Takana on kaikinpuolin kostea viikko. Sen verran syksyä on jo ilmassa, että ilmankosteus alkaa olemaan sitä luokkaa, ettei tarvitse kovinkaan kummoista vauhtia mennä, niin paita on märkänä. Tosin reippaitakin lenkkejä tuli viikolla tehtyä, eli kosteutta pukkasi myös kropasta. Taivaalta tuli myös vettä. Myös kurkusta tuli lauantaina laskettua alas kosteaa, kun vietimme mökillä saunailtaa. Tosin melko maltillisissa merkeissä päihdeaineita tuli käytettyä.

Maanantaina oli jälleen vuorossa sulkapalloa. Pari tuntia neluria ei saanut paikkoja onneksi kipeäksi, vaikka paikka paikoin kovaa vääntöä olikin. Tiistaina pyöräilin töihin, ja illalla juoksentelin kotiin Pyynikin kautta. Keskiviikkona työmatkapyöräilyt ja illalla Peetun kanssa reipas 12 km lenkki. Menimme 4:24 keskivauhdilla, jossa viimeinen kilsa oli kiihtyvävauhtinen. Sen verran hikinen lenkki oli, että sauna teki lenkin päälle hyvää. Torstaina juoksin aamusta töihin Pirkkalan kautta sellaista rennon reipasta vauhtia. Illalla sitten pyörällä kotiin. Perjantain pidin lepoa muusta liikunnasta paitsi työmatkapyöräilystä.

Lauantaina olikin vuorossa Valmetin kestävyyskerhon ratakymppi, joka juostiin Hervannan keskuskentällä. Kello kymmeneltä aamulla oli mitä optimaalisin keli juosta moinen rääkki. Lämpöä oli 12 astetta, tuulta ei laisinkaan ja taivas oli pilvessä mutta ei satanut. Sään puolesta oli siis kaikki edellytykset juosta hyvä aika. Jalkaan olin laittanut pitkästä aikaa Brooksin nakinkuoret. Niissä ei ole juurikaan mitään vaimennusta, mutta radalla niillä sentään uskaltaa juosta.

Suunnitelmat oliva, että lähtisin juoksemaan 1,5 minuutin kierroksia. Tasaisella vauhdilla se ajaisi 37:30 aikaan, johon en kuitenkaan etukäteen uskonut aivan pääseväni. Tavoite oli, että aika olisi lähempänä 38 minuuttia kuin 39:ää. Eli edessä oli 25 kpl 400m kierroksia. Juoksu lähti mukavasti liikkeelle, sillä ensimmäiset kierrokset menivät jopa muutaman sekunnin alle tuota tavoitevauhtia. Sitten kierrosajat ensin asettuivat siihen 1,5 minuuttiin ja ehkä noin kymmenen kierroksen jälkeen vauhtia alkoi hiipua noin sekunnin per kierros.

Ensimmäiset kymmenisen kierrosta peesissäni tuli JuYMa, mutta sen jälkeen menin yksin omaa vauhtiani. Välillä pääsi ohittamaan muita kierroksella, mutta peesiapua en saanut ja toisaalta tanakaan ei ketään hengittänyt niskaan. Juoksu tuntui ihan hyvältä eikä juurikaan tarvinnut puristaa vauhdin ylläpitämiseksi. Noin 8 km kohdalla olin 16 sekuntia perässä tuota 1,5 minuutin keskikierrosvauhtia. Tämän jälkeen kiristin puoli napsua vauhtia lisää, jonka jälkeen tuo 16 sekunnin takamatka alkoi pikku hiljaa pienenemään. Viimeisellä kilometrillä otin sitten koneesta irti kaiken mitä sain ja loppuaikana oli 37:27. Olin enemmän kuin tyytyväinen aikaani, sillä tähän tapahtumaan ei kovin kauheasti tullut passailtua etukäteen, eikä peesiapuakaan ollut.

Sunnuntaina iltapäivällä kävin tekemässä rangaistuslenkin lauantai-illan mässäilyn ja pienehkön kaljoittelun kunniaksi. Illalla (tai yöllä) tuli valvottua melko pitkään ja vähän pelkäsin, että miten pitkän PK-lenkin jaksaa tehdä ja pysyvätkö sykkeet kurissa. Positiivinen yllätys kuitenkin oli, ettei hummailu tuntunut juurikaan matkan teossa. Sykkeen pysyivät koko matkan hienosti PK-kynnyksen alapuolella, vaikka keskinopeus olikin vajaan 26 km:n lenkillä 4:52 min/km.

Kaikki lomat on nyt sitten lusittu ja töissäkin on jo raadettu pari viikkoa. Onneksi loma tuli pidettyä pätkissä, joten töihin paluu ei ole ollut mikään hirveä shokki. Paljon tuli lomalla tehtyä ja reissattua, joten vaikka kesä onkin jo ehtoo puolella, niin ihan hyvän mittaiselta kesältä tämä on tuntunut.

Lomilta paluu alkoi mukavasti tunnin hieronta sessiolla. Toisaalta etureidet jäivät hieromatta ja pohkeitakin piti ottaa suht varoivaisesti, sillä edellisen viikonlopun tunturi10 tuntui vielä lihaksissa.Toivottavasti tästä saa nyt taas myös säännöllisen hierontarytmin päälle, sillä edellisestä hierontakäynnistä on kulunut jo yli puolitoista vuotta. Eli ennen kantapääleikkausta kävin viimeksi.

