Elämme vaarallisia aikoja. Enkä nyt tarkoita euro-kriisiä tai Talvivaaran päästöjä sen enempää kuin Pohjois-Korean uhitteluakaan. Nyt on nimittäin tosi kriittisen ajat käsillä, sillä hiihtokausi on ohi ja juoksukauden pitäisi alkaa toden teolla. Vaaralliseksi asian tekee se, että tämän viikon juoksulenkit ovat tuntuneet jo niin mukavilta, että nyt on vaarana, että tulee juostua jalat alta. Nyt pitäisi vaan maltaa. Kantapää edelleen hieman oireilee juoksun aikana, mutta mielestäni ei kovin pahasti.

Tälläkin viikolla tuli käytyä neljä kertaa juoksemassa. Kilometrejä kertyi kolmenkympin verran. Olen tosin päättänyt, että huhtikuu mennään vielä näillä määrillä ja vasta toukokuussa nostetaan hieman lenkkien pituuksia (nopeuksia ja kertoja sitten vasta kesällä – jos pystyy). Ja vaikka kuinka juoksupolut kutsuisivat, niin kyllä minä pystyn tämänkin päätökseni pitämään. Sillä pystyin pitämään myös 100 päivän makeiden herkkujen lakonkin, joka päättyi torstaina. Itseasiassa lakko venähti 102 päivän mittaiseksi. Tavoitteeseen painon suhteen tosin en päässyt, mutta loppukoot lakko nyt, ja aloitetaan sitten joskus seuraava.

Vaaralliseksi nämä ajat tekee myös se, että myös maantiepyöräkausi on alkamassa. Perjantaina polkaisin töihin jo maantiepyörällä, sillä sen verran sulat kaikki pyörätiet jo ovat, ja viikonloppuna hiekkojenkin puhdistuis näytti käynnistyneen. Kyllä hybridin vaihto maantiepyörään on kuin vaihtaisi mopoautosta henkilöautoon. Matka etenee vauhdikkaammin ja sitä myöden tilanteitakin syntyy. Vielä en mitään tilannetta saanut päälle, mutta sen kyllä huomasin, että maantiepyörällä joutuu joskus jopa jarruttelemaan. Hybridin jarrukahvaan ei talvella juurikaan tarvinnut koskea.

Sunnuntaina tuli tuhottua 6 kaljaa – reiluun kahteen minuuttiin. Tuollaiseen ei pysty kuin korkeintaan Koffin trukkikuski. Ja heti sen päälle lähdin tekemään kauden ensimmäistä pyörälenkki Siuro-Pinsiö suuntaan. Joku voisi jopa syyttää tankojuoppoudesta, mutta promileakaan en olisi puhaltanut. Ihan shortsikeli ei vielä pyöräillessä ollut, mutta tiet sentään olivat kauttaaltaan sulia ja melko kuivaakin oli. Slikseillä en sentään vielä uskaltanut lähteä matkaan, sillä epäilykseni, että hiekan levittäjät ovat ahkerampia kuin niiden siivojat, piti monessa kohdassa paikkansa. 50 km:n lenkillä tuli tämä maantiepyöräilyvuosi aloitettua.

Nyt on sitten kaikki sukset ja muutkin hiihtokamppeet laitettu odottamaan ensi talvea. Maanantaina kävin viimeisen kerran hiihtämässä. 2500 km meni just ja just rikki, ja maanantain 16 km tuli kerättyäkin vaikeimman kautta. Edellisen päivän lumipyryä ei oltu ajettu, kun kävin Nokian laduilla hiihtämässä. 10 sentin umpihangessa tuli luisteltua seitsemän kilometriä, ennen kuin ajelin autolla sellaiseen paikkaan jossa latukone oli käynyt. Lamminpään laduilla ei sentään tarvinnut mennä umpihangessa, mutta ei luisto ollut yhtään sen parempi. Yhtään ei harmittanut, että hiihtäminen pitää lopettaa.