Kalkkis

Tällä viikolla on sitten päästy jo kunnolla hiihdon makuun. Pikkuisen vajaa pari sataa kilsaa kertyi tälle viikolle, mutta ensi viikko taitaakin olla taas vähän hiljaisempaa, sillä lämpimät kelit ovat pehmentäneet ladut jo melko heikkoon kuntoon ja jos lisälunta ei ole tulossa, niin hiihtokilometrejä ei paljon lisää kerry. Nilkkakaan ei ole oikein perinteisen hiihdosta tykännyt, vaan alkaa särkemään jo matkan aikana, ainakin pidemmillä lenkeillä.Toteutin nyt sitten sen, mikä oli jo viime talvena mielessä, eli tein työmatkan hiihtäen. Jopa kolmena päivänä. Molemmissa päissä ei tarvitse kuin muutama sata metriä kävellä ja muuten pääsee valaistuilla laduilla hiihtämään. Lyhimmillään matkaa kertyisi noin 10 km, mutta lisälenkin kanssa kilsoja on tullut noin 16 yhteen suuntaan.

Sain nyt myös röntgen-lääkärin lausunnon nilkastani. Lausunnossa kerrotaan mm. “Akillesjänteen insertiossa on luupiikki ja akillesjänteen sisällä hieman insertioalueen yläpuolella on 5 mm pitkä hieman yli 1 mm paksuudeltaan oleva kalkki.” Lisäksi mainittiin jotain sellaista, jota en ymmärtänyt, mutta ensi torstaina toivottavasti saan siihenkin selvyyden, kun menen jälleen yhdelle ortopedille jalkaani näyttämään. Toivottavasti saan sieltä suosituksen magneettikuvaan, jolla saisin terveyskeskuksesta uuden palvelusetelin, ettei tarvitse koko kuvausta itse maksaa.

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli.

Viikon wuh-wuh -kuva by Tuuli.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *