Eipä ole vieläkään tullut otettua askeltakaan juoksua leikkauksen jälkeen. Ensi viikolla operaatiosta tulee kuluneeksi kolme kuukautta, eikä vieläkään kivutonta päivää ole ollut. Aamut ovat ne päivän pahimmat hetket, jolloin käveleminen sattuu, mutta päivän mittaan kivut häviävät lähes kokonaan. Aika paljon pidempaan tämä juoksemattomuus on kestänyt, kun odotin. Mutta kyllä minä jo varmaankin ensi viikolla jonain päivän kokeilin jokusen kymmenen metriä hölkätä.

Treenit ovat siis jatkuneet pyöräilyn merkeissä. Tosin muutaman päivän tauko siihenkin tuli, kun torstaiaamusta selkä veti sellaiseen jumiin, että hyvä kun kävelemään pääsi. Perjantai ja lauantai meni ihan huilaillessa. Varmaankin äkillinen pyöräilymäärän nosto aiheutti tämän vaivan. Kesäkuulle tuli pyöräilykilometrejä hieman reilu 1600. Se on henk.koht. “all time high”, mutta vihoittelevan selän vuoksi siitä tuli 150 km ennakoitua vähemmän.

Tälle viikolle ei siis tullut kuin kaksi vähän pidempää lenkkiä. Toinen oli perinteinen töistä Säijän kautta kotiin. Toisen tein sunnuntaina, kun selkä jo tuntui vähän paremmalta. Siuron, Kaurasmäen ja Nokian kautta tehty lenkki tuotti 82 km.

Sokeriherkkulakkoa olisi jäljellä vielä vajaat pari viikkoa. Eli loma lähenee. Reilu pari kuukautta lakko on ollut päällä, eikä lipsumisia ole tapahtunut. Tällä viikolla oli lakon pahin koettelemus ja kun siitäkin selvittiin, niin uskon, että loppuun asti myös selvitään.

Viikon Garmin-dataa:

Töistä Säijän-lenkki: http://connect.garmin.com/activity/193335948

Siuro-Kaurasmäki-Nokia -lenkki: http://connect.garmin.com/activity/194673840

Kesäkuulle laitoin tavoitteeksi, että tuhat kilometriä pitää polkea. Sen verran innostuin asiasta, että tuo määrä tuli täyteen jo 19. päivä. Sitten aloin haaveilemaan 1500 km:n määrästä. Reilun 500 km:n juhannusviikko rikkoi tuonkin rajan. Nyt kun kuukautta on vielä jäljellä viisi päivää, niin km-määrä nousee varmaankin 1750 paikkeille. Siinä onkin itselleni vähäksi aikaa ennätystä; tuskin tulee ihan heti rikottua.

Juhannusviikon määrä nousi tuollaiseksi siitä syystä, että vapaapäiviä oli kolme kappaletta. Arkena tuli normaalien työmatkojen lisäksi kaksi 56 km Säijän-lenkkiä. Juhannusaattoaamuna tein kotipuolessa reilun seitsemänkympin lenkin ennen kuin lähdimme köröttelemään kohti pohjanmaata ja Powerparkkia. Juhannuspäivän aamuna poljin pitkin aakeita laakeita pikkuisen päälle kuusikymppisen lenkin. Komee oli ajella, kun aurinko paistoi, eikä noilla seuduilla oikein mäetkään päässeet haittaamaan vauhdinpitoa.

Sunnuntain tihkusateesta huolimatta lähdin polkemaan Kihniöltä kohti kotia. Suorin reitti kotiin olisi ollut n.110 km, mutta sellainen määrä tuli poljettua jo edellisenä viikonloppuna, joten piti tehdä vähän kiertoa. Poikkesin siis Kurusta kohti Muroleen kanavaa. Kanavalla tein pysähdyksen, kävin tyhjennyksellä ja tankkasin kioskilla juomapulloni täyteen. Heti kanavan ylityksen jälkeen alkoi vettä tulemaan vähän enemmän ja kiertoreitin mielekkyys alkoi jo hieman arveluttamaan; kylmäkin pääsi vähän tulemaan. Kapeen ylämäet kuitenkin toi lämmöt takaisin ja vesisadekin alkoi hellittämään, joten matkanteko maistui jälleen. Terälahdessa jouduin tekemään huoltopysähdyksen, kun alkoi tuntumaan, että oikeanpuoleinen poljinkampi olisi löysällä, joten sitä piti vähän kiristää. Loppumatka menikin sitten ihan mukavasti. Kiersin vielä Pirkkalan kautta, ennen kuin saavuin kotiin. Kilometrejä kertyi n.160.

