Sen verran usein vaivoistani täällä valitan, että harrastus-blogi nimi pitäisi muuttaa sairauskertomus-blogiksi. Eikä tuo muutosta tämäkään kerta. Männä viikon vaivalista on sen verran monipuolinen, että ei tiedä itkeäkö vai nauraakko.

Viikko alkoi vielä loman merkeissä – maanantai saldovapaata ja tiistaina oli Loppiainen. Maanantaina puoliltapäivin alkoi ranteita pistelemään siihen malliin, että tiesin kuumeen olevan nousemassa (Tuuli oli ollut aamusta asti kuumeessa). Iltaa kohden olo vain heikkeni, ja ainoa joka jaksoi minut kammeta makuulta ylös oli, että vatsa pakotti pöntölle. Illalla oli työ ja tuska päästä alakerrasta ylös nukkumaan.

Tiistaina kuumetta ei sitten enää ollut, mutta veto oli poissa ja vatsa oli aikas kuralla. Keskiviikkona raahauduin ensimmäistä kertaa pariin viikkoon töihin. Muuten oli ihan ok olo, mutta vessan kutsuun piti vastata viipymättä.

Torstaina alkoi jo vessanpönttö kolisemaan normaaliin tapaan, joten ajattelin lähteä töiden jälkeen juoksulenkille. Heti lenkin alusta asti pallean/vatsan seudulla oli kipua tai kramppaava tunne joten lenkki jäi 6 km mittaiseksi. Loppuilta olikin sitten outo olo, vähän niinkuin ahdisti ja syvään hengitys tuotti kipua.

Perjantaina sama ahdistava olo ja kivut pallean/vatsan seudulla jatkuivat. Työmatkapyöräily ja salilla käynti eivät tuntuneet erityisen pahalta.

Lauantaina avasin kunnolla hiihtokauden ja tein 25 km lenkin. Alkumatkasta oli vielä outoja tuntemuksia, mutta loppumatkasta ne olivat hävinneet.

Sunnuntaille olin suunnitellut paria lenkkiä joten tein 25 km:n hiihtolenkin heti aamusta. Jo herätessä päätä vähän särki, mutta hiihtolenkki tuli kuitenkin tehtyä. Päivän mittaan jyske päässä vain paheni ja alkuillasta pää oli halkeamispisteessä. Toinen lenkki sai jäädä väliin sillä silmien liikuttelukin teki kipeää.

Niin ja kaiken tämän lisäksi jalkapohjakin on edelleen kipeä.

Että tällainen viikko tällä kertaa…

Palapeliuutisia:
Kuumailmapallojen ja purjeveneiden kasaus jatkui koko viikon ajan. Käytetty tuntimäärä pieneni reilusti edellisestä viikosta, sillä pahimpina sairastelupäivinä ei oikein intoa kasaukseen riittänyt. Ja töissäkin piti käydä.

No niin… eipä alkanut uusi vuosikaan lupaavasti. Juuri kun polvi on alkanut kuntoutumaan juoksukuntoon, niin eikös sitten joku toinen paikka alkanut remppaamaan. Nyt vaivan kohde on vuorostaan plantar aponeurosis eli jalkapohjan kalvojänne, tai sitten abductor hallucis muscle eli isovarpaan loitontajalihas, tai joku muu sieltä päin. Tuota lihasta minä enemmän kyllä epäilen sillä jos ongelmana olisi kalvojänne, niin jos olen oikein ymmärtänyt, niin ei jänne itsessään kipeydy vaan sen kiinnityskohdat. Ja kun tuon kalvojänteen kiinnityskohdat ovat kantapään seudulla ja varpaissa, eikä siellä ole kipuja, niin lihas voisi olla parempi veikkaus. Tai sitten vaiva on korvien välissä. Mutta joka tapauksessa kävelessä sattuu välillä niin perkleesti.

