Puolangan KRV 2010

Toinen lomaviikko meni helteisissä merkeissä Puolangalla. Tuolloin nimittäin suunnistetiin Kainuun rastiviikkoja ristiin rastiin Paljakan maastoja. Sen verran lämpimiä ja hyttys täyteisiä päivät olivat, että muu etukäteen suunniteltu liikunta-aktivitetti jäi melko vähiin. Pitemmät pyöräilyt jäivät lämmön vuoksi väliin ja kansallispuiston vaelluksen lämmön sekä hyttysten vuoksi. Kisojen välipäivien aamuina sekä sunnuntaina tuli sentään juoksulenkit tehtyä, joten neljän suunnistuskerran lisäksi kertyi juoksua n.45 km.

Ensimmäisenä kisapäivänä suunnistettiin Latvajärven kartalla ja matkana oli 7.6 km. Lämpömittarissa oli asteita 28 ja aurinko porotti täydeltä terältä, joten hiki tuli pintaan jo 2.5 km lähtöpaikalle tarpomisen aikana. Alku lähti ihan kohtalaisesti liikkeelle ei mitään täydellisiä rasteille tuloja, mutta ei mitään kauhean isoja kiertojakaan. Kasi rastille tuli sitten ensimmäinen vähän isompi haku, ja yhdessä kivisessä takarinteessä sitten seistiin ja ihmeteltiin mihin sitä oltiinkaan tultu, vaikka vasta muutama minuutti sitten tuli ajateltua, että “hyvinhän tämä sujuu”. Jokunen minuutti siinä tuli ylimääräistä pyörittyä ennenkuin omaan rastiin törmättiin. Seuraavat kuusi rastia meni taas ihan kohtalaisesti. Välillä piti laittaa jo kävelyksikin, sillä laskettelurinteen päälle kapuaminen siinä helteessä alkoi vähän piiputtamaan kuntoa. 15. rasti oli laskettelurinteen alapäässä ja sinne tuli tehtyä tarkoituksella polkukierto, sillä ajattelin, että jyrkkä alamäki voisi olla mukavampi juosta alas hyvää polkua, kuin ehkä kivistä rinnettä pitkin. Reitinvalinnan hyvyyttä on vaikea arvioida, sillä ko. suht helpolle rastille tuli tehtyä reissun toinen ja tyhmin pummi. Meni vaan tiheikön vihreä, metsän valkoinen ja laskettelurinteen keltainen sekaisin, ja sen tietää mitä siitä seuraa. Loppu meni taas ihan normaaliin tapaan joten ihan tyytyväinen voi olla ensimmäiseen päivään, sillä en jäänyt edes tuloksissa viimeiseksi.

Edellisen ja ensimmäisen kerran kun KRV:llä tuli oltua, niin maastot olivat hienot sotkamolaiset kangasmaastot ja samanlaista vähän odotti täältäkin, mutta haaveeksi se jäi. Ei koko Kainuu näemmä olekkaan pelkkää kangasta.

Toisen päivän kartta oli Hulminkulju. Aamulla oli tullut vettä ja ukkostanut, ja lähtö oli reilusti ennen puoltapäivää joten lämpötilakaan ei ollut päässyt vielä nousemaan kuin 22 asteeseen. Aurinko alkoi kuitenkin jo pilkistämään pilvien välistä, joten lämmintä oli metsään taas tiedossa. Matka oli pidentynyt km:llä ensimmäisestä päivästä, eli oli nyt 8.6 km. Alku meni tälläkin kerralla ihan mukavasti, pientä koukkua, mutta ei hukassa. Tätä iloa tosin riitti vain neljän ensimmäisen rastin verran, sillä viidennelle rastille meno meni pitkäksi enkä meninannut saada itseäni kartalle ollenkaan. Pienen kartoituksen jälkeen rasti löytyi, mutta minuuttejakin kului. Seuraava rastiväli olikin sitten viikon kivuliain, sillä vähän rastilta lähdön jälkeen juoksin ampiaispesään ja ne pirut pääsi tempaisemaan molempiin pohkeisiin useamman piston. Hieman siinä pasmat sekosivat, mutta onneksi pääsin kartalle taas suht pian. Vähän ennen seuraavaa rastia sitten juoksin vielä piikkilankaan ja seuraavat kirosanat tulivatkin yllättävän pian edellisistä. Loppumatka menikin sitten suht normaaliin tapaan. Pari kolme vähän isompaa koukkua tuli kyllä tehtyä, mutta ne ei tämän tasoiselle eksyjälle ole mitään katastrofeja. Sijoitus oli ensimämisen osakilpailun luokkaa.

Kolmannen päivän lähtöön piti kivuta laskettelurinteen päälle. Lämpöä oli 25 astetta ja aurinko helotti. Paita oli siis märkänä jo ennen lähtöpiippausta. Tällä kertaa suunnistettiin Latvavaaran kartalla ja matkana 8.7 km. Matkaan pääsin sarjani H35A toiseksi viimeisenä, eikä muutenkaan lähtijöitä minun jälkeeni enää montaa ollut. Se tarkoittaisi sitä, että metsässä voisi olla hyvinkin yksinäistä. Epäilykseni piti paikkansa. Vaikka ensimmäisille rasteille mennessä vielä porukkaa näkyikin, niin kakkosrastin 8 minuutin pummi tiesi sitä, että lenkin kaukaisimmassa osassa ei porukkaa paljon tulisi näkymään. Kakkos rastin katastrofin jälkeen liput löytyivät taas jonkin aikaa ihan mukavasti. Kuudennen rastin jälkeen alkoi metsä hiljenemään ja sain mennä monta rastiväliä näkemättä ketään muuta. Onneksi takalenkin rastit löytyivät suht hyvin, sillä paikannusapua ei muista olisi ollut. 13. rasti oli maineensa veroinen. Tälle tuli nimittäin viikon isoin haku. Rastiväli oli reilu 800m pitkä ja siinä noustiin rinnettä viistosti ylöspäin. Rasti oli rinteessä jossa ei ollut muuta kuin miljardi muurahaiskekoa ja korkeuskäyrää. Yläpuolelta tuli mentyä ohi vaikka rastille lähestymisen tein kävellen ja jokaisen kusiaispesän kiersin. Kiinni ei saanut mistään. Vihdoin ja viimein löysin suunnistajan joka tiesi tarkkaan missä meni ja niillä avuilla sitten omakin rasti löytyi. 16 minuuttia siinä meni ylimääräistä aikaa. Yksi rasti meni sitten välissä ihan hyvin, ennenkuin tuli kolmas katastrofi. Taas mentiin helpohkoa rasti yli oikein kunnolla, mutta onneksi laskettelurinne pysäytti lukemaan karttaa. Tässä tuli ehkä 8 min pummia. Noilla kolmella rastilla tuli pummia yhteensä ainakin 34 minuuttia, se on aika paljon 110 min suorituksessa. Sijoitus oli odotetusti viimeinen ja yhteistuoksissakin tuli muutama sija takapakkia.