Viikolla tuli tehtyä pari juoksulenkkiä, mutta jalat olivat vielä melko väsyneet ja jumissa, joten mitään kovin kummoisia juoksulenkkejä ei tullut tehtyä. Pari kotisalitreeniä tuli myös viikolla tehtyä, joten voimatreenitkin pääsivät taas käyntiin. Muuten arkipäiville tuli vain työmatkapyöräilyä.

Lauantaina tulikin sitten tehtyä viikon ensimmäinen laadukas treeni. Poikkeuksellisesti tein pitkän lenkin jo lauantaina. Rauhallisesti piti lähteä, mutta sykkeet olivat kuitenkin hieman koholla, eli PK2:n puolelle alkumatka meni. Puolimaratonin verran juoksin tuota rauhallista, 4:50:n vauhtia, jonka jälkeen kiristin ja juoksin 5 km hieman alle 4:20:n vauhtia. Tämän jälkeen vielä yksi km 3:53:n vauhtia ja viimeinen 3 km rauhallista hölkkää. Hieman vasempaan jalkapöytään alkoi sattumaan, mutta muuten meni yllättävänkin hyvin. Etenkin yllätys oli, kuinka kevyesti puolimaran jälkeen pystyi kiihdyttämään vauhtia. Illalla olo oli hieman väsynyt, mutta jalat olivat tuoreen oloiset, ilmeisesti pitkät lenkit pitää juostakin tuolla lailla loppua kohden kiihtyvästi.

Sunnuntain mustikkametsäilyn jälkeen, kotona tuli tehtyä hieman ylipitkä VK-treeni. Juoksin 15 km 4:10:n vauhdilla, eli kolmannes maraton meni melkolailla sitä vauhtia kuin mitä ennätysmarallani olen mennyt. Muuten hyvä, mutta kaksi kertaa tuo matka olisi pitänyt vielä jaksaa, jotta olisi ennätyskunnossa. Eli ei nyt ihan vielä. Hyvä treeni kuitenkin.

Tämä viikko on sitten mennyt juoksun osalta pääosin kilometrien keräämiseen. Neljänä päivänä tuli tehtyä ihan perus lenkki ilman, että vauhtia tai sykkeitä olisi seurattu. Sunnuntaina tuli tehtyä viikon ainoa “laadukas” treeni, kun tein 25 km PK-lenkin. Tällä kertaa sain pidettyä sykkeetkin melko hyvin kurissa, mutta vauhti jäi vähän 5 min/km huonommalle puolelle. Suht kevyesti meni.

Tällä viikolla tuli avattua syyskausi sulkapallossakin. Maanantaina kävin MaSun treeneissä pelaamassa puolitoista tuntia kaksaria ja neluria. Onneksi ei tarvinnut kovin kovaa rutistaa, sillä hieman tukkoista pelaaminen oli. Paikat eivät onneksi tulleet kovin kipeäksi tuosta pelailusta.

Odotukset viimeiselle lomaviikolle olivat korkealla. Viikonlopun Tunturisuunnistuksesta oli selvitty. En tiedä voiko sanoa, että selvitty kunnialla, mutta selvitty joka tapauksessa. Myös pienestä flunssan poikasesta olin ottanut niskaotteen. Selätetty sitä vielä ei oltu, mutta tokenemaan päin oli. Myös tulevan viikon sääennuste Kiilopäälle näytti ihan kelvolliselta, eli treeniolosuhteet olivat siltäkin osin kunnossa.

Maanantain juoksulenkki kulki pääosin hyväkuntoisia latupohjia pitkin. Pieni pätkä oli melko rakkaista, ja siinä km-vauhti tippuikin aika lailla. Reilun 12 km lenkin jälkeen juoksin vielä Kiilopään huipulle ja takaisin. Täytyy myöntää, että melko hapokas oli tuo huiputus tuollaisen alkulenkin jälkeen. Mutta hyvä treeni joka tapauksessa tulevan viikonlopun kisaa silmällä pitäen. Nousumetrit olivat 400 m luokkaa.

Tiistaina teimme aamupäivästä Tuulin kanssa yhdessä noin 30 km maastopyörälenkin Kiilopään maastoissa. Illalla tein sitten vielä juosten reilun 14 km:n saunalenkin. Tuolla lenkillä nousumetrejä oli noin 150 m. Päälle savusauna ja tunturipurossa pulikointi tekivät tosi kutaa koko kropalle.

Keskiviikkona oli vuorossa 15 km juoksulenkki. Jälleen Kiilopään ympäristössä. Alkumatkasta tuntui jo edellisten päivien juoksentelut kintuissa väsymyksenä, mutta jokusen kilometrin jälkeen homma alkoi taas kulkemaan. Tällä kertaa nousumetrejä oli noin 210 m. Noin vertailuksi, niin kotona normaalilla lenkillä nousua on 60 m luokkaa. Eli hieman enemmän jalat saavat näillä lenkeillä kuormitusta.

