Onneksi joulun aika alkaa pikku hiljaa loppumaan ja saa lopettaa tämän älyttömän mässäilyn. Alkaa suklaan syöminen jo tökkimään. Jouluruokia joutuu kuitenkin vielä pari päivää syömään, sillä kun on ollut kolme päivää mässäilemässä muiden ruokapöydissä, niin nyt pitäisi saada vielä tyhjennettyä oma jääkaappi.

Juoksukilometrejä tuli pitkästä aikaa, yhden viikon sisään, kerättyä oikein hyvä määrä. Jouluviikolla nimittäin meni 70 km rikki. Viimeksi tuollainen määrä on tullut joustua yhteen viikkoon kesäkuun alussa. Jalat eivät ole kapinoineet yhtään vastaan, sillä mitään suurempia kipuiluja ei ole ilmaantunut. Neljänä viimeisenä sunnuntaina on tullut juostua puolimaratonin mittainen lenkki, joten pitkähköt lenkin sujuu jo joten kuten. Vielä pitäisi muutama rauhallinen viikko malttaa taapertaa ja sitten voisi ohjelmaan ottaa mukaan jo reippaampiakin lenkkejä.

Tapaninpäivänän ohjelmaan ei onneksi kuulunut juoksulenkkiä, sillä lenkki olisi voinut olla melko extremeä. Alastarolla nimittäin riitti tuulta ihan riittämiin ja puita oli kaatunut ristiin rastiin vähän joka puolella. Onneksi ei myöskään tullut vietettyä joulupäivän ja Tapanin päivän välistä yötä mökillä, sillä mökiltä pois pääsy olisi ollut hieman hankalaa, kun puut olivat katsaisseet tien monesta kohdasta. Kotosalla ei sentään ollut tuhoja tullut ja sähkötkin olivat päällä kun palasimme sähköttömältä Alastarolta.

Saapui se ensilumi vihdoin ja viimein tännekin päin Suomea. Itsenäisyyspäivänä tuo ihme sitten tapahtui. Harvinaisen pitkään sitä saikin tänä vuonna odotella. Viikon mittaan sitä sitten tuli taivaalta harva se päivä, tosin pääosin melko vetisessä muodossa, joten sohjoa on tässä saanut pyörällä kyntää. Tuuli sentään aloitti sunnuntaina hiihtokauden, mutta minä en vielä vaivautunut rasvaamaan perinteisen suksen pohjia. Ihan niin kova into minulla ladulle ei ole.

Mukavuudenhaluisena siirryin, keskiviikon ulkolipsuttelun jälkeen, kuntosalin puolelle juoksumatolle teputtamaan. Harvinaisen tylsältä se taas tuntuikin. Oikein ihmetyttää, että miten sitä jaksoikin koko viime talven sisätiloissa juosta. No, lauantaina kuitenkin tuli tunti rauhallista hölkkää ja sunnuntaina puolimaratonin verran vielä rauhallisempaa laahustusta. Viikon juoksusaldoksi tuli 55 km, eli ihan mukava määrä tähän kohtaan kuntoa.

Keskiviikkona tuli lopulta saatua langanpäähän Neo-sairaalan leikkaussalikoordinaattori. Eikä hän yhtään yskinyt, vaikka ehdotinkin, vain kuusi päivää ennen leikkausta, että voisiko leikkausaikaa vähäsen siirtää eteenpäin, kun jalka ei nyt olekaan pipi. Sovittiin uudeksi leikkausajaksi 24.1.2012, joten tässä tuli akillesjänteelle kuusi viikkoa lisää testiaikaa. Toivottavasti ei tarvitse mennä puukolle tuolloinkaan.

Kyllä sitä pitää alkaa pikku hiljaa uskomaan, että kinttu kestää jo juoksemista. Kahden viimeisen viikon saldo on reilu 100 km juoksua, eikä minkään oloisia kipuja ole “tarkkailualueella” ollut havaittavissa (monessa muussa paikassa kyllä kolottaa). Hieman liian paljon lyhyessä ajassa on kyllä tullut nostettua kilometrimääriä, mutta tarkoitus on ollutkin yrittää saada mahdollisismman paljon rasitusta akillesjänteelle.

