Nyt on sitten käyty röntgenit ja magneetit läpi ja vierailtu pariin otteeseen ortopedilla. Kuvia on katseltu ja jalkaa on väännelty ja käännelty. Ja lopputulos on, että nilkka on täysi kunnossa, ei mitään vikaa. Että mitä siinä valitat. Ainoa vika, mikä siinä on, ettei se kestä juoksemista. Joku tässä ei nyt ihan täsmää.
Seuraavaksi kokeillaan fysioterapeutin taitoja ja mikäli sieltäkään ei löydy apuja, niin sitten pitää mennä jo varmaankin psykologille. Sieltä viimeistään saa avun nappien muodossa, sillä vitutus alkaa muuttumaan jo masennuksen puolelle. Ei vaan, juokseminen ja suunnistus onkin ihan perseestä, ja nyt on ainakin hyvä syy olla harrastamatta niitä.
Onneksi talvikin oli tällainen, ettei suksia tarvinnut juurikaan kuluttaa. Kapulat on nyt laitettu jo kesävoiteisiin eikä kilsoja kertynyt kuin pari sataa kilometriä. Eipä tarvinnut siis laduillakaan hikoilla.
Pyöräilykelitkin ovat vielä sen verran vilpoiset, ettei maantiepyörääkään oikein viitsi kaivaa esiin. Pyörätiet ovat kyllä vielä sen verran kovassa sepelissä, ettei siellä renkaan kovin pitkää matkaa ehjinä säilyisikään.
Nyt kun vielä saisi tulevina viikkoina koiran juoksuaitauksen valmiiksi, niin ei tarvitsisi enää koiralenkeilläkään käydä. Sitten voisi hommata kunnon tv-tuolin ja alkaa löhöämään siinä ja aloittaa vaikkapa oluiden maisteluharrastuksen.
