Tapahtui eräänä päivän Vierumäellä.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme noin klo 7 Scandicin hotellissa. Puolen tunnin sisällä olimme Tuulin kanssa siirtyneet hotellin pienelle, mutta onneksi autiolle kuntosalille. Siellä teimme puolen tunnin salitreenin, jonka päälle löylyttelimme hotellin aamusaunassa.

Saunanraikkaina siirryimme ravintolan puolelle, jossa ahnehdimme (liian) tukevan aamiaisen. Ruokaa tuli syötyä varmaankin kolme kertaa enemmän kuin normaalisti aamulla. Ja olo oli sen mukainen. Lähdimmekin sulattelemaan aamiaista pienelle kävelylenkille, joka kuitenkin venähti melkein puolentoista tunnin mittaiseksi.

Puolen päivän jälkeen lähdimme tekemään juoksulenkkiä Vierumäen kuntopoluille. Talven jäljiltä latupohjat eivät olleet vielä sulaneet täysin, joten paikoin joutui hangessakin tarpomaan. Tein kuitenkin pisimmän juoksulenkkini sitten viime syyskuun. Mittaa lenkille tuli hieman reilu 10 km.

Juoksulenkin jälkeen pikaisesti salaattilounaalle, jonka jälkeen riensimme seuraavaan aktiviteettiin. Tällä kertaa oli vuorossa 45 minuutin venyttely. Venyttelyn jälkeen jälleen vaatteiden vaihtoon ja sitten oli vuorossa tunnin verran keilausta. Keilailun jälkeenkään ei ollut aikaa muuhun kuin jälleen kamppeiden vaihtoon, sillä meillä oli varattuna klo 18 tunnin sulkapallovuoro.

Olikin pitkästä aikaa mukava taas lätkiä sulkista. Siitä olikin jo vierähtänyt vuosi jos toinenkin kun viimeksi oli sulkaa saanut löydä. Hieman varovainen sai jalan kanssa olla, sillä tämä laji on tunnettu akillesjänteiden katkeamisista. Muutama vaarallinen liikkeellelähtö tulikin tehtyä, mutta onneksi ilman vaurioita. Sulkapallon jälkeen oli vielä tarkoitus käydä uimassa, mutta päätimme kuitenkin siirtyä ravintolan puolelle päivälliselle, sillä päivän menot alkoivat jo hieman tuntumaan.

Lauantaille siis mahtui mukavasti aktiviteettia. Muuten viikko sujui vanhan kaavan mukaan salitreeneineen ja parin juoksulenkin merkeissä. Sunnuntaina tuli myös tehtyä 50 km pyörälenkki räntäsateen ja auringonpaisteen säestämänä.

Viikon kuva by Tuuli

Kevään kunniaksi tein pientä ulkonäön muokkausta. En siis itselleni vaan blogisivuilleni. Nyt on tarjolla uudet hienot sosiaaliset nappulatkin. Tosin LinkedIn:ssä näyttää olevan vielä vanha työpaikka, eli se vaatii ainakin päivitystä. Twitterissä en juurikaan käy ja Facebook-päivityksetkin ovat viimeaikoina vähentyneet. Mutta nuo ovat nyt tarjolla, jos jotain sattuu kiinnostamaan. Toinen uutuus sivuilla on viikon kuva by Tuuli.

Välttyäksemme suuremmilta väärinkäsityksiltä, niin pitää hieman tarkentaa viime viikkoista oluen tuhoamistani. Ensinnäkin niitä oli seitsemän, ei kuusi. Minulle on muodostunut alkoholiongelma ja tästä syytä ajauduin alkoholin väärinkäyttäjäksi. Toisin sanoen, olutta ei ole kulunut viime aikoina, joten seitsemän pulloa jouduin kaatamaan vessanpönttöön. Tätä tarkoitin oluiden tuhoamisella. Tipaton 2013 jatkuu siis edelleen.

Reenipuolella ei tällä viikolla ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Tiistaina ja keskiviikkona oli ohjelmassa työmatkajuoksut. Hieman takapakkia juoksenteluun kyllä tällä viikolla tuli, sillä keskiviikon lenkin jälkeen alkoi kantapää kipuilemaan taas hieman enemmän, joten jätin perjantain juoksulenkin väliin. Lauantaina kantapää ei tuntunut yhtään sen paremmalta, mutta päätin kuitenkin käydä ennen mökkisaunaa kokeilemassa kantapään mielentilaa. Hieman yllättävää oli, ettei se tuntunut juostessa laisinkaan kipeältä, joten teinkin sitten 9 km lenkin.