Neljännen päivän lähtö oli taas aikaisemmin aamupäivällä ja lämpötila oli yön sateiden jälkeen vain 20 astetta. Rakennusjärven maastoon pääsin lähtöpaikaltani kolmantena joten uria ei metsästä alkutaipaleelta löytyisi ja muutenkin olisi ainakin vähän aikaa melko hiljaista. Edellispäin pummit olivat saaneet suunnistukseen varovaisuutta ja ensimmäiset rastit tulikin mentyä melko varovaisesti. Liput kuitenkin löytyivät yllättävän hyvin ja viimeiseen kisaan tulikin tehtyä varmaan viikon paras suoritus. Suurin haku tuli tehtyä kun etsin karttaan merittyä joen ylityspaikkaa.

Ihan mukava viikko oli, vaikka tulikin taas todistettua kuinka surkea suunnistaja sitä onkaan. Vaikka olisi tehnyt omasta mielestään täydellisen suorituksen, niin siitäkin huolimatta kärjelle olisi jäänyt melkein 20 minuttia ja sijoitus olisi ollut viimeisellä neljänneksellä. Maastot oli pienoinen pettymys, mutta kun vertailukohtana oli Sotkamon nopeakulkuiset kangasmaastot, niin odotuksetkin olivat varmaan liian korkealla. Toisaalta näillä helteillä kangasmaastoissa kiitäminen olisi voinut olla melko tuskaista.

Määräviikko

Lomat alkoi, joten taas on aikaa reenata. Onneksi jalatkin on suht hyvässä kunnossa, ei siis tarvitse niidenkään puolesta passailla. Ekasta lomaviikosta tulikin määriltään vuoden paras juoksuviikko – ensimmäistä kertaa tänä vuonna yli 100 km viikolle.

Kelien puolesta kyllä juosta kelpasikin, sillä läpötila hipoi hellerajaa joka päivä ja loppuviikosta mentiin jopa reilusti ylikin. Eli oli paikoin vähän liiankin lämmintä. Juoksut tosin tuli tehtyä pääasiassa aamuisin jolloin lämpö ole vielä ihan siedettävä.

Maanantaina 16 km kilometrin juoksun lisäksi tuli käytyä Kangasalan Kyötikkälässä iltarasteilla. Kyötikkälässä suunnistaminen on kuin Jukolassa, eli pitää vain valita oikea polku mitä edetä, ja rasti löytyy sieltä missä on porukkaa kuin pipoa.

Tiistaina oli vuorossa tupla-juoksupäivä. Aamusta 14 km ja illasta 9 km. Aamun lenkki meni vielä ihan OK, mutta illan kevyt hölkkä ei enää tuntunutkaan niin kevyeltä.

Keskiviikon reilu 15 km:n juoksulenkki oli myös melko väsynyttä joten illan treeniksi oli hyvä ottaa pyöräily. Lähdin pyöräilemään vasta myöhempään illalla jotta lämpötila olisi vähän tippunut, mutta lähelle hellerajaa se edelleen lähtöhetkellä oli. Myös tuuli oli edelleen melko kova ja tuntui olevan vastainen koko ajan. Lenkki kulki reittiä Siuro – Sasi – Rokkakoski – Lavajärvi – Ylöjärven keskusta, ja matkaa kertyi 66 km. Ajoin melko rauhallista vauhtia, mutta silti loppumatkasta reidet olivat ihan loppu.

Torstain juoksulenkki oli edelleen melko tukkoista vaikka tein sen vasta päivällä aamupalan jälkeen, enkä heti heräämisen jälkeen. 14 km tuli mentyä 4:24 min/km vauhtia, mutta sykkeitä katsellessa vauhti olisi pitänyt olla reilusti kovempaa.

Perjantain lenkki siirtyi myöhemmäksi iltaan, sillä päivän muu ohjelma ja mökille meno esti aikaisemman lenkin. Tällä kertaa juoksu tuntui edellispäiviin verrattuna melko mukavalta. Sykkeet olivat kyllä edelleen korkealla, mutta muuten meno oli rennon tuntuista.

Lauantaina oli suunniteltu lepopäivä. Silloin tuli käytyä Turussa juoksuttamassa Tuulia Paavo Nurmen puolimaratonilla. Itsekin piti juosta tuolla 10 km tai puolikas, mutta toistuvasti jatkuvat ylävatkan krampit reippaassa vauhdissa eivät luvanneet hyvää kisalle, joten en alkanut maksamaan melko varmasta keskytyksesta. Helle oli myös ankara, joten paikanpäällä väliin jäänyt kisa ei enää harmittanut.

Sunnuntaiaamusta, ennen kuin lämpö ehti nousta helteeksi, kävin juoksemassa pitkästä aikaa lähes parin tunnin lenkin. Tosi rauhallisesti piti mennä jotta sai pidettyä sykkseet kurissa, mutta muuten meni kevyesti. Aamupäivästä lähdettiin sitten ajelemaan kohti Puolangan Paljakkaa jossa järjestetään tämän vuoden Kainuun Rastiviikot. Saa nähdä miten rastiviikon urakka onnistuu näillä helteillä.

VIIKKO 26/2010

MA: ap. juoksu 16 km, ip. suunnistus 6.8 km / 40 min (tot.)
TI: ap. juoksu 13.9 km, ip. juoksu 9.3 km
KE: ap. juoksu 15.4 km, ip. pyöräily 66 km
TO: juoksu 14 km
PE: juoksu 14.3 km
LA: –
SU: Juoksu 23 km

“No onkos tullut kesä”… -loma

No ON!!! Juhannuksesta starttasi viiden viikon kesäloma. Itse juhannus-mässäilyt tuli vietettyä Ähtärin suunnalla Vanhassa Väätäisessä. Vaikka taas tulikin todistettua, että sitä ollaan ylenmääräistä lihansyöjälajia, niin tuli sitä vähän kaloreitakin kulutettua Juhannuksen aikana. Lauantaiaamusta kävin tekemässä reilun 13 km / tunnin juoksulenkin mökin lähistöllä. Sunnuntaina tuli sitten pyöräiltyä Virroilta kotiin. Mukavasti 100 km:n polkaisu sujui vaikka välillä vastatuuli olikin melkoisen kova ja Juhannuksen paluuliikenneletkat pakotti pyöräilemään tarkasti pientareen puolella.

