Loman viimeiset lenkit on nyt tehty, ja taas pitää siirtyä normaaliin päiväjärjestykseen. Enää ei ehdi tekemään viikolla pitkiä pyörälenkkejä, vaan ne jäävät nyt väkisinkin vain viikonloppuhuviksi. Mutta eipä ollut enää viimeisillä pyörälenkeillä isku päällä. Torstaina Siuron seitsemänkymppinen meni vielä ihan mukavaa kyytiä, mutta eilen lauantaina mentiin jo vähän leppoisampaa kyytiä. Tänään tein reilun satkun, kiertäen Siuron, Mahnalan, Hämeenkyrön, Viljakkalan, Karhen ja Mutalan kautta. Komeet maisematkaan eivät antaneet voimia, vaan meno oli heti ensimmäisistä ylämäistä asti väsynyttä – ja mäkeähän tuolta reitiltä löytyy.

Edellinen viikonloppu tuli vietettyä Ylläkesen maisemissa. Perjantai-iltana saavuimme perille, kun aamusta aikaisin lähdimme ajamaan. Lauantaina ja sunnuntaina tein pyörälenkin sillä välin, kun Tuuli ja Mervi rasteilivat tunturissa. Lauantain lenkkini lähti Ylläsjärven puolelta. Ajoin ensin maisemantien ja sen jälkeen käännyin Äkäslompolosta kohti pohjaista ja sotkin Äkäslompolontietä aina 79-tielle asti. Siellä kännyin kohti Leviä ja Kittilää, josta sitten käännyin takaisin kohti Ylläsjärveä. Matkaa reitille kertyi 136 km. Äkäslompolontie oli melko kumpuilevaa tietä. Päällyste ei ollut siitä parhaasta päästä ja välillä sai porojakin varoa, kun seisoivat keskellä tietä. Tosin porot olivat melko säikkyjä pyörää kohtaan – autojakin tuntuivat pelkäävän vähemmän kuin polkupyörää. Onneksi tiellä oli melko vähän liikennettä, joten kapealla baanalla ei tarvinnut kauheasti autoja tähyillä. Muoniontiellä olikin sitten jo parempaa ja rullaavampaa alustaa. Aluksi oli hieman kumpuilevaa, mutta sitten tien kaltevuus muuttui alaspäin suuntaavaksi ja loivaa alamäkeä sai polkea pitkiä pätkiä. Tämä paransi huomattavasti alkukymppien huolestuttavan hidasta keskituntinopeutta. Kittilän ja Ylläsjärven väli oli sitten taas melko loivapiirteistä tietä. Pitkiä suoria ja mettää, se oli tämän reissun teema.

Sunnuntaina lähdin Ylläsjärveltä kohti Kittilää. Vajaan kolmenkympin kohdalla käännyin vasemmalle Aakenuksentielle. Se olikin sitten taas melko huonokuntoista, ainakin maatiepyörälle. Maisemia ei juuri tuolla 33 km:n tieosuudella ollut, vaan ainoastaan suota ja pusikkoa. Sen verran syrjäistä seutua tie oli, että ensimmäisen parinkympin aikana näkyi ainoastaan yksi auto. Tällä kertaa alkoi jo toivomaan, että autoja näkyisi vähän useammin. Aakenuksentieltä käännyin kohti etelää Äkäslompolontielle. Ajoin Äkäslompolon ohi aina Hannukaiseen asti. Tällä pätkällä pääsin ajamaan poroa takaan, kun se lähti edelläni painelemaan pakoon pitkin tietä. En ole ennen livenä nähnyt, että poro juoksee noin kovin. Alaspäin viettävällä tielläkin poro karkasi aina vain kauemmaksi, vaikka itsellänikin oli vauhtia reilusti yli 30:n. Kerran se meinasi juosta autonkin keulaan, kun hädissään pakeni, mutta onneksi auto tajusi pysähtyä. Hannukaisesta käännyin Luosutielle. Tie muuttui taas hieman huonommaksi ja tiessä olleet poikittaiset railot meinasi viedä hermot. Ylläsjärvelle taas päästyäni matkaa oli kertynyt hieman reilut satku.

Maanantai-iltana kävin vuokraamassa vuorokaudeksi maastopyörän. Illalla käytiinkin tekemässä jo pieni lenkki Tuulin kanssa. Tiistaiaamuinen pyöräily ei myöskään muodostunut kovin pitkäksi ja pyörä palautetiinkin takaisin jo ennen puoltapäivää. Päätimme lähteä köröttelemään kohti kotia.