Sunnuntaina pyöräilin mökiltä kotiin. Tai en ihan mökiltä, vaan vasta Koskioisista lähdin polkemaan. Tulin ensimmäiset 8 km autokyydillä, sillä teiden routavauriot olivat sitä luokkaa, ettei maantiepyörällä huvittanut niitä väistellä. Onneksi sunnuntaina ei ollut enää samanlaista myrskyä kuin lauantaina oli, sillä silloin olisi polkeminen jäänyt väliin. Nyt sää oli tosi upea, sillä lämpöä oli vähän vajaat kymmenen astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lempäälään asti tuulensuuntakin oli melko suosiollinen, mutta sen jälkeen saikin puskea vastatuuleen. 87 kilometriä taittui vajaaseen kolmeen tuntiin, joten tähän kohtaan kautta pyörä liikahti ihan mukavasti.

Viikon kuva by Tuuli

Elämme vaarallisia aikoja. Enkä nyt tarkoita euro-kriisiä tai Talvivaaran päästöjä sen enempää kuin Pohjois-Korean uhitteluakaan. Nyt on nimittäin tosi kriittisen ajat käsillä, sillä hiihtokausi on ohi ja juoksukauden pitäisi alkaa toden teolla. Vaaralliseksi asian tekee se, että tämän viikon juoksulenkit ovat tuntuneet jo niin mukavilta, että nyt on vaarana, että tulee juostua jalat alta. Nyt pitäisi vaan maltaa. Kantapää edelleen hieman oireilee juoksun aikana, mutta mielestäni ei kovin pahasti.

Tälläkin viikolla tuli käytyä neljä kertaa juoksemassa. Kilometrejä kertyi kolmenkympin verran. Olen tosin päättänyt, että huhtikuu mennään vielä näillä määrillä ja vasta toukokuussa nostetaan hieman lenkkien pituuksia (nopeuksia ja kertoja sitten vasta kesällä – jos pystyy). Ja vaikka kuinka juoksupolut kutsuisivat, niin kyllä minä pystyn tämänkin päätökseni pitämään. Sillä pystyin pitämään myös 100 päivän makeiden herkkujen lakonkin, joka päättyi torstaina. Itseasiassa lakko venähti 102 päivän mittaiseksi. Tavoitteeseen painon suhteen tosin en päässyt, mutta loppukoot lakko nyt, ja aloitetaan sitten joskus seuraava.

Vaaralliseksi nämä ajat tekee myös se, että myös maantiepyöräkausi on alkamassa. Perjantaina polkaisin töihin jo maantiepyörällä, sillä sen verran sulat kaikki pyörätiet jo ovat, ja viikonloppuna hiekkojenkin puhdistuis näytti käynnistyneen. Kyllä hybridin vaihto maantiepyörään on kuin vaihtaisi mopoautosta henkilöautoon. Matka etenee vauhdikkaammin ja sitä myöden tilanteitakin syntyy. Vielä en mitään tilannetta saanut päälle, mutta sen kyllä huomasin, että maantiepyörällä joutuu joskus jopa jarruttelemaan. Hybridin jarrukahvaan ei talvella juurikaan tarvinnut koskea.

Sunnuntaina tuli tuhottua 6 kaljaa – reiluun kahteen minuuttiin. Tuollaiseen ei pysty kuin korkeintaan Koffin trukkikuski. Ja heti sen päälle lähdin tekemään kauden ensimmäistä pyörälenkki Siuro-Pinsiö suuntaan. Joku voisi jopa syyttää tankojuoppoudesta, mutta promileakaan en olisi puhaltanut. Ihan shortsikeli ei vielä pyöräillessä ollut, mutta tiet sentään olivat kauttaaltaan sulia ja melko kuivaakin oli. Slikseillä en sentään vielä uskaltanut lähteä matkaan, sillä epäilykseni, että hiekan levittäjät ovat ahkerampia kuin niiden siivojat, piti monessa kohdassa paikkansa. 50 km:n lenkillä tuli tämä maantiepyöräilyvuosi aloitettua.

