Uutiskatsaus. Iltalehti kirjoittaa: “Göteborgin postiryöstö: Yksi pidätetyistä kuuluu rikollisliigaan”. Voi herranjestas sentään, Ruotsin poliisi on taas ylittänyt itsensä. Eikö se ollutkaan pyhäkolun porukka joka teki aseellisen ryöstön ja jätti pommeja jälkeensä.

Variksesta en sitten kommentoikkaan mitään, siinä on henkilö joka on taas alittanut itsensä.

Aamulehdessä taas oli tehty lista nimistä jotka kuuluisivat eläinten olympiajoukkueeseen. Siinä oli esim. Kaisa Varis, Juha Hirvi ym. sukunimeltään eläimen nimisiä majavasta sittisontiaiseen (!?!). Se mikä minua siinä ihmetytti oli, että mitä varten Harri Kirvesniemen nimi oli listalla…

Se uutisista.

Viikko alkoi taas normaalisti maanantaiaamun punttarikäynnillä, sekä sieltä juosten pari km töihin.

Tiistaina oli tullut jo lunta maanhan sen verran, että periaatteessa olisi voinut mennä hiihtämään, mutta juoksin kuitenkin vain töistä kotiin. Yritin juosta rennon rauhallisesti sykkeitä tarkkailematta. Rentous oli kyllä kaukana ainakin Pirkkalan alueella, jossa joku neropatti oli päättänyt levittää pyöräteille jotain suolattua hiekkaa joka muutti koko pyörätien ihan lumipöperöksi. Pitoa ei ollut ollenkaan ja polvikaan ei oikein moisesta alustasta tykännyt. Onneksi ko. hiekoittaja oli ollut sen verran laiska, että tuollaista huonoa pätkää oli vain n. 5 km matkan. Tämän jälkeen alusta oli jälleen kovaa ja nastarinpitävää lunta. Olosuhteisiin ja sykkeisiin nähden vauhti oli kuitenkin ihan siedettävää ja paranemaan päin n. 5 min/km.

Keskiviikkona meninkin sitten hiihteleen. Latuja ei juurikaan ollut, mutta jotekin siellä pääsi menemään. Matkaa kertyi reilu 22 km.

Torstaille oli luvattu metrikaupalla lunta ja hirveää myrskyä. Otin kuitenkin lenkkikamat mukaan jotta juoksisin töistä, mutta jätin kuitenkin Tuulille varauksen, että hirmumyrskyn yllättäessä autokyytikin voisi kelvata. Mutta paskanmarjat. Lunta tuli säälittävät 5-10 cm ja tuulikin laantui töistä lähtöön mennessä. Eli ei muuta kuin tossut jalkaan ja menoksi. Lenkin aikana oli taas tarkoitus pysyä aerobisen kynnyksen alapuolella ja säätää vauhtia sen mukaan. Sykkeet pysyivät hyvin kurissa, sillä tuulikaan ei ollut pahasti vastainen, loppumatkasta jopa mukavan myötäinen. Aerobinen vauhtikin alkaa paranemaan, sillä tämän lenkin 5:04 min/km keskivauhdista ei voinut paria viikkoa sitten uneksiakkaan. Pirkkalan osuudella oli taas ollut sama saakelin hiekkoittaja suolapussinsa kanssa liikenteessä, sillä samanlaista pöperöä oli 5 km pätkä. Harkitsin jo syytteenkin nostamista Pirkkalan kuntaa vastaan, mutta en vielä keksinyt lyömätöntä perustetta sille… mutta ehkä jo ensiviikolla.

Perjantaina oli taas saliaamu ja sielä töihin juoksu. Mutta illan hiihto piti jättää väliin, sillä koko päivän oli viluttanut (huom l -kirjain, ei t) siihen malliin, että oli vaarana, että tauti iski päälle. Pitkään kyllä asiaa mietein, sillä ladut oli ajettu ja ne suorastaa huutivat luokseen. Päätin kuitenkin maata loppuillan sohvalla ja vetää troppia naamaa.

Lauantaiaamuna lähdin suoraan sängystä lenkille. Tein reilun 12 km reippaan lenkin, ja olosuhteisiin nähden vauhtikin oli ihan mukavaa, keskivauhti hieman alle 4:30 min/km ja osa km:stä oli lähellä 4:10. Lenkin jälkeen aamupala, ja sitten 3 tunniksi klapihommiin. Sitten taas ruokaa naamariin ja hiihtämään. Ladut oli tosiaa ajettu, mutta lunta on vielä sen verran vähän, ettei hyvällä tahdollakaan niitä joka paikassa voinut laduiksi kutsua. Lämpöä oli 1 aste ja alkumatkasta tuli räntää, joten pito oli sen mukainen (minun voitelutaidoillani). Pääasiassa tasatyönnöllä matka eteni, mutta kyllä välillä potkukin piti (ainakin silloin kun sentti lunta oli jäätynyt suksen pohjaan). Hiihdon aikana lämpö oli pudonnut pakkasen puolelle ja luistoa alkoi olla ladulla (sieltä mistä sellainen löytyi) aikas mukava, joten 25 km:n reissu taittui loppujen lopuksi aika mukavasti. Saunan jälkeen olo oli aika vetämätön ja tuntui siltä, että äijän kone ei pysähdy ollenkaan, sillä jälkihikeä pukkasi koko loppuehtoon.

Sunnuntaiaamusta lähdimme työporukalla kiertämään Pyhäjärveä. Lauantain urakka tuntui jaloissa, mutta ihmeen hyvin lenkki lähti liikkeelle. Kiersimme Pyhäjärven vastapäivään. Työpaikalta oli lähtö, sieltä arboretumiin, Pyynikille, Pispalan valtatienreunaa Vintterin mutkaan, sieltä Rajasalmen sillalle, Pirkkalan kautta (jossa oli annettu ilmeisesti potkun viikon hiekoittajalla, sillä keskustapätkäkin oli aivan timmissä kunnossa) takaisin työaikalle. Matkaa kertyi pienen parkkipaikkalenkin jälkeen tasan 27 km ja aikaa meni 2:20. Sää ja muutkin olosuhteet olivat ihanteelliset. Pari astetta pakkasta, lähes tyyntä ja aurkinko paistoi (olin jo melkein unohtanut, että sellainenkin taivaankappale on olemassa). Parin tunnin huilin jälkeen päätin lähteä vielä tekemään hiihtolenkin, kun olosuhteet olivat niin mainiot. Tein saman hiihtolenkin kuin lauantainakin ja meno tuntui yllättävän hyvältä. Pakkasen ansiosta minäkin sain suksiini pitoa, ja kun “latukin” oli liukas, niin että meno tuntui tosi vaivattomalta.

