yötä, mutta se on sitten uusi tarinansa se.

Alkuviikko meni univelan maksamiseen. Edellisen viikonlopun yö-rogaining vaati veronsa aikaisten nukkumaan menoaikojen muodossa.  Maanantaina ei työmatkapyöräilyn lisäksi tullutkaan sitten muuta tehtyä. Tiistain treenit olivat myös pelkän työmatkapyöräilyn varassa. Tosin kotiin päin tulin kiertotietä, josta kertyi 50 km:n siivu. Tuolloin taisi olla tämän kevään/kesän paras pyöräilykeli, sillä tuulta ei juurikaan ollut ja lämpökin oli kohdillaan. Keskarikin nousi napsun päälle 30:n.

Keskiviikkona tuli sitten tehtyä jo juoksulenkki. Otin oikein Jalon matkaan mukaan ja kiskaisimme 14 km 4:28 min/km vauhdilla. Jalo suoriutui tällä kertaa oikein mallikkaasti lenkistä, vetoa ei ollut yhtään, vaan poika hölkkäili nätisti rinnalla tai muutaman metrin edellä. Ehkä 25 asteen lämpö hyydytti vähän setteriäkin. Itselleni ainakin otti hieman koville.

Torstaina oli parin tunnin MaSun sulkapallotreenit. Tällä kertaa tuli pari sellaista erää pelattua, että meikäläistä vietiin ihan tosissaan. Hiki lensi niin, että kenttä oli paikoin vaarallisenkin märkä, ja kone hakkasi ihan hyvillä lukemilla. Perjantaina tiesi pelannensa edellisenä päivänä, sillä paikat olivat jokseenkin kipeät ja jumissa. Jätin siis päivän treenit taas vain työmatkapyöräilyn varaan, ihan sunnuntain Pirkan pyöräilyä silmällä pitäen.

Lauantai ei ollut ihan optimaalinen päivä sunnuntain pyöräilyyn. Olimme tulleet perjantai-iltana Vehkajärvelle, ja kävin siellä aamusta tekemässä kevyen, tunnin juksulenkin. Tämän päälle pyöräilimme Tuulin kanssa puolisen tuntia Kokkon kodalle, jossa kiersimme metsässä kolme tuntia etsien paikkoja rasteille, jotka olisivat käytössä heinäkuun iltarasteilla. Tämän päälle sitten vielä puolen tunnin pyöräily takaisin mökille. Ja illallla vielä ennen saunaa nurmikon ajo, n. 1h.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa 40. Pirkan pyöräily. Itselleni tämä oli toinen täysmatka, eli 215 km. Matkaan lähdimme Valmetin 4-henkisellä tiimillä. Lähtöaikamme oli hieman ennen aamukasia, jolloin lämpöä oli 14 astetta ja taivas pilvessä. Sääennuste näytti, että puolilta päivin alkaisi satelemaan vettä, joten laitoin varmuuden vuoksi pitkät kamppeet päälle.

Alkukilometreillä tulikin pari tippaa vettä, mutta sitten taivas selkeni ja aurinkokin alkoi komeasti paistamaan, eli kampetta oli raakasti liikaa päällä. Housuja ei päässyt tietenkään vaihtamaan, mutta ensimmäisellä pysäkillä takkia piti riisua pois, jottei saisi lämpöhalvausta. Ensimmäiset 40 kilometriä mentiikin melkoista kyytiä, sillä keskinopeus oli ensimmäisellä pysäkillä n. 33 km/h.

Matka jatkui, ainakin omalta osaltani, ihan leppoisissa merkeissä. Vauhti ei painanut, vaikka etukäteen pelkäsinkin lauantain puuhastelujen rassaavan jalkoja. Pysähtelimme jokaisella juottoasemalla ja ylämäet mentiin rauhallisesti. Alamäissä ja tasaisilla vauhti nousi taas ihan hyviin lukemiin, sillä tuulta ei juurikaan ollut ja porukassa vetovastuu vaihtui tiuhaan ja peesissä jaksoi polkea hyvin.

