Pian on taas käsillä se aika kun saleille ilmestyvät “tammikuun kuntoilijat”. Hyvissä ajoin loppuvuodesta on tehty taas päätös, että “nyt elämä muuttuu, elämäntavat paranee ja kaikkee… plah plah plah”. Kuntosaleille tulvii yli-innokkaita herätyksen saaneita elämänsä parantajia. Onneksi itse käyn salilla klo 7 aamulla joten silhen aikaan näitä “tammikuulaisia” ei onneksi vielä näy. Mutta voin kuvitella, illalla töiden jälkeen, millaista hampaiden kiristelyä saleilta kuuluu kun himosalikävijät (joihin en itse kyllä lukeudu) joutuvat odottelemaan laitteilleen pääsyä. Tosin voi olla, että kokeneimmat saliluudat voivat tehdä sellaisen uudenvuodenlupauksen, että he eivät käy tammikuussa salilla ollenkaan, sillä he tietävät, että helmikuussa on taas hyvin tilaa.
Sellaiselta henkilöltä, joka lupaa aloittaa liikunnan tai muun harrastuksen tammikuussa, voi kysyä että “MIKSI”. Mielestäni tammikuussa ei kannata aloittaa mitään uutta. Sillä sen nyt tietää, että se aloitus on puoliväkisin tehty. Joo, voi olla, että kuukausi menee ihan kivasti. Aluksi tulee paikat kipeäksi ja sehän tuntuu niin jännältä. Olo on niiiiin erillainen ja pirteä, ja painokin on pudonnut. Mutta mitäs sitten kun elimistö onkin tottunut siihen ensimmäiseen shokkihoitoon. Lihakset eivät kipeydy, painokaan ei enään putoa ja se helmmetin jalkaprässikin alkaa tympimään. Viimeistään maaliskuun alussa varmaankin 95% “tammikuulaisista” on palannut vanhaan tuttuun elämänrytmiinsä ja odottelemaan taas seuraavaa vuoden vaihdetta.
Älä siis aloita tamikuussa salilla käyntiä, lenkkeilyä, tupakkalakkoa, laihduttamista tai ylipäätään mitään. Aloita se NYT. Aloittamisen siirtäminen tammikuulle tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole kuitenkaan riittävästi motivaatiota jatkaa harjoittelua pidempään. Mutta jos saat itsestäsi NYT vetämään lenkkarit jalkaa ja lähtemään sauvakävelylle, niin sinulla on paljon suuremmat mahdollisuudet muuttaa elämäntapasi pysyvästi. Eli lopetat heti tämän blogin lukemisen ja lähdet ulos. Jos et voi lähteä koska olet töissä, niin häpeä, työaikana ei blogeja lueta. Jos olet kipeä, niin hae netistä lisää kuntoilijoiden blogeja, sillä niistä saa paljon uutta intoa ja inspiraatiota suunnitella harjoitteluaan ja näin paranetkin nopeammin.
Se siitä. Oma harjoitusviikkoni meni ihan ok, lukuunottamatta sunnuntain pitkää lenkkiä, sillä melkein koko matkan polvi vihoitteli. Toinen mikä jäi viikolta kaivelemaan oli se, kun keskiviikkona juoksin töistä kotiin, niin joku laitapuolen kulkija huuteli vanhan perinteisen “olisit lähtenyt ajoissa, niin… plah plah plah”. Sinänsä itse tuo huutelu ei jäänyt vaivaamaan, vaan se, että se tuli niin “puun takaa”, että en ehtinyt keksiä takaisin mitään fiksua. Joku säälittävän huono heitto lähti, mutta tulisipa uudestaan sama tilanne, niin nyt olisi varastossa paljon hyviä vastaheittoja. Lapsille ja juopoille on aina kiva heittää jotain takaisin, patsi jos nuo molemmat pätevät samaa henkilöön. Silloin ei kannata paljon takaisin huudella, kun ei tiedä mikä mora siltä heilahtaa.
Maanantai oli “normipäivä”; pyörä-sali-pyörä.
Tiistaiaamusta juosten töihin. Nyt sykkeet pysyivät vähän paremmin hanskassa kuin edellisellä viikolla vastaavalla “ennen aamukuutta juoksulla”.
Keskiviikkoaamusta pyörällä töihin. Nyt oli jo oltava vähän tarkempi pyörän kanssa, sillä pyörätiet olivat jo paikoin liukkaat ja Pirkkalasta eteenpäin oli jo pieni kerros lumisohjoakin. Päivän aikana sanoi sen verran lunta, että jäinen pyörätie muuttui entistäkin petollisemmaksi parin sentin lumikerroksen alla. Liukasta oli ja nastarit olisivat olleet jo tarpeen.
Koska keskiviikkona jäi pyörä töihin, niin aamun työmatka meni pääosin autolla. Jäin kuitenkin kyydistä pois Pirkkalan TB:llä ja juoksin siitä salille ja salin jälkeen töihin. Tästä kertyi matkaa pikkuista vajaa 6 km. Illalla töistä pyörällä kotiin. Pakkasta oli sen verran, että kovin liukasta ei enää ollut, mutta pyörä oli päässyt ulkona ollessaan vähän jäähän ja takajarruvaijeri ei oikein tahtonut palautua. Pari kertaa kun olin jarrupalat repinyt käsin irti vanteesta, niin jätin jarruhanikan rauhaan ja jarruttelin vaan kantapäällä.
Perjantai vapaata.
Lauantaiaamusta tein 8 km reippaan juoksulenkin. Tämän alle ja päälle pari km verryttelyä. Nyt olikin sitten ensimmäistä kertaa tänätalvena nastarit jalassa. En vaan tiedä oliko syynä aamu vai lumi vai mikä, mutta meno ei ollut kovain vauhdikasta ja rentoa – hyvä kun alle 4:20 kilometrejä sai tehtyä. Illalla tein vielä Tuulin kanssa 11 km:n saunalenkin. Päivällä kävin ostamassa polkupyörän etupäähän nastarenkaan, jos se vaikka vähän helpottaisi talvipyöräilyä.
Sunnuntaina oli vuorossa pitkä lenkki. Alusta asti polvi oli kipeän tuntuinen, mutta jatkoin vain matkaa odottaen milloin se turtuisi. 10 km:n jälkeen vähän helpotti, mutta kyllä se koko matkan jonkin verran tuntui. Pääseeköhän huomenaamusta portaita alas ollenkaan. Sykkeet yritin pitää tosi alhaalla vauhdista välittämättä. Luminen ja vähän lipsuva alusta nosti tosin sykkeet vähän liian korkealle, eikä sitten ollut kanttia pudottaa vauhtia yli 5:30, jonka syketavoite olisi varmaankin vaatinut. 24 km tuli köpöteltyä kovassa puuskittaisessa ja pyörivässä tuulessa.
Ihan hyvä viikko taas takana, sillä 86 km juoksua tuli kerättyä hpk:n. Alkuviikko tuntui polvenkin osalta tosi hyvältä, mutta sunnuntai pudotti taas maan pinnalle.
Nyt tarvitsee odottaa miten talven ensimmäinen lumimyrsky menee ohi. Moottorisaha on tankattu ja ketju rasvattu siltä varalta, että aamulla on puita tiellä (tai olohuoneessa).