Viikolle kertyi hiihtoa sekä juoksua pikkusen reilu 70 km. Salin vaaka näytti tasan 72 kg ja pitkällä lenkillä puolimaratonin aika oli 1:49:30. Eli viikkoon voi olla tälläkin kertaa tyytyväinen.

Viimeviikon tekstiin pieni tarkennus. Käytin kahden eri henkilön kohdalla samaa lyhennettä MS. Enempien väärinkäsityksien välttämiseksi seuraavat korjaukset: Eli lampunlainaaja oli MaSi ja pitkällä lenkillä oli MaSa. Kiitos huomautuksesta.

Maanantaiaamuna oli jälleen perinteisesti vajaan tunnin salitreeni. Löysin salin nurkasta uuden mielenkiintoisen laitteen, PowerMaxx:n vibraattorin (http://www.powermaxx.co.za/) . Laitteen päälle vaan seisomaan ja käyntiin jonka jälkeen se alkoi “vibraamaan” jalkoja. Muutaman minuutin seisoskelun jälkeen jalat olivat kyllä vähän aikaa melko letkeen oloiset. Tuollainen vekotin olisi kotonakin mukava, mutta kun katsoi sen hintaa, niin vibran sai samantien unohtaa.

Tiistaina juoksentelin töistä kotiin. Tälläkertaa en kiertänyt Pyhäjärveä Pyynikin kautta, vaan Rajasalmen. Reitti tätä kautta on jonkin verran tasaisempi, mutta samalla myös 1-2 km pidempi. Tälläkertaa en yrittänytkään pitää sykettä aer.kynnyksen alapuolella, vaan annoin mennä rennon rauhallisesti. Juoksu tuntui mukavan kevyeltä, ja vaikka vauhti pyöri siinä 5 min/km molemin puolin, niin siitäkään huolimatta sykeet eivät kauheasti karanneet.

Keskiviikko olikin vaihteeksi lepopäivä. Tosin illalla tuli tehtyä parin tunnin kävelylenkki, kun ei viitsinyt koko iltaa sohvallakaan maata. Tuollaisia “hiettömiä” kävelylenkkejä ei tosin tule laitettua harjoituskirjaan, vaikka niitä on viimeviikoina tullut tehtyä useampiakin.

Torstaina oli vuorossa jälleen töistä kotiin juoksu. Tälläkin kertaa kiersin Rajasalmen kautta, mutta nyt sykkeitä tarkkaillen. Sykkeet pysyivät kurissa helposti, kunhan vauhdin kanssa ei hötkyillyt.

Perjantaina taas vajaan tunnin salivuoro. Salin jälkeen juoksin reipaahkoa vauhtia töihin n. pari km. Töiden jälkeen suuntasimme kohti Loimaata jonne M&M olivat houkutelleet meidät yösuunnistusharjoitukseen. Olin saanut parilta työkaverilta lainaksi otsalamput (kiitos vaan MS ja ET), joten ei muuta kuin metsään. Menimme suunnistuksen läpi pareina, miehet keskenään ja naiset toisena parina. Minun osaltani tosin suunnistus jäi aika vähäiseksi, siillä minulla oli täysi työ pysyä tolpillani lampun valossa ja parini perässä. Muutaman kerran ehdein kyllä karttaan vilaista, mutta se oli yleensä huono idea, sillä sitten oli taas kova työ saada edellä kovaa vauhtia pakeneva valo kiinni. Nyt tuli kuitenkin ensimmäinen “valopää”-suunnistus tehtyä ja kyllähän sitä voisi vielä uudestaankin kokeilla.

Lauantaiaamusta lähdimme MS:n kanssa Virttaankankaalle pitkälle lenkille. Sää oli melko julma, sillä tuuli oli aika kova ja räntää tuli ihan riittämiin. Muutaman kilometrin jälkeen kamppeet olivat jo läpimärät ja tuulisimmilla paikkoilla alkoi tulla vilu. Onneksi sade lakkasi jossain vaiheessa ja paikat alkoivat lämmetä. Meno oli alusta asti aika takkuisen tuntuista, tiedä sitten oliko syynä sitten edellisen illan reipas suunnistuslenkki. Sykkeetkään eivät oikein tuntuneet pysyvän kursissa ja vähän väliä jouduinkin toppuuttelemaa M:n menohaluja. 29 km tuli kuitenkin hölkkäiltyä, joten viikon pitkästä tuli ihan hyvän mittainen, vaikka ilma meinasi sen vesittää…kirjaimellisesti.

Sunnuntai-iltana tein reilun 12 km vauhdikkaamman lenkin. Alusta oli päässyt jo paikoin liukastumaan, mutta siitäkin huolimatta sain olosuhteisiin nähden ajoittain ihan hyviä km-aikoja.

Viikko meni taas suunnitelmien mukaan. Kokonais juoksu-km määrä ylitti 70 km. Suunnistuksen kanssa km-määrä ylitti jopa 80 km. Ylimääräisenä hienona lisänä oli M&M:n viikonlopun leiritys, kiittos siitä. Pitkä lenkki venyi taas suunnitelmien mukaan (ehkä vähän enemmänkin), ja pitkän lenkin puolimaratonaika parani nyt aikaan 1:48:58.

Salin vaaka näytti 72,4 kg, eli sekin on menossa oikeaan suuntaan. Tosin M&M:n suklaajäätelö venytti minun suklaalakkosääntöjäni aika äärirajoille (josta sain myös kuulla), mutta toivottavasti lauantain pitkä kulutti nämä ylimääräiset herkut.

