Hiihtokauden avaus tuli suoritettua tänään sunnuntaina, kolmea päivää aiemmin kuin viime vuonna. Aamulla ei ollut vielä mitään suunnitelmia, että tänään vedettäisiin monoja jalkaa, mutta kun Tuulikin kävi suksimassa, niin kyllä sitä minunkin sitten piti. 20 kilsaa tuli luisteltua, ja yllättävän hyvä oli jo latupohja. Muuten meni ihan mukavasti, mutta kädet meinasi loppua loppumatkasta. Onkohan salitreeneissä ollut jotain vikaa?

Kantapääkin on ollut nyt taas melko hyvä. Viimeisin piikki alkoi muutamassa päivässä vaikuttamaan ja kivut hävisivät lähdes tyystin. Hiihdossakaan jalan kanssa ei ollut mitään ongelmia. Juoksua en ole vielä yhtään kokeillut, mutta kyllä sitäkin lajia voisi kohta alkaa salilla kokeilemaan, jos vaikka talvella pääsisi Sisun kanssa vielä juoksulenkeillekin.

Muuten liikunta-aktiviteetit ovat olleet salilla käyntiä ja spinning-pyörän polkemista (ja työmatkapyöräilyä). Takamuskin on alkanut jo kestämään kahden tunnin spinning-treenejä, vaikka alussa sellainen aika tuntui mahdottomalta suoritukselta.

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli.

Kaksi viikkoa on nyt takana lääkärin määräämää juoksutaukoa. Ulkoilut ovat jääneet siis työmatkapyöräilyn ja Sisun ulkoiluttamisen varaan. Sisäliikunnan määrä on puolestaan vähän lisääntynyt, sillä olen nyt käynyt viikonloppuisinkin salilla polkemassa spinning-pyörää. Eipä se kovin mieltä ylentävää hommaa ole, mutta hiki siinä sentään tulee.

Ihan totaalinen juoksutauko ei ole ollut, sillä tänään juoksin 200 m (jopa melko kovaa) saappaat jalassa Sisun perässä, kun se taas (toisen kerran) karkasi pihasta täydellä laukalla naapurin pihaan. Onneksi siellä ei ollut tällä kertaa ketään kotona, toisin kuin maanantaiaamuna, jolloin Sisu pölähti naapurin avoimesta takaovesta sisälle – klo 6 – nice.

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli

Tällä viikolla tuli testailtua lisää jalan kuntoa. Tiistaina ja torstaina tein kuuden kilometrin lenkit, mutta siihen se sitten jäikin. Torstai-iltana jalka alkoi kipuilemaan enemmän ja perjantaina aamulla se oli sen verran kipeä, että aloin selailemaan Koskiklinikan ajanvaraussivustoa. Alkukesän piikittäjälle oli vapaa aika 50 minuutin varoitusajalla, joten Tuuli kuskiksi ja pika-pikaa Tampereelle.

Magneettikuvastakin minulle jo lääkäri ehdotteli, mutta sovittiin, että piikitetään vielä kerran ja katsotaan mihin se johtaa. Jos ei pysyvää apua ole, niin laitetaan sitten vasta 500 euroa haisemaan. Kaupan päälle sain 3-4 viikkoa juoksukieltoa ja muutenkin liikuntaa järkevissä määrin. Mitäköhän sekin tarkoittaa?

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli

Hieman on taas vähän kirjoitettavaa harjoittelurintamalta. Piinaavat kaksi lepoviikkoa juoksusta on nyt ohi, kun lauantaina kävin tekemässä kutosen lenkin. Juoksu tuntui ihan hyvältä, eikä jalkakaan kipuillut. Mutta eipä se ole tässä viime lenkeillä juostessa tuntunutkaan, vaan vasta illalla tai seuraavana päivänä. Mutta nyt onneksi ei mitään isompaa kipua juoksusta seurannut, vaikkei nilkka nyt ihan sata olekaan, mutta eiköhän sitä ensi viikolla taas kokeilla uusiksi.