Kahdella viimeisellä pyörämatkalla seuraa piti uusi lelu – Garmin Edge 800, pyöräilyyn tarkoitettu navigaattori.

Tässä Garminin antamaa dataa:

– Powerpark: http://connect.garmin.com/activity/192376281#.T-iZHygff7I

– Kihniö – Ylöjärvi: http://connect.garmin.com/activity/192376251#.T-iZZ4lYztQ

Jukola-viikonloppu on taas tältä vuodelta ohi. Itse en tosin tänä vuonna päässyt kokemaan rastien löytämisen iloa, mutta paikan päällä lauantaina tuli kuitenkin oltua ja nahka siellä poltettua. Sunnuntaina Jukola-huuma jatkui sohvan puolella, kun koko yö:n tallenne tuli katsottua putkeen – tosin välillä pikakelauksella, mutta useampi tunti siinä kuitenkin vierähti.

Keskiviikkona otin pitkästä aikaa kompassin esille ja lähdin Nokialle iltarasteille. Tosin emitin jätin kotiin ja matka taittui kävellen, mutta metsän puolella kuitenkin tuli oltua. Noin kävellen suunnistus tuntuikin helpolta, eikä pummejakaan tule, joten pitäisikö vallan siirtyä kävelysuunnistuksen puolelle. Jalka tosin ei tykännyt tunnin metsälenkistä, vaan alkoi taas kipuilemaan enemmän. Täytynee siis odottaa taas muutama viikko, että metsään taas uskaltaa mennä.

Muuten viikko olikin pyöräilyvoittoinen. Työmatkojen lisäksi tuli viikolla tehtyä töiden jälkeen kahtena päivänä 50 km:n Säijän-lenkki. Toisella kertaa vastatuuleen puskettiin parin työkaverin kanssa, ja toisella kertaa Tuuli tuli mukaan testaamaan uutta maantiepyöräänsä. Lauantaiaamuna kävin tekemässä, ennen Jukolaan lähtöä, n.70 km lenkin. Tuolloin lauantaina oli yksi kesän komeimmista pyöräilykeleistä. Aurinko paistoi, tuuli ei haitannut ja lämpötila oli sopiva. Tuollaisella säällä pyöräily maalaismaisemissa oli todella nautinnollista.

Viikon kruunasi sunnuntain 110 km:n maisemakierros. Sää tosin ei ollut niin hieno kuin lauantaina, sillä aurinko ei juurikaan näyttäytynyt ja lopussa alkoi vettäkin tihuttamaan. Mutta maisemat olivat sitäkin komeammat. Reittinä oli Siuro – Mahnala – Herttuala – Hämeenkyrö – Viljakkala – Karhe – Mutala. Häijääntielle asti reitti kulki maalaismaisemien keskellä. Siten piti kulkea vähän toista kymmentä kilometriä ison tien vartta, mutta Hämeenkyrön jälkeen päästiin taas pikkuteille peltojen keskelle. Viljakkala-Mutala -väliltä taas löytyi hienoja metsäpätkiä, joissa olisi tehnyt mieli vaikka suunnistaa. Kaiken kaikkiaan hieno reitti. Pyörää tuli sotkettua ihan riittämiin kuluneella viikkolla, sillä mittariin kertyi himpun vajaa 450 km.

Eipä näyttänyt kauhean houkuttelevalta pyöräilykeliltä, kun sunnuntaiaamuna pakkasi pyörää autoon. Taivas oli harmaana ja vettä tihutti pikkuisen. Lähtöpaikalle ajellessa vettä ei enää taivaalta tullut, mutta sen verran sitä oli kuitenkin satanut, että tiet olivat märät. Vastaan pyöräili klo seitsämältä lähteneitä 217 km reitin pyöräilijöitä, mutta oma startti oli vasta hieman yli kahdeksan, jolloin 134 km:n ja alle 4 ja puolen tunnin tavoiteajalla lähtevät olivat lähtövuorossa.

Hieman optimistisesti olin aikani arvoinut, sillä kaksi vuotta sitten menin saman reitin aikaan 4:35, enkä mielestäni ollut päässyt vielä leikkauksen jälkeen samanlaiseen kuntoon kuin tuolloin. Ryhmiä lähti liikkeelle minuutin välein ja minun ryhmässäni oli noin kymmenisen muuta polkijaa. Heti Hervannan valtaväylällä totesin, että nyt ollaan liian kovassa porukassa, ja jäin suosiolla vauhdista. Ylöjärven keskustaan asti porukkaa tuli vähän väliä selkä edellä vastaan tai sitten selät vilahtelivat vain ohitseni. Mutta sitten pääsin letkaan, jonka vauhti tuntui sopivalta.