Ensimmäiset juoksiharjoituksetkin tuli jo kirjattua harjoituspäiväkirjaan, kun yhtenäisen lenkin mitta alkoi lähentelemään viittä kilometriä. Joka toinen päivä yritin tehdä pienen lenkin, joka kerta mittaa vähän pidentäen. Nyt on sitten takana jo pari hieman reilua 5 km:n yhtämittaista juoksua. Tosi vaikealta vielä hölkkä tuntuu. Etenkin jalat ja selkä on melko jäykinä pyöräilyn vuoksi. Akilleskin jonkin verran kipuilee, muttei mitenkään ylitsepääsemättömästi. Etenkin kun seuraavana päivänä jalka ei ole yhtään huonompi, niin lenkkeily voi vielä jatkua.

Kokonaispyöräilymäärä loman aikana oli noin 1600 km. Yli satasen lenkkejä kertyi 7 kappaletta. Vajaa neljännes tuosta määrästä oli maastopyöräilyä, joka tuli mentyä Tuulin kanssa.

Puolitoistaviikkoa sitten perjantaina “Raiski” laskeutui Pirkkalan kentälle sen verran hyvissä ajoin, että oli koko iltapäivä aikaa lähteä vaikka pyörälenkille. Tunti laskeutumisen jälkeen olimme matkalla jo Nirvaan hakemaan Bianchiani hoidosta, jossa pyörä oli reissumme ajan. Pyörässäni oli alkanut voimansiirron puoleinen kampi kitisemään ja olin tullut siihen tulokseen, että se pitää vaihtaa uuteen. Samalla kertaa pyörään tehtiin muutakin pientä, vähän puhdistusta, säätöä ja vanteen suoristusta. Iltapäivällä pääsin testaamaan uusia poljinkampia, kun tein reilun 70 km:n lenkin. Pyöräily tuntui taas vauhdikkaalta neljän päivän maastopyöräilyn jälkeen ja muutenkin huolto oli tehnyt tehtävänsä.

Lauantaina oli vuorossa KooVee:n suunnistuskisojen talkoovuoro Teiskossa. Otin pyörän mukaan, sillä suunnitelin pyöräileväni kisapaikalta talkoiden jälkeen kotiin. Kisojen ajan taivaalta tuli vettä, välillä ihan reippastikin, mutta kotiinlähtöhetkellä aurinko paistoi ja tietkin olivat onneksi jo kuivuneet. T-paidalla ajoon ilma oli hieman vilpoinen ja melkein koko matka oli vastatuultakin, mutta kotiin kuitenkin päästiin. Onneksi sauna oli päällä. Kävin kuitenkin tekemässä ennen saunaa ensimmäisen “juoksulenkkini” sitten huhtikuun alun, eli 3,5 kk:een. Harjoituspäiväkirjaan en juoksua kuitenkaan kirjannut, sillä se oli vain kolme parinsadan metrin mittaista hölkkääpätkää. Jostain se on aloitettava. Kovin mieltänostava tuo kokeilu ei tosin ollut, sillä vaikka akillesjänne olikin ihan ok-tuntuinen, niin joka paikkaan muualle sattui. Laitoin sen kyllä juuri tehdyn pyöräilyn piikkiin.

Sunnuntaina oli mökille lähdön vuoro. Ja kuinkas muuten kuin pyöräilemällä sinne piti mennä. Kiersin alkumatkasta Säijän rantatien kautta. Tosin ei se kovin montaa lisäkilometriä tuonnut 100 km:n tavoitteluun. Lempäälään asti (33 km) tuuli oli suht. myötämielinen tai ainakin sivumyötäinen. Mutta Lempäälästä Punkalaitumelle asti (82 km) tuuli oli täysin vastainen, joten vauhtikin tippui jonkin verran. Mökin päässä tein pienen lisälenkin jotta satku tulisi täyteen. Lisälenkki meni mukavasti, sillä se oli pääasiassa myötäistä tuulta. Kokonaismatkaksi tuli lopulta 103 km. Illalla tein vielä, ennen saunaan menoa, taas juoksulenkin. Tällä kertaa ruhtinaallisen kilometrin verran, tosin kahden kävelytauon kera, mutta viimeinen pätkä oli kokonaiset 500 m.

Maanantaina tuli tehtyä Tuulin kanssa surullisen-kuuluisa pyörälenkki. Aamu näytti melko sateiselta, mutta päätimme lähteä kuitenkin tekemään lenkkiä. Kiersimme alkuun Porttikallion kautta Punkalaitumen keskustaan ja sieltä Halkivahaan. Sitten käännyimme Urjalan päin menevälle tielle, jota emme olleet ennen ajaneet. Tie oli hyvässä kunnossa ja mielyttävä ajaa. Vähän ennen Urjalantielle tuloa taivaalta alkoi sitten sataa vettä ja sitä sitten tulikin loppumatkan aina aika-ajoin. Urjalan tielle päästyämme, käännyimme Punkalaitumelle päin ja samalla reippaaseen vastatuuleen. Päätimme kiertää vielä Punkalaitumen keskustan kautta, ennen kuin palaamme mökille. Vähän Punkalaitumen keskustaan pääsyn jälkeen rysähti, kun Tuuli yritti päästä tien puolelta pyörätielle. Takanani kuului kolinaa ja kun käännyin katsomaan, niin siellä hän makasin maassa pyörän vieressä. Sen verran ruhjeita tuli ja olo oli heikko, että kävin pyytämässä vieressä olevasta apteekista ambulanssia paikalle. Sattumalta ambulanssi olikin juuri tulossa apteekille ja vain muutaman minuutin odottelun jälkeen Tuuli pääsi tutustumaan pitäjän terveyskeskukseen. Itse ajoin pikaisesti takaisin mökille ja hain auton, jonka jälkeen lähdin hakemaan Tuulia terkalta. Mitään ei ollut mennyt onneksi poikki, joten ruhjeilla ja mustelimilla onneksi tällä kertaa selvittiin. Illalla kävin tekemässä taas juoksukokeilun. Tällä kertaa 2 x 500 m.