Nyt on sitten kaikki sukset ja muutkin hiihtokamppeet laitettu odottamaan ensi talvea. Maanantaina kävin viimeisen kerran hiihtämässä. 2500 km meni just ja just rikki, ja maanantain 16 km tuli kerättyäkin vaikeimman kautta. Edellisen päivän lumipyryä ei oltu ajettu, kun kävin Nokian laduilla hiihtämässä. 10 sentin umpihangessa tuli luisteltua seitsemän kilometriä, ennen kuin ajelin autolla sellaiseen paikkaan jossa latukone oli käynyt. Lamminpään laduilla ei sentään tarvinnut mennä umpihangessa, mutta ei luisto ollut yhtään sen parempi. Yhtään ei harmittanut, että hiihtäminen pitää lopettaa.

Vieläkään ei tunnu talven selkä taittuvan, vaikka huhtikuu on jo pitkällä. Tätäkin kirjoittaessa lunta tulee taivaan täydeltä. Hiihtokausi alkaa kuitenkin olemaan jo tiensä päässä, sillä latu on jo monesta kohtaa puhki ja osa alamäistä on vaarallisen jäisiä. Tälle viikolle tuli vielä ihan hyvä määrä hiihtokilsoja. Töiden jälkeen hiihtämään lähtiessä lämpötila on ollut jo yli viittä astetta, joten luisto ei ole ollut kovin kummoinen kostean lumen vuoksi. Kaiken huippu oli torstai, jolloin oli +8 astetta ja lähdin perinteisen suksilla liikenteeseen. Niin tahmeeta keliä kuin tuolloin, en ole aiemmin kokenut, sillä hiihto oli kuin tervassa lykkimistä. Kilsoja ei tullutkaan tuolloin kuin 14 ja tästä syystä viimeisetkin pertsan suksen tuli laitettua kesävoiteisiin.

Viikonlopun aamuhiihdot oli pakkasten ansiosta sen sijaan vauhdikkaat. Tosin baanat alkavat olemaan jo niin jäiset, ettei luisteluhiihto ole niillä kovin rentoa. Myös latujen likaisuus alkaa jo haittaamaan luisteluakin. Paikoin taas ladut olivat tosi hyvässä kunnossa ja auringon paistaessa sitä melkein toivoi, ettei hiihtokausi vielä päättyisikään. No, ei nyt sentään. Kausi nimittäin saattaa päättyä hyvinkin huomiseen hiihtoon, sillä 13 km puuttuu 2500 km:stä ja se saa kyllä riittää tälle kaudelle.

Juoksukausikin alkoi tällä viikolla toden teolla, sillä tein jopa neljänä päivänä pienen juoksulenkin. Tiistaina juoksin töistä kotiin ja keskiviikkoaamuna töihin päin. Perjantaina ja lauantaina tuli tehtyä molempina 6 km lenkki. Tämä olikin toiseksi paras juoksuviikko sen jälkeen, kun olin vuosi sitten akillesoperaatiossa. Keskiviikkona nimittäin oli leikkauksen vuosipäivä. Ei osunut ihan Oravan arvio kuntoutumisaikataulusta kohdilleen, kun hän epäili, että parin-kolmen kuukauden jälkeen pääsisi taas tosissaan juoksemaan. Ei tainnut mennä arvio pieleen kuin vuodella. Tai toivon ainakin, että nyt pystyisi alkaa juoksemaan säännöllisemmin.

Tänä vuonna ei tulekaan, viime vuoden tapaan, aprillipäivänä kerrottua satuja, vaan nyt kaikki on silkkaa faktaa. Minulla oli kyllä joku hyvä huiputus mielessäni tällekin päivälle, mutta olen jo unohtanut sen tässä kuukausien kuluessa, joten jääkööt sitten kirjoittamatta.

Tämäkin viikko on vanhan toistoa, eli hiihtokausi jatkuu ja yöpakkeset eivät hellitä. Luistelutyylistä on tullut nyt ensisijainen hiihtotyylini, vaikka periaatteessa perinteiselläkin vielä pääsisi. Sen verran rapeat ladut ovat kuitenkin olleet, että luistellen kilsoja kertyy ihan huomaamatta. Tänäänkin keli oli niin mahtava, että 30 km:n lenkki tuntui ihan alimittaiselta. Pidempäänkin olisi tehnyt mieli mennä, mutta toinen sauva sanoi osittain työsopimuksen irti, eikä suostunut enää yhteistyöhön somman ja terän kanssa. Viimeinen 17 km tulikin hiihdeltyä tylpällä sommattomalla sauvalla – ei kivaa. Löysin onneksi teräpään ladun varresta ja nyt se hieroo sopua taas sauvan kanssa Battex-liiman välityksellä. Se olisi parempi olla taas keskiviikkona iskussa.

