Kautta Badjeseavttetláddot:n ja Gávnnastaddencáhca:n, kautta Njálabiedjojohgeafoaivi:n ja Gaskaniitojohgeasoaivi:n, suunnistuseksotiikkaa on taas takana kerrakseen ainakin jos se on tunturien nimistä kiinni. Ihan kaikilla noilla paikoilla tosin ei ihan käyty, mutta se ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Mikäli viime vuonna jäi Tunturisuunnistuksessa kaipaamaan enemmän avotunturia, niin tänä vuonna sitä kyllä oli riittämiin – varmaankin se järjestäjien lupaama 80% reiteistä.
Tuuli halusi ilmoittaa meidät tänä vuonna HDA -sarjaan ja se tarkoitti suunnistusta koko rahan edestä, eli n.19 km:n reitti molempina päivinä. Saavuimme jo hyvissä ajoin pelipaikalle, sillä autojuna saapui torstaiaamuna Rovaniemen asemalle ja sieltä lähdimme köröttelemään kohti Tenojoen rannalla olevaa mökkiä. Meillä oli ennen kisojen alkua siis pari päivää aikaa nauttia pohjoissuomen poikkeuksellisen lämpimistä keleistä, huilata ja tankata. Lenkillä ei uskaltanut käydä, sillä minua oli vaivanneet jo jonkin aikaa akillesjänteet ja Tuulilla oli pohkeen kanssa vähän harmia – jalkoja piti säästellä tuntureille.
Ensimmäisen kisapäivän yhteislähtö oli klo 14 Utsjoen koulun kentältä. Lämpöä oli ainakin 26 astetta, mutta taivas oli vähän pilvessä sillä vähän ennen lähtöä oli taivaalta tullut pieni sadekuuro, ilma oli kuitenkin painostavan oloinen. Reitin alussa otettiin heti luulot pois, sillä ensimmäisen kilometrin aikana nousua kertyi satakunta metriä. Vaikka nousu mentiinkin täysin kävellen, välillä nelivedollakin, niin nousun päällä alkoi taas nuppi pimentyä. Pieni hetki korkeassa polviasennossa ja matka pääsi jatkumaan – taisi taas sokeriarvot vähän heilahtaa turhan äkisti. Vaikka ensimmäiselle rastille oli matkaa “vain” 1,5 km, niin sille kului n. 25 min. 1:30000 mittakaavan kartta aiheutti taas alkuun vähän ongelmia ja jouduimme hakemaan vauhtia ja apua toisen sarjan rastilta. 10 minuutin pummi sisältyi tuohon ensimmäiseen rastiväliaikaan. Tämä rasti taisi olla koko viikonlopun hankalin rasti.
Toiselle rastille tuli lähdettyä sitten vähän nöyrempänä ja tarkasti edeten. Toiselle rastille oli matkaa n. 450 m joten mitään isoa pummia tuolle välille ei saanut tehtyä, ainakin kun rastin piti olla vielä vesikuoppien ja lammikoiden keskellä. Pientä pään pyörittelyä tämäkin rasti kyllä aiheutti, sillä jotkin vesikuopat olivat kuivahtaneet joten tuli sekin opittua jo tässä vaiheessa, että sininen kartalla ei välttämättä tarkoittanut vettä maastossa.
Kolmannella rastivälillä päästiinkin sitten jo asiaan, sillä tämä rastiväli oli pituudeltaan melkein viisi kilometriä. Reittisuunnitelman tekemiseen meni vähän aikaa, ensin piti mennä vasemman kautta kiertäen alakautta, sitten oikealta ylhäältä avotunturia pitkin, mutta loppujen lopuksi mentiin suoraan reittiviivaa sivuten. Tämä rasti löytyi ihan hyvin, mutta kovin paljon tällä välillä ei vielä päässyt juoksemaan, sillä kanervikkoa ja tunturikoivua oli melkoisesti. Kolmasosa rasteista löytynyt, 8.5 km edetty ja aikaa mennyt reilu puolitoista tuntia.
Neljäs rasti oli taas ihan vieressä 700 m päässä ja sen löytämisessä ei ollut ongelmia.
Viides rastiväli oli jälleen pidempi, lähes 4,5 km. Nyt päästiin jo avotunturin puolelle ja juoksumäärä ja -vauhti lisääntyi jonkin verran. Nyppylöitä luovittiin, jokunen tunturipuro ylitettiin ja suossa kahlattiin, mutta kyllä se viideskin rasti eteen tuli juuri sen nyppylän takaa kuin pitikin.
