Pyntsällä

Tämän viikon harjoitteluohjelma on ollut vähän väritön. Perusjutut on tullut tehtyä, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Hajoituspäiväkirjassa tämän viikon kohdalla on kylläkin yksi harvinainen näky, sillä kahden peräkkäisen päivän kohdalla on pelkkää tyhjää. Perjantaina ja lauantaina en tehnyt yhtään mitään urheiluun liittyvää, paitsi asentelin Jukolan tulospalvelukoneita (joka voi siis sanoa liittyvän urheiluun)… niin ja katsoin minä urheiluruudunkin. Tuollaista kahden peräkkäisen päivän lepoa ei harjoituspäiväkirjasta löynyt edellisen kerran kuin tammikuun 3. – 4. päivinä.

Maanantaina salin lisäksi oli iltarastit Lamminpäässä. Polkuvoittoista menoa tutuissa maisemissa, niin ei sitä kovin paljon suunnistukseksi voinut sanoa. Muutama sellainen rasti oli mitä joutui vähän suunnistamaankin, muuten rastipaikan tiesi karttaa vilkaisemalla. Yhdellä rastilla tosin sekoilin vähän polkujen kanssa, ja siinä tuli parin minuutin haku, mutta muuten sai tykittää täysillä. Lähdin 7 km:n (7,4 km) radalle jotta saisi edes vähän pidemmän harjoituksen, kun tiesin etukäteen, että reitti on helppo ja nopea. Ratamestari oli kyllä nautiskellut rasteja pudotellessa, sillä tuntui siltä, että joka toinen oli harjun toisella puolella ja joka toinen toisella. Yhteisnousua tuli varmaan ihan hyvin. Karttaa en viitsinyt laittaa jakoon, kun siinä ei mitään ihmeellistä ole

Tiistaina hölköttelin töistä hiljaksiin kotiin. Meno maistui ihan OK, eikä kahden edellisen päivän reippaat suunnistukset painaneet.

Kesiviikkona piti tehdä viikon pitkä harjoitus, sillä sunnuntaina olisi Pyynikki-juoksu ja pitkä jäisi muuten tekemättä. Lähtövalmistelut ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan, sillä ensin uusi geeli minkä ennen lähtöä söin oli niin pirun pahaa, että pelkäsin että mahakaan ei siittä mönjästä tykkää. Seuraavaksi lopetti “ämpärisoitin” yhteistyön pitkän, yhden kerran mittaiseksi venyneen työjaksonsa jälkeen. Piti siis kuunnella koko matka lintujen laulua ja autojen hurinaa Lapinlahden Lintujen sijasta. Tosin kotona yhteistyö taas soittimelle maistui pienen kiroilun jälkeen. Seuraava pieni haittatekijä matkalla oli pirunmoinen vastatuuli ensimmäisellä 19 km:llä, mutta sitten helpotti. Reitti oli taas sama kuin edelliselläkin viikolla, eli Arboretumin kautta Pyynikin näkötornille, sieltä Tahmelan ja Villilän kautta Nokian keskustaan ja sieltä Kalkun ja Ikurin kautta kotiin. Matkaa tuli se reilu 27 km. Muuten meni ihan OK, mutta vastatuuli tosiaan söi vähän paukkuja, mutta viimeinen 8 km meni aika lentäen kun pääsi myötätuuleen juoksemaan.

Torstaina menin töihin pyörällä, ja takaisin piti tulla autolla. Mutta kun alkoi näyttämään, että autokyytin tuleminen kestäisi, niin sotkin pyörällä takaisin kotiinkinpäin. Pyöräilyn jälkeen kävin vielä 12 km:n juoksulenkillä. Menin rentoa vauhtia sykkeistä välittämättä. Lopussa km:n veto kovaa.

Pe ja La lepoa.

Sunnuntaina oli vuorossa Pyynikkijuoksu. Aamu jo näytti, että päivän juoksukelistä tulisi hyvä. 15:a lämpöasteeseen mittari jaksoi kavuta puoleen päivään mennessä, oli puolipilvistä ja vähän tuulta. Oli siis selvä shortsi+T-paita -keli. Virallista osallistujamäärää en tässä vaiheessa tiedä, mutta kuuluttaja puhui reilusta 600 menijästä. Pelipaikalle tuli saavuttua noin tunti ennen lähtöä ja siinä oli hyvää aikaa hakea numerolappu ja käydä muutama kerta vessassa. Tuttujen kanssa vaihdettiin kuulumiset päivän kunnosta, vähän veryttelyä ja sitten viivalle. Reittiä oli jälleen muutettu sitten edelliskerran. Reittimuutos taitaa olla Pyynikkijuoksun tavaramerkki. Onkohan sitä koskaan juostu kahtena peräkkäisenä vuonna samaa reittiä pitkin – minä en ainakaan ole sellaista päässyt ko. tapahtumassa kokemaan. Alussa ei parantunut vauhtia himmailla, sillä n. km:n kohdalla olisi tämän vuoden ensimmäinen reittimuutos jossa noustaan jyrkästi tiukkaan kapeaan mutkaan ja siinä voi tulla helposti ahdasta. Mutka meni omalta osaltani hyvin joten sitten sai keskittyä vain omaan juoksemiseen. 2,5 km:n jälkeen tuli ensimmäinen tiukempi nousu, kun edessä oli Varalan mäki. Siihen asti vauhti oli ollut reilusti alle 4 min/km, mutta sitten piti vähän toppuutella. Tarkoitukseni oli, että alun jyrkissä mäissä syke ei nousisi yli anaerobisen kynnyksen, mutta se oli näemmä vain haavetta. Ylämäessä porukkaa lappasi jonkun verran ohi, mutta sain varvattua heidän heti mäen päällä tai seuraavassa jyrkässä alamäessä. Alamäen jälkeen reilussa 4 km:ssä oli seuraava jyrkkä nousu. Jälleen himmailin vähän vauhtia ja porukkaa alkoi kertyä kannoille – nyt ei sentään mennyt monikaan ohi. Nyt oltiinkin sitten reitin ehkä korkeimmalla kohdalla ja edessä oli reilu kilometri laskuvoittoista osuutta. Tämäkin osuus oli uutta edellisistä vuosista, sillä reitti kulki Pyynikin harjun pururataa pitkin. Juoksu tuntui vielä rennolta ja suht tuoreen oloiselta vaikka matkaa oli taivallettu jo yli puolenvälin. Seuraavaksi edessä olisi pieni nousu Pyynikin näkötornille jonka jälkeen olisi pitkä pätkä alamäkeä. Alamäessä kantaan tarrautui joku kanssakilpailija ja se tuntui pysyvän sitkeästi perässä. Rosendahlille lasketellessa alkoi jälleen ylävatsalihaksenkramppi pikkuisen ilmoitella itsestään, mutta ei alkanut vielä vaivaamaan liikaa. Rosendahlin jälkeisessä nousussa kantaan tarrautunut kilpakumppani alkoi siirtyä jo rinnalle, kun passasin taas vähän ylämäessä. Ylämäen jälkeen tuli heti lasku minigolfkentälle ja siinä sain pidennettyä sen verran askelta, että kaveri jäi kyydistä. Ratinan sillan kohdilla alkoi sitten kramppi jo tuntumaan sen verran, että viimeisen kilometrin kiriä ei uskaltanut aloittaa. Vauhtia ei tarvinnut kuitenkaan hidastaa ja Ratinan stadionin sisäänmeno alkoi jo näkymään. Viimeisellä parilla sadalla metrillä pystyi vielä puristamaan sen verran, että alle 38 min ajan sain rikottua. Oma kello näytti 37:52, virallisia tuloksia ei ole vielä julkaistu. Maalissa fiilikset olivat todella hyvät, sillä juoksu tuntui todella hyvältä ja rennolta, eikä missään vaiheessa matkaa ollut suurempia ongelmia (paitsi viimeisen kilometrin kramppi). Parin päivän lepo juoksun alle teki hyvää, sekä ylämäkien passailu auttoi varmaa siihen, että jalat toimivat hyvin eikä hyytymistä tapahtunut. Toivoa siis vielä on (jostain).