Muuten viimeisen kahden viikon treenit ovat olleet paremminkin palauttelun puoleisia, sillä Pirkan Pyöräilyn ja Jukolan viestin rasituksista menivät jalat melko jumiin, ja reidet ja pohkeet olivat monta päivää melko kipeät. Myös vasempaan pohkeeseen on tullut joku vaiva, sillä se on alkanut kramppailemaan ja kipeytymään viimeaikaisten juoksujen aikana. Pyöräilyt ovat olleen pelkkää työmatkapyöräilyä, ja salikäynnitkin on muutamaan kertaan tullut tehtyä kevennettyinä. Pari kertaa olen yrittänyt tehdä “10:n kovaa”, mutta molemmilla kerroilla se on jäänyt vatsakrampin vuoksi kesken, joten Paavo Nurmen 10:n kisa taitaa jäädä väliin.

Jukolastakaan ei kauheasti ole kerrottavaa. Joukkueemme suoritus oli jo ennen minun matkaan lähtöäni hylätty, kun kolmososuutemme menijän emit oli pimentynyt osuuden aikana eikä sieltä osuudelta saatu tulosta ollenkaan. Omalla osuudellani ei siis ollut enää mitään paineita, jos niitä nyt muutenkaan olisi ollut, mutta hylsyä ei tarvinnut ainakaan enää pelätä. Oli ollut “synkkä ja myrskyinen yö”… ja sateinen, mutta kun aamulla heräilin omalle osuudelleni, niin oli taivas seljennyt ja aurinkokin jo paisteli. Oma osuuteni oli ankkuriosuus joten kohtaloni oli olla jälleen klo 9:n yhteislähdössä. Sen verran vaativat maastot olivat tämän vuoden Jukolassa, että yhteislähdössä oli porukkaa yli toista tuhatta. Tuollainen yhtäaikainen lähtijämäärä seiskaosuudelle tiesi sitä, että letkat olivat taas melkoiset ja kun tässä vaiheessa metsään oli tullut jo kauheita juoksu-uria, niin kenenäkään ei tarvinnut juuri mitään omia kovin kummoisia reitinvalintojakaan tehdä. Joten letkassa juoksemista suunnistus pääasiassa oli. Parilla rastivälillä tuli kyllä harhauduttua pääuralta ja niillä tulikin sitten vähän pummattua. Ja toiseksi viimeisellä rastivälillä tein todella huonon reitinvalinnan joka maksoi useamman minuutin, mutta muuten reissu sujui ilman isompia ongelmia.

Kesäloma alkoi siis tästä viikonlopusta. Suunnitelmissa olisi Kainuun rastiviikkoa rogainingia ja kesäloman toisella osuudella elokuussa tunturisuunnistusta. Toivottavasti jalat alkaisivat pysyä kunnossa jotta juoksukilometrejä saisi vähän nostettua.

Huilia kroppaan

Aaarggg, olipa tänään hirveän tuntuinen juoksulenkki töistä kotiinpäin. Jalat ihan tukossa ja väsynyttä menoa. Tarkoitus oli tehdä VK1 -harjoitus siten, että sykkeet olisivat 140 – 150 välillä. Viime viikolla sama harjoitus meni 4:15 min/km vauhtia, mutta tänään ei ollut mitään toivoa samaan. Alku tuntui ihan mukavalta vaikka vettä alkoikin satamaan kilometrin juoksun jälkeen, mutta kun muutaman kilometrin jälkeen katsoi km-vauhteja, niin eipä näyttänyt kulkevan. Sykkeetkään eivät nousseet millään 140 päälle.

Vaikka kovempi sade lakkasi melkein heti alkuunsa, niin muutama muukin sadekuuro mahtui 16 km matkalle. Tuulikin oli pääasiassa vastaista, mutta ei sekään selitä sitä, että lenkin keskivauhti ol vaini 4:26 min/km. Ei vaan irronnut, keskisykekin oli vain 134.

Kyllähän tuohon tukkoisuuteen syykin on selvillä. Pääsyy varmaankin on sunnuntain Pirkan Pyöräily. Muttei sekään voi olla vaikuttamatta, että viimeksi harjoituspäiväkirjassa on lepopäivä 6.3. Pirkan Hiihtoa edeltävänä päivänä, eli yli kolme kuukautta sitten. Nyt voisi pitää päivän pari täyslepoa.

Patikkaa ja pyöräilyä

Pari viikkoa on mennyt taas ihan siivillä. Hyvä niin, sillä taas on kesäloma lähempänä. Edellisellä viikolla työt pääsi vähän haittaamaan harrastuksia, sillä jouduin maanantaina Helsinkiin työreissulle ja pääsin sieltä vasta tiistaina pois. Myös torstai-iltapäivänä kävin Hesassa. Maanantaina kävinkin tekemässä H:kissä tunnin sightseeing -lenkin. Välillä tuntui olevan vähän eksyksissä, mutta takaisin keskustan hotellille kuitenkin löysin.

Tiistaina kun olin päässyt pääkaupungista pois, niin juoksin töistä kotiin VK1 lenkin. Kankeeta oli ja vauhti ei ollut ihan samaa kuin edellisellä viikolla, mutta eipä krampannut vatsakaan.

Keskiviikko oli taas treenintäyteinen, sillä ohjelmaan kuului normaalien työmatkapyöräilyjen ja salikäynnin lisäksi suunnistus Noki-rasteilla. 5 km Tottijärven reissu ei mennyt ihan putkeen vaikka kolmas sija tulikin.

Torstaiaamusta oli vuorossa PK2 -juoksu töihin. Lopussa tehty 2 km:n kovempi veto meni 7½ minuuttiin joten juoksu tuntui kulkevan ihan ok.

Perjantaina tein taas muutamaan viikkoon tauon jälkeen Säijän-lenkin. Lenkki poikkesi vähän edellisistä kerroista sillä käännyin Säijän kaupalta Säijärven tielle. Toinen poikkeus oli, että Varuskunnantieltä jatkoin suoraan Sorkkalantielle. Nämä reittimuutokset olivat kyllä ihan positiivisia, sillä upeita maalaismaisemia näiden teiden varsilla sai ihailla.

Lauantaina oli tarkoitus tehdä 10 km kova lenkki. Alku lähtikin hyvin liikkeelle, mutta 8 km jälkeen, kun olin juossut 3:50 min/km keskivauhtia, alkoi taas vatsalihas kramppaamaan ja kova lenkki loppui siihen. Illan saunalenkki jäi tekemättä, sillä säästelin vähän sunnuntain vaellukselle.

Sunnuntaina tehtiin Tuulin kanssa Helvetinjärvellä 12 tunnin ja 55 km vaellus, mutta siitä ei sen enempää, sillä siitä löytyy oma blogi-kirjoitus.

Tämän viikon maanantaina ei jaksanut aamulla lähteä salille, sillä jalat olivat sen verran väsyneet sunnuntain vaelluksesta, että ei ollut järkeä lähteä rautaa heiluttelemaan. Töissä kylläkin kävin pyörällä.

Ti, ke ja to olivat lähes toisintoja edelliseltä viikolta. Keskiviikon iltarastit tuli suunnistettua Ylöjärven Viisajärvellä. Suht mukavasti liput löytyivät ja sijoitus olikin 4.5 km reissulla 3., tosin tosimenijät olivat pitemmällä matkalla.

