Tänä vuonna ei tulekaan, viime vuoden tapaan, aprillipäivänä kerrottua satuja, vaan nyt kaikki on silkkaa faktaa. Minulla oli kyllä joku hyvä huiputus mielessäni tällekin päivälle, mutta olen jo unohtanut sen tässä kuukausien kuluessa, joten jääkööt sitten kirjoittamatta.

Tämäkin viikko on vanhan toistoa, eli hiihtokausi jatkuu ja yöpakkeset eivät hellitä. Luistelutyylistä on tullut nyt ensisijainen hiihtotyylini, vaikka periaatteessa perinteiselläkin vielä pääsisi. Sen verran rapeat ladut ovat kuitenkin olleet, että luistellen kilsoja kertyy ihan huomaamatta. Tänäänkin keli oli niin mahtava, että 30 km:n lenkki tuntui ihan alimittaiselta. Pidempäänkin olisi tehnyt mieli mennä, mutta toinen sauva sanoi osittain työsopimuksen irti, eikä suostunut enää yhteistyöhön somman ja terän kanssa. Viimeinen 17 km tulikin hiihdeltyä tylpällä sommattomalla sauvalla – ei kivaa. Löysin onneksi teräpään ladun varresta ja nyt se hieroo sopua taas sauvan kanssa Battex-liiman välityksellä. Se olisi parempi olla taas keskiviikkona iskussa.

Intoa ja voimia olisi siis tänään ollut vielä pidempäänkin lenkkin. Kaikkia voimiani ei ollut vienyt sunnuntain hiihtolenkki MaSa:n kanssa, vaikka hän yrittikin näännyttää minut ladulla tuoreen SM-kullan tuoman endorfiinin turvin ;). Joillekin 3:39 min/km on rauhallista lenkkivauhtia ja toisille armotonta iskemistä, minut voi luokitella tuohon jälkimmäiseen ryhmään.

Harjoituspäiväkirjaan tuli viime viikolle jopa 11 km juoksua. Reilu vitonen keskiviikolle ja kutonen lauantaille. Etenkin lauantain lenkki meni jo melko kivuttomasti, vaikka alusta olikin lähes koko matkan luminen, sillä mökkitiet eivät ole vielä sulaneet kaupungin pyöräteiden tapaan. Yksi kivuton lenkki ei nyt vielä kesää tee, mutta fiilikset ainakin nousi huomattavasti. Huomenna olisi tarkoitus juosta ensimmäisen kerran kotiin uudesta työpaikasta (8 km), joten saapi nähdä mitkä fiilikset ovat huomenna illalla.