Kurussa, noin 140 km:n kohdilla, keskivauhtimme oli vielä 31 km/h, vaikka takana oli jo ihan hyviä mäkiäkin. Itselläni ei ollut vielä muita ongelmia kuin, että oikea pyöräilykenkä hiersi pikkuvarvasta. Uudet pyöräilykengät eivät olleet vielä ihan muotoutuneet jalkaan.

Muroleen ja Kapeen ylämäetkin menivät yllättävän kevyesti. Uusi maantiepyörä tuntui olevan ihan kelpo peli, eikä vanhaa cycloa tullut yhtään ikävä. Terälahdessa, viimeisellä huoltopisteellä, keskari oli tippunut jo lähelle 30 km/h. Vetovastuuta oli alkanut tulla hieman enemmän, mutta onneksi porukasta löytyi edelleen muitakin vetohaluisia, eli saimme pidettyä edelleen hyvää etenemistahtia.

Eerolansuoralla, noin 20 km ennen maalia, alkoi vähän satelemaan, mutta onneksi sitä ei kestänyt kovinkaan kauaa. Maalissa ajonaikainen keskivauhtimme näytti tasan 30 km/h, aikaa oli mennyt 7:09 ja tämän lisäksi taukoja oli ollut yhteensä tunnin verran. Reissu meni omalta osaltani yllättävänkin kevyesti. Maksimisyke oli 144 ja keskisyke vain 116. Sää oli pääosin (tai oikeastaan kokonaan) ihanteellinen. Mitään haavereita tai kalustorikkoja ei tapahtunut, joten reissu meni kaikin puolin ihan 10:n arvoisesti.

Eipä ollut kovin hääppöinen tämä viikko, ainakaan kelien osalta. Taas tuli parina päivänä rakeita taivaalta, ja yöisin läpötila painui lähelle nollaa. Paksumpaa pyöräilykampetta sai taas päälleen pukea.Ja mikä kauheinta, yhtenä iltapäivänä kun poljin töistä kotiin satoi vettä (ja rakeita), niin uusi, säihkyvä pyöräni kurastui.

Eipä kyllä ollut treeniviikossakaan kauheasti kehumista. Maanantaina en jaksanut mennä, reissuväsymykseen vedoten, mukaan sulkapallopeleihin. Tiistain viides ja viimeinen trail-cup -osakilpailu jäi myös juoksematta, muuhun väsymykseen vedoten. Toki tein kyllä tiistaina oman juoksulenkin, ja tuli todettua, että ihan oikea ratkaisu oli jättää polkujuoksut väliin. Trail-cupin kokonaiskilpailussa olin kuitenkin 7.

Keskiviikkona kuntoilut jäivät myös työmatkapyöräilyn varaan, kuten myös perjantaina. Jotain väsymystä taisi niinäkin päivinä olla ilmassa. Torstaina sentään tuli käytyä MaSu:n sulkapallotreeneissä, pari tuntia plätikimässä. Tosin kaksinpeliä ei tullut pelattua yhtään, joten kunnon hiet jäivät tuolloinkin väliin.

Lauantaina olikin sitten vuorossa viikon kohokohta, nimittäin Yö Rogaining kilpailu. Tuulin kanssa osallistuttiin parina, niin kuin tämän tyyppisiin tapahtumiin ennenkin. Lähtöpaikkana oli Olkahisten koulu, lähtöaika klo 22.00 ja aikaa rastien hakuun oli 8 tuntia. Ilma oli selkeä ja illalla oli lämpöä noin 10 astetta. Aamulla kun tulimme maaliin, niin auton mittari näytti kahta lämpöastetta. Joillain soilla oli ollut hallaa, sillä polut olivat siellä hieman rapsakan oloiset.