Perjantai oli lähes lepopäivä, sillä silloin ei tullut käytyä kuin salilla.

Lauantaistakin oli tulla myös lepopäivä, sillä vesisade siirsi juoksulenkille lähtöä tunti tunnilta. Illalla oli pakko sitten lähteä juoksemaan. Olin suunnitellut tekevani 400 m vetoja, mutta muutin harjoituksen 12.5 km vauhtileikittelyksi jonka aikana tein eri mittaisia ja eri vauhtisia vetoja. Meno oli tosi väsynyttä.

Sunnuntaina oli vuorossa Pirkan Pyöräily, mutta ei siitäkään sen enempää, vaan kisaraportti löytyy omasta blogistaan.

Vko 22:
MA: ip. juoksu 12.9 km
TI: ip. juoksu 16.3 km
KE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km, suunnistus 7 km/55 min (tot.)
TO: ap. juoksu 16.3 km
PE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 50.8 km
LA: ap. juoksu 12.5 km
SU: vaellus 55 km/12 h

Vko 23:
MA: ap. pyöräily 16 km, ip. pyöräily 16 km
TI: ap. pyöräily 16 km, ip. juoksu 16.3 km
KE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km, suunnistus 5.8 km/42 min (tot.)
TO: ap. juoksu 16.3 km
PE: sali 1h
LA: ip. juoksu 12.5 km
SU: pyöräily 132 km

Pirkan Pyöräily 2010

Sääennuste ennen kesäkuun 13. päivän h-hetkeä oli muuttunut päivittäin. Välillä ennuste näytti siltä, että vettä ei tuli yhtään, kun taas jonain päivinä luvattiin kolmen kympin kombinaatiota, eli 10 astetta lämmintä, 10 m/s tuulta ja 10 mm vettä. Pirkan Pyöräilyn lähtöhetkelläni klo 8:25 lämpöä oli 11 astetta, pientä pohjoistuulta ja taivas sen näköinen, että vettä voisi tulla millä hetkellä hyvänsä.

Tämä oli vasta toinen Pirkan Pyöräilyni ja ensimmäinen päivällä ajettu. Ensimmäinen PP:ni oli vuoden 2005 yöpyöräily. Tuolloin aikaa meni 5:37 ja matkaa oli 142 km, eli keskinopeus oli n. 25 km/h. Tämän päivän matkan pituus oli 134 km ja olin ilmoittautunut 5½ tunnin tavoiteaikaryhmään, mutta oma tavoitteeni oli lähempänä 5 tuntia. Ensimmäisellä kerralla olin ajanut lenkin vanhalla hybridi-pyörälläni joten uudella maantiepyörälläni pitäisi päästä lähelle viittä tuntia. Se tarkoittaisi n. 27 km/h vauhtia.

Sateenuhan ja viileähkön kelin vuoksi ihan optimaalista pukeutumista ei voinut tehdä. Kypärän alle olin laittanut Buffin, takkina oli kevyt Gore-Tex -takki ja sen alla ohut pitkähihainen juoksupaita, jalassa pitkät pyöräily-trikoot ja pyöräilykenkien päällä sadesuojat.

Lähtövaatteen takana polkijat jaettiin parinkymmenen hengen ryhmiin, ja lähtöhetkellä huomasin, että olin omassa ryhmässäni eturivissä. Ja kun kenelläkään ei ollut lähdön jälkeen vetohaluja, niin minä ampaisin letkan keulille. Olisi ilmeisesti pitänyt tehdä jotain venyttely- tai verryttelyliikkeitä ennen lähtöä, sillä heti alusta lähtien takareidet olivat aivan tukossa ja tulessa, ja pyöräily tuntui tosi tuskaiselta. Onneksi muutaman kilometrin ajon jälkeen tuli eteen Särkänniemen ylämäki ja sen kun polki pystyasennossa, niin takareidetkin aukesivat ja pyöräily alkoi maistumaan mukavemmalta. Tosin sateenuhka oli realisoitunut ja kilometrin ajon jälkeen taivaalta alkoi suhjuttaa vettä. Onneksi ajolasit eivät menneet huuruun, vaan pelkästään lasien ulkopintaa piti pyyhkiä. Onneksi sadetta kesti vain muutaman kilometrin ajan, ja siihen koko reissun sateet sitten jäivätkin.

Ensimmäisen 10 km sain mennä letkan kärjessä, mutta sen jälkeen ensimmäiset hermostuivat ja lähtivät ohi. Ja meikä heti imuun. Ylöjärven keskustaan ja vähän sen ohi mentiin tällä porukalla. Sitten ryhmään liitty takaapäin lisää väkeä. Vetovuoro vaihtui melko mukavasti ja keskivauhti oli pysynyt vähän 29 km/h yläpuolella vaikka Kuruun päin mennessä olikin vastatuulta. Mutalan huoltopisteellä porukka hajosi sillä toiset kurvasivat tankkaamaan huoltoon ja toiset jatkoivat matkaa suoraan. Itse jatkoin ilman huoltopysäkkiä, mutta jotenkin jäin tai jätin ryhmien rippeet sillä huomasin eteneväni yksin.

Muutaman kilometrin yksin ajelun jälkeen saavuin Uudelle Kuruntielle ja siellä ajauduin sopivavauhtiseen letkaan. Vetovuoro vaihtui sopivin välein, kilometrit taittuivat. Kuruntien vaihtelevat maastot tarjosi välillä vauhdikkaita laskuja ja välillä reisiä raastavia, hapottavia nousuja. Jokusia onnettomia renkaanvaihtajiakin näkyi jo tienposkessa. Yksi tienvarressa ollut renkaanvaihtaja tunsi letkastamme jonkun ja huusi häntä pumppaamaan ilmaa. Tämä “pumppu-mies” sitten jarrutti kohtalokkaasti ja takanani kuului rytinää. Kun katsoin taakseni, niin yksi letkamme pyöräilijöistä makasi maassa. Onnettomuuspaikalla oli porukkaa joten en nähnyt tarpeelliseksi kääntyä hätiin. Siinä liippasi jo melko läheltä omakin kaatuminen.

Kurun keskustaan kaarrettaessa matkaa oli takana 57 km ja aikaa oli kulunut tasan kaksi tuntia. Keskinopeus oli siis pysynyt 29 km/h kieppeillä. Juomaa näytti olevan vielä vähän pullossa joten ohitin Kurun huoltopaikankin. Muut letkasta poikkesivat tankkaamaan joten etenin jälleen yksin. Muroleen huoltopisteelle oli matkaa n.17 km ja lähes koko matkan jouduin etenemään yksin. Tällä pätkällä vauhti tipahti jonkin verran, ollen huoltopisteelle pysähtyessä 28 km/h. Takana oli 75 km ja 2 tuntia 40 minuuttia. Huoltopisteessä ensin tyhjennys metsään ja sitten tankkaus muutaman leivän ja muutaman mustikkakeittomukillisen voimin. Pullo täyteen urheilujuomaa ja takaisin baanalle.

