Kesäsuunnitelmia

Nyt on valittu se ensi kesän multi-sport-tapahtuma, jonne pitäisi osallistua. Tällä kertaa suuntaamme Keski-Eurooppaan, Itävallan Alpeille. Pienessä Hinterluxin kylässä on järjestetty nyt muutamana vuonna melko extreme multi-sport-kilpailu. Lajeina on mm. juoksu, maastopyöräily, melonta, kiipeily. Kisan vaativuudesta kertoo jotain jo se, että viime vuonna joukkueita lähti matkaan 112, mutta hyväksytyn suorituksen teki ainoastaan 69 joukkuetta. Ajankohta on heinäkuun puoliväli.

Kilpailijat viedään lähtöpaikalle armeijan kuljetushelikoptereilla, ja lähtöpaikka sijaitsee reilun 2000 m korkeudessa. Aluksi on n. 20 km mittainen juoksupätkä. Maasto ei ilmeisesti ole kovin helppoa, sillä vaikka juoksureitin pitäisi olla alamäkeä, niin viime vuonna kärki oli mennyt sen vähän alle neljään tuntiin. Juoksureittiä ei ole tiettävästi vielä lyöty lukkoon, sillä vuorilta tulevien jokien vesitilanne pitää kuulemma varmistaa lähempänä kilpailua. Yhtenä vuonna oli myös jonkinnäköinen lumimyräkkä yllättänyt kisailijat, ja monet olivatkin saaneet pahoja paleltumia. Tänä vuonna on järjestäjät lisänneet pelastuspisteitä (rescue point), jotta vastaavaa ei pääsisi tapahtumaan.

Juoksuosuuden jälkeen hypätään maastopyörän selkään n.100 km ajaksi. Pyöräreitti on myös pääosin alamäkeä. Välillä on ilmeisesti myös serpentiinitieosuuksia ja vauhti näillä pätkillä nousee kärkipäässä yli 60 km/h – eikä turvakaiteita ainakaan Googlen streetview:n mukaan teillä ole. Toivottavasti ei ole kovin liukas keli :). Pyöräilyn jälkeen pitäisi ylittää joku muutama sataa metriä syvä kanjoni vaijerin varassa. Tämän jälkeen laskeudutaan kiipeilyköyttä pitkin ko. konjonin pohjalle ja aloitetaan melontaosuus. Edellisenä vuonna melontaosuudella menehtyi yksi pari, kun heidän kajakkinsa kaatui jääkylmään veteen ja kilpailijat ajautuivat useita kymmeniä metrejä korkeaan putoukseen. Heitä ei koskaan löydetty.

Tämän jälkeen on edessä uusi juoksupätkä, kun noustaa vuorijuoksua takaisin n.2000 m korkeudessa olevalle jäätikille. Jäätiköltä lasketaan alas minisuksilla paikallista syöksyrinnettä pitkin maalia kohti. Viimeisenä osuutena on kuitenkin vielä vajaan neljän kilometrin uinti hyisessä vuoristojoessa. Haasteena uintiosuudessa on se, että uintireitille osuu kolme putousta. Ne on toki mahdollista kiertää kävellen, mutta siihen kuluisi niin paljon aikaa, että jos aikoo tavoitella hyviä sijoituksia, niin putoukset pitää laskea surutta alas.

Maalissa pitäisi olla vähintään 30 tunnin sisällä lähdöstä. Onneksi meillä on joukkueessamme vahvistuksena kokenut seikkailukisojen kävijä A-P Rilli. Hän on kehunut kovasti kisaa, pienistä turvallisuusriskeistä huolimatta. Hän on hehkuttanut, että kaiken huipennus on maalissa, jossa saa syötäväkseen silliä ja voi juoda kuravettä päälle.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta: http://goo.gl/QaWuE

—————————————————————————

Tämän viikon liikunnalliset suoritukset koostuivat työmatkapyöräilyn ja punttisalitreenien lisäksi kolmesta juoksulenkistä. Torstaina juoksin, vihdoinkin täysin sulaineita pyöräteitä pitkin, töihin. Mutta viikonloppuna tullut takatalvi ajoi tekemään juoksutreenit taas kuntosalin juoksumatolle.

Nuo viikonlopun mattojuoksut olivat varmuudella tämän kevään/talven viimeiset mattojuoksut. Itseasiassa ne taisivat olla tämän kevään viimeiset juoksut ylipäätään. Sain nimittäin ajan jalkaoperaatioon ensi tiistaille (3.4.), joten tiedossa on vähän aikaa hiljaiseloa lenkkien suhteen.

Keväälle takapakkia

Kevään tulo sai tällä viikolla pariinkin otteeseen takapakkia. Maanantain lumisade muutti tiistain suunnitelmia sen verran, että kevään ensimmäinen töihin juoksu jäi väliin, ja siirtyi mattotreeniksi salille. Tiistain aikana maanantaina tulleet lumet olivat kuitenkin jo sulaneet pyöräteiltä, ja keskiviikkona pääsin sitten aamusta hölköttelemään töihinpäin. Muuten oli ihan mukava taas juosta ulkosalla, mutta akilleksen kanssa oli taas ongelmia alku- ja loppumatkasta.

Perjantai-illan lenkki olikin sitten jo vähän vaikeampi, sillä juoksu ei oikein kulkenut laisinkaan ja sekä akilles että polvi eivät tykänneet ollenkaan reilun kympin lenkistä. Olikohan syynä kiukutteluun aamulle tehty salitreeni ja työmatkapyöräily, sillä lauantai-iltana 13 km:n juoksulenkki meni taas ihan mallikkaasti ja kivutkin olivat tiessään suurimman osan matkasta.

Lauantaina tuli laitettua jo viimeisetkin sukset kesäteloille, mutta kun sunnuntain vastainen yö toi taas reippaasti lunta ja kun Aamulehden hakumatkalla nähtiin latukoneen ajavan latuja, niin otin kuitenkin vielä sukset esiin ja lähdin hiihtelemään. Nolla-asteinen keli ja sopivasti rouhitut ladut olivat pitopohjille juuri oikeanlainen keli. Pito oli luokkaa seinä ja luistokin ihan ok, mikäli ei ihan uudella lumella tarvinnut mennä. 1300 km meni rikki tältä talvelta ja siihen se taitaa jäädäkin – mikäli katsoo sääennustetta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka vielä tulisi yksi takapakkipäivä keväälle.

Hiihdot jatkuvat

Hiihtokausi alkaa olla pikku hiljaa loppumassa. Pirkan hiihdon jälkeen, viimeisen kahden viikon aikana on tullut vielä käytyä jokunen kerta hiihtämässä, vaikka suurin hiihtointo alkaakin olemaan syöty. Muut sukset on laitettu jo kesäteloille, mutta Zero-pitopohjat on vielä iskussa. Ne ovatkin olleet ainoa, joilla näillä keleillä on pystynyt hiihtelemään, sillä paikoin ladut ovat jo sen verran roskaiset, ettei purkki, saati sitten liisterisuksella, ole mitään asiaa laduille. Edellis viikonloppuna kun kelit olivat märänpuoleiset, niin Zerot olivat ihan mahtavat, pitoa löytyi ja luistokin oli niin kauan hyvä, kun latu ei muuttunut ihan märäksi. Tänä viikonloppuna alkoi kelit olemaan jo sen verran jäiset, ettei pitopohjallakaan pärjännyt. Lauantai vielä menetteli ja 40 km meni aikaan 2:45. Sunnuntaina olikin sitten jo sen verran jäistä, ettei potkua juurikaan pystynyt ottamaan ja reissusta tuli pelkkää tasatyöntöä. 25 km:ä pidempää ei niillä jäillä huvittanut lykkiä, vaikka sää oli muuten loistava.

Salilla on jokusen kerran tullut käytyä juoksemassa, mutta onneksi pyörätiet alkavat olemaan jo sen verran sulat, että ulkojuoksukausikin pääsee varmaankin lähiaikoina alkamaan toden teolla. Sunnuntai-iltana kävin ottamassa jo esimakua asvalttijuoksusta, kun tein kympin rauhallisen lenkin. Juoksukautta tosin varjostaa edelleen jatkuvat akillesvaivat, jotka ovat taas menossa huonompaan suuhtaan. Hiihdon suhteen mennään vielä päivä kerrallaan. Jos kelit tuntuu suosivan, niin sitten ladulle, mutta ehdointahdoin en enää laduille lähde.

Pirkkaa

Pirkan hiihto -viikko muodostui melko kevyeksi. Suunnitelmissa oli, että pari hiihtolenkkiä tulisi tehtyä, mutta yhteen se sitten loppujen lopuksi jäi. Syynä ei ollut tällä kertaa kovat pakkaset, vaan liian lämpimät kelit. Ei innostanut lähteä märille laduille räpiköimään ja kuluttamaan turhaan energiaa. Viikolla tulikin harrastettua pääosin vain työmatkapyöräilyä.

Itse Pirkka-aamu oli mitä mahtavin. Uutta luntakaan ei ollut yöllä satanut (perinteistä poiketen), vaan ladut olivat suht liukkaat. Kotoa lähtiessä pakkasta oli kuutisen astetta, mutta normaaliin tapaan se jonkin verran taas kiristyi Niinisaloon pästyä. Linja-autokuski ilmoitti, että asteita olisi ollut -11,5.

Lähtörutiinit eivät poikenneet edellisvuosista. Linja-autosta suoraan vessajonoon (jotka olivat yllättävän lyhyet tänä vuonna), sitten hiihtovaatteiden, monojen ja numerolapun pukeminen ja reppu varustekuljetukseen. Sitten numerolapun riisuminen, hiihtokamojen purkaminen ja uudelleen vessaan. Tämän jälkeen oltiinkin sitten valmiita kiiruhtamaan lähtöpaikalle. Muiden punatarraisten hiihtäjien joukkoon ängin muutamaa minuuttia ennen lähtölaukausta.

Ensimmäiset kilometrit olivat taas melkoista härdelliä, kun kaikki yritti löytää omaa paikkaansa laduilta. Jokusen kilometrin jälkeen pääsi hiihtämään omaa rytmiään eikä ketään enää hiihdellyt kantapäillä. Alkumatka oli pelkkää tasatyöntöä, sillä latu tuntui mukavan liukkaalta. Luistokin tuntui tällä kertaa olevan kohdallaan, sillä pysyin melko hyvin letkoissa mukana aina ensimmäiselle juotolle asti.

Ensimmäisen juoton jälkeen sopivaa letkaa ei tuntunut oikein löytyvän – joko niiden vauhti oli liian verkkaista, tai sitten niiden mukana ei rennolla vauhdilla pysynyt. Jämin jälkeisillä laskuosuuksilla korjaantui harhakuva hyvin luistavista suksista, sillä takaa tultiin ryminällä ohi. Taas alkoi harmittamaan, että tätäkö se loppumatka sitten taas on, että nousuissa kiritään ja laskuissa jäädään.

Sen verran sukset kuitenkin luistivat, että jotenkin pysyin letkojen hännillä, kun peesissä pääsi laskemaan. Siinä löytyikin sitten sopiva letkakin, jonka mukana matka sujui joutuisasti, ja lentokentälle tuli päästyä kymmenisen minuuttia ennen puoli-Pirkan lähtöä.

Kyröskoskelle oli taas laskuvoittoista menoa ja letkassa pysyminen teetti töitä. Heti juoksupätkän alussa puoli-Pirkan kärki pyyhälsi ohi. Ja yhtä suhinaa se sitten olikin seuraavat kymmenen kilsaa. Porukkaa lappasi ohi ihan urakalla, mutta onneksi pääasiassa kaikki olivat puolikkaan hiihtäjiä.

Juuri ennen Lintuharjun huoltoa kuului takaa tulevan tervehdys. Kun käännyin katsomaan, niin sieltähän tuli itse Alex Stubb. Siinä sitten vaihdeltiin jonkin aikaa kuulumisia ministerin kanssa. Hänellä oli kuulemma allaan lainasukset ja voitelijakin oli kuulemma ihan ammattimies – ilmankos en kovin pitkään puolikkaan hiihtäjän vauhdissa mukana pysynytkään.

Rokkakosken jälkeen suksen luisto huononi merkittävästi. Matkan taittaminen alkoi tuntumaan oikein työltä. Porukkaa ei kuitenkaan lapannut ohi ja itse jopa tavoitin jokusia hiihtäjiä, joten taisi muillakin olla ongelmia luiston kanssa. Tosin Pentinmaan jälkeen joku liimautui peesiin ja lasketteli aina alamäissä ohi, mutta jättäytyi kuitenkin joka kerta takaisin peesiin.

Julkujärven laduille päästyä luisto parani taas selvästi. “Perskärpänen” oli pari kertaa päässyt karkuun, mutta molemmilla kerroilla olin saanut hänet jossain vaiheessa kiinni. Julkujärven jälkeen olin taas edellä, mutta moottoritiesillan jälkeen hän taas lasketteli ohi, enkä enää tavoittanut.

Maaliin tuli lykittyä ajassa 5:54:46. Ennätys parani vajaat pari minuuttia, vaikka edellistä ennätystäni olin jo pitänyt rikkomattomana. Tämän suorituksen jälkeen jäi vielä sellainen tunne, että aikaa kyllä pystyy parantamaan mikäli suksi vaan toimisi kunnolla. Sijoitus tippui normaalista jonkin verran, joten ihan putkeen hiihto ei sen puolesta mennyt. Aika olisi pitänyt olla melkein puoli tuntia kovempi, jotta edellisen vuoden sijoille olisin päässyt. Tuuli paransi ennätystään juuri tulla puolella tunnilla, joten kyllä minunkin olisi pitänyt parantaa enemmän kuin tuon pari minuuttia.

Ladut olivat mainiot ja aurinkoisessa, muutamaan pakkasasteeseen lämmenneessä kelissä oli ihan mukava hiihdellä. Kolmastoista peräkkäinen Pirkka tuli hiihdeltyä perinteiseen tapaan perinteisellä tyylillä ja eiköhän sitä ensi vuonna taas viivalle pyritä pääsemään.

Vaihtelevia talvilomakelejä

Talvinen loma tuli nyt sitten vietettyä – pääasiassa hiihdon merkeissä. Nyt on sitten viikko aikaa palautua Pirkan hiihtoon. Ensi viikko pitää siis ottaa hissukseen ja välttää suksien ulkoiluttamista suuremmissa määrin. Hiihtoloman (sellaiseksi se tänäkin vuonna taas muodoistui) saldo, jos molemmat viikonloput otetaan huomioon, oli yhdeksänä päivänä kahdeksan hiihtokertaa ja kilometrejä kertyi n. 380. Myös tavoite, eli tuhat kilsaa ennen Pirkkaa, tuli myös jo täyteen.

Kelit olivat melko vaihtelevat koko viikon ajan. Maanantaina oli muutama aste pakkasta ja uutta lunta oli tullut, joten luisto oli melko nihkeä. Aurinko sentään paisteli vähän, joten oli komea talvipäivä. Ja kun hiihtolenkkikin tuli jätettyä tarkoituksella vain komenkympin mittaiseksi, niin nihkeä luistokaan ei paljon haitannut.

Tiistain vastaisena yönä oli tullut jälleen vähän uutta lunta, mutta lämpötila oli puolestaan nollan tuntumassa. Liikkeelle lähdin tavallisella purkkivoidellulla suksella, mutta kilometrin jälkeen käännyin takaisin, kun suksen pohja alkoi jäätymään ja keräämään lumipaakkua. Kävin vaihtamassa alle Ficherin Zero -pitopohjasuksen, jonka pitoalueelle suihkautin jäänestoainetta. Nyt suksi pelasikin pääosin mainiosti. Ainoastaan muutamaan otteeseen joutui 50 km:n lenkillä lumia raapimaan pois suksen pohjasta. Koululaisia oli suurissa määrin myös liikenteessä, ja ko. keli varmaan pilasi heiden hiihtoinnostuksensa loppuelämäkseen.

Keskiviikkona lähdin jälleen liikenteeseen Zero:lla, sillä kuvittelin lämpötilan hiihdon aikana nosevan nollan tuntumaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pakkasella pysyttiin koko matkan ajan. Pito ei siis ollut edellisen päivän kaltainen, mutta melko mukavasti 55 km:n lenkistä selvittiin. Torstaina olisikin ollut taas selvä zero-keli, sillä jo keskiviikkoiltana lämpötila nousi nollaan, ja vähän ylikin, ja pysyi siellä koko torstaipäivän. Torstai oli kuitenkin huilipäivä, joten hiihtokilometrejä ei kertynyt tuolloin yhtään.

Perjantaina olikin sitten taas pakkasta, joten ladut olivat sitä myöden melkoisen liukkaat torstain suojakelin jäljiltä. Liisterisuksi olisi ollut varmaankin paras vaihtoehto pidoltaan, mutta sen verran oli roskaa tullut puista laduille, että purkkivoide pysyi paremmin puhtaana. Lenkki meinasi loppua jo parin sadan metrin jälkeen, kun kaarsin ysikympin mutkasta alikulkutunneliin ja kaaduin jäiseltä ladulta pääedellä tunnelin seinään. Vähän aikaa siinä tavaroita keräiltiin ja kokeiltiin oliko pää yhtenä kappaleena sellaisen kumauksen jälkeen. Pää jomottaen matka kuitenkin jatkui  ja viisikymppinen tuli taas lykittyä. Sen verran liukas oli keli, että aikaa kului vain 3:36 – lähes Haku-Veikon aikoja.

Lauantain lenkille olikin taas vaihteeksi saatu uutta lunta, ja kun latua ei oltu ajettu kaikilta osin ja matkan aikana tuli vielä taivaaltakin lisää lunta, niin nahkeeta meno taas oli. Viisikymppiä tuli kuitenkin tehtyä, mutta yli puolituntia hitaammalla ajalla kuin edellisenä päivänä. Myös perjantain tasatöntöurakka oli saanut kädet melko kipeiksi, joten päivän urakka tuntui jo hieman tuskaiseltakin.

Sunnuntain reissun pituudeksi oli laskettu 40 km, sillä sellaisella määrällä tulisi tämän talven hiihtotonni rikottua. Jälleen oli yöllä tullut useita senttejä uutta lunta, mutta kun lähdin matkaan vähän myöhempään, niin ladut oltiin ehditty jo ajamaan, joten luisto oli olosuhteisiin nähden ihan ok. Vielä kun aurinkokin paisteli, niin talviloman viimeisestä hiihtolenkistä muodostui ihan mukava.