Tiistaina pidin pyöräilystä vapaapäivän. Illalla kävin Huittisissa iltarasteilla. Tällä kertaa kokeilin hieman juoksua metsänkin puolella, mutta se ei tuntunut vielä kovin hyvältä. Tiepätkät hölkkäsin, muuta sekin taisi olla hieman liikaa, sillä se tuotti seuraaville päiville hieman edellispäiviä enemmän kipuja. Myös keskiviikko oli pyöräilystä lepopäivä. Itseasiassa päivä oli täysin lepoa. Edellispäivänä oli suunnitelmissa vielä pyöräillä mökiltä kotiin, mutta Tuuli ei pystynyt vielä ajamaan autolla, joten jätin suosiolla polkemisen väliin.

Torstaiaamusta kävin tekemässä tunnin salitreenin, ensimmäinen sitten pariin viikkoon. Ja sen seuraavana päivänä huomasi. Illalla kävin tekemässä perinteisen Siuron 73 km:n lenkin. Sama lenkki tuli tehtyä myös perjantaina. Lauantaina olikin sitten jälleen täysi lepopäivä. Säästelin voimiani sunnuntaille, jolloin olisi tarkoitus pyöräillä Rikun kanssa Alastarolta lähtien Säkylän Pyhäjärvi ympäri.

Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli sateinen ja ukkonen oli kova. Tämä vaaransi sunnuntain pyörälenkin, mutta onneksi aamu oli selkeä eikä välitöntä sateenuhkaa ollut. Aamulla kello 7 lähdimme polkemaan kohti Oripäätä ja sieltä Yläneelle. Sää oli ihanteellinen pyöräilyyn. Lämpöä hieman alle pari kymmentä astetta, vähän tuulta ja aurinkokaan ei porottanut vielä täysin siniseltä taivaalta. Tiet olivat vielä paikoin yön sateiden jälkeen märät, mutta se ei haitannut menoa.

Yläneeltä suuntasimme kohti Honkalahtea, josta käännyimme kohti Euraa. Tällä välillä pääsimme nauttimaan hyvästä myötätuuliosuudesta, mutta se tiesi myös sitä, että loppumatka olisi yhtä hyvää vastatuulta. Säkylään päin kääntyessämme saimme sitten jo maistaa tuota vastatuulta. Säkylän keskustan jälkeen suuntasimme kohti Huovinrinnettä ja sieltä kohti Virtaata. Vastatuuli hellitti hieman vasta kun ylitimme Kantatie 41:n ja suuntasimme kohti Alastaron keskustaa. Mittaa reissulle kertyi 123 km ja aikaa kului n.4:20. Reissu oli mukava ja reittikin hyvä. Isoja mäkiä ei ollut laisinkaan ja tietkin olivat pääosin hyvässä kunnossa. Sunnuntaiaamuna kello 7 ei myöskään liikenne ollut juuri lainkaan, joten autotkaan eivät haitanneet menoa.

Pyöräilyviikkoon mahtui niin pyöräilyn hienoutta kuin nurjempaakin puolta. Tiistai oli se huono päivä. Aamulla salilta lähdettyäni huomisin, että takakumi oli tyhjänä. En jaksanut sitä siinä samassa ruveta vaihtamaan, vaan taluttelin parin kilometrin matkan pyörän töihin. Aamupäiväkahvitauon tuhlasin sitten rankaanvaihto-operaatioon. Samalla tuli testattua miten CO2-partruuna toimi renkaan täytössä. Ja hyvinhän se pelitti. Töiden jälkeen lähdin tekemään Säijän lenkkiä. Matkan puoleen väliin asti menikin mukavasti, mutta sitten takarengas hajosi uudelleen. Toista vararengasta ei ollut mukana, joten puhelinta piti kaivaa esiin. Takarenkaan päälikumi oli kulunut puhki ja se varmaankin aiheutti molemmat rengasrikot. Tosin päälirenkaassa oli joku piikkikin pystyssä, joka edesauttoi ongelmia. Tästä ainakin oppi tarkastamaan paremmin renkaan kunnon ennen matkaan lähtöä. Samalla tuli myös mahdollisuus päivittää päälirenkaan vähän kapeampiin. 28 mm vaihtui 23 milliin. Appiukolle suur-kiitos kyydistä.

