Rakkoja, ampiaisenpistoja, ukkoskuuro. Esimerkiksi kaikista noista pääsimme nauttimaan tämän vuoden 24h Rogainingin suorituksen aikana. 4. Retki-Rogaining -kisa järjesttiin 24.-25.7. Siikanevan ympäristössä, Tampereen, Oriveden, Ruoveden ja Juupajoen rajamailla. Kilpailukeskuksena toimi Rimmin kämppä Oriveden Lauttakulmassa. Talo on ollut aikoinaan tukkikämppänä, mutta toimii nykyään Kaukopartion retkitoiminnan tukikohtana.

Meille, 2Xtreme -kilpailuparivaljakolle, tämä oli kolmas 24-tunnin rogaining-suoritus. Viimevuoden suoritus jäi vähän kesken energiavaikeuksien vuoksi, ja siihen yritimme varautua ottamalla mukaan edellisvuosia enemmän evästä. Reppuja pakatessa tulikin mieleen, että ollaanko tässä lähdössä eväsretkelle eikä suunnistuskilpailuun. Eväsmäärän suuruus johtui myös siitä, että edellisvuosien kolmen lenkin taktiikan muutimme täksi vuodeksi kahden lenkin taktiikaksi. Eväiksi reppuun oli pakattu kaupan normaalien energiapatukoiden ja -geelien lisäksi myös itsetehtyjä geelejä ja “energiamössöä”. Mukana oli myös suklaata, banaanilastuja, pähkinöitä ja rusinoita. Kahdenlitran juomapusseihin oli tehty energiajuomaa. Mukana oli myös Dexal:n tiivistettä jota voitaisiin käyttää kun juomapusseja täydennettäisiin järjestäjien juomapaikoilla. Reppuihin oli pakattuna pakollisten turvavarusteiden (kännykän, pillin, ensiaputarvikkeita, jne.) lisäksi myös WC-paperia, lamppu, kyypakkaus, ripulilääkettä, vaseliinia, hyttysmyrkkyä, vähän extra-ensiaputarvikkeita, varasukat, neopreenisukat, lämpökerraston paita, kevyt GoreTex-takki, hanskat ja Buffi. Näistä kertyi sen verran tavaraa, että oman reppuni paino oli noin 8 kg ja Tuulin pari kiloa kevyempi.

Lauantaiaamusta sää oli kaikista etukäteisennustuksista poiketen aivan ihanteellinen. Lämpöä oli jonkun verran alle kahden kymmenen asteen ja taivas oli puolipilvinen. Ennustetuista kaatosateista ja ukkosista ei ollut tietoakaan. Aamupäivällä viimeinen sääennustekin näytti, että sadetta tulisi vasta illalla ja yöllä.

Reittisuunnitelmaa päästiin tekemään klo 9, jolloin oli karttojen jako eli suunnitteluaikaa oli kolmisen tuntia. Suunnitelmat lähtivät siis siltä pohjalta, että tekisimme ensin yhden pitkän lenkin, jonka jälkeen tulisimme kisakeskukseen tankkaukseen ja huilaamaan, ja sitten aamulla tehtäisiin toinen lyhyempi lenkki. Ensimmäisen lenkin pituus olisi tarkoitus olla n. 14 tuntia, eli pimeän aikaan tulisimme huoltoon tankkaamaan ja lepäämään ja valoisan tullessa pääsisimme toiselle lenkille. Olimme päättäneet, että koko matka mentäisiin kävellen, ja lenkin pituutta suunnitellessa arviona oli, että etenemisnopeutemme taukoineen olisi 4 km tunnissa. Eli matkaa ensimmäiselle lenkille voisi suunnitella 56 km. Jouduimme turvautumaan edelleen viivoitinmittaukseen, sillä uunituore Silvan karttamittari ei suostunut toimimaan ja se lensikin melko pian sivuun. Ennen lähtöä järjestäjille piti jättää kartta johon oli tehty reittisuunnitelma. Meidän palauttamaan karttaan oli tehty sellainen reitti, että itsestämmekin se tuntui vähän yltiöoptimistiselta, mutta lenkin loppupäässä oli runsaasti oikaisumahdollisuuksia, joten optimistisella suunnitelmalla lähdettäisiin liikkeelle. Aamun toiselle lenkille olimme tehneet myös suunnitelman, mutta sen toteuttaminen riippuisi täysin jäljelläolevista voimista, fiiliksistä ja aikataulusta.

Vähän ennen kello 12 oli sitten Rimmin kämpän eteen nauhoitettuun aitaukseen sulloutunut parisataapäinen, reppuselkäinen suunnistajalauma odottamaan puoliltapäivin tapahtuvaa starttia. Sää ei ollut muuttunut eikä välitöntä sateenuhkaa ollut, joten matkaan pääsi lähtemään hyvillä mielin vaikka reppu tuntuikin aikas painavalta.

Ensimmäiselle rastillemme (70)  meno piti sujua helposti järvenreunustoja sivuten ja rasti pitäisi löytyä helposti mäkien välistä tien läheisyydestä. Mutta heti ensimmäiselle rastille mennessä pääsi taas toteamaan sen, että 1:40000 mittakaavalla olevalla kartalla suunnistaminen oli hieman erilaista eikä kaikkia maaston muotoja, isojakaan kiviä tai ojia kartalta löytynyt. Myös kaikki maaston kulkunopeuteen viittaavat värit puuttuvat tällaisilta kartoilta. Myös se tuli heti todettua, että maasto oli melko hidaskulkuista, ja että aluksi pessimistiseksi arvioitu 4 km tuntivauhti oli sittenkin optimistinen vauhti.