Viikon kuva by Tuuli

Koirauutisia wuh… wuh…

Sisu senkun kasvaa ja komistuu. Hampaat ovat vaihtuneet ja sen myötä tavaroiden kaluaminen on lähes loppunut. Käsissä se kyllä on vielä kiinni, kun sille päälle sattuu (ja sitähän sattuu) ja hyppimistäkin on välillä riesaksi asti. Sisäsiistiksi onneksi se on jo oppinut ja viimeisistä lattilätäköistä onkin jo jokunen viikko aikaa.

Vapaan koiran elämää Sisu on saanut viettää oikein tosissaan, sillä kotipihassa sitä ei kiinni pidetä laisinkaan. Välillä se painaa metsään vähän pidemmäksikin aikaa, mutta kyllä se sieltä huutamalla on aina takaisin tullut. Tottuminen vapaan koiran elämään, on vaan mökille mentäessä hieman huonompi homma, kun siellä mökin piha ei oikein tunnu riittävän reviiriksi. Molempien naapurien puolelta sitä on jo saanut huudella ja hakea pois.

Viimeiseltä tutkimusreissultaan se tuli takaisin täysi oluttölkki suussaan. Mahtokohan naapurin isännän saunakalja jäädä juomatta seuraavalla mökkikerralla. Toisaalta tölkki oli sen näköinen, että se oli paremminkin kaivettu esiin jostain maan alta kuin saunan terassilta. Reijän Sisu oli tölkkiin saanut, joten nyt on sekin päässyt oluen makuun. Sisun viikonlopun menussa olikin näin ollen hiirtä ja olutta… ja peuransontaa. Njam…

Jos nyt olisi takana pitkä uuvuttava juoksukausi ja kisoja olisi juostu ihan hulluna ja hyviä tuloksia saavuttaneena, niin nyt voisi ihan hyvillä mielin parannella paikkoja ja pitää pieni välikausi ennen seuraavaan hiihto- ja juoksukauteen valmistautumista. Mutta kun mikään noista edellä toivotuista ei ole toteutunut ja juoksuintoakin olisi melkoisesti, niin tämän hetkinen tilanne jurppii kuin pientä oravaa.Nilkka (en ole vielä myöntänyt itselleni, että se voi olla jopa akillesjänne) on taas siinä kunnossa, ettei juoksusta tule mitään. Tai itse juoksun aikana ei ole mitään ongelmia, mutta seuraavina parina päivänä tietää taas juosseensa. Ja kun pitkää pyörälenkkiäkään ei ole tarjennut enää tehdä, niin huonolla mallilla treenit ovat olleet.

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli

Tässä sitä taas ollaan. Juoksut vähissä ja jalka kipeänä. Viimeiset kolme viikkoa on menty pienillä kilometrimäärillä, sillä nilkka on vihoitellut sen verran, ettei juoksu ole tuntunut oikein hyvältä. Olen myöskin yrittänyt parannella ja säästellä sitä tämän päivän puolimaratonia silmällä pitäen.

Viikko sitten tosin kävin Jämillä juoksemassa vajaan 13 km “kisan” samalla, kun Tuuli juoksi puolimaratonin. Jämi21 XC Runin yhteydessä oli myös kuntolenkki, johon osallistuin ilman numerolappua. Lähdin matkaan samaan aikaan kuin muutkin, mutta sen verran korrekti olin, etten käyttänyt järjestäjän juottopaikkoja hyväksi, kun en kerran osallistumismaksuakaan ollut maksanut. Reitti oli melko rankka, kun Jämin harjumaisemissa kerran juostiin. Aikaa reittiin kului 52:42, joten kilometriaika jäi neljän minuutin huonommalle puolelle. Tuolla ajalla olisi tosin tullut kärkisija, mutta 45 euron osallistumismaksulle ei olisi tullut paljoa katetta, sillä tässä sarjassa palkinnotkin arvottiin. Joten hyvä näin.

