Sekalaista säätä

Tälle viikolle osui sään ja kelien puolesta vähän kaikenlaista. Maanantai oli vielä komea perinteinen talvipäivä. Pakkasta kymmenisen astetta, puut lumessa ja mukava hanki. Työmatkapyöräilyn lisäksi tuli illalla juostua matolla tunnin perusköpöttely. Muuten ok, mutta sykkeet edelleen vauhtiin nähden korkealla.

Tiistaina aamulla lämpötila otti viikon pohjakosketuksen ja mittari kävi 18 pakkasasteessa. Auto kun oli tämän päivän käytettävissä, niin säälin itseäni sen verran, että jätin työmatkapyöräilyt tältä päivältä väliin. Illalla lämpötila oli noussut jo 8 pakkasasteeseen ja kun vakio sulkapallovuoro oli peruttu, niin kävin tekemässä 25 km:n hiihtolenkin perinteisellä tyylillä. Hiihtokeli ei ollut sunnuntain veroinen, mutta vuoden toinen pertsan lenkki tuli tehtyä.

Keskiviikkona pakkasta ei ollut enää kuin kaksi astetta. Tuuli oli kova ja jo yöllä alkanut lumisade jatkui vielä aamullakin. Työmatkapyöräilyyn kului jonkin verran enemmän aikaa kuin normaalisti, sillä pyöräteitä ei oltu aamulla vielä aurattu. Myös iltapäivällä oli havaittavissa paikoin heikkoja auraussuorituksia kotimatkan aikana. Paikoin oli ihan lumesta puhdas pyörätie, mutta paikoin tuuli oli kasannut hyviä kinoksia pyörätien poikki. Illalla kotona pari tuntia lumitöitä ja tunnin mäkitreeni matolla.

Torstaina aamulla oltiinkin sitten jo kolme astetta plussan puolella lämpötilan suhteen. Yöllä oli tullut vettä sen verran, että lumet olivat huvenneet ihan kunnolla. Pyörätiet olivat muuttuneet jääkentiksi ja sellaisilla pätkillä, missä ei oltu vielä hiekoitettu, niin kaipasi nastoja eturenkaan lisäksi nyt myös taakse. Pari kertaa pyörä pyörähti 180 astetta, nokka tulosuuntaan päin. Pystyssä pysyttiin, ja kotiin päin tullessa hiekkaa oli levitetty jo sen verran runsaasti, että pystyi hieman rennommin polkemaan. Illalla pari tuntia sulkapalloa MaSu:n treeneissä. Pääosin neluria, mutta pari erää myös kaksaria.

Perjantai mentiin edelleen plussa-asteilla. Työmatkapyöräilyssä ei ongelmia hyvän hiekoituksen ansiosta. Päivällä oli ohjelmassa jalkahieronta, joten kunnolliset aerobiset treenit jäivät tältä päivältä väliin. Illalla tuli tehtyä kotona tunnin lihaskuntotreeni.

Lauantaina olitiin edelleen pikkuisen plussan puolella. Lähiladut näyttivät lohduttoman heikkokuntoisilta, joten ajelin pikku-Ahveniston parkkipaikalle ja lähdin siitä hiihtelemään kohti Julkujärveä ja Topin tupaa. Onneksi otin alleni vapaan sukset, sillä sen verran likaiset ladut olivat, että pertsan suksilla meno olisi varmaan tökkinyt melko pahasti.. Moottoritie – Julkujärvi välillä oli paikoin jäistä, märkää ja likaista. Julkujärvi – Topin lenkki oli vielä suht hyvässä kunnossa. Moottoritie – Lamminpää väli oli pääosin huonoa ja osittain tosi huonoa. Likaista, jäistä ja pelkkää jäätä, ei mukavaa. Kävin vielä toistamiseen tekemässä Topin lenkin, koska se oli paremmassa kunnossa kuin Lamminpään lenkki. Matkaa kertyi 30 km, mutta seuraava hiihtolenkki toteutuu vasta kun lunta on tullut kunnolla lisää. Illalla tein matolla vielä puolen tunnin juoksutreenin. Reilu puolet ajasta menin vähintään 4:00 min/km vauhdilla.

Sunnuntaina lämpötila oli painunut taas pikkuisen pakkasen puolelle. Edellisillan pieni räntäkerros oli jäätynyt mukavasti jäähän kiinni, poistaen pahimman liukkauden. Päätinkin tehdä vuoden ensimmäisen juoksulenkkini ulkona. Jätin jopa nastarit kotiin ja juoksin ihan kesätossulla. Pidon kanssa ei tuntunut olevan oikeastaan mitään ongelmia. Aluksi oli tarkoitus mennä puolimaratonin verran, mutta suunnitelmat muuttuivat pariin kertaan matkan aikana ja matkaa kertyi loppujen lopuksi 26 km. Juoksu tuntui ulkona tosi mukavalta ja paikoin jopa helpolta. Vauhti oli 4:47 min/km ja keskisyke 130. Matolla ei mitään mahdollisuuksia tuollaisiin sykkeisiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *