Viimeinen reilu viikko on tullut majailtua lomaillen Vehkajärven rannalla. Sääennustusten vastaisesti ilmat ovat suositeet, joten ulkoilua on voinut harrastaa mielensä mukaisesti. Jos viime kesäloma oli pelkkää pyöräilyä, niin tämän vuoden tynkäkesäloma on ollut hieman monipuolisempi, sillä pyöräilyn lisäksi on päässyt juoksemaan ja suunnistamaan.
Nyt kun on taas päässyt kunnolla juoksun makuun, niin kyllä täytyy sanoa, että kyllä tämä on se laji josta minä tykkään. Onhan nuo pyörälenkitkin ihan mukavia, mutta ei ole sunnuntaiaamun pitkän lenkin voittanutta, etenkin kun sen pääsee tekemään maaseudulla peltojen keskellä aurinkon paistaessa ja pienen tuulen hönkiessä. Siinä ei haittaa pienet kärpäsparvetkaan, jotka tuulettomissa paikoissa tulee testaamaan juoksuvauhtia.
Loman aikana on tullut tehtyä kaksi pidempääkin lenkkiä. Toinen viime sunnuntaina, jolloin mittaa kertyi puolimaratonin verran. Ja toinen tänään, jolle mittaa kertyi jo 25 km. Nyt harjoituspäiväkirjaa sai kelata yli kaksi vuotta taaksepäin, että löytyi vastaavan mittainen juoksulenkki. Ja jalatkin kestivät tuon reilun kahden tunnin teputuksen ihan hyvin. Viikolla tuli tehtyä myös yksi VK-harjoitus, jossa juoksin 8 km 4:05 vauhdilla.
Iltarasteilla käytiin Oripään hienoissa kangasmaastoissa. Ihan putkeen ei mennyt, mutta kyllä oli ilo kirmata hyvässä maastossa. Ei tarvinnut Pirkanmaan rytöjä rämpiä. Torstaina oli vuorossa iltarastit Majanojalla. Maastot eivät olleet ihan niin juostavat kuin Oripäässä, mutta kyllä Punkalaitumenkin metsät kelpasivat. Emit tosin jatkoi sohlaamista eikä virallista tulosta tullut, joten se pitää loman loputtua laittaa ensi töiksi vaihtoon.
Perjantaina tuli puettua pitkästä aikaa oikein numerolappu juoksukisan merkiksi. Vampulassa järjestettiin Loimijokihölkkä, jonne piti mennä kokeilemaan päivän kuntoa. Lähtö oli klo 19 ja lämpöä oli päässyt kertymään lähes hellelukemien verran. Onneksi taivas oli pilvessä, sillä muuten lähes täysin aukealla juostu lenkki olisi ollut melkoinen pätsi. Sateenuhkakin oli päällä, mutta vettä ei kisan aikana tullut.
Lähtö oli Sallilan koululta ja reitti suuntasi asfalttia pitkin kohti Alastaroa. Reilun kolmen kilometrin jälkeen käännyttiin peltotielle ja Loimijoki ylitettiin kävelysiltaa pitkin. Tämän jälkeen oli parisen kilsaa hiekkatietä ja sen jälkeen loppumatka taas asfalttia. Korkeuseroja ei reitillä kauheasti ollut. Pieni ala- ja ylämäki oli, kun jokea ylitettiin.
Oma suunnitelmani oli, että neljän minuutin vauhtia täytyisi koittaa mennä. Ensimmäisen puolen kilometrin kohdalla GPS näytti vauhdiksi 3:40, joten siinä vaiheessa piti alkaa himmailemaan, jotta maaliin ylipäätään pääsisi. Alun asfalttipätkä meni hieman päälle 3:50 min/km vauhdilla. Seuraava kilometri olikin sitten hitain ja kilometriaika oli hieman päälle 4 min. Loppu meni taas suurin piirtein samaa vauhtia kuin alkukin ja viimeisellä kilsalla sain vielä vähän puristettua. Hieman vajaa 8 km:n lenkki meni 3:53 min/km vauhdilla, joten tyytyväinen pitää olla, että edes tuota vauhtia pääsee, vaikkei kovia lenkkejä ole alla kuin pari.
Koirauutisia wuh wuh.
Ensimmäisen viikon tutustusmisjakson jälkeen Sisukin on päässyt jo vauhtiin. Enää ei hirveästi uusia ihmisiä tai paikkoja kainnostella, vaan kuono lykätään sen enempää ihmettelemättä joka paikkaan. Mökin pihapiirikin on tullut hyvin tutuksi. Sisäsiisteydessä on hieman edetty ja hieman tottelevaisuuttakin jo löytyy, kunhan vaan sille päälle sattuu. Tosin myös pentuhepulit ja puruvimmat ovat tulleet tutuiksi. Etenkin Crocsit ovat kovassa huudossa. Luoksetuloa ja seuraamista on opeteltu vaihtelevalla menestyksellä. “Ei” -sana on myös tullut tutuksi monella eri äänensävyllä ja -voimakkuudella. Yöt kun vielä saisi nukuttua ilman eareita, niin sitten olisin tyytyväinen.
Viikon wuh wuh -kuva by Tuuli