Intoa ja voimia olisi siis tänään ollut vielä pidempäänkin lenkkin. Kaikkia voimiani ei ollut vienyt sunnuntain hiihtolenkki MaSa:n kanssa, vaikka hän yrittikin näännyttää minut ladulla tuoreen SM-kullan tuoman endorfiinin turvin ;). Joillekin 3:39 min/km on rauhallista lenkkivauhtia ja toisille armotonta iskemistä, minut voi luokitella tuohon jälkimmäiseen ryhmään.

Harjoituspäiväkirjaan tuli viime viikolle jopa 11 km juoksua. Reilu vitonen keskiviikolle ja kutonen lauantaille. Etenkin lauantain lenkki meni jo melko kivuttomasti, vaikka alusta olikin lähes koko matkan luminen, sillä mökkitiet eivät ole vielä sulaneet kaupungin pyöräteiden tapaan. Yksi kivuton lenkki ei nyt vielä kesää tee, mutta fiilikset ainakin nousi huomattavasti. Huomenna olisi tarkoitus juosta ensimmäisen kerran kotiin uudesta työpaikasta (8 km), joten saapi nähdä mitkä fiilikset ovat huomenna illalla.

Hiihtokausi senkun jatkuu, eikä loppua näy. Puolitoista viikko sitten perjantaina tuli hiihdettyä tämän talven kahdes tuhannes kilometri ja nyt on jo kaksi ja puoli sataa päällekin. Forecan mukaan hiihtokausi jatkuu vielä ainakin kymmenen päivää, joten kesävoiteita on vielä turha kaivaa esiin. Hiihtotyyli on vaihtunut nyt pääosin luisteluksi, sillä perinteisen ladut ovat jo sen verran likaiset, ettei sinne tee mieli voiteiden kanssa lähteä.

Ulkojuoksukausikin tuli lauantaina avattua 5km:n lenkin muodossa. Salilla olen kyllä melkein joka arkipäivä pari kilsaa juossutkin, mutta ulkona en ole moneen kuukauteen lenkkareita kuluttanut. Ihan hyvin jaksoi lenkin mennä, tosin vauhti oli mitä oli eikä sykkeetkään kovin mieltä ylentäviä olleet. Juostessa huomasin, että akillesvaiva on valahtanut hieman alaspäin, sillä juoksu ei tuntunut akillesjäneessä, mutta kantapäähän tossu painoi kiveästi. Joten nuo kivut eivät lupaa kovin hyvää tällekään kesälle.

Pyöräilykautta odotellessa.

Eipä tunnu kevät juuri etenevän. Päivät ovat olleet komean aurinkoisia, mutta aamujen paikoin kahden kymmenen asteen pakkaset, eivät kauheasti kevättä enteile. Maanantainakin mittari näytti -22 astetta, mutta päätin kuitenkin kokeilla, miltä pyöräily tuntuisi tuollaisella pakkasella. Hieman liikaa taisi tulla pakattua vaatetta päälle, sillä lämpöhalvaus ei ollut kaukana kun sotkin töihin. Nyt ainakin tiedän, että tuollaiseen keliin löytyy riittävästi vaatetusta kaapista. Tosin pyörä alkaa olemaan noissa pakkasasteissa jo sen verran jähmeä, että esimerkiksi vaihteiden vaihtaminen on melko kankeeta.

Hiihdot jäivät alkuviikosta erinäköisten syiden vuoksi väliin – eikä vähiten Pirkan rasitusten vuoksi. Torstaina kuitenkin napsautin sukset jalkaa ja lähdin tekemään lenkkiä. Parin päivän myrsky oli saanut ladut todella likaiseen kuntoon, joten hiihtäminen oli pääosin tasatyöntöä latujen välissä ja kaarnanpalasten väistelyä. Torstain likaisia latuja pelästyneenä, vaihdoinkin hiihtotyylin perjantaina vapaalle. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten joulukuun puolenvälin luisteluhiihtokokeilujen, kun tällä “oudommalla” tyylillä lähdin kokeilemaan. Alkukankeuden jälkeen homma alkoi kuitenkin toimimaan ja hyvän luiston ansiosta hiihto muuttui ihan nautinnolliseksi. Perjantaista innostuneena tein myös lauantaina luisteluhiihtolenkin. Keli oli edelleen otollinen joten matka tuntui etenevät todella liukkaasti. Kotona hämmästykseni oli suuri, kun huomasin, että 23 km:n hiihtolenkin keskivauhti oli 3:51 min/km. Elämäni kuudes hiihtolenkki luistelukalustolla ja vauhti oli tuollainen – pitäisiköhän vaihtaa hiihtotyyli pois perinteisestä.

Sunnuntaina palasin kuitenkin ruotuun ja vaihdoin taas perinteiseen tyylliin. Vapaa tyylin hiihto oli kyllä mukavaa, mutta pitkää matkaa jalat eivät vielä sitä kestä. Ladutkin olivat taas puhtaammassa kunnossa (kiitos laduntekijöiden), joten perinteisenkin tyylin hiihtäminen taas onnistui. Muutenkin olosuhteet olivat kohdallaan, kun aurinko paistoi ja linnut lauloivat niin mikäs siinä oli kolmea tuntia hiihdellessä, kun pakkanenkin oli vain vajaat kymmenen astetta.

Sen verran palaan vielä Pirkkaan, että vaikka tuskaa oli ja paikat tulivat kipeäksi, niin yksi parantava vaikutuskin tuolla reissulla oli. Olen nimittäin kärsinyt koko alkuvuoden ajan sydämen rytmihäiriöstä tai jostain muljumisesta kuitenkin, mutta Pirkan jälkeen on sydämen rytmi ollut kohdillaan eikä outoja tuntemuksia ole enää ollut. Taas tuli todistettua, että kuntoilulla on tervehdyttävä vaikutus.

Vajaat pari viikkoa sitten alkoivat uudet kuviot niin töiden osalta kuin työpaikan vaihdon aiheuttamien sivuvaikutustenkin osalta. Näitä sivuvaikutuksia on lähinnä työmatkan muuttuminen ja salipaikan vaihto. Salipaikaksi valitsin EasyFitin. Pääsyynä tähän valintaan oli, että se oli kahdesta mahdollisesta se huomattavasti edullisempi. Ja ihan hyväksi valinnaksi se on osoittautunutkin, sillä aamuisin siellä on tosi rauhallista (yleensä pari-kolme minun lisäksi), joten laitteille ei tarvitse jonotella.

Aamuinen työmatka salin kautta koukatessa on 8.6 km, eli 8 km vähemmän kuin aiemmin. Tälläin talvella siihen on mennyt noin puoli tuntia (pyörällä), mutta eiköhän siitä muutama minuutti lähde pois, kun saan suvikummit alle. Töistä kotiin on 8.1 km ja se taittuu vähän reilussa parissa kymmenessä minuutissa, sillä reitti on melko tasaista – jopa alamäkivoittoista.

Hiihtäen en ole vielä töissä käynyt, mutta muuten on tullut kyllä suksittua. Tämä viikko pitää kylläkin ottaa vähän rauhallisemmin, jotta sunnuntaina jaksaa lykkiä Pirkassa. Tämän viikon hiihdot on Pirkkaa lukuunottamatta siis hiihdetty, sillä pe ja la täytyy pitää lepoa. Pirkan keli tosin näyttää tosi surkealta, sillä ainakin tällä hetkellä kaikkitietävä Foreca näyttää, että lauantai-iltana alkaa tulla reilusti lunta ja sitä jatkuisi koko yön. Sunnuntaiaamulla pakkasta kymmenisen astetta, joten luistoa on turha odottaa. Tuulikin kääntyy idän puolelle, joten sekin puhaltaa tietenkin vastaan. Toisaalta ehkä lumi ja vastatuuli ovat parempia, kuin lauantaiaamun -20 astetta pakkasta. Vai pitäisikö vaihtaa reppu-Pirkkaan, jos silloin olisi vaikka parempi keli…

