Pirkan hiihto -viikko muodostui melko kevyeksi. Suunnitelmissa oli, että pari hiihtolenkkiä tulisi tehtyä, mutta yhteen se sitten loppujen lopuksi jäi. Syynä ei ollut tällä kertaa kovat pakkaset, vaan liian lämpimät kelit. Ei innostanut lähteä märille laduille räpiköimään ja kuluttamaan turhaan energiaa. Viikolla tulikin harrastettua pääosin vain työmatkapyöräilyä.
Itse Pirkka-aamu oli mitä mahtavin. Uutta luntakaan ei ollut yöllä satanut (perinteistä poiketen), vaan ladut olivat suht liukkaat. Kotoa lähtiessä pakkasta oli kuutisen astetta, mutta normaaliin tapaan se jonkin verran taas kiristyi Niinisaloon pästyä. Linja-autokuski ilmoitti, että asteita olisi ollut -11,5.
Lähtörutiinit eivät poikenneet edellisvuosista. Linja-autosta suoraan vessajonoon (jotka olivat yllättävän lyhyet tänä vuonna), sitten hiihtovaatteiden, monojen ja numerolapun pukeminen ja reppu varustekuljetukseen. Sitten numerolapun riisuminen, hiihtokamojen purkaminen ja uudelleen vessaan. Tämän jälkeen oltiinkin sitten valmiita kiiruhtamaan lähtöpaikalle. Muiden punatarraisten hiihtäjien joukkoon ängin muutamaa minuuttia ennen lähtölaukausta.
Ensimmäiset kilometrit olivat taas melkoista härdelliä, kun kaikki yritti löytää omaa paikkaansa laduilta. Jokusen kilometrin jälkeen pääsi hiihtämään omaa rytmiään eikä ketään enää hiihdellyt kantapäillä. Alkumatka oli pelkkää tasatyöntöä, sillä latu tuntui mukavan liukkaalta. Luistokin tuntui tällä kertaa olevan kohdallaan, sillä pysyin melko hyvin letkoissa mukana aina ensimmäiselle juotolle asti.
Ensimmäisen juoton jälkeen sopivaa letkaa ei tuntunut oikein löytyvän – joko niiden vauhti oli liian verkkaista, tai sitten niiden mukana ei rennolla vauhdilla pysynyt. Jämin jälkeisillä laskuosuuksilla korjaantui harhakuva hyvin luistavista suksista, sillä takaa tultiin ryminällä ohi. Taas alkoi harmittamaan, että tätäkö se loppumatka sitten taas on, että nousuissa kiritään ja laskuissa jäädään.
Sen verran sukset kuitenkin luistivat, että jotenkin pysyin letkojen hännillä, kun peesissä pääsi laskemaan. Siinä löytyikin sitten sopiva letkakin, jonka mukana matka sujui joutuisasti, ja lentokentälle tuli päästyä kymmenisen minuuttia ennen puoli-Pirkan lähtöä.
Kyröskoskelle oli taas laskuvoittoista menoa ja letkassa pysyminen teetti töitä. Heti juoksupätkän alussa puoli-Pirkan kärki pyyhälsi ohi. Ja yhtä suhinaa se sitten olikin seuraavat kymmenen kilsaa. Porukkaa lappasi ohi ihan urakalla, mutta onneksi pääasiassa kaikki olivat puolikkaan hiihtäjiä.
Juuri ennen Lintuharjun huoltoa kuului takaa tulevan tervehdys. Kun käännyin katsomaan, niin sieltähän tuli itse Alex Stubb. Siinä sitten vaihdeltiin jonkin aikaa kuulumisia ministerin kanssa. Hänellä oli kuulemma allaan lainasukset ja voitelijakin oli kuulemma ihan ammattimies – ilmankos en kovin pitkään puolikkaan hiihtäjän vauhdissa mukana pysynytkään.
Rokkakosken jälkeen suksen luisto huononi merkittävästi. Matkan taittaminen alkoi tuntumaan oikein työltä. Porukkaa ei kuitenkaan lapannut ohi ja itse jopa tavoitin jokusia hiihtäjiä, joten taisi muillakin olla ongelmia luiston kanssa. Tosin Pentinmaan jälkeen joku liimautui peesiin ja lasketteli aina alamäissä ohi, mutta jättäytyi kuitenkin joka kerta takaisin peesiin.
Julkujärven laduille päästyä luisto parani taas selvästi. “Perskärpänen” oli pari kertaa päässyt karkuun, mutta molemmilla kerroilla olin saanut hänet jossain vaiheessa kiinni. Julkujärven jälkeen olin taas edellä, mutta moottoritiesillan jälkeen hän taas lasketteli ohi, enkä enää tavoittanut.
Maaliin tuli lykittyä ajassa 5:54:46. Ennätys parani vajaat pari minuuttia, vaikka edellistä ennätystäni olin jo pitänyt rikkomattomana. Tämän suorituksen jälkeen jäi vielä sellainen tunne, että aikaa kyllä pystyy parantamaan mikäli suksi vaan toimisi kunnolla. Sijoitus tippui normaalista jonkin verran, joten ihan putkeen hiihto ei sen puolesta mennyt. Aika olisi pitänyt olla melkein puoli tuntia kovempi, jotta edellisen vuoden sijoille olisin päässyt. Tuuli paransi ennätystään juuri tulla puolella tunnilla, joten kyllä minunkin olisi pitänyt parantaa enemmän kuin tuon pari minuuttia.
Ladut olivat mainiot ja aurinkoisessa, muutamaan pakkasasteeseen lämmenneessä kelissä oli ihan mukava hiihdellä. Kolmastoista peräkkäinen Pirkka tuli hiihdeltyä perinteiseen tapaan perinteisellä tyylillä ja eiköhän sitä ensi vuonna taas viivalle pyritä pääsemään.