En kuitenkaan viihtynyt saavuttamani letkan perässä kuin muutaman kilometrin matkan, jonka jälkeen pyyhälsinkin Asuntilan alamäessä peesin turvin koko letkan ohi. Seuraavat parikymmentä kilometriä tulikin sitten vedettyä letkaa, kun muita vetohaluisia ei ilmoittautunut. Edessä on sinänsä ihan mukava ajella, koska tällaisella märällä kelillä ei edellä menevän kurat lennä naamalle, eikä tarvitse kokoajan varoa, että joku edessä jarruttaa tai kolaroi, ja sitten olisikin kasa valmiina. Ensimmäisen tunnin kilometrikertymä oli 28,5 km.

Ennen Poikelusta sain toisen vetovuoroon ja pääsin itse vuorostani peesailemaan. Reidet alkoivat pikkuhiljaa palautumaan, kun matkan taittaminen muuttui peesin turvin helpommaksi. Taivas oli edelleen harmaa ja ajoittain tuli pientä vesisadetta. Välillä oli vaikea arvioida tuliko vesi taivaalta, vai edelle menevän takarenkaasta, mutta jostain sitä vettä ainakin tuli. Kurun keskustan alamäessä pyyhälsin taas muun seurueen ohi ja lähdin vetämään letkaa. Tosin en ehtinyt olla letkassa kuin kilometrin verran, sillä muu seurue poikkesi Kurun huoltopisteelle. Minä päätin pysähtyä vasta seuraavalla huoltopisteellä.

Kahden tunnin kohdalla olin mennyt himpun päälle 60 km, eli toinen tunti oltiin menty melko mukavaa vauhtia. Muroleen huoltopisteellä oli matkaa taitettu 75 km. Kurun ja Muroleen välin olin polkenyt yksin, joten vauhti pääsi hieman hiipumaan tuolla välillä. Olin päättänyt tehdä reissun yhden pysähdyksen taktiikalla, joten pidin tämän ainoa välipysähdyksen hieman pidempänä. 10 minuutin tyhjennys- ja täydennyspysähdyksen jälkeen matka jatkui kohti Terälahtea.

Kapeeseen asti ajelin edelleen yksikseni, mutta sitten yksi parivaljakko sai minut kiinni. Heidän mukanaan poljin seuraavan kymmenen kilometriä vuorovedolla edeten. Hieman ennen Terälahden huoltoa isompi ryhmä saavutti meidät ja liityimme jonon jatkoksi. Itselleni teki työtä pysyä letkassa mukana ja yhdessä ylämäessä sitten vaihdoin hieman liian pienelle vaihteelle ja vauhtini tippui sen verran, että jäin letkasta kymmenisen metriä. Peesiapu hävisi samantien, enkä päässyt enää letkaan mukaan.

Viimeinen neljäkymmentä kilometriä tulikin sitten poljettua yksikseen. Takaa ei tullut yhtään letkaa auttamaan, enkä toisaalta yhtään letkaa edestänikään tavoittanut. Jokunen tuli vielä loppumatkalla ohitettua, mutta ne olivat sen verran hyytyneitä, että pyyhälsin heidän ohitseen melko sukkelaan. Maalissa kello näytti aikaa 4:31 ja matkaa 131,4 km, eli keskinopeus oli 29 km/h (tuohon pitää lisätä 10 minuutin huoltotauko, jolloin kello oli pysähdyksissä). Kahden vuoden takaista aikaani paransin neljällä minuutilla, jota en olisi ennen lähtöä uskonut tekeväni. Silloin pääsin ajamaan enemmän porukassa, ja muutenkin peruskunto oli varmaankin parempi.

Tiistaina tulee kahdeksan viikkoa täyteen leikkauksesta. Tuon ajan jälkeen pitäisi muka päästä kokeilemaan vähän juoksuaskeleita. Turha toivo. Etenkin aamuisin jalka on niin kipeä, ettei kävelemään kunnolla vieläkään pysty. Päivän mittaan se kuitenkin vertyy sen verran, että kävely alkaa sujumaan pääosin ilman kipua. Alkaa pessimismi pikku hiljaa puskemaan läpi. Eipä taida tänä kesänä tulla otettua juoksuaskeleita.

Pyöräily sentään sujuu kivutta. Viime viikon loppupuolella tein kolmena päivänä Siuron viidenkympin lenkin, eikä tuntunut missään. Tänään pyöräilin mökiltä, pienen lisälenkin kera, kotiin ja siitä kertyi satkun verran kilometrejä. Ja mikäs oli pyörräillessä, kun aurinko paistoi täydeltä terältä, lämpöä pari kymppiä ja tuulikaan ei ollut kovin paha. Sen verran kepiästi kulki (kun rauhassa meni), että voisi jopa harkita osallistumista parin viikon päästä järjestettävään Pirkan pyöräilyyn.

