Hyi-yttysiä

Sellaiset lukijat jotka eivät ole liikkunut vähään aikaan luonnossa, niin voin kertoa, että hyttyset eivät ole vielä kuolleet sukupuuttoon. Itse kyllä yritin viikonloppuna parhaani tehdä sen eteen, että noista mukavista verenimijöistä päästäisiin. Viikonloppuna nimittäin tuli taas tehtyä metsän puolella riukuaitaa, eikä siellä montaa hetkeä tarvinnut olla kun ininä alkoi korvanjuuressa kuulumaan. Ja kiukkuisiakin vielä olivat, niinkuin olisin jotain pahaa heille tehnyt – muutama heidän sukulainen tosin taitoi takaraivossani olla liiskana, suuttuivatkohan ne siitä. Kiusankappaleita läiskiessä piti olla tarkkana, sillä kun toisessa kädessä oli välillä puukko ja välillä vesuri, niin aina piti vähän miettiä kummalla kädellä huitaisee. Olisi siinä poliisi- ja lääkärisedillä ollut ihmettelemistä, että miten se vesuri tuonne lapaluiden väliin on onnistunut kaivautumaan, tai puukko taikaraivoon. CSI – Ylöjärvi olisi pitänyt kutsua paikalle. Harmikseni voin todeta, että epäonnistuin pahoin joukkotuhoyrityksessäni, nimittäin törmäsin tänään vielä pariin hyttyseen – nykyisin edesmenneeseen.

Maanantaina lepuuteltiin koipia viikonlopun kisojen jälkeen. Pieni salitreeni tuli aamulla tehtyä ja hieronnassa laitettiin taas jalat vetreään kuntoon. Iltarastit jäivät väliin.

Tiistaina aamu alkoi mukavasti lenkillä. Lähdin nimittäin pistelemään klo 6:15 juosten töihinpäin. Illalla olisi työpaikan Jukola-/Venlajoukkueiden harjoitukset joihin minunkin piti mennä, joten päivän reeni oli tehtävä aamulla. Ihmeen mukavasti jakoi juosta, vaikka puolikkaan banaanin voimalla tuli mentyä. Rennonreipasta vauhtia menin ja lopussa vähän vauhtia kiristäen. 16.5 km meni keskim. 4:32 min/km vauhtia.

Keskiviikkoiltana olisi taas Jukolatalkoot joten tänään piti lenkki tehdä työpaikan ympäristössä. Tarkoitukseni oli hölkkäillä Ratinaan tekemään vähän vetoja ja sitten takaisin töihin ja suihkuun. Ratinassa kuitenkin totesin, että siellä laitettiin uutta Mondoa paikoilleen joten sinne ei päässyt. Piti siis tehdä peruslenkki pikkuisen vajaa 16 km. Muutama veto siinä samalla tuli tehtyä, mutta ei mitään sen suunnitellumpaa. Vauhti oli taas siinä neljän ja puolen kieppeillä. Vähän väsynyttä kyllä oli. Keskiviikkona tuli ilmottauduttua myös kesän ensimmäiselle kovalle koetukselle, Paavo Nurmi maratoniin. Jalat ovat olleet sen verran hyvässä kunnossa, että uskalsin ilmoittautua näin ajoissa. Toivottavasti ne pysyvätkin kunnossa.

Torstaina tein kotipuolessa sellaisen reippaamman tasavauhtisen lenkin. Taaskaan ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa, kunhan rennosti menee eikä sykkeitä katsella. Matkaa kertyi reilu 13 km ja keskivauhti oli n. 4:20 min/km. Vielä meni suht mukavan oloisesti vaikka pari edellistäkin päivää olivat olleet vähän reipasvauhtisempia.

Perjantai oli täyslepoa.

Lauantainakaan en tehnyt muuta kuin aamusta rauhallisen 12 km, sekä loppupäivän tapoin hyttysiä pihalla.

Sunnuntaille oli suunniteltu viikon pitkä ja viikon kova harjoitus. Lähdin heti aamusta liikkeelle ja parin kilsan verryttelyn jälkeen lähdin menemään tavoitellulla maratonvauhdilla puolimaratonia. Aivan rennolta juoksu ei tuntunut, mutta ei mitään kauheaa vääntöäkään ollut. Ensimmäinen 10-12 km meni suht. mukavasti, reitti oli siihen asti hieman alamäkivoittoinen. Seuraavat viisi km meni vielä ihan tavoitekilometriajassa, mutta vähän alkoi jo painaa, sillä ko. matka oli puolestaan lievästi nousuvoittoinen. 17.5 km kohdalla tuli sitten jyrkempi ylämäkiosuus ja parilla seuraavalla km:llä vauhti vähän notkahti ja vei mehuja. Viimeinen km oli taas alamäkivoittoinen ja sain nostettua vähän vauhtiakin. Puolikkaan aika oli 1:27:22 joten kilometrivauhti oli vähän kovempaa kuin tavoitteena oli. Ihan kevyesti tuo reissu ei kyllä sujunut, ja vielä on tehtävää jos meinaa toisen samanlaisen matkan juosta perään. Tosin vauhtia voi vähän tiputtaa ja valmistautumisenkin pitää olla vähän erillainen.

Viikko oli tehoiltaa ja km-määrältää ihan mukava. Kilometrejä kertyi n. 83 ja niistä suurin osa oli muuta kuin PK:a. Ensiviikolla pitää taas ottaa enemmän palauttavia harjoituksia. Jalat ovat pysyneet suht hyvässä kunnossa, jos ei lasketa uusien tossujen hiertämää melkoista rakkoa pikkuvarpaassa. Nimbukset ovat olleet kyllä tosi hyvät juosta, vielä kun saisi hiertymät pois, niin sitten voisi uskaltaa vaikka ostaa toiset samanmoiset. Jalkineista puheen oleen, niin piruuttani laskin tuossa yx päivä, että monetko jalkineet meiltä löytyy näkyviltä eteisessä ja kodinhoitohuoneessa – 25 paria joista 12 oli lenkkarit. Luulisi, että taloudessa olisi enemmän kuin kaksi henkilöä. Ja kaikille on kuulemma vielä käyttöäkin…

Takametsän Travoltat

Maanantai meni vielä EP-suunnistuksen surkeiden reitinvalintojen ja tyhmien pummien ihmettelyssä ja voivottelussa. Nyt, viikko siitä asia on jo onneksi melkein unohtunut, mutta tilalle on tullut seuraavan suunnistuksen manaamiset.

Maanantaina annettiin siis vielä armoa, mutta tiistaina oli jo rankaisun vuoro. Kotipuolessa vajaa 13 km vauhtileikittelyä, sisältäen eripituisia ja -nopeuksisia vetoja yms. Väsynyttä oli vielä, mutta armoa ei annettu (eikä kyllä pyydettykkään).

Keskiviikkona oli jälleen Iltarastien vuoro. Ylöjärven Kilpijoen maastossa oli “rinnerastit” 🙂 teemalla olevat radat. Tälläkertaa otin vain 4.8 km:n radan, sillä siihenkin oli saatu ängettyä 15 rastia. Hirveetä rytöä ja pusikkoa koko rata. Tiedä sitten oliko syynä huonot reitinvalinnat, mutta Kilpijoki joutui boikottilistalle. Ei ollut minun makuuni, ainakin kun rastitkaan ei tuntunut löytyvän.

Torstaina rankaistiin toistamiseen huonoista suunnistuksista. Nyt oli töiden päälle taas pitkän lenkin vuoro, sillä viikonloppuna ei pitkää ehtisi tekemään. Mittari sippasi heti km:n jälkeen kun olin unohtanut ladata akut, joten ajasta, vauhdista ja sykkeistä ei ole tietoa. Matka on tiedossa ja se oli 27.3 km, aika jotain 2:11 – 2:14 välillä. Lopussa tuli mentyä vähän reippaampaakin vauhtia. Jotenkin tuntui mukavammalta juosta kun ei tarvinnut (tai voinut) koko aikaa tarkkailla sykkeitä vaan sai mennä fiiliksen mukaan. Kovin kevyeltä meno ei kuitenkaan tuntunut, mutta tulipahan viikon pitkä taas tehtyä.

Perjantai meni taas loikoillessa ja kerätessä voimia viikonlopun kisoja varten.