Toiselle rastille (31) eteneminen jatkui samoissa merkeissä kuin ensimmäisellekin, eli mittakaava aiheutti vielä vaikeuksia ja eteneminen oli paikoin risukossa rämpimistä. Pari juoksuaskeltakin tuli kuitenkin otettua, sillä ensimmäistä ampiaispesää tuli häirittyä ja sen vartioita piti kirmata pakoon. Tällä kertaa vain yksi pääsi pistämään pohkeeseen. Rasti löytyi kuitenkin helposti järvenrantakalliolta.

Seuraava rasti (76) olisi helpossa paikassa, mutta sille johtavan tien ja sen päähän pitäisi taas edetä metsää pitkin jonkun matkaa. Onneksi pystyimme hyödyntämään tästä välistä melko paljon hyväkulkuista hakkuun reunaa, mutta sen loputtua jouduimme taas tiheikköön rämpimään. Tällä kertaa oli myös ehkä onneakin matkassa, sillä osuimme metsästä juuri sopivasti tavoiteltuun tienpäähän.

Neljännelle rastille (42) piti olla yksinkertaista edetä. Kompassisuunnalla vain lammen ohi tielle jonka vieressä rastin pitäisi olla. Suunta kuitenkin ajautui koivutiheikössä liiaksi oikealle ja pian huomasimmekin poikenneen aika reilusti tavoitellusta reitistä (täysin varmoja emme sijainnistamme kyllä olleet). Kun vielä eteneminen jatkui tiheikössä, niin tuuri oli ensimmäistä kertaa vähän koetuksella. Koukusta huolimatta rasti kuitenkin loppujen lopuksi löytyi, mutta aikaa kyllä paloi tähän rastiväliin paljon suunnisteltua enemmän.

Seuraavalle rastille (60) meno sujui ihan mukavasti, mutta kello näytti jo, että olimme aikataulusta jäljessä jo melkein tunnin.

Kuudennelle rastille (83) meno piti olla yksinkertainen homma, seurata vain reilu pari kilometria ojan vartta ja sitten tehdä leimaus. Mutta tämä rastiväli taisi olla koko kisan paskamaisin. Eikä rastivälin muistoja parantanut yhtään reissun toiseen ampiaispesään törmääminen. Tälläkertaa sain kaksi pistoa, toisen pohkeeseen ja toisen takalistoon. Tuuli selvisi vielä tästäkin pistoitta. Aluksi ojanvarsi oli ihan etenemiskulkuista, mutta jo puolen kilometri jälkeen maasto muuttui tieheiköksi. Tiheikkö muuttui edetessä aina vain pahemmaksi ja eteneminen oli todella hidasta. Ojanvarsi onneksi auttoi, ettei sivusuunnassa kovin paljon päässyt eksymään, mutta muuten oli vaikeuksia selvittää missä kohtaa ojaa sitä mentiin. Tuskallisen pitkän ajan kulumisen jälkeen tiheikkö onneksi loppui ja lopulta rastikin löytyi.

Seuraava rasti (21) oli juomarasti, eikä sinne ollut matkaa kuin reilu puoli kilometriä. Tällä kertaa ojan vierustaa pitkin eteneminen sujui jouhevasti ja tien vieressä oleva rasti löytyi ongelmitta. Rastilla oli kaivo, josta täytimme Dexal:lla terästetyt juomapussimme. Söimme vähän eväitämme pois ja tyhjensimme kengät roskista jonka jälkeen matka jatkui. Ennakkosuunnitelmissa olimme laskeneet, että tällä rastilla aikaa olisi pitänyt mennä 3 tuntia, mutta rastilta lähtiessä sitä oli mennyt jo yli 4½ tuntia. Reittisuunnitelman muutosta piti alkaa siis pikkuhiljaa miettimään.

Seuraaville kahdelle rastille (68 ja 98) menossa pääsimme hyödyntämään jonkin verran teitä. Metsän puolellakin jouduimme tosin myös etenemään, mutta tällä kertaa maasto oli hyväkulkuista ja rastivälit sujuivat suunnitellusti.

Kymmenes rastimme (62) sijaitsi Siikanevan metsäsaarekkeessa ja reitti sinne kulki pääosin tietä tai pitkospuita pitkin. Rastin löytymisessä ei ollut ongelmia, mutta hetikohta rastilta lähdön jälkeen Tuuli löysi ensimmäisen ampiaispesänsä ja sai siitä hyvästä myös ensimmäisen piston. Minä säästyin tällä kertaa piikiltä, mutta minun ongelmaksi oli alkanut tulemaan molempien pikkuvarpaiden hiertymät.

Seuraava rasti (64) sijaitsi edellisen tapaan saman avosuon metsäsaarekkeessa. Tämä rasti löytyi myös ilman suurempia ongelmia.

Tähän asti olimme edenneet alkuperäissuunnitelman mukaisesti, mutta seuraavien rastien haussa jouduimme muuttamaan hakujärjestystä ja jättämään pari rastia pois. Matkalla seuraavalle rastille (78) poikkesimme polun varressa olevalle laavulle jossa söimme vähän eväitä ja minä puhkaisin hakaneulalla pari vesikelloa pikkuvarpaistani. Eteneminen ko. rastille sujui rivakkaa vauhtia, sillä pääsimme hyödyntämään lähes koko matkan pitkospuita tai polkuja.