Ensiviikoksi on luvattu pakkasia, mutta lunta ei taida tulla vieläkään riittävästi hiihtoa silmälläpitäen.

Alkuviikosta vielä näytti, että talvi alkaisi ja hiihtokelit saapuivat, mutta tänään sunnuntaina hiihdosta ei kannata haaveksiakkaan… kaik on män.

Maanantaina oli taas muutaman viikon tauon jälkeen punttisalipäivä (tai aamu). 45 min sain oltua jonka jälkeen piisas.

Tiistaina juoksin reilun 12 km. Lunta oli sen verran maassa, että juoksu ei ollut aivan rentoa. Vauhtia ei ollut vaikka syke oli melko ylhäällä. Lenkki tuli kierrettyä väärään suuntaan, sillä pisimmällä suoralla oli vastatuulta. Muuten oli ihan mukava iltapuhde.

Vaikka keskiviikkona olin ollut jalkahieronnassa, niin päätin silti mennä illalla vielä kokeilemaan hiihtoa, sillä lunta tuntui olevan riittävästi. Ajettuja latu ei ollut ollenkaan ja alkukilometreillä ei ollut edes kunnon hiihdettyjä. Suksi lipsui kaikkiin kahdeksaan ilmansuuntaan, eikä meno tuntunut oikein nautittavalta (tyyli siis perinteinen, niinkuin minulla aina). Lamminpäässä harjulla oli jo vähän paremmat hiihdetyt ladut ja pitoakin alkoi löytymään. Siinä tuli sitten pari tuntia ja 20 km hiihdeltyä, joten hiihtokausi on nyt sitten ainakin avattu. Tosin jos tuosta ei kelit parane, niin hiihtokausi ei kyllä jatku. Sen verran oli kankeeta meno, että vieläkin on nivuset kipeät.

Torstaina oli vuorossa töistä kotiin juoksu. Sykkeiden mukaan taas edettiin ja melko hyvin ne pysyivätkin aisoissa. Matkalla on muutama töpäre jossa sykkeet pyrkii karkaamaan (esim. Pyynikin näkötornille nousu), mutta muuten ei ollut vaikeuksia. Lunta, jäätä ja sohjoa oli tarjolla juoksualustaksi, joten meno oli sen mukaista.

Perjantaina oli taas saliaamu, ja vajaan tuntin merkintä tuli harjoituspäiväkirjaan. Salille oli tullut ilmeisesti uusi henkilövaaka, ja se näytti ihan päin persettä… 73,1. Ennen joulua se näytti kyllä ihan eri lukemia. Jos pääsiäiseen (vuoden 2008) mennessä luku ei ala 6:lla, niin sitten minä kyllä lupaan… ainakin… varmaan… &#¤@&!!!

Lauantaiaamuna taas sama juoksulenkki kuin tiistainakin, mutta nyt vahingosta viisastuneena lenkki tuli kierrettyä toiseen suuntaan. Alusta oli pääosin sula ja pitoa oli, mutta enteenkin loppumatkasta asfaltti oli jäässä, eikä sitä oltu hiekoitettu, joten meno muuttui aika lipsutteluksi. Tälläkertaa löytyi kuitenkin sykkeen lisäksi myös vähän vauhtiakin, vaikka ei siinä vieläkään mitään hurraamisen aihetta ole. Iltapäivästä sitten vielä 4,5 tuntia ruummiillista kuritusta halonhakkuun merkeissä.

Sunnuntaina oli pitkän lenkin vuoro. Aamupostin haun yhteydessä kävin kokeilemassa oliko asfaltti edellisaamun tapaan jäässä, mutta +3 lämpöastetta takasi sulan alustan, joten nastarit saivat jäädä kaappiin. Lähes koko matkan ajan tihutti enemmän tai vähemmän vettä joten kotona oltiin litimäkänä. Tälläkertaa sykkeet pysyivät melko mukavasti kurissa, ja meno oli muutenkin mukavan tuntuista. Ainoastaan pari viimeistä kilsaa oli turhan reipasta menoa sykkeiden osalta, mutta se johtui varmaankin halusta päästä pian vaihtamaan kuivat vaatteet ylle. Matkaa kertyi 25,5 km joten taas tuli venytettyä muutamalla km:llä edellisviikon pitkää. Puolimaratonin aika oli 1:51:51, eli sekin aika parana jokusella minuutilla edellisestä viikosta. Tosin reitti tuli juostua toiseen suuntaa kuin edellisellä kerralla jolla voi myös olla hiukan vaikutusta aikaan.

Viikko oli siis aika paljon edellisen toisinto, ainakin juoksujen osalta. Hiihto ja pari salikertaa sentään tuli lisää. Kilsoja kertyi n. 66, joten talviviikon määrä alkaa kohta olla kohdillaan.

Postista tuli tälläviikolla suunnistuslisenssin lasku, ja siitä tuli mieleeni, että sitä päästään tänä vuonna jo veteraanisarjaan. Kyllä se on hienoo. Kohta saa jo ruveta eläkettä odottelemaan.

Suomen super-sunnuntaista meinasi tulla ihan floppi, mutta onneksi Ahonen pelasti sen viidennellä mäkiviikon voitollaan. Päivän aloitus jo enteili normaalia tulospäivää, kun Jarkko Nieminen hävisi Adeleiden loppuottelussa 65 sijaa huonommalle ranskalaiselle. Kuitunen tippui Kallan vauhdista Tour de Ski:llä jääden toiseksi. Hannu Mannisella oli mahdollisuus voitollaan Schonachssa ottaa joku arvokas kiertopytty pysyvästi itselleen, mutta sattui jäämään toiseksi. Olisin siis voinut ennen illan mäkikisaa löydä aika paljon vetoa, että Ahonen jää mäkiviikolla toiseksi… onneksi en lyönyt.

“Uusi vuosi ja uudet kujeet”, niinkuin vanha kulunut sanonta kertoo. Tämä alkuvuosi ei ole ainakaan vielä tuonut näköpiiriin mitään uutta edellisenvuoden loppuun verrattuna. Pakkasta on sentään pikkuisen tullut, mutta lunta on vielä aika vähänlaisesti… sentti sitä voi jostain löytyä. Tosin ensiviikoksi on jo valkoista kultaa luvattu, mutta riittääköhän sitä latujen tekoon. Alkaa pikkuhiljaa tekeen mieli laduille, kun Pirkan Hiihtoonkaan ei ole aikaa kuin pari kuukautta. Viime vuonna kyllä aloin hiihtämään vasta tammikuun loppupuoliskolla.

Treenien osalta viikko oli suht samanlainen kuin edellinenkin. Maanantaina 12 km sellaista rennon reipasta menoa sykemittariin katsomatta.

Tiistaina uudenvuodenpäivänä, kun oli valvottu aamuneljään, eikä päivällä oikein mikään lähtenyt käyntiin. Iltapäivästä tuli tehtyä vain 1,5 h kävelylenkki. Tosin sille päivälle ei oltu mitään suunniteltukkaan.

Keskiviikko oli ensimmäinen työpäivä sitten puoleentoistaviikkoon ja aamuherätys oli aika masentava, kun herätys oli 3,5 tuntia edellisiä aamuja aikaisemmassa. Yökin tuli nukuttua huonosti, kun räpsään huonosti jäänyt hiiri paukutti loukkua välikattoon pitkin yötä. Piruuttaan kuitenkin piti sen verran taukoa häirinnässään, että itse ehdeimme välillä nukahtamaan, kunnes taas PAM,PAM,PAM. Aamuyöstä menin sitten päästämään hiirtä tuskistaan… lopullisesti, mutta siinä rytäkässä tuholainen pääsi karkuun. Taisi laittaa sukat jalkaan, kun on ollut viimepäivät hiljakseen. Iltapäivällä juoksin töistä pitkästäaikaa kotiin, vajaa 16 km. Pakkasta oli 6-7 astetta ja matkalla tuli vähän vilu kun yritin pitää sykkeet kurissa. Tiedä sitten johtuiko kylmyydestä, kun illalla alkoi nousta kuumetta.

Seuraavana yönä ei tullut taaskaan nukuttua kunnolla, kun kuume tuntui nousevan ja oli välillä kuuma ja välillä horkka. Mahakin oli sen verran sekaisin, että pytynreunat eivät tuntuneet riittävän kun tyhjennyksellä kävi. Oli varmaan minunkin mahaani pesiytynyt joku Nokian alkueläin. Olin sitten torstain poissa töistä, ja makasin koko päivän sohvalla ja katselin nauhoitettuja lähetyksiä digi-boxista. Sairauden vuoksi jäi myös hieronnassakin käynti väliin. Tai oikeastaan kahden sairauden vuoksi, sillä hierojakin oli kuulemma kuumeessa ja ehti perua ajan ennen minua.

Perjantaina menin jo toihin, mutta aamun salivuoron jätin väliin.

Lauantaiaamuna 10 km reipasta/kovaa + 2 km. Vauhti on vielä tosi hukassa. 10:n keskivauhti oli vain himpun alle 4:40. Tosin ihan täysillä ei tullut mentyä, ja toisaalta vauhdilla tässä vaiheessa ole merkitystä, mutta mihinkään TeivoCup:iin on turha vähään aikaan mennä.

Sunnuntaiaamuna reilu 23 km rauhallisesti sykkeitä tarkkaillen. Meno tuntui tosi takkuiselta ja väsyneeltä. Liekö syynä edellisen päivän kovempi lenkki ja kovahko tuuli, mutta meno ei maistunut yhtään. Välillä kun piti sykkeitä tarkkailla piti vauhtia tiputtaa niin paljon, että mummotkin olisi rollaatoreillaan jättäneet meikäläisen viivalle vikisemään. Kotiin sentään pääsin ja loppupäivä tulikin vain katsottua urheilua (tennis, hiihto, ampumahiihto, yhdistetty, mäkihyppy).

Viikon juoksusaldo oli ihan hyvä – pikkusen yli 60 km. Pari kovasykkeisempään lenkkiä sain tehtyä ja pitkää lenkkiä tuli taas venytettyä parilla km:llä. Salikäynnit jäivät väliin, mutta ehkä sitten ensiviikolla taas sitäkin laatua.

Viime sunnuntaina en taaskaan päivittänyt blogia. Pahoittelut siitä. Syynä lähinnä oli se, että oli jouluaaton aatto. Yksinkertaisesti en kehdannut mennä istumaan koneen ääreen samaan aikaan, kun Tuuli häärää niska limassa keittiössä, ja välillä käy rassaamassa vessanpönttö kiiltäväksi yms. Yritin vaan istua hiljaa ja kiltisti sohvalla selkä suorana kädet nyrkissä polvien päällä odottaen, että millon nakki viuhuu. Yllättävän helpolla kyllä selvisin koko viikonlopusta. Toinen syy kirjoittamattomuuteen oli, että tuskin lukijoitakaan olisi jouluviikolla löytynytkään, sillä kaikki naispuoleiset henkilöt paistoi hiki otsalla porkkanalaatikkoa ja puunasi vessanpönttöä, ja kaikki miespuoleiset istuivat sohvalla selkä suorassa kädet polvilla odottaen milloin käsky käy.

Joulua edeltävä viikko oli jo juoksun suhteen melko hyvä. Juoksukertoja oli 3 ja kilometrejä kertyi hieman yli 40 km, pisin lenkki oli jo reilu 18 km. Jalat tuntuivat jo melko hyviltä, eikä ongelmia ollut. Viikkoon mahtui myös taas pari punttisalireeniä, mutta vieläkään ne ei tunnu kiinnostavilta.