Kusti polkee

Kyllä nykyään onnittelupostikortin (siis ihan oikean, ei sähköisen) lähettäminen on meikäläiselle vaikea operaatio. Ensinnäkin se pitää muistaa lähettää pari päivää aikaisemmin, kuin ko. merkkipäivä tulee vastaan kalenterissa, eli yleensä kortti on myöhässä sen pari päivää. Toisaalta taas ei ole välttämättä mukavaa saada onnittelua muutamaa viikkoa ennen merkkipäivää, jolloin kyllä olisi sen kortin muistanut lähettää. Siinä sitten näet pari viikkoa painajaisia unohdetusta korttilähetyksestä.

Seuraava ongelma tulee sitten kortin hankinnan kanssa. Minun kun ei juuri tule enää käytyä sellaisissa kaupoissa joissa kortteja myydään, ja kun työmatkatkin tulee näin keväisin tehtyä aika usein muulla tavalla kuin autolla, niin ajattelin (tai itse asiassa oli pakko, kun muistin koko asian niin viime tipassa) ulkoistaa kortin haun vaimolle. Täytyy myöntää että se oli kyllä vaivaton ja edullinen tapa – kortti pötkähti pöydälle vielä saman päivän aikana (itse en olisi koko korttia taaskaan muistanut, ellei se olisi siinä pöydällä ollut). Tuosta edullisuudesta tosin voidaan olla montaa mieltä, sillä vaimon elatuskulut ovat kyllä eri luokkaa kuin kortin hankintahinta. En siis suosittele vaimon hankkimista pelkästään kortinhakuhommiin. Tosin meidän taloudessa tuo elatussuhde taitaa olla eri päin kuin mitä keskiverto perheissä tapana on ollut (nimim. pienipalkkainen insinöörin puoliso). (Edellä teksti on tarkastetuttu ja hyväksytetty vaimolla ennen julkaisua).

Kortti on siis hankittu, ja nimetkin tuli korttiin suht vaivatta. Seuraava ongelma tuli kirjekuoren kanssa. Kortin mukana tuli kyllä kuori, hieno kullanvärinen ja kaikkee. Mutta eihän tuollaiseen “kullitettuun” paperiin mikään normaali kynä jää kiinni. Kolmannella kynällä en enää viitsinyt alkaa kuoreen osoitetta suttamaan, vaan kullattu juhlakuori lensi revittynä paperinkeräykseen (vai meniköhän ihan roskiin asti, en muista). Saman kokoista kuorta ei tietenkään mistään laatikosta enää löytynyt ja kaikki tiimaritkin olivat jo kiinni (ajoissa kun kerran olen asialla). Ensin ajattelin vähän typistää korttia, mutta parempi idea oli sittenkin laittaa vähän ylisuuri kuori. Homma siis etenee. Postimerkin hankinta oli tietenkin unohtunut ulkoistaa, ja kun ulkoistussopimukseen ei kuulunut merkin hankintaa, niin merkitön kuori kädessä sitä ihmeteltiin, että miten sitä huomenaamuna kuoren saisi postiin (autoa ei ollut käytettävissä ja kello yli 21:n ei viitsinyt pyörälläkään lähteä postimerkin perässä sotkemaan).

Aamulla töihin pyöräilemään lähdössä tuli mietittyä kaikki matkan varrella olevat kioskit ja kuppilat joista merkin voisi saada. Rahtari-grillille en viitsinyt edes poiketa. Rajasalmen kuppilassa merkkejä ei ollut, eikä myöskään Pirkkalan TB:llä. Kolmas kerta pitäisi aina toden sanoa, ja ajattelin jättää kolmannen yrityksen postiin, olisi ainakin suuret mahdollisuudet merkki saada. Tosin klo 6:50 posti ei ole varmaankaan vielä auki ja niinollen joutuisin käymään töistä postissa. Otin siis riskin ja poikkesin vielä reitin varrella olevalle Pirkkalan Nesteelle, ja hep, nyt tärrpäsi. 70c tiskiin ja merkki kuoreen (kuori, joka oli jo vähän kostunut hikisen takin sisällä). Ensimmäinen positiivinen asia tässä suuressa hankkeessa oli, että merkki oli tarrallinen eikä sitä tarvinnut nuolla (olisikohan sitä saanut edes kielestä irti jos olisi yrittänyt nuollaista). Myyjä kehui paikkaansa hyvinvarustelluksi huoltoasemaksi, kun valitin että vasta kolmannesta paikasta merkki löytyi. Hyvin varustellussa huoltoasemassakaan ei sentään postilaatikkoa ollut, joten matka jatkui. Laatikon löytäminen oli kyllä koko homman helpoin operaatio ja työmatkan loppukilometreilla vaihtoehtoja olisi ollut useampikin. Loppumatkasta aloin vielä miettimään, että kyllä kai muistin oikein juhlapäivän ajankohdan ja vuosien määrän, mutta en uskaltanut alkaa asiaa enää varmistamaan, ja virheestä tuskin vastaanottaja hentoisi huomauttaakaan. Tehtävä siis suoritettu, onnea vaan kummisedälle.

Voi kuinka helppoa kaikki olisi ollutkaan jos olisi voinut vain lähettää sähköpostilla onnittelut. Sen olisi voinut lähettää ko. päivänä mihin aikaan tahansa ja vastaanottaja olisi ollut varmaankin yhtä iloinen kuin pahvikortistakin. Helpotan siis kaikkien tuttavieni elämää ja annan näin luvan kaikille jättää onnittelupostikorttien lähettämisen minulle. Sähköposti tulee aina hienosti perille – näin sunnuntainakin :).

Vanhuus ei tule yksin

Jälleen on yksi vanhenemisen rajapyykki saavutettu (joku varmaankin ajattelee, että nyt on löytynyt ensimmäinen harmaa hiuksi, mutta oivaltaa samantien, että eihän sillä enään hiuksia edes ole, eli jotain muuta sen on oltava). Ensimmäinen vanhenemisen oire on, että ravintolakierroksella hakeutuu mielummin pubeihin kuin diskoihin. Seuraava selvä merkki on se, että päivän aikana tulee katsottua enemmän kuin yhdet uutiset. Sen jälkeen, kun nukkumaanmenoaika on viikolla sekä viikonloppusin sama, niin oireet alkavat olemaan jo vakavia. Hiuspeitteen väheneminen ei välttämättä ole vanhuuden merkki, mutta harvoin pälveä 20-kesäiseltä löytyy. Nyt sitten tiistaina minä siirryin vanhenemisessa seuraavalle asteelle, eli hammaslääkärissä suoritettiin ensimmäinen juurihoito. 20 v. sitten tuota operaatiota pidettiin mummojen ja pappojen toimenpiteenä. Nyt sekin on sitten koettu, ja “hauskaa” oli. – Harmaita hiuksia odotellessa.

Maanantai oli sali + jalkahierontapäivä. Illalla kävin kävelemässä Kyötikkälän iltarastiradan läpi harjoittelumielessä, sillä jalkahieronnan vuoksi en viitsinyt kovaa lenkkiä tehdä.

Tiistaina tein 5 x 500 m:n mäkivetohajoituksen. Vajaan 2 min / 500 m loivaan ylämäkeen kovaa vauhtia oli aika raaka hajoitus. Alle ja päälle vielä hyvät verryttelyt. Hammaslääkärissä pumpatut puudutusaineet hävisivät vetojen yhteydessä, mutta särkyjä ei onneksi ilmennyt.

Keskiviikkona rauhallinen palauttava reilun 12 km lenkki kotipuolessa. Väsynyttä oli, liekö viikonlopun kisat vielä painaneen.