Aloitimme reissun ottamalla muutaman rastin Olkahisten päässä, mutta sen jälkeen siirryimme Niihaman ja Kaupin maastoihin. Aurinko laski klo 23 aikoihin, mutta ensimmäistä kertaa jouduimme laittamaan lamput päälle vasta puolen yön paikkeilla, jolloin kartan luku ei enää onnistunut ilman lisävaloa. Olin ottanut muutenkin hieman lisänäköä avuksi, sillä 1:30000 kartalla oli sen verran pientä tavaraa, että pimeässä ei enää oikein tahtonut nähdä siitä mitään. Ostin siis kisapaikalta kompassin, jossa oli suurennuslasi mukana. Hieman siitä oli apua, mutta silti sai tarkkaan tihrustaa karttamerkkejä.

Kaupin poluissa menee helposti sekaisin päivärasteillakin, saati sitten yöllä ja 1:30000 suhteen kartalla. Kaupissa tuli tehtyä reissun suurimmat häröilyt. Rasteja kyllä löytyi, mutta aikaakin meni. Tästä syystä jäimme jonkin verran suunnitellusta aikataulusta, ja reittisuunnitelmaa piti tästä syystä hieman karsia reissun loppupuolella.

Kaupin jälkeen suunnistus muuttui joksikin aikaa korttelisuunnistukseksi, joten vauhtikin kasvoi ja tavoittelemamme 10 min/km keskivauhti läheni hyvää vauhtia. Viimeisen pari tuntia kuitenkin oli pääosin metsäsuunnistusta, joten kilometrivauhti tippui taas jonkin verran. Korttelin rastit löytyivät melko hyvin ja jälkeenpäin katsottuna reititkin olivat suht kohdallaan. Lopun metsärastit löytyivät hieman vaihtelevalla menestyksellä, vaikka valoisan aikaan niitä pääsimmekin metsästämään.

Retki meni kaiken kaikkiaan ihan mukavasti. Molemmat jaksoivat suht hyvin, mikään paikka ei hajonnut ja maaliinkin päästiin sallitun ajan rajoissa. Rasteja kerättiin reilut 30 kpl, sijoitus oli 16. ja sekasarjassa 6. (tai itse asiassa 4., koska 2 joukkueessa kaikki olivat naisia). Ensimmäistä kertaa pääsimme myös kokeilemaan ns. kännykkäleimausta, sillä leimaus tehtiin joko QR-koodin lukijalla, NFC-lukijalla tai GPS-paikannuksen avulla. Hyvin näytti toimivan ja tämän leimaustavan ansiosta tuloksetkin olivat koko ajan seurattavissa netistä.

Tämä viikko (tai siis viime, kun nyt on jo maanantai) oli poikkeuksellisen vähätreeninen viikko. Siitä huolimatta viikolla on ehtinyt sattumaan ja tapahtumaan kuntoilurintamallakin. Päähuomion viikolla otti pidennetty viikonloppureissumme Edinburghiin. Torstaiaamusta sinne lähdimme ja sunnuntaiyönä palasimme.

Viikon ensimmäiset hiet tuli kuitenkin otettua tiistaina, jolloin oli neljäs Inov trail-cupin osakilpailu. Kilpailukeskuksena oli Toivion koulu, joten se osui sopivasti työmatkani varteen. Loppuveryttelyksi tuli siis sopiva 16 km:n polkeminen.

Itse reitti oli koko cupin rankin, sillä nousumetrejä oli 180 ja reitillä oli mittaa 6.8 km. Sää oli mukavan lämmin ja kuiva, joten kivikkopätkillä ei tarvinnut liukastella. Tosin olin kyllä varustautunut nastareilla, pitoa siis löytyi tiukimmissakin mutkissa.

En tiedä oliko rankka reitti pelotellut osanottajia, sillä osallistujamäärä oli kauden vähälukuisin. Varmaankin tästä syystä itselleni tuli paras sijoitus, 10/41 ja aika kärkeen (Pekka Itävuo) oli “vain” vajaat kolme minuuttia. Kokonaiskisassa olen edelleen sijalla 5. Yllättävän hyvin matka eteni, vaikka viikonloppuna oli ollutkin kympin kisa.

