Kolme viikkoa ja reilu kolme sataa kilometriä hiihtoa. Eipä hirveä tahti ole ollut, mutta on tuossa juuri sama kolme sataa enemmän kuin viime vuonna tällä päivämäärällä. Viime talvena ei vanhan vuoden puolelle tullut kilometriäkään hiihtoa, sillä ensimmäiset kilometrit tuli lykittyä vasta yhdeksäs päivä tammikuuta.

Ensimmäinen viikko tuli harjoiteltua luiteluhiihtoa, mutta sen jälkeen on ollut pelkästään perinteisen kalusto käytössä. Pari hyvää Zero-keliäkin on ollut (niin kuin esimerkiksi tänään), kun lämpötila on noussut nollan kieppeille. Pitopohjasuksi on noilla kerroilla ollut ihan ehdoton, pito on ollut mainio eikä luistossakaan ole ollut moittimista. Nyt sääennusteet ovat melko lohduttoman näköisiä, sillä plussaa ja räntää on luvattu koko ensi viikoksi. Taitaa olla hyvät perinteisen hiihtokelit vähäksi aikaa taas menneet, joten pitääkö taas turvautua luistelutyyliin.

On se ollut onni, että on päässyt edes tämän verran hiihtämään. Sen verran pitkät ovat joulun pyhät olleet, että ilman hiihtolenkkejä ei tätä syötyä kinkkumäärää olisi saanut millään sulatettua. Perjantaina jo olinkin ja huomenna maanantaina pitäisi taas mennä töihin jääkaappia pakoon. Vuoden vaihduttua pitää taas aloittaa jonkinnäköinen makeansyöntilakko, sillä karamelliä on syksyn aikana kulunut enemmän kuin laki (ja maha) sallii.

Ensimmäiset haparoivat luisteluhiihtoharjoitukset on nyt tehty, enkä ole kertaakaan vielä kaatunut. Viime viikolla tein siis elämäni neljä ensimmäistä luisteluhiihtolenkkiä. Ensimmäiselle kerralle riitti 14 kilometriä. Sen jälkeen jalat olivat jo niin kipeät, että kotiin tuli ihan mielellään. Toisella kertaa piti alkaa oikein miettimään, miten sitä vassua oikein pitää hiihtää, ettei vaapuisi kuin ankka eikä jalat tule kipeäksi muutaman kilometrin jälkeen. Toisella hiihtolenkillä nuo asiat eivät vielä selvinneet.

Kolmannella kerralla, lauantaina, sain ahaa-elämyksen ja jonkinnäköinen rytmitys ja rentous löytyi hiihtoon. Enää ei jalat tulleet kipeiksi ja liukuakin alkoi löytyä. Homma alkoi sujua ja tuntua jopa mukavalta. Kahdella ensimmäisellä kerralla en pystynyt kuin muutamaan peräkkäiseen vassutyöntöön, mutta nyt menin jo melkein koko matkan sitä. Tosin vähänkin jyrkemmässä töpäressä piti vaihtaa kuokalle. Sunnuntaina olisivat jo perinteisenkin ladut olleet melko hyvässä kunnossa, mutta päätin kuitenkin ottaa vielä luistelusukset alle ja kokeilla toimivatko lauantaina opitut asiat vielä yhtä hyvin… enpä kehuis, joten siirrytään taas perinteiseen tyyliin.

Joulupukki oli tänä vuonna etuajassa ja toi uudet sukset. Ihan pyyteetön pukki tosin ei ollut, sillä kyllä Visaa piti vähän vilauttaa. Ja kaupasta lahja piti itse noutaa, eikä se kyllä ollut edes paketissakaan. Muita lahjoja on kuulemma turha enää odottaa. Tosin tuli siinä samassa siteet, sauvat ja monotkin, joten turha tässä on valittaa. Vielä kun tulisi sen verran lunta, että pääsisi hiihtämään.

Joku hyvämuistinen varmaankin päivittelee, että TAAS uudet sukset. Viime ja sitä edeltävänkin vuonna on uudet sukset tulleet hyllyjen täytteeksi. Joo, mutta viime vuonna tuli uudet pertsan sukset ja sitä edellisenä pitopohjasukset. Nyt tuli elämäni ensimmäiset luistelusukset. Vannoutunut pertsanhiihtäjä on sortunut siihen väärään hiihtotyyliin. Se oli nyt pakko, kun perinteisen kelejä tällä seudulla ei ole näköpiirissä, sisällä pyöräily ei oikein innosta ja juoksemaankaan ei kunnolla pysty.  Sen verran lunta kuitenkin jo on, että luisteluhiihto sentään onnistuu. Joten piti nöyrtyä ja alkaa opettelemaan ankkahiihtoa.