Toinen lomaviikko meni sekin hiihdon merkeissä. Onneksi sentään pääosin eri maisemissa kuin yleensä. Kolistelimme nimittäin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä yöjunalla Kolariin ja sieltä sitten Ylläksen kupeeseen Äkäslompoloon. Huonosti nukutun junayön jälkeen oli vielä voimia lähteä hiihtämään, ja pakko olikin, sillä neljän päivän pohjoisen pikavisiitistä piti ottaa kaikki irti. Kolmenkymmenen asteen pakkaset olivat juuri väistyneet Lapista ja tilalle oli tullut mukavat kahdeksan pakkasastetta.  Ladut olivat ensimmäisenä päivänä mukavan liukkaat ja hiihtoa kertyi vähän vajaat 40 km, kun kiersimme Ylläksen myötäpäivää Kesängin keitaan, Aurinkotuvan ja Velkonkodan kautta.

Toisena Ylläspäivänä (torstai) sää oli edelleenkin lauhtunut ja pakkasta oli nelisen astetta. Taivas oli pilvessä, mutta lunta ei satanut, vaikka yöllä vähän oli ripsinytkin. Lähdimme hiihtelemään juuri ajettuja latuja pitkin kohti pohjoista ja Peurakaltiota. Luisto oli uuden, hiihtämättömän ladun vuoksi heikohko, mutta mikäs kiire siinä oli, kun aikaisin lähti liikkeelle. Kymmenisen kilsaa pääsimme neitseellisiä latuja hiihtämään, mutta sitten reittimme poikkesi ladulle, jota ei oltu ihan vähään aikaan koneella ajettu, joten jouduimme ladun aukaisuhommiin. Yksi ladulle katkennut mäntykin jouduttiin kiertämään umpihangen kautta ja onneksi se oli ainoa, sillä umpihankihiihto ei oikein tavallisilla suksilla helposti onnistu.

Tämän jälkeen suuntasimme Kotamajalle, ja tämäkin väli oli pääosin ladun aukaisua, joten meno oli melko verkkaista. Seuraavat kolme kilometriä Pyhäjärvelle päin olikin sitten taas mukavaa kovaa latupohjaa, mutta sitten latu muuttuikin taas pehmeäksi, vaikka koneella se olikin juuri ajettu. Sauva upposi melkein joka työnnöllä pehmeeseen penkkaan ja työnnöistä katosi teho. Sama pehmeä latu jatkui seuraavat kuusi kilometriä, jonka jälkeen reittimme kääntyi kohti Tammitupaa ja latu loppui kokonaan. Mottorikelkalla ajettua pohjaa pitkin oli kaksi henkeä hiihtänyt ennen meitä ja niitä jälkiä mekin menimme. Tässä vaihessa näkyi ensimmäisen ja viimeisen kerran tällä pohjoisen matkalla aurinko, noin puolen minuutin ajan. Tammituvalta jatkoimme matkaa kohti etelää samaa ladutonta uraa pitkin. Parin kilometrin Tammituvalta lähdön jälkeen vastaan tuli latukone kovalla ryminällä ja teki meille hienon, mutta pehmeän ja luistamattoman ladun. Siitä matka jatkui Latvamajan ja Kesängin keitaan kautta takaisin majoitukseen.

Päivän saldo oli 56 km, josta valtaosa oli joko ajamatonta tai sitten pehmeätä juuri ajettua latua. Nälkä oli siis sen mukainen, kun istahdimme Julli’s -ravintolan pöytään. Poronkäristysannos upposi siihen tahtiin, että se loppui ihan käsiin. Kesken syönnin kävin jo tilaamassa mukaan yhden pitsan, sillä käristysannos ei tuntunut riittävän mihinkään. Onneksi mainitsimme kovasta nälästämme tarjoilijalle, ja hän kiikuttikin meille samaan rahaan vielä santsiannoksen käristystä muuseineen, puolukoineen ja suolakurkkuineen. Pitsaan ei sitten tarvinnutkaan ihan heti koskea. Julli’s on hyvä.

Kolmantena päivänä lähdimme hiihtelemään Ylläksen eteläpuolelle. Jälleen pääsimme (tai jouduimme) hiihtämään aivan tuoreita latuja, joten luisto oli sen mukainen. Ensin saavuimme Velhon kodalle ja sielä suuntasimme Luosuun ja Aurinkotuvalle. Tämän jälkeen kohti Kahvikeitaan laavua ja sieltä Kellostapulikurun valkoisia maisemia ihailemaan. Loppukilometrit olivatkin sitten vain laskettelua majapaikkaan. Illalla kävimme tekemässä vielä makkaranpaistohiihdon Tunturijärven laavulle. Päivän km-määräksi tuli 38 + 15 = 53 km.