Muut viikon aktiviteetit sitten tehtiin Skotlannin puolella. Jokaisena aamuna (pe, la, su) tuli tehtyä n. 15 km:n juoksulenkki. Paikallinen sää oli poikkeuksellisen komea, sillä ainoastaan lauantai-iltana satoi vähänsen, muuten oli vähintään pari kymmentä astetta ja aurinko paistoi. Aamulenkitkin sai tehdä lämpimissä olosuhteissa.

Pääasiassa juoksin Holyroodin mäen ympäristössä. Perjantaina juoksin ko. nyppylän kaksi kertaa ympäri. Lauantaina seurailin, samana päivänä juostavan, 10 km:n kisan reittiä. Sunnuntaina menin saman kisareitin, mutta toiseen suuntaan. Joka päivä nousumetrejä tuli parin sadan metrin luokaa, eli ihan jonkin kokoinen nyppylä oli kyseessä.

Niin kuin mainitsin, niin jotain viikolla tapahtui, mutta kyllä sitä vähän sattuikin. Ihan kirjaimellisesti. Keskiviikkona kun pyöräilin töistä kotiin, niin puoli kilometriä ennen kotipihaa tuli tehtyä sellainen ilmalento pyörällä, että tavaraa meni ihan jonkin verran lunastukseen.

Itse selvisin pintanaarmuilla, vaikka ensiavussa kävinkin vähän paikkailtavana. Myös kropasta näkee kummalle kyljelle on maahan tultu, asfaltti-ihottumaa löytyy. Pyörä sen sijaan sai sen verran tälliä, että sillä ei taida enää uskaltaa ajaa, kun ei tiedä millaisia vaurioita runko on saanut. Toisen pyöräilykengän lukko meni käyttökelvottomaksi, Polarin urheilukellon vesitiivis lasi meni vähän rikki ja vaatevaurioitakin tuli.

Reissussa sai sitten nuolla haavojaan ja vaihdella haavasiteitä. Onneksi sentään juoksulenkille pääsee, ja toinen onni oli, että en kaatunut uudella pyörällä vaan vanha Bianchi pääsi sairauseläkkeelle. Mailakäden peukku sai sen verran skröpöä, että sillä ei varmaankaan tällä viikolla vielä pelata sulkapalloa.

On tämäkin, ulkona pari kymmentä lämmintä ja aurinko paista, ja meikäläinen näpyttelee sisällä konetta. No, valitsemallaan tiellä pitää pysyä ja kirjata vähän ylös viikon tapahtumia. Ja kyllähän sitä jo melkein 12 tuntia on pihallatullut tänään tullut oltuakin.

Viikko alkoi taas, kohta voi jo sanoa että perinteiseen tapaan, maanantain MaSu:n sulkapallotreeneillä. Puolitoista tuntia raivokasta hanhensulan lyöntiä oli taas hyvä vaalmistava treeni tiistain kolmanteen polkujuoksukisaan. Tällä kertaa polkuja tallattiin Hervannassa Suolijärven ymäristössä. Nyt keli suosi juoksijoita, sillä lämpöä oli sopivat 14 astetta ja aurinkokin paisteli mukavasti. Reittikin oli inhimillisempi kuin edellisellä viikolla Kaupissa, vaikka mittaa olikin hieman enemmän, 6.9 km, mutta nousumetrejä oli vain 93. Paikoin oli poluilla hieman ahdasta, ja joutu vähän hidastelemaan, mutta maalissa oli kyllä miehestä saatu kaikki irti. Aika oli muutaman sekunnin alle puoli tuntia ja sijoitus 15. Kärjelle hävisin vähän päälle viisi minuuttia. Mutta jos oikein hakemalla hakee sarjavoittoa, niin olin ykkönen pitkäpunttisten sarjassa.

Keskiviikkona täytyi pitää huilipäivä ja pelkkä työmatkapyöräily sai riittää. Torstaina sentään kävin pelaamassa kaksi tuntia sulkapalloa MaSu:n treeneissä ja perjantaina pyöräilin töistä kotiin Säijän kautta, eli 50 km:n lenkin. Perjantai olikin kevään ensimmäinen kunnon kesäpäivä, sillä lämpöä oli parhaimillaan pyörän mittarissa 26 astetta ja lyhkäsissä trikoissa sai pyöräillä jo aamulla.