Torstaina juoksin töistä kotiin ja tein samalla viikon pitkän lenkin. Pitkä siksi, että sunnuntaina on suunnistuskisat ja muuten jäisi pitkä vallan tekemättä. Reitti kulki töistä Pyynikin ja Villilän kautta Nokian keskustaan ja sieltä Kalkun ja Ikurin kautta kotiin. Matkaa kertyi reilu 27 km. Meno ei ihan pirteintä mahdollista ollut, mutta ihmeen hyvin näin töiden päälle pitkäkin lenkki sujui.

Perjantaina pyörällä töissä.

Lauantiana reilu 14 km rentoa juoksua sykkeistä välittämättä. Lenkin lopuksi yksi km:n veto “kovaa” 3:30 min/km vauhtia. Jälleen tuntui meno hyvältä ja kevyltä.

Sunnuntaina oli kauden toisen suunnistuskilpailun vuoro. Paimion Silja-Rasteilla oli siis taas mahdollisuus nöyryyttää itseään. Kartta ja reitti löytyy osoitteesta: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Karhunoja_200408.jpg. Tulokset osoitteesta: http://online.jouniaaltonen.fi/tulokset/fi/2008_siljarastit/

Alku lähti taas liikkeelle takellellen. Onneksi ensimmäiset rastit olivat sen verran lähellä, että paljon ei päässyt eksymään. Kolmoselle pääsin suunnitelmien mukaan, mutta nelosella tuli pientä hakua, onneksi ei mitään isompaa. Vitoselle meni muuten ihan hyvin, mutta rastia lähestyessä, lankesin muutaman ohi juosseen peesailuun ja meinasin juosta heidän mukana oman rastini ohi, kun muut ei menneetkään samalle rastille (muista, oma kisa). Kympille asti sitten menikin ihan hyvin, ilman mitään isompaa haeskelua. Yhdelletoista reitti ajautui vähän vasemalle, mutta avokallion vierustaa oli hyvä juosta. Rastia lähestyessä kävin katsomassa ensin väärällä rastilla, mutta omakin löytyi aika äkkiä. Rastille 12 pääsin suunnitelmien mukaan, mutta 13. rasti oli nimensä veroinen. Eli radan suurin pummi sattui siinä. Ajauduin väärälle puolelle kalliota ja siellä jouduin vähän aikaa kartoittamaan maastoa. Onneksi tajusin sijaintini aika pian ja kirmasin toiselle puolelle kalliota. Seuraavalle rastille otinkin varmanpäälle tien kautta. Seuraavalla välillä meinasin jäädä Huovilan Jarkon jalkoihin (jos oikein tunnistin), peesiapua ei paljon ollut, kun mies hävisi liukkaasti näkösältä. Parilla viimeisellä rastilla oli vähän peesailun makua. Loppusuoralla jaksoi sentään vielä tykittää kunnolla.

Olen ihan tyytyväinen suoritukseeni, sillä 7 km:n lenkki meni alle tuntiin ja GPS näytti kokonaismatkaksi 9,5 km. Maasto oli kyllä hyvä kulkuista ja kartan lukeminen vauhdissa onnistui jopa minulta.

Muutenkin harjoittelu-fiilikset on hyvät, sillä paikat on pysynyt suht hyvässä kunnossa. Viimevuonna tähän aikaan polvi oli siinä kunnossa, että juoksulenkkejä ei oikein päässyt tekemään. Täytyy vain toivoa, että ongelmia ei ilmene. Hieman pää- ja kurkkukipua on viikonloppuna ollut, joten täytyy toivoa myös, että flunssa pysyy kaukana.

Kisaviikonloppu

Viikonloppu tuli vietetty länsirannikolla Pori-Rauma akselilla. Ohjelmaan kuului lauantaina Karhu viestin 6. osuus ja sunnuntaina kevätkansalliset suunnistuskilpailu. Suunnistuskausi tuli muutenkin avattua jo tälläviikolla, sillä Tampereen iltarastit alkoivat maanantaina. Viikko oli aika niukka kilometrien suhteen, mutta pikapyrähdyksiä tuli sitäkin enemmän.

Maanantaina oli siis salin lisäksi iltarastit. Metsään ei vielä päästy, sillä korttelireitillä haravoitiin Ruotulan katuja ja puistoja. Juoksu tuntui tosi hyvältä ja 5,2 km:n reittiin kului aikaa 31:42. Mitään isompia hakuja ei tullut, mutta muutamalla puistorastilla oli pientä takeltelua. Pääosin sai tykittää minkä jaloistaan pääsi. Täytyy oikein mainostaa tuloksia, sen verran hyvin meni – löytyy osoitteesta http://www.iltarastit.com/tulokset/data/tul1.htm. Reittihärdellin voi katsoa osoitteesta http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Ruotula_070408.jpg. Huom! Reitti piirretty on GPS-datasta ja ei välttämättä ole kartalla millilleen kohdallaan, eli esim. muutama piha-alueen ylitys ei pidä paikkansa :).

Tiistaina juoksin töistä kotiin rauhallista vauhtia. Keli oli aika synkkä, sillä vettä tuli alkumatkasta asti ja loppua kohden vain koveten. Puolen välin jälkeen reitti vielä kääntyi siten, että vastatuuli vielä latisti juoksufiilistä entisestään – autokyyti olisi jo kelvannut.

Keskiviikko oli lepopäivä, sillä illalla oli palaveri Jukola-asioista.

Torstaina jälleen juosten töistä kotiin. Yritin juosta rennon letkeästi sykkeistä välittämättä, ja täytyy sanoa, että oli varmaan vuoden kevyin juoksu. Meno tuntui tosi mukavalta ja helpolta.

Perjantaina harrastin varovaisesti työmatkapyöräilyä.

Lauantaina matka suuntasi kohti länsirannikkoa ja Luvian(?) Essoa. Noin klo 16 pitäisi olla iskussa, sillä oma Karhu Viestin osuuteni alkaisini niihin aikoihin. Ennen sitä pitäisi vielä käydä muutama kerta vessassa sekä suorittaa veryttelyt. Pienen odottelun ja palelun jälkeen käsi läpsähti olkapäälle ja 6,3 km osuus sai alkaa. Osuus alkoi loivalla alamäellä ja pienellä tasaisen osuudella, mutta sitten alkoikin nousuosuus. Meno ei tuntunut ihan yhtä rennolta kuin maanantaina rasteilla tai torstaina, mutta mentävä oli. Pari ensimmäistä kilsaa meni ihan aikataulussa, mutta kolmannella kilometrillä yritin vähän passata, sillä ounastelin ylävatsakrampin hiipivän jossain vaiheessa ja ajattelin pienellä maltilla venyttää sen ilmaantumista. Hieman reilun 4 km:n jälkeen kramppi sitten alkoi pikkuisen vaivaamaan, mutta juoksuasennon muutoksella sain pidettyä sen aika hyvin hallussa – tosin vauhtia piti vähän tarkkailla. Reilun viiden km:n jälkeen ylämäkiosuus loppui ja jatkui tasaisena. Kramppi ei pahentunut joten uskalsin nostaa vauhtia viimeisellä kilsalle. Vauhti ei kuitenkaan riittänyt ennätykseen vaan jäi viimevuodesta 12 sek. Viestin tuloksia voi metsästää osoitteesta http://www.porinkuntoilijat.net/karhu-viesti.htm. PunKu:lle taas kiitos, että sain osallistua.