Kuudes rasti oli vajaan parin kilometrin päässä. Tällä välillä joutui jo käyttämään pituushyppääjän lahjoja, ja niiden puutteiden vuoksi meinattiin joutua pulikoimaan yhdessä ojassa. Tämä rasti oli kartan mukaan yhden tunturilammikon rannalla, mutta tälläkertaa kartta petti järjestäjätkin, sillä tämän juomarastin vedet piti ottaa ko. lammikosta, mutta koko lutakko olikin kuivunut ja juottomiehet olivat joutuneet raahaamaan kaikki tarjolla olevat vedet parin kilometrin päästä. Piti siis juoda tarkasti, tippaakaan jättämättä tämä työllä ja tuskalla kuumaan ja aurinkoiseen tunturin raahattu vesi. Pieni vesisade ei tosiaankaan olisi ollut pahitteeksi. Vähän kauempana näkyi joku pilvi satavan ja ukkonenkin kumahteli välillä, mutta päälle ei kumpikaan sattunut.
Seitsemäs rastiväli oli melkein edellisen mittainen, mutta nyt välissä ei ollut kuin pitkä lasku, märähkö suo ja jyrkähkö nousu. Tällä välillä tuli ensimmäinen takaisku, kun Tuuli teki alamäkijuoksussa pienen kuperkeikan ja loukkasi vähän kylkeään ja kättään, mutta onneksi ei pahemmin. Pikkaisen juostiin Guronávzeoaivi:n lätäköillä sijaitsevaa rastia ohi, mutta kovin isoa pummia ei tästä saatu aikaan.
Kahdeksannelle rastille mennessä saatiinkin sitten jo polkuakin jalan alle. Suurin osa välistä mentiin polkua pitkin jonka jälkeen suunnalla kohti poroaitauksen aukkoa. Aukolta ei ollut rastille enää matkaa kuin pari sataa metriä, mutta rasti näytti pahalta, sillä se sijaitsi tunturikoivikossa, samassa jyrkässä mäessä jota alussa kapusimme. Rasti löytyi kuitenkin ilman ongelmia.
Viimeinen rasti olikin sitten mäen alla polkujen risteyksessä, jolle hyppelimme pehmeää alamäkirinnettä alaspäin mennen.
Vajaat 500 m viitoittettua maalisuoraa sitten kiidimme akillesjänteet armoa huudellen aikaan 3:57 ja rapiat, matkaa kertyi 24 km. Sijoitus toiseksi viimeinen.
Sunnuntaiaamuun herättiin nuutuneina vähän huonosti nukutun yön jälkeen, sillä Tuuli oli potenut kylkeään ja minä pelännyt miten akillesjänteet kestävät seuraavan päivän koitoksen.
Meidän lähtöaika toiseen päivään oli 10:11:05. Lähtöpaikka oli tälläkertaa onneksi nostettu mäen päälle, joten edellisen päivän kaltaista alkunousua ei tarvinnut tehdä. Mökiltä lähdettäessä lämpöä oli 14 astetta, pilvistä ja tyyntä. Huolestuttavin asia oli, että mökiltä näkyvä kisamaasto oli aivan sumun peitossa joten tunturissa olevasta näkyvyydestä ei ollut mitään tietoa. Ylhäällä lähtöpaikalla kuitenkin huomattiin, että ei sumu haitannut, vaikka jotkut tunturit olivatkin sumun peitossa.
Lähtöpaikalta K:lle, jossa vasta kartat otettiin ämpäreistä, oli matkaa 150 m. Ensimmäiselle rastille oli matkaa vajaa 4 km. Heti rastivälin aluksi oli läpikäytävä melkoinen kanjoni. Ensin alas melkoista rinnettä, puron yli ja sitten nelivedolla ylös tunturiin. Siinä kyllä aamu-unisuus hävisi, kun yöllä sateen kastelemat tunturikoivut varistivat kylmät vedet niskaan. Rasti löytyi ilman ongelmia, sillä luovittavat tunturit näkyivät hyvin ja samaan suuntaan oli matkalla jonkin verran muutakin porukkaa.