Tällä viikolla olen pitänyt pois viimeiset kesälomapäiväni sekä “saldovapaani”, eli töihin ei ole tarvinnut herätä. Ajatuksena oli, että tällä viikolla pääsisi reenaamaan oikein huolella kun polvikin on suht kunnossa, mutta paskanmarjat – joku paikka pitää aina vaivata. Neljä juoksulenkkiä ja yhden pyöräilyn olen kyllä päässyt tekemään, mutta tavoite oli ihan muuta. Ensimmäinen kunnon pakkasjakosokin tuli juuri pahasti loppuviikolle joten pyöräilemäänkään ei oikein viitsinyt lähteä. Näille pakkasille pitäisi vähän pyöräilykamppeita päivittää sillä kulkuset voivat alkaa kilisemään vähän turhan kimakasti jos nykyisillä pyöräilykalsareilla tuonne lähtee sotkemaan.

Viikon saldo:
MA: Juoksu 16,1 km
TI: Pyöräily 42,5 km
KE: Juoksu 14,3 km
PE: Juoksu 12,4 km
SU: Juoksu 20,3 km

Nyt muuten selvisi mistä on peräisin ilmiömäinen suunnistustaitonikin. Isä oli tehnyt inventaaria varastossaan ja löytänyt minun Oravapolkukoulun todistukseni. Vuonna -85 (…kauan on aikaa siis…) on tollainen todistus käteeni annettu joten ei tässä sittenkään olla ihan itseoppineita. Hieman hämärän peitossa on kyllä koulun muistot, mutta jos oikein pinnistää, niin kyllä sitä varmaan kaxtoistakesäisenä istuttiin (edesmenneen) Alastaron (nykyisen Loimaan 🙁 ) ala-asteen luokassa rastimerkkejä opettelemassa.

Palapeli uutisia:

5-tonnin palapeli valmistui joulun jälkeisenä lauantai-sunnuntai -yönä klo 1:00.

Seuraavana maanantaina tuli postiin lähetys Saksasta ja sen kimppuun päästiin saman päivän illalla. Eli 24000 palasen peli käynnistyis silloin, saa nähdä olisiko se vuoden päästä valmis.

Ensimmäisenä tehtävänä oli kaikkien palojen seoitus jotta tehtävä ei olisi liian helppo (alunperin palaset olivat neljässä eri pussissa joista olisi tullut neljä erillistä 6000 palasen palapeliä, mutta äääh… sekaisin vaan). Ensimmäiset kaksi päivää meni Tuulin kanssa kun tehtiin karkea lajittelu palasille. Reunat valmistuivat seuraavan kahden päivän aikana – reunapalojakin oli n. 800 kpl. Varsinainen urakka alkoi minun osaltani punertavan taivaan teolla ja Tuuli alkoi rakentamaan kuumailmapalloja.

Jouluviikolla tuli taas päästyä juoksun makuun. Vaikka polvi aina vähän vihoittelikin alkumatkasta, niin kipu hävisi aina ensimmäisen kilometrin aikana. Alkuviikosta oli vatsa vielä niin kipeä, että juoksemaan ei päässyt, mutta jouluaattoaamuna piti lähteä tunnin juoksulenkille. Joulupäivä meni ihan tankatessa, mutta tapanina oli jälleen vuorossa kinkunsulatuslenkit – aamulla tunti ja illalla puoli. Lauataina tein tunnin ja sunnuntaina kaksi tunnin juoksua.

Kaikki viikon lenkit olivat sellaisia rennon keveitä tunnustelulenkkejä eikä siis mitään spesiaalia-harjoituksia. Mukava on taas päästä baanalle paikat suht.koht. kunnossa. Perinteisen hiihtokelit voisivat kyllä jo pikkuhiljaa alkaa tulla, niin saisi vähän monipuolisuutta treeniin.

Eipä ole tullut vielä hiihtokelejä tänne Ylöjärven korkeudelle. Lamminpäähän on kuulemma pieni hiihtopätkä saatu tehtyä, mutta ei minulla niin suurta hinkua ole suksille päästä, että lähtisin sellaista muutaman sadan metrin lenkkiä tahkoamaan.