Tänään olin siis Tampereen puolimaratonin lähtöviivalla. Nilkan kestävyys oli hieman arvoitus, sillä edes veryttelyt eivät sujuneet ilman kipuja. Viimeisten viikkojen harjoitusmäärät olivat myöskin jääneet melko vähäisiksi. Toisaalta ylikunnosta ei ainakaan ollut pelkoa. Päätin kaikesta huolimatta lähteä kokeilemaan 4:05:n vauhtia, ja katsoa kauanko sitä jaksaisi.

Sää oli mitä mainioin, reilu kymmenen lämmintä, pilvistä ja ainoastaan pientä tuulta. Keskustorin lähtöpaikalle oli ahtautunut toista tuhatta tossujalkaa odottamaan, että klo 11:30 pamahtaa. Olin änkenyt itseni mahdollisimman lähelle lähtövaatetta, sillä alkukilometrien kapeus ja tiukat mutkat on parempi  päästä juoksemaan väljässä joukossa.

Alun kilometrin meni hieman suunnitelmia kovempaa, mutta edessä oleviin nousuosuuksiin oli hyvä ottaa vähän varanttia. Seitsämän kilometrin kohdilla, ensimmäisen puolikkaan pahimpien nousujen jälkeen, keskinopeus olikin 4:04, eli aikataulussa oltiin. Puolimatkan krouvi oli Ratinan stadionilla ja sen verran laskuvoittoisena reitti jatkui sinne, että keskivauhti tippui 4:01:een. Chip-ajanotto näytti puolivälin ajaksi 42:32.

Viikon kuva by Tuuli

Ratinan sisäkierron jälkeen matka suuntasi kohti Hatanpäätä ja Härmälää. Hatanpäälle saapuessamme juoksu ei enää tuntunut kovin tuoreelta ja Härmälään nousun jälkeen alkoi jalka jo painamaan. Jalassa alkoi myös tuntumaan pieniä ikäviä kivun merkkejä, mutta ne eivät onneksi kestäneet kauaa.

Härmälässä alusta vaihtui hiekaksi ja muutenkin kumpuilevaksi. Hiekkapätkää jatkui reilun kolmen kilometrin matkan ja kun matka alkoi muutenkin jo painamaan, niin vauhdin ylläpitämiseksi joutui jalkoja käskyttämään ihan tosissaan. Viimeisellä kilometrilla sain vielä yhden selän kiinni, mutta takaa päin alkoi kuulumaan myös uhkaavaa teputusta. Löysin kuitenkin vielä viimeisellä puolella kilometrilla uuden vaihteen ja sain pidettyä takaa tulevat perässäni.

Nettoajaksi sain ajanoton mukaan 1:26:04, joka antaa keskivauhdiksi 4:04, eli suunnitelmien mukaan juoksu sujui. Oma ja muutaman muunkin GPS tosin näytti, että reitti olisi ollut 200 m ylimittainen, joten jos tuo pitää paikkansa, niin sitten loppuaika olisi jopa suht mainio. Muutenkaan reitti ei mainoksista huolimatta ollut kovin nopea. Hiekkapätkää oli jonkin verran ja nousuakin löytyi. Tosi koville menijöille reitti on myös tosi mutkainen, sillä ysikympin mutkia reitillä on tosi paljon. Tälläisellä köpöttelijälle niistä ei juurikaan hidastajaksi ole. Matkan tulosten virallisuuskin on hieman kyseenalainen, koska lähtö ja maali olivat eri paikoissa. Tosin en osaa sanoa onko lähtö korkeammalla kuin maali, sillä viimeisen sadan metrin nousu, nostaa maalin tasoa lähemmäksi keskustorin lähdön tasoa.

Järjestelyt olivat ihan hyvät. Juottoja oli tosi paljon ja muutenkin rahalle sai kohtalaisesti vastinetta (chip-ajanotto, paita, evästä maalissa) ainakin, kun osanottomaksu meni firman piikkiin (kiitos Avant Tecno). Vessatilanne pitää perinteisesti myöskin raportoida. Ratinasta pyttypaikkoja löytyi enemmän kuin tarpeeksi, mutta keskustorille niitä ei oltu kovin paljon raahattu. Myöskään reitin varrelta ei virallisia vessapaikkoja löytynyt kuin Ratinasta puolimatkan kohdalta. Mutta onneksi maha ei alkanut sohlaamaan, eikä näin ollen tarvinnut mennä tekemään arboretumin puskille syyslannoitusta.