Kahden viikon testijakson päätteeksi tuli tehtyä vielä kolmen päivän juoksuputki. Perjantaina tein tunnin rauhallisen hölkän punttisalitreenin ja työmatkapyöräilyjen lisäksi. Lauantain lenkki oli myöskin tunnin mittainen, mutta sisällytin siihen 4 x 1000 “vetoa”. Vetovauhtina oli n. 4 min/km. Ja sunnuntaina juoksin rauhallista vauhtia puolimaratonin verran. Vähitellen alkaa tuo juoksukin tuntumaan taas juoksemiselta, vaikka vauhti ja kestävyys onkin vielä hukassa, niin täyttä tuskaa ei nuo lenkin sentään enää ole olleet.

Huomenna pitäisi varmaankin sitten soittaa Turkuun ja siirtää, ainakin nyt näin alkuun, leikkausaikaa. Toivottavasti siirto onnistuu sen suurempia sanktioita, vaikka ilmoitus tuleekin näin myöhään ja lähellä leikkaushetkeä.

Tällä viikolla tuli kolmisen viikkoa täyteen siitä, kun viimeksi olin yrittänyt ottaa juoksuaskeleita (tai no, sauvalenkeillä on toki tullut hölkkäiltyä alamäet). Päätin siis keskiviikkona kokeilla mitä kintut tykkäävät neljän kilometrin hölkästä. Testitulos oli positiivinen, eli hölkän aikana eikä sen jälkeenkään tullut minkäännäköisiä akillejännekipuja. Päivä taukoa ja perjantaina kilsa lisää ja uusi yritys . Tulos jälleen toiveita herättävä – ei kipuja Jälleen päivä taukoa ja sunnuntaina taas hölkkälenkki kilsan lisämatkalla. Eikä vieläkään oireita akillesjänteessä.

Olisikohan tässä vielä kuitenkin toivoa, että leikkauksen voisi välttää. Tiistaina pitää tehdä seuraava kokeilu taas vähän matkaa pidentäen. Jos viikonloppuun asti pääsee yhtä positiivisissa merkeillä, niin silloin pitää jo ehkä kokeilla juoksulenkkejä peräkkäisinä päivinä. Sihen tosin on vielä pitkä matka ja kivut voivat tulla takaisin millä askeleella hyvänsä.

Tällä viikolla on nyt sitten tullut pidettyä elämäni ensimmäiset lakkopäivänikin, kun isot järjestöpomot eivät ole pystyneet päättämään, että millä ehdoilla sitä töitä pitäisi oikein tehdä. Siellä sitä herrat miettivät, että pitäisikö sitä Rinteen pojalle maksaa euro vai kaksi enemmän palkkaa kuukaudessa. Ei sillä, etteikö noiden eurojen vuoksi kannata lakkoilla, mutta se on tullut tässä  maksamaan samalle Rinteen pojalle jo jokusen sataa euroa. Joten kyllä sitä saa taas muutaman näppäyksen näppäimistöä näpytellä, ennen kuin tuo summa tulee ansaittua takaisin. Joten koittakaapan nyt hyvät herrat pikku hiljaa saada se sopimus käteltyä. Mutta saapa nähdä jatkuuko sapeleiden kalistelu vielä ensi viikollakin.

Aamuheräämiset eivät lakon vuoksi muuttuneet, vaan normaaliin aikaan klo 5:30 sitä on tullut kömmittyä ylös koko viikko, ja aamupuuron jälkeen on tullut lähdettyä pyörällä punttisalille. Tosin en ole jaksanut polkea Pirkkalaan asti rautaa kiskomaan, vaan olen käynyt tuossa lähemänä Lielahdessa, kun kerran samalla jäsenyydellä pääsee sielläkin käymään.