Sen verran kuitenkin maassa on valkoista, että kun tuossa lauantaipäivänä kävin kiertämässä omassa mettäpahasessa joulukuusta etsimässä, niin kuusivarkaan jäljet erottuivat selvästi. Jäljistä päätelle saalistakin oli tullut, sillä jotain oli mettästä raahattu poispäin. Yritin vähän leikkiä salapolisia ja seurailin jälkiä. Mutta kun totesin, että omalta puolelta kuusta ei oltu kaadettu, niin jäljitysintokin lopahti.

Maanantaina kävin siellä UKK:lla näyttämässä polveani, mutta eipä sielläkään osattu siitä mitään sanoa. Väänneltiin, koputeltiin, paineltiin ja kaikkea mahdollista yritettiin, mutta mistään ei kipukohtaa saatu esiin. Kyllähän siinä lääkärin on paha sanoa mikä vikana on, kun ei tunnu mikään olevan vialla. Täytyy kuulemma rasittaa polvi kipeäksi ennen seuraavaa käyntiä.

Taitaa olla sen verran lääkärin pelkoa tuolla koivella, sillä heti kun lekurilla uhkaa, niin sitten ei enään mikään vaivaakkaan. Viikolla kävin kolmeen otteeseen tekemässä juoksukokeiluja. Ensin 25 min, parin päivän päästä 35 min ja sitten vielä 45 min. Yllättävän hyvin se lenkit kesti eikä seuraavanakaan päivänä juurikaan vihoitellut. Olisikohan se nyt sitten kuitenkin paranemaan päin.

Muuten viikko meni taas parin punttisalikerran ja pyöräilyn parissa. Kolmena päivänä kävin pyörällä töissä sekä viikonloppuna tuli tehtyä 42 km ja 50 km pyöräilyt. Märkää hommaa näillä sohjokeleillä.

Saa nähdä mitä treenejä jouluviikolle saa tehtyä. Nyt ainakin olisi ulkona aika lumista, mutta tuskin sitä niin paljon on tullut että hiihtämään pääsisi. Mahakin on ollut tässä pari päivää aikas kipeä joten ainakin tämän päivän juoksukokeilut taitavat jäädä väliin. Toivottavasti maha kuitenkin paranee jouluun mennessä, että pystyy joulupöperöitä syömään. Ja ennenkaikkea suklaata, sillä suklaalakko taukoaa jälleen viikoksi näin joulun kunniaksi.

Hyvät joulut nyt sitten vaan joka taloon ja torppaan.

Taas sitä ollaan samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Polvi taas sökönä joten juoksemaan ei pääse ollenkaan. Onneksi vaiva tuli tässä vaiheessa kautta eikä siten haittaa mitään kisoja. Tosin tämä siunasi sen päätöksen, että perun tammi-helmikuun vaihteeseen suunniteltu Endurancen 24-tunnin juoksuun. Näillä syksyn harjoitusmäärillä on turha sinne lähteä tappamaan itseään. Vähän tuo kyllä harmittaa, sillä ilmottautuminen on ollut sisällä kesästä lähtien ja halu oli kova päästä sinne hulluttelemaan.

Tästä viikosta tuli sitten vuoden neljäs 0-juoksuviikko, ja ensimmäinen suunnittelematon sellainen. Pyöräilyä tuli n. 100 km työmatkapyöräilystä ja pari salituntia mahtui viikkoon. Sunnuntaina tein parin tunnin sauvalenkin.

Torastaina kävin avaamassa myös hiihtokauden, sillä lunta oli tullut lisää sen verran, että joku innokas oli päässyt ajamaan perinteisen ladut. Ladut olivat ihemeen hyvät, mutta meno oli surkeeta. Liisterit olisi pitänyt laittaa pohjaan jotta edes jotain pitoa olisi saanut. Lenkki jäi vain vajaaseen 8 km:iin kun suksi ei pitänyt eikä luistellakkaan kovin kauaa viitsinyt.

Maanantain työmatkapyöräily jäi ikävästi kesken kun upouusi nastoitettu Nokian Hakkapeliitta repesi kyljestä ja pysäytti matkanteon rajasalmen sillalle. Kyllä siinä muutama kirosana tuli päästettyä kun retuutin pyörää eturengas ylhäällä, kauheassa tuulessa ja polvi kipeänä.