Saapi nähdä kuinka pahasti jalka otti nokkiinsa tästä keikasta. Näin saman ehtoon illalla se ei onneksi vielä tunnut kovinkaan pahalta, mutta huomenna totuus sitten paljastuu. Voi olla, että tämän syksyn kisat olivat nyt tässä ja loppu vuosi keskitytään taas parantelemaan paikkoja ja keräämään peruskuntoa.

Viikon wuh-wuh kuva by Tuuli

Kulunut viikko paranneltiin vaivoja. Pohje ja penikka olivat vaivanneet sen verran paljon, että nyt oli aika pitää pieni breikki. Viikolla ei tullut käytyä kertaakaan juoksulenkillä. Salilla puolestaan tuli käytyä joka aamu ja keskiviikkona kävin myös iltarasteilla.

Viikonloppuna olikin sitten jo juoksulenkinkin vuoro. Lauantaiaamun VK-lenkillä ei vauhti oikein irronnut ja tyydyin 4:20 vauhtiin 12 km lenkillä. Puolessa välissä lenkkiä oli tarkoitus ottaa kolmen kilometrin pätkä 3:45 vauhdilla, mutta kilsan jälkeen alkoi pistämään, joten se veto tyrehtyi siihen. Pääasia kuitenkin oli, että jalat tuntuivat olevan taas ihan hyvässä kunnossa.

Sunnuntain pitkän lenkin tein taas kotimaisemissa. Tahmelassa alkoi tulla vastaan Varalan maratonin juoksijoita ja melkein seitsemän kilometrin ajan juoksijoita tuli vastaan jatkuvalla syötöllä. Enpä ole ennen saanut näin paljon huomiota harjoituslenkilläni. Useaan otteeseen sain kuulla, että menen väärään suuntaan ja katsojatkin ihmettelivät vastavirtaan juoksemistani. Pitää varmaankin perustaa seura nimeltään “Vastavirtaan juoksijat” ja alkaa kiertämään juoksutapahtumissa ja juosta reitti väärin päin. Olisiko muita kiinnostuneita moiseen seuraan?

Koirauutisia wuh… wuh…

Sisu pääsi taas pitkästä aikaa mökkeilemään. Muutosta parempaan on tapahtunut, sillä sisällä sai tavarat ja tuolin jalat olla jo melko hyvin rauhassa. Mattojakaan emme enää keränneet lattialta eikä juuri muitakaan suojatoimia tehty. Pystyimme myös nukkumaan yläkerrassa ilman, että Sisu olisi vinkunut alhaalla. Mökin sohva tosin tuli Sisun toimesta vallattua.

Puruaika ei ole vielä täysin ohi, vaikka parempaan suuntaan silläkin saralla on menty. Sisäsiisteydessä olisi myös vielä toivomisen varaa. Lenkit alkavat myös jo joten kuten sujumaan. Muut koirat lenkin aikana tosin vielä aiheuttaa ylimääräisiä stoppeja.

Viikon kuva by Tuuli

“Vielä on kesää jäljellä…”, tai ainakin oli. Mitä upeimmat juoksukelit saapuivat takaisin pienen sadejakson jälkeen. Aamut ovat olleet jo mukavan kirpeitä, ainakin viikonloppuna, kun lämpömittarissa oli vain 5-6 astetta lämpöä. Noilla lämpötiloilla piti pukea jo vähän pidempää vaatetta ylle.