Torstaina täytyi sitten ottaa jo vähän rennommin, jotta jalat ehtisivät palautumaan lauantaihin mennessä. Teimme siis yhdessä Tuulin kanssa jälleen pelkästään maastopyörälenkin. Tuuli vuokrasi fatin, jolla hän pysyikin huomattavasti paremmin vauhdissa mukana, kuin omalla 26″ maasturillaan – minulla 29″ maasturi. Ajoimme Kiilopäältä ensin Luulammille, josta latupohjaa pitkin Rumakuruun ja sielä Saariselän keskustan tuntumaan. Tuolla viimeisellä välillä nousimme vähän tunturin puolellekin. Nykyään nimittäin Saariselän merkatuilla urilla on sallittua myös pyöräillä. Tämän jälkeen nousimme “takakautta” Kaunispäälle, josta laskettelimme asfalttia pitkin Saariselän keskustaan ja sieltä Laanilan kautta takaisin Kiilopäälle. Matkaa kertyi maratonin verran ja aikaa kului 3 ja puoli tuntia.

Perjantai olikin sitten lepopäivä, sillä siirryimme Kiilopäältä Pyhätunturille, jossa lauantaiaamusta olisi juostavana TunturiKymppi. Tuo oli TunturiMaratonin yhteydessä juostava “pikamatka”, jossa noustavaa oli hieman päälle 400 m. Matkan varrelle mahtuu mm. portaita niin ylös kuin alaskin päin, suota ja rakkaa. Sää oli onneksi mitä mainioin moiseen suoritukseen. Aurinko oli pilvessä, mutta vettä ei satanut. Lämpöä oli 17 astetta.

Aikatavoitetta oli vaikea laittaa kun ei kovin hyvin tiennyt kuinka hitaita pätkiä reitillä oli. Olin hieman kuitenkin katsonut edellisen vuoden tuloksia ja yrittänyt niiden perusteella vähän arvioida mikä vauhtini voisi olla. Viime vuoden voittoaika oli noin 70 minuuttia ja sitä lähdin alittamaan. Lähdön hetkellä ei ollut lähtöviivan tuntumaan kauheaa ruuhkaa. Ainoastaan yksi naispuoleinen henkilö oli viivalla kärkkymässä ja jotenkin ounastelin, että siinä olisi varmaan matkan kovin vastustajani.

Reitti nousi heti parin ensimmäisen sadan metrin jälkeen muutaman kymmenen nousumetriä laskettelurinteeseen. Tässä vaiheessa huomasin jo, että kauheaa ruuhkaa ei kärjessä tuli olemaan. Alkunousun jälkeen laskimme kohti Aittakurua. Tässä vaihessa eteen tuli portaita sekä alas- että ylöspäin. Hieman aiemmin lähteneitä puolimaratonin juoksijoita alkoi tässä vaiheessa tulemaan jo selkä edellä vastaan ja portaissa oli paikoin ruuhkaa ja ohitteluja piti tehdä melkoisesti.

Aittakurun jälkeen reitti siirtyi latupohjalle, joka alkuun oli hyväkulkuista. Sitten kun aloimme nousemaan kohti Karhunjuottolampea, niin alusta muuttui ensin kiviseksi ja sitten soiseksi. Ohiteltavaa edelleen riitti ja penkan puolelta piti mennä aika usein ohi. Juottopaikka oli Karhunjuottolammella ja tuohon mennessä oli juostu 6.6 km. Tässä kohtaa muut jatkoivat eteenpäin tunturiin, mutta kympin juoksijat kääntyivät jo kohti maalia. Tässä vaiheessa myös näin, että naisten kärki oli noin 100 m perässäni. Tämä tieto antoi hyvää tsemppiä, sillä vauhtia ei parantunut yhtään hidastaa tai takaa tultaisiin ohi.

8.2 km:n kohdalla oli juostu puolitoista kilometriä hyväkulkuista retkeilyväylää, mutta nyt reitti kääntyi pienelle kivikkoiselle polulle. Pari sataa metriä pystyin polkua juoksemaan, sitten piti laittaa kävelyksi. Syynä oli sekä polun kulmakerroin että sen laatu, joka muuttui rakaksi. Seuraavat noin 700 m pääasiassa tuli käveltyä. Välillä tuli pari juoksuaskelta otettua, mutta niillä ei juurikaan etenemisvauhtiin ollut merkitystä. Pari kertaa katsoin taakseni todetakseni, että naisten kärki tulee edelleen noin 100 metrin päässä, samalla etenemistyylillä kuin minäkin. Eli hätää ei ollut sen suhteen.

Kultakeron huipulle päästyäni alusta muuttui taas hyväkulkuiseksi ja kävely vaihtui taas juoksuksi. Tätä rentoa juoksua ei kauaakaan kestänyt, sillä sitten alkoi laskuosuus, joka oli sen verran jyrkkää, että seuraava kilometri töpötettiin jarrutusjuoksua laskettelurinnettä alas. Laskun loputtua, jäljellä oli enää kolmisen sataa metriä maaliin, jonka pystyi taas juoksemaan rennosti. Matkaa kertyi 10.8 km ja loppuaikani oli 57:41, joka oli samalla myös uusi reittiennätys. Naisten kärki tuli noin 40 sekunttia perässä ja seuraava mies tuli noin 6 minuuttia jäljessäni. Eli ihan terävin polkujuoksijoiden kärki ei ollut mukana.

Kisan jälkeen lähdimme heti ajamaan kohti Oulua, jossa viimeinen lomayö pitäisi viettää. Sunnuntaiaamusta paikat olivat hieman jumissa, mutta lähdimme kuitenkin Jalon kanssa tekemään rauhallista ja rentoa juoksulenkin. Tosin Jalon kanssa rentous ja rauhallisuus ei aina ole mahdollista, mutta nyt koiruus tuli remmin päässä suht mukavasti, eikä kovin pahaa vetoa ollut muuta kuin siinä kohtaa kun jänis juoksi edestä. Hieman reilu 13 km ja tunti tuli hölköteltyä. Vertailun vuoksi tuolla lenkillä nousumetrejä oli 10.