Toisella pyörämatkalla tuli mietittyä talvipukeutumisen haasteita.  Tuli nimittäin eteen sellainen tilanne, kun rullasin pyörällä, vastoin kaikkia Suomen lakeja, päin punaisia valoja risteyksen keskisaarekkeelle. Takaa kääntyi samaan risteykseen joku yhtä lainkuuliainen autoilija ajaen myös punaisiin (tai ainakin keltaisiin) ja tööttäsi torvea siinä sitten minun rikkeelleni kun ei tekoani sulattanut. Tästä pienestä tapahtumasta sitten havahduin sellaiseen talvipukeutumisen ongelmaan, että eihän näillä minun lobster -tumpuillani (jossa on laitettu kaksi sormea yhteen sormiaukkoon) pysty edes tarvittaessa näyttämään keskisormea. Pienen tuumimisen jälkeen kuitenkin totesin, että asiahan on ihan päinvastoin, eli näillä tumpuillahan on tosi retee näyttää keskaria, kun se on peräti kahden sormen levyinen. Kuten huomaatte, että pyöräillessä ei tule ainakaan työasiat mieleen.

Pian on taas käsillä se aika kun saleille ilmestyvät “tammikuun kuntoilijat”. Hyvissä ajoin loppuvuodesta on tehty taas päätös, että “nyt elämä muuttuu, elämäntavat paranee ja kaikkee… plah plah plah”. Kuntosaleille tulvii yli-innokkaita herätyksen saaneita elämänsä parantajia. Onneksi itse käyn salilla klo 7 aamulla joten silhen aikaan näitä “tammikuulaisia” ei onneksi vielä näy. Mutta voin kuvitella, illalla töiden jälkeen, millaista hampaiden kiristelyä saleilta kuuluu kun himosalikävijät (joihin en itse kyllä lukeudu) joutuvat odottelemaan laitteilleen pääsyä. Tosin voi olla, että kokeneimmat saliluudat voivat tehdä sellaisen uudenvuodenlupauksen, että he eivät käy tammikuussa salilla ollenkaan, sillä he tietävät, että helmikuussa on taas hyvin tilaa.

Sellaiselta henkilöltä, joka lupaa aloittaa liikunnan tai muun harrastuksen tammikuussa, voi kysyä että “MIKSI”. Mielestäni tammikuussa ei kannata aloittaa mitään uutta. Sillä sen nyt tietää, että se aloitus on puoliväkisin tehty. Joo, voi olla, että kuukausi menee ihan kivasti. Aluksi tulee paikat kipeäksi ja sehän tuntuu niin jännältä. Olo on niiiiin erillainen ja pirteä, ja painokin on pudonnut. Mutta mitäs sitten kun elimistö onkin tottunut siihen ensimmäiseen shokkihoitoon. Lihakset eivät kipeydy, painokaan ei enään putoa ja se helmmetin jalkaprässikin alkaa tympimään. Viimeistään maaliskuun alussa varmaankin 95% “tammikuulaisista” on palannut vanhaan tuttuun elämänrytmiinsä ja odottelemaan taas seuraavaa vuoden vaihdetta.

Älä siis aloita tamikuussa salilla käyntiä, lenkkeilyä, tupakkalakkoa, laihduttamista tai ylipäätään mitään. Aloita se NYT. Aloittamisen siirtäminen tammikuulle tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole kuitenkaan riittävästi motivaatiota jatkaa harjoittelua pidempään. Mutta jos saat itsestäsi NYT vetämään lenkkarit jalkaa ja lähtemään sauvakävelylle, niin sinulla on paljon suuremmat mahdollisuudet muuttaa elämäntapasi pysyvästi. Eli lopetat heti tämän blogin lukemisen ja lähdet ulos. Jos et voi lähteä koska olet töissä, niin häpeä, työaikana ei blogeja lueta. Jos olet kipeä, niin hae netistä lisää kuntoilijoiden blogeja, sillä niistä saa paljon uutta intoa ja inspiraatiota suunnitella harjoitteluaan ja näin paranetkin nopeammin.

