Toinen lomaviikko meni sekin hiihdon merkeissä. Onneksi sentään pääosin eri maisemissa kuin yleensä. Kolistelimme nimittäin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä yöjunalla Kolariin ja sieltä sitten Ylläksen kupeeseen Äkäslompoloon. Huonosti nukutun junayön jälkeen oli vielä voimia lähteä hiihtämään, ja pakko olikin, sillä neljän päivän pohjoisen pikavisiitistä piti ottaa kaikki irti. Kolmenkymmenen asteen pakkaset olivat juuri väistyneet Lapista ja tilalle oli tullut mukavat kahdeksan pakkasastetta. Ladut olivat ensimmäisenä päivänä mukavan liukkaat ja hiihtoa kertyi vähän vajaat 40 km, kun kiersimme Ylläksen myötäpäivää Kesängin keitaan, Aurinkotuvan ja Velkonkodan kautta.
Toisena Ylläspäivänä (torstai) sää oli edelleenkin lauhtunut ja pakkasta oli nelisen astetta. Taivas oli pilvessä, mutta lunta ei satanut, vaikka yöllä vähän oli ripsinytkin. Lähdimme hiihtelemään juuri ajettuja latuja pitkin kohti pohjoista ja Peurakaltiota. Luisto oli uuden, hiihtämättömän ladun vuoksi heikohko, mutta mikäs kiire siinä oli, kun aikaisin lähti liikkeelle. Kymmenisen kilsaa pääsimme neitseellisiä latuja hiihtämään, mutta sitten reittimme poikkesi ladulle, jota ei oltu ihan vähään aikaan koneella ajettu, joten jouduimme ladun aukaisuhommiin. Yksi ladulle katkennut mäntykin jouduttiin kiertämään umpihangen kautta ja onneksi se oli ainoa, sillä umpihankihiihto ei oikein tavallisilla suksilla helposti onnistu.
Tämän jälkeen suuntasimme Kotamajalle, ja tämäkin väli oli pääosin ladun aukaisua, joten meno oli melko verkkaista. Seuraavat kolme kilometriä Pyhäjärvelle päin olikin sitten taas mukavaa kovaa latupohjaa, mutta sitten latu muuttuikin taas pehmeäksi, vaikka koneella se olikin juuri ajettu. Sauva upposi melkein joka työnnöllä pehmeeseen penkkaan ja työnnöistä katosi teho. Sama pehmeä latu jatkui seuraavat kuusi kilometriä, jonka jälkeen reittimme kääntyi kohti Tammitupaa ja latu loppui kokonaan. Mottorikelkalla ajettua pohjaa pitkin oli kaksi henkeä hiihtänyt ennen meitä ja niitä jälkiä mekin menimme. Tässä vaihessa näkyi ensimmäisen ja viimeisen kerran tällä pohjoisen matkalla aurinko, noin puolen minuutin ajan. Tammituvalta jatkoimme matkaa kohti etelää samaa ladutonta uraa pitkin. Parin kilometrin Tammituvalta lähdön jälkeen vastaan tuli latukone kovalla ryminällä ja teki meille hienon, mutta pehmeän ja luistamattoman ladun. Siitä matka jatkui Latvamajan ja Kesängin keitaan kautta takaisin majoitukseen.
Päivän saldo oli 56 km, josta valtaosa oli joko ajamatonta tai sitten pehmeätä juuri ajettua latua. Nälkä oli siis sen mukainen, kun istahdimme Julli’s -ravintolan pöytään. Poronkäristysannos upposi siihen tahtiin, että se loppui ihan käsiin. Kesken syönnin kävin jo tilaamassa mukaan yhden pitsan, sillä käristysannos ei tuntunut riittävän mihinkään. Onneksi mainitsimme kovasta nälästämme tarjoilijalle, ja hän kiikuttikin meille samaan rahaan vielä santsiannoksen käristystä muuseineen, puolukoineen ja suolakurkkuineen. Pitsaan ei sitten tarvinnutkaan ihan heti koskea. Julli’s on hyvä.
Kolmantena päivänä lähdimme hiihtelemään Ylläksen eteläpuolelle. Jälleen pääsimme (tai jouduimme) hiihtämään aivan tuoreita latuja, joten luisto oli sen mukainen. Ensin saavuimme Velhon kodalle ja sielä suuntasimme Luosuun ja Aurinkotuvalle. Tämän jälkeen kohti Kahvikeitaan laavua ja sieltä Kellostapulikurun valkoisia maisemia ihailemaan. Loppukilometrit olivatkin sitten vain laskettelua majapaikkaan. Illalla kävimme tekemässä vielä makkaranpaistohiihdon Tunturijärven laavulle. Päivän km-määräksi tuli 38 + 15 = 53 km.
Viimeisen päivän aamuna pakkasimme kamat kasaan ja suuntasimme kohti Leviä. Siellä hiihdimme Köngäksen koululla ja takaisin, josta kertyi matkaa 26 km. Tämän päälle teimme vielä 8 kilometrin Isoporo-lenkin, joten päivälle tuli hiihtokilsoja vain 34. Hiihdon päälle kävimme vielä Levin kylpylässä polsimassa, ennen kuin suuntasimme kohti Kolaria ja seuraavaa huonosti nukuttua yöjunamatkaa.
Vaikka Ylläksellä olikin vallan mahtavat maisemat ja muut olosuhteet, niin viikon paras hiihtokeli oli kuitenkin sunnuntaina kotimaisemissa. Iltapäivällä oli nimittäin täydellinen Zero-suksikeli. Luisto oli mahtava ja pito lähes täydellinen. Tällainen keli pitää saada Pirkan-hiihtookin. Viikon hiihtomääräksi tuli n.250 km ja koko loman n.470 km. Tänään meni myös puolitoista tuhatta rikki, joten viime vuoden hiihtomäärä on rikottu jo tässä vaiheessa talvea.
P.S. RIP kummisetä