Tämän viikon juoksutreenit hieman kasaantuivat sekä alku- että loppuviikkoon. Tiistaina ja keskiviikkona kertyi yhteensä 36 kilsaa työmatkojen juoksuista ja viikonlopun treeneistä 43 km. Torstaina kävin ensimmäistä kertaa reiluun puoleen vuoteen jalkahieronnassa. Ja täytyy sanoa, ettei ollut mukava reissu. Tämä oli nyt kolmas painija-hieroja, jonka käsittelyssä olen ollut viimeisten vuosien aikana, ja vaikkei edellistenkään otteissa ole ollut moittimista, niin nyt en meinannut pöydällä pysyä. Tuskan parahduksia pääsi ilmoille vähän väliä ja koko homman mielekkyys oli epäilyksen alaisena moneen kertaan. Ehkä olisi pitänyt pyytää vähän hellempää käsittelyä, mutta sisu ei antanut myöden. Vasemman säären kohdalla kyllä mainitsin, että penikkatauti on sen verran ärjy, että sitä ei kannata ehkä käsitellä ihan samalla voimalla. No, hengissä selvisin ja kolme seuraavaakin aikaa on nyt varattuna.

Lauantaina kävin tekemässä Lamminpään urheilukentällä 400 m vetoja. Vetojen välissä oli 400 metrin palautus puoliksi kävellen ja puoliksi hölkäten. Kuuteen vetoon riitti into ja paukut. Ensimmäinen veto meni 78 sekuntiin, jonka jälkeen tahtia vähän kiristettiin siten, että viimeinen veto meni 70 sekuntiin. Ihan oksennustreeniksi tuo ei muodostunut, sillä kaikkea ei tuntunut saavan itsestään irti, jaloissa kun ei vaan ole riittävästi nopeutta noin lyhyille vedoille. Myöskään kello 8 aamulla alle kymmenen asteen lämmössä ei välttämättä ole optimaalisin aika tehdä tuollaista harjoitusta.

Sunnuntaina oli jälleen pitkän lenkin vuoro. Pääosan matkasta juoksin TaRu:n kanssa Lamminpään vaihtelevilla lenkkipoluilla. Yhteislenkin alkuun ja loppuun tein yhteensä noin kymmenen kilometrin lisäkierrokset, jotta pitkän lenkin mitta tulisi täyteen. Sykkeet/vauhti oli melko korkea, mutta reitin mäkisyys varmaankin selittää suurimmaksi osaksi tuon. Reilu 26 kilsaa tuli juostua ja aikaa kului 2:16. Viikon juoksusaldo oli melko tarkkaan 80 km.

Saa nähdä millaiseksi ensi juoksuviikko muodostuu, sillä vasen pohje on edelleen melko jumissa ja penikkakin kipuilee melkoisesti. En ole varma johtuuko edellä mainituista, mutta vasen nilkka on myös taas alkanut oireilemaan. Myös oikean polven patellajänne kenkkuilee. Voipi olla, että nyt olisi oikea hetki toteuttaa sitä “itsensä kuuntelua” ja pitää muutama ylimääräinen lepopäivä, sillä syyskuun puolessa välissä olisi Tampereen puolimaraton, johon olen jo ilmoittautunut.

Viikon kuva by Tuuli

Lenkkarivalikoimaan tuli tällä viikolla hieman päivitystä. Maanantaina DHL vihdoin ja viimein keksi missä minä asun, ja toimitti ison laatikollisen juoksukamaa. Lähetys tosin sisälsi vain yhdet minulle tarkoitetut lenkkikaverit, Asicsen Nimbukset. Samalla hetkellä vanhat Vomerot siiryvät työkenkäkastiin, ja samaan kastiin siirtyvät kohta myös vanhat Nimbukset, tosin niillä on muutama sata kilsaa vielä työaikaa jäljellä, ennen kuin eläkepäivät koittaa.

Tiistaina piti heti päästä uusia menopelejä kokeilemaan. Eikä tuottanut Asics tälläkään kertaa pettymystä. Hieman isoilta kengät alkuun tuntuivat, kun olin valinnut mallista leveän lestin, mutta vauhtiin päästyä kenkä tuntui tutun turvalliselta.

