Seitsemän vuotta siitä on sitten kulunut kun viimeksi olen maratonin lähtöviivalle asettunut. Kun vuonna 2010 juoksin edellisen maratonini Kankaanpäässä, niin silloin ei ollut tarkoitusta pitää näin pitkää kisataukoa maratonien suhteen, mutta tässä on nyt ollut vaikeita kausia takana akillesjänne- ja kantapääongelmien vuoksi. Jossain vaiheessa olin jo melko varma, ettei maratonin mittaista kisaa tule enää eteen. Eikä tänä vuonnakaan minun pitänyt tätä urakkaa vielä tehdä. Mutta toisin kävi.
Loppukesästä alkoi näyttämään siltä, että kunto voisi riittää moiseen matkaan, jos vain paikat pysyisivät kunnossa. Suunnitelmani oli ensin juosta puolikas Jyväskylässä ja jos siellä kaikki menne hyvin ja parissa viikossa palautuu, niin sitten juostaan Pirkan hölkkäkin. Jos taas Pirkka menee kunnialla läpi ja palautuminen siitä sujuu suunnitelmien mukaan, niin sitten voisi lähteä Kankaanpäähän kokonaiselle maratonille.
Eilen, lauantaina sitä sitten hytistiin nollakelissä Niinisalon koulun edustalla puoli kahdentoista aikaa odottaen lähtölaukausta. Sää tosiaan olisi voinut olla ainakin jonkin verran lämpimämpi, sillä asteen pakkasella oleva ilma ei ole minulle mikään optimi juoksulämpö. Tuulta ei onneksi ollut juuri nimeksikään ja alustakin oli kuiva, joten liukastella ei tarvinnut.
Siitä lähtien kun oli päättänyt lähteä Kankaanpäähän, niin olin pähkinyt, että mitä vauhtia sitä uskaltaisi lähteä juoksemaan. Puolikas ja Pirkka olivan menneet sen verran hyvin, että kolmen tunnin rikkominen oli ihan mahdollista. Mutta ei kuitenkaan niin hyvin, että ennätystä uskaltaisi lähteä kokeilemaan. Sopiva vauhti olisi siis jossain 4:10 – 4:15 välillä. Koska tämä oli vähän tällainen semi-extempore maratoni, niin hieman riskilläkin saisi lähteä matkaa. Eli jos menee vähän alle 4:10 vauhtia, niin menköön, kauheasti hävittävää ei ollut.
Ensimmäinen kilsa oli 4:06 vauhtia ja kun ympärillä tuntui olevan ihan hyvä ryhmä, niin päätin pysytellä ryhmässä, jos vain vauhti ei kauheasti suuntaan tai toiseen muutu. Ensimmäinen kierros meni ihan mukavasti ja 6-8 -hengen ryhmä pysyi melko hyvin koko kierroksen kasassa. Välillä tuli pieniä eroja, mutta ne otettiin pian kiinni. Ensimmäisen kierroksen aikani oli 43:48. Tällä kierroksella ei tullut vielä otettua mitään tankkausta, vaikka etukäteen suunnittelin ottavani geelin kierroksen päätteeksi.
Toinen kierros meni samanlaisesti kuin ensimmäinenkin. Ryhmässä juostiin ihan hyvällä rytmillä. Hieman alkoi jo pelottamaan, että näinköhän sitä on tullut lähdettyä liian kovaan kyytiin. Ongelmia ei ollut, mutta jaloissa alkoi jo vähän tuntumaan. Tuulilta sain toisen kierroksen päätteeksi geelitankkauksen, jonka lisäksi otin urheilujuoman huoltopisteeltä. Aikaa oli kulunut kahteen kierrokseen 1:27:39.