Lauantaina oli vuorossa Walkirastit Pälkäneellä Aivujärven kartalla. Reitti löytyy osoitteesta: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Aivujarvi_240508.jpg. Itse pääsin metsään heti ensimmäisten joukossa, joten matkaseuraa ei juurikaan ollut. Alku tuntui menevän hyvin ja rastit löytyivät yllättävänkin helposti. Aina kahdeksannelle rastille asti tuntui siltä, että nythän tämä suunnistus alkaa oikein luonnistamaan. Mutta kasilla tuli sitten ensimmäinen töppi. Rankan rinnenousun jälkeen juoksin metsätraktoriuraa vähän liian pitkälle suon reunaan. Suon reunassa kääntyessäni huomasin pienen jyrkänteen alla juottorastin. Sinne kirmasin päätäpahkaa ja leimaus. Kehtaako/uskaltaako kertoa, että sain rastilla pienen vinkin tarkastaa koodin. Ja väärä rastihan se oli. En tiedä olisinko itse huomannut virhettäni ajoissa, mutta pasmat meni ainakin sekaisin. Yritin siinä sitten hädissäni paikantaa pientä jyrkännettä ja itseäni kartalta. Jyrkkää ei löytynyt (jälkeenpäin karttaa tutkiessani jyrkkä oli sopivasti piilossa rastinumeron alla) joten tuurilla vaan vähän takaisinpäin uraa pitkin ja sieltä se oikea rastikin löytyi. 2,5 min siinä meni aikaa. Seuraavat kolme rastia meni taas mukavasti ja kasin töppi oli jo unohdettu. 12. rastikin näytti helpolta, mutta jostain syystä juoksu lähti tien ylityksen jälkeen kampeamaan liikaa oikealle ja tulin väärään kohtaa jyrkännettä. Siinä sitä sitten taas pyörittiin jokunen hetki ennenkuin tilanne alkoi selvitä ja rasti löytyä. Taas meni nelisen minuuttia möhliessä. Nyt alkoi jo harmittaa. Seuraava rasti löytyi taas mukavasti, mutta sitten tulikin päivän surullisin väli. En edes viitsi selostaa rastiväliä, sillä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. 250 m:n välille voi tosiaan saada hukattua 9.5 min aikaa, vaikka tie on 50 m rastista. Hoh-hojaa… tässä vaiheessa alkoi harmitus siirtyä seuraavalle asteelle. Loppu meni taas jotenkuten mukavasti. 80% rasteista meni tosi hyvin, mutta tyytyväisyysaste kisasta ei ole kyllä samaa prosenttiluokkaa.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Virttaanharjun Maratonin yhteydessä juostu neljän hengen maratonviesti ( 4 x 10.5 km). Lauantain 1.5 tunnin mettäjuoksu ei ihan optimaalinen valmistautuminen tähän päivään ollut, mutta ei nyt ihan kuollut olokaan ollut. Minulle oli annettu viestin avausosuus joten aamulla oli pitänyt herätä ajoissa aamupalalle, jotta surullisenkuuluisa tyhjennyssessio tapahtuisi ajoissa, eikä puskareissua tarvisi suorittaa. Klo 11 kajahti lähtölaukaus Virttaan metsästysmajalla ja kymmenpäinen lauma säntäsi kangasmaaston poluille. Alkukiihdytyksen jälkeen pääsin vetämään letkaa ja juoksu tuntuikin heti yllättävän hyvältä. Ensimmäinen km meni aikaan 3:45. Taakseni en katsonut, mutta kannoilla tuntui olevan ainakin pari menijää. Toinen ja kolmas km oli ensimmäistä 6 sek hitaampi, mutta toisen km-tolpan jälkeen alkoi kuitenkin lähimmät kilpakumppanit jäädä muutaman kymmenen metriä. Seuraavat pari km meni edelleen samaa vauhtia vaikka pätkä oli lievästi nousuvoittoista. Nousut eivät olleet reitin pahin ongelma vaan alusta, joka oli paikoin melko pehmeä. 5 km jälkeen alkoi alamäkiosuus ja lähimmät kilpailijat olivat jääneet vielä vähän lisää. Tämä oli ensimmäinen kisa jossa olen ollut näin pitkään letkan vetäjänä. Vuonna 2002 johdin Savihölkää km:n ajan kun kaverit olivat laittaneet minut polttareissani kisailemaan. Siinä tuli otettua sellainen alkukiri, että muut jäi taakse, mutta kavereiden ensimmäinen “juotto” oli sen verran tiukka, että maine ja kunnia (ainakin kunnia) jäi aika lyhyeen. No joo. Vitosesta vajaaseen kasiin oli pääosin alamäkeä ja se meni ihan mukavasti km-vauhti n. 3:45. 8-9 km väli oli loivaa nousua ja siinä alkoi jo vähän painaa, vauhti tippui 3:55:een. Ihan takana ei ollut ketään joten ihan viimeisiä voimia ei tarvinnut vielä antaa, vaan ne sai säästää loppukiriin. Viimeinen puolitoista km olikin sitten taas paremminkin laskuvoittoista ja koska vatsalihaskramppikaan ei ollut vielä ilmoitellut itsestään, niin lopussa pystyi laittamaan kaikki voiman rippeet peliin. Ajassa 39:16 lähetin Markuksen kakkososuudelle. Kolmosella oli Ismo ja nelososuudella Jani. Takametsän Travoltat juhli komeaa voittoaa ajassa 2:42:04. Tosin joukkueita ei ollut kuin 3, mutta voitto mikä voitto.

SM-kisoissa

Juu, uskokaa pois SM-kisoissa olin, eikä olleet mitkään Sado-Maso -karkelot, tai no… olihan ne Suunnistus-Masokismikisat. Kyseessä oli siis Suomusjärvellä pidetyt SM Erikoispitkät johon erehdyin ilmottautumaan. Nyt on sitten elämäni ensimmäiset SM-kisatkin takana ja minut on rankattu Suomen 31. parhaaksi erikoispitkän matkan suunnistajaksi H35 -sarjassa :). Tai olisiko paremminkin Suomen 8. huonoimmaksi ko. kategoriassa. Tarkempi kisaraportti tulee erillisenä blogi-merkintänä.

Pari viikkoa on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta joten palataan taas ajassa sen verran takaisin ja yritetään muistella mitä on tapahtunut.

Raportti alkaa siis 5. päivästä jolloin oli jälleen normaali salipäivä sekä Iltarastit Kaupissa. Kauheassa myrskyssä tuli harhailtua mettässä peukkukompassin käyttöä harjoitellen, ja todettua, että ei homma ihan hanskassa vielä ole.

Tiistaina oli kalenterin mukaan lepopäivä. En muista kylläkään syytä, mutta olisikohan ollut taas Jukolan talkoot.

Keskiviikkona oli taas Iltarastipäivä. Rastit pidettiin Teiskossa ja se oli “virallinen” pitkänmatkanharjoitus, sillä mahdollisuus oli ottaa 7 km:n lenkki 1:15000 kartalla. No pitihän sitä kokeilla, sillä tuon mittakaavan karttaa ei ole ennen maaliin tuotu (kerran kyllä lähdin matkaan sellaisen kanssa, mutta jouduin keskeyttämään kun tipuin kartalta ja pääsin hädin tuskin autolle takaisin – taitaa muuten löytyä kotisivuilta top5 -pummien joukosta). Eipä kyllä tämäkään kerta ihan putkeen mennyt, mutta maaliin tuli sentään päästyä. Reitti löytyy osoitteesta: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Teisko_070508.jpg. Tulipahan ajettua toista sataa kilometriä iltarastien vuoksi.

Torstaina juoksentelin töistä kotiin. Rauhallista oli meno, mutta sujui ihan OK.

Perjantaina jälleen lepopäivä. Tämä viikkohan on ihan rötväysviikko.

Lauantaina 14 km hieman alle 3 h:n maratonaikaan tähtäävää kilometrivauhtia + ennen ja jälkeen 2,5 km:n verryttelyt. Edelliseen vastaavaan lenkkiin nähden meni todella hyvin ja kevyeen oloisesti. Nyt olisi kiinnostusta kokeilla maratoni, mutta kun ei ole mitään sopivaa lähiaikoina. Tukholmakin on ihan täynnä.

Sunnuntaina oli pitkän lenkin vuoro. Lenkki venähti reiluun 33 km:iin ja reiluun kahteen ja puoleen tuntiin. Matka taittui yllättävän kevyen oloisesti, edellispäivän kovemmasta lenkistä huolimatta. Vauhti oli vähän päälle 4:40:n ja sykkeet pysyivät 28 km:iin asti suht hyvin kurissa, mutta sitten kyllästyin kyttäileen mittaria ja annoin vaan mennä 5 viimeistä km. Maratonpoltot sen kun kovenee.

En nyt osaa sanoa oliko tuo lepoviikko vaikka lepopäiviä tulikin kaksin kappalein. Juoksua sentään tuli kilometreissä ihan riittävästi vaikka kerrat jäivät kolmeen. Tuon päälle sitten vielä pari suunnistusta.

Seuraava viikko alkoi pelkällä punttisalilla. Illalla oli taas Jukola-talkoita, joten Iltarastit jäivät väliin. Tosin Suolijärven kierto ei kauheasti kyllä houkutellutkaan.

Tiistaina HaPa oli järjestänyt KooVee:laisille harjoituksen SM-EP:ä silmälläpitäen. Reitti oli tehty Teiskoon Rääkkykankaalle, oli perhoslenkkiä, reitinvalintaa ja kaikkee… Sujui suht OK, vaikka muutama tyhmä reitinvalinta tulikin tehtyä. Taas tuli yli 100 km ajoa (kyllä suunnistus on luontoystävällinen laji).