Joko se talvi meni? Vielä viikko sitten takapiha näytti niin talviselta, mutta nyt se on vihreä kuin parempankin kesäpäivänä – kiitos ikivihreän sammaleen. Pikainen etutalvi tosiaan. Suksiin en ehtinyt kajoamaankaan, mutta joku kuulemma ehti senkin tekemään. Sen verran pakkasia sentään oli, että siirryin sliksirenkaista vähän kuvioidumpiin nakkeihin ja cyclokrossarista hybridiin. Nastarenkaalla ajelin muutamana päivän, mutta sekin oli vain pakon sanelema juttu.

Joo, tätä viikkoa ei voida laskea niihin parhaisiin työmatkapyöräilyn kannalta. Maanantaina, työpäivän aikana eturengas oli tyhjentynyt. Ajelin varovaisesti parin kilometrin päähän huoltoasemalle täyttämämään rengasta, mutta eihän siinä mikään tietenkään pysynyt.  Ja ajelin sitten loputkin 14 kilometriä tyhjällä renkaalla kotiin. En tiedä vielä mitä vanne ja kumit siitä tykkäsivät, sillä vaihdoin alle toisen vanteen, jossa oli jo valmiina nastari asennettuna.

Tiistaina tuo nastarengas olikin ihan paikallaan, sillä paikoin oli sen verran liukasta, että ajelu olisi voinut ilman sitä olla melko luikasta. Vähän ennen töihin pääsyä katkesi etuvaihtajan vaijeri ja vaihde tietenkin tippuu pienimmälle rattaalle. Näppäränä mekaanikkona loihdin kuitenkin työpaikan miljoonalaatikosta osan, jonka viritin rungon ja vaihtajan väliin, jotta vaihde pysyisi keskimmäisellä rattaalla, jolla polkeminen on huomattavasti mielekkäämpää kuin pienimmällä rattaalla. Keskiviikon pyörä pysyikin kunnossa. Etuvaihtajan virityskin tuntui niin hyvältä, etten viitsinyt alkaa sitä viikolla edes korjaamaan – jääköön viikonloppuun asti tuollaiseksi.

Torstaina pimeni pyörän lamppu aamulla työmatkan puolessa välissä. Hieman rikollinen olo oli, kun pimeällä pyörällä porhalsin töihin päin. Salilta lähdettyäni huomasin, että takarengas oli tällä kertaa tyhjä. Sen verran vitutti, että ajoin sillä kuitenkin töihin – sanoi vanne mitä tahansa. Iltatyöpyöräily jäi siis väliin ja piti tyytyä autokyytiin. Siitä suivaantuneena meninkin salille polkemaan spinning-pyörällä 50 min reenin.

Perjantaina jätin suosiolla oman pyöräni kotiin, ja turvauduin Tuulin maastopyörään. Hieman tahmeempaa tuollaisella leveärenkaisella on sotkea, mutta eipähän ainakaan kivensirut jää renkaaseen hiertämään. Tällä kertaa pyörän kanssa ei ollut ongelmia. Perjantaina tuli myös tehtyä juoksulenkki, kun kävimme ensimmäistä kertaa KeKe:n porukalla ruokatuntiyhteislenkillä. 45 min ja 8.5 km hölkkäsimme tihkusateessa 9 hengen voimin (jakaantui toisin eri ryhmiin). Tästä pitäisi tulla joka kuukautinen perinne – toivottavasti.

Lauantaina tulikin sitten huollettua pyörä-rahjusta. Uusi etuvaihtajan vaijeri tuli asennettua, takarengas paikattua ja vaihteet ja jarrut säädettyä. Nyt pitäisi taas päästä maanantaina pyörällä töihin. Viikonloppuna tuli molempina päivinä käytyä myös taas salilla. Reilun tunnin treenin päälle poljin vielä kolmen vartin spinning-pyöräilyn. Hikistä hommaa.

Hiljasta on, ainakin urheilurintamalla. Vettä tulee joka päivä, joten pyöräilemään ei viitsi lähteä. Jalka ei oikein kestä juoksemista, joten sekin on jäänyt tosi vähille. Salilla on yritetty käydä, mutta määränsä on silläkin. Sitten tuli oltua vielä viikko kipeänäkin, jolloin ei tullut tehtyä mitään. Massakausi on siis meneillään.