Kolmannelletoista rastille (103) pääsimme taas etenemään pääosin tietä pitkin ja suon ylitys ennen rastia ei kastellut vielä jalkoja. Ensimmäiset vesitipat alkoivat tosin jo tippumaan taivaalta, mutta ei niitäkään kovin montaa vielä tullut. Tässä vaiheessa kello oli hieman yli ilta kahdeksan, eli 8 tunnin sarjalaiset olivat tulleet maaliin.

Seuraavalle rastille (102) mennessä Tuuli löysi tämän reissun viimeisen ampiaispesän saaden siitä toisen pistonsa. Tässä kyseenalaisessa kilpailussa minä voitin siis pistoin 3 – 2. Rastin löytämisessä ei ollut ongelmia, vaikka paikoin sai taas puskea todella tiheiden koivikoiden läpi.

Viidestoista rasti (91) sijaitsi karttakielessä melko “tyhjällä” paikalla mäntykankaalla, mutta rasti oli onneksi sen verran avoimella paikalla, että tarkalla kompassisuunnalla sen löytymisessä ei ollut ongelmia. Tämän rastivälin takaiskuna oli, että juomareppuni letku takertui yhteen koivunoksaan ja letkun imutin sinkosi jonnekin kanervikkoon josta sitä ei pikaisen etsinnän jälkeen löytynyt. Onneksi letkusta pystyi edelleen imemään juomaa.

Seuraavalle rastille (52) eteneminen sujui taas ripeästi, sillä rastiväli oli kokonaisuudessaan hyväkulkuista ja tasaista kangasmaastoa. Rakot alkoivat tosin tasaisella mennessä vaivaamaan entisestään ja kantapäähänkin alkoi tulla uutta hiertymää.

Seuraava rasti piti olla juottorasti, mutta päätimme lähteä hakemaan vielä ennen sitä toista lähellä olevaa rastia (72). Kartan mukaan sinne pääsisi suht helposti, pääosin tietä ja suolla kulkevaa polkua pitkin. Heti rastivälin alussa alkoi satamaan sen verran vettä, että puimme päälle GoreTex -takit jotta paidat eivät kastuisi läpimäriksi. Rastille meno osoittautui kuitenkin hankalammaksi kuin luulimme, sillä suolla olevaa polkua ei käytännössä katsoen ollut vaan eteneminen oli pehmeässä ja märässä kanervikossa tarpomista. Ilta alkoi jo hämärtymään sen verran, että kartan luku muuttui jo vaikeaksi. Rasti oli onneksi sen verran helpossa paikassa, että sen löytymisessä ei ollut ongelmia.

Kahdeksastoista rasti (20) oli seuraava kohteemme ja se olisi taas juomarasti. Nykyiseltä rastilta lähtiessä otimme vain kompassisuunnan joka johtaisi meidät tielle jota pitkin pääsisi suoraan juottopaikalle. Rastiväli alkoi taas avosuolla tarpomisella, mutta metsän puolelle päästyämme oli jo niin hämärää, että kartanluku oli käytännössä mahdotonta. Emme kuitenkaan ottaneet vielä lamppuja käyttöön, sillä suunnan kompassista vielä erotti ja näin pääsimme myös tielle. Rastille lähestyessä tulimme vanhalle talolle jonka pihassa oli auto. Ensin epäilimme oliko tämä ollenkaan oikea paikka, mutta sitten rasti näkyi kaivon kyljessä. Rastille päästyämme huomasimme, että pihassa istui katoksen alla porukkaa viettämässä iltaa olutpullojen ääressä. He olivat koko illan seuranneet ja jututtaneet kilpailijoita jotka olivat rastilla käyneet. Pääsimme avoimelle kuistille sateensuojaan tekemään huoltotoimenpiteitä. Eväitä syötiin, rakkoja puhkottiin ja lamput laitettiin päähän. Sitten vain illanviettäjille hyvien jatkojen toivottamiset ja katoaminen pimeälle ja sateiselle metsäautotielle. Kello lähenteli puoltayötä.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan meidän piti olla tässä vaiheessa jo paljon pidemmällä. Aikaisemmat reittimuutokset eivät olleet auttaneet joten jouduimme jälleen typistämään reittiä. Pimeä yö ei kauhesti houkutellut tekemään pitkiä metsäsiirtymiä joten lähdimme etenemään tietä pitkin kohti kisakeskusta ja samalla poikkeamaan lähellä ja helposti otettavilla rasteilla. Ensimmäiselle yösuunnistusrastille (44) piti ensin taivaltaa tietä pitkin reilu 4 km ennenkuin pääsimme metsän puolelle. Tarkalla kompassisuunnalla ja erittäin rauhallisella menolla rasti löytyi helposti joten se antoi toivoa, että kyllä me voidaan rasteja löytää pimeässäkin.

Seuraava rasti (41) oli vieläkin lähempänä tietä, eikä senkään löytämisessä ollut vaikeuksia.

21. rastimme oli taas kaivollinen juottorasti, eli se sijatsi talon pihassa. Tietaivallusta sinne oli parin kilometrin verran.