Viikon yksi suuri saavutus oli myös menestyminen tuholaistorjunnassa. Talomme välikatossa oli jo muutaman viikon ajan aina iltaisin vilistänyt hiiri. Mutta nyt se ryökäle innostui järsimään taloa sen verran äänekkäästi, että pyydystä oli alettava virittelemään. Ei siis muuta kuin alakerran vessan upotettu kattovalaisin irti ja räpsä välipohjaan väijymään. Yhden päivän mikki(hiiri) pystyi vastustelemaa Edamin ihanaa tuoksua, mutta seuraavana yönä juustonhimo iski, ja tuholaisen joulu jäi näkemättä. Rauha oli palannut valtakuntaan.

Seuraavan viikon alku olikin sitten kaikkien “adhd-äitien” kulta-aikaa, kun sai häsätä ja hössätä ihan mielin määrin joulun kimpussa. “Flegmaatikko-isät” pakenivat pölynimuria pitkäksi aikaan kuusenhankinta matkalle, mutta saapuivat kuitenkin takaisin viimeistään kun kinkkua alettiin paistamaan.

Itselläni joulu kului kestävyyharjoitusten ja intervalliharjoitusten sekamelskassa. Intervalliharjoituksia tuli tehtyä kaavalla 4×5/10 min, eli 4 kertaa 5 suklaakonvehtia 10 min palautuksella, tällaisia vetoja useamman kerran päivässä neljän päivän ajan. Mukaan mahtui kestävyysluontoista kinkun syöntiä. Ei se ole ihme, että tästä tulee ylikuntoon. Loppuvaiheessa intervallit alkoivat suorastaan oksettamaan, eikä määräharjoittelukaan enään perjantaina tuntunut mukavalta. 5 kk:n suklaalakko oli siis päättynyt ja mopo vähän karkasi käsistä. No, syödään sitten taas ensi jouluna seuraavan kerran suklaata.

Tänäkin jouluna taas sai todeta, että ei tämä joulun aika ole kaikille juhlaa. Joulupäivänä kun ajelimme kohti Alastaroa seuraavaan syöntiharjoittelukeskukseen, niin radiossa kerrottiin kahdesta, varmaankin yksinäisestä ja syrjäytyneestä oravasta jotka olivat epätoivoissaan huomiota kerätäkseen hypänneet Keski-Suomessa voimalinjoihin. Ja kyllähän siitä väkisinkin huomiota saa itselleen, kun koko Jämsänseutu oli vähän aikaa ilman sähköjä. Kyllä siinä kurret saivat lämpimiä ajatukia, kun pukin tuoma pleisteissoni ei toiminutkaan eikä lanttulaatikkoa pystynyt lämmittämään mikrossa. Kyllä jotain pitäisi tehdä, ettei enään tällaisista itsemurhaorkuista tarvitse jouluisin enään kuulla.

No, kyllähän sitä tuli jouluviikolla muutakin tehtyä kuin kinkkua syötyä. Itseasiassa tämä oli paras juoksuviikko sitten pitkään aikaan – monessakin suhteessa. Ensinnänkin juoksukertoja tuli 4. Toiseksi tuli juostua kahtena peräkkäisenä päivänä. Kolmanneksi viikkokilometrimäärä lähenteli 60 km:ä. Ja neljänneksi pisimmän lenkin mitta ylitti 20 km. Tällista viikkoa ei ole ollut sitten elokuun lopun.

Lauantain pitkällä lenkillä yritin pitää koko matkan sykkeet alle aerobisen kynnyksen. Aika hyvin siinä onnistuinkin, vaikka se vaatikin jatkuvaa mittarin tarkkailua. Ei tarvittu kuin pieni ylämäki, niin sykkeet pyrki yli kynnyksen. Loppumatkan ylämäissä juoksu meni melkoiseksi mateluksi ja km-vauhti tippui yli 6 min, jotta sykkeet sai pidettyä kurissa. Keskivauhti oli 5:28 min/km ja puolimarathonin aika 1:55:12. Tästä on hyvä lähteä parantamaan.

Vuoden lajikohtaiset kommentit on myös nyt lisätty omille kotisivuilleni osoitteeseen tomirinne.fi.

Toivotan kaikille lukijoille rauhallista uudenvuoden viettoa ja treenimäärältään kilometririkasta vuotta 2008.

Viimeviikon ollessa kaikin puolin melko mollivoittoinen, niin toiveena oli, että tästä viikosta tulisi edes hieman parempi. (Kielioppiasiaa: kielioppi kun ei ole ollut koskaan minun parhaita taitojani, niin oli ihan pakko tarkastaa googlen avulla, että onko “viimeviikko” yhdyssana vai ei. Yhteenkirjoitettuna google antoi “viimeviikko” sanalle 26900 osumaa ja erikseen kirjoitettuna 19600, joten minäkin kirjoitin sen yhteen. “Mollivoittoinen” sanalle tuli osumia 1840 ja erikseen kirjoitettuna 31 osumaa. Mihin minä joutuisinkaan ilman sinua Google – kaiken oikean tiedon lähdettä.)

Tälle viikolle oli siis kasattu odotuksia ja heti maanantaina niitä sitten aloin lunastamaan. Joten tossut jalkaan ja banalle. Reilun kasin lenkki meni hyvin, eikä kipuja ollut lenkin aikana eikä sen jälkeen. Joten viikko ainakin lähti hyvin liikkeelle.

Tiistai- ja keskiviikkoillat kului työpaikalla. Tosin ei töitä tehdän, vaan työpaikkamme Kestävyyskerho järjesti jäsenilleen pari luentoa, joissa kerrottin suksen valinta- sekä voiteluohjeita. Toisena päivänä ohjelmassa oli harjoitteluohjeita pitkää hiihtoa silmälläpitäen. Suksen valinta- ja huolto-ohjeita oli jakamassa Turtolan InterSport:n asiantuntija. Ironista koko asiassa oli, että sisällä hypistelimme uusinta uutta hiihtokalustoa ja katselimme kuinka pitovoidetta pitää laittaa suksen pohjaan, mutta ulkona tuli vettä taivaan täydeltä, eikä lumesta ollut tietoakaan. Rullasuksia ja sadetakkeja meille olisi pitänyt esitellä. Toisena päivänä meillä oli luennoimassa Arposen Kari (monelle tätä lukevalle varmaan tuttu henkilö). Luennolla käytiin läpi hiihdon harjoitteluasiaoita, sekä vinkkejä pitkän hiihdon valmistautumiseen. Kyllä se on ilo kuunnella henkilöitä jotka ovat omistautuneita asialleen. Tekstiä tulee, kädet heiluu ja fläppitaululle piirtyy kuvioita.