Keskiviikkona järjestettiin Kangasalla Teerinevalla iltarastit. Taas tuli kilometrejä mittariin, mutta täytyi sitä käydä kokeilemassa pitkät rastivälit teemalla ollutta “taitorasteja”. Rasteja oli sen verran vähän 7 km:n lenkillä, että minäkin selvisin jopa hyvin 8 -rastin reitistä. Kärkeen kyllä tuli aika paljon aikaeroa, mutta siellä oli varmaan jotain tosi kovia huippuja menemässä… tai sitten ei. Aamu kuitenkin alkoi salitunnilla, ja päivällä oli vielä jalkahierontakin ja sehän teki kutaa, sillä viikonlopun jumit olivat vielä päällä… aijai sentään…

Torstaina rennon reipasta vauhtia töistä kotiin. Mittariin ei vilkuiltu ja keskisyke nousikin 139:ään ja max 152:een. Tosin vauhtikin oli 4:25 min/km.

Pe ja La lepoa urheilusta ja valmistautumista sunnuntain koitokseen.

Sunnuntaina 19,6 km suunnistusta.

SM Erikoispitkä, Suomusjärvi

Tulokset löytyy osoitteesta: http://suomusjarvensisu.fi/sm2008 ja reittini: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Raamaanmaki_180508.jpg. Reitti ei ihan kohdilleen osu, mutta melko hyvin kuitenkin. HaPa:lle ja TuPa:lle kiitos kyydistä ja kyytiseurasta.

Kisapaikalle tullessa valmistautumisaikaa kisaan oli vielä tunnin verran. Sää oli koleahko, ehkä n. 8 astetta lämmintä, pilvistä ja taivaalla vaelteli sateisen oloisia pilviä. Aikaa oli käydä pari kertaa WC:n puolella, laittaa kisakamppeet päälle ja käydä katsomassa edellisen lähtöryhmän yhteislähtö. Mutta sitten pitikin jo melkein heti marssia lähtökarsinaan odottelemaan omaa yhteislähtöä.

Olin ilmottautunut H35 -sarjaan sillä sen ryhmän matka oli vielä siedettävän oloinen 19,6 km. Yleisen sarjan matka oli 26,3 km ja siihen olisi tuhrautunut niin paljon aikaa, että ei ollut mitään järkeä lähteä siihen porukkaan mukaan.

Tämä oli minun ensimmäinen tämänlaatuinen ja -pituinen kisa, joten taktiikasta ja vauhdinjaosta ei ollut mitään hajua. Yleisin neuvo mitä minulle esitettiin oli, että “hyödynnä letkoja, peesaile ja anna muiden tehdä työ, kyllä sun juoksukunto riittää letkoissa pysymiseen”. Itselläni oli taas sellainen kutina, että jos sitä letkoissa viiletetään, niin minä putoan kartalta heti kättelyssä, sillä kovassa vauhdissa en kyllä pysty karttaa seuraamaan. Tarkoitukseni oli sitten peesailla letkassa ainakin ykköselle. Toteutuma oli kuitenkin jotain noiden kahden vaihtoehdon välistä, eli en pysynyt letkassa, mutta en oikein kartallakaan.

Lähtölaukaus kajahti. Repäisin kartan irti lankusta ja lähdin pinkomaan kohti K-pistettä samalla karttaa avaten. Ensimmäiselle rastille ei ollut järin pitkä matka. Muutama oja jonka jälkeen tielle – katsotaan sitten jatkoa tarkemmin. Ennen K-pistettä ehdein jo kastella jalatkin joten sitä oli tossujen kastumista turha enään vältellä. K:lla jo totesin, että tavoiteletka on sitten jo mennyt, sillä edessä juoksi vain naissuunnistajia. Ojat tuli ja tielle päästiin. Sitten tieltä hakkuuaukolle ja metsäkoneuralle. Sain kiinni erään oman sarjalaisen jonka tunnistin samaksi jonka kanssa juostiin yhdessä FinnSpringissä jokunen rastiväli. Ohitin hänet, mutta tajusin pian, että nyt kannattaa peesata, sillä ykkönen oli aika pahon oloisessa paikassa kaveri oli tarkempi suunnistaja kuin minä. Suunnitelma kannatti ja ykkönen löytyi suht. hyvin.

Reitti jatkui perhoslenkkinä ja meidän kahden hengen letka hajosi, sillä kaveri lähti kiertämään perhosta joko eri suuntaan tai ainakin reitinvalintamme oli eri. Kakkonen löytyi suht. hyvin, vaikka rastivälillä tuntuikin siltä, että melkoinen kaarros tuli tehtyä.

Kolmoselle näytti olevan nousua ja ylämäessä tuntui jo hengästymistä. Olo oli vähän epävarma, että onko vauhti liian kova ja selviääkö tätä vauhtia maaliin asti. Kolmonen löytyi kalliosyheröstä huolimatta melko nopeasti.

Mäkeä alas ja tien pitäisi tulla suoraan eteen. Sopiva metsäkoneura löytyi vielä alle ja tie tuli äkkiä eteen. Vähän matkaa tietä pohjoiseen ja takaisin metsään. Edessä olisi jyrkkä nousu jonka laella rasti pitäisi olla. Nousu oli yllättävän jyrkkä ja juoksu muuttui kävelyksi – paukkuja vielä tarvittaisiin. Ihan suoraan en näemmä rastille tullut, mutta onneksi hahmotin sijaintini ja rasti löytyi helposti.

Viitonen olisi jälleen perhoslenkin keskusrasti ja tarkasti oli otettava, sillä ohi mennessä kiinni ei enään näillä taidoilla helposti saisi. Kierrän korkeimman kohdan ja rasti pitäisi tulla “syliin”. Ohi kuitenkin meni ja hukassa oltiin. Onneksi tulin jyrkänteen reunalle ja siitä sain kiinni. Pientä harhailua ja rasti löytyi. Pari minuuttia siinä kuitenkin tuli sössittyä.

Perhosen toinen siipi oli edessä. Rinnettä alas suolle ojien yli ja kohti hakkuuaukkoa. Ojat tuli ja kompassi suunnattiin kohti hakkuuaukkoa (tarkemmalla luvulla olisin välttänyt huonokulkuisen välin, ja mutta kun kiire oli, niin pohjoispuolen selvä polkukierto jäi havaitsematta). Suuntasin kohti hakkuiden välissä olevaa kaistaletta ja siitä ylös kutosrastille (GPS-reitti ei näytä tässäkohtaa ihan oikein).

Kompassisuunta seiskalle. Suunnasta vähän vasemmalle, niin tulisin tiellä sopivasti hakkuuaukon reunaan. Maastoon oli jo muodostunut uria joita pystyi hyödyntämään. Naureskelin mennessäni letkoista puhuneille, sillä kovin oli lyhyt letkat täällä jälkijoukoissa. Pitkään aikaan ei ollut näkynyt samaan suuntaan menijöitä. Ylitin hakkuuaukon ja lähdin kiertämään kalliota. Hieman ennen rastia osuin jälleen uralle joka vei suoraan rastille. Rasti löytyi siten helposti.

Takaisin hakkuun reunaan ja sieltä polulle. Polulta niitylle ja suunnalla kohti kasia. Rasti löytyi helposti sillä pari muutakin oli juuri menossa samalle rastille.

Seuraava olisi taas perhosen keskusrasti ja nyt se oli otettava tarkasti. Alku oli selkeää kallion päällä juoksua. Tiheikkö sekä kalliosyherikkö meinasi jälleen tehdä kolmannen kerran tepposet, mutta onneksi keskusrasti löytyi melko nopeasti.

Edessä oli ensimmäinen pidempi rastiväli. Ensin oli päästävä tältä hankalta kalliolta pois ja ensimmäiselle reitin varrella olevalle tielle. Tielle saavuttuani tankkasin vähän urheilujuomaa ja tein sotasuunnitelman – kompassisunnalla eteenpäin. Rastivälillä olisi 5 tien ylitystä joten niillä tehtäisiin aina uusi suunnitelma. Ensin tuli vastaan metsälinja jota seurasin ja pääsin helposti ensimmäiselle tielle. Jonkun mökkitien päästä metsään ja suunnalla seuraavalle tielle ja samaa suuntaa seuraavallekin tielle. Vähän tietä pitkin ja taas suunnalla seuraavalle tielle. Mökkitien päästä suolle josta löytyi sopi juoksu-ura seuraavalle tielle. Jälleen vähän matkaa tiejuoksua ja mutkasta metsän puolelle. Jyrkänteiden välistä suota pitkin ja rasti löytyi helposti. Tällä välillä olikin jo seuralainen jonka kanssa mentiin tasatahtia. Rastille lähestyminen kuitenkin tehtiin vähän eri reiteillä, ja minulla oli tällä kertaa hieman nopeampi reitin valinta. Tosin rastilta lähdettiin taas samaan aikaan, kun tuhrasin lähtöni kanssa.

Suunta yhdelletoista ja juoksuksi. Valmis juoksu-ura löytyi pian ja sitä seuraamalla rasti löytyi nopeasti.