Blu-ray aikaan siirtyminen

Tämäkin pariskunta siirty vihdoin ja viimein teknisessä varustelussa askeleen eteenpäin, kun talouteen tuli hommattua DVD-soittimen tilalle Blu-ray -soitin. Ison mustan laatikon tilalle tuli vähän pienempi, mutta yhtä musta laatikko. Scart-piuhan sai vaihtaa HDMI-kaapeliin ja ethernet-kaapelillekin löytyi paikkansa uudessa vempaimessa. Koko torstai aamupäivä siinä menikin, kun Sonyn S480-mallia tuli metsästettyä pitkin poikin Pirkanmaata. Verkkokauppa.comista laite oli loppu, niin kuin oli myös Hifi Studiosta. Sony Centerissäkään ei ollut jäljellä kuin esittelylaite, mutta näyteyksilö oli kaupan, joten rahat vaihtoivat omistajaa. Testivoittajan tittelillä tuntuu olevan jotakin arvoa – ainakin menekki kasvaa.

Melko etevä laite, pitää myöntää. Illalla kuluikin jokunen tunti kyseisen laitteen ääressä. Tosin yhtään elokuvaa ei sillä tullut vielä katsottua. Aika ei myöskään kulunut sen asentamiseen, sillä härveli oli heti toimintakunnossa, kun vain kytki HDMI-kaaplin TV:n ja laitteen välille, kytki LAN-kaapelin (tämä tosin ei ole välttämätöntä elokuvien katselussa) kiinni ja laittoi töpselin seinään. Heti ensimmäisellä käynnistyksellä laite löysi, nykyajan koneiden tyylin mukaisesti, uuden ohjelmistoversion netistä ja päivitti sen, mutta sitten päästiinkin asiaan.

Tiesin kyllä etukäteen, että laitteessa olisi jotain mukavia lisätoimintoja, mutta niiden kirjo kyllä yllätti. Web-selaimella pääsi surffailemaan netissä, Ylen Areenalle oli oma ohjelmansa, niin kuin myös YouTube:lle. Muita nettipalveluita löytyy myös esim. EuroSport:n sekä UrhoTV:n lähetykset. Listalla oli myös jokusia muitakin palveluja, mutta erityisesti Muzu.tv -palvelun parissa vietin pidemmän ajan. Sieltä näytti löytyvän jokunen kymmenen tuhatta musiikkivideota, joten valinnan varaa oli vähän liiaksikin. Aluksi tekstin kirjoittaminen kaukosäätimen näppäimillä tuntui hankalalta ja hitaalta, mutta sitten älysin hakea iPad:iin aplarin, joka emuloi laitteen kaukosäädintä – jopa alkoi tekstinkin tuottaminen sujumaan helpommin. Kaikkia toimintoja ei ole tullut vielä edes kokeiltua. Esim. kuvien katselu USB-tikulta on vielä vallan kokeilematta.

Puolen yön aikoihin kun en enää jaksanut Bon Jovi:n musiikkivideoita katsella ja suljin laitetta, niin tuli samanlainen tunne kuin joskus kännykän kanssa leikkimisen jälkeen. Eli kännykkähän on tehty puheluiden soittamista varten, mutta se sisältää paljon kaikkea muutakin härpäkettä. Samalta tuntui tuon Blu-ray -soitinkokeilun jälkeen, että kai sillä voi elokuviakin katsoa – tosin sitä ei tullut vielä kokeiltua. Toivottavasti sekin ominaisuus toimii laitteessa.

Kulttuuria ja kuntoilua

Tähän viikkoon on taas mahtunut monen moista häppeninkiä. Siitä syystä viikko onkin hujahtanut ohi super-nopeasti. Kulttuuri pläjäys alkoi tiistaina, kun kävin katsomassa Tappari-Lukko -jääkiekko-ottelun. Kyllä kai tuotakin voidaan jonkin näköisenä kulttuurina pitää. Se olikin sitten ensimmäinen lätkämatsi moneen vuoteen, jota on tullut käytyä katsomassa. Tosin ei tuokaan ottelu omaa lompakkoa verottanut. Kulttuuri jatkui torstai-iltana, kun kävimme kuuntelemassa HIFK:n kotihallissa 3 Doors Down nimistä  Jenkki-poppoota. Eipä se mikään ihmeellinen keikka ollut, mutta kyllä sieltä tuli heidän neljä hittikappalettaan bongattua. Yö Hesassa, ja perjantai-iltana katsomaan Erja Lyytikäistä Vuosaareen. Tämä keikka olikin sitten jo parempaa sorttia. Enpä ole ennen nähnyt tai kuullut kenenkään suomalaisen tiluttavan kitaralla tuohon tapaan. Veti kyllä melko tyylikkään keikan. Suosittelen, jos vaan on mahdollisuus päästä kuulemaan.

Iltamenojen vuoksi viikon kuntoilut oli mahdutettava pääosin aamuohjelmaan. Maanantaina tosin ehdein tekemään illalla hiihtolenkin, mutta tiistaina hiihto piti tehdä aamulla, ennen töihin lähtöä – eipä ole ennen tullut lähdettyä hiihtämään klo 6 aamulla – melko rauhallista oli ladulla. Keskiviikko- ja torstaiaamuna kävin matolla hölkkäilemässä tunnin verran, mutta perjantai olikin täysin vapaa päivä – niin treeneistä kuin töistäkin. Kävin tosin katsomassa millainen hotellin kuntosali oli, mutta eipä se juuri houkutellut jäämään.