Toinen rastiväli oli reilu 3 km. Samaa matkaa lähti tulemaan toisen sarjan pari jolla oli sama reitti kuin meilläkin. Rastivälin alku meni ihan mukavasti suunnitelmien mukaan, mutta vähän puolenvälin jälkeen niinsanotusti “joukossa tyhmyys tiivistyi” ja rastia alettiin hakemaan yhtä tunturia liian aikaisin. Helppo se on näin jälkeenpäin sanoa, mutta minä kyllä asiaa vähän ihmettelin, että olenko minä pudonnut näin pahasti kartalta, että ollaan nyt jo rastitunturissa. En kuitenkaan kehdannut (oikeasti ajattelin, että en kyllä kehtaa sanoa missä kuvittelin meidän olevan) avata suutani, sillä mukanamme oli kulkenut sen verran pätevämmän oloista suunistajaa, että pidin turpani tukossa. Pienen kartan pyörittelyn jälkeen minäkin aloin uskomaan, että oikeassa tunturissa oltiin ja aloin jo samaistamaan karttaa maastoon. Reilun kymmenen minuutin pörräämisen jälkeen tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että oltaisiin vielä rastitunturia edeltävässä mäessä joten jatkoimme matkaa eteenpäin. Ihan helposti ei rasti vieläkään löytynyt, mutta kun matkaa oli takana 9,5 km ja aikaa kulunut 1:45, niin kyllä se toinenkin rasti sieltä löytyi.
Kolmatta reilun puolentoistakilometrin rastiväliä lähdettiin taas etenemään nöyrällä mielellä, häntä koipien välissä. Suorgegeasoaivi:n takana oleva suorasti löytyikin ilman isompia mutkia. Tällä rastilla alkoi ripsimään vähän vettä, mutta se ei sen kummemmin matkantekoa haitannut, eikä sade muutenkaan kestänyt pitkään.
Neljäs rastiväli oli 3 km:n mittainen. Se kulki Junttijoenjänkän kautta ja oli pääosin erittäin juoksukelpoista maastoa. Aluksi näytti siltä, että saisimme jätettyä Ii:n ikämiesparivaljakkoa, mutta sen verran tuli varmaan ihailtua komeita laakeita tunturimaastoja, että rastille tultiin lähes samaan aikaan, vaikkei mekään mitään kiertoa tehty.
Seuraavalla vajaan parin kilometrin välillä päästiin ylittämään taas märkää suota jossa meni vielä oja keskellä. Onneksi toinen Ii:n kaksikosta oli meidän edellä ja ylitti suon ennen meitä. Nähtiin ettei siinä ihan uida tarvitse joten perässä vaan. Ilman suotiedustelijaa olisi voinut usko loppua kesken ja lähdetty hakemaan kuivempaa kohtaa. Nyt ei kastuttu kuitenkaan kuin polviin asti. Juomarasti löytyi myös ilman isompaa hakua, sillä juottomiehet näkyivät jo muutaman sadan metrin päähän.
Loput kolme rastiväliä olivat lyhempiä ja rastit olivat suht selkeissä kohteissa joten pummausta ei niissä tullut. Oikeanpuoleinen akillesjänne oli jo sen verran ärtyneessä kunnossa, että kovin rivakkaa juoksemista ei enää kivikkoisella pohjalla uskaltanut mennä, joten tavoitteena oli nyt vaan selvitä ehjänä maaliin asti.
Maaliin selvittiin ajassa 3:45 ja matkaa kertyi 22,6 km. Tämän päivän sijoitus huononi yhdellä, eli nyt oltiin viimeisiä, mutta yhteistuloksissa edelleen yksi pari jäi taakse. Taas tuli todistettua, että ei meillä vielä ole suunnistajien nilkkoja. Se, että me hävitään kärkiparille 140 minuuttia n.40 km matkalla, ei selity parilla kymmenen minuutin pummilla ja ehkä parilla huonolla reitinvalinnalla. Emme vaan pysty juoksemaan maastossa niin kuin oikeat suunnistajat. Sekin kertoo jotain, että minun keskisykkeet olivat viikonloppuna 129 ja 122, sekä maksimisykkeet 155 ja 153. Ja samaa Tuulikin sanoi, että sykkeet olivat alhaalla ja olisi jaksanut juoksta, mutta kun ei vaan pystynyt.
Joka tapauksessa oli upea viikonloppu ja taas on yksi hieno suunnistuselämys taskussa. Nyt pitää parannella akillesjänteitä ja alkaa valmistautumaan ensi viikonlopun 24h:n rogainingiin. Rogainingia varten tuli testattua omaa energia-geeliseoitusta. Geeli tuli sekoitettua ao. reseptin mukaan.
3/4 dl vettä
1,5 dl maltoa
2 tl hunajaa
2-3 tl kaakaojaudetta
Kaikki sekaisin ja hyvä sekoitus. Tuolla vesimäärällä geelistä tulee sen verran juoksevaa, että se tulee sinappipurkistakin ulos.