Muutaman ojan yli, tiheiköiden välistä kalliolle ja tien pitäisi olla hetipian siinä. Tien yli hakkuulle ja sitä pitkin hakkuun takana olevalle kalliolle josta rasti tuli helposti vastaan. Rastilla oli juotto ja siinä tuli vähän syötyä energiapatukkaakin. Rastilta tarrautui mukaan kolmas henkilö (tai itseasiassa me taisimme tarraudua hänen peesiinsä).

Kolmelletoista oli taas pitempi matka ja minä antaudui melko suosiolla kolmikon vauhtiin ja peesailin sumeilematta. Jossain kohtaa oli jopa niin, että en olisi välttämättä osannut kertoa tarkalleen missä mennään, mutta isompi suo toi minut takaisin kartalle. Siirryin letkan kärkeen kun reitti alkoi selkeytyä. Kallion kierto suon laitaan ja tiheikön läpi. Tein vähän omaakin reitin valintaa, mutta loppujenlopuksi rastia lähestyttiin taas kolmistaan. Siirryin taas peesaajan paikalle, kun tuntui, että taas pitäisi oikein osata suunnistaakin. Rastille tultiin kuin köyhdän talon porsaat.

Ryteikön läpi tielle, parin ojan yli ja ylämäkeen. Ylämäessä kaverien askel tuntui painavan ja siirryin letkan kärkeen. Siinä kohtaa tiemme erkanivat eikä enään toisiimme törmätty. En tiedä oliko kovin fiksu veto jättää joukko. Vaikka olinkin seuraavalla rastilla ennen heitä, niin lopputulos olisi ollut varmaankin parempi letkassa.

Rastilta alas tielle ja tieltä ylös seuraavalle kalliolle. Lähdin kiertämään huippua ja etenin takarinnettä pitkin kohti rastia. Jälkeenpäin katsottuna kierto ei ollut järkevä, vaan meno oli aika hidasta ja suoraan olisi ollut selkeämpi mennä. Rasti tuli kuitenkin vastaan, vaikka meno oli aika hidasta. Pari ylimääräistä minuuttia siinä varmaankin meni.

Rastilta lähtiessä tuli ajatuskatkos ja lähdin vähän väärään suuntaan. Tulin alas tielle ja juoksin tietä pitkin lähemmäs seuraavaa rastia joka olisi viimeinen ennen kisakeskuksen varvausta ja omaa juottoa. Rastin löytämisen kanssa ei ollut vaikeuksia.

Kisakeskuksen juotossa heitin mukana olleen juomavyön lanteelta pois pyörimästä. Söin irvistellen yhden geelin ja puolikkaan energiapatukkaa. Juomaa meni vähän liikakin, sillä se alkoi tuntumaan mahassa. Minuutti pari siinä tuli tankattua ja huilittua, ja sitten matka jatkui taas. Seuraava rasti oli heti juottopöytien jälkeen, joten ensimmäinen (ja viimeinen) täysin virheetön rastille tulo oli suoritettu.

Seuraava rasti olisi lähellä mutta syheröisellä kalliolla. Tarrauduin uuden kaverin kannoille ja etenimme rastille yhtä matkaa, jonkin verran hapuillen. Ei ollut kaverikaan enään ihan terässä.

Rastilta alas tielle ja jokunen sata metriä tiejuoksua, kaveri jäi taakse. Suon yli hakkuuaukon reunaan ja ylös kalliolle. Suunnalla kohti rastia. Tiheikön läpi jyrkänteen vierestä ja rinnettä alas. Metsäkonepolun yli ja suolle. Uudelleen metsäkonepolkua pitkin ja tielle. Tiejuoksua ja mutka vasempaan, vilkaisu kartaan ja… liinat kiinni. Eihän tässä mitään mutkaa pitäisi olla… mikä hiton kallio… ei kele en minä tuolla tiellä voi olla. Kartta oikeinpäin käteen mies ympäri ja kiroille pöpelikköön. Tiheikköä ja suota, mutta tuli se oikea kalliokin eteen. Onneksi rastille johti melko selvä juoksu-ura. Iso pummi tehty, varmaankin ainakin 4 min.

Rinnettä alas, tiheikön läpi tielle. Tietä vähän matkaan ja metsän puolelle. Uusi suunta ja isohko kallio pitäisi tulla eteen. Kallion kierto vasemmalta puolen ja iso jyrkänne tuli juuri niinkuin pitikin. Parin ojan yli ja pikkukallio pitäisi olla edessä. Kallio kierretään oikealta ja tiheikössä pitäisi olla rasti 20. Pelto… mikä ..tun pelto tuolla nyt näkyy, nyt on juostu ohi ja kovaa. No ei auta, 21:n kautta 20:lle. uusi suunta ja… niin kartta on näemmä taas kädessä miten sattuu ja peltokin on ihan eri kuin kuvittelin. Rinnettä takaisin ylös ja siellähän se rasti onkin. Iso pummi nro 2, ainakin 5 min.

Seuraava onkin lyhyt rastiväli joten suunnalla tiheikön läpi. Hidasta on, mutta pääasia, että rasti löytyi.

Rastilta alas pellon reunaan. Aukon reunaa pitkin suolle, sieltä kalliolle ja tielle. Suunnitelma oli tämä. Suon reuna löytyi vaikka reitti ei ollutkaan ihan optimaalinen ja suunniteltu. Märällä suolla mättähältä mättähälle pomppiminen sekoitti vähän suunnan ja tiheikössä taas oltiin. Rämpimisen ja väsymyksen jälkeen tie sentään löytyi. Suunnalla, ja uria hyväksi käyttäen seuraavalle tielle. Kalliosyherössä rastia sai taas vähäsen metsästää, mutta löytyi se kuitenkin melko helposti. Rastilla olleet juomanlaskijat olisivat kyllä voineet pitää vähän kovempaa ääntä. Tarkemmalla kartanluvulla olisi huomattavasti parempi reitinvalintakin ollut mahdollista, minuutteja ja voimia olisi säästynyt.

Meno alkoi jo pikkuisen painaa ja ote lipsumaan. Pian rastin jälkeen yritin opastaa eräälle naiskilpailijalle sijaintiamme, mutta tulin vain itse entistä epävarmemmaksi sijainnistani. Kompassi tuntui näyttävän koko ajan väärään suuntaan, mutta luotin siihen kuitenkin ja korjailin suuntaani vähän väliä. Reitti oli aika mutkittelevaa, enkä ollut ollenkaan varma missäpäin tarkalleen sitä samoiltiin. Suunnalla kuitenkin pitäis päästä tielle ja selvitetään sijainti siellä sitten tarkemmin. Tuskastuttavan pitkän tuntuisen matkan jälkeen tie tuli eteen. Sijainti selvisi melko pian eikä se ihan kaukana tavoitellusta ollutkaan. Suunta vain kohti kahden järven välistä kapeikkoa ja sieltä seuraavalle tielle. Kapeikko löytyi helposti ja tielle olisi jyrkähkö nousu. Tielle tullessa joku taas naksahti päässä, sillä lähdin juoksemaan sitä väärään suuntaan. Reilu 100 m tuli juostua väärään suuntaan kun tajusin virheeni. Joten kiroillen takaisin. Muutama sata metriä tiejuoksua ja aukon reunasta ylös. Suo, notkosta toiselle suolle ja avokallioille. Rasti ei ollut siinä missä toivoin, kauheasti ei enään viitsisi turhaan hakea. Pieni kiemura tuli tehtyä, mutta kyllä rastikin löytyi. Jälleen olisi pitänyt olla tarkempi kartan kanssa, sillä itse reitinvalinta ja etenkin valitun reitin toteutus oli ala-arvoinen. Taas kului turhaan aikaa ja hikipisaroita.

Kalliolta alas, ryteikön läpi kohti edessä näkyvää jyrkännettä jonka kiertäisin oikealta. Kallion suuntaisesti kohti oikealla olevaa pienempää kalliota jonka voisi kiertää vasemman kautta. Vähän kaukaa tuli kierrettyä, mutta rasti näkyi kauempaakin jo melko hyvin.

Nopea suunnan otto ja juoksu-uraa loivaa rinnettä alas kohti tiheikköä. Kauempaa näkyi jo kaksi puuta jotka olivat karttaankin merkattu. Rasti oli niiden tuntumassa, joten sen kanssa ei ollut ongelmia.

Vielä suunta kohti viimeistä rastia. Tiheikön läpi niitylle ja sähkötolpan juuresta löytyi viimeinen rasti.

Voimia vielä tuntui olevan joten täyttä ravia loppusuoralle. Maaliviivan yli ja maalileimaus. Huohottaen emitin tarkastukseen, pieni hengityksen pidätys, “OK” sanoi tarkasta, pieni virne naamalle ja huohotus sai jatkua.

Aika heikosti meni. Kolmen tunnin aikaan olisi ollut ihan hyvät mahdollisuudet. Enemmän olisi pitänyt malttaa ja katsoa tarkemmin reitin valintoja. No, enpä ollut ainakaan viimeinen.