LA – SU välinen yö oltiin Porissa hotellissa. Yö tuli kuunneltua torirallia, sillä tällainen metsässä asuja ei ole oikein tottunut öiseen automeluun. Aamulla sitten vähän jännitti paljonko maassa olisi lunta, sillä sääennuste oli luvannut sunnuntaiksi aika kylmää ja sateista keliä. Sade onneksi oli vettä eikä Raumalle tarvinnut kesärenkailla liukastella. Oma suunnistukseni lähtöaika oli 11:15 jolloin sade oli jo vähän hellittänyt, mutta metsä oli kyllä lievästisanottuna likomärkä. Ensimmäiselle rastille tuli sitten heti pummattua sen verran paljon, että kolmossija meni siinä. Ensimmäisen rastin räpellyksen jälkeen suunnistus alkoi vähän jo sujua ja juoksukin tuntui hyvältä. Toinen, kolmas, neljäs ja viides rasti löytyi suht hyvin, mutta kutosella tuli vähän ajauduttua suunnitellusta reitistä ja kiertoa tuli. Seiska löyty taas ihan OK. Kasille mennessä “joukko vei” ensin väärälle rastille, mutta oikeakin löytyi suht hyvin. Loput rastit (9-13) löytyivät hyvin ja rastivälit olivat aika vauhdikasta menoa. 7,5 km reittiin meni aikaa n. 68 min, ja olen ihan tyytyväinen tulokseen, vaikka ykkösrastin pummi vähän harmittaa, sillä siinä meni 5 min liikaa. Tulokset löytyy osoitteesta http://www.rastilukko.fi/sivu.php?kansalliset08 ja reittihärdellini http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Rauma_130408.jpg.

Viikon suunnistukset men yllättävän hyvin, mutta tuskin siitä tulee tapa. Hiihtokausikin voisi taas alkaa uudestaan, sillä Ylöjärvellä on taas talviset olosuhteet, sillä sunnuntaina oli tullut lumiräntää aika lailla.

Pyöräilykausikin avattu

Taas on viikkoraportti päivän myöhässä. Eilen illalla oli edellisviikon kuntotestin palautetilaisuus Varalassa, ja siellä meni sen verran pitkään, että kirjoitukset jäivät väliin.

Tilaisuudessa tuli saatua paljon arvokasta harjoittelutietoutta ja ylipäätäänkin tietoa ihmisen kunnon perusteista. Sen verran päätin muuttaa treeniohjelmaani, että aion jättää viikon toisen salikerran väliin ja pitää silloin täyden lepopäivän. Salitreeni kuulemma lasketaan aina kovaksi treeniksi, sillä silloin muodostuu aina lihaksiin maitohappoa ja näinollen se on kuluttava treeni. Perjantain sali siis alkaa nyt jäämään useimmiten väliin. Maanantaiaamun salitreeni ja iltapäivän iltarastisuunnistus kuulemma sopivat hyvin yhteen. Muuten ohjelma varmaan pysyy suht. samana kuin ennenkin.

Maanantai oli jälleen sali-jalkahieronta-venyttely -päivä. Eli huoltopäivä, vaikka nykytietämyksen mukaan saliaamu ei olekaan kovin huoltava treeni.

Tiistaina juoksentelin töistä kotiin. Aloitin matkan rauhallisesti hölkkäilemällä n. 2,5 km sitten lähdin menemään hieman alle maratonvauhtia (3 h: rajan allittamiseen tähtäävää vauhtia). Ko. vauhtia juoksi 10 km jonka jälkeen hissuttelin n. 400 m kovan mäen ylös. Tämän jälkeen tein yhden tonnin vedon n. 3:35 min/km vauhtia. Loput 3 km oli loppuveryttelyä. 10 km maratonvauhti meni suht hyvin, ja sykkeet pysyivät aer. ja anaer. -rajojen puolenvälin tuntumassa. Tonnin veto olikin sitten jo tuskallisempaa, sillä jälleen alkoi vatsalihas kramppaamaan.

Keskiviikkona avasin pyöräilykauden, ja sotkin “sykkelillä” työmatkan molempiin suuntiin.

Torstaina oli palauttavan lenkin paikka, joten töistä piti hölkkäillä kevyttä vauhtia. Vauhti taisi sittenkin olla liian kovaa, sillä sykkeet eivät oikein tahtonut pysyä kurissa, vaan tuppasi olemaan liian paljon muutaman pykälän uuden aerob. kynnyksen yläpuolella.

Perjantaina kävin toistamiseen pyörällä töissä. Sali jäi väliin, sillä ajattelin sen edesauttavan lauantain TeivoCup:n juoksua.

Launtaina puoliltapäivin oli siis talvikauden viimeisen ja minun ensimmäisen TeivoCup:n vuoro. Lämpötila oli pari astetta lämpimän puolella ja tuulta oli jonkun verran. Ensimmäinen puolikas juoksusta meni mukavan tuntuisesti, mutta hötkyillä ei uskaltanut, sillä suunta oli myötätuuleen joten voimia piti jättää paluumatkan vastatuuleen. Ensimmäinen kilsa meni 3:34 min/km vauhtia (hieman nousevaan ma(a)stoon), toinen kilsa 3:30 (suurimmalta osin laskevaa), kolmas 3:41 (suht. tasasta, mutta kääntöpaikalla 180 asteen tiukka käännös), neljäs 3:54 (pääosin nousevaa sekä vastatuulta) ja viimeinen kilsa 3:31 (vastainen tuuli, hieman laskevaa). Viimeisellä puolella kilsalla alkoi taas vatsalihas kramppaamaan, mutta aikaa se ei varmaan kovin montaa sekunttia verottanut. Parilla viimeisellä sadalla metrillä meni ohi vielä pari kolme kanssakilpailijaa, mutta viimeinen vaihde minulta tuntui puuttuvan eikä ohitukseen pystynyt vastaamaan. Ennätys kuitenkin parani melkein 20 sek ollen nyt 18:08 (tosin oma kelloni näytti 18:10 (viralliset tulokset: http://www.sci.fi/~teivo/cgi-bin/tc_kysely.pl?tyyppi=tc6&vuosi=2008&sivu=&val=), ja pari muutakin sanoi, että virallinen aika näytti pari sek. liian vähän). Pelipaikalta tuli sitten vielä hölkkäilty kotiin vajaa 5 km.

Sunnuntaina oli pikainen herätys, sillä tarkoitus oli ehtiä järvenkiertoporukkaan, ja klo 8 aikoihin pitäisi olla Pirkkalan Nesteeltä. Heräsin vasta 7:15. Sitten kamppeet päälle, pari vessa käyntiä ja menox. Pari minuuttia jäi jopa aikaa venyttelylle, ennenkuin muu porukka saapui huoltoaseman kohdalle. Tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen kerta (kok. toinen kerta :)) kun tämän porukan kanssa lähdin lenkille. Tiedä sitten olivatko kohteliaita vierailijalle, sillä vauhti tuntui mukavan leppoisalta, vaikka muu ryhmä oli täynnä kovia menijöitä. 5 min/km vauhdin molemmin puolin siinä mentiin ja matka taittui ihan huomaamatta. Reilu 28 km matkaa kertyi ja aikaa meni 2:20.

Tässä pikaisesti kirjoitettu viikkoraportti. Sen verran pitää mainostaa seuraavan viikon blogi-kirjoitusta, että suunnistuskausi on avattu ja Karhu-viestissäkin pitäisi viikonloppuna juosta.

Testing, testing…

Viikon harjoituspäivät olivat normaalista poikkeavia, kun pääsiäinen sotki vähän normaalirytmiä. Salitreenit olivat keskiviikko- ja perjantaiaamuina, ja maanantain vapaapäivänä tuli hiihdettyä. Enään ei parane luvata mitään ehdotonta, mutta maantaina oli melko varmaan talven viimeinen hiihto. Sillä tänään tuli laitettua toistamiseen sukset kesäteloille, ja kyllä ne nyt siellä pysyykin.

Tiistaina olin Pirkkahallilla TesKu:n järjestämässä kuntotestissä. Testin tuloksena tulisi mm. sykkeiden kynnysrajat, jotta pystyy paremmin harjoittelemaan oikeilla sykealueilla. Testissä juostiin nousujohteisesti 6 x 1000 m ja km:n välein sekä alussa ja lopussa otettiin verinäyte josta mitattiin laktaattipitoisuus. Perjantaina sitten postilaatikossa odotti testin tuloksen. Ensimmäinen km meni aikaan 6:06 ja loppusyke km:n loppusyke oli 112, toinen km 5:10 (130), kolmas 4:27 (146), neljäs 4:05 (158), viides 3:39 (171) ja viimeinen rutistus 3:13 (186).

