Pirkan hiihtoon valmistautuminen sujui ihan suunnitellusti. Talviloma tuli pidettyä pari viikkoa ennen Pirkkaa, tosin kilometrit jäivät jonkin verran suunnitellusta sillä hiihtämässä en päässyt käymään kuin viisi kertaa ja kilometrejä kertyi vain vajaat 230. Torstain hiihto muuttui pakkasten vuoksi juoksupäiväksi ja sunnuntai oli vallan lepoa kun tuli tehtyä ns. tyhjennysharjoitus (tosin ei siinä mielessä mitä sillä urheilupiireissä yleensä tarkoitetaan). Tuo sunnuntai olikin vuoden ensimmäinen täyslepopäivä.
Pirkkaviikolla tuli käytyä kolmena aamuna juoksemassa matolla ja niistä päivistä parina myös hiihtämässä. Torstaina en enää viitsinyt ladulle lähteä, sillä jalat tuntuivat melko tukkoisilta ja kipeiltä, joten sunnuntaihin asti tuli pidettyä lepoa (paitsi perjantaina tuli pyörällä töissä käytyä).
Pirkanhiihtopäivän aamun sää oli lähes täydellinen. Kuutisen astetta pakkasta ja selkeä taivas. Ainoa haitta oli jo jokusen päivää jatkunut navakka tuuli joka likastutti ladut. Tuulen suunta tosin oli myötäinen joten se ainakin oli siinä positiivista. Viikolla oli muutamana päivänä lämpötila käynyt plussalla ja vähän vesi-räntääkin oli taivaalta tullut, joten ladut olivat muuttuneet liukkaat. Sukseksi valitsin pari viikkoa omistuksessani olleet Atomic:n RC-II:t jotka olin hankkinut kaverin kaverilta. Ja sukseen ihan perus purkkipitovoitelu.
Kuninkaanlähteelle asti mentiin lähes koko matka tasatyöntöä, sillä ladut olivat mukavan liukkaat. Ainoastaan 6 km kohdalla olleessa pienehkössä ylämäessä tuli testattu myös suksen pitopuoli ja sekin tuntui vielä siinä vaiheessa ihan hyvältä. Kuniinkaanlähteelle tullessani aikaa oli kulunut n.37 min, eli melkoinen lentokeli tuntui olevan. Kuninkaanlähde-Jämi -välikin on vielä melko tasaista joten sekin väli lykittiin suurimmaksi osin tasatyöntöä. Välillä lykein latujenkin välissä, sillä siinä luisto tuntui olevan vieläkin parempi.
Jämin jälkeen alkoi reitillä olemaan jo vähän ylämäkiäkin, mutta edelleen pito tuntui olevan ihan kohtalaisen hyvä. Tosin alamäissä jäin letkoista aina jälkeen ja jouduinkin tekemään aina kovan homman, että pääsen letkaan takaisin mukaan. 30 km:n kohdalla alkoi näyttämään siltä, että tänä vuonna voisi hyvin ehtiä puolimatkaan, ennenkuin puoli-Pirkkalaiset starttaavat sieltä. Vatula-Lentokenttä -välillä alkoi ladut muuttumaan tosi roskaisiksi ja välillä joutui siirtymään latujen väliin löytääkseen puhtaampaa alustaa. N. 40 km:n kohdalla kun reitti tuli Hämeenkyrön puolelle, jossa myös ladunhoitovastuu näemmä muuttuu, ja ladun luistokin muuttui jonkin verran huonommaksi. Olisikohan latu ajettu jollain isomalla koneella?
Puolimatkaan pääsin kuitenkin ajassa 2:50 joten puoli-Pirkkalaiset eivät ehtineet ladulle tukkeeksi. Matka sujui mukavasti ilman isompia ruuhkia, edes juottopaikoilla. Kyröskosken juoksuosuuden jälkeen puoli-Pirkan kärki ohitti minut ja siitä eteenpäin heitä tulikin tasaiseen tahtiin ohitseni, loppua kohden kuitenkin väheten. Tässä vaiheessa matkani ainoa harmi alkoi vaivata, sillä oikea ranne alkoi kipeytyä siinä määrin, että sauvalla työntäminen teki joka työnnöllä kipeää. Hieman auttoi, kun sauvan kahvaa piti työnnön ajan nyrkissä, eikä ojentanut täysin suoraksi, mutta kipeä se oli siitäkin huolimatta.
60 km:n kohdilla olin vielä vähän alle kuuden tunnin ajassa, mutta edessä oli reitin pahimmat nousut. Matkantekokin alkoi käymään yksinäiseksi, sillä ohittelevat puoli-Pirkan menijät alkoivat vähetä, eikä täysi-Pirkan menijöitäkään montaa näkynyt. Juoksupätkän jälkeen minut ohitti 2 koko matkan hiihtäjää ja minä ohitin 13, joten hiljaista oli sillä saralla.
Rokkakosken jälkeisiin nousuihin tullessa oli pidot jo kuluneet niin paljon pois, ettei jyrkimpien ylämäkien nousu suorilla enää onnistunut vaan piti laittaa haarakäynnille. Onneksi voimia oli vielä sen verran jäljellä, että haaranousut pystyi pääosin menemään loikalla ylös. Loppumatka olikin sitten taistelua kelloa ja 6 tunnin alitusta vastaan. Loppu tuli kuitenkin ihan mallikkaasti ja kun matkakin oli, oman mittarini mukaan, reilu 1.5 km alle 90 km, niin 6 tunnin aika tuli ensimmäitä kertaa alitettua. Loppuaikana oli 5:56:36.
Melko hyvin jaksoi loppuun asti lykkiä. Tasatyöntöä tuli paljon joten yläkroppa oli kovilla. Sain myös pidettyä itseni melko tiukilla koko ajan, sillä keskisyke oli jopa 146 ja maksimi 171. Muuten en ole tänä vuonna saanut varmaan kertaakaan keskisykettä hiihdossa nousemaan yli 130. Suksikin oli ihan ok, vaikka letkoista aina jäinkin alamäissä, mutta se taitaa olla Atomicille tyypillinen piirre – ainakin jos Roposelta kysytään. Pitopuoli alkuun ihan hyvä, mutta matkan puolenvälin paikkeilla se alkoivat olla jo melko kuluneet, mutta ei hiihto sen vuoksi ihan mahdottomaksi tullut. Ihan tyytyväinen. Tuskin tulen enää tuota aikaa koskaan parantamaan.