Tänä viikonloppuna tuli sentään vähän aktivoitua enemmän, kun vietin molempina päivinä salilla pari tuntia. Lauantaina alkuun ja loppuun puoli tuntia cross-trainerilla ja välissä tunnin verran rautojen heiluttelua. Sunnuntaina sama, mutta lopun cross-trainerin vaihdoin mattojuoksuun. Lielahden GoGo Expressiin oli tullut 8 uutta juoksumattoa, joten piti niitä vähän kokeilla. Puoli tuntia hölkkäilin Feelmax:n “kevytkengillä”. En uskaltanut laittaa vauhdiksi kuin 8 km/h, kun en ollut aiemmin noilla köpötellyt. Ihan hyviltähän ne tuntui, ei ainakaan puristanut akillesjänteeseen. Täytyy kokeilla toistekin.

Tiistaina tuli 5 kuukautta täyteen akillesoperaatiosta. Sen kunniaksi tein keskiviikkona täyden tunnin juoksulenkin. Yllättävän mukavasti meni, eikä alkukilometrien jälkeen jalkaan juuri edes sattunut. Seuraava päivä olikin sitten taas vähän huonompi, mutta perjantaina uskaltauduin kuitenkin tekemään kympin lenkin. Sen verran akilles kuitenkin noista parista lenkistä ärsyyntyi, että viikonloppuna päätin jättää juoksut vallan väliin.

Pyöräilykin alkaa pikkuhiljaa tuntumaan jo ikävältä hommalta, näillä keleillä. Tiistaina polkaisin Säijänlenkin, navakan tuulen saattelemana. Muuten viikko meni pelkän työmatkapyöräilyn merkeissä. Lauantain tuulinen ja sateinen sää piti pyörän visusti varastossa, mutta sunnuntaina piti päästä purkamaan hieman energiaa, vaikka sää olikin edelleen tosi tuulinen. Aurinko onneksi sentään paistoi, mutta reilun 70 km:n lenkillä 10 asteen lämmössä varpaat ehtivät jäähtyä sen verran, että saunassa sai istua jonkin aikaa, ennen kuin veri alkoi taas niissä kiertämään.

Nyt pitää vaan toivoa, että joko säät vielä lämenisivät, että pidempääkin pyörälenkkiä pystyisi tekemään, tai sitten akilleksen olisi hyvä alkaa kestämään joka toisen päivän lenkkiä. Muuten joutuu kehittelemään jotain uutta treeniä energiavarojen purkamiseksi.

Se on sitten syksy taas tulossa. Tai siis tulikin jo, ainakin syyskuu. Viikonlopun pyörälenkin sääkin enteili jo tulevaa. Tuulista ja viileää ja keltaisia lehtiä ilmassa. Taitaa kohta olla aika ruveta kaivelemaan suksivoiteita esiin. Takkakin tuli tänään koeponnistettua, ensimmäisen kerran sitten kevään. Ja pimeekin tulee jo aikaisin.

Työtkin tuossa sitten alkoi kolme viikkoa sitten, enkä ole tainnut päivittä sen jälkeen sivujakaan. No eipä tässä mitään kummempaa kyllä ole tapahtunutkaan. Pyöräilyä on ollut ohjelmassa, jos ei nyt ihan samaan tahtiin kuin lomalla, mutta kuitenkin. Silloin tällöin töiden jälkeen Säijän lenkkiä ja viikonloppuisin vähän pidempää. Kulunut viikko oli kylläkin melko heikko, kilsoja ei juuri ole kertynyt. Selkä kylläkin tykkäsi tästä laiskasta viikosta, eikä se viikonlopun lenkillä alkanut enää kiukuttelemaan.

Juoksuakin on pystynyt pikkuisen harrastamaan. Lenkin pituutta olen joka lenkillä pyrkinyt hieman pidentämään, ja nyt mennään 10,5 km:ssä. Joka toisesta juoksupäivätahdista olen luopunut ja se on välillä ollut joka kolmas päivä. Jalka nimittäin ei ole vielä ihan hyvä, ja välillä se on sen verran kipeä, ettei juoksutossua tee mieli laittaa jalkaan. Juostessa kantapäänseutu kipuilee parin kilometrin ajan, mutta sen jälkeen se on melko hyvä. Seuraavana päivänä tosin on vähän kipuja, mutta päivässä suurimmat yleensä menee ohi. Joten reenit jatkukoon samaa rataa.