Vaihteeksi melkein kokonainen työviikko. Torstai-iltana onneksi auto pakattiin taas reissukuntoon ja pääsimme matkustamaan yöjunalla kohti Rovaniemeä ja sielä Saariselälle. Kesän viimeinenkin lomaviikko ollaan reissussa.

Viikko alkoi kuitenkin mukavasti yhteislenkin merkeissä, kun TaRun kanssa teimme rennon reippaan neljätoista kilometrisen juoksulenkin Lamminpäässä. Päälle kunnolla sanunomista ja kesän ensimmäinen saunakalja, niin mukava siinä oli kuulumisia vaihtaa. Selkä oli jo melko hyvässä kunnossa, mutta maanantaina alkoi vasen takareisi jonkin verran kiukuttelemaan. Tästä syystä jättää tiistain lyhyet vedot tekemättä, vaikka keskiviikon kisaa varten niin olin suunnitellut.

Keskiviikkona takareisi oli jo melko hyvässä kunnossa, joten illan Pirkkalan hölkkään pääsi lähtemään ihan hyvillä fiilikillä. Sää oli sopimasti sateen raikastama kun klo 19 pääsimme matkaan. Kisa juostiin kahtena lenkkinä ja nousumetrejä kertyi sadan metrin verran. Alku oli hieman tahmean oloista ja jalat tuntuivat raskaalta, mutta parin kilsan ja ensimmäisten mäkien jälkeen juoksu alkoi tuntumaan jo ihan hyvältä. Ensimmäisen kierroksen lopussa kolme juoksijaa ryntäsi ohitseni ja yritin pysyä heidän peesissä. Peesailu jäi kuitenkin haaveeksi ja jäin suosiolla pitämään omaa vauhtiani. Toisen kierroksen puolivälissä sain kuitenkin yhden ohittajistani kiinni ja juoksimme yhtä matkaa aina viimeiselle kilometrille asti. Tällöin kaverin askel piteni sen verran ettei minulla ollut mitään saumaa pysyä kyydissä. Hyvän loppurutistuksen ansiosta sain loppusuoralla ohitettua vielä yhden kisailijan ja olin maalissa kymmenentenä. M40-sarjassa sijoitukseni oli 3. ajalla 41:19, matkan ollessa 10.6 km. Aika oli 7s hitaampi kuin kaksi vuotta sitten ja 4s nopeampi kuin seitsemän vuotta sitten. Eli melko tasavauhtista on Pirkkalan hölkän historiani ollut.

Torstaille oli luvattu poutaista säätä, joten suunnittelin ajavani töistä kotiin Lempäälän kautta. Puolen päivän aikoihin alkoi kuitenkin kurkussa tuntumaan jotain outoa ja iltapäivän aikana aloin ounastelemaan flunssan iskevän. Olisikohan edellisen päivän kova rypistys heikentänyt vastustuskykyä ja joku pöpö olisi päässyt kroppaan. Päätin siis jättää pidennetyn työmatkapyöräilyn väliin ja huilata yhden ylimääräisen päivän. Sama lopputulema olisi ollut ilman flunssan oireitakin, sillä kotiin pyöräillessäni pyörän rengas puhkesi ja piti soittaa kyyti kotoa.

Perjantaista tuli myös lepopäivä, sillä puolet päivästä meni Saariselälle matkustamiseen, ja illalla oli sen verran tukkoinen olo, ettei lenkille tehnyt muutenkaan mieli. Eli viikon kolmas lepopäivä oli tosiasia.

Lauantaina oli vuorossa Tunturisuunnistuksen ensimmäinen kisapäivä Kiilopäällä. Säässä ei ollut mitään valittamista, mutta olotila oli edelleen jonkin verran nuhainen. Olimme Tuulin kanssa HDB-sarjassa ja ensimmäisen päivän reittimme oli 13.9 km:n mittainen. Klo 14 Ahopäiden kupeesta lähti yhteislähdöllä noin 900 suunnistajaa avotunturin upeisiin maisemiin. Oma kisamme lähti vähän heikosti liikkeelle sillä ensimmäisen rastin leimasimme vasta pienen lisälenkin jälkeen, sillä kävimme ensin väärän rastin kautta. Eipä siinä montaa minuuttia ylimääräistä mennyt, mutta olisi startti voinut olla vähän sujuvampikin.

Toiselle rastille mennessä avotunturissa juoksi ristiin rastiin kilpailijoita, mutta emme antaneet sen hämätä, vaan etenimme omalle rastillemme suoraviivaisesti. Kolmas rastiväli olikin sitten 4.5 km:n mittainen ja reitinvalinnassa oli hieman tekemistä. Rastivälin loppuosassa teimme muutaman minuutin koukun, kun kävimme taas tarkastamassa väärän rastin rastikoodin. Loput neljä rastia löytyivätkin sitten jo ihan hyvin, ilman suurempia kommelluksia. Tosin kilsa ennen maalia otin hieman tunturi-ihottumaa, kun lensin turvalleni polulla. Vasen olkapää otti hieman itseensä, mutta muuten ei isompaa vahinkoa tapahtunut. Maalissa olimme kahden tunnin seikkailun jälkeen. Sijoituksemme oli 16. (/50), mutta kun ikähyvityksen laskettiin mukaan, niin sijamme tippui 20.:ksi, vaikka itsekin saimme hyvitystä 16 minuuttia.