Se siitä. Oma harjoitusviikkoni meni ihan ok, lukuunottamatta sunnuntain pitkää lenkkiä, sillä melkein koko matkan polvi vihoitteli. Toinen mikä jäi viikolta kaivelemaan oli se, kun keskiviikkona juoksin töistä kotiin, niin joku laitapuolen kulkija huuteli vanhan perinteisen “olisit lähtenyt ajoissa, niin… plah plah plah”. Sinänsä itse tuo huutelu ei jäänyt vaivaamaan, vaan se, että se tuli niin “puun takaa”, että en ehtinyt keksiä takaisin mitään fiksua. Joku säälittävän huono heitto lähti, mutta tulisipa uudestaan sama tilanne, niin nyt olisi varastossa paljon hyviä vastaheittoja. Lapsille ja juopoille on aina kiva heittää jotain takaisin, patsi jos nuo molemmat pätevät samaa henkilöön. Silloin ei kannata paljon takaisin huudella, kun ei tiedä mikä mora siltä heilahtaa.

Maanantai oli “normipäivä”; pyörä-sali-pyörä.

Tiistaiaamusta juosten töihin. Nyt sykkeet pysyivät vähän paremmin hanskassa kuin edellisellä viikolla vastaavalla “ennen aamukuutta juoksulla”.

Keskiviikkoaamusta pyörällä töihin. Nyt oli jo oltava vähän tarkempi pyörän kanssa, sillä pyörätiet olivat jo paikoin liukkaat ja Pirkkalasta eteenpäin oli jo pieni kerros lumisohjoakin. Päivän aikana sanoi sen verran lunta, että jäinen pyörätie muuttui entistäkin petollisemmaksi parin sentin lumikerroksen alla. Liukasta oli ja nastarit olisivat olleet jo tarpeen.

Koska keskiviikkona jäi pyörä töihin, niin aamun työmatka meni pääosin autolla. Jäin kuitenkin kyydistä pois Pirkkalan TB:llä ja juoksin siitä salille ja salin jälkeen töihin. Tästä kertyi matkaa pikkuista vajaa 6 km. Illalla töistä pyörällä kotiin. Pakkasta oli sen verran, että kovin liukasta ei enää ollut, mutta pyörä oli päässyt ulkona ollessaan vähän jäähän ja takajarruvaijeri ei oikein tahtonut palautua. Pari kertaa kun olin jarrupalat repinyt käsin irti vanteesta, niin jätin jarruhanikan rauhaan ja jarruttelin vaan kantapäällä.

Perjantai vapaata.

Lauantaiaamusta tein 8 km reippaan juoksulenkin. Tämän alle ja päälle pari km verryttelyä.  Nyt olikin sitten ensimmäistä kertaa tänätalvena nastarit jalassa. En vaan tiedä oliko syynä aamu vai lumi vai mikä, mutta meno ei ollut kovain vauhdikasta ja rentoa – hyvä kun alle 4:20 kilometrejä sai tehtyä. Illalla tein vielä Tuulin kanssa 11 km:n saunalenkin. Päivällä kävin ostamassa polkupyörän etupäähän nastarenkaan, jos se vaikka vähän helpottaisi talvipyöräilyä.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkä lenkki. Alusta asti polvi oli kipeän tuntuinen, mutta jatkoin vain matkaa odottaen milloin se turtuisi. 10 km:n jälkeen vähän helpotti, mutta kyllä se koko matkan jonkin verran tuntui. Pääseeköhän huomenaamusta portaita alas ollenkaan. Sykkeet yritin pitää tosi alhaalla vauhdista välittämättä. Luminen ja vähän lipsuva alusta nosti tosin sykkeet vähän liian korkealle, eikä sitten ollut kanttia pudottaa vauhtia yli 5:30, jonka syketavoite olisi varmaankin vaatinut. 24 km tuli köpöteltyä kovassa puuskittaisessa ja pyörivässä tuulessa.

Ihan hyvä viikko taas takana, sillä 86 km juoksua tuli kerättyä hpk:n. Alkuviikko tuntui polvenkin osalta tosi hyvältä, mutta sunnuntai pudotti taas maan pinnalle.