Kolmannellekin kierrokselle lähdimme melko tiiviissä 6-8 -hengen ryhmässä, mutta melko pian ryhmä muuttui letkaksi ja välimatkojakin alkoi syntymään. Ryhmästä pari kiristi tahtia ja jäin heistä pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Taakseni en katsonut miten muu ryhmä pärjäili, mutta askeleet ainakin hiljenivät aivan takanani. Tämä kolmas kierros oli henkisesti pahin. Välillä olin valmis jättämään leikin kesken tämän kierroksen jälkeen, toisinaan taas juoksu tuntui ihan siedettävältä. 27 km:n kohdalla kilometriajat alkoivat kuitenkin hidastumaan jonkin verran. Myös näpit olivat koko kierroksen ihan jäässä.
Vähän ennen kolmenkympin kylttiä ajattelin, että viimeiselle kierrokselle sentään pääsee suht hyväkuntoisena, mutta heti pian alkoi painamaan tosi pahasti ja jaloista tuntui lähtevän voimat ihan täysin. Melko pian ohitseni pyyhälsi vielä yksi kanssakilpailija, eikä minulla ollut mitään saumaa pysyä hänen kyydissään. Kolmannen kierroksen päätteeksi sain onneksi Tuulilta taas geelin ja huoltopisteellä otin muutaman kävelyaskeleen, jotta sain syötyä muutaman rusinan ja juotua urheilujuoman rauhassa. Ajattelin, että tämän kävelyn aikana porukkaa tulee taas ohi, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.
Tuskien kierros oli alkamassa, mutta olin joka tapauksessa päässyt tähän asti, enkä ollut jättänyt hommaa kesken. Aikaa kolmeen kierrokseen oli kulunut noin 2:13, joten kolmen tunnin alitukseen oli vielä mahdollisuuksia. 33 km:n kohdilla alkoi kuitenkin pohkeet kramppailemaan. Ensin toinen ja sitten myös toinen. Seuraavalla huoltopisteella nappasin vauhdista kourallisen suolakurkunsiivuja matkaani ja mussuttelin niitä. Pohkeet eivät sentään ihan kiinni asti krampanneet, mutta melkoista nyppimistä niissä oli jatkuvasti. Välillä tuntui, että jalkaterät elivät omaa elämäänsä kun pohkeet nappailivat kiinni.
38 km:n kohdalla tapahtui se mitä olin koko viimeisen kierroksen pelännyt, eli myös takareidessä alkoi tuntumaan krampin oireita. Puoli kilometriä eteenpäin ja takareisi sitten nappasi kiinni ja jouduin pysähtymään venyttämään sitä. Se onneksi auttoi ja pääsin jatkamaan matkaani. Myös varpaat olivat alkaneet kramppailemaan, joten polvista alaspäin lihakset olivat jo melko lopussa.
Neljänkympin kyltin kohdalla aikaa oli kulunut 2:50:17, eli alle viiden minuutin vauhtia piti loppumatka päästä jotta kolme tuntia alittuisi. Voimaa juoksemiseen edelleen tuntui olevan ihan hyvin, mutta jalat olivat täysin loppu. Päätin lähteä riskillä kiristämään vauhtia, sillä kolme tuntia pitäisi alittaa maksoi mitä maksoi. Pohje- ja varvaskramppien kanssa varmaankin tulee toimeen, mutta takareisikrampien iskiessä juoksu loppuisi siihen ja kolme tuntia jäisi vain haaveeksi. Riski kuitenkin kannatti ja maaliviiva tuli ylitettyä ajassa 2:58:31.
Vaikka matkalla oli tosi vaikeitakin hetkiä, niin onneksi ei tullut jätettyä matkaa kesken, sillä tämä tulos on kyllä kruunu tälle kaudelle. Ratakymppi, puolikas, Pirkka ja nyt vielä maratonikin on kulkenut tänä syksynä ihan mallikkaasti. Nyt voi pitää parin viikon juoksutauon ja suunnitellan ensi vuoden koitoksia: Ja silloin olenkin jo M45-sarjassa. Tosin taso ei tässä sarjassa ainakaan heikkeni, sillä nytkin Kankaanpäässä ainostaan yksi yleisen sarjan juoksija oli minun edelläni, mutta M40-sarjalaisia oli 3 ja M45-sarjalaisia 2.