Tässä vaiheessa alkoi molempia painamaan jo väsymys ja tiellä eteneminen pahensi aina vaan väsymystä. Päätimme kuitenkin vielä hakea pari rastia ennenkuin kaartaisimme kohti kisakeskusta. Seuraavalle rastille (94) olisi ensin reilun 3 km:n pätkä tietä jonka jälkeen olisi puolen kilometrin helppo metsätaival. Kartan mukaan ennen metsän puolelle siirtymistä piti kulkea vielä pari sataa metriä tietä pitkin, mutta käytännössä ko. tietä ei maastosta löytynyt. Pienen hakemisen jälkeen jonkin näköinen ura löytyikin, mutta ei sitä hyvällä tahdollakaan voinut sanoa edes poluksi. Myös metsäpätkä ennen rastia osoittautui erittäin vaikeakulkuiseksi ja peitteiseksi kivikoksi jossa liukastelumahdollisuus oli erittäin suuri. Rasti itsessään oli helppo löytää, mutta sinne pääseminen oli työn ja tuskan takana. Uni sentään hävisi kokonaan tuon rämpimisen yhteydessä.

Viimeinen rasti (43) ennen kilpailukeskusta vaati vähän metsässä etenemistä. Pahin pimeys alkoi jo pikkuhiljaa väistymään, joten tiellä kulkiessa alkoi näkemään jo ilman lamppuakin. Pimeyden väistyminen oli hyvä siitäkin syystä, että omasta lampustani alkoi akku jo pikkuhiljaa hiipumaan eikä se suostunut enää olemaan päällä pitkiä aikoja täydellä valoteholla. Eteneminen rastille sujui odotettua helpommin, sillä teiden välinen metsä jota piti kulkea olikin hakattu ja hakkuaukko oli helppokulkuista. Tämä rastipaikka oli varmaankin reissun hienoimmassa paikassa, kaden jyrkänteen kapeassa välissä.

Rastilta lähtiessä ukkonen jyrähti muutaman kerran ja taivas aukesi ilman yhtään varoituspisaraa. Vaatteet olivat välittömästi läpimärät, sillä vettä tuli kuin saavista kaadettuna. Onneksi kilpailukeskus oli vain parin kilometrin päässä, eikä metsän puolella tarvinnut mennä kuin muutaman sadan metrin verran. Kylmä alkoi kuitenkin tulemaan joten oli onni ettemme olleet kauempana kisakeskuksesta tai muuten olisi pitänyt laittaa juoksuksi.

Kisakeskukseen saavuimme noin 4:45, eli aikaa ensimäiseen lenkkiin oli mennyt melkein kolme tuntia suunniteltua enemmän ja rasteja oli haettua paljon suunniteltua vähemmän. Ei hyvä. Ensimmäinen toimenpide oli vaatteiden vaihto. Se sujui hieman hitaasti sillä vettä tuli taivaalta edelleen ja toisen vaihtaessa kamppeita toinen piti sateenvarjolla suojana. Nihkeän hikisenä vaatteiden vaihto ei muutenkaan ollut kovin ripeää. Vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme kohti järjestäjien antimia, jotka tosin tänä vuonna eivät olleet kovin ihmeelliset, mutta lämmin lihaliemi maistui jälleen taivaallisen hyvältä. Telttaan menimme nukkumaan reiluksi puoleksitoista tunniksi n. 6:15.

Klo 8 herääminen oli hieman kankeaa, mutta kuitenkin suht virkeänä päästiin aamutoimille. Melkein tunti kuitenkin aamutoimiin tuhraantui ennenkuin pääsimme takaisin metsään. Aikaa ei ollut enää kuin kolme tuntia joten montaa rastia ei ehtisi enää hakea. Vaikka olimme varustautuneet sadevaatteilla, niin kovin paljon ei enää huvittanut lähteä kastelemaan itseämme metsän puolelle, joten päätimme hakea kaksi kisakeskuksen lähellä olevaa rastia jotka olivat myös melko lähellä tietä. Aluksi pikkuvarpaiden rakot painoivat kipeästi suunnistuskengissä, mutta tuska helpottui vähän kun kengät kastuivat ja venyivät metsän puolella.

Molemmat aamun rasteista (66 ja 32) löytyivät pienen pyörähdyksen jälkeen. Aikaa olisi ollut vielä puolitoista tuntia joten harkitsimme vielä vakavasti yhden rastin (71) hakemista. Se olisi kuitenkin vaatinut hölkkää tieosuuksilla useamman kilometrin ajan ja rastiakaan ei olisi saanut pummata. Lähdimmekin jo pienen matkaa ko. rastille päin, mutta kyseisillä varusteilla hölkkääminen oli sen verran työlästä, että päätimme jättää rastin haun ja lompsia tietä pitkin kohti maalia. Tiellä kävely sai taas rakot tuntumaan sen verran kipeiltä, että kävely muuttui melkoiseksi taapertamiseksi. Maaliin kuitenkin päästiin ajoissa, 25 minuuttia ennen määräajan päättymistä. Crocs:en laittaminen jalkaa ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä kuin nyt.