Viimeisen päivän aamuna pakkasimme kamat kasaan ja suuntasimme kohti Leviä. Siellä hiihdimme Köngäksen koululla ja takaisin, josta kertyi matkaa 26 km. Tämän päälle teimme vielä 8 kilometrin Isoporo-lenkin, joten päivälle tuli hiihtokilsoja vain 34. Hiihdon päälle kävimme vielä Levin kylpylässä polsimassa, ennen kuin suuntasimme kohti Kolaria ja seuraavaa huonosti nukuttua yöjunamatkaa.

Vaikka Ylläksellä olikin vallan mahtavat maisemat ja muut olosuhteet, niin viikon paras hiihtokeli oli kuitenkin sunnuntaina kotimaisemissa. Iltapäivällä oli nimittäin täydellinen Zero-suksikeli. Luisto oli mahtava ja pito lähes täydellinen. Tällainen keli pitää saada Pirkan-hiihtookin. Viikon hiihtomääräksi tuli n.250 km ja koko loman n.470 km. Tänään meni myös puolitoista tuhatta rikki, joten viime vuoden hiihtomäärä on rikottu jo tässä vaiheessa talvea.

P.S. RIP kummisetä

Nyt menee mun blogilla huonosti. Tämä ei kiinnosta enää edes spämmääjiä. Viimeisen viikon aikana on tullut vain kahdeksan spämmi-kommenttia, kun viime aikoina niitä on tullut parisen kymmentä per viikkoon. Tämä on mun 248. blogikirjoitukseni ja olen saanut kaiken kaikkiaan vähän vajaat 2400 kommenttia kirjoituksilleni. Niistä 8 EI ole ollut spämmiä, eli ihan OK, se tekee vähän yli yksi kommentti per vuosi. Tuo runsas palaute on juuri se syy, miksi jatkaa tätä kirjoittelua.

Ensimmäinen lomaviikko takana. Hiihto on näytellyt aika suurta osaa lomasta, sillä perjantaita lukuun ottamatta olen käynyt joka päivä tekemässä pienen lenkin. Maanantaina tein vähän vajaan kolmen kympin lenkin ja tuota mittaa on sitten joka päivä jokusella kilometrillä venytetty. Tänään tosin nousujohteisuus loppui, sillä Tampereen laturetkellä ei ollut tarjolla kuin 40 km lenkki. Tosiaalta tämän päivän kelissä ei olisi yhtään pidempään huvittanut lykkiäkkään, ainakaan laturetken olosuhteissa. Pito oli melko heikko, vaikka vähän väliä suksen pohjissa olikin viiden sentin lumipaakku. Toisaalta tasatyöntöäkään ei päässyt kunnolla lykkimään, kun ladunraunusta oli sen verran pehmeä, että sauva upposi joka työnnöllä pari-kolmekymmentä senttiä. Hiihdä siinä sitten. Muutama kirosanakin taisi päästä. Hiihtoa tälle viikolle kertyi vähän päälle 220 km.

Alkuviikosta kävin tutustumassa pariin ylöjärveläiseen kuntosaliin, joista toiseen pitäisi tässä uusien töiden alkaessa liittyä. EasyFit on tällä hetkellä vahvemmilla Fressiin nähden, mutta pitää vielä käydä tuo EF testaamassa. GoGo Expressistä jo irtisanoin itseni, mutta ensi kuun loppuun asti minulla on siellä vielä oikeus käydä. Harmittaa kyllä vaihtaa salia, sillä GoGo Express on ollut tosi hyvä paikka minulle. Se on halpa ja siellä on hyvin laitteita. Fressi on kolme kertaa kalliimpi ja EasyFit melkein tuplat Expressiin verrattuna. Olishan noissa tarjolla kaikkea ryhmäliikuntaa, mutta se ei nyt minua juuri kiinnosta. Mutta kai niitäkin pitää käydä kokeilemassa, jos tarjolle kerran tulee. Fressin punttisali ei oikein vakuuttanut ja EF:n punttipuoli on vielä kokeilematta.