Keskiviikon vastaava lenkki sujuikin sitten ilman ongelmia. Itseasiassa myötätuulen ansiosta se sujui melko vauhdikkaasti ja kevyesti. Perjantaina polkaisin sitten töiden jälkeen mökille. 80 km:n matka taittui hieman vajaassa kahdessa tunnissa 45 minuutissa. Myötätuuli teki taas matkan taittamisesta mukavan leppoisaa. Ainut ongelma oli oikeaan kylkeen tullut kramppi ja se vaivasi melkein 50 km:n matkan. Lauantaina teimme Tuulin kanssa maaseutupyöräilylenkin. Reitti kulki mökiltä Hirvikosken, Alastaron ja Punkalaitumen keskustan kautta takaisin mökille. Matkaa olisi tullut 93 km, mutta kolmisen kilometriä ennen perille pääsyä sain kolmannen kerran takakumini rikki. Talutteluhommiksi meni taas.

Sunnuntaille oli varattu viikon kruunaus. Etukäteen olin suunnitellut, että pyöräilisin mökiltä Vampulan, Kokemäen ja Vammalan kautta kotiin. Siitä olisi tullut melko tarkkaan 200 km lenkki. Sääennusteet lupailivat kuitenkin sen verran huonoa keliä, että päätin muuttaa vähän reittisuunnitelmaa. Uudeksi reittisuunnitelmaksi tuli mökki – Hirvikoski – Alastaro – Vampula – Huittinen – Punkalaidun – koti. Tällöin ennustetun ukkosmyrskyn sattuessa olisi “huoltoauto” koko ajan suhteellisen lyhyen etäisyyden päässä.

Pääsin matkaan vähän ennen aamuyhdeksää. Edellisestä päivästä viisastuneena, kuljetimme pyörän, ensimmäisen reilun kolmen kilometrin hiekkapätkän verran, auton perässä. Sää oli mitä parhain. Lämpö hieman alle kaksikymmentä astetta, pilvistä, pieni kaakkoistuuli, eikä välitöntä sateenuhkaa ollut näköpiirissä.  Ensimmäinen 12 km oli hieman vastaista tuulta, mutta sitten reitti kääntyi sivumyötäiseksi. Hirvikoskelle päästyäni keskinopeus oli hieman päälle 28 km/h, mutta sitten pääsin myötätuuliosuudelle ja vauhti kasvoi selvästi. Alastarolla tein ensimmäisen stopin n. 47 km:n jälkeen. Pysähdyin vanhempien luona täyttämään vesipulloni.

Sitten matka jatkui edelleen myötätuuliosuudella kohti Vampulaa ja sieltä kohti Huittista. Vampula-Huittinen -väli oli tarkoitus mennä pikkutietä, mutta Rutavan kohdalla tie muuttui hiekkapäälysteiseksi. Onneksi Turuntielle pääsi parin kilometrin hiekkatiesiirtymän turvin. Ison tien piennarta tulkin sitten poljettua 13 km Huittisiin asti. Keskinopeus oli noussut 30.9 km/h. Reitti kuitenkin kääntyi kohti kaakkoa, eli edessä olisi n. 35 km:n vastatuuliosuus. Onneksi tuuli ei ollut kovinkaan kummoinen, joten keskivauhti ei juurikaan tippunut.

Punkalaitumen Porttikallion risteyksessä, n. 111 km:n kohdalla, tein toisen pysähdykseni. Tuuli oli piilottanut risteykseen juomapullon, josta sain täydennystä omaan juomapullooni. Tästä suuntasin kohti lähtöpistettä, eli Särkän risteystä. Matkaa lenkille kertyi 119 km ja aikaa oli kulunut hieman alle neljä tuntia. Keskinopeus oli tässä vaiheessa 30.7 km/h. Matka ei kuitenkaan päättynyt tähän maakuntakierrokseen, vaan suuntasin vielä kohti kotia.

Kolmas pysähdys tuli tehtyä vähän Halkivahan taajaman jälkeen, n. 145 km:n kohdalla. Tuuli tuli suunnistuskilpailuista autolla ohi. Pari leipää naamaan ja pullon täyttö ja matka jatkui taas. Taivas ei ollut kovin tumma, mutta pientä vesiripsua alkoi tulemaan vähän väliä, ja sitä riitti loppumatkan ajan. Tihkusade ei haitannut mitenkään, vaan oli paremminkin virkistävä tekijä. Kotiin pääsin ajassa 6 tuntia 40 minuuttia ja matkaa kertyi 207 km. Keskinopeus nousi loppurutistuksen ansiosta tasan 31 km/h:iin.