Lauantaina oli vuorossa Jämi42 Ski. Eli 42 km:n hiihtokilpailu Jämin maastossa. Paikalle oli saatu melko laadukas kärkiporukka. Siellä oli esim. O.B. Hjelmeset, Kari Varis, Tero Similä jne. Tästä syystä meikäläistä ei näy ihan kärkikahinoissa. Itseasiassa sadan joukkoon ei ollut mitään asiaa. Tai ehkä sadan joukkoon olisi ollut mahdollisuuksia, mikäli suksi olisi toiminut. Pitoa kyllä löytyi, mutta luistoa ei pätkääkään. Vaikka keli ei ollut luiston kannalta muutenkaan otollinen, sillä uutta lunta oli satanut yöllä ja kova tuuli pöllytti sitä koko ajan ladulle lisää, niin oma luisto oli muihinkin nähdä tosi surkea. Tasatyöntöosuuksilla ja alamäissä jäin ihan sikana kaikista, mutta taas vuorotahtiosuuksilla ja ylämäissä porukkaa tuli selkä edellä vastaan. Aikaa kului himpun päälle kolme tuntia.  Jotain pitää keksiä ennen Pirkkaa, sillä tuollaisella luistolla menee hermo.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Pinsiön kierros. Sääennuste näytti kovaa lumipyryä ja kovaa tuulta, mutta onneksi sentään suurin lumipyry jäi tulematta. Kova tuuli piti kuitenkin huolen siitä, että aukeilla paikoilla ladut oli tukossa, mutta onneksi metsäpätkillä moottorikelkkalatu oli ihan hiihdettävää. Tuulin kanssa tuli peräkanaa taivallettua 69 km tuulessa ja tuiskussa, ja 50:n kerran järjestetty Piensiön kierros sivakoitua. Kaloreita tuli siis viikonloppuna kulutettua, mutta voi vannoa, että kaikki on kyllä tullut takaisin.

Pakkasia pitelee

Nyt kun on sen verran vilposta tuolla ulkona, ettei tarkene mennä hiihteleen, niin on pitkästä aikaan taas hyvä hetki päivittää blogiakin. Mitäs sitä nyt on sitten viimeisen kolmen viikon aikana tullutkaan tehtyä. No, tämä viimeinen viikko on ainakin mennyt sisällä oleillessa. Maanantaina tuli vielä käytyä hiihtämässä, mutta sen jälkeen on ollutkin töiden jälkeen aina parikymppiä pakkasta, joten treenit on siirtynyt salin puolelle. Eli mattoa on tullut paukutettua, ja muutaman kerran laitteidenkin puolla olen käynyt.

Muuten tammikuu on ollut salikäyntien ja pyöräilyn osalta tosi hiljaista. Hiihto- ja juoksutreenejä on vuorotellen tullut vaan tehtyä. Hiihtoa on tähän mennessä kertynyt vähän päälle 420 km ja juoksua 250 km. Pirkan hiihtoonkin tuli taas ilmoittauduttua, joten neljä viikkoa olisi vielä aikaa keräillä kilometrejä. Tavoite olisi taas saada tonni rikki ennen Pirkkaa, joten pitkiä pakkasjaksoja ei paranisi helmikuussa enää tulla.

Niin, ja peruin minä sen paljon puhutun akillejänneleikkauksen. Tosin se taisi olla virhe, sillä hetimiten perumisen jälkeen alkoi jänne taas vaivaamaan jokin verran. Kyllä sillä nyt on päässyt juokseen ja hiihtään, muttei se kuitenkaan kuntoon tullut, vaikka se pari kuukautta hyvä olisikin. Eli saa nähdä milloin sitä pitää taas pirautella Oravalle päin.

Hiihtokauden avaus

Loppiaisviikko oli sen puolesta erikoinen, että kaikki neljä työpäivää tuli istuttua Tampereen keskustassa koulutuksessa. Näin ollen työmatkapyöräilyt jäivät täysin tältä viikolta väliin ja piti turvautua auton kyytiin. Onneksi koulutukset alkoivat vasta vähän myöhemmin, joten joka aamu oli hyvin aikaa käydä salilla. Parina aamuna tuli tehtyä jopa reilun tunnin treeni normaalin vajaan sijasta.