Vappuviikko

Oli sen verran komee sunnuntaiehtoo, että ei malttanut tulla sisälle koneen viereen naputtelemaan blogiin juttua, joten viikkoraportti on taas vähän normaalista myöhässä.

Maanantai meni vielä Pyynikkijuoksun fiiliksissä leijuen, tosin aamulla salilla tai viimeistään jalkahieronnassa leijunta lakkasi, kun etureisiä alettiin murjoa. “Vaikka tekee kipeää, niin ei haitaaaa…” lauloi jo Mertaranta aikoinaan. Iltarastit piti ottaa jälleen harjoittelun periaatteella kävellen ja opetella kartanlukua… mutta ei tuntunut sekään oikein onnistuvan.

Tiistaina oli jalat vielä melko kipeät viikonlopun juoksusta ja ehkä myös edellisen päivän hieronnasta. Juoksin kuitenkin töistä kotiin ja meno tuntui yllättävän kevyeltä. Olikohan osasyynä juoksun rentouteen se, että päätin pitää keskiviikon vapaata töistä, joten matka vei kohti 5 pv:n lomaa.

Keskiviikkoaamuna lädin kuluttamaan vapaapäivääni lenkkipolulle. Hölkkäilin n.2,5 km Lamminpään harjulle ja tein siellä 12 km lenkin. Vauhtina pidin hieman alle 3 h:n maratonaikaan tähtäävää km-vauhtia, eli n. 4:10 min/km. Tälläkertaa juoksu ei sitten tuntunutkaan enään rennolta ja kevyeltä vaan meno oli alusta pitäen väsynyttä ja kankeeta. 5 km:n kohdalla teki mieli jo lopettaa, mutta luovutta ei parantanut. Sellainen tunne jäi, että ei ikimaailmassa tuollaista vauhtia voi koko maratonia mennä, kun alle kymppikin oli jo ihan tuskaa. Loppuveryttelyt päälle, ja päivän ensimmäinen rääkki oli ohi. Illalla menin vielä Nokialle iltarasteille juoksemaan 5 km reitin. Suunistukseksi sitä ei juuri voinut sanoa, sillä reitti kulki pääosin pururataa pitkin josta tehtiin vain pieniä pistoja mettikön puolelle. Vauhtia sai pitää ja se aiheutti taas kramppailua ylävatsassa.

Torstaina lähdin testaamaan edellisenä päivänä hommaamiani uusia tossuja. Pelkäsin vähän, että lenkistä tulisi rankka, sillä aamulla oli tosi nuutunut olo. Päätinkin siirtää lähdön puolillepäivin jos vaikka vähän piristyisi. Toinen pelko oli, että uudet tossut hiertäisi rakkoja. Mutta lenkki olikin kaikkea muuta. Tossut olivat tosi hyvän tuntuiset jalkaa, ja juoksu oli kevyttä ja vaihdikastakin. Ensimmäiset 4 km sykkeet oli tosi alhaalla, vaikka vauhti oli 4:30 luokkaa (välillä jopa alle). Sitten tuli pitkä jyrkkä nousu jossa sykkeet vähän pompsahtivat ja pysyivät jonkin aikaa korkealla, mutta loppumatka meni taas mukavasti. Matkaa kertyi 13 km, vauhti 4:32 ja keskisyke 134. Ihan jees…

Pe lepoa. Puita tuli sentään kaadettua, pätkittyä, raahattua, pilkottua ja pinottua.

Lauantaina matka suuntasi kohti Ylänettä ja FinnSpring suunnistuskisoja. Olin ilmottautunut ensimmäistä kertaa H35A sarjaan ja matka oli sen mukainen… 9,3 km. Reittini löytyy osoitteesta http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Lepanmaa_030508.jpg. Alku tuntui menevän ihan hyvin, kahdeksannelle rastille mennessä ei ollut tullut mitään isompaa hakua (omalla asteikollani minuutin virhe ei ole vielä mitään). Ysille menokin alkoi ihan hyvin, mutta pellon ja tien välisellä suolla kuvittelin meneväni lähellä suon eteläistä reunaa, mutta GPS-reitti paljastaa, että en ollut ihan siellä missä kuvittelin. Tästä syystä ajauduin väärälle puolelle suon jälkeistä kalliota ja näin tulin väärään kohtaan tietä. Pienen häröilyn ja kartan suuntaamisen jälkeen tajusin sijaintini ja otin jalat alleni. Loput rasteista löytyi sitten suht hyvin. Loppureitillä tosin oli vähän matkaseuraa joten pientä peesailuakin oli ilmassa. 12-13 -välillä tein muista poiketen tiekierron, ja väliajoista päätellen se oli ihan hyvä vaihtoehto. Loppupuolen rastivälien sijoitukset (keskim. n. 8.) olivat parempia kuin alkupuoliskon (keskim. n. 13.). Olisikohan syynä tuo matkaseura vai olisikohan minulla ollut vain hyytymistä vähemmän kuin muilla. Toivottavasti syynä tuo jälkimmäinen. Jälkipelit ja -selitykset, sekä kisavammat tuli setvittyä Hirvikoskella.

Sunnuntaina tein Leksan kanssa pitkän lenkin Virttaankankaalla. Gepsi simahti heti lähtöön joten tarkkaa matkaa ja aikaa en saanut, eikä siis sykkeistäkään ole tietoa. Matka taittui kuitenkin kevyen tuntuisesti, eikä lauantain 1,5 h:n suunnistus painanut. Matkaa kertyi n. 25 km ja aikaa meni n. 2:14. Sää oli ihanteellinen ja kangasmaasto oli rauhoittava ympäristö kaupungin pyöräteihin verrattuna. Ja kun menokin vielä maistui, niin mikäs sen hienompi päätös viikon treeneille.

Pyntsällä

Tämän viikon harjoitteluohjelma on ollut vähän väritön. Perusjutut on tullut tehtyä, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Hajoituspäiväkirjassa tämän viikon kohdalla on kylläkin yksi harvinainen näky, sillä kahden peräkkäisen päivän kohdalla on pelkkää tyhjää. Perjantaina ja lauantaina en tehnyt yhtään mitään urheiluun liittyvää, paitsi asentelin Jukolan tulospalvelukoneita (joka voi siis sanoa liittyvän urheiluun)… niin ja katsoin minä urheiluruudunkin. Tuollaista kahden peräkkäisen päivän lepoa ei harjoituspäiväkirjasta löynyt edellisen kerran kuin tammikuun 3. – 4. päivinä.

Maanantaina salin lisäksi oli iltarastit Lamminpäässä. Polkuvoittoista menoa tutuissa maisemissa, niin ei sitä kovin paljon suunnistukseksi voinut sanoa. Muutama sellainen rasti oli mitä joutui vähän suunnistamaankin, muuten rastipaikan tiesi karttaa vilkaisemalla. Yhdellä rastilla tosin sekoilin vähän polkujen kanssa, ja siinä tuli parin minuutin haku, mutta muuten sai tykittää täysillä. Lähdin 7 km:n (7,4 km) radalle jotta saisi edes vähän pidemmän harjoituksen, kun tiesin etukäteen, että reitti on helppo ja nopea. Ratamestari oli kyllä nautiskellut rasteja pudotellessa, sillä tuntui siltä, että joka toinen oli harjun toisella puolella ja joka toinen toisella. Yhteisnousua tuli varmaan ihan hyvin. Karttaa en viitsinyt laittaa jakoon, kun siinä ei mitään ihmeellistä ole

Tiistaina hölköttelin töistä hiljaksiin kotiin. Meno maistui ihan OK, eikä kahden edellisen päivän reippaat suunnistukset painaneet.

Kesiviikkona piti tehdä viikon pitkä harjoitus, sillä sunnuntaina olisi Pyynikki-juoksu ja pitkä jäisi muuten tekemättä. Lähtövalmistelut ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan, sillä ensin uusi geeli minkä ennen lähtöä söin oli niin pirun pahaa, että pelkäsin että mahakaan ei siittä mönjästä tykkää. Seuraavaksi lopetti “ämpärisoitin” yhteistyön pitkän, yhden kerran mittaiseksi venyneen työjaksonsa jälkeen. Piti siis kuunnella koko matka lintujen laulua ja autojen hurinaa Lapinlahden Lintujen sijasta. Tosin kotona yhteistyö taas soittimelle maistui pienen kiroilun jälkeen. Seuraava pieni haittatekijä matkalla oli pirunmoinen vastatuuli ensimmäisellä 19 km:llä, mutta sitten helpotti. Reitti oli taas sama kuin edelliselläkin viikolla, eli Arboretumin kautta Pyynikin näkötornille, sieltä Tahmelan ja Villilän kautta Nokian keskustaan ja sieltä Kalkun ja Ikurin kautta kotiin. Matkaa tuli se reilu 27 km. Muuten meni ihan OK, mutta vastatuuli tosiaan söi vähän paukkuja, mutta viimeinen 8 km meni aika lentäen kun pääsi myötätuuleen juoksemaan.

Torstaina menin töihin pyörällä, ja takaisin piti tulla autolla. Mutta kun alkoi näyttämään, että autokyytin tuleminen kestäisi, niin sotkin pyörällä takaisin kotiinkinpäin. Pyöräilyn jälkeen kävin vielä 12 km:n juoksulenkillä. Menin rentoa vauhtia sykkeistä välittämättä. Lopussa km:n veto kovaa.

Pe ja La lepoa.

Sunnuntaina oli vuorossa Pyynikkijuoksu. Aamu jo näytti, että päivän juoksukelistä tulisi hyvä. 15:a lämpöasteeseen mittari jaksoi kavuta puoleen päivään mennessä, oli puolipilvistä ja vähän tuulta. Oli siis selvä shortsi+T-paita -keli. Virallista osallistujamäärää en tässä vaiheessa tiedä, mutta kuuluttaja puhui reilusta 600 menijästä. Pelipaikalle tuli saavuttua noin tunti ennen lähtöä ja siinä oli hyvää aikaa hakea numerolappu ja käydä muutama kerta vessassa. Tuttujen kanssa vaihdettiin kuulumiset päivän kunnosta, vähän veryttelyä ja sitten viivalle. Reittiä oli jälleen muutettu sitten edelliskerran. Reittimuutos taitaa olla Pyynikkijuoksun tavaramerkki. Onkohan sitä koskaan juostu kahtena peräkkäisenä vuonna samaa reittiä pitkin – minä en ainakaan ole sellaista päässyt ko. tapahtumassa kokemaan. Alussa ei parantunut vauhtia himmailla, sillä n. km:n kohdalla olisi tämän vuoden ensimmäinen reittimuutos jossa noustaan jyrkästi tiukkaan kapeaan mutkaan ja siinä voi tulla helposti ahdasta. Mutka meni omalta osaltani hyvin joten sitten sai keskittyä vain omaan juoksemiseen. 2,5 km:n jälkeen tuli ensimmäinen tiukempi nousu, kun edessä oli Varalan mäki. Siihen asti vauhti oli ollut reilusti alle 4 min/km, mutta sitten piti vähän toppuutella. Tarkoitukseni oli, että alun jyrkissä mäissä syke ei nousisi yli anaerobisen kynnyksen, mutta se oli näemmä vain haavetta. Ylämäessä porukkaa lappasi jonkun verran ohi, mutta sain varvattua heidän heti mäen päällä tai seuraavassa jyrkässä alamäessä. Alamäen jälkeen reilussa 4 km:ssä oli seuraava jyrkkä nousu. Jälleen himmailin vähän vauhtia ja porukkaa alkoi kertyä kannoille – nyt ei sentään mennyt monikaan ohi. Nyt oltiinkin sitten reitin ehkä korkeimmalla kohdalla ja edessä oli reilu kilometri laskuvoittoista osuutta. Tämäkin osuus oli uutta edellisistä vuosista, sillä reitti kulki Pyynikin harjun pururataa pitkin. Juoksu tuntui vielä rennolta ja suht tuoreen oloiselta vaikka matkaa oli taivallettu jo yli puolenvälin. Seuraavaksi edessä olisi pieni nousu Pyynikin näkötornille jonka jälkeen olisi pitkä pätkä alamäkeä. Alamäessä kantaan tarrautui joku kanssakilpailija ja se tuntui pysyvän sitkeästi perässä. Rosendahlille lasketellessa alkoi jälleen ylävatsalihaksenkramppi pikkuisen ilmoitella itsestään, mutta ei alkanut vielä vaivaamaan liikaa. Rosendahlin jälkeisessä nousussa kantaan tarrautunut kilpakumppani alkoi siirtyä jo rinnalle, kun passasin taas vähän ylämäessä. Ylämäen jälkeen tuli heti lasku minigolfkentälle ja siinä sain pidennettyä sen verran askelta, että kaveri jäi kyydistä. Ratinan sillan kohdilla alkoi sitten kramppi jo tuntumaan sen verran, että viimeisen kilometrin kiriä ei uskaltanut aloittaa. Vauhtia ei tarvinnut kuitenkaan hidastaa ja Ratinan stadionin sisäänmeno alkoi jo näkymään. Viimeisellä parilla sadalla metrillä pystyi vielä puristamaan sen verran, että alle 38 min ajan sain rikottua. Oma kello näytti 37:52, virallisia tuloksia ei ole vielä julkaistu. Maalissa fiilikset olivat todella hyvät, sillä juoksu tuntui todella hyvältä ja rennolta, eikä missään vaiheessa matkaa ollut suurempia ongelmia (paitsi viimeisen kilometrin kramppi). Parin päivän lepo juoksun alle teki hyvää, sekä ylämäkien passailu auttoi varmaa siihen, että jalat toimivat hyvin eikä hyytymistä tapahtunut. Toivoa siis vielä on (jostain).

Kusti polkee

Kyllä nykyään onnittelupostikortin (siis ihan oikean, ei sähköisen) lähettäminen on meikäläiselle vaikea operaatio. Ensinnäkin se pitää muistaa lähettää pari päivää aikaisemmin, kuin ko. merkkipäivä tulee vastaan kalenterissa, eli yleensä kortti on myöhässä sen pari päivää. Toisaalta taas ei ole välttämättä mukavaa saada onnittelua muutamaa viikkoa ennen merkkipäivää, jolloin kyllä olisi sen kortin muistanut lähettää. Siinä sitten näet pari viikkoa painajaisia unohdetusta korttilähetyksestä.

Seuraava ongelma tulee sitten kortin hankinnan kanssa. Minun kun ei juuri tule enää käytyä sellaisissa kaupoissa joissa kortteja myydään, ja kun työmatkatkin tulee näin keväisin tehtyä aika usein muulla tavalla kuin autolla, niin ajattelin (tai itse asiassa oli pakko, kun muistin koko asian niin viime tipassa) ulkoistaa kortin haun vaimolle. Täytyy myöntää että se oli kyllä vaivaton ja edullinen tapa – kortti pötkähti pöydälle vielä saman päivän aikana (itse en olisi koko korttia taaskaan muistanut, ellei se olisi siinä pöydällä ollut). Tuosta edullisuudesta tosin voidaan olla montaa mieltä, sillä vaimon elatuskulut ovat kyllä eri luokkaa kuin kortin hankintahinta. En siis suosittele vaimon hankkimista pelkästään kortinhakuhommiin. Tosin meidän taloudessa tuo elatussuhde taitaa olla eri päin kuin mitä keskiverto perheissä tapana on ollut (nimim. pienipalkkainen insinöörin puoliso). (Edellä teksti on tarkastetuttu ja hyväksytetty vaimolla ennen julkaisua).

Kortti on siis hankittu, ja nimetkin tuli korttiin suht vaivatta. Seuraava ongelma tuli kirjekuoren kanssa. Kortin mukana tuli kyllä kuori, hieno kullanvärinen ja kaikkee. Mutta eihän tuollaiseen “kullitettuun” paperiin mikään normaali kynä jää kiinni. Kolmannella kynällä en enää viitsinyt alkaa kuoreen osoitetta suttamaan, vaan kullattu juhlakuori lensi revittynä paperinkeräykseen (vai meniköhän ihan roskiin asti, en muista). Saman kokoista kuorta ei tietenkään mistään laatikosta enää löytynyt ja kaikki tiimaritkin olivat jo kiinni (ajoissa kun kerran olen asialla). Ensin ajattelin vähän typistää korttia, mutta parempi idea oli sittenkin laittaa vähän ylisuuri kuori. Homma siis etenee. Postimerkin hankinta oli tietenkin unohtunut ulkoistaa, ja kun ulkoistussopimukseen ei kuulunut merkin hankintaa, niin merkitön kuori kädessä sitä ihmeteltiin, että miten sitä huomenaamuna kuoren saisi postiin (autoa ei ollut käytettävissä ja kello yli 21:n ei viitsinyt pyörälläkään lähteä postimerkin perässä sotkemaan).

Aamulla töihin pyöräilemään lähdössä tuli mietittyä kaikki matkan varrella olevat kioskit ja kuppilat joista merkin voisi saada. Rahtari-grillille en viitsinyt edes poiketa. Rajasalmen kuppilassa merkkejä ei ollut, eikä myöskään Pirkkalan TB:llä. Kolmas kerta pitäisi aina toden sanoa, ja ajattelin jättää kolmannen yrityksen postiin, olisi ainakin suuret mahdollisuudet merkki saada. Tosin klo 6:50 posti ei ole varmaankaan vielä auki ja niinollen joutuisin käymään töistä postissa. Otin siis riskin ja poikkesin vielä reitin varrella olevalle Pirkkalan Nesteelle, ja hep, nyt tärrpäsi. 70c tiskiin ja merkki kuoreen (kuori, joka oli jo vähän kostunut hikisen takin sisällä). Ensimmäinen positiivinen asia tässä suuressa hankkeessa oli, että merkki oli tarrallinen eikä sitä tarvinnut nuolla (olisikohan sitä saanut edes kielestä irti jos olisi yrittänyt nuollaista). Myyjä kehui paikkaansa hyvinvarustelluksi huoltoasemaksi, kun valitin että vasta kolmannesta paikasta merkki löytyi. Hyvin varustellussa huoltoasemassakaan ei sentään postilaatikkoa ollut, joten matka jatkui. Laatikon löytäminen oli kyllä koko homman helpoin operaatio ja työmatkan loppukilometreilla vaihtoehtoja olisi ollut useampikin. Loppumatkasta aloin vielä miettimään, että kyllä kai muistin oikein juhlapäivän ajankohdan ja vuosien määrän, mutta en uskaltanut alkaa asiaa enää varmistamaan, ja virheestä tuskin vastaanottaja hentoisi huomauttaakaan. Tehtävä siis suoritettu, onnea vaan kummisedälle.

Voi kuinka helppoa kaikki olisi ollutkaan jos olisi voinut vain lähettää sähköpostilla onnittelut. Sen olisi voinut lähettää ko. päivänä mihin aikaan tahansa ja vastaanottaja olisi ollut varmaankin yhtä iloinen kuin pahvikortistakin. Helpotan siis kaikkien tuttavieni elämää ja annan näin luvan kaikille jättää onnittelupostikorttien lähettämisen minulle. Sähköposti tulee aina hienosti perille – näin sunnuntainakin :).

Vanhuus ei tule yksin

Jälleen on yksi vanhenemisen rajapyykki saavutettu (joku varmaankin ajattelee, että nyt on löytynyt ensimmäinen harmaa hiuksi, mutta oivaltaa samantien, että eihän sillä enään hiuksia edes ole, eli jotain muuta sen on oltava). Ensimmäinen vanhenemisen oire on, että ravintolakierroksella hakeutuu mielummin pubeihin kuin diskoihin. Seuraava selvä merkki on se, että päivän aikana tulee katsottua enemmän kuin yhdet uutiset. Sen jälkeen, kun nukkumaanmenoaika on viikolla sekä viikonloppusin sama, niin oireet alkavat olemaan jo vakavia. Hiuspeitteen väheneminen ei välttämättä ole vanhuuden merkki, mutta harvoin pälveä 20-kesäiseltä löytyy. Nyt sitten tiistaina minä siirryin vanhenemisessa seuraavalle asteelle, eli hammaslääkärissä suoritettiin ensimmäinen juurihoito. 20 v. sitten tuota operaatiota pidettiin mummojen ja pappojen toimenpiteenä. Nyt sekin on sitten koettu, ja “hauskaa” oli. – Harmaita hiuksia odotellessa.

Maanantai oli sali + jalkahierontapäivä. Illalla kävin kävelemässä Kyötikkälän iltarastiradan läpi harjoittelumielessä, sillä jalkahieronnan vuoksi en viitsinyt kovaa lenkkiä tehdä.

Tiistaina tein 5 x 500 m:n mäkivetohajoituksen. Vajaan 2 min / 500 m loivaan ylämäkeen kovaa vauhtia oli aika raaka hajoitus. Alle ja päälle vielä hyvät verryttelyt. Hammaslääkärissä pumpatut puudutusaineet hävisivät vetojen yhteydessä, mutta särkyjä ei onneksi ilmennyt.

Keskiviikkona rauhallinen palauttava reilun 12 km lenkki kotipuolessa. Väsynyttä oli, liekö viikonlopun kisat vielä painaneen.

Torstaina juoksin töistä kotiin ja tein samalla viikon pitkän lenkin. Pitkä siksi, että sunnuntaina on suunnistuskisat ja muuten jäisi pitkä vallan tekemättä. Reitti kulki töistä Pyynikin ja Villilän kautta Nokian keskustaan ja sieltä Kalkun ja Ikurin kautta kotiin. Matkaa kertyi reilu 27 km. Meno ei ihan pirteintä mahdollista ollut, mutta ihmeen hyvin näin töiden päälle pitkäkin lenkki sujui.

Perjantaina pyörällä töissä.

Lauantiana reilu 14 km rentoa juoksua sykkeistä välittämättä. Lenkin lopuksi yksi km:n veto “kovaa” 3:30 min/km vauhtia. Jälleen tuntui meno hyvältä ja kevyltä.

Sunnuntaina oli kauden toisen suunnistuskilpailun vuoro. Paimion Silja-Rasteilla oli siis taas mahdollisuus nöyryyttää itseään. Kartta ja reitti löytyy osoitteesta: http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Karhunoja_200408.jpg. Tulokset osoitteesta: http://online.jouniaaltonen.fi/tulokset/fi/2008_siljarastit/

Alku lähti taas liikkeelle takellellen. Onneksi ensimmäiset rastit olivat sen verran lähellä, että paljon ei päässyt eksymään. Kolmoselle pääsin suunnitelmien mukaan, mutta nelosella tuli pientä hakua, onneksi ei mitään isompaa. Vitoselle meni muuten ihan hyvin, mutta rastia lähestyessä, lankesin muutaman ohi juosseen peesailuun ja meinasin juosta heidän mukana oman rastini ohi, kun muut ei menneetkään samalle rastille (muista, oma kisa). Kympille asti sitten menikin ihan hyvin, ilman mitään isompaa haeskelua. Yhdelletoista reitti ajautui vähän vasemalle, mutta avokallion vierustaa oli hyvä juosta. Rastia lähestyessä kävin katsomassa ensin väärällä rastilla, mutta omakin löytyi aika äkkiä. Rastille 12 pääsin suunnitelmien mukaan, mutta 13. rasti oli nimensä veroinen. Eli radan suurin pummi sattui siinä. Ajauduin väärälle puolelle kalliota ja siellä jouduin vähän aikaa kartoittamaan maastoa. Onneksi tajusin sijaintini aika pian ja kirmasin toiselle puolelle kalliota. Seuraavalle rastille otinkin varmanpäälle tien kautta. Seuraavalla välillä meinasin jäädä Huovilan Jarkon jalkoihin (jos oikein tunnistin), peesiapua ei paljon ollut, kun mies hävisi liukkaasti näkösältä. Parilla viimeisellä rastilla oli vähän peesailun makua. Loppusuoralla jaksoi sentään vielä tykittää kunnolla.

Olen ihan tyytyväinen suoritukseeni, sillä 7 km:n lenkki meni alle tuntiin ja GPS näytti kokonaismatkaksi 9,5 km. Maasto oli kyllä hyvä kulkuista ja kartan lukeminen vauhdissa onnistui jopa minulta.

Muutenkin harjoittelu-fiilikset on hyvät, sillä paikat on pysynyt suht hyvässä kunnossa. Viimevuonna tähän aikaan polvi oli siinä kunnossa, että juoksulenkkejä ei oikein päässyt tekemään. Täytyy vain toivoa, että ongelmia ei ilmene. Hieman pää- ja kurkkukipua on viikonloppuna ollut, joten täytyy toivoa myös, että flunssa pysyy kaukana.

Kisaviikonloppu

Viikonloppu tuli vietetty länsirannikolla Pori-Rauma akselilla. Ohjelmaan kuului lauantaina Karhu viestin 6. osuus ja sunnuntaina kevätkansalliset suunnistuskilpailu. Suunnistuskausi tuli muutenkin avattua jo tälläviikolla, sillä Tampereen iltarastit alkoivat maanantaina. Viikko oli aika niukka kilometrien suhteen, mutta pikapyrähdyksiä tuli sitäkin enemmän.

Maanantaina oli siis salin lisäksi iltarastit. Metsään ei vielä päästy, sillä korttelireitillä haravoitiin Ruotulan katuja ja puistoja. Juoksu tuntui tosi hyvältä ja 5,2 km:n reittiin kului aikaa 31:42. Mitään isompia hakuja ei tullut, mutta muutamalla puistorastilla oli pientä takeltelua. Pääosin sai tykittää minkä jaloistaan pääsi. Täytyy oikein mainostaa tuloksia, sen verran hyvin meni – löytyy osoitteesta http://www.iltarastit.com/tulokset/data/tul1.htm. Reittihärdellin voi katsoa osoitteesta http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Ruotula_070408.jpg. Huom! Reitti piirretty on GPS-datasta ja ei välttämättä ole kartalla millilleen kohdallaan, eli esim. muutama piha-alueen ylitys ei pidä paikkansa :).

Tiistaina juoksin töistä kotiin rauhallista vauhtia. Keli oli aika synkkä, sillä vettä tuli alkumatkasta asti ja loppua kohden vain koveten. Puolen välin jälkeen reitti vielä kääntyi siten, että vastatuuli vielä latisti juoksufiilistä entisestään – autokyyti olisi jo kelvannut.

Keskiviikko oli lepopäivä, sillä illalla oli palaveri Jukola-asioista.

Torstaina jälleen juosten töistä kotiin. Yritin juosta rennon letkeästi sykkeistä välittämättä, ja täytyy sanoa, että oli varmaan vuoden kevyin juoksu. Meno tuntui tosi mukavalta ja helpolta.

Perjantaina harrastin varovaisesti työmatkapyöräilyä.