Kauheasti hienompaa pyöräreissua ei voisi toivoa. Sää oli mitä parhain ja reitti hieno ja melko tasainenkin. Tiet olivat pääosin hyvässä kunnossa, eikä liikennettäkään ollut haitaksi asti. Energiat riittivät hyvin, vaikka loppurutistuksessa alkoikin jo reisiä melkoisesti hapottamaan. Paikatkaan eivät alkaneet sohlaamaan, ja etenkin selän pysyminen kivuttomana oli positiivista.

Garmin-dataa:

– Töistä mökille: http://connect.garmin.com/activity/197015398

– lauantain lenkki: http://connect.garmin.com/activity/197015357

– sunnuntain lenkki: http://connect.garmin.com/activity/197015306

Eipä ole vieläkään tullut otettua askeltakaan juoksua leikkauksen jälkeen. Ensi viikolla operaatiosta tulee kuluneeksi kolme kuukautta, eikä vieläkään kivutonta päivää ole ollut. Aamut ovat ne päivän pahimmat hetket, jolloin käveleminen sattuu, mutta päivän mittaan kivut häviävät lähes kokonaan. Aika paljon pidempaan tämä juoksemattomuus on kestänyt, kun odotin. Mutta kyllä minä jo varmaankin ensi viikolla jonain päivän kokeilin jokusen kymmenen metriä hölkätä.

Treenit ovat siis jatkuneet pyöräilyn merkeissä. Tosin muutaman päivän tauko siihenkin tuli, kun torstaiaamusta selkä veti sellaiseen jumiin, että hyvä kun kävelemään pääsi. Perjantai ja lauantai meni ihan huilaillessa. Varmaankin äkillinen pyöräilymäärän nosto aiheutti tämän vaivan. Kesäkuulle tuli pyöräilykilometrejä hieman reilu 1600. Se on henk.koht. “all time high”, mutta vihoittelevan selän vuoksi siitä tuli 150 km ennakoitua vähemmän.

Tälle viikolle ei siis tullut kuin kaksi vähän pidempää lenkkiä. Toinen oli perinteinen töistä Säijän kautta kotiin. Toisen tein sunnuntaina, kun selkä jo tuntui vähän paremmalta. Siuron, Kaurasmäen ja Nokian kautta tehty lenkki tuotti 82 km.

Sokeriherkkulakkoa olisi jäljellä vielä vajaat pari viikkoa. Eli loma lähenee. Reilu pari kuukautta lakko on ollut päällä, eikä lipsumisia ole tapahtunut. Tällä viikolla oli lakon pahin koettelemus ja kun siitäkin selvittiin, niin uskon, että loppuun asti myös selvitään.

Viikon Garmin-dataa:

Töistä Säijän-lenkki: http://connect.garmin.com/activity/193335948

Siuro-Kaurasmäki-Nokia -lenkki: http://connect.garmin.com/activity/194673840

Kesäkuulle laitoin tavoitteeksi, että tuhat kilometriä pitää polkea. Sen verran innostuin asiasta, että tuo määrä tuli täyteen jo 19. päivä. Sitten aloin haaveilemaan 1500 km:n määrästä. Reilun 500 km:n juhannusviikko rikkoi tuonkin rajan. Nyt kun kuukautta on vielä jäljellä viisi päivää, niin km-määrä nousee varmaankin 1750 paikkeille. Siinä onkin itselleni vähäksi aikaa ennätystä; tuskin tulee ihan heti rikottua.

Juhannusviikon määrä nousi tuollaiseksi siitä syystä, että vapaapäiviä oli kolme kappaletta. Arkena tuli normaalien työmatkojen lisäksi kaksi 56 km Säijän-lenkkiä. Juhannusaattoaamuna tein kotipuolessa reilun seitsemänkympin lenkin ennen kuin lähdimme köröttelemään kohti pohjanmaata ja Powerparkkia. Juhannuspäivän aamuna poljin pitkin aakeita laakeita pikkuisen päälle kuusikymppisen lenkin. Komee oli ajella, kun aurinko paistoi, eikä noilla seuduilla oikein mäetkään päässeet haittaamaan vauhdinpitoa.

Sunnuntain tihkusateesta huolimatta lähdin polkemaan Kihniöltä kohti kotia. Suorin reitti kotiin olisi ollut n.110 km, mutta sellainen määrä tuli poljettua jo edellisenä viikonloppuna, joten piti tehdä vähän kiertoa. Poikkesin siis Kurusta kohti Muroleen kanavaa. Kanavalla tein pysähdyksen, kävin tyhjennyksellä ja tankkasin kioskilla juomapulloni täyteen. Heti kanavan ylityksen jälkeen alkoi vettä tulemaan vähän enemmän ja kiertoreitin mielekkyys alkoi jo hieman arveluttamaan; kylmäkin pääsi vähän tulemaan. Kapeen ylämäet kuitenkin toi lämmöt takaisin ja vesisadekin alkoi hellittämään, joten matkanteko maistui jälleen. Terälahdessa jouduin tekemään huoltopysähdyksen, kun alkoi tuntumaan, että oikeanpuoleinen poljinkampi olisi löysällä, joten sitä piti vähän kiristää. Loppumatka menikin sitten ihan mukavasti. Kiersin vielä Pirkkalan kautta, ennen kuin saavuin kotiin. Kilometrejä kertyi n.160.