Edellisen kerran olin ollut samassa testissä 7.12.2005. Silloin syksyllä minulla oli ollut (yllättäen) jälleen kerran polvivaivoja enkä ollut päässyt juoksemaan ennen testiä kuin nelisen viikkoa. Voi olla, että tuo juoksemattomuus vaikutti viimekerran tuloksiin.

Ensinnäkin testin tärkein anti, eli rasva% oli 13,9 (edellisesllä kertaa 16,9). Aerobinen kynnyssyke oli pudonnut 138 (143), mutta myös vauhti oli parantunut, nyt 4:50 min/km (5:15). Tiedä sitten onko tuo sykepudotus ihan normaalia. Nyt ainakin joutuu/saa juosta PK lenkit rauhallisemmalla tahdilla. Anerobinen kynnyssyke oli pysynyt suht samoissa, eli nyt se oli 167 (168). Kynnysaika tosin oli parantunut aika hyvin olessa 3:45 min/km (4:05). Maximi hapenottokyky oli 65 ml/km/min (61). Tuo arvo ei minulle kauheasti kerro, mutta kyllä sekin varmaan on ihan OK tällaiselle aktiivikuntoilijalle (Myllylällä ja Dähliellä se muistaakseni taisi lähennellä 100:aa). Max. syke oli 186 (187) ja laktaatit oli lopussa 9,4 (9,9). Joten “näillä mennään”…

Keskiviikkona oli sen verran kova pyrypäivä, että lenkki muuttui lumihommiksi. Eli aamun sali sai jatko illalla.

Torstaina sitten hölköttelin tuulisessa kelissä töistä kotiin. Pyörätiet olivat sulaneet edellispäivän myräkästä, mutta nastalenkkarit olivat kuitenkin sujahtaneet jalkaan, joten rapinaa taas riitti reilun 16 km:n ajan.

Lauantaina oli viikon toisen testin vuoro. KeKe:n 10 km:n testilenkki juostiin perinteiseen tapaan Pirkkalassa ja matkana oli 2 x “Peren lenkki”. Keli oli aurinkoinen ja vähän tuulinen, alusta oli lähes kokonaan sula. Osanottajia olisi voinut olla vähän enemmän, sillä paikalle vaivautui ainoastaan kolme urheaa. (Aamu-uniset taisivat vielä kääntää kylkeään). Yritin juosta testin nousujohteisesti siten, että ensimmäisen kahdeksan km:n aikana syke pysyisi anaerob. kynnyksen alapuolella ja sitten viimeinen kakkonen täysillä. Ensimmäinen kierros meni ihan ok, mutta toisella kierroksella joiduin vähän himmailemaan jotta sykkeet pysyisivät halutulla tasolla. 7 km:n kohdalla alkoi tuttu ylävatsalihasten kramppi, mutta sain pidettyä sen vielä jotenkin aisoissa. Viimeinen kahden kilometrin tykitys kuitenkin hyytyi vähän pahenevaan kramppiin ja ilkeään sivuvastaiseen tuuleen. Matkan keskivauhti oli toki himpun alle 4 min/km vauhtia, mutta aika jäi edellisestä vuodesta n. 30 sek. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen juoksuun, sillä se meni suht rennosti ja mukavasti. Harmi vaan kun tuo kramppi tuntuu vaivaavan kaikkia kovia harjoituksia.

Lauantai-iltana oli vuorossa MaSa:n kanssa vielä saunalenkki. Toiveena vähän oli, että se olisi ollut hyvinkin palauttava, mutta yllättäen mopo pääsi taas vähän karkuteille. Eli päivälle mahtui vuodenaikaan nähden poikkeukselliset kaksi juoksulenkkiä. Lenkkien välinen aika tuli vielä rähjättyä ulkona puuhommissa, joten yöllä uni maittoi.

Sunnuntaina oli sen verran nuutunut olo, että päätin jättää pitkän lenkin tekemättä. Lyhensin lenkin reiluun 17 km:iin ja yritin nyt mennä testin antamilla uusilla sykearvoilla. Ihmeen hyvin sykkeet pysyivät aisoissa, ainoastaan loppupuolen jyrkimmässä ylämäessä raja ylittyi yhdellä pykälällä. Keskivauhtikin oli ihan ok, 4:44 min/km.

Keväthangilla

Takatalvi taisi sittenkin yllättää, ainakin minun mielestäni. Sillä nostin kuitenkin vielä sukset pois hyllyltä ja kaivoin mono kaapista. Oikeastaan se oli ihan hyvä ratkaisu, sillä ladut ovat vielä tosi upeassa kunnosaa – vaikka vähän jäisiä ovatkin. Keskiviikkona hiihto oli vielä vähän lipsuttelua, kun lähdin purkkivoitelulla. Mutta perjantaina ja lauantaina hiihto oli todella nautinnollista, kun viitsi tahria taas suksenpohjat liisterillä (kauhea homma taas puhdistaa). Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, pikku pakkanen ja ladut kuin kiskot, niin mikäs sen upeampaa. Ihmetyttää vaan, että muita hiihtäjiä oli suhteellisen vähän. Ensin valitetaan, että latuja ei laiteta kuntoon ja nyt kun olisi talven parhaat hiihtokelit, niin istutaan kotona syömässä mämmiä.

Maanantai oli huoltopäivä. Salilla ei tullut tehtyä juurikaan muuta kuin keskivartaloa – jalat jätettiin rauhaan. Päivällä kävin tunnin jalkahieronnassa, ja illalla KeKe:llä oli tunnin venyttely-sessio. Huolto teki ihan hyvää, sillä edellisen viikon reippaammat lenkit olivat taas aiheuttaneet pientä oireilua tuolla polven seuduilla. Taitaa olla niin, että tätä kroppaa ei ole tarkoitettu vauhdikkaisiin juoksuihin, pitää varmaa alkaa keskittymään ultra-matkoihin.

Tiistaina tosin taas uhmasin polveni hyvinvointia ja juoksin VK-harjoituksen töistä kotiin. Alkuun n.2,5 km hölkkää jonka jälkeen nousujohteisesti 7 km siten, että sykkeet pysyisivät anaerob. alueen tuntumassa. Alotin varovaisesti, mutta aika pian sykkeet kohosivat oikealla 165 – 170 alueelle. Alunperin oli tarkoitus tehdä 10 km:n VK-harjoitus, mutta se lyheni 7:ään kun n. 6 km kohdalla alkoi oikean rintalastan alta kramppaamaan niin pahasti, että 7:n kohdalla oli vauhtia hidastettava. En ymmärrä mikä tuon krampin aiheuttaa, sillä se ei ole minulle aivan uusi ilmiö. Usein kovilla lenkeillä (ja melkein aina esim. Karhuviestissä 5,5 km kohdalla) alkaa ko. – onkohan sitten joku ylempi vatsalihas – vaivaamaan. Otan erittäin mielelläni vastaan ideoita mistä tuo voisi johtua. Loppu matka kotiin tulikin sitten mentyä rauhallista hölkkää. Kramppi kyllä hävisi muutaman kilsan jälkeen, mutta polven seudulla alkoi olemaan kireyden tuntua.

Keskiviikkona teinkin sitten comeback:n laduille, 27 km.

Tälläviikolla toinen salikerta oli poikkeuksellisesti torstaiaamuna, sillä perjantaina oli pitkäperjantai. Illalla olikin sitten vuorossa Tipattoman Tappo -08 tapahtuma (Alkuvuodesta ruokailun yhteydessä nautittu viinilasillinenhan ei riko tipattoman saantöjä. Muut osallistujat kyllä olivat lipsuneet jo pahemmin). Tunnin saunalenkki tuli tehtyä, mutta muista sanomisrituaaleista ei parane puhua. Lunta olisi voinut olla enemmän, sillä saunasta ei hankeen päässyt ja itsesuojeluvaisto oli vielä sen verran hereillä, että niihin muutamaan jääkasaan ei tullut sukellettua.