Uusi vuosi kun alkoi lumisena, niin siirryin tekemään myös juoksutreenit salin lämpöön, matolle. Tiistaina ja torstaina tuli tehtyä tunnin perushölkät. Matkaa kertyi á reilu 13 km. Perjantaina loppiaisena, kävin tekemässä salilla yhdistelmäharjoituksen. Ensin 40 min salilaitteita ja sen päälle 40 min rauhallista mattojuoksua. Lauantain juoksussa yritin ottaa jo vähän vauhtiakin mukaan harjoitukseen. Ensin 3 km rentoa hölkkää, sitten 5 km / 20 min + 1 km kiihtyvällä vauhdilla, päälle vielä 3 km rauhallista hölkkää.

Nyt kun akillesjänne tuntuu olevan ihan kunnossa, niin nyt on sitten taas muiden kipujen vuoro. Vasen pohje on tällä hetkellä melko jumissa ja tuntuu hieman kipeältä ja kireältä juostessa. Enemmän huolestuttaa kuitenkin oikea polvi, jossa on alkanut tuntumaan samoja oireita, mitä kesälläkin oli ja mikä johti kortisonipiikin ottamiseen. Luulen, että ko. vaiva tuli erään jalkaprässitreenin jälkeen, ja olenkin nyt jättänyt salikäynneillä kyydyt ja prässit vallan väliin. Odotellaan miten tuo polvi lähtee tästä paranemaan.

Hiihtokausikin tuli sitten vihdoin ja viimein avattua. Lunta on tullut nyt sen verran Lamminpään reiteillekin, että sinne on saatu perinteisenkin ladut ajettua. Ei ne nyt missään unelmakunnossa olleet, mutta ajetut ladut nyt kuitenkin, eikä paljasta maatakaan näkynyt missään kohdassa. Vajaan 15 asteen pakkanen meinasi vaan pelotella, jo tällaisen lämpimään tottuneen, jäämään sisälle, mutta onneksi tuli lähdettyä, sillä keli oli ihan sopiva, kunhan vaan veti pipoa vähän syvemmälle. 27 km:n lenkki oli ihan hyvä kauden avaukseksi. Paranisivat nyt vaan hieman nämä hiihtokelit, sillä jalatkin tykkäisivät hiihdosta vähän enemmän kuin juoksusta.

Bye bye 2011

Juu, terve menoa vaan vanha vuosi, eipä paljon haikailla perään. Se oli “täyttä paskaa”, jos käyttää Steve Jobs suosimaa sanontaa. No jos Jobsin sanonta ei yleensä ihan tarkoittanut sitä, mitä sillä voisi ymmärtää, joten ei tuo vuosikaan nyt ihan täysin paska nyt ollutkaan. Voisi ehkä sanoa, että vuosi oli ainakin erilainen kuin useammat aikaisemmat – ainakin noin harrastusmielessä. Vuoteen mahtui uusia kokemuksia ja koettelemuksia.

Alkuvuosi 2011 lähti mukavasti käyntiin. Talvi oli erittäin lumirikas ja hiihtokilometrejä pääsikin keräämään heti vuoden alusta asti. Tammi- ja helmikuulle hiihtoa kertyikin ihan mukavat määrät. Pirkanhiihtoon osuin kerrankin oikein lentokeli ja hyvin pohien kanssa tulikin tehtyä oma ennätys, kun perinteisen tyylin täydellä matkallä aikaa kului vajaat 6 tuntia.  Pirkan jälkeen hiihtoa ei enää sitten tullut paljon, ja koko talven hiihtomäärä jäi vaivaiseen puoleentoista tuhanteen kilometriin.

Lumisen talven vuoksi päätin kokeilla juoksurintamalla jotakin uutta. Aloin tekemään juoksutreenejä salilla juoksumatolla. Alkujärkytyksen jälkeen mattojuoksukin alkoi maistumaan ihan mukavalta, enkä tehnytkään yhtään kunnon lenkkiä ulkona koko talven aikana. Mattojuoksukilometrejä kertyi n. 650 km. Huhtikuun alussa siirryin ulkojuoksukauteen. Kevään aikana tuli juostua muutama lyhyempi kilpailu sekä puolimaraton HCR:ssä. Kunto tuntui olevan ihan kohdallaan, sillä esim. Pyynikkijuoksun kuntosarjan 10 km:llä tuli 1-sija, ja HCR:ssä lähdinkin yrittämään 80 minuutin rikkomista, mutta vatsaongelmat ja -krampit estivät tavoitteen toteutumisen.

Keväällä suunnistuskerrat jäivät harmmittavan vähäisiksi. Ainoastaan FinnSpringissä tuli käytyä kisailemassa ja sielläkin tulos oli melko kehno. Iltarastejakaan en ehtinyt käymään kuin muutaman kerran. Jukolassa tuli kuitenkin juostua kolmososuus lamppu päässä, ja mielestäni ihan mukavin tuloksinkin. Tosin Jukola on aina Jukola.