Kahdella viimeisellä pyörämatkalla seuraa piti uusi lelu – Garmin Edge 800, pyöräilyyn tarkoitettu navigaattori.

Tässä Garminin antamaa dataa:

– Powerpark: http://connect.garmin.com/activity/192376281#.T-iZHygff7I

– Kihniö – Ylöjärvi: http://connect.garmin.com/activity/192376251#.T-iZZ4lYztQ

Jukola-viikonloppu on taas tältä vuodelta ohi. Itse en tosin tänä vuonna päässyt kokemaan rastien löytämisen iloa, mutta paikan päällä lauantaina tuli kuitenkin oltua ja nahka siellä poltettua. Sunnuntaina Jukola-huuma jatkui sohvan puolella, kun koko yö:n tallenne tuli katsottua putkeen – tosin välillä pikakelauksella, mutta useampi tunti siinä kuitenkin vierähti.

Keskiviikkona otin pitkästä aikaa kompassin esille ja lähdin Nokialle iltarasteille. Tosin emitin jätin kotiin ja matka taittui kävellen, mutta metsän puolella kuitenkin tuli oltua. Noin kävellen suunnistus tuntuikin helpolta, eikä pummejakaan tule, joten pitäisikö vallan siirtyä kävelysuunnistuksen puolelle. Jalka tosin ei tykännyt tunnin metsälenkistä, vaan alkoi taas kipuilemaan enemmän. Täytynee siis odottaa taas muutama viikko, että metsään taas uskaltaa mennä.

Muuten viikko olikin pyöräilyvoittoinen. Työmatkojen lisäksi tuli viikolla tehtyä töiden jälkeen kahtena päivänä 50 km:n Säijän-lenkki. Toisella kertaa vastatuuleen puskettiin parin työkaverin kanssa, ja toisella kertaa Tuuli tuli mukaan testaamaan uutta maantiepyöräänsä. Lauantaiaamuna kävin tekemässä, ennen Jukolaan lähtöä, n.70 km lenkin. Tuolloin lauantaina oli yksi kesän komeimmista pyöräilykeleistä. Aurinko paistoi, tuuli ei haitannut ja lämpötila oli sopiva. Tuollaisella säällä pyöräily maalaismaisemissa oli todella nautinnollista.

Viikon kruunasi sunnuntain 110 km:n maisemakierros. Sää tosin ei ollut niin hieno kuin lauantaina, sillä aurinko ei juurikaan näyttäytynyt ja lopussa alkoi vettäkin tihuttamaan. Mutta maisemat olivat sitäkin komeammat. Reittinä oli Siuro – Mahnala – Herttuala – Hämeenkyrö – Viljakkala – Karhe – Mutala. Häijääntielle asti reitti kulki maalaismaisemien keskellä. Siten piti kulkea vähän toista kymmentä kilometriä ison tien vartta, mutta Hämeenkyrön jälkeen päästiin taas pikkuteille peltojen keskelle. Viljakkala-Mutala -väliltä taas löytyi hienoja metsäpätkiä, joissa olisi tehnyt mieli vaikka suunnistaa. Kaiken kaikkiaan hieno reitti. Pyörää tuli sotkettua ihan riittämiin kuluneella viikkolla, sillä mittariin kertyi himpun vajaa 450 km.

Eipä näyttänyt kauhean houkuttelevalta pyöräilykeliltä, kun sunnuntaiaamuna pakkasi pyörää autoon. Taivas oli harmaana ja vettä tihutti pikkuisen. Lähtöpaikalle ajellessa vettä ei enää taivaalta tullut, mutta sen verran sitä oli kuitenkin satanut, että tiet olivat märät. Vastaan pyöräili klo seitsämältä lähteneitä 217 km reitin pyöräilijöitä, mutta oma startti oli vasta hieman yli kahdeksan, jolloin 134 km:n ja alle 4 ja puolen tunnin tavoiteajalla lähtevät olivat lähtövuorossa.

Hieman optimistisesti olin aikani arvoinut, sillä kaksi vuotta sitten menin saman reitin aikaan 4:35, enkä mielestäni ollut päässyt vielä leikkauksen jälkeen samanlaiseen kuntoon kuin tuolloin. Ryhmiä lähti liikkeelle minuutin välein ja minun ryhmässäni oli noin kymmenisen muuta polkijaa. Heti Hervannan valtaväylällä totesin, että nyt ollaan liian kovassa porukassa, ja jäin suosiolla vauhdista. Ylöjärven keskustaan asti porukkaa tuli vähän väliä selkä edellä vastaan tai sitten selät vilahtelivat vain ohitseni. Mutta sitten pääsin letkaan, jonka vauhti tuntui sopivalta.