Perjantai ja lauantai olivat vuorostaan hiihtopäiviä.

Sunnuntaina testasin taas vauhtikestävyyttä, sillä reilun 12 km:n lenkillä otin 5 km reippaamman pätkän. Paikoin oli vielä vähän jäistä, mutta muuten veto meni ok, eikä kramppia tai jalkavaivoja ilmennyt. Illalla piti tehdä vielä hiihtolenkki, mutta tyydyin kuitenkin tekemään vain klapihommia.

Hiihdot juoksuksi

Alkuviikosta tuli laitettua hiihtokaudelle lopullinen piste, kun sukset sai kesävoiteet pohiinsa ja nostettiin seinälle. Aikamoinen takatalvi saa tulla, jotta sukset otetaan uudelleen käyttöön. Tosin säänhaltija kyllä yrittää tosissaan vielä hiihtokelejä tehdä, sillä melko talviset olosuhteet loppuviikon on ollut.

Täytyy heti näin alkuu hehkuttaa, että kaksi kuukautta sitten lupaamani painonpudotus on onnistunut, ja jopa viikon etuajassa. Eli tammikuun puolessa välissä salipunnitus näytti 73.1 kg ja lupasin, että pääsiäiseen mennessä lukema pitää alkaa kutosella. Perjantaina lukema oli 69.5, elikkä sanktioihin ei tarvinnut alistua. Nyt täytyy vain pystyä pysymään näissä lukemissa. Seuraava tiedotus painosta tulee sitten kun lukema alkaa vitosella, tosin siitä kyllä voi sitten lukea myös Aamulehden sivulta 6 :-o.

Ihmeen helposti tuo 3.5 kg lähi. Hieman ulkoliikuntaahan se vaati, mutta ruokavalion puolella ei tarvinnut ihmeempiä muutoksia tehdä. 0-toleranssia ei mistään ruokalajista ollut (paitsi limsat, karkit ja hampurilaiset, mutta ne ovat olleet poissa ruokalistalta jo useamman vuoden), herkkujakin tuli välillä siis syötyä. Viikolla päivittäinen ruokalistani muodostuu tukevasta aamiaisesta (kaurapuuro, jugurttia, pari leipää, mehua). Mikäli on salipäivä, niin salin jälkeen banaani välipalaksi. Lounaalla työpaikkaruokalassa normaali ateria (joskus keitto) salaatin kanssa. Töiden jälkeen ainoastaan leipää, jugurttia ja hedelmä. Illalla vielä omena ja näkkäriä. Sen verran ruokailutottumukset on muuttunut viimevuosista, että olin usean vuoden syönyt töissä ainoastaan leipää, jugurttia ja hedelmän, ja illalla lämpimän ruuan, mutta nyt olen alkanut käymään syömässä työpaikkaruokalassa ja illalla pysyn leipälinjalla. Viikonloppuna yleensä teen päivän harjoituksen ennen aamiaista (paitsi hiihtopäivinä). Tästä syystä lounas siirtyy iltapäivälle, ja aika usein tulee vielä illalla syötyä toinen lämmin ruoka. Tuolla tavalla sitä on yritetty pysyä viikot hengissä.

Maanantaiaamuna oli perinteiseen tapaan tunnin salitreeni. Nyt kun hiihtokausi loppui minun osaltani, niin muuta ei maanantaina tullutkaan tehtyä.

Tiistaina juoksin töistä kotiin. Tein harjoituksen vetoharjoituksena. Aluksi hölkkäilin reilun pari kilsaa. Sitten juoksin 2 km hieman alle 4 min/km vauhtia ja palauttelin km:n hölkäten. Näitä tein kolme kappaletta. Lopuksi tein vielä kaksi km:n vetoa n. 3:30 min/km vauhtia, välissä noin km:n hököttelyä. Ihmeen hyvin meni, paitsi viimeinen veto oli aika rankka, sillä se oli lievästi nousevaa maastoa. Harjoituksen oli tarkoitus olla VK-harjoitus, mutta se taisi lipsahtaa vähän turhan kovasykkeiseksi. Ensimmäinen veto meni ihan hyvin juuri ja juuri anaerobisen kynnyksen alapuolella. Seuraavat kaksi alkoivat sykkeiltään ihan OK, mutta vedon loppuosa meni anaerobisen kynnyksen yläpuolelle. Tonnin vedot olivat kokonaisuudessaan anaerob.-kynnyksen yläpuolella.

Keskiviikkona juoksin 12 km tasavauhtisen rennon reippaan lenkin, aerobisen alueen alimmalla puoliskolla.

Torstaina 14,5 km rauhallista juoksua PK -alueella.

Perjantaina 70 min:n saliharjoitus. Muuten lepäilyä.

Lauantaiaamuna piti tehdä 10 km:n VK-harjoitus, mutta juoksualusta oli luminen ja olo muutenkin vähän väsynyt. En viitsinyt alkaa rikkomaan paikkoja huonolla alustalla, joten muutin harjoituksen vain 12,5 km reippahkoksi tasavauhtiseksi lenkiksi.

Sunnuntaiaamusta lähdin pitkälle lenkille. Tarkoitukseni oli liittyä AS:n juoksuporukkaan joka juoksee Pyhäjärven lenkin. Lähdin juoksemaan kotoa heitä vastaan. Porukan piti tulla n. 9 km:n kohdalla vastaa, mutta kun ketään ei näkynyt, niin tajusin muistaneeni heidän lähtöajan tunnilla pieleen. Juoksentelin sitten yksin Pyhäjärven lenkin ja matkaa kertyi 31 km. Viimeiset kilometrit oli aika rankkoja, sillä en ollut ottanut juomista mukaan ja aamullakaan ei tullut syötyä kuin puolikas banaani. Lenkki taisi mennä aika hyvin rasvojen puolelle :). Sykkeet kyllä pysyivät melko hyvin PK-alueella (loppussa maltti kyllä vähän lipesi) ja vauhti siinä 5 min/km, joten lumisella alustalla se oli ihan OK.

Viikon juoksukilsat lähentelivät 90:ä, joten määrä on ihan hyvä, ainakin siihen nähden, että edellisviikot ovat olleet pääosin hiihtoa. Nyt pitää vaan kuulostella kroppaa tarkasti, että ei käy samoin kuin vuosi sittten. Silloin sain kovillä lenkeillä polveni sen verran huonoon kuntoon, että koko kevät meni juoksun osalta ihan puihin. Viimevuona alamäki alkui juuri pääsiäisen aikoihin.

Suunnistuskaudenkaan alkuuen ei ole enään aikaa kun kolme viikkoa, sillä Tampereella käynnistyy iltarastit 7.4. Eksymisiä siis taas tiedossa.

Myöhästynyt talvi

Nyt se talvi sitten tuli tällekin seudulle. Tosin ei sitä enään kaivattu. Nyt kun Pirkka on takana, niin mieli olisi ollut jo sulemmille lenkkipoluille. Tosin maanantain lumipyry takasi sen, että tonni hiihtoa olisi mahdollista saada täyteen tänä talvena.

Maanantaina meinasi jäädä salitreeni väliin, kun vasen olkapää oli Pirhanhiihdon lykkimisestäni niin kipeä, että paitaa ei meinannut päälle saada. Yölläkään ei tullut juuri nukuttua kun kättä särki, eikä sitä voinut liikutella. Kävin kuitenkin salilla tekemässä 50 min treenin. Päivällä oli jalkahieronta. Illallla oli vielä KeKe:n järjestämä pilates-tunti. Olkapää oli vertynyt päivän aikana eikä illalla enään juurikaan vaivannut.

Tiistaina hiihtoa 27 km upeilla mutta hieman nihkeillä laduilla.

Keskiviikkona hiihtokeli ei ollut muuttunut miksikään edellisestä päivästä, joten sama hiihtolenkkikin taittui melkein samaan aikaan.