Loman viimeiset lenkit on nyt tehty, ja taas pitää siirtyä normaaliin päiväjärjestykseen. Enää ei ehdi tekemään viikolla pitkiä pyörälenkkejä, vaan ne jäävät nyt väkisinkin vain viikonloppuhuviksi. Mutta eipä ollut enää viimeisillä pyörälenkeillä isku päällä. Torstaina Siuron seitsemänkymppinen meni vielä ihan mukavaa kyytiä, mutta eilen lauantaina mentiin jo vähän leppoisampaa kyytiä. Tänään tein reilun satkun, kiertäen Siuron, Mahnalan, Hämeenkyrön, Viljakkalan, Karhen ja Mutalan kautta. Komeet maisematkaan eivät antaneet voimia, vaan meno oli heti ensimmäisistä ylämäistä asti väsynyttä – ja mäkeähän tuolta reitiltä löytyy.

Edellinen viikonloppu tuli vietettyä Ylläkesen maisemissa. Perjantai-iltana saavuimme perille, kun aamusta aikaisin lähdimme ajamaan. Lauantaina ja sunnuntaina tein pyörälenkin sillä välin, kun Tuuli ja Mervi rasteilivat tunturissa. Lauantain lenkkini lähti Ylläsjärven puolelta. Ajoin ensin maisemantien ja sen jälkeen käännyin Äkäslompolosta kohti pohjaista ja sotkin Äkäslompolontietä aina 79-tielle asti. Siellä kännyin kohti Leviä ja Kittilää, josta sitten käännyin takaisin kohti Ylläsjärveä. Matkaa reitille kertyi 136 km. Äkäslompolontie oli melko kumpuilevaa tietä. Päällyste ei ollut siitä parhaasta päästä ja välillä sai porojakin varoa, kun seisoivat keskellä tietä. Tosin porot olivat melko säikkyjä pyörää kohtaan – autojakin tuntuivat pelkäävän vähemmän kuin polkupyörää. Onneksi tiellä oli melko vähän liikennettä, joten kapealla baanalla ei tarvinnut kauheasti autoja tähyillä. Muoniontiellä olikin sitten jo parempaa ja rullaavampaa alustaa. Aluksi oli hieman kumpuilevaa, mutta sitten tien kaltevuus muuttui alaspäin suuntaavaksi ja loivaa alamäkeä sai polkea pitkiä pätkiä. Tämä paransi huomattavasti alkukymppien huolestuttavan hidasta keskituntinopeutta. Kittilän ja Ylläsjärven väli oli sitten taas melko loivapiirteistä tietä. Pitkiä suoria ja mettää, se oli tämän reissun teema.

Sunnuntaina lähdin Ylläsjärveltä kohti Kittilää. Vajaan kolmenkympin kohdalla käännyin vasemmalle Aakenuksentielle. Se olikin sitten taas melko huonokuntoista, ainakin maatiepyörälle. Maisemia ei juuri tuolla 33 km:n tieosuudella ollut, vaan ainoastaan suota ja pusikkoa. Sen verran syrjäistä seutua tie oli, että ensimmäisen parinkympin aikana näkyi ainoastaan yksi auto. Tällä kertaa alkoi jo toivomaan, että autoja näkyisi vähän useammin. Aakenuksentieltä käännyin kohti etelää Äkäslompolontielle. Ajoin Äkäslompolon ohi aina Hannukaiseen asti. Tällä pätkällä pääsin ajamaan poroa takaan, kun se lähti edelläni painelemaan pakoon pitkin tietä. En ole ennen livenä nähnyt, että poro juoksee noin kovin. Alaspäin viettävällä tielläkin poro karkasi aina vain kauemmaksi, vaikka itsellänikin oli vauhtia reilusti yli 30:n. Kerran se meinasi juosta autonkin keulaan, kun hädissään pakeni, mutta onneksi auto tajusi pysähtyä. Hannukaisesta käännyin Luosutielle. Tie muuttui taas hieman huonommaksi ja tiessä olleet poikittaiset railot meinasi viedä hermot. Ylläsjärvelle taas päästyäni matkaa oli kertynyt hieman reilut satku.

Maanantai-iltana kävin vuokraamassa vuorokaudeksi maastopyörän. Illalla käytiinkin tekemässä jo pieni lenkki Tuulin kanssa. Tiistaiaamuinen pyöräily ei myöskään muodostunut kovin pitkäksi ja pyörä palautetiinkin takaisin jo ennen puoltapäivää. Päätimme lähteä köröttelemään kohti kotia.

