Viikko 13/2026 (23. – 29.3.2026)
Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Perusviikko, hieman ehkä kevennetty. Viikkotuntimäärä jäi vihdoinkin napsun alle kahdenkymmenen tunnin, kun viimeiset puolitoista kuukautta siihen ei oikein ole päässyt.
Kelit ovat olleet viime viikkojen kaltainen. Aamuisin pari lämpöastetta, ja iltapäivällä sitten jonkin verran lämpimämpää. Jonain päivän on vähän vettäkin tiputellut, mutta eipä juurikaan niin paljon, että olisi kunnolla kastellut paikkoja. Tuulistakin on ollut.
Maanantai oli heti vähän kevennetty päivä, kun illalla jätin sisäpyörätreenin väliin. Pyörä olin toki konttorilla.
Tiistaina olikin sitten hieman enemmän ohjelmaa. Aamusta taas pyörällä töihin. Pakkasta oli kolmisen astetta. Aamupäivällä kävin juoksemassa töistä päin peruslenkin arboretumin kautta Ratinaan ja takaisin. Jällen oli hieno juoksukeli ja juoksukin tuntui taas viimekertaista rennommalta. 10.2 kilometriä meni hieman alle 50 minuuttiin, eli keskari oli 4:50 min/km. Keskisyke 128bpm. Töiden jälkeen Liikkuun salille, jossa tein 75 minuutin salitreenin. Jalat tuli otettua hieman kevyemmin. Salin jälkeen poljin kottin, mutta välissä poikkesin Vuorentaustassa puolentoista tunnin hieronnassa. Viimeksi on hierontapöydällä tullut oltua neljä kuukautta aikaisemmin. Toivottavasti nyt saisi taas tämänkin vähän säännöllisemmäksi, kun on säännöllisesti juoksemaankin jälleen päässyt.
Keskiviikkona kotikonttorilla. Ohjelmassa ei ollut kuin puolentoista tunnin sulkapallonelurit Ylöjärven liikuntahallissa. Perusjengillä oltiin pelaamassa, mutta tällä kertaa ei pelit olleet niin intensiivisiä kuin edellisinä viikkoina. Oma pelini oli kuitenkin voittoisaa. Pyörällä olin liikenteessä. Kuivana säilyin, vaikka sateenuhkaa olikin ilmassa.
Torstaina taas pyörällä toimistolla. Illalla 70 minuuttia sisäpyöräilyä Rouvyssa 193W keskiteholla.
Myös perjantaina pyörällä toimistolla. Aamulla kävin taas juoksemassa saman 10.2 km:n lenkin kuin tiistainakin. Vauhti sen kuin kiihtyy, sillä nyt aikaa kului 48 minuuttia, eli keskari oli 4:44 min/km. Keskisyke 133bpm. Ihan rennosti juoksu kulki, mutta nyt ei tarvitsisi vauhtia enää heti nostaa, jotta jalat kestäisivät. Illalla taas Liikun 90 minuutin salitreenin jälkeen kotiin.
Lauantaina perinteiseen tapaan aamulla pitkä sisäpyöräily. Tällä kertaa poljin Rouvyssä 4:40 170W keskiteholla. Peruskelailua melko tasaisessa maastossa. Pyöräilyn jälkeen loppupäiväksi pihahommiin.
Sunnuntaina aamupäivällä kävimme Peetun kanssa juoksemassa pitkästä aikaa yhteislenkin. Lähdimme Teivosta, ja juoksimme Siivikkala – Hiedanranta -lenkin. Rauhallisesti menimme, keskarin ollessa hieman päälle kuuden minuutin. Sykkeet pysyivät mukavasti aisoissa, kun keskisyke jäi 107bpm:iin. Päivällä lähdimme ajelemaan kohti Alastaroa.