Hyvää isänpäivää kaikki iseille.
Jos vanha sanonta “pojasta polvi paranee” pitää paikkansa, niin poikaa tässä alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan.

Viikolla kahden sauvalenkin yhteydessä tehdyt hölkkäkokeilut antoivat sen verran toivoa kuntoutumisesta, että isänpäiväiltana päätin lähteä kokeilemaan sauvottelun sijasta ihan juoksua.

Viikon ensimmäisellä sauvalenkillä hölkkäsin joka kilometrin täyttymisen jälkeen n. 300-400 m. Toisella sauvalenkillä hölkkäilin jo vähän pidempiä pätkiä ja yhteensä 12 km lenkillä hölkkää tuli varmaankin 50% matkasta. Koska pahempia ongelmia ei ilmennyt, niin sunnuntaina jätin sauvat seinustalle nojaamaan ja lähdin pimeälle, tuuliselle ja räntäsateiselle lenkkipolulle. 35 min jälkeen olin takaisin kotona ja takana n. 6,5 km juoksua!!!! Yes, oli komeeta laittaa pitkästä aikaa harjoituspäiväkirjaan ruksi juoksun kohdalle. Matkan aikana ei oikeastaan ollut kipuja, mutta huomenaamu se vasta kertoo mitä jalka tykkäsi. Jos aamulla pääsee rappuset alas irvistämättä, niin sitten voi todeta, että kuntoutumista on tapahtunut.

Lenkin jälkeen sykemittarin lukemien katsominen tosin oli aika masentavaa. Vaihti oli 5:15 min/km ja keskisyke 143 ja maksimi 160, ho-hojaa… Vauhdin pitäisi parantua minuutilla/km jos aikoo 3 tuntiin maratonin juosta, ja matka oli vain n. 1/7 maratonista.

Ja kolme tuntiahan alitetaan… enemmin tai myöhemmin. Ennen ei tämän blogin kirjoittaminen lopu, ennenkuin 3 tuntia on rikottu tai sitten juoksuharrastus on loppunut kokonaan.