Aivan putkeen ei tämän vuoden kisa mennyt. Kilometrimäärä jäi yllättävän paljon viime vuoden määrästä ollen nyt vain noin 70 km. Tiedossa oli, että km-määrä voisi vähän tippua, koska etenimme nyt pelkästään kävellen, mutta se oli yllätys, että määrä tippui yli 20 km. Pummeihin ei loppujen lopuksi kauheasti varmaankaan mennyt aikaa, mutta reittisuunnitelma ja etenkin sen lennosta muuttaminen epäonnistui. Yösuunnistuksessa olisi pitänyt rohkeammin lähteä metsän puolelle hakemaan arvokkaampia rasteja, sillä nyt kävelimme pitkiä pätkiä teitä pitkin hakien vain helppoja rasteja teiden lähistöiltä. Tästä syystä ensimmäinen lenkki venyi pari tuntia liian pitkäksi jonka vuoksi pääsimme tauolle vasta valoisan aikaan jolloin olisi pitänyt jo hakea metsärasteja. Tämä johti taas siihen, että aamulenkkiin ei jäänyt paljoakaan aikaa, eikä pitkää lenkkiä voinut enää tehdä. Myös kilpailukeskuksessa tuli kulutettua turhaan aikaa. Siellä olisi saanut mennä vain pari tuntia lepoineen kaikkineen, mutta nyt aikaa vierähti yli 4 tuntia.

Tämä meni nyt kuitenkin näin ja oppia tuli runsaasti ensi kertaa silmällä pitäen. Ensi kerralla vähemmän kamaa mukaan jolloin saadaan pienemmät ja kevyemmät reput selkään, niin päästään välillä vähän juoksemaankin.

Toinen lomaviikko meni helteisissä merkeissä Puolangalla. Tuolloin nimittäin suunnistetiin Kainuun rastiviikkoja ristiin rastiin Paljakan maastoja. Sen verran lämpimiä ja hyttys täyteisiä päivät olivat, että muu etukäteen suunniteltu liikunta-aktivitetti jäi melko vähiin. Pitemmät pyöräilyt jäivät lämmön vuoksi väliin ja kansallispuiston vaelluksen lämmön sekä hyttysten vuoksi. Kisojen välipäivien aamuina sekä sunnuntaina tuli sentään juoksulenkit tehtyä, joten neljän suunnistuskerran lisäksi kertyi juoksua n.45 km.

Ensimmäisenä kisapäivänä suunnistettiin Latvajärven kartalla ja matkana oli 7.6 km. Lämpömittarissa oli asteita 28 ja aurinko porotti täydeltä terältä, joten hiki tuli pintaan jo 2.5 km lähtöpaikalle tarpomisen aikana. Alku lähti ihan kohtalaisesti liikkeelle ei mitään täydellisiä rasteille tuloja, mutta ei mitään kauhean isoja kiertojakaan. Kasi rastille tuli sitten ensimmäinen vähän isompi haku, ja yhdessä kivisessä takarinteessä sitten seistiin ja ihmeteltiin mihin sitä oltiinkaan tultu, vaikka vasta muutama minuutti sitten tuli ajateltua, että “hyvinhän tämä sujuu”. Jokunen minuutti siinä tuli ylimääräistä pyörittyä ennenkuin omaan rastiin törmättiin. Seuraavat kuusi rastia meni taas ihan kohtalaisesti. Välillä piti laittaa jo kävelyksikin, sillä laskettelurinteen päälle kapuaminen siinä helteessä alkoi vähän piiputtamaan kuntoa. 15. rasti oli laskettelurinteen alapäässä ja sinne tuli tehtyä tarkoituksella polkukierto, sillä ajattelin, että jyrkkä alamäki voisi olla mukavampi juosta alas hyvää polkua, kuin ehkä kivistä rinnettä pitkin. Reitinvalinnan hyvyyttä on vaikea arvioida, sillä ko. suht helpolle rastille tuli tehtyä reissun toinen ja tyhmin pummi. Meni vaan tiheikön vihreä, metsän valkoinen ja laskettelurinteen keltainen sekaisin, ja sen tietää mitä siitä seuraa. Loppu meni taas ihan normaaliin tapaan joten ihan tyytyväinen voi olla ensimmäiseen päivään, sillä en jäänyt edes tuloksissa viimeiseksi.

Edellisen ja ensimmäisen kerran kun KRV:llä tuli oltua, niin maastot olivat hienot sotkamolaiset kangasmaastot ja samanlaista vähän odotti täältäkin, mutta haaveeksi se jäi. Ei koko Kainuu näemmä olekkaan pelkkää kangasta.

Toisen päivän kartta oli Hulminkulju. Aamulla oli tullut vettä ja ukkostanut, ja lähtö oli reilusti ennen puoltapäivää joten lämpötilakaan ei ollut päässyt vielä nousemaan kuin 22 asteeseen. Aurinko alkoi kuitenkin jo pilkistämään pilvien välistä, joten lämmintä oli metsään taas tiedossa. Matka oli pidentynyt km:llä ensimmäisestä päivästä, eli oli nyt 8.6 km. Alku meni tälläkin kerralla ihan mukavasti, pientä koukkua, mutta ei hukassa. Tätä iloa tosin riitti vain neljän ensimmäisen rastin verran, sillä viidennelle rastille meno meni pitkäksi enkä meninannut saada itseäni kartalle ollenkaan. Pienen kartoituksen jälkeen rasti löytyi, mutta minuuttejakin kului. Seuraava rastiväli olikin sitten viikon kivuliain, sillä vähän rastilta lähdön jälkeen juoksin ampiaispesään ja ne pirut pääsi tempaisemaan molempiin pohkeisiin useamman piston. Hieman siinä pasmat sekosivat, mutta onneksi pääsin kartalle taas suht pian. Vähän ennen seuraavaa rastia sitten juoksin vielä piikkilankaan ja seuraavat kirosanat tulivatkin yllättävän pian edellisistä. Loppumatka menikin sitten suht normaaliin tapaan. Pari kolme vähän isompaa koukkua tuli kyllä tehtyä, mutta ne ei tämän tasoiselle eksyjälle ole mitään katastrofeja. Sijoitus oli ensimämisen osakilpailun luokkaa.