Jukolan jälkeen alkoikin sitten ongelmat. Polvijänne oli ollut jo jonkin aikaa kipeänä, ja akillesjänteet olivat alkaneet taas vaivaamaan enemmän. Yritin vähän toppuutella juoksemista ja säästellä paikkojani kesän “urheilulomaviikoille”. Juhannuksena olimmekin Saanalla “hiihtämässä”, suunnistamassa ja vuorijuoksemassa. Sielä suuntasimme Norjan puolelle, jossa kävimme suunnistamassa neljänä peräkkäisenä päivänä. Näiden lisäksi vaellusta ja Kainuun rastiviikolla muutama suunnistus. Tälläreilun kahden viikon lomalla ei tullut tehtyä yhtään maantiejuoksulenkkiä.

Pohjoisen reissun jälkeen tulimme kotiin, jossa kokeilin muutamaan otteeseen jalkojen kestävyyttä juoksulenkeillä, mutta huonoa se oli. Kävinkin ottamassa polveen kortisonipiikin. Polvi kyllä parani, mutta olin ottanut samalla kertaa piikit myös akillesjänteisiin ja ehkä liian kova treenijakso siihen päälle aiheutti sen, että vasen akillesjänne ärtyi tosi pahaksi. Vähän aikaa pystyin sitä huiluuttamaan, mutta en tarpeeksi, ennen kuin lähdimme toiselle lomamatkallemme, Skotlantiin.

Skotlannissa tulikin sitten viikon sisään kuusi suunnistuskilpailua. Akillesjänne ei tykännyt yhtään hyvää, mutta onneksi toinen lomaviikko olikin pelkkää turistina kiertelyä ristiin rastiin Skotlantia. Lopullinen niitti akillekselle oli viikko Skotlannin lomareissun jälkeen käyty 24H:n rogainingkisa Raseborgissa. Siellä jänne tuli niin huonoon kuntoon, ettei sillä päässyt juoksemaan kunnolla koko syksynä. Aina välillä kävin kokeilemassa jänteen kestoa ja jossain vaiheessa se tuntuikin jo paremmalta, mutta kipuilu ei tuntunut kuitenkaan loppuvan. Loppusyksystä hermostuin vaivaani sen verran, että varasin ajan Sakari Oravelle, joka suositteli jänteen puhdistusleikkausta.

Leikkausaika oli joulukuun puolessa välissä. Noin kuukausi ennen leikkausta alkoin kokeilemaan, parin kuukauden lähes totaalisen juoksutauon jälkeen, vielä akilleksen kestävyyttä. Kun kipuja ei enää alkanutkaan ilmaantumaan, niin aloin pidentämään ja lisäämään juoksulenkkejä. Viikkoa ennen leikkausta siirsin operaation aikaa tammikuun lopulle, koska jänne ei vaivannut enää ollenkaan. Joulukuussa pääsin keräämään jo ihan mukavan määrän juoksukilometrejä ja syksyn jalkaongelmat tuntuvat olevan takanapäin. Joulukuussa tulikin vuoden toiseksi parhaat kuukausikilometrimäärät juoksussa.

Syksyn jalkavaivojen vuoksi alkoin käymään vähän tiiviimmin punttisalilla. Alkuvuodesta kävin kolme kertaa viikossa tekemässä tunnin salitreenin, mutta syksyllä alkoin käymään siellä joka arkiaamu ja tein aina hieman vajaan tunnin treenin. Tämän lisäksi työmatkapyöräily muuttui lähes jokapäiväiseksi iloksi. Pyöräilyt jäivät muuten paljon vähemmälle kuin edellisenä vuonna, jolloin kävin usein tekemässä maantiepyörällä vähän pitempiä lenkkejä – nyt ne jäivät lähes täysin väliin.

Nyt alkutalvi on ollut melko lämmin, eikä parin edellisen vuoden tapaista lumimäärää ole saatu. Itseasiassa lunta ei ole ollut, yhtä lyhyttä jaksoa lukuunottamatta, laisinkaan. Hiihtämään ei ole siis ollut mitään asiaa. Jonkinlaisia hiihtokelejä viikon verran jo oli, mutta perinteisenlatuja ei juurikaan ole ollut tarjolla, joten suksia en ole vaivautunut vielä ottamaan esille. Eikä sääennusteet kovin hyvää lupaa lähipäivillekkään.

Vuoden aikana tuli siis kierrettyä uusia hienoja suunnistusmaastoja – lähinnä ulkomailla. Se oli ehdottomasti vuoden parasta antia. Myös keväällä mukavaan juoksukuntoon pääsy oli positiivista, mutta loppuvuoden jalkaongelmat tukahduttavat helposti nuo muistot. Toivottavasti vuosi 2012 olisi ehjempi, ja pääsisi juoksemaan ja suunnistamaan vähän paremmin. Ensimmäinen päivä ainakin on ollut ihan lupauksia herättävä, sillä uudenvuodenpäivän juoksulenkille kertyi mittaa 22 km. Urheilullista uuttavuotta itse kullekin!