Lauantaina matka suuntasi kohti länsirannikkoa ja Luvian(?) Essoa. Noin klo 16 pitäisi olla iskussa, sillä oma Karhu Viestin osuuteni alkaisini niihin aikoihin. Ennen sitä pitäisi vielä käydä muutama kerta vessassa sekä suorittaa veryttelyt. Pienen odottelun ja palelun jälkeen käsi läpsähti olkapäälle ja 6,3 km osuus sai alkaa. Osuus alkoi loivalla alamäellä ja pienellä tasaisen osuudella, mutta sitten alkoikin nousuosuus. Meno ei tuntunut ihan yhtä rennolta kuin maanantaina rasteilla tai torstaina, mutta mentävä oli. Pari ensimmäistä kilsaa meni ihan aikataulussa, mutta kolmannella kilometrillä yritin vähän passata, sillä ounastelin ylävatsakrampin hiipivän jossain vaiheessa ja ajattelin pienellä maltilla venyttää sen ilmaantumista. Hieman reilun 4 km:n jälkeen kramppi sitten alkoi pikkuisen vaivaamaan, mutta juoksuasennon muutoksella sain pidettyä sen aika hyvin hallussa – tosin vauhtia piti vähän tarkkailla. Reilun viiden km:n jälkeen ylämäkiosuus loppui ja jatkui tasaisena. Kramppi ei pahentunut joten uskalsin nostaa vauhtia viimeisellä kilsalle. Vauhti ei kuitenkaan riittänyt ennätykseen vaan jäi viimevuodesta 12 sek. Viestin tuloksia voi metsästää osoitteesta http://www.porinkuntoilijat.net/karhu-viesti.htm. PunKu:lle taas kiitos, että sain osallistua.

LA – SU välinen yö oltiin Porissa hotellissa. Yö tuli kuunneltua torirallia, sillä tällainen metsässä asuja ei ole oikein tottunut öiseen automeluun. Aamulla sitten vähän jännitti paljonko maassa olisi lunta, sillä sääennuste oli luvannut sunnuntaiksi aika kylmää ja sateista keliä. Sade onneksi oli vettä eikä Raumalle tarvinnut kesärenkailla liukastella. Oma suunnistukseni lähtöaika oli 11:15 jolloin sade oli jo vähän hellittänyt, mutta metsä oli kyllä lievästisanottuna likomärkä. Ensimmäiselle rastille tuli sitten heti pummattua sen verran paljon, että kolmossija meni siinä. Ensimmäisen rastin räpellyksen jälkeen suunnistus alkoi vähän jo sujua ja juoksukin tuntui hyvältä. Toinen, kolmas, neljäs ja viides rasti löytyi suht hyvin, mutta kutosella tuli vähän ajauduttua suunnitellusta reitistä ja kiertoa tuli. Seiska löyty taas ihan OK. Kasille mennessä “joukko vei” ensin väärälle rastille, mutta oikeakin löytyi suht hyvin. Loput rastit (9-13) löytyivät hyvin ja rastivälit olivat aika vauhdikasta menoa. 7,5 km reittiin meni aikaa n. 68 min, ja olen ihan tyytyväinen tulokseen, vaikka ykkösrastin pummi vähän harmittaa, sillä siinä meni 5 min liikaa. Tulokset löytyy osoitteesta http://www.rastilukko.fi/sivu.php?kansalliset08 ja reittihärdellini http://www.elisanet.fi/rinteet/kartat/Rauma_130408.jpg.

Viikon suunnistukset men yllättävän hyvin, mutta tuskin siitä tulee tapa. Hiihtokausikin voisi taas alkaa uudestaan, sillä Ylöjärvellä on taas talviset olosuhteet, sillä sunnuntaina oli tullut lumiräntää aika lailla.

Pyöräilykausikin avattu

Taas on viikkoraportti päivän myöhässä. Eilen illalla oli edellisviikon kuntotestin palautetilaisuus Varalassa, ja siellä meni sen verran pitkään, että kirjoitukset jäivät väliin.

Tilaisuudessa tuli saatua paljon arvokasta harjoittelutietoutta ja ylipäätäänkin tietoa ihmisen kunnon perusteista. Sen verran päätin muuttaa treeniohjelmaani, että aion jättää viikon toisen salikerran väliin ja pitää silloin täyden lepopäivän. Salitreeni kuulemma lasketaan aina kovaksi treeniksi, sillä silloin muodostuu aina lihaksiin maitohappoa ja näinollen se on kuluttava treeni. Perjantain sali siis alkaa nyt jäämään useimmiten väliin. Maanantaiaamun salitreeni ja iltapäivän iltarastisuunnistus kuulemma sopivat hyvin yhteen. Muuten ohjelma varmaan pysyy suht. samana kuin ennenkin.

Maanantai oli jälleen sali-jalkahieronta-venyttely -päivä. Eli huoltopäivä, vaikka nykytietämyksen mukaan saliaamu ei olekaan kovin huoltava treeni.

Tiistaina juoksentelin töistä kotiin. Aloitin matkan rauhallisesti hölkkäilemällä n. 2,5 km sitten lähdin menemään hieman alle maratonvauhtia (3 h: rajan allittamiseen tähtäävää vauhtia). Ko. vauhtia juoksi 10 km jonka jälkeen hissuttelin n. 400 m kovan mäen ylös. Tämän jälkeen tein yhden tonnin vedon n. 3:35 min/km vauhtia. Loput 3 km oli loppuveryttelyä. 10 km maratonvauhti meni suht hyvin, ja sykkeet pysyivät aer. ja anaer. -rajojen puolenvälin tuntumassa. Tonnin veto olikin sitten jo tuskallisempaa, sillä jälleen alkoi vatsalihas kramppaamaan.

Keskiviikkona avasin pyöräilykauden, ja sotkin “sykkelillä” työmatkan molempiin suuntiin.

Torstaina oli palauttavan lenkin paikka, joten töistä piti hölkkäillä kevyttä vauhtia. Vauhti taisi sittenkin olla liian kovaa, sillä sykkeet eivät oikein tahtonut pysyä kurissa, vaan tuppasi olemaan liian paljon muutaman pykälän uuden aerob. kynnyksen yläpuolella.

Perjantaina kävin toistamiseen pyörällä töissä. Sali jäi väliin, sillä ajattelin sen edesauttavan lauantain TeivoCup:n juoksua.

Launtaina puoliltapäivin oli siis talvikauden viimeisen ja minun ensimmäisen TeivoCup:n vuoro. Lämpötila oli pari astetta lämpimän puolella ja tuulta oli jonkun verran. Ensimmäinen puolikas juoksusta meni mukavan tuntuisesti, mutta hötkyillä ei uskaltanut, sillä suunta oli myötätuuleen joten voimia piti jättää paluumatkan vastatuuleen. Ensimmäinen kilsa meni 3:34 min/km vauhtia (hieman nousevaan ma(a)stoon), toinen kilsa 3:30 (suurimmalta osin laskevaa), kolmas 3:41 (suht. tasasta, mutta kääntöpaikalla 180 asteen tiukka käännös), neljäs 3:54 (pääosin nousevaa sekä vastatuulta) ja viimeinen kilsa 3:31 (vastainen tuuli, hieman laskevaa). Viimeisellä puolella kilsalla alkoi taas vatsalihas kramppaamaan, mutta aikaa se ei varmaan kovin montaa sekunttia verottanut. Parilla viimeisellä sadalla metrillä meni ohi vielä pari kolme kanssakilpailijaa, mutta viimeinen vaihde minulta tuntui puuttuvan eikä ohitukseen pystynyt vastaamaan. Ennätys kuitenkin parani melkein 20 sek ollen nyt 18:08 (tosin oma kelloni näytti 18:10 (viralliset tulokset: http://www.sci.fi/~teivo/cgi-bin/tc_kysely.pl?tyyppi=tc6&vuosi=2008&sivu=&val=), ja pari muutakin sanoi, että virallinen aika näytti pari sek. liian vähän). Pelipaikalta tuli sitten vielä hölkkäilty kotiin vajaa 5 km.

Sunnuntaina oli pikainen herätys, sillä tarkoitus oli ehtiä järvenkiertoporukkaan, ja klo 8 aikoihin pitäisi olla Pirkkalan Nesteeltä. Heräsin vasta 7:15. Sitten kamppeet päälle, pari vessa käyntiä ja menox. Pari minuuttia jäi jopa aikaa venyttelylle, ennenkuin muu porukka saapui huoltoaseman kohdalle. Tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen kerta (kok. toinen kerta :)) kun tämän porukan kanssa lähdin lenkille. Tiedä sitten olivatko kohteliaita vierailijalle, sillä vauhti tuntui mukavan leppoisalta, vaikka muu ryhmä oli täynnä kovia menijöitä. 5 min/km vauhdin molemmin puolin siinä mentiin ja matka taittui ihan huomaamatta. Reilu 28 km matkaa kertyi ja aikaa meni 2:20.

Tässä pikaisesti kirjoitettu viikkoraportti. Sen verran pitää mainostaa seuraavan viikon blogi-kirjoitusta, että suunnistuskausi on avattu ja Karhu-viestissäkin pitäisi viikonloppuna juosta.