Jälleen meno jatkui yksin ja vauhdin ylläpitäminen tuotti vaikeuksia. Ylämäissä etureidet alkoivat huutaa jo armoa, ja selkäkin vaati yhä useammin suoristamista. Onneksi reitti oli kääntynyt siten, että tuuli oli selän takana. Myös edellä näkyi pyöräilijä ja sen selän tavoittelu auttoi vauhdin ylläpidossa. Pikkuhiljaa selkä läheni ja viimein pääsin peesiin. Muutaman kilometrin peesailun jälkeen siirryin kaksihenkisessä letkassa vetohommiin. Juttu alkoi lentämään kaverin kanssa ja kilometrit taittuivat mukavasti. Pian kuitenkin tultiin Terälahden huoltopisteelle jonne letkamme toinen polkija poikkesi. Itse passasin jälleen tämän huollon. Onneksi takaa tuli uusi letka jonka peränpitäjäksi liityin.

Letka joka nyt eteni Terälahdentietä pitkin tuntui pitävän melkoisen hyvää vauhtia. Itse menin suorituskykyni yläpäässä, mutta melko mukavasti pysyin jojona peränpitäjänä. Terälahdessa ollut 27.9 km/h keskivauhti alkoi pikkuhiljaa nousemaan 28 km/h yläpuolelle, sillä pieni takatuuli ja innokas letkan veturi siivittivät vauhtia. Porukkaa alkoi tulla nyt jo enenemissä määrin selkä edellä vastaan. Eerolansuoralla letkamme hajosi kahtia ja toinen kolmen hengen porukka jätti hieman toisen kolmen hengen porukan taakseen – johon minäkin suosiolla jäin. Muutaman kilometrin trio-ajelun jälkeen kaksi muuta alkoi keskustelemaan ja ilmeisesti heille tuli jotain vaikeuksia, sillä he jäivät hetkessä todella paljon. Päätin rynniä vähän aiemmin erkaantuneen kolmikon kiinni, sillä he eivät olleet päässeet vielä kovin paljon karkuun. Hieman riskillä tuli revittyä, sillä jalat olivat todella hapoilla kun sain ryhmän kiinni. Onneksi matkaa maaliin ei ollut enää kuin vajaat 25 km.

Aitolahdessa n. 13 km ennen maalia oli viimeinen huoltopiste. Jälleen muut letkasta poikkesivat huoltoonpäin, mutta minä jatkoin suoraan. En tiedä oikaisinko vähän tässä kohtaa, mutta risteys tuli niin äkkiä, etten huomannut kääntyä riittävän ajoissa vaan jatkoin suoraan. Jälleen etenin yksin. Aitolahden bensa-aseman jälkeen ohitseni pyyhkäisi koko PP:n “ykkösletka” jonka matkana oli 217 km ja tavoitekeskinopeus 34 km/h.  Sen letkan kyydissä oli turha yrittää pysyä, mutta sen imusta jäi minun perääni yksi pyöräilijä jonka kanssa vedimme vuorovedolla maaliin asti.

Maalissa GPS näytti matkaksi 132 km, ajaksi 4:35 (ei sisällä taukoa) ja keskinopeudeksi 28.8 km/h. Ihmeen hyvin jaksoi painaa loppuun asti vaikka jo ensimmäisten kymmenin kilometrien aikana etureidet aika-ajoin hapottivat, mutta hyvin tuntui myös palautuvan kun pääsi peesiin. Pukeutuminen ei ollut ihan kohdallaan, sillä Gore-Tex -takki ei hengittänyt tarpeeksi ja paita oli aivan likomärkä. Aika oli myös suuri yllätys, sillä jossain vaiheessa näytti siltä, että 5 tunnin alitukseen pitäisi tehdä tosissaan hommia, mutta se alittuikin ruhtinaallisesti – kiitos Terälahdentien vetureille. Myös ilma oli loppujen lopuksi vallan mainio, sillä sadetta ei tullut kuin vähän alussa, lämpöä ja aurinkoa ei ollut liikaa, ja vastatuuli oli reitin alkupuolikkaalla jossa oli myös vetovuorolaisia enemmän. Hieno tapahtuma.

Maalissa

Helvetin Koveronkiertäjät

Tunnistamaton musiikkikappale pärähtää soimaan kelloradiosta sunnuntaiaamuna klo 5. Kaksi unista kampeaa itsensä sängystä ylös, sillä vekkari on armoton eikä salli enää kyljen kääntämistä. Aamutoimet tulee tehtyä puolinukuksissa, ja tähän aikaan aamusta kaurapuurokaan ei tunnu uppoavan normaaliin tapaan. Olo alkaa hieman piristymään kun edellisenä päivänä tehdy eväät ja pakatut reput kannetaan autoon. Lähtövalmistelut ovat sujuneet aikataulun mukaisesti kun automatka alkaa muutamaa minuuttia vaille klo 6. Naapurin katto on vielä kuurassa joten yö on ollut melko viileä. Auton lämpömittari näyttää vasta neljää plus-astetta, vaikka päiväksi on luvattu 16 astetta. Aurinko on noussut jo pilvettömälle taivaalle joten päivästä näyttäisi tulevan upea.

Satasen alue vaihtuu kahdeksaankymmeneen, kuuteenkymmeneen. Moottoritie vaihtuu kantatieksi, sitten seututieksi, metsäautotieksi ja lopulta kärrypoluksi jolla pitää jo varoa ettei kivet riko auton pohjaa. Viimein automatka päättyy puomin eteen josta perusautolla ei voi eikä saa jatkaa eteenpäin. Ollaan Luomaharjussa, Helvetinjärven kansallispuistossa, Pirkan taipaleen varressa.

Reput selkään, kartat käteen, GPS päälle ja vaellus voi alkaa. Ensimmäinen kilometri taittui ajotietä pitkin Luomalahden nuotiopaikan ohi, mutta sitten reitti siirtyi Koverojärven länsirannan puoleiselle metsäpolulle. Pari ensimmäistä kilometriä polulla on vaikeakulkuista, sillä talven lumikuorma oli katkonut satoja mäntyjä ja kuusia ristiin rastiin polun päälle. Välillä kaatuneita puita ylitettiin, välillä alitettiin,sitten  kierrettiin oikealta ja taas vasemmalta. Metsätyyppi vaihteli moneen otteeseen ensimmäisen 7 kilometrin aikana kun vaelsimme reittiä eteläänpäin. Koverojärveä ei tänä aikana vielä näkynyt vaikka reitti kulkikin melko lähellä rantaa. Ensimmäisen kerran vettä näkyi vasta kun Koverojärven eteläpuolella oleva Pikku-Kovero tuli vastaan. Tämä pikkulampi tuli kierrettyä eteläpään suon kautta ja samalla tuli kasteltua kengät ensimmäisen kerran vaikka suon ylityksessä pystyikin käyttämään (huonokuntoisia) pitkospuita.