Torstaina kävin aamulla tekemässä tunnin salitreenin. Illalla tein kotona n. 14 km juoksulenkin jotta juoksukilometrit eivät jäisi ihan nollille tälläkin viikolla.

Perjantai-iltana oli kunnostettu edellisiltaisen lumen huonontaneet ladut, ja meno oli sen mukaista. Taisi olla tämän talven upeimmat hiihto-olosuhteet Ylöjärvellä – ihan kuin olisi lapissa hiihdellyt.

Edellisenä päivänä rikkoutui tonnin raja hiihtokilometreille tänä talvelle ja sen piti olla viimeinen hiihto, mutta kun lauantaiaamulla oli 3 astetta pakkasta ja ladut kimmelsivät kutsuvasti, niin pitihän sitä vielä käydä yksi reilu 50 km:n jäähyväislenkki tekemässä. Seuraaviksi päiviksi on luvattu jo vesisadetta ja plussaa, joten comeback jää varmaankin tekemettä tältä talvelta.

Sunnuntaina väsynyt 24 km:n juoksulenkki lumisilla teillä, ja treeniviikko oli pulkassa.

Ihmeen hyvin palautuminen Pirkasta oli onnistunut. Maanantaina oli vähän väsynyttä, mutta tiistain hiihto meni jo ihan OK. Nyt pitäisi saada vettä ja lämpöä jotta lenkkipolut sulaisivat. Pyörä onkin jo huollettu joten työmatkapyöräilyä voisi myös alkaa pikkuhiljaa harrastamaan.

Pirkan Hiihto 2008

Kahdeksan kertaa takana ja yksi jälleen edessä. Siinä sitä seistiin aamuhämärässä Niinisalon varuskunta-aluella jokusen kymmenen metrin päässä lähtövaattesta. Punaiset tarrat suksiin kiinnitettynä ja paljon menohaluja. Puheet pidettiin perinteiseen tapaan, kehoitettiin pitämään huolta itsestä ja kanssakilpailijoista. Kello on 7:00 sunnuntaiaamuna, ja tykki jysähtää, hiihtäjämassa nytkähtää liikkeelle tykinlaukauksen kaikujen saattelemana.

Omalta osaltani Pirkkaan valmistautuminen alkaa sillä hetkellä kun talven ensimmäinen hiihtolenkki alkaa. Hiihtoon ei tule juuri muuten panostettua, mutta Pirkkaan mennessä on aina tavoitteena kerätä mahdollisimman paljon kilometrejä. Pirkan jälkeen kilometrit jäävätkin yleensä aika vähiin. Tänä talvena kauden avaus lykkääntyi tammikuun puolelle ja tositoimiin pääsin vasta kuun loppupuolella. Kilometrit meinasivat jäädä tosi vähälle, mutta onneksi sain tehtyä muutaman hyvän määräviikon, joten kilometrimäärä nousi sentää yli 800 km:n. Etenkin talvilomaviikko, joka oli ajoitettu alkavaksi tänäkin vuonna kaksi viikkoa ennen Pirkkaa, tuli kerätty kilometrejä kiitettävästi.

Hiihtopäivän aamuna herätys oli klo 3:30. Lämpötila oli -1,5 astetta, jonkin verran tuulista ja ainakin omaksi pettymykseksi taivaalta sateli vähän lunta. Olin jo asennoitunut, että ladut olisivat melko jäiset ja matka taittuisi pääosin tasatyönnöllä. Lumisade ei oikein sopinut siihen suunnitelmaan.

Tänä vuonna päätimme käyttää hyväksi paikanpäälle menemiseen ilmaista linja-autokuljetusta. Matka meni pääosin torkkuen. Niinisalossa sää oli samanlainen kuin Ylöjärvelläkin, paitsi lumisade oli lakannut, eikä siellä ollut edes satanut kovin paljon. Perinteinen ensimmäinen toimenpide Niinisalossa on vessaan jonotus. Perinteitä ei unohdettu tänäkään vuonna, muuten kuin, että jonottaa ei tarvinnut. Väkeä paikanpäällä tuntui olevan yllättävän vähän. Sitten pieni hetki ajan tappamista, ennenkuin vaellus lähtöpaikalle alkaisi.

Lähtöpaikka tuntui ihmeen väljältä. Edellisenä vuonna perinteisen tyylin täyden matkan lähdössä oli reilu 800 henkilöä, mutta tänä vuonna tuskin lähellekkään niin paljon. Mutta kun liikkeelle oli päästy, niin kyllä sitä väkeä satamäärin tulvi laduilla.

Alkumatka oli juuri niin jäistä kun odotinkin, joten tasatyöntö oli ainoa järkevä vaihtoehto edetä letkassa. Meno tuntui vauhdikkaalta ja vaivattomalta, sillä alkukilometrit ovat tasaista maastoa. Luisto tuntui hyvältä, eikä pohjan liisteritkään tökkineet yhtään vastaan. Vajaan kuuden kilometrin kohdalla pääsi ensimmäistä kertaa testaamaan myös pidon toimivuuden. Muutaman sadan metrin ylämäessä suksi piti hyvin, joten ei ongelmia pitovoitelunkaan puolella. Loppumatka ensimmäiselle huoltopisteelle Kuningaanlähteelle edettiin pienessä letkassa tasatyönnöllä. Kuninkaanlähteellä yksi odotus palkittiin, sillä hiihtäjiä oli ohjaamassa oikeille juottopöydille muuan kovaääninen vääpeli (en ole varma oliko vääpeli, mutta niin voisi kuvitella). Kenellekkään ei varmaankaan jäänyt epäselväksi mitä milläkin puolella latua oli tarjolla. Tosin vääpeliltä (?) oli paras terä poissa, sillä jonain vuonna ääni kuului varmaan puolikilometriä ennen juottopaikkaa.

Juomat juotiin ja matka jatkui kohti Jämiä. Yleensä tällä välillä ilmaantuu ensimmäiset ongelmat. Niin myös tällä kertaa. Yleensä ongelmana on ollut selkä, mutta tälläkertaa alkoi varpaasta vetää suonta, joka ei enteillyt hyvää loppumatkaa nähden. Alkumatkan tasatyöntöhiihto oli varmaankin heikentänyt varpaiden verenkiertoa, sillä vuorotahtihiihto auttoi asiaan, eikä suonenvetoa enään ilmennyt. Matka jatkui kohti Jämiä letkoissa tasatahtiin työnnellen. Taivaalta oli alkanut satelemaan pikkaisen lunta. Lunta ei tullut paljon, mutta kuitenkin sen verran, että ohittelu muuttui työlläämmäksi, sillä ladun sivussa luisto muuttui huonoksi. Jämin huoltopiste oli hieman normaalia aikaisemmin, sillä siellä järjestettiin nuorten SM-hiihdot joten Pirkan reittiä oli muutettu hieman normaalista.

Seuraava etaappi olisi Varpeen juotto. Reittiä oli muutettu muutaman kilometrin matkalta, mutta ei yhtään huonompaan suuntaan. Matka taittui erittäinen mukavasti, vaudikkaasti ja jopa kevyesti, sillä maasto oli tasaista tai alaspäin viettävää. Letkan hännillä oli mukava peesailla eikä ajoittainen vastatuuli häirinnyt. Matkan taivallus oli kuitenkin siirtynyt etenemään vain yhdellä ladulla, sillä nyt jo loppunut lumisade oli muuttanut käyttämättömän ladun selvästi hitaammaksi. Tästä johtuen ohitukset eivät olleet kovin taloudellisia, joten letkan muodostuivat välillä aika pitkiksi. Alkumatkan ladut olivat olleet yllättävän hyvässä kunnossa, mutta Varpeen juottoa lähestyttäessä lumen vähyys alkoi näkymään ja tuntumaan.