Sunnuntaina oli toinen osakilpailu, jossa pääsimme taka-ajolähtöön. Nuha ei ollut vieläkään täysin poissa, mutta eipä siitä haittaakaan ollut. Sää oli jonkin verran sumuinen ja suhkuinen kun pääsimme matkaan klo 10:34. Ensimmäinen rasti oli Sivakkalaavunvaaran tunturikoivikossa. Alkumatka rastivälistä tuli mentyä reipasta hölkkää, mutta rastia lähestyessä piti vaihtaa kävelyksi sekä nousun, että koivikon vuoksi. Rasti kuitenkin löytyi melko sujuvasti.

Toinen rastiväli oli pääosin polkujuoksua. Suuntana oli Niilanpään avotunturi, jossa ainakin itselläni alkoi vilu tulla puseroon. Vaikka hölkkäsimmekin melko paljon, niin suhjuinen sää ja tuuli kylmensivät kroppaa. Toinen rasti löytyi ilman ongelmia ja reissu jatkui päivän pisimmälle rastivälille, noin 4 km. Reitinvalintamme ei ollut kovin optimaalinen, mutta suurin katastrofi oli rastille lähestyessä. Olimme menossa ihan oikein rastillemme, mutta vähän ennen lippua usko loppui ja käännyimme suuntaan, jossa oli paljon porukkaa ottamassa rastia. Tuo harhareissu maksoi varmaankin 10 minuuttia ja päähän otti aivan valtavasti. Loppumatka menikin sitten taas ihan mallikkaasti vaikka rakkapoluilla juoksu olikin tosi varovaista ja hidasta. Loppusijoituksemme oli 24.

Kuluneella viikolla oli jälleen käytössä muutama kesälomapäivä. Viikonloppuna saavuimme mökille ja viikon ohjelmaan kuului mm. PunKun iltarastien pitäminen sekä letun paitoa Särkän tanssilavalla.

Maanantain aamutreeninä tuli juostua reilu 14 km sellaista rennon reipasta vauhtia. Mukava lenkki maalaismaisemissa hyvässä säässä. Illalla pyöräilin kyläilykierroksen jälkeen Alastarolta mökille. Senkin piti olla mukava rauhallinen polkaisu hyvässä säässä maalaismaisemissa. Sää kuitenkin muuttui melkein heti lähdön jälkeen ja meno muuttui ei-niin-rauhalliseksi polkaisuksi märässä kelissä. 40 km:n matkasta 30 km oli kamppeet märkänä.

Tiistana kävimme heti aamusta viemässä rasteja metsään illan iltarasteja silmällä pitäen. Sen jälkeen olikin hyvä tehdä tunnin juoksulenkki. Suunnitelmissa oli kiertää Vehkajärvi, mutta en oikein löytänyt oikeata tienpäätä, joten kierto jäi tällä kertaa haaveeksi.

Keskiviikko oli suunniteltu lepopäiväksi. Sen verran tuli kuitenkin otettua hikeä, että aamulla kävimme hakemassa hölkkävauhdilla rastit (ja kärpäset) metsästä pois. Usein olen kuullut, että urheilu on vaarallista, mutta mielestäni asia on ihan toisin päin. Vapaapäivät nimittäin ovat vaarallisia. Nytkin, kun illaksi ei ollut mitään treeniä suunnitelmissa, niin otin esiin raivaajan pyhästä kolminaisuudesta (lapio-rautakanki-kirves) kaksi esiin, jättäen kirveen siltä erää varastoon, ja aloin äheltämään parin ison kiven kanssa. Eikä siinä sitten kauaa mennytkään, kun kiveä kammetessa selkä sanoi “naps”. Loppupäivä käveltiinkin sitten etukenossa kiroillen. Lettujakin tuli paistettua yöllä yhteen asti ja se seisoskelu ei kauhean hyvältä tuntunut.

Seuraavan yön selkää särki joka asennossa ja aamulla koiralenkki oli melko kankeeta köpöttelyä. Pari buranaa alkoi kuitenkin pian tekemään tehtäväänsä ja päätin toteuttaa etukäteissuunnitelmani ja pyöräillä mökiltä kotiin. Pyöräily tuntui tekevän selälle hyvää ei se vaivannutkaan yhtään polkiessa. Pienen lisälenkin turvin sain 100 km:n polkaisun tehtyä.

Perjantai olikin sitten taas työpäivä ja työpöydän ääressä istuskelu oli melko myrkkyä selälle. Perjantaista tulikin sitten viikon toinen lepopäivä (paitsi työmatkapyöräily tuli kyllä tehtyä). Onneksi viikonloppu oli edessä, eikä työpöydän ääressä tarvinnut istua pariin päivään. Lauantaina kävin koittamassa, mitä selkä tykkää juoksemisesta, ja tykkäsihän se. Pienen matkaa alussa se oli vähän jäykkä, mutta loppu 14 km meni ihan mukavasti.

Sunnuntaina tein vähän pidemmän lenkin. En kuitenkaan mitään huippupitkää, mutta puolimaratonin verran kuitenkin. Piti vähän säästellä seuraavan viikon keskiviikon 10 km kisaa varten. En kuitenkaan mennyt PK-vauhtia vaan sellaista mukavan rentoa. Puolikkaan ajaksi tuli 1:38:16.