Lauantaina oli taas pidettävä lepopäivä, sillä perjantaina särki jalkoja sen verran paljon, että sunnuntain Raholan Kymppiä silmällä pitäen oli hyvä vähän huilata ja palautella viikon muista rääkeistä.

Sunnuntaina oli mitä mainioin sää kympin kisalle. Lähtö oli klo 10, jolloin lämpöä oli noin 17 astetta ja aurinko paistoin täydellä terällä. Oma suunnitelmani kisaan oli, että nelosen vauhtia lähettäisiin ja seitsemän kilometrin kohdalla kiristetään, jos vaan mahdollista. Mutta niinhän siinä taas kävi, kuin aika usein ennenkin, että suunnitelman heitetään romukoppaan heti lähtölaukauksesta.

Puolen kilometrin kohdalla vauhti näytti 3:45 min/km ja kaksi ensimmäistä kilometria menin 3:50 vauhtia. Pysyin kärkiryhmässä sen puolisen kilometriä, mutta sitten “ammattilaisten” ryhmä lähti omia menojaan. Oma juoksuni tuntui ihan hyvältä, vaikka puolentoista kilsan kohdalla ohitseni pyyhälsikin heittämällä neljän hengen porukka. Päätin kuitenkin pysyä omassa vauhdissani, joka oli muutenkin jo reilusti suunniteltua kovempaa.

Seuraavat kolme kilometriä olivat sitten jo lähellä suunnittelemaani vauhtia. Tosin nämä kilometrit olivat hieman nousuvoittoista osuutta, joten ylinopeus edelleen jatkui. Näillä kilometreillä alkoi tulemaan jo jokusia selkiäkin vastaan, lähinnä niitä, jotka pyyhälsivät ekan kilometrin jälkeen ohitseni rinta rottingilla. Oma kulkuni tuntui vielä tosi hyvältä, mutta en alkanut vielä hötkyilemään, vaan yritin juosta rennosti tasaista vauhtia.

Seuraavat kolme kilsaa menin taas 3:50 vauhtia, eikä edelleenkään tuntunut pahalta. Olin edelleen pystynyt ohittanut muutaman hyytyvän kisailijan, mutta kilsa ennen maalia iskuetäisyydellä oli vielä yksi päänahka kiikarissa. Tässä vaiheessa päätin laittaa kaikki peliin ja pääsinkin suht pian ko. henkilön kantaan ja saman tien ohi. Tein vielä varmuuden vuoksi heti ohituksen jälkeen pienen nykäisyn, jottei hän jäisi peesailemaan, ja sainkin hieman eroa. Puolisen kilsaa ennen maalia reitin varrelta huudettiin varoituksen sana takaa ohi tulevasta juoksijasta. Sain hädin tuskin vastattua, että: “Ei tule”, eikä tullut. Aikani 38:56 (oma kello) oli ihan tyydyttävä suoritus tähän kohtaan kautta. Sillä sai jopa pokata M40-sarjan ykkössijan. Tuloksia ei vielä löydy netistä, mutta jonkin kokoinen ryhmä yleisen sarjan juoksijoita tuli minua ennen maaliin ja yksi nainenkin sinne ehti ennen minua.

Tämä viikonloppu toi jo vähän toivoa kesän tulemisesta. Aurinko paistoi ja lämpöäkin oli jo toista kymmentä astetta. Alkuviikko oli vielä melko jäinen, valkoista oli ilmassa melkein joka päivä ja keskiviikkona oli maa valkoinen kun lähti töihin, mutta ne kelit pitäisi olla nyt vähäksi aikaa takana päin.

Maanantaina oli MaSun parin tunnin sulkapallotreenit. Taas pääsi pelaamaan mukavasti uusia vastustajia vastaan. Pari tuntia tiukkaa vääntöä ei ollut tosin ihan optimaalinen valmistautuminen tiistaina Kaupissa juostavaan Tampereen Trail-Cupin toiseen osakilpailuun, jonne piti taas lähteä rääkkäämään itseään.

Sää oli kolea, vain noin 4 astetta. Juoksukin tuntui edellisen viikon tapahtumaa tukkoisemmalta ja reittikin oli paljon raskaampi, sillä nyt mentiin enemmän polkuja pitkin ja ylä-ala-mäkeä oli myös enemmän. Matka oli oman mittarini mukaan 5,6 km ja nousumetrejä järjestäjän mukaan oli 130. Sijoitukseni oli 17. ja jäin kärkiajasta vajaat neljä minuuttia. Tulos (kerätyt pisteet) tosin oli suhteellisesti parempi kuin Lamminpäässä.

Keskiviikko olikin vaihteeksi reissupäivä ja siitä tuli puhdas lepopäivä treeneistä. Torstaina sitten rankaistiin keskiviikon löysäilyt ihan olan takaa. Aamulla juoksin töihin 16,3 km, 4:30 keskivauhdilla. Ihan noin kovaa ei ollut suunnitelmissa juosta, mutta kun lähti niin kevyesti menemään niin annoin mennä. Illalla oli sitten vielä MaSun sulistreenit. Ihan kahta tuntia en viitsinyt pelata, mutta 100 minuuttia tuli laitettua päiväkirjaan.

Perjantaiaamulla olikin sitten pohkeet melko tukkoset ja muutenkin oli piesty olo, vaikkei sulkapallossa juurikaan turpiin tullut. Ei näin vanha mies enää palaudu entiseen tapaan. Aamusta pyöräilin töihin ensimmäistä kertaa Rosella, sillä tarkoitus oli, että töiden jälkeen tulisin kotiin Säijän kautta. Jotenkin taas tuntui, että koko matkan oli vastatuulta eikä jalat muutenkaan olleet ihan täydessä iskussa. 50 km:n polkasu tuli kuitenkin tehtyä, keskarin ollessa hieman alle 29 km/h:n.

Poikkeuksellisesti tein viikon pitkän juoksulenkin jo lauantaina, sillä halusin hieman juoksutaukoa ennen tiistain polkujuoksukisaa. Jalat olivat edelleen hieman väsyneet, mutta komea ilma antoi sen verran juoksuintoa, että 25 km:n lenkin sain aikaiseksi. Hieman liian kovaa tuli kylläkin mentyä, sillä keskinopeus oli 4:50 min/km ja sykkeet olivat myös liian korkealla, vaikka PK-alueella pysyikin.

Sunnuntaina tein kevyen 50 km:n pyörälenkin mukavassa säässä. Hieman tuulta oli, mutta vähiten mitä muilla lenkeillä tänä keväänä on ollut. Siuro-Pinsiö -lenkki on kyllä mukavan vaihteleva ja kaunis lenkki, mutta Sasintietä ei ole vieläkään saatu kunnostettua, ja päällyste on jo melko pahassa kunnossa. Rengasrikoiltu kuitenkin säästyin.

Vapun päivänä se hetki sitten vihdoin koitti. Nimittäin pääsin ensimmäistä kertaa uudella maantiepyörällä tekemään ulkolenkkiä. Sää oli sen verran komea, vaikka tuulta olikin aika lailla, että uutta ruusua (Rose) piti päästä kokeilemaan. Alkuun tuntui, että pyörä oli aivan ilmiömäisen fantastinen, mutta puolessa välissä matkaa kävi ilmi, että olinkin polkenut myötätuuleen ja vastatuuleen pyörä oli vain vallan mainio. Vanhaan cyclocrossariin verrattuna ajoasento oli parempi ja kuiturunko antoi muutenkin kevyemmän ja pehmeämmän kyydin. Myös levyjarrut olivat ihan mainio valinta, sillä jarruttamiseen ei enää tarvittu sellaista voimaa, mitä vannejarruihin tarvittiin, joten kevyellä sormen painalluksella sai pyörän melko tehokkaasti pysähtymään, kun taas vanhalla sai hampaat irvessä pitää kahvoja pohjassa ja sittenkin jarrutusmatka oli kovasta vauhdista huolestuttavan pitkä. Reilu 50 km oli testilenkin mitta.