Varpeen jälkeen seuraava juotto olisi Vatulassa. Nyt piti jo alkaa laskeskelemaan, että millaiset mahdollisuudet olisi ehtiä lehtokentälle ennekuin puolipirkkalaiset lähtisivät liikenteeseen. Kolmen tunnin alitus lentoketällä on joka vuosi matkan ensimmäinen tavoite, sillä mikäli puolipirkkalaiset pääset eteen, niin ohittelua tulee aika paljon enemmän ja vauhti muutenkin hidastuu. Tällä kertaa aikataulu näytti hyvältä ja ensimmäisen tavoitteen toteutumiseen olisi hyvät mahdollisuudet. Edellyttäen kuitenkin, että keli ja ladut pysyisi hyvinä. Ennen Varpeeta alkanut latujen kunnon heikkeminen jatkui ja metsäosuuksillä latuja ei oltu pystytty ajamaan ollenkaan. Pienen yksintaivalluksen jälkeen ajauduin taas yhteen letkaan, ja vauhti tuntui siinä ihan hyvältä. Maastossa alkoi olemaan jo nousujakin, eikä minulla ollut intoa lähteä ohittelemaan nihkeillä ladunreunoilla. Vähän ennen Varpeeta pitkässä jyrkähkössä ylämäessä päätin kuitenkin repäistä ja loikein letkan ohi, joten pääsin juottoasemalle rauhassa ilman ruuhkaa.

Seuraavaksi edessä olisikin lentokenttä jonne oli matkaa 11 km. Aikaa ennen puolikkaan lähtöä oli n. 50 min, joten urakkaa olisi. Onneksi latu oli liukas, mutta kuitenkin pitoakin löytyi, joten matka taittui ripeästi. Tosin letkoista ei täällä pätkällä ollut apua, sillä väki oli edessä harvennut ja matka taittui pääosin yksin. Sen verran reipasta tahtia pystyin pitämään, että puolimatkaan saavuin n. 2 tunnin ja 54 minuutin hiihdon jälkeen.

Lentokentän jälkeen pystyi vähän rauhottamaan menoa, sillä sain hyvän keulan puolimatkan menijöihin nähden, eikä niiden pääjoukosta olisi matkanteolle haittaa. Matka jatkuin edelleen yksikseen eikä muita juuri näkynyt. Latu oli taas vähän heikommassa kunnosa ja tarkkana piti olla. Kyröskosken juottoon reitti oli suht helppoa ja tämä väli sujuu yleensä ilman isompia ongelmia. Kilometri ennen Kyröskoskea puolikkaan kärkikaksikko pyyhältää sellaista vauhtia ohi, että sukset meinaa lähteä altani. Onneksi muuten on hiljaisempaa takaatulijoiden osalta. Juottoon tullessani siellä oli vain yksi muu hiihtäjä ja muutenkin meno oli hiljaisen oloista. Mutta juuri kun saan juoman ja leivän käteeni, suhahtaa paikalle muutama kymmenen hiihtäjää. Ohi pyyhältää molemmin puolin puolipirkan hiihtäjiä, sillä heistä kaikki ei vaivaudu vielä tässävaiheessa tankkaamaan.

Heti juoton jälkeen alkaa n. kilometrin mittainen kävelyosuus Hämeenkyrön keskustan läpi. Kävelijöitä tosin ei paljon näy, sillä suurin osa juoksee ja hölkkäilee sukset kädessä. Niinkuin minäkin. Hiihtäjiä on taas ilmestynyt jostain eteen ja taakse aika paljon, joten “leppoisa” yksinhiihtely loppui vähäksi aikaa siihen. Kävelyosuuden jälkeen alkoi tuntumaan, että pito alkoi heikentymään. Lämpö oli noussut varmaan plussan puolelle ja ladut olivat alkaneet liippaantumaan. Edessä olevissa nousuissa väki alkoi taas harvenemaan, sillä puolikaan hiihtäjät menivät omaa vauhtiaan ja täysmatkalaiset olivat muuten vaan harvassa. Lintuharjan juotolle eteneminen oli aika lipsuttelua, sillä latu ja pito olivat kadoksissa.

Lintuharjan jälkeen täyttyi 60 km ja aikataulu näytti, että jopa uutteen ennätysaikaan olisi mahdollisuuksia. Tosin edessä olisi vielä matkan pahimmat nousut joten voimia oli säästettävä. Jos Lintuharjalle mennessä oli jonkin verran seuraa, niin seuraavalle Rokkakosken juotolle sitä ei juurikaan ollut. Kärkihiihtäjät olivat myös päättäneet, että ladunaukaisu saisi loppua ja olivat siirtyneet hiihtämään latujen keskellä. Tämä vaikeutti ainakin minun menoani ja vauhtiani, sillä rentoon hiihtoon ei enään pystynyt. Keli oli myös muuttunut sellaiseksi, että kaikki irtolumi alkoi jäätymään suksen pohjaan. Oli siis löydettävä vain hiihdetty kaistale ja yritettävä pysyä siinä. Rokkakoskelle tuleva jyrkkä lasku oli muutettu kävelyosuudeksi (=juoksu), sillä lunta ei tälläkään osuudella tuntunut liikaa olevan.

Rokkakosken jälkeen oli ensin jonkin verran alamäkeä, mutta sitten noustaisiin jokusien kilometrien aikana melko paljon. Itselläni oli alkanut jo jonkin aikaa sitten vaivaamaan olkapää, eikä se oikein tykännyt enään tasatyönnöstä, joten ylämäkiosuudet antoivat vähän lepoa sillekin (tai sitten ei). Voimia tuntui vielä piisaavan, sillä nousuissa pystyin ohittelemaan jonkun verran väkeä jotka vähän tuntuivat passailevan vauhtiaan ylämäissä. Ohitin jopa yhden viiden hengen letkan melkein juoksemalla, kun ladun sivussa ei pystynyt liusuttamaan suksea yhtään. Pakko oli mennä ja yrittää, sillä ennätysaikaan oli vieläkin hyvät mahdollisuudet. Pentinmaan juotolle saavuin vielä melko hyvävoimaisena.

Enään olisi edessä vain Julkujärven juotto ja sieltä maaliin olisikin tuttua latua. Tällä välillä tuntui olevan taas enemmän lunta ja ladut ihan hyvässä kunnossa (lukuunottamatta alun peltopätkiä). Yhden ylämäen osalta reittiä oli muutettu, ja ylämäki vaihtuikin puolessa välissä mukavaksi alamäeksi. Vaihdos tuntui ihan asialliselta ja toivottavasti muutos pysyy tuleviksikin vuosiksi. Vähän ennen Julkujärven juottoa tulimme laduille joita olen viimeiset 10 vuotta tahkonnut. Nyt oli aika laittaa viimeinen vaihde silmään ja nipistää viimeisetkin sekunnit ajasta pois, sillä reitin suhteen ei enään yllätyksiä tulisi.

Julkujärvellä join pikaisesti vauhdissa ja jatkoin menoa sen minkä pääsin. Viimeisellä kympillä ohittelin vielä muutamia, mutta lappurintaisia näkyi vain kourallinen. Pari kilometriä ennen maalia huomasin, että takaa tulee kovaa vauhtia muutama hiihtäjä. Ohi ei saanut päästää, joten tasatyöntö jatkui entistäkin kiivaampana. Viimeinen kilometri olikin sitten laskettelua maaliin Teivon raviradalle. Mutta viimeisessä mäessä olin vielä kaatua, mutta onneksi sain pidettyä tasapainoni juuri ja juuri.

Maalissa aikani oli 6:03:47 ja ennätys parani n. 8 minuutilla.

Ladut olivat olosuhteisiin nähden yllättävän hyvät, eikä talkootunteja oltu varmaankaan säästelty. Kiitos siitä järjestäjille. Aamun lumisade olisi saanut kyllä jäädä satamatta, sillä se heikensi hiihtonautintoa jonkin verran, ainakin matkan loppupuolella. Tasatyöntö sujui yllättävän hyvin loppuun asti, vaikka varmaan 90% matkasta tuli mentyä tasatyönnöllä.