Se hyvä puoli selkävaivasta oli, joka tosin ei vieläkään ole ihan poissa, että tuli yksi ylimääräinen lepopäivä ja sain jumissa olleet pohkeeni suht hyvään kuntoon. Tosin nyt vaivaa kaiken muun lisäksi oikea takareisi. Tää on niin tätä.

Hups. Jäi näemmä viime viikon päivitys tekemättä. On tässä ollut vähän kiireitä, mutta otetaan nyt vahinko takaisin. Viime viikolla pidin vielä pari päivää kesälomaa, mutta loppuviikon olinkin sitten jo työpöydän ääressä.

Viikolla tuli kuitenkin tehtyä jokunen ihan laadukaskin treeni. Tiistaina tein kovan kymmenen kilometrin testijuoksun parin kilsan alku- ja loppuveryttelyineen. Kymppi meni aikaan 38:50, eli muutaman sekunnin kovempaa kuin kevään Raholan kympissä. Eli suunta on oikea, kun yksin pystyy vetämään kovempaa kuin porukassa kisassa.

Seuraavana päivänä juoksin töihin, ja sillä matkalla alkoi jo tuntumaan pohkeissa jumia. Torstaina yritin rauhallisella kympin lenkillä avata vähän jalkoja, mutta eipä tuntunut juurikaan apua olevan.

Lauantain treeni ei kauheasti auttanut pohjejumiin. Kävin nimittäin juoksemassa Lamminpään kilpa5 -reitin. Yhteensä matkaa kertyi vähän vajaat 12 km ja nousumetrejä noin 200. Vauhti oli 4:30 min/km paikkeilla. Tosi hyvä voimatreeni. Sunnuntaina jätin pitkän lenkin väliin ja tein vain vajaan 19 km juoksulenkin, mutta hieman pk-vauhtia kovempaa.

Täma viikko piti ottaa hieman rauhallisemmin juoksun suhteen, mutta kyllä sitä melkein 70 km tällekin viikolle tuli juoksentelua. Viikkoon mahtui myös pitkästä aikaa pari kotisalitreeniä, joilla sain taas paikat kunnolla kipeäksi. Sulkapalloa ei tullut tällekkään viikolle, vaikka niin lupailin koko koko kesän käydä sulkaakin plätkimässä, mutta nyt on jo useampi viikkoa taukoa. Ehkä sitten ensi viikolla.

Tiistaina juoksin vähän reippaamman reilun 13 km:n lenkin. Pohkeet alkoivat tuntumaan jo vähän paremmilta. Omronin “sähköshokit” alkavat tuottaa tulosta. Keskiviikkona piti tehdä rauhallinen ja palauttava lenkki, mutta vauhti nousi kuitenkin 4:46 min/km:iin. Mutta sykkeet olivat kyllä alhaalla, joten kyllä lenkki varmaan sitten ajoi asiansa. Torstaina juoksin jälleen Lamminpään kilpa5:n. Jalat tuntuivat jo hyviltä ja ylämäkiäkin jaksoi puskea ylös ihan mallikkaasti. Keskari hieman alle 4:30.

Perjantai olikin sitten vaihteeksi lepopäivä. Lauantaina poljin kotoa Vehkajärvelle viettämään jokusta lomapäivää. Kerrankin oli vallan mainio pyöräilysää. Aurinko paisteli mukavasti, lämpöä oli hieman alle kaksi kymmentä astetta ja tuulen suuntakin oli tällä kertaa melko suosiollinen. Kun vielä pyörä ja äijäkin toimivat, niin keskinopeus nousi 31.7 km/h. Melko mainio fiilis ajon jälkeen.

Sunnuntain pitkällä juoksulenkillä piti jatkaa edelispäivän hyvää fiilistä, mutta eihän se tietenkään niin mene kuin suunnittelee etukäteen. Tarkoitus oli juosta lenkki Punkalaitumen keskustan kautta, josta kertyy hieman päälle 28 km. Suunnitelmissa oli, että teen PK2-treenin, sillä edellisen päivän pyöräily kävi ihan hyvin viikon PK-treenistä. Tarkoitus siis oli, että maksimisyke saisi olla enintään 138 ja ajattelin, että noin 4:45 min/km vauhtia voisi päästä. Sääkin oli mukava, melko tyyntä ja sopivasti lämpöä. Aurinko tosin porotti lähes pilvettömältä taivaalta.

Alkumatka menikin ihan suunnitelmien mukaisesti, mutta jo ennen kahdeksannen kilometrin täyttymistä syke käväisi jo 140:ssä. Puoliväliin asti meni suht mukavasti, mutta sitten alkoivat sykkeet nousemaan ja vauhtikin tippumaan. Auringon porotuskin alkoi hieman rassaamaan. Jokunen kilometri ennen maalia sykkeet olivat jo käyneet lähellä 150:ä ja vauhtikin tippunut 4:50 min/km. Kun sykkeet ja vauhti eivät menneet suunnitellusti, niin päätin poiketa sitten myös matkan suhteen ja tein parin kilometrin lisälenkin jotta 30 km menisi rikki. Taisi edellisen päivän pyöräily sitten kuitenkin hieman painaa kropassa, vaikka ihan hyvin jaksoikin köpötellä.