Tiistaina alkoi Tampereen Inov Trail Cup Lamminpäässä. Näitä polkujuoksukisoja juostaan viitenä peräkkäisenä tiistaina eri puolilla Tamperetta. Lähtö oli klo 18:20 ja aurinkoisena iltana oli lämpöäkin 12 astetta. Kuuden kilometrin maastolenkille juoksijoita lähti kaiken kaikkiaan melkein 130 henkilöä. Ensimmäinen reilu kilsa oli mäkistä, jonka jälkeen tultiin kivikkoiselle osuudelle, ja sitten taas vähän mäkeä. Sitten mentiin melkein kolme kilsaa melko tasaista osuutta, jonka jälkeen taas vähän mäkeä ja ihan lopuksi Horhan laskettelurinne alhaalta ylös (60 nousumetriä).

Itselläni ei ollut kauheasti kovia lenkkejä takana, mutta tämähän kisa kävi vallan mainiosti sellaisesta. Omasta vauhtikestävyydestä ei vaan ollut juurikaan tietoa, joten varovaisesti piti lähteä liikkeelle. Tasaiselle päästyä sain tehtyä aika monta ohitusta. Loppumäessä iski melko paha hyytyminen, mutta luulen ettei kovin moni muukaan sitä mäkeä ihan tuoreilla jaloilla noussut. Oma aikani oli 26:18 ja hävisin voittajalle (muuan Topi Anjala) reilun neljä minuuttia. Tuloksissa olin 11. Omasta mielestäni ihan OK suoritus.

Keskiviikkona tein tunnin hölköttelyn, mutta se oli sen verran väsynyttä menoa, että olisi melkein saanut jäädä tekemättä. Viikonlopun pitkästä juoksusta ja alkuviikon rasituksista en ollut selvästikkään vielä palautunut.

Torstaina ei annettu vieläkään kropalle armoa, sillä illalla oli vuorossa 2 tuntia sulkapalloa Mansen Sulan pelaajien kanssa. Liityin alkuviikosta seuraan jotta saisin pelata välillä eri vastustajien kanssa – tosin ei vanhoissakaan mitään vikaa ole ollut. Kotiin päästyä oli kyllä melko rikkinäinen olo. Kroppa kävi melko pitkään vielä kierroksilla kello yhdeksän päättyneiden treenien jälkeen, joten seuraavana yönä tuli pelattua vielä aika monta erää unissaankin.

Perjantaikaan ei tuonut vielä lepoa treeneistä. Illalla oli Punkalaitumella talkoot Ampumasuunnistuksen SM-kisoissa, ja päätin pitää vähän lyhennetyn työpäivän ja polkaisin uudella maantiekiitäjälläni mökille. Ihan helposti ei 95 km:n matka tällä kertaa sujunut, sillä vaikka sää oli komean aurinkoinen ja lämpöäkin oli viitisentoista astetta, niin tuuli puhalsi juuri hankalasta suunnasta ja vielä harmittavan kovaa. Melkein koko matkan sai puskea ilkeään vastatuuleen. Toinen ongelma tuli heti kymmenen kilometrin kohdalla, kun kylkeä alkoi pistämään siihen malliin, että syvään hengittäminen alkoi olla kivuliasta. Syynä tähän oli varmaankin vähän liian tukeva syöminen ennen pyöräilyä, ehkä. 15 km kohdalla jouduin pitämään muutaman minuutin kävelytauon, jotta olo vähän helpottaisi. Pari kilsaa olikin ihan hyvä, mutta sitten sama pisto uusiutui. 40 km:n kohdalla pidin toisen kävelytauon, jonka jälkeen olo helpotti sen verran, että enää ei taukoja tarvinnut pitää. Mökillä tuli käytyä järvessä, vesi 7 astetta.