Nyt tarvitsee odottaa miten talven ensimmäinen lumimyrsky menee ohi. Moottorisaha on tankattu ja ketju rasvattu siltä varalta, että aamulla on puita tiellä (tai olohuoneessa).

“…The loser(s) standing small…”. Näin Abbaa mukaellen käännähtää vielä kerran veitsi yhä verta tihkuvassa haavassa. Tässä oli pientä sisäpiirin juttua lauantai-illalta. Vaikka sunnuntaiaamuna olikin vähän käynnistysvaikeuksia, niin illan resetti kannatti tehdä. Sunnuntai-illalle suunniteltu lenkki jäi kyllä tekemättä kun fiilis ja säätila eivät edesauttaneet liikkeelle lähtöä. Onneksi lauantaina tuli otettua pari starttia.

Ensimmäinen lauantain lähtö oli klo 12 kun kauden ensimmäinen TeivoCup lähti liikkeelle. Keli oli mitä parhain, sillä 4 plus-astetta ja tyyni ilma antoi edellytykset hyvään aikaan. Omalta osaltani kuitenkin ennätyshaveet oli hautautuneet päivän, ei niin hyvään, kuntoon. Ensimmäinen kova juoksu sitten neljään viikkoon ei antanut hyviä odotuksia loppuaikaa silmällä pitäen. 19 minuuttia lähdin rikkomaan, joten loppuaika 18:18 oli todella positiivinen yllätys, sillä se jäi vain 10 sek alkukeväänä tehdystä ennätyksestäni. Juoksu tuntui alusta asti ihan hyvältä eikä jalkoja alkanut missään vaiheessa hapottamaan. Kaikki tuli varmaankin otettua irti matkan aikana, sillä 20 m ennen ja 20 m jälkeen maaliviivan meinasi laatta lentää. Oksennusrefleksi tuli jo, mutta onneksi pötsi oli sen verran tyhjä, että ylös ei tullut mitään. Maksimisyke oli 187 joten sekin on varmaan parasta mitä enään pystyy saamaan koneesta irti.

Illalla tuli sitten vielä toinen startti kun lähdimme MS:n kanssa Alastarolla 10 km:n saunalenkille ja juoksentelimme ristiinrastiin A:ron katuja. Palauttavaksi lenkiksi tuota ei voinut kutsua, mutta harvoin sellaista MS:n kanssa pystyy tekemäänkään.

Lauantaina ja sunnuntaina pääsin myös mittaamaan pitkästä aikaa verenpaineeni, sillä  vanhemmilleni oli ilmestynyt siihen tarvittava laite. Lauantaina iltapäivästä arvot olivat 120/75 ja sunnuntaiaamusta pienessä päänsäryssä lukevat olivat 110/70, eli ei ihme, että silloin tällöin sohvalta noustessa näkyy vähän tähtiä.

Muuten viikon treenit tuli tehtyä työmatkaliikunnan yhteydessä. Maanantaihin ja torstaihin sisältyi tietysti myös salitreenit, mutta pyöräilyllä viikko lähti käyntiin. Tiistaina menin myös pyörällä töihin, mutta poispäin tulin juosten. Keskiviikkona treenit tehtiin toisessa järjestyksessä, sillä aamulla juoksin töihin ja kotiin tulin kahdella pyörällä. Aamun juoksu oli aika shokki kropalle, sillä se olisi halunnut varmaan tehdä klo 5:50 jotain muuta kuin lähteä juoksemaan. Kapina ilmeni korkeana sykkeenä. Torstaina oli jälleen vuorossa pyöräilyä.

Sunnuntain suunnittelematon lepopäivä pudotti vähän viikolle suunniteltua kilometrimäärää, mutta lauantain positiivinen TeivoCup tulos kompensoi hyvin vähäisen kilometrimäärän (50 km) pettymystä. Polvi oli edelleen aika-ajoin vielä vähän kipeä ja siellä tuntui vähän niinkuin pientä turvotuksen tunnetta. Kipu ei oikeastaan ole haitannut juoksua ja se on yleensä hävinnyt muutaman kilometrin jälkeen, pois se kuitenkin on saatava.

Lopuksi vielä kiitokset perheille L sekä S lauantain “annista”.