Keskiviikkona tuli sitten toinen lähetys, ja tällä kertaa kenkävalikoiman uusi tulokas oli Brooksin T7 Racer. Tämä tossu oli ihan extempore-ostos, kaverin suosituksesta. Mitään aiempaa kokemusta kengästä ei minulla ollut, joten mielenkiinnolla kenkiä tuli solmittua jalkaan. Kevyiltä kilpureilta ne jalassa tuntuivat, ihan niin kuin pitikin. Torstaina työmatkalla sitten korkkasin nämäkin uudet menopelit. Töihin päin juoksin asfalttia pitkin ja takaisin pururataa. Molemmilla alustoilla kenkä tuntui ihan hyvältä, lukuunottamatta hiertymää, joka oikeaan pikkuvarpaaseen alkoi kengistä tulla. Maratonille tai edes puolikkaalle en itse näillä kengillä tosin uskaltane lähteä, mutta lyhyemmille kisamatkoille ja vetoharjotuksiin kengät ovat varmaankin ihan passelit.

Lauantain Kangasalla järjestettyyn kympin kisaan en uusia kenkiä kuitenkaan vielä uskaltanut pukea, vaan turvauduin vanhoihin Asicsen Sky Speedeihin. Ensimmäistä kertaa järjestetyn Kangasalan puolimaraton yhteydessä oli myös kympin matka tarjolla, joten se sopi paremmin ohjelmaan tänä viikonloppuna. Sää oli jälleen tosi hyvä, jos ei kohtalaista etelätuulta lasketa. Reitti lähti K:alan uimahallilta ja kulki Kangasalantien viertä kohti Suoramaa. Sielä käännyttiin kohti Suoramajärveä ja takaisin uimahallille. Ensimmäinen kilometri oli tasaista, mutta sitten alkoi vähäinen nousu, joka kesti neljään ja puoleen kilometriin asti. Noin kuuden kilometrin kohdalla asfaltti vaihtui hiekkatieksi ja sitä se oli melkein loppuun asti. Reitti ei siis ollut ihan nopeimpia.

Oma tavoitteeni kisaan oli juosta 3:50 min/km vauhtia. Alun nousuosuus hieman verotti tavoitevauhtia, mutta hieman ennen puolta väliä alkanut alamäkiosuus korjasi tilannetta. Pystyin pitämään tavoitevauhtia myös hiekkaosuuden vastatuulessakin, joten kisan tavoite tuli saavutettua. Loppuaikani oli 39:28 matkan ollessa 10.35 km, eli keskivauhti oli 3:49 min/km.

Osanottomaksu (jälki-ilmoittautuminen) oli 25 €, sinänsä ei kovin paljon, mutta kun siihen rahaan ei saanut muuta kuin osallistumisoikeuden ja tuloksen nettiin, niin silloin hintaa kyllä oli liikaa. Maalissa ei saanut edes juomaa. Muutenkin järjestelyissä olisi hieman petrattavaa, esim. reittikartta olisi ollut hyvä olla vielä lähtöpaikalla nähtävissä ja muutenkin opasteita ei kauheasti ollut. Reitti sentään oli hyvin merkittyä ja emit-ajanottokin toimi mukavasti.

Sunnuntain lenkille lähtiessä oli hieman arvoitus, kuinka pitkän lenkin sitä oikein pääsee, sillä vasen pohja oli ollut jo jonkin aikaa melko jumissa ja penikkakin vaivasi vielä. Lenkki kuitenkin meni suht mukavasti. Juoksu tuntui tosi kevyeltä eikä jalkakaan vaivannut liikaa. Vajaa 25 km tuli teputeltua 5 min/km vauhdilla.

Viikon wuh wuh -kuva by Tuuli

Tämä viikko meni vähän passaillessa, sillä lauantaina oli nimittäin tarkoitus ottaa osaa kotikunnan Elojuoksun puolimaratonille. Alkuviikosta kävin vielä tekemässä TaRu:n kanssa rauhallisen kolmetoistakilsasen ja keskiviikkona juoksin aamusta töihin (poiskin töistä piti juosta, mutta rankkasade sammutti iltapäivän juoksukipinän). Torstai ja perjantai olivatkin sitten täyslepoa (lukuunottamatta työmatkapyöräilyä).