Lakkorintamalla ei mitään uutta. Rikkuritoimintaa ei ole näkynyt, vaikka lakkovahti alkaakin väsähtämään. Viimeiset pari viikkoa on tosin ollut helpompaa näitä edeltäviin viikkoihin nähden, sillä mitään juhlia tai kyläilyjä ei ole ollut ohjelmassa.

Eilen, tiistaina tuli kuusi viikkoa leikkauksesta. Kuntoutusohjeessa lukee, että nyt saisi tehdä vähän pidempiä (2-3 km) kävelylenkkejä. Ihan aikataulussa kuntoutuksen suhteen ei olla, sillä kävely ei suju vieläkään kovin kivuttomasti, ja kävely muuttuu vielä helposti nilkutukseksi, mikäli hommaan ei keskity kunnolla. Tuollainen parin-kolmen kilsan lenkki on tullut jo tehtyä, mutta loppumatkasta alkaa jo kaipaamaan sohvan turvaa.

Viimeisen viikon aikana olen aloittanut työmatkapyöräilyn. Aluksi pyöräilin vain toiseen suuntaan, mutta nyt on jo nelisen kertaa menty ees-taas. Pyöräily ei juurikaan aiheuta kipua, vaan paremminkin kävely on polkemisen jälkeen helponpaa. Veden polkeminen on siis vaihtunut pyörän polkemiseen, mikä onkin huomattavasti mielekäämpää puuhaa. Tänään tosin tuli kevään ensimmäinen rengasrikko ja jouduin kävelymieheksi muutaman kilometrin matkaksi, joten pyöräilynkin ihanuus tuli välittömästi esille.

Makealakko on pitänyt hyvin. Hieman haasteita on kyllä ollut, sillä viime viikkojen ohjelmaan on mahtunut niin synttäreitä, nimppareita, äitiempäivää kuin vappuakin. Linja on kuitenkin pitänyt ja makeat leivonnaiset ovat jääneet syömättä. Vielä pitäisi kaksi kuukautta jaksaa lakkoilla ja sitten voi aloittaa jäätelökauden.

Tuosta tämän päivän rengasrikosta vielä sen verran, että siinä vaihessa kun jouduin jättämään pyörän erään “nakkikioskin” seinustalle nojaamaan ja lähdin köpöttelemään pyöräilykengät jalassa ja kypärä kädessä kotiinpäin, aloin asennoitumaan siihen, ettei pyörä olisi enää paikoillaan, kun sitä illalla pääsisin autolla hakemaan; onneksi olin kuitenkin väärässä. Siinä kävellessäni tuli kuitenkin sanoitettua, mahdolliselle varastetulle pyörälle, muistoruno, joka meni näin =):

Neljännellä kuntoustusviikolla tuli otettua vesiliikunta mukaan ohjelmaan. Suomuja alkaa jo melkein kasvamaan, sillä kuutena päivänä tällä viikolla kävin pulikoimassa. Muutamana päivänä uintia, muutamana vesijuoksua ja muutamana molempia. Uintia tuli kilsan verran per kerta ja siihen meni aikaa n.40 min. Melkoista tuskaa tuo uinti on, kun sitä ei kunnolla osaa. Muutenkaan tuo ei ole minun lajini; tahkota nyt 25 m allasta päästä päähän kilsan verran. Onneksi pääsin altaaseen sellaisina ajankohti, jolloin ei juurikaan muita ollut samalla radalla – en joutunut muiden jyräämiksi.

Eikä tuo vesijuoksu juurikaan mieltäkohottavampaa puuhaa ole. Mummojen kanssa letkassa allasta ympäri niin kuin kohot konsanaan. Tunnin verran yleensä itseäni altaassa juoksuvyön kanssa liotin, paitsi niinä päivinä kun olin uinut, niin juoksumääräksi riitti puolituntia. Sunnuntaina olisi ollut Pyynikkijuoksukin, mutta viime vuoden kuntosarjan voiton puolustus vaihtui mummojen kanssa mittelöön vesijuoksussa. Menestystä ei voi kehua.

Ensimmäinen viikko sokerilakkoa on pitänyt hyvin. Ei ole siis mitään poikkeamaa ilmoitettavana. Painostakin tuli otettua heti alkuviikosta “löysät pois”, sillä kahden päivän jälkeen vaaka näytti 2,5 kg sunnuntai-iltaa vähemmän. Seuraavat 2,5 kg voi ollakin sitten vähän kovemman työn takana, mutta kyllä se ennen kesälomaa on lähtenyt. Nyt pitäisi vaan jotenkin pystyä välttelemään vappusimat ja -munkit.