Parin mielikuvahiihtoharjoituspäivän jälkeen olikin taas vuoro palata todellisuuteen ja lähteä pimeälle lenkkipolulle. Maanantain positiivisesta juoksusta innostuneena päätin kokeilla lisätä muutaman kilometrit lenkin pituuteen, vaikka edellisellä kertaa kympin jälkeen polvi kipeytyikin. Pakkasta oli kuutisen asetetta ja paikat olivat kohmeessa pitkään. Kädessä oli uudet “Super Thermo” hiihtohanskat, mutta tuntui siltä, että näihin hanskoihin oli unohdettu asentaa koko thermo -osuus. Ensimmäisen neljän kilometrin aikana näpit olivat niin jäässä, että jos ne olisi johonkin osunut, niin olisivat menneet varmaan palasiksi. Onneksi veri alkoi jossain vaiheessa taas kiertämään ja juoksu tuntui mukavalta. Koko kymppi meni suht. mukavasti, eikä ongelmia ilmennyt juoksun aikana, eikä sen jälkeenkään.

Perjantaina olikin sitten rokulipäivä, sillä ilta oli pyhitetty firman pikkujouluille. Lauantaille olin suunnitellut pikkujoulujen rangaistuslenkkiä, mutta armahdin itseni ja nukuin melkein koko päivän. Jostain kumman syystä päätä vähän jomotti ja silmäluomia painoi, vaikka olin jo vähän kahden jälkeen kotona. Burana naamariin ja vilttiä korville. Illalla tein sitten sellaisen fiksun liikkeen, että huitaisin yhden Batteryn naamaan, niin ei tarvinnut nukkua taas seuraavanakaan yönä. Fiksua… erittäin fiksua.

Sunnuntaina olikin sitten rangaistuslenkin vuoro. Sillä vaikka yksi armahdus on jo tullut, niin se ei tarkoita sitä, että annettua tuomiota olisi kokonaan unohdettu. Heti aamusta siis puolikkaan banaanin ja menuhörpyn voimalla lenkille. Tarkoituksena oli tehdä vähintään tunnin lenkki ja mielummin vielä pitempikin jos vain jalat sallivat. Mittari oli nollassa ja alusta oli liukkaan oloinen (yöllä oli varmaankin satanut vähän jäätävää tihkua). Viime lenkin ovat menneet aika rauhallista tahtia, mutta nyt oli tarkoitus mennä vieläkin rauhallisemmin, jos se edesauttaisi matkan taittumista. Alusta asti matkan tekeminen tuntui mukavalta ja suht kevyeltä. Matkan aikana tulin monta kertaa sellaiseen risteykseen josta olisi ollut lyhyt matka kotiin, jos ongelmia olisi ilmennyt, mutta aina päätin kaartaa sille pitemmälle lenkille. Kympin kohdalla alkoi vähän kolotusta tuntumaan polven seudulta, mutta onneksi se meni äkkiä ohi ja päätin tehdä vielä yhden lisämutkan. Kotona mittari näytti 1:22 ja 15.7 km, eikä ainakaan vielä tätä kirjoittaessa ole ilmaantunut mitään jälkiseuraamuksia. …onko nyt hyvä fiilis … ooo-on….

Vaikka koko viikon on ollut vielä vähän kröhää, niin viikko onnistui lenkkien suhteen yli odotusten. Yli 30 km:n viikkoa ei ole vähään aikaan ollutkaan. Aika vähältä se vielä tuntuu, mutta siitä on hyvä lähteä määrää nostamaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kun nyt pystyi tekemmän n. 16 km lenkin, niin vuoden vaihteen jälkeen voi taas alkaa silloin tällöin (google: “sillointällöin” yhteenkirjoitettuna 15100 osumaa, erikseen 718000 osumaa) juoksemaan töistä kotiin (15.5 km). Eli eiköhän se taas tästä ala… meinaan se uuden rasitusvamman metsästys.

On se mukavaa, että kaikki harrastustuksia häiritsevät vaivat eivät tule samalla kertaa. Juuri kun on pääsemässä eroon jalkavaivoista, niin heti perään onkin sitten flunssan aika, jotta voi taas pitää viikon tauon. Innolla tässä odotellaan, että mitä seuraavaksi – nilkka ei olekkaan vähään aikaan venähtänyt, joten sen voisi laittaa vaikka tilaukseen. Sillä vaivalla voisi jo päästä jopa jouluun asti.

Tauti alkaa onneksi jo vähän helpottamaan, mutta alkuviikko oli aikas tukkoista. Maanantaina olin jopa poissa töistä (en muistakkaan koska niin mukavasti olisi viimeksi käynyt). Aamulla ei tarvinnut paljon miettiä lähteekö töihin vai ei. Yöllä ei juurikaan tullut nukuttua, ja neljältä sitten hyppäsin ylös, kun poskionteloita särki ihan vietävästi. Kurkku oli kipeä eikä ääntä lähtenyt, räkä valui, päätä särki ja korvat soi. Ja kaiken lisäksi hammasta vihloi. Ajattelin, että eiköhän noilla vaivoilla voi yhden sairaspäivän anoa.

