Tiistaina tulee kahdeksan viikkoa täyteen leikkauksesta. Tuon ajan jälkeen pitäisi muka päästä kokeilemaan vähän juoksuaskeleita. Turha toivo. Etenkin aamuisin jalka on niin kipeä, ettei kävelemään kunnolla vieläkään pysty. Päivän mittaan se kuitenkin vertyy sen verran, että kävely alkaa sujumaan pääosin ilman kipua. Alkaa pessimismi pikku hiljaa puskemaan läpi. Eipä taida tänä kesänä tulla otettua juoksuaskeleita.

Pyöräily sentään sujuu kivutta. Viime viikon loppupuolella tein kolmena päivänä Siuron viidenkympin lenkin, eikä tuntunut missään. Tänään pyöräilin mökiltä, pienen lisälenkin kera, kotiin ja siitä kertyi satkun verran kilometrejä. Ja mikäs oli pyörräillessä, kun aurinko paistoi täydeltä terältä, lämpöä pari kymppiä ja tuulikaan ei ollut kovin paha. Sen verran kepiästi kulki (kun rauhassa meni), että voisi jopa harkita osallistumista parin viikon päästä järjestettävään Pirkan pyöräilyyn.

Lakkorintamalla ei mitään uutta. Rikkuritoimintaa ei ole näkynyt, vaikka lakkovahti alkaakin väsähtämään. Viimeiset pari viikkoa on tosin ollut helpompaa näitä edeltäviin viikkoihin nähden, sillä mitään juhlia tai kyläilyjä ei ole ollut ohjelmassa.