Kolmannen päivän lähtöön piti kivuta laskettelurinteen päälle. Lämpöä oli 25 astetta ja aurinko helotti. Paita oli siis märkänä jo ennen lähtöpiippausta. Tällä kertaa suunnistettiin Latvavaaran kartalla ja matkana 8.7 km. Matkaan pääsin sarjani H35A toiseksi viimeisenä, eikä muutenkaan lähtijöitä minun jälkeeni enää montaa ollut. Se tarkoittaisi sitä, että metsässä voisi olla hyvinkin yksinäistä. Epäilykseni piti paikkansa. Vaikka ensimmäisille rasteille mennessä vielä porukkaa näkyikin, niin kakkosrastin 8 minuutin pummi tiesi sitä, että lenkin kaukaisimmassa osassa ei porukkaa paljon tulisi näkymään. Kakkos rastin katastrofin jälkeen liput löytyivät taas jonkin aikaa ihan mukavasti. Kuudennen rastin jälkeen alkoi metsä hiljenemään ja sain mennä monta rastiväliä näkemättä ketään muuta. Onneksi takalenkin rastit löytyivät suht hyvin, sillä paikannusapua ei muista olisi ollut. 13. rasti oli maineensa veroinen. Tälle tuli nimittäin viikon isoin haku. Rastiväli oli reilu 800m pitkä ja siinä noustiin rinnettä viistosti ylöspäin. Rasti oli rinteessä jossa ei ollut muuta kuin miljardi muurahaiskekoa ja korkeuskäyrää. Yläpuolelta tuli mentyä ohi vaikka rastille lähestymisen tein kävellen ja jokaisen kusiaispesän kiersin. Kiinni ei saanut mistään. Vihdoin ja viimein löysin suunnistajan joka tiesi tarkkaan missä meni ja niillä avuilla sitten omakin rasti löytyi. 16 minuuttia siinä meni ylimääräistä aikaa. Yksi rasti meni sitten välissä ihan hyvin, ennenkuin tuli kolmas katastrofi. Taas mentiin helpohkoa rasti yli oikein kunnolla, mutta onneksi laskettelurinne pysäytti lukemaan karttaa. Tässä tuli ehkä 8 min pummia. Noilla kolmella rastilla tuli pummia yhteensä ainakin 34 minuuttia, se on aika paljon 110 min suorituksessa. Sijoitus oli odotetusti viimeinen ja yhteistuoksissakin tuli muutama sija takapakkia.

Neljännen päivän lähtö oli taas aikaisemmin aamupäivällä ja lämpötila oli yön sateiden jälkeen vain 20 astetta. Rakennusjärven maastoon pääsin lähtöpaikaltani kolmantena joten uria ei metsästä alkutaipaleelta löytyisi ja muutenkin olisi ainakin vähän aikaa melko hiljaista. Edellispäin pummit olivat saaneet suunnistukseen varovaisuutta ja ensimmäiset rastit tulikin mentyä melko varovaisesti. Liput kuitenkin löytyivät yllättävän hyvin ja viimeiseen kisaan tulikin tehtyä varmaan viikon paras suoritus. Suurin haku tuli tehtyä kun etsin karttaan merittyä joen ylityspaikkaa.

Ihan mukava viikko oli, vaikka tulikin taas todistettua kuinka surkea suunnistaja sitä onkaan. Vaikka olisi tehnyt omasta mielestään täydellisen suorituksen, niin siitäkin huolimatta kärjelle olisi jäänyt melkein 20 minuttia ja sijoitus olisi ollut viimeisellä neljänneksellä. Maastot oli pienoinen pettymys, mutta kun vertailukohtana oli Sotkamon nopeakulkuiset kangasmaastot, niin odotuksetkin olivat varmaan liian korkealla. Toisaalta näillä helteillä kangasmaastoissa kiitäminen olisi voinut olla melko tuskaista.

Jos torstaina Prisma-rasteilla oli porukkaa, kuin Prisman kassajonoissa, niin viikonloppuna Risu:n (Riihimäen Suunnistajat) rasteilla oli risuja, kuin, kuin, kuin… kuin Riihimäen metsissä. Vaikka lupailinkin kisa-organisaatioon kuuluvalle AnMä:lle, että en blogissani ihan lyttää kilpailumaastoja, niin vähän pitää kyllä kommentoida. Tällaisena matalahkon maratonasekeleen omaavana ja vielä hieman akilesjännevaivaisena menijänä pitää sanoa, että ei ihan optimaalinen maasto meikäläiselle ollut. Paras harjoittelupaikka tuollaiseen risukkoon olisi juosta matalassa, puoleen sääreen ulottuvassa, rantavedessä. Kunnon polvennostojuoksua olisi vaadittu.

Muuten kyllä puitteet olivat kaksipäiväisillä Uudenmaan Rastipäivillä komeat. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta nostaen ilman lämpötilan 25 asteeseen, järjestelyt pelasi ja metsästä pääsi suht ehjänä pois. Vessoja oli riittävästi ja pesupaikalla lämmintä vettä.