Pitkän ja kapean Koveron eteläpään kierron jälkeen matka jatkui järven itäpuolta pitkin kohti pohjoista. Pienen matkaa pääsemme kulkemaan metsäautotietä, mutta sitten siirryimme jälleen polun puolelle. Polku kulkee pienen Kaletonjärven itärantaa pitkin. Se johti jokun mökin pihaa kohden joten teimme pienen kierron metsän kautta jotta ei tarvitse ihan pihan poikki kulkea. Pian tämän jälkeen saavuimme tyhjillään olevalle metsästysmajalle jonka laiturilla kävimme kokeilemassa veden lämpötilaa. Kaksi tuntia ja reilu 8 km takana. Metsästysmajalta lähdimme kävelemään metsäautotietä pitkin kohti Jaakonvuorta. Tietä pitkin pääsimme taivaltamaan reilun parin kilometrin matkan ennenkuin siirryimme metsän puolelle. Tässä vaiheessa piti ottaa ensimmäistä kertaa kompassi esiin, sillä seuraava kilometri piti kulkea poluttoman metsän puolella. Kiersimme Jaakonvuoren kautta ihailemassa Koveron järvimaisemia ja sieltä suuntasimme kohti Kalaniemeä. Lyhyen metsätaipaleen jälkeen löytyi jälleen polun pää. Pienen polkutaivalluksen jälleen jouduimme poikkeamaan metsän puolelle, sillä muuten olisimme ajautuneet taas jonkun asuintalon pihaan. Koverontielle päästyämme pääsimme ihailemaan Rönninlahden upeita rantamaisemia. Rönninlahdella näimme myös reissun ensimmäisen ihmisen, hän oli uimahommissa. Loppuosa Koveron kiertoa jatkui tietä pitkin, ja autolle saavuimme reilun 4 tunnin ja vajaan 18 km taivalluksen jälkeen.

Parin kymmenen minuutin tauon ja tankkauksen jälkeen matka jatkui kohti Helvetinkolua. Aluksi suuntasimme kohti Luomajärven nuotiopaikkaa josta jatkoimme kohti Pitkä Helventinjärveä. Polku oli hyväkulkuista aina kolulle asti. Maasto oli vaihtelevaa ja reitiltä löytyi sekä ylä- että alamäkeä, synkempää kuusimetsää ja avokalliota.

Kolulle päästyämme muitakin ihmisiä alkoi enemmän tulla vastaan, sillä upeille näköalapaikoille pääsi parkkipaikalta reilun kilometrin kävelyllä. Myös me pidimme pienen tauon kolulla kun katselimme ja kuvasimme nähtävyyksiä.

 

Karttamme epätarkkuuden vuoksi kolulta lähteminen oli tuuripeliä, jotta jatkoreitin oikea polku löytyisi. Kilometrin taivaltamisen jälkeen totesimme, että väärää polkua olimme lähteneet joten lähdimme samaa polkua takaisinpäin. Melko pian kuitenkin otimme kompassit käteen ja poikkesimme pois polulta ja suuntasimme metsän halki kohti tavoiteltua polkua. Reilun kilometrin metsäsuunnistuksen jälkeen päädyimme tavoitellulle polulle, ja matka jatkui sitä pitkin. Puolitoista kilometriä taivalsimme polulla kunnes saavuimme sen päähän Kalliojärvenvuorille. Jälleen jouduimme turvautumaan kompassisuuntaan kun etenimme metsän poikki kohti Iso-Helventinjärven pohjoiskolkkaa. Iso-Helvetinjärven pohjoisosaan päästyämme vaellusta oli takana 28 km ja 6 ja puoli tuntia.

Rimpilamminmäelle kiipeämiseen tarvittiinkin jo kolmas ja neljäskin raaja mukaan, sillä nousujyrkkyyttä oli aika paljon. Mäen päälle päästyämme etsimme metsäautotielle johtavan polun. Metsäautotie johti Vähä-Ketvenjärvelle, mutta poikkesimme vähän ennen rantaa jälleen polun puolelle. Sitä pitkin taivalsimme aina Salmijärven pohjoisrantaa pitkin kulkevalle Haukkamaantielle asti. Haukkamaantietä pitkin kuljimme kolmisen kilometriä kohti Luomaharjua jossa tukikohtamme autoineen sijaitsi. Vajaan 38 km ja kahdeksan ja puolen tunnin talsimisen jälkeen saavuimme toistamiseen autolle.

Siirsimme auton Haukkajärven rantaan Hiedan majan pysäköintipaikalle. Auton lämpömittarin mukaan lämpötila oli noussut 15 asteeseen. Puolen tunnin tauon ja tankkauksen jälkeen lähdimme tekemään kolmatta lenkkiä. Reitti suuntasi Haukkajärven etelärantaa pitkin kohti Heinälahden nuotiopaikkaa ja siitä edelleen kohti Haukkajoen kämppää. Haukkajoentielle saavuttuamme taivalsimme sitä jokusen sataa metriä jonka jälkeen siirryimme jälleen polulle joka kulki Haukkajoen rantaa pitkin. Kuljimme Pirkan taivalta pitkin Lehtimaan poikki jonka jälkeen saavuimme metsäautotielle. Lähdimme oikaisemaan metsän poikki kohti Haukkajoentietä, mutta karttaan merkittyä polkua ei löytynytkään vaan jouduimme kompassin suunnalla etenemään kohti tietä. Tielle saavuttuamme olimme kulkeneet n.45 km ja reilut 10 tuntia. Tässä vaiheessa iltaa taivas oli mennyt pilveen ja ilmassa alkoi olla sateen merkkejä. Seuraavan kilometrin aikana alkoi tihuttamaan vettä ja loppumatka vaelluksesta etenikin enemmän tai vähemmän sateen alla. Loppumatkan autolle kuljimme tietä pitkin. Autolle saavuimme kun takana oli 51 km ja 11 tuntia 15 minuuttia. Koska tavoiteltu 12 tuntia ei ollut vielä tullut täyteen jatkoimme vielä autolta matkaa polua pitkin kohti Myllylahtea sekä Korvilahtea. Vähän Korvilahden ohituksen jälkeen kelloon tuli sellainen aika, että oli aika kääntyä takaisinpäin samaa polkua pitkin. Viimeisen kerran autolle saavuttuamme olimme saaneet täyteen tavoitellut 12 vaellustuntia sekä kuljettua matkaa n. 55 km.

Mahtava retki. Komea keli, upeat maisemat, hyvä treeni. Heinäkuun lopulla pitäisi pystyä tuplaamaan aika.

Paluu jääkaappiin

Helteistä päästiin eroon yllättävän äkkiä joten taas sai pukea päällensä pitkähihaisia ja -punttisia vaatteita. En minä niitä 27 asteen helteitä nyt niin kaipaa, mutta eivät nämä 13 asteen sadekelitkään oikein iske. Märkien kelien vuoksi lokasuojaton versio pyörästä sai jäädä useana päivänä varastoon happanemaan. Tällä viikolla ei päässyt kertaakaan työmatkaa pidemmälle pyöräilylenkille.

Muutenkin viikko oli perusmättöä, eipä juuri mitään poikkeavaa edellisiin viikkoihin verrattuna. Pyöräilyrintamalla siis pelkkää työmatkapyöräilyä, normikäynnit salilla ja suunnistusta keskiviikkona Nokirasteilla. Rasteilla tuli juostua 5 km:n rata. Se tosin ei tarjonnut mitään kovin kummoista suunnistusta, sillä usealla rastivälillä pystyi valitsemaan tiekierron. Kierron myös aina tein, sillä kauheasti ei innostanut rikkoa nilkkojaan Nokian kivikoissa jos ne vain jotenkin pystyi kiertämään.

Juoksulenkkejä viikolle tuli 5 kpl yhteensä n. 80 km. Tiistaina juoksin töistä VK1 -harjoituksen, eli sykkeet 140 – 150 välillä. Keskivauhti oli 4:13, mutta sykkeet pysyivät halutulla alueella. Loppumatkasta alkoi taas ylävatsalihas kramppaamaan, mutta sain pidettyä sen jotenkin hallinnassa, eikä vauhtia tarvinnut sen vuoksi himmata.

Torstaina aamulla juoksin töihin PK2 -hajoituksen, eli sykkeet 130 – 138 välillä, ja lopussa pari kilsaa kovempaa. Kovin rennosti ei tällä kertaa aamulenkki sujunut, mutta sykkeet sentään pysyivät jälleen halutulla alueella.

Lauantaina tein 6 kpl 1000 m vetoja. Ensimmäinen veto 3:40 vauhtia, neljä seuraavaa pyöri 3:30 paikkeilla ja viimeinen 3:24. Melko raaalta meno tuntui, mutta hengissä selvittiin. Viimeisen vedon loppupuolella iski taas sama kramppi ja viimeiset sadat metrit meni henkeä haukkoen kramppi rinnassa. Illalla 40 min:n saunalenkki.

Sunnuntaiaamusta juoksin vähän päälle 26 km 4:50 vauhtia.  Reissun loppuosassa tein parin kilometrin reippaamman pätkän.  Hieman tukkoista lenkin loppuosa oli, mutta viikko saattiin kuitenkin kunnialla pakettiin.

Viikko 21:
MA: ap. sali 1h, ip. pyöräily 16 km
TI: ap. pyöräily 16 km, ip. juoksu 16.3 km
KE: ap. pyöräily 18 km, sali 1 h, ip. pyöräily 16.5 km, suunnistus 7.6 km (tot.)
TO: ap. juoksu 16.3, ip. pyöräily 16 km
PE: ap. pyöräily 18 km, sali 1 h, ip. pyöräily 16.5 km
LA: ap. juoksu 13.3 km, ip. juoksu 8.5 km
SU: ap. juoksu 26.3 km

Hellettä pitää

Hellepäivät jatkuivat tällekin viikolle. Aamulla oli yleensä jo toista kymmentä astetta lämmintä ja iltapäivällä vähintään tuplaten. Juoksulenkit siis pääsi tekemään aamuisinkin jo shortseissa ja t-paidassa. Salikäynnit tosin ovat alkaneet näillä keleillä vähän tökkimään, kun ulkona arska paistaa täydeltä terältä ja sisällä on kuuma ja huono happi. Mutta väkisin on salitreenitkin väännetty loppuun asti.

Maanantain “säijänlenkki” meni hieman eri kelissä kuin edellisellä viikolla, sillä nyt lämpöä oli enemmän kuin tarpeeksi, kun aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Ainakin kun piti vielä pyöräillä pitkissä mustissa trikoissa.

Tiistaiaamusta pyörällä töihin ja iltapäivällä juosten kotiin. Kotiin tuli juostua Ratinan kautta, sillä meillä oli siellä cooperin testi. Suunnitelmissa ei ollut juosta testiä muuten kuin jos joku olisi tarvinnut “jänistä”, mutta kun jänölle ei ollut tarvetta ja osallistujia oli vain muutama, niin päätin sittenkin lähteä “tosissaan” matkaan. Ensimmäiset kierrokset olivat aika väsyneen tuntuista, mutta 400 m kierrokset menivät kuitenkin 90 sek. vauhtia. Kaikki 6 ensimmäistä kierrosta meni tarkalleen 90 sekunttiin (+- sek). 6,5 kierrosta tuli mentyä tuota vauhtia ja sitten alkoi loppukiri. Tulokseksi tuli 3300 m joka yllätti suuresti, sillä epäilin vähän kolmen tonnin rikkomistakin. Keli oli melko hyvä, sillä lämpä oli 19 astetta, pilvistä ja tuultakin oli takasuoralla ainoastaa vähän. Testin jälkeinen juoksu kotiin oli melko väsynyttä ja muutenkin tuskaista, sillä akilesjänne ei oikein tykännyt äskeisestä revittelystä.

Kesiviikkona oli perinteinen pyöräily – punttisali – pyöräily -päivä, ja näiden lisäksi kävin vielä Nokirasteilla juoksemassa 7 km radan. Sielläkin tuli käytyä pyörällä (7 km suuntaansa) joten keskiviikolle tuli ihan  mukava määrä liikuntaa. Suunnistuskin sujui yllättävän hyvin ja Nokian maastotkin tuntuivat hyväkulkuisilta viimeviikonlopun Riihimäen metsiin verrattuna.

Torstaiaamusta juosten töihin. Sykkeet yritin pitää PK-alueen puolella, paitsi lopussa jossa otin pari kilsaa vähän reippaampaa. Ensimmäinen aamu kun tarkeni juosta kevyemmässä varustuksessa.

Perjantaina ei ollutkaan muuta kuin salia ja pyöräilyä. Illalla piti mennä vielä Särkänniemi-suunnistuksen talkoisiin rakentelemaan kisakeskusta. Eli vähän niinkuin toinen työpäivä perään – pyörällä tietokonehommiin, onneksi ei sentään mennyt normaalia työaikaa.