En kuitenkaan viihtynyt saavuttamani letkan perässä kuin muutaman kilometrin matkan, jonka jälkeen pyyhälsinkin Asuntilan alamäessä peesin turvin koko letkan ohi. Seuraavat parikymmentä kilometriä tulikin sitten vedettyä letkaa, kun muita vetohaluisia ei ilmoittautunut. Edessä on sinänsä ihan mukava ajella, koska tällaisella märällä kelillä ei edellä menevän kurat lennä naamalle, eikä tarvitse kokoajan varoa, että joku edessä jarruttaa tai kolaroi, ja sitten olisikin kasa valmiina. Ensimmäisen tunnin kilometrikertymä oli 28,5 km.

Ennen Poikelusta sain toisen vetovuoroon ja pääsin itse vuorostani peesailemaan. Reidet alkoivat pikkuhiljaa palautumaan, kun matkan taittaminen muuttui peesin turvin helpommaksi. Taivas oli edelleen harmaa ja ajoittain tuli pientä vesisadetta. Välillä oli vaikea arvioida tuliko vesi taivaalta, vai edelle menevän takarenkaasta, mutta jostain sitä vettä ainakin tuli. Kurun keskustan alamäessä pyyhälsin taas muun seurueen ohi ja lähdin vetämään letkaa. Tosin en ehtinyt olla letkassa kuin kilometrin verran, sillä muu seurue poikkesi Kurun huoltopisteelle. Minä päätin pysähtyä vasta seuraavalla huoltopisteellä.

Kahden tunnin kohdalla olin mennyt himpun päälle 60 km, eli toinen tunti oltiin menty melko mukavaa vauhtia. Muroleen huoltopisteellä oli matkaa taitettu 75 km. Kurun ja Muroleen välin olin polkenyt yksin, joten vauhti pääsi hieman hiipumaan tuolla välillä. Olin päättänyt tehdä reissun yhden pysähdyksen taktiikalla, joten pidin tämän ainoa välipysähdyksen hieman pidempänä. 10 minuutin tyhjennys- ja täydennyspysähdyksen jälkeen matka jatkui kohti Terälahtea.

Kapeeseen asti ajelin edelleen yksikseni, mutta sitten yksi parivaljakko sai minut kiinni. Heidän mukanaan poljin seuraavan kymmenen kilometriä vuorovedolla edeten. Hieman ennen Terälahden huoltoa isompi ryhmä saavutti meidät ja liityimme jonon jatkoksi. Itselleni teki työtä pysyä letkassa mukana ja yhdessä ylämäessä sitten vaihdoin hieman liian pienelle vaihteelle ja vauhtini tippui sen verran, että jäin letkasta kymmenisen metriä. Peesiapu hävisi samantien, enkä päässyt enää letkaan mukaan.

Viimeinen neljäkymmentä kilometriä tulikin sitten poljettua yksikseen. Takaa ei tullut yhtään letkaa auttamaan, enkä toisaalta yhtään letkaa edestänikään tavoittanut. Jokunen tuli vielä loppumatkalla ohitettua, mutta ne olivat sen verran hyytyneitä, että pyyhälsin heidän ohitseen melko sukkelaan. Maalissa kello näytti aikaa 4:31 ja matkaa 131,4 km, eli keskinopeus oli 29 km/h (tuohon pitää lisätä 10 minuutin huoltotauko, jolloin kello oli pysähdyksissä). Kahden vuoden takaista aikaani paransin neljällä minuutilla, jota en olisi ennen lähtöä uskonut tekeväni. Silloin pääsin ajamaan enemmän porukassa, ja muutenkin peruskunto oli varmaankin parempi.

Tiistaina tulee kahdeksan viikkoa täyteen leikkauksesta. Tuon ajan jälkeen pitäisi muka päästä kokeilemaan vähän juoksuaskeleita. Turha toivo. Etenkin aamuisin jalka on niin kipeä, ettei kävelemään kunnolla vieläkään pysty. Päivän mittaan se kuitenkin vertyy sen verran, että kävely alkaa sujumaan pääosin ilman kipua. Alkaa pessimismi pikku hiljaa puskemaan läpi. Eipä taida tänä kesänä tulla otettua juoksuaskeleita.

Pyöräily sentään sujuu kivutta. Viime viikon loppupuolella tein kolmena päivänä Siuron viidenkympin lenkin, eikä tuntunut missään. Tänään pyöräilin mökiltä, pienen lisälenkin kera, kotiin ja siitä kertyi satkun verran kilometrejä. Ja mikäs oli pyörräillessä, kun aurinko paistoi täydeltä terältä, lämpöä pari kymppiä ja tuulikaan ei ollut kovin paha. Sen verran kepiästi kulki (kun rauhassa meni), että voisi jopa harkita osallistumista parin viikon päästä järjestettävään Pirkan pyöräilyyn.