Turkulaisten ennakkoluuloisuuden vuoksi Pirkanmaalaisia kohtaan, jouduin viettämään jokusen tovin tiistaina ja keskiviikkona Ylöjärven terveyskeskuksessa. Aj -leikkauksen vuoksi piti nimittäin käydä otattamassa MRSA-testit –  ja vielä kahtena päivänä peräkkäin. Ensin piti 75 minuuttia odotella, että oma vuoronumero ilmestyy taululle, ja sen jälkeen menee vielä kolme varttia, että näytteet saa otettua. Tämä johtui siitä, että aikaisemmin ei kuulemma vastaavia testejä ole heidän tarvinnut ottaaa. Toisena päivänä jonotusaika ei ollut yhtään lyhyempi, mutta näytteiden ottoon ei enää mennyt kuin kymmenisen minuuttia.  Eli nyt löytyy Ylöjärvenkin terveyskeskuksesta yksi ammattilainen MRSA-testien ottamiseen. Minun käyntini vuoksi taisi vähän muiden jonotusajat venyä entisestään. Myös yhden hoitajan yöunet taisi mennä, kun hän joutui jännittämään, että joutuuko hän toisenakin päivänä ottamaan näytteen mm. perineumista – ja samalle hoitajallehan toinenkin käyntivuoroni osui. Hienosti kaikki kuitenkin järjestyi.

Loppuviikosta olikin sitten aikaa tehdä sauvaköpöttelylenkkejä. Torstaina tuli tehtyä vajaan kahden ja puolen tunnin savoittelulenkki, ja siinä sain nivuseni niin kipeäksi, että perjantaiaamun salikäynnillä jäi jopa muutama jalkaliike tekemättä. Kaikesta huolimatta päätin kuitenkin perjantaina lähteä polkemaan pyörällä mökille (92 km), jonka seurauksena sain sitten polveni kipeäksi. Lauantaina olikin sitten sellainen tilanne, että toisen jalan aj. ja nivunen ja toisen jalan polvi olivat kipeänä. Joten hyvin menee. Lauantaipäivällä Tuulin kanssa tehty 50 km pyörälenkki ja illalla tehty 80 min sauvakävelylenkki eivät tilannetta ainakaan helpottaneet. Mutta kohta on aikaa parannella kaikki paikat kuntoon.

Akilles-projekti nytkähti taas jalanmitan eteenpäin, kun alkuviikosta Turustusta soiteltiin ja ehdotettiin leikkausaikaa. Heille ensimmäinen vapaa aika oli 13.12. ja siihen minä tartuin heti kiinni. Eli puolitoista kuukautta olisi vielä aikaa toivoa, että jalan saisi kuntoon ilman puukon apua. Olen alkanut kääntymään sille kannalle, että molemmat jänteet leikattaisiin samalla kerralla. Etuina siinä olisi se, että menisi molemmat jalat samalla toipumisajalla. Myöskään ei tulisi rasitettua toista jalkaa enempää, kun kumpikin on samassa tilassa. Huonona puolena on, että lompakko laihtuu entistäkin enemmän, vaikka toisaalta toisen jalan leikkauksen saakin puoleen hintaan, kun se tehdään samalla kertaa. Toinen huono puoli on, että sitten ollaan jonkin aikaa ihan jalattomia. Jonkin verran painoa saa jaloille laittaa, mutta käytännössä pitää varmaankin hommata pyörätuoli, jotta kotona pystyy paremmin liikkumaan.

Pari-kolme reilun tunnin sauvakävelylenkkiä on viikon aikana tullut tehtyä normaalien työmatkapyöräilyjen ja salikäyntien lisäksi. Sauvottelu tuntuu olen ihan ok jaloille, eikä ne kipeytä akillekia laisinkaan. Eli pientä toivoa pidän vielä yllä, että jos kuukauden juoksutauvolla ja sauvalenkeillä saisi jalat paranemaan sen verran, että leikkauksen voisi vielä välttää. Kolmen – neljän viikon sairasloma ei nimittäin hirveästi innosta.