Lauantaina olikin sitten treenien osalta lepopäivä. AmSun SM-kisojen toinen talkoopäivä vei sen verran aikaa, ettei saunalenkille enää jaksanut lähteä. Ja parempi niin, sillä jalat eivät kovin tuoreilta tuntuneet koiralenkeilläkään

Sunnuntaina tuli haastettua isoveli sulkapallotaistoon Alastarohallissa. Parkettikenttä, heikosti näkyvät rajaviivat ja sellainen valaistus, ettei sulkaa juurikaan erottanut. Mutta kun valkoisen sulan korkki tussattiin tummaksi ja rajojen kulmiin laitettiin näkyvämmät merkit, niin kyllä me hyvät matsit saatiin aikaiseksi ja hiki lensi. Illalla 15 km:n juoksulenkki rennolla vauhdilla ja lopussa pari kilsaa reipasta. Aluksi jalat tuntuivat hieman väsyneiltä, mutta matkan edetessä homma alkoi sujumaan, ja harjoituspäiväkirjaan sai laittaa fiiliksen kohdalle että: “OK”.

Pitää taas aloittaa viikkopäivitys päivittelemällä tätä Suomen kevättä, kun se on vaan niin upea. Tälläkin viikolla on tainnut jokaisena päivä tulla ainakin vähäsen jotain valkoista taivaalta. Viime yö oli sitten viikon parasta antia, kun maahan kertyi 5-10 cm nuoskalunta. Tälläkin hetkellä vielä tuossa takapihalla on rikkumaton valkoinen hanki, tai no, on siellä yhdet koiran jäljet, mutta enemmän kuitenkin kuin esim. Jouluna.

Maanantaikin oli paikka paikoin Tampereella melko kosteaa, päivällä tuli useampi sentti räntää, mutta onneksi Lamminpää säilyi hiutaleilta, sillä Tampereen iltarastit olivat silloin siellä. Kotikenttäetua piti lähteä hyödyntämään sinne pitkälle (7,7 km) matkalle. Lauantain hulluttelusta oli reiden etuosat vielä tosi kipeät, joten alamäkien juokseminen oli hieman tuskaista, mutta muuten kyllä jaksoi mennä ihan hyvin. Rastitkin löytyivät melko hyvin, joten hieman positiivisemman fiilikset jäivät, kuin edellisen viikon Nokian rasteilta.

Juoksentelut jäivät tällä viikolla hieman paitsioon, mutta keskiviikkona ja sunnuntaina tuli lenkkareitakin kuitenkin kulutettua. Etenkin sunnuntaina tuli tehtyä ihan mukava pitkä lenkki. Matkaa kertyi hieman reilu 30 km, vauhdin ollessa 4:55 min/km ja keskisyke oli 129. Harjoituspäiväkirjaa piti plärätä taaksepäin niinkin pitkälle kuin vuoteen 2010 jolloin viimeksi on tullut yli kolmenkympin lenkki tehtyä. Sää oli tälle keväälle tyypillinen, eli koko matkan satoi räntää ja paikoin reitillä oli vielä edellisenä yönä satanutta lunta ja sohjoa. Positiivinen lenkki kuitenkin oli.

Juoksulenkkejä tällä viikolla hieman taklasi sulkapallopelit. Niitä kertyi kolmelle päivälle. Tiistaina puolitoista tuntia ja torstaina tunti. Lauantaina olikin sitten vuorossa oikein sulkapalloturnaus, kun Mansen Sulka järjesti harrastelijatason kilpailut. Vapun alle sijoitettu ajankohta söi jonkin verran osallistujia, mutta kolme peliä pääsin kuitenkin pelaamaan, ja kun kaikki pelit voitin erin 2-0, niin ei voi olla kuin tyytyväinen.

Ensi viikon olisi syytä olla jo kesäisempi, sillä uutta maantiepyörää pitäisi päästä jo kohta testailemaan ulkoilmassakin.