Ensimmäiselle päivälle oli siunaantunut 4.5 km:n reitti 10:llä rastilla varustettuna. Heti K-pisteeltä päästiin, lähes kirjaimellisesti, nenätysten maaston ihanuuteen. Heti alusta pitäen reitiltä löytyi pystyvihreää, märkää, ylösalaskäyrää ja hakkuuta. Oikeastaan koko kartta olisi pitänyt olla merkattu pystyvihreällä, mutta yhdensuuntainen risukko taisi olla vakio koko maastolle, ainoastaan jos risua on maastossa jokasuuntaan, niin sitten se merkataan karttaankin. Yllättävän hyvin kuitenkin ensimmäisen päivän reissusta selvittiin. Mitään todella isoa kämmiä ei tullut, tarkasti ja rauhallisesti oli tarkoituskin mennä, mutta tälläkertaa se jopa onnistuikin melko hyvin. Pientä hakua tietenkin jokusilla rasteilla tuli, mutta totaalisessa hukassa ei kertaakaan tullut oltua.

Toisana kisapäivänä matka piteni vähän vajaaseen 9 km:iin ja rasteja oli 14 kipaletta. Sää ei ollut muuttunut edellisestä päivästä miksikään, vaan helteessä ja auringon porotuksessa pääsi taas hakkuujätettä ylittelemään. Tälläkin kertaa oli tarkoitus ottaa rauhallisesti ja karttaa mahdollisimman paljon lukien, toisaalta kovaan vauhtiin ei ollut edes mahdollisuutta tai paremminkin uskallusta. Tälläkin kertaa alku lähti sujumaan ihan mukavasti. Pitkilläkin väleillä ajatus pysyi sen verran koossa, että kartalla tuli pysyttyä hyvin. Vasta 10:llä rastilla tuli ensimmäinen kunnon haku ja siihen menikin sitten ylimääräistä aikaa 6-7 minuuttia. Onneksi ei tarvinnut yksin hakea, sillä toinen saman sarjan menijä oli seurana – taisi ote vähän herpaantua kun rintarinnan juostiin monta rastiväliä. Loppu sujui taas sitten taas ihan mukavasti, ja ilman tuota yhtä tyrimistä koko viikonloppu olisi mennyt suht putkeen. Palkintoja ei sentään päästy pokkaamaan. Tuuli oli kyllä lähellä päästä palkinnoille, sillä viikonlopun kokonaissijoitus oli 2., mutta tälläkertaa vain paras palkittiin. Onneksi palkintoa ei tullut, sillä se olisi jäänyt noutamatta, kun kotona vasta saatiin tietää sijoitus. Eipä ole tuollaisiin sijoituksiin totuttu, joten tuloskin jäi taululta tarkistamatta.

Rastipäiviä mainostettiin, että on aivan tulevan Jukolan-viestin maastojen tuntumassa. Täytyy kyllä toivoa sydämmestään, että maastopohja vaihtuu vähän kulkukelpoisempaan suuntaan.

Järjestäjien tarjoama Poronkäristys painoi vatsassa kun tutkailimme kisan tuloksia ruokalan seinältä. Sijoitus oli sarjassamme puolen välin paikkeilla, mutta vain muutamalla lisäpisteellä olisimme voineet parantaa sijoitustamme muutamalla pykälällä. Toisaalta tällä kertaa oli keskeyttäminenkin lähellä, joten ylipäätään tuloksen saaminen on positiivinen asia. Välittömästi maalintulon jälkeen ajoimme mökille suihkuun ja vähän syömään, ja vasta sen jälkeen ajoimme uudelleen kisakeskukseen purkamaan telttaa ja aterioimaan. Sauna odottaisi mökillä lämpimänä, kun raahautuisimme takaisin sinne.

Niille jotka eivät jostain syystä tiedä mitä on rogaining -suunnistus, niin tässä idea pähkinänkuoressa. Aikaa 24 tuntia (tai 8 tuntia), metsä täynnä eriarvoisia rasteja ja vapaa hakujärjestys. Siinä se yksinkertaisuudessaan. Nopeimmat, kestävimmät ja itselle parhaan reitin suunnitelleet pärjäävät.

Suomen kolmannet 24h kisat järjestettiin tällä kertaa Ylläksellä ja kisat olivat saaneet oikein EM-kisojen arvon. Tästä syystä Ylläksen metsissä pyöri suomalaisten lisäksi myös paljon myös Venäjän, Viron, Latvian, Liettuan ja Tsekin kansalaisia. Tuulin kanssa osallistuimme viimevuoden tapaan jälleen 24-tunnin sarjaan. Sotasuunnitelmana oli myös viimevuodelta hyväksi todettu kolmen lenkin taktiikka jossa päälenkki tehdään lauantaina alkaen startista ja päättyen pimeän tuloon, toinen olisi pimeän ajan lamppulenkki ja tämän lisäksi aamulenkki. Lepoaikoja oli tarkoitus lyhentää viimevuodesta. Tällä korkeudella päälenkin pituudeksi oli arvioitu n.10 h jonka jälkeen pitäisi tulla vaihtamaan varusteita ja hakemaan lamput päähän. Lamppulenkin pituus olisi n. kolme tuntia jonka jälkeen lepoa siihen asti kunnes maastossa näkisi ilman lisävaloa. Aamulenkillä mentäisiin niin pitkään kuin jaksettaisiin, ja suht ajoissa maaliin. Näillä raja-arvoilla aloitettiin suunnittelemaan reittejä klo 9 saaduilla kartoilla, eli suunnitteluaikaa olisi melkein 3 tuntia.