Maanantaina pakkasimme auton takapenkin taas kattoon asti täyteen kasseja ja koirat takalukkuun, ja jätimme sateisen pohjois-Norjan taaksemme. Reittimme kulki sateen kasteleman Kilpisjärven ja auringon hellimän Hetan kautta juuri sateesta selvinneelle Ylläkselle.

Tiistaiaamu oli Ylläksellä vielä hieno ja lämmin. Aamuisen juoksulenkin pystyi tekemään lyhyissä kamppeissa, sillä aurinko paistoi ja lämpöä oli liki 20 astetta. Juoksin Ylläsjärven puolella sijaitsevasta majapaikastamme Tunturijärvelle ja takaisin ja tämän päälle vielä pieni lisälenkki, jolloin matkaa kertyi 18,5 km.

Illalla alkoi jo tuuli yltymään ja vettäkin alkoi ripottelemaan. Keskiviikkona sitten oli melko karun oloinen sää, sillä tuuli oli sen verran kova, että hieman hirvitti tehdä ulkona koiralenkkiäkin. Lämpöä oli nelisen astetta ja vettä tuli vaakasuoraan. Kovasti näytti, että päivästä tulisi huilipäivä, mutta pääti kuitenkin tehdä reilun 8 km:n saunalenkin. Sää oli samanlainen kuin aiemminkin päivällä, ja melko viileä lenkki oli. Onneksi sauna oli lämmin.

Torstaina oli aika jättää jäähyväiset Ylläksellekin. Jälleen auton pakkausta ja mökin siivousta. Sitä ennen tuli kuitenkin tehtyä reilun tunnin juoksulenkki, kun sääkin oli jo vähän suotuisampi. Edelleen tuuli jonkin verran, mutta vettä ei juurikaan satanut. Lämpö ei ollut montaakaan astetta noussut edellisestä päivästä. Illalla saavuimme Oulun Nallikarin Edenin kylpylään pulikoimaan.

Tein aamusta Jalon kanssa vajaan 12 km:n juoksulenkin. Ristiin rastiin Toppilansaarta ja Hietasaarta teputimme ihan kohtalaisella vauhdilla. Jalollakin oli meno päällä, kun pitkästä aikaa sai ravata ihan kunnolla eikä pelkästään kävelyvauhtia. Aamulenkin päälle maistui sekä kylpylän aamusauna ja porealtaan kuin hotelliaamiainenkin. Sitten olikin aika suunnata auton nokka kohti Ylöjärveä ja kotia.

Lauantaina tulikin tehtyä pitkästä aikaa maantiepyörälenkki. Illalla tehty pyörälenkki sujui hyvissä olosuhteissa vauhdikkaasti, sillä Säijän 60 km:n polkaisun keskari oli 31,5 km/h. Yksin ajettuna harvemmin saan tuollaisia keskinopeuksia, mutta nyt suht tyyneen ja lämpimähköön keliin sekin ihme onnistui.

Sunnuntaiaamusta tein pitkän juoksulenkin. Tämä oli ensimmäinen kunnon pitkä PK-lenkki vähään aikaan. Reilu 25 km tuli juoksenneltua. Vähän oli meno väsynyttä ja sykkeetkin olisi voinut olla hieman alempana. Liekö syy lämmin keli vai viikon muut juoksentelut. Tälle viikolle nimittäin tuli pitkästä aikaa kuunnon kilometrit, melkein 80.

Kuusi vuotta on ehtinyt kulua kun viimeksi Kilpisjärvellä piipahdimme. Tälläkin kertaa ohjelma on suurin piirtein sama kuin edellisellä vierailulla, eli luvassa oli perinteikäs Kilpisjärven liikunnallinen Juhannus. Tänä vuonna kesä on edellistä visittiämme huomattavasti myöhemmässä, sillä pohjoisempi Kilpisjärvi oli vielä osittain jäässä ja Saanakin oli ympäriinsä lumiläikkien täplittämä. Koko Juhannuksen aikana lämpötiloissa päästiin hädin tuskin kymmenen asteen tuntumaan ja vettäkin tuli enemmän tai vähemmän joka päivä.

Saavuimme torstaiaamuna autojunalle Rovaniemelle, josta ajoimme parin pysähdyksen taktiikalla suoraan Kilpisjärven majapaikkaamme. Auton takapenkki oli kattoon asti pakattuna kassia, kenkää ja koiranruokaa, sillä Juhannuksen jälkeen olisi tarkoitus suunnata vielä Tromssan ympäristöön suunnistusviikolle. Takaluukku oli varattu kokonaisuudessaan koiruuksien valtakunnaksi.

Juhannuksen liikunnallisuus alkoi heti perjantaiaamusta, kun tuli tehtyä omatoiminen 16 km:n juoksulenkki. Vauhtikin oli, yhden lepopäivän siivittämänä, ihan kohdillaan ja Kilpisjärveltä Norjan rajalle johtava tie oli mukavan loivasti kumpuilevaa, joten mitään isoja mäkiä ei tarvinnut tarpoa. Myöskään liian kuumasta kelistä ei tarvinnut olla huollissaan. 70 minuutin aamulenkki oli sopiva lämmittely liikunnalliselle Juhannukselle.