Lauantain kisasää oli lähes täydellinen, sillä lämpöä oli 19 astetta, taivas pilvessä ja tuulta vain pari metriä sekunnissa (se tosin oli puolet matkasta vastaista). Kaiken kaikkiaan lähtöviivalle oli vaivautunut satakunta juoksijaa, jossa oli mukana sekä puolikkaan että 11,8 km:n menijät. Tuo määrä oli huomattavasti vähemmän kuin edellisinä vuosina, ja syynä tuohon varmaankin on heikko tiedottaminen, sillä Elojuoksun viimevuotisilla sivuilla on vieläkin ilmoitus että: “uudet vuoden 2013 ohjeet tulossa lähiaikana” sekä “järjestetään elokuussa, tapahtumalla on uudet sivut, uusi osoite:   ilmoitetaan heti kun tiedossa !” Muutenkin järjestelyt tuntuivat vähän vasemmalla kädellä tehdyiltä (pahoittelen kaikki vasenkätiset). Muuta kaikki kuitenkin sujui ihan mukavasti. Reitti myöskin on nopea, joten senkin puolesta harmi, ettei monikaan ole löytänyt tätä kisaa, sillä ennätyksiä pystyisi tällä reitillä tekemään.

Itselläni ei ollut mitään sen kummempia tavoitteita kisassa, mutta sovimme työkaverin kanssa, että lähtisimme kokeilemaan puolentoista tunnin alitusta, joka olisi hänen ennätyksensä. Kilsavauhdiksi sovittiin siis 4:15 ja se sopi minullekin ihan mainiosti. Edellisestä puolikkaastani oli aikaa jo yli kaksi vuotta ja pitkä juoksutauko toi hieman epävarmuutta pystyisinkö minä pitämään koko matkan tuota vauhtia. Kympin kovat treenit kuitenkin antoivat luottoa, että tuohon vauhtiin voisin pystyä. Toinen huolenaihe oli vasemman jalan sääressä vaivaava penikkatauti, joka oli vaivannut melkoisesti viime viikkojen aikana.

Itse kisasta ei ole kovinkaan paljon kerrottavaa. Lähdimme juoksemaan sovittua vauhtia ja sitä pystyimmekin pitämään todella hyvin. Kilometriajat eivät montaa sekuntia heittäneet tuosta, joten loppuaika oli myös tavoiteltu, hieman alle 90 minuuttia. Vaikka Peetun ennätys olikin etusijalla, niin olen tyytyväinen myös omaan suoritukseeni, sillä se tuli tehtyä rennolla juoksulla eikä ihan kaikkea tarvinnut laittaa peliin. Siitä kertoo myös 156:n keskisyke ja 170:n maksimisyke. Myöskään penikka ei vaivannut juoksun aikana.

Viikon kuva by Tuuli

Koirauutisia wuh, wuh…

Tai tällä kertaa ei oikein mitään uutisia ole, mutta vähän koirajuttua kuitenkin. Nimittäin koiran kanssa juttelemisesta. Ennen koiran omistanista olen pitänyt sellaisia ihmisiä vähän kajahtaneina, jotka mennä teputtaa koiransa kanssa ja juttelee sille vähän väliä. Nyt nimittäin kuulun itsekin noiden kajahtaneiden joukkoon. Pihaa mennään ympäri ja juttu kulkee, tosin hieman yksipuolisesti. Sitten kun päästään enemmän ihmisten ilmoille, niin pitää olla tarkkana, ettei kovin kummoisia juttutuokioita tule pidettyä.

Samaan kastiin kuuluu myös kysymykset, joita koiralle tehdään. Esimerkiksi kun tulen “kusetusreissulta” sisään, niin Tuuli kysyy Sisulta, että: “Tuliko Sisu sinulta kakka?” Kyllä se olen minä, joka joutuu sanomaan, että kyllä jöötiä tuli niin, että koko mäki haisee, ja Sisu tyytyy vain jyrsimään seinän kulmaa. “Wuh” voi tulla joskus vastaukseksi, mutta yleensä tuo tarkoittaa, että nyt olisi parempi saada ruokaa tai ovi auki heti. Kovin henkevää keskustelua tuosta ei synny.