Viime viikko näytti jo juoksun osalta lupaavalta. Neljä lähes kivutonta kympin lenkkiä pystyin tekemään, ja sunnuntaina RiLe:n kanssa jopa reilu 13 km. Saman viikon tiistaina ollut lääkäriaikakin tuntuikin jo vähän turhalta, mutta kävin kuitenkin näyttämässä akillesjännettäni ja kertomassa kurjasta kohtalostani. Röntgenkuviin pääsin samantien ja ultraäänikuviin sain ajan myöhemmin.

Tällä viikolla sitten palattiin takaisin maanpinnalle. Keskiviikkona lenkki loppui kipuun kahden kilometrin jälkeen ja kotiin teputeltiin kiltisti kävellen. Lauantaina tein seuraavan kokeilun, ja se olikin taas melko mukava kokeilu, sillä reilu 11 km sujui suht kivuitta. Sunnuntaina sama lenkki päättyi reilun 4 km:n jälkeen ja loppumatka tultiinkin sitten taas kävellen. Että sellaista.

Salikäynnissä on sentään hyvä putki päällä, sillä viimeiset 23 arkiaamua on tullut salia kulutettua. Ja näyttää siltä, että sama tahti jatkuu, sillä juoksuun ei ole luottamista. Tiistaina pitäisi sitten mennä ultraäänikuviin. Saa nähdä mitä sieltä sitten löytyy, toivottavasti edes jotain, sillä ei terve jalka voi noin kipuilla.

Kolme viikkoa on nyt kulunut rogainingista, ja pikku hiljaa alkaa herra Akillesjänne kelpuuttamaan jalkaan muunkin kengän kuin Crocksit. Crockseilla on siis pystynyt kävelemään ihan ok, mutta heti kun on laittanut jotkut kengät joissa on kantapäässä jotain, niin heti alkoi sattumaan ihan pirusti.

Jonkin näköistä kuntoa on yritetty pitää yllä työmatkapyöräilyllä ja kuntosalilla. Salilla onkin tullut käytyä melkein joka arkipäivä, ja pyöräilyäkin lähes yhtä usein. Pyöräilykengällä on pystynyt polkemaan, mutta kävely on tuottanut tuskaa. Salilla olen yrittänyt teputella mahdollisimman paljon ilman kengia.

Viikko sitten kokeilin ensimmäistä kertaa sitten oikein juoksuakin. Halkaisin ensin kirveellä vanhoista Trainereista kantapään ja toivoin, että se ehkäisisi edes vähän aj.:n kodistuvaa painetta. Aivan kivuton lenkki ei ollut vaikka otin väliin kävelypätkiäkin. Juoksin km:n ja kävelin 500 m. Tällä syklillä tuli kymppi hölköteltyä.

Maanantaina tein samanlaisen kantapään halkaisun myös suunnistuskengälle ja lähdin Tampereen iltarasteille. Ihme ja kumma suunnistaessa kipua ei tuntunut yhtään, vaikka välillä tuli juostua pitempiäkin välejä polkua pitkin. Tästä innostuneena teinkin sitten heti tiistaina toisen juoksukokeilun, mutta se ei ollutkaan enää sitten kivuton lenkki. Itse asiassa loppumatkasta puukkoa tunnuttiin taas väännettävän entistäkin kovempaa aj.:n seudulla.

Lauantaina uskaltauduin taas kokeilemaan juoksu/kävely -yhdistelmää. Nyt 1.5 km juoksua ja 500 m kävelyä. Juoksu tuntui taas hieman paremmalta, vaikkei nyt aivan kivutonta meno ollutkaan, mutta ei nyt sellaista kuin tiistaina. Tänään sunnuntaina tein sitten heti perään uuden juoksu/kävely -kokeilun. Suunnittelin meneväni syklillä 2 km / 500 m, mutta kun parin kilsan kohdalla ei tuntunut vielä missään, niin päätin muutta rytmin 3 km / 500 m. Kotiin päästyäni mieli oli melko aurinkoinen, sillä nyt voi melkeimpä sanoa, että kipua ei akillesjänteessä tuntunut. Ehkä sitä pääsee kuitenkin vielä tänä syksynä tekemään jonkinnäköisiä juoksulenkkejä. Saapi nähdä.