Illalla oli sitten vuorossa perinteikäs, 72. juhannushiihto. Hiihtopaikka oli tällä kertaa noin 1.2 km päässä Kilpisjärven retkeilykeskuksesta, josta löytyi paikka 180 m hiihtoradalle. Olimme ottaneet mukaan omat monot, mutta sukset ja sauvat lainasimme järjestäjiltä. Oma hiihtotyylini pitopohjasuksilla oli perinteisen ja juoksun yhdistelmä, jolla saavutin n. 24 sekunnin ajan. Sää suosi hiihtoja, sillä aurinko porotti lähes siniseltä taivaalta eikä tuulestakaan ollut haittaa.

Juhannusyönä vaelsimme vielä koirien kanssa Saanan huipulle ihailemaan yöttömän yön aurinkoa, joka olikin hienosti esillä koko vaelluksen ajan. Kahden ja puolen tunnin retki päättyi reilusti puolen yön jälkeen, joten majapaikkaan saapui pari uupunutta koiraa ja heidän taluttajaansa.

Lauantai valkeni myös kuivana joskaan ei aurinkoisena. Mutta sää oli mitä parahin puolilta päivin alkavaan rogaining-suunnistukseen. Paikka oli noin 20 km Kilpisjärveltä etelään. Sarjoja oli 1:n ja 3:n tunnin sekä joukkue- ja yksilösuunnistukseen. Menimme Tuulin kanssa yhdessä kolmen tunnin sarjaan. Jonkinnäköinen reittisuunnitelma tehtiin ennen lähtöä, mutta siinä oli niin paljon epävarmuustekijöitä mukana, että tiedossa oli soveltamista matkan varrella.

Alkumatka meni kartan ja maaston sovittamiseen keskenään ja tunturikoivikossa tarpomiseen. Etenemisvauhti näytti huolestuttavan hitaalta, joten suunnitelmien romuttuminen kalvoi takaraivoa jo heti ensimmäisillä kilometreillä. Pari ensimmäistä rastia kun oltiin löydetty tunturikoivikosta ja noustu jyrkkä rinne ylös, niin sitten alkoi homma vähän paremmin sujumaan.

Avotunturissa vauhti nousi ja rastitkin alkoivat löytymään paremmin. Muutammilla rasteilla oli hieman säätöä, mutta pääosin ei mitään suuria ongelmia ollut ja pystyimme hakemaan jopa muutaman ylimääräisenkin rastin alkuperäissuunnitelman ulkopuolelta. Hieman päälle kymmenen minuuttia etuajassa tulimme maaliin, mutta enempää ei olisi ehtinyt hakemaan. Matkaa kertyi hieman päälle 13 kilometriä. Onneksemme sade alkoi vasta majapaikalle ajettaessa.

Sunnuntaina oli vuorossa Saanan vuorijuoksukilpailu. Olin päättänyt etukäteen, että mikäli sääennuste, eli vesisade, toteutuu niin mukaan en lähde liukastelemaan ja itseäni telomaan. Puoli tuntia ennen kisaa tihutti vähän vettä ja Saanan huippu oli pilvessä, mutta kilpailunumero oli silti lunastettu, joten kisaan oltiin kuitenkin osallistumassa.

Mukanani ei ollut kuin tavalliset juoksulenkkarit, joten ihan optimaaliset ne eivät olleet märille pitkospuille, joita ensimmäinen kilometri pääosin juostiin. Jo alku tuntui melko rankalta ja meno vain paheni kun portaat alkoivat ensimmäisen kilometrin jälkeen. Portaita oli noin puolisen kilometriä. Pääosin ne tuli käveltyä reipasta vauhtia, mutta välillä syke antoi luvan ottaa hieman juoksuaskeleitakin. Tässä vaiheessa etenin kolmantena kisassa. Kärkimies oli n. 100 m edellä ja kakkonen parin kymmenen metrin päässä. Ihan heti takana ei uhkaajia näkynyt.

Matka eteni vuoroin juosten vuoroin kävellen. Heti kun tuli vähän tasaisempaa, niin juoksuaskeleet otettiin käyttöön, mutta kivikkoiset pätkät puuskutettiin kävelyaskelin. Etäisyys kakkosmieheen vaihteli, mutta otin taktiikaksi juosta aina samat osuudet kuin hänkin plus muutaman metrin aina pidempään. Tällä konstilla sainkin hänet kiinni noin kilometri ennen huippua. Loppumatkalla sain repäistyä reilun 40 sekunnin eron, ja huiputin Saanan kakkosena ajassa 32.06.

Kartalla ja GPS:llä matkaa kertyi noin 4 km, mutta nousun vuoksi todellinen matka oli noin 4.5 km. Lämpötila lähdössä oli 9 astetta, mutta huipulla vain 4, joten sieltä piti lähteä melko pian teputtamaan alaspäin. Onneksi vettä ei juurikaan enää matkan aikana satanut, eikä tuulikaan haitannut. Myöskin sumu hälveni kisan aikana siten, että näkyvyys oli koko matkan ajan hyvä.

Se Juhannus oli sitten sellainen. Helteessä ei tarvinnut kärvistellä, mutta sopivasti pukeutumalla kelit olivat ihan siedettävät. Itikoista ei ollut myöskään haittaa. Ainoa kunnon kastuminen tuli vasta maanantaina, jolloin kävimme koirien kanssa katsomassa kuinka vuolas Mallan Kitsiputous olikaan. Tiistaina matkamme jatkui sitten kohti Norjan Vikrania, jossa majailisimme seuraavat kuusi yötä, mutta se on sitten uusi tarinansa se.