Ensimmäiset juoksiharjoituksetkin tuli jo kirjattua harjoituspäiväkirjaan, kun yhtenäisen lenkin mitta alkoi lähentelemään viittä kilometriä. Joka toinen päivä yritin tehdä pienen lenkin, joka kerta mittaa vähän pidentäen. Nyt on sitten takana jo pari hieman reilua 5 km:n yhtämittaista juoksua. Tosi vaikealta vielä hölkkä tuntuu. Etenkin jalat ja selkä on melko jäykinä pyöräilyn vuoksi. Akilleskin jonkin verran kipuilee, muttei mitenkään ylitsepääsemättömästi. Etenkin kun seuraavana päivänä jalka ei ole yhtään huonompi, niin lenkkeily voi vielä jatkua.

Kokonaispyöräilymäärä loman aikana oli noin 1600 km. Yli satasen lenkkejä kertyi 7 kappaletta. Vajaa neljännes tuosta määrästä oli maastopyöräilyä, joka tuli mentyä Tuulin kanssa.

Puolitoistaviikkoa sitten perjantaina “Raiski” laskeutui Pirkkalan kentälle sen verran hyvissä ajoin, että oli koko iltapäivä aikaa lähteä vaikka pyörälenkille. Tunti laskeutumisen jälkeen olimme matkalla jo Nirvaan hakemaan Bianchiani hoidosta, jossa pyörä oli reissumme ajan. Pyörässäni oli alkanut voimansiirron puoleinen kampi kitisemään ja olin tullut siihen tulokseen, että se pitää vaihtaa uuteen. Samalla kertaa pyörään tehtiin muutakin pientä, vähän puhdistusta, säätöä ja vanteen suoristusta. Iltapäivällä pääsin testaamaan uusia poljinkampia, kun tein reilun 70 km:n lenkin. Pyöräily tuntui taas vauhdikkaalta neljän päivän maastopyöräilyn jälkeen ja muutenkin huolto oli tehnyt tehtävänsä.

Lauantaina oli vuorossa KooVee:n suunnistuskisojen talkoovuoro Teiskossa. Otin pyörän mukaan, sillä suunnitelin pyöräileväni kisapaikalta talkoiden jälkeen kotiin. Kisojen ajan taivaalta tuli vettä, välillä ihan reippastikin, mutta kotiinlähtöhetkellä aurinko paistoi ja tietkin olivat onneksi jo kuivuneet. T-paidalla ajoon ilma oli hieman vilpoinen ja melkein koko matka oli vastatuultakin, mutta kotiin kuitenkin päästiin. Onneksi sauna oli päällä. Kävin kuitenkin tekemässä ennen saunaa ensimmäisen “juoksulenkkini” sitten huhtikuun alun, eli 3,5 kk:een. Harjoituspäiväkirjaan en juoksua kuitenkaan kirjannut, sillä se oli vain kolme parinsadan metrin mittaista hölkkääpätkää. Jostain se on aloitettava. Kovin mieltänostava tuo kokeilu ei tosin ollut, sillä vaikka akillesjänne olikin ihan ok-tuntuinen, niin joka paikkaan muualle sattui. Laitoin sen kyllä juuri tehdyn pyöräilyn piikkiin.

Sunnuntaina oli mökille lähdön vuoro. Ja kuinkas muuten kuin pyöräilemällä sinne piti mennä. Kiersin alkumatkasta Säijän rantatien kautta. Tosin ei se kovin montaa lisäkilometriä tuonnut 100 km:n tavoitteluun. Lempäälään asti (33 km) tuuli oli suht. myötämielinen tai ainakin sivumyötäinen. Mutta Lempäälästä Punkalaitumelle asti (82 km) tuuli oli täysin vastainen, joten vauhtikin tippui jonkin verran. Mökin päässä tein pienen lisälenkin jotta satku tulisi täyteen. Lisälenkki meni mukavasti, sillä se oli pääasiassa myötäistä tuulta. Kokonaismatkaksi tuli lopulta 103 km. Illalla tein vielä, ennen saunaan menoa, taas juoksulenkin. Tällä kertaa ruhtinaallisen kilometrin verran, tosin kahden kävelytauon kera, mutta viimeinen pätkä oli kokonaiset 500 m.