Lauantaiaamusta piti laittaa kello soittamaan kuudelta aamulla jotta ehtisi tehdä aamutreenin ennen lähtöä hommiin Särkänniemi-suunnistukseen. Suunnitelmissa oli tehdä “kympin kova” parin kilsan verryttelyjen kera. Kova pätkä kuitenkin lyheni 7 kilometriin, sillä ylävatsalihas (tai joku siellä suunnalla) alkoi taas kramppaamaan ja se oli välittömästi sen kovan juoksun loppu. Kipu yltyi puolen kilometrin aikana niin kovaksi, että pysähtyä piti ja vetää vähän aikaa henkeä. Loppumatkakin kotiin oli tuskaista, mutta hölkkäämään sentään pystyi. Tuo 7 kilsaa meni suht mukavasti 4 min vauhtia ja uskoisin, että loppu 3 kilsaakin olisi mennyt, sillä reitin rankimmat osuudet olivat jo takanapäin. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Illalla tuli tehtyä juosten vielä 9 km saunalenkki.

Sunnuntaiaamusta heti viikon pitkälle lenkille. Tällä kertaa lenkki oli tarkoitus venyttää kahteen tuntiin. Sykkeet oli tarkoitus pitää 120 ja 130 välillä. Vauhdilla ei pitänyt olla väliä, mutta kyllä se siihen meni, että keskimäärin 4:50 min/km vauhtia yritin pitää yllä. Sykkeet pysyivät yllättävän hyvin kurissa, ja vain muutamassa mäessä syke nousi 131:een ja Kalkun mäessä 132:een. Loppussa otin pari kilometriä kovaa, alle 4 min/km vauhtia, ja yllättävän hyvin tuokin vauhti vielä irtosi 21 km jälkeen. Kokonaismatkaa tuli 26 km ja aikaa meni 2:05. Edellinen näin pitkä lenkki on tullut tehtyä viime kesälomalla Punkalaitumella – mmmm… kesälomaaaa.  Iltapäivästä alkoikin sitten satamaan vettä, joten pyörälenkille ei huvittanut enää lähteä.

Viikko 20:
MA:  ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km
TI: ap. pyöräily 16 km, ip. cooperin testi 3300 m, juoksu 16.4 km
KE: ap. pyöräily 16.5 km, ip. pyöräily 16.5 km, suunnistus 8.3 km (tot.)
TO: ap. juoksu 16.3 km, ip. pyöräily 16 km
PE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km
LA: ap. juoksu 12.7 km, ip. juosku 9 km
SU: ap. juoksu 26 km

Great Britain

Seison keittiössä suu pyöreänä ihmetyksestä, kädessäni Itellan lähettämä saapumisilmoituslappu. Poimein lapun postilaatikostani sunnuntaipäivänä, viikonloppureissun jälkeen. Lähettäjäkentässä lukee “Great Britain”. Mitäköhän Mahtava Britania on minulle lähettänyt. Pikaisen mietinnän jälkeen mieleeni ei muistunut yhtään tilausta jonka olisin tehnyt, en Suomesta, saati sitten UK:sta. Jokusia viikkoja sitten olin kyllä tilannut kyseisestä saarivaltiosta urheiluvarustusta, mutta sekin lähetys oli jo saapunut. Niin pahassa humalassakaan en ole ollut, että olisin tehnyt ns. kännitilauksia, joita sitten aamulla ei enää muista tehneensä – niinkin on kuulemma joillekin käynyt. Vastaanottajakentässäkin oli selvästi oikein nimeni ja osoitteeni. Se, että osoitetiedoissa ei ollut maan nimeä mainittuna, sai minut epäilemään, että lähetys olisi tullut Suomesta. Ei muuta siis kuin netti auki ja googlaamaan, että olisiko Great Britain -nimistä firmaa olemassa, mutta sellaisen googlaus oli ihan turhaa, sillä sellaista hakusanaa ei voinut keksiä, etteikö tulokseksi olisi tullut miljoonaa väärää hakutulosta. Oli siis tukahdutettava jännitys ja odotettava maanantaita, jotta pääsisi hakemaan lähetyksen.

Maanantaipäivän aikana asia pääsi jo unohtumaan, mutta pyöräillessäni töistä kotiinpäin, mieleeni muistui lähetys joka odotti minua postin hyllyssä. Mitäköhän se voisi olla… Jos se olisi kuitenkin Englannista, niin voisiko se liittyä edelliseen tilaukseeni. Olisinkohan minä tehnyt esimerkiksi miljoonannen tilauksen netin kautta ja olisin voittanut siitä hyvästä jonkin todella upean urheiluvempeleen. Vai olisiko joku todella kaukainen Englannin-sukulainen jättänyt minulle jonkun suuren perinnön, esim. jonkun linnan Skotlannin nummilta. Tai koska lähettäjänä on Great Britain, siis valtio, jonka hallitsijana on kuningatar Elisabet, niin olisiko itse kuningatar lähettänyt minulle tämän kirjatun lähetyksen – varmaankin kutsu paikallisiin linnanjuhliin.

Mikään pähkäily ei tuonut päähäni ajatusta mikä lähetys voisi olla. Ei siis auttanut muu kuin nöyränä poikana kävellä Postin konttoriin sisään saapumisilmoitus tiukasti käteen puristettuna. Jännitys sai vielä kestää hetken, sillä edessäni tiskillä asioi joku mies jolla oli selvästikkin jotain ongelmia lähetyksen kanssa, tai paremminkin sen lunastamisen ja maksamisen. Hänen pakettinsa jäi sillä kertaa lunastamatta, mutta minä tälläsin lappuni tiskiin ja lähetys oli saatava kouriin hinnalla millä hyvällä – etenkin kun tiesin, ettei se maksanut mitään. Virkailija otti lappuni ja katsoi pikaisesti ilmoituksen koodin ja alkoi penkomaan tiskin alla olevaa laatikkoa. Olin odottanut, että esiin tulisi A4:n kokoinen pahvinen kirjekuori, mutta sieltä ilmestyikin n. 20 x 10 x 5 cm kokoinen paketti joka oli päällystetty harmaalla muovilla. Allekirjoitus lappuun, henkkareiden vilautus ja aarre olisi käsissäni. Mieleni olisi tehnyt repiä harmaa muovi saman tien riekaleiksi ja katsoa mitä paketti sisälsi, mutta maltoin mieleni sen verran, että kävelin autolle asti. Matkalla autolle lueskelin tarraa joka paketin kyljessä oli ja siitä kävi selville, että kyllä se ulkomailta oli tullut. Harmaa muovikin viittasi siihen, että lähetys voisi olla samasta paikasta mistä olin aiemmin tilannut urheiluvälineitä. Paketin keveydestä tosin pystyi myös päättelemään, ettei siellä ainakaan mitään kovin ihmeellistä “tilaajalajaa” voinut olla. Autoon päästyäni Focuksen avain upposi harmaan muovin sisään ja pikaisella tempauksella muovi repesi ja paketin sisältö tuli näkyviin. Eipä löytynyt paketista tilaajalahjaa, ei linnan avaimia tai kruunuilla koristettua kutsukorttia. Eipä ei, paketissa oli sukat, jälkilähetys edellisestä urheiluvälinetilauksesta. Ja itseasiassa sukat olivat vielä Tuulille!