Lakkorintamalla ei mitään uutta. Rikkuritoimintaa ei ole näkynyt, vaikka lakkovahti alkaakin väsähtämään. Viimeiset pari viikkoa on tosin ollut helpompaa näitä edeltäviin viikkoihin nähden, sillä mitään juhlia tai kyläilyjä ei ole ollut ohjelmassa.

Eilen, tiistaina tuli kuusi viikkoa leikkauksesta. Kuntoutusohjeessa lukee, että nyt saisi tehdä vähän pidempiä (2-3 km) kävelylenkkejä. Ihan aikataulussa kuntoutuksen suhteen ei olla, sillä kävely ei suju vieläkään kovin kivuttomasti, ja kävely muuttuu vielä helposti nilkutukseksi, mikäli hommaan ei keskity kunnolla. Tuollainen parin-kolmen kilsan lenkki on tullut jo tehtyä, mutta loppumatkasta alkaa jo kaipaamaan sohvan turvaa.

Viimeisen viikon aikana olen aloittanut työmatkapyöräilyn. Aluksi pyöräilin vain toiseen suuntaan, mutta nyt on jo nelisen kertaa menty ees-taas. Pyöräily ei juurikaan aiheuta kipua, vaan paremminkin kävely on polkemisen jälkeen helponpaa. Veden polkeminen on siis vaihtunut pyörän polkemiseen, mikä onkin huomattavasti mielekäämpää puuhaa. Tänään tosin tuli kevään ensimmäinen rengasrikko ja jouduin kävelymieheksi muutaman kilometrin matkaksi, joten pyöräilynkin ihanuus tuli välittömästi esille.

Makealakko on pitänyt hyvin. Hieman haasteita on kyllä ollut, sillä viime viikkojen ohjelmaan on mahtunut niin synttäreitä, nimppareita, äitiempäivää kuin vappuakin. Linja on kuitenkin pitänyt ja makeat leivonnaiset ovat jääneet syömättä. Vielä pitäisi kaksi kuukautta jaksaa lakkoilla ja sitten voi aloittaa jäätelökauden.

Tuosta tämän päivän rengasrikosta vielä sen verran, että siinä vaihessa kun jouduin jättämään pyörän erään “nakkikioskin” seinustalle nojaamaan ja lähdin köpöttelemään pyöräilykengät jalassa ja kypärä kädessä kotiinpäin, aloin asennoitumaan siihen, ettei pyörä olisi enää paikoillaan, kun sitä illalla pääsisin autolla hakemaan; onneksi olin kuitenkin väärässä. Siinä kävellessäni tuli kuitenkin sanoitettua, mahdolliselle varastetulle pyörälle, muistoruno, joka meni näin =):

Neljännellä kuntoustusviikolla tuli otettua vesiliikunta mukaan ohjelmaan. Suomuja alkaa jo melkein kasvamaan, sillä kuutena päivänä tällä viikolla kävin pulikoimassa. Muutamana päivänä uintia, muutamana vesijuoksua ja muutamana molempia. Uintia tuli kilsan verran per kerta ja siihen meni aikaa n.40 min. Melkoista tuskaa tuo uinti on, kun sitä ei kunnolla osaa. Muutenkaan tuo ei ole minun lajini; tahkota nyt 25 m allasta päästä päähän kilsan verran. Onneksi pääsin altaaseen sellaisina ajankohti, jolloin ei juurikaan muita ollut samalla radalla – en joutunut muiden jyräämiksi.

Eikä tuo vesijuoksu juurikaan mieltäkohottavampaa puuhaa ole. Mummojen kanssa letkassa allasta ympäri niin kuin kohot konsanaan. Tunnin verran yleensä itseäni altaassa juoksuvyön kanssa liotin, paitsi niinä päivinä kun olin uinut, niin juoksumääräksi riitti puolituntia. Sunnuntaina olisi ollut Pyynikkijuoksukin, mutta viime vuoden kuntosarjan voiton puolustus vaihtui mummojen kanssa mittelöön vesijuoksussa. Menestystä ei voi kehua.

Ensimmäinen viikko sokerilakkoa on pitänyt hyvin. Ei ole siis mitään poikkeamaa ilmoitettavana. Painostakin tuli otettua heti alkuviikosta “löysät pois”, sillä kahden päivän jälkeen vaaka näytti 2,5 kg sunnuntai-iltaa vähemmän. Seuraavat 2,5 kg voi ollakin sitten vähän kovemman työn takana, mutta kyllä se ennen kesälomaa on lähtenyt. Nyt pitäisi vaan jotenkin pystyä välttelemään vappusimat ja -munkit.