Lenkkejä aloimme suunnittelemaan sillä oletuksella, että etenemisvauhtimme olisi keskimäärin 4 – 5 km tunnissa. Ensimmäisen lenkin ajan pitäisi olla n.10 tuntia, joten 40 – 50 km pitäisi valiosan aikana edetä. Viivoittimella mittasimme mahdollisia reittisuunnitelmia ja lopulta päädyimme n.42 km lenkkiin. Muutamalle rastille määrittelimme tavoiteajan joiden perusteella sitten säätäisimme reittiä kuluneen ajan perusteella. Yö-lenkki mentäisiin täysin kävellen ja se kulkisi lähellä helppojen rastien kautta. Yö-lenkille saimme matkaa 15 km ja aikaa siihen voisi kulua 3.5 tuntia. Aamulenkin suunnittelu on hankalaa, sillä lähtöaikaa eikä etenemiskuntoa voinut vielä tässä vaihessa tietää. Suunnittelimme kuitenkin alustavasti 20 km aamulenkin johon kuluisi aikaa 5 tuntia.

Lauantaina puoleenpäivään mennessä reput oli pakattuna ja iskettynä selkään. Ensin reppu tuntui yllättävän painavalta, sillä sinne oli pakattu pari litraa juomaa, vähän vaihtovaatteita, syötävää, ensiapuvälineitä, yms. pientä ja pakollista. Pian repun painoon kuitenkin tottui, ainakin kun tiesi, että matkan aikana repun paino putoaisi eväiden vähetessä. Ennen lähtöä oli pitänyt myös luovuttaa järjestäjille reittisuunnitelma jotta kadoksissa olevien haku helpottuisi. SPORTident kilpailukortti oli kiinnitetty ranteeseen ja sitten oli vuorossa vain lähtölaukauksen odottelu.

Ensimmäinen lenkkimme alkoi parilla helpolla rastilla joille pääsi juoksemalla Ylläksen maisematien reunaa ja poikkeamalla “vähän” tunturin puolelle. Kahdelle ensimmäiselle rastille oli matkaa kertynyt n.6 km ja aikaa oli kulunut vain 52 min, joten alkuvauhti tuntui hyvältä. Tosin alku oli pääosin asfalttia ja hölkkäämään oli päässyt hyviä pätkiä. Ensimmäisen rastin arvo oli 3 pistettä ja toisen 8 pistettä. Kolmannelle rastille mennessä joutui jo ottamaan kompassilla suuntaan, sillä sinne oli matkaa vajaat 3 km ja se reitti kulki paikoin soisessa maastossa. Tällä rastivälillä pääsi jo vähän tuntumaan miten kartta vastasi maastoa, sillä 1:40000 mittakaavalla olevalta kartalta ei todellakaan paljon tavaraa löytynyt, vain isoimmat suot, ojat ja polut näkyivät. Huomasimme myös, että moottorikelkkauria kannatti hyödyntää, sillä niillä oli kovalla maalla hyvä edetä, ne näkyivät selvästi maastossa ja niitä löytyi kartalta melko mukavasti. Kolmaskin rasti (3 pistettä) oli helppo löytää, sillä se oli sillalla ojan ylityksen kohdalla.

Neljäs rasti (7 pst) olikin meidän ensimmäinen “väliaikarastimme” jonne tavoitteena oli päästä kolmessa tunnissa ja toteutuneen ajan perusteella päätettäisiin seuraavien rastien kohtalo. Rasti sijaitsi jonkinäköisen tunturin päällä ja sinne oli matkaa n. 3.5 km. Matkaa kuitenkin kertyi jonkin verran enemmän sillä kiersimme hieman metsäautotietä ja moottorikelkkauraa pitkin lähemmäksi rastia jotta rastinotto olisi helpompi. Matkaa tälle rastille oli kertynyt reilu 14 km, mutta aikaa kulunut ainoastaan 2:24 joten olimme aikataulusta hyvin edellä. Aikaa olisi siis käydä kaikilla neljällä seuraavalla suunnitellulla rastilla eikä yhtä tarvinnut jättää väliin. Viidennelle rastille (4 pst) menessä hyödynsimme polkuja ja muita selviä uria, joten rasti löytyi helposti lintutornin juurelta. Tällä välillä tuli taivaalta ensimmäinen sadekuuro, mutta onneksi se oli lyhyt ja 51 x 65 cm kokoinen muovitettu kartta toimi edetessä hyvin sadelippana ainakin tällä rastivälillä kun sitä ei juurikaan tarvinnut käyttää. Metsä kylläkin kastui sen verran, että tossut alkoivat vettymään. Tällä rastilla näkyi myös ensimmäiset kanssakilpailijat sitten pariin tuntiin.

Seuraava rasti (9 pst) olikin sen verran suosittu rasti, että tällä välillä näkyi jo enemmän kilpailijoita. Seitsemäs rastimme (5 pst) oli sellainen rasti joka olisi jäänyt väliin mikäli emme olisi pysyneet aikataulussa, mutta nyt kun aikaa