Maanantaina tuli tehtyä Tuulin kanssa surullisen-kuuluisa pyörälenkki. Aamu näytti melko sateiselta, mutta päätimme lähteä kuitenkin tekemään lenkkiä. Kiersimme alkuun Porttikallion kautta Punkalaitumen keskustaan ja sieltä Halkivahaan. Sitten käännyimme Urjalan päin menevälle tielle, jota emme olleet ennen ajaneet. Tie oli hyvässä kunnossa ja mielyttävä ajaa. Vähän ennen Urjalantielle tuloa taivaalta alkoi sitten sataa vettä ja sitä sitten tulikin loppumatkan aina aika-ajoin. Urjalan tielle päästyämme, käännyimme Punkalaitumelle päin ja samalla reippaaseen vastatuuleen. Päätimme kiertää vielä Punkalaitumen keskustan kautta, ennen kuin palaamme mökille. Vähän Punkalaitumen keskustaan pääsyn jälkeen rysähti, kun Tuuli yritti päästä tien puolelta pyörätielle. Takanani kuului kolinaa ja kun käännyin katsomaan, niin siellä hän makasin maassa pyörän vieressä. Sen verran ruhjeita tuli ja olo oli heikko, että kävin pyytämässä vieressä olevasta apteekista ambulanssia paikalle. Sattumalta ambulanssi olikin juuri tulossa apteekille ja vain muutaman minuutin odottelun jälkeen Tuuli pääsi tutustumaan pitäjän terveyskeskukseen. Itse ajoin pikaisesti takaisin mökille ja hain auton, jonka jälkeen lähdin hakemaan Tuulia terkalta. Mitään ei ollut mennyt onneksi poikki, joten ruhjeilla ja mustelimilla onneksi tällä kertaa selvittiin. Illalla kävin tekemässä taas juoksukokeilun. Tällä kertaa 2 x 500 m.

Tiistaina pidin pyöräilystä vapaapäivän. Illalla kävin Huittisissa iltarasteilla. Tällä kertaa kokeilin hieman juoksua metsänkin puolella, mutta se ei tuntunut vielä kovin hyvältä. Tiepätkät hölkkäsin, muuta sekin taisi olla hieman liikaa, sillä se tuotti seuraaville päiville hieman edellispäiviä enemmän kipuja. Myös keskiviikko oli pyöräilystä lepopäivä. Itseasiassa päivä oli täysin lepoa. Edellispäivänä oli suunnitelmissa vielä pyöräillä mökiltä kotiin, mutta Tuuli ei pystynyt vielä ajamaan autolla, joten jätin suosiolla polkemisen väliin.

Torstaiaamusta kävin tekemässä tunnin salitreenin, ensimmäinen sitten pariin viikkoon. Ja sen seuraavana päivänä huomasi. Illalla kävin tekemässä perinteisen Siuron 73 km:n lenkin. Sama lenkki tuli tehtyä myös perjantaina. Lauantaina olikin sitten jälleen täysi lepopäivä. Säästelin voimiani sunnuntaille, jolloin olisi tarkoitus pyöräillä Rikun kanssa Alastarolta lähtien Säkylän Pyhäjärvi ympäri.

Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli sateinen ja ukkonen oli kova. Tämä vaaransi sunnuntain pyörälenkin, mutta onneksi aamu oli selkeä eikä välitöntä sateenuhkaa ollut. Aamulla kello 7 lähdimme polkemaan kohti Oripäätä ja sieltä Yläneelle. Sää oli ihanteellinen pyöräilyyn. Lämpöä hieman alle pari kymmentä astetta, vähän tuulta ja aurinkokaan ei porottanut vielä täysin siniseltä taivaalta. Tiet olivat vielä paikoin yön sateiden jälkeen märät, mutta se ei haitannut menoa.

Yläneeltä suuntasimme kohti Honkalahtea, josta käännyimme kohti Euraa. Tällä välillä pääsimme nauttimaan hyvästä myötätuuliosuudesta, mutta se tiesi myös sitä, että loppumatka olisi yhtä hyvää vastatuulta. Säkylään päin kääntyessämme saimme sitten jo maistaa tuota vastatuulta. Säkylän keskustan jälkeen suuntasimme kohti Huovinrinnettä ja sieltä kohti Virtaata. Vastatuuli hellitti hieman vasta kun ylitimme Kantatie 41:n ja suuntasimme kohti Alastaron keskustaa. Mittaa reissulle kertyi 123 km ja aikaa kului n.4:20. Reissu oli mukava ja reittikin hyvä. Isoja mäkiä ei ollut laisinkaan ja tietkin olivat pääosin hyvässä kunnossa. Sunnuntaiaamuna kello 7 ei myöskään liikenne ollut juuri lainkaan, joten autotkaan eivät haitanneet menoa.