Päivä meni osittain nukkuessa, mutta pääosin katsomalla DVD:ltä (toisin kuin viimeviikon kirjoituksessa suunnittelin) RAID -sarjan kaikki jaksot (=12 x 45 min). Se oli jo aika mones kerta kun se tuli katsottua, mutta edelleen yhtä hyvä. Suosittelen lämpimästi, jos vaan aikaa on. (Tuuli, jos luet tätä, niin kannattaa hytä tämä kappale yli). Tämä on niitä harvoja hyviä tallenteita mitä meidän DVD -kokoelmastamme löytyy, sillä elokuvien hankitavastuussa on ollut pääasiassa Tuuli. Vaikka meille on kertynyt jo suht iso läjä noita DVD:ä, niin eipä sieltä kovinkaan montaa sellaista pätkää löydy jota viitsisin katsoa. 50 %:sta (vähän kärjistettynä) elokuvan nimestä löytyy varmaa sana “hää” tai ainakin elokuvan aihe viittaa jotenkin siihen. Loput kuvat on sitten Bondeja joita jaksaa silloin tällöin katsoa, tai sitten ne on minun hankkimiani tai minulle tarkoitettuja leffoja (joista 75%:sta elokuvan nimestä löytyy sana “sota” tai ainakin elokuvan aihe viittaa jotenkin siihen :-)).

Tästä Tuulikin voi taas jatkaa. Tosin epäilen, ettei hän lue, sillä en ole tainnut edes mainita, että tällainen palsta on olemassa.

Maanantai tuli siis oltua saikulla. Loppuviikkoa kohden alkoi olo sen verran paranemaan, että lauantaina, sateen vähäksiaikaa tauottua, uskaltauduin lenkkipolulle tekemään 10 km juoksulenkin. Edellisen viikon hyvänmakuisista lenkeistä oli muisto vain, ja koko kymppi oli yhtä raatamista. Oliko syynä sitten viikon sairastelu vai mikä, mutta kivaa ei ollut. Ja jalkakin …kele alkoi taas ..ttuilleen. Muuta terveellistä ei sitten viikon aikana tullutkaan tehtyä, paitsi käynti tunnin jalkahieronnassa.

Jos kilometrejä ei tullut viikolla kerättyä, niin kaloreita sitten sitäkin enemmän. Torstai kun oli itsenäisyyspäivä, niin perjantai tuli pidettyä saldo-vapaata töistä, eli olin siis 5 päivää tälläviikolla kotona. Ja kun mitään ei ole päässyt tekemään, ja jääkaapin ovessakaan ei ole lukkoa, niin kyllä sen tietää mitä siitä seuraa. Niin, ja tiistaina tuli vielä käytyä työkaveriporukalla iltaa istumassa kaupungilla… hyvä… ei muuta kuin joulua odotellessa, jos pääsis vaikka siaksi uuniin.

Kyllä tää nyt taas vaihteeksi potkii päähän… televisiokin muuten hajos tänään 🙂

Vaikeinta blogin kirjoittamisessa on otsikon keksiminen. Pitäisi mennä varmaan jollekin kurssille jossa opetettaisiin miten muodostetaan iskevä ja dramaattinen otsikko. Kurssilla voisi olla luennoitsemaasa vaikka jonkun kauniidenjarohkeiden tai Simpsonien tekijät, heillä ainakin pitäisi olla paljon kokemusta ytimekkäiden otsikkojen teosta. Tosin taviksen harrastus-bogiin ei kovin “seksikkäitä” otsikoita saa aikaiseksi. Vai pitäisi otsikon olla esim. “Tomi sortuu 6.5 km lenkkiin” tai “Romahduksen partaalla” tai vaikkapa “Villiä menoa pururadalla”.

Tästä blogista on ilmeisesti tullut jo valtakunnanlaajuisesti erittäin suosittu paikka. Sillä heti kun jätin kirjoittamisessa yhden viikon väliin, niin ympäri Suomea ihmisjoukot ovat alkaneet kyselemään, että “miksi blogi ei päivity”. Tai no… 2 henkilöä on asiasta maininnut… on se nyt ainakin enemmän kuin yksi. Suosiota on luut, sillä blogi-tilasto näyttää, että näille sivuille on joku (tai jotkut) eksynyt n. 200 kertaa sen olemassa olon alusta. Se tosin ihmetyttää, että tuo viressä oleva Ystävät -sarake kertoo, että “Sinulla ei ole yhtään ystävää” (niin oli tilanne ainakin tänään)… tiedä sitten mitkä vihamiehet näitä lueskelee. Toisaaltaa en tiedä kumpi olisi säälittävämpää, se että siinä lukee tuo “Sinulla ei ole yhtään ystävää” vai se, että siinä lukisi “Sinulla on 1 ystävä”? Tällähetkellä sen voisi tulkita niin, että suomalaisilla ei ole tapana tuppautua millekkään listoille. Kun taas jos listalla olisi esim yksi, niin tulisi heti mieleen, että eihän tuolla luuserilla ole kuin yksi ystävä… ja ketäköhän sekin on. Tämä ei kyllä tarkoita sitä, että listalle ei saisi laittaa nimeään. Päinvastoin, parempi muutama valioyksilö kuin lauma renttuja.

Niin… asiaan. Syy miksi viimeviikolla jäi kirjoituksen väliin, oli se, että mitään ihmeellistä ei oikein tapahtunut. Olin silloin alkuviikon taas Helsingissä kolme päivää kurssilla. Alkuviikosta en olisi muutenkaan päässyt mitään tekemään, sillä polvi kipeytyi taas edellisen viikonlopun 10 km:n juoksusta ja 20 km:n sauvalenkistä. Loppuvikosta kävin jalkahieronnassa, sekä PE ja SU tein 6.5 km juoksulenkin.

Tälläviikolla MA salilla, TI ja TO 7.7 km juoksulenkki sekä PE salilla. Nyt alkaa tuntumaan tuo juoksupuoli hyvältä, sillä kipuja ei noina viimeisinä kertoina ole enään ollut ja lenkin aikana ei tule enään kokoaikaa kuulosteltua polven tilaa. Kuntotaso tosin on vielä aika alamaissa, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa parane, kun maltillisesti nostaa juoksumäärää. Kunnon hiihtokelejä ei ole vieläkään näköpiirissä (vaikka lunta jo vähän maassa onkin), joten kaikki harjoitukset tehdään vielä tossut jalassa.

Viikonloppuna minun piti tehdä vielä yksi juoksulenkki, mutta perjantai-iltana iski yhtäkkiä kurkkukipu, ja lauantaiaamuna oli vähän kuumetta, kauhea vilu ja joku oli hionut kurkkua 100:n santapaperilla. Tätäkin kirjoittaessa oli kuumemittari kainalossa ja räkäliina sylissä. Jos vaikka huomenna ei tarvisi mennä töihin. Saisi katsoa koko päivän uutta Simpsons -leffaa (on muuten hyvä). Töissä ei pystyisi edes puhelimeen vastaamaan kun äänikin on karannut jonnekin.

Äänen käheyteen tosin on varmaan osasyynä se, että lauantaina meille hyökkäsi joku ihme jengi sisään. Niitä sai sitten paimentaa aamuneljään ja osa ei osannut lähteä vielä silloinkaan kotiinsa, vaan jäivät ihan taloksi. Kaiken lisäksi ne vielä salaa juottivat jotain pahentunutta juomaa, kun aamulla oli pää sen verran kipeä, että ei edes yskästä uskaltanut. Onneksi sain otettua muutaman kuvan todisteaineistoksi kotirauhan rikkojista. Eli jos ao. kuvan henkilöitä näkyy, niin ilmoitus siitä välittömästi minulle. Tosin kaikki syylliset eivät ole tässä kuvassa, joten muitakin vaarallisia huligaaneja on vapaalla jalalla.

Viime sunnuntain lenkin jälkeinen maanantaiaamu vähän jännitti, että mitä polvi tykkäsi lenkistä. Testi tuli tehtyä heti aamulla, sillä portaiden kävely alaspäin yleensä kertoo missä mennään. Ja hyvältähän se tuntui, tai ei siis tuntunut miltään, eli polvi ei ollut tykännyt huonoa lenkistä.

Alkuviikko olikin taas sitten pelkkää lepäilyä, kun olin Espoossa kurssilla. Ja parempi niin. Keskiviikkona pääsin kurssilta ajoissa pois, joten lähdin kokeilemaan uudellen miltä juoksu tuntuisi. Juoksin jälleen saman 6,5 km lenkin, hieman reippaampaa kuin sunnuntaina (meni ihan ilman yrittämistäkin). Tälläkään kertaa ei ollut ongelmia juoksun aikana eikä sen jälkeenkään.

Torstaina huilailtiin ja perjantaina aamusta 45 min salilla ja illalla 12 km sauvakävely (ilman juoksuaskelia). En tiedä onko sitä tulossa vanhaksi vai johtuuko se tästä pimeästä ajasta, mutta aamun salireeni oli ihan tuskaa. Ei olisi jaksanut tehdä mitään ja sitten kun sai jotain aikaiseksi, niin tuntui että sydän iskee rinnasta läpi ja taju lähtee. Vanhuutta se varmaan on, sillä kävin perjantaina näöntarkastuksessa, ja sieltä määrättiin jatkotutkimuksiin… jee jee…

Lauantaina päätin tehdä vähän pitemmän juoksulenkin ja suuntasin kohti Kalkkua josta kertyisi matkaa vähän reilu 10 km. En muista milloin 10:n lenkki olisi ollut noin rankka vaikka vauhti oli hieman yli 5 min/km:lla. Matkan aikana muistelin, että kun viimeksi juoksin saman lenkin, niin tein sen kovana harjoituksena ja keskivauhti oli 4:01 min/km. Siitä tosin on aikaa jo melkein 3,5 kk, ja sen kyllä huomasi. Matkan aikana ei tuntunut mitään pahempia kipuja, mutta suihkun ja ruokailun jälkeen polven ulkosyrjä tuntui kipeältä. Kipu kyllä hävisi vähänajan päästä, kun pääsi pihalle puuhommiin.

Sunnuntaiaamusta lähdin tekemään pitkää sauvakävelylenkkiä. En juossut matkan aikana yhtään, mutta siitä huolimatta polven ulkosyrjä tuntui välillä kipeältä – tosin kipu kyllä välillä hävisikin. Matkaa kertyi vähän reilu 20 km ja aikaa kului vajaa 3 h. Voi olla, että ei ollut ihan järkevä lenkki tähän rakoon, sillä polvi ei tainut siitä tykätä. Pää kyllä tykkäsi.

Hyvää isänpäivää kaikki iseille.
Jos vanha sanonta “pojasta polvi paranee” pitää paikkansa, niin poikaa tässä alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan.

Viikolla kahden sauvalenkin yhteydessä tehdyt hölkkäkokeilut antoivat sen verran toivoa kuntoutumisesta, että isänpäiväiltana päätin lähteä kokeilemaan sauvottelun sijasta ihan juoksua.

Viikon ensimmäisellä sauvalenkillä hölkkäsin joka kilometrin täyttymisen jälkeen n. 300-400 m. Toisella sauvalenkillä hölkkäilin jo vähän pidempiä pätkiä ja yhteensä 12 km lenkillä hölkkää tuli varmaankin 50% matkasta. Koska pahempia ongelmia ei ilmennyt, niin sunnuntaina jätin sauvat seinustalle nojaamaan ja lähdin pimeälle, tuuliselle ja räntäsateiselle lenkkipolulle. 35 min jälkeen olin takaisin kotona ja takana n. 6,5 km juoksua!!!! Yes, oli komeeta laittaa pitkästä aikaa harjoituspäiväkirjaan ruksi juoksun kohdalle. Matkan aikana ei oikeastaan ollut kipuja, mutta huomenaamu se vasta kertoo mitä jalka tykkäsi. Jos aamulla pääsee rappuset alas irvistämättä, niin sitten voi todeta, että kuntoutumista on tapahtunut.

Lenkin jälkeen sykemittarin lukemien katsominen tosin oli aika masentavaa. Vaihti oli 5:15 min/km ja keskisyke 143 ja maksimi 160, ho-hojaa… Vauhdin pitäisi parantua minuutilla/km jos aikoo 3 tuntiin maratonin juosta, ja matka oli vain n. 1/7 maratonista.

Ja kolme tuntiahan alitetaan… enemmin tai myöhemmin. Ennen ei tämän blogin kirjoittaminen lopu, ennenkuin 3 tuntia on rikottu tai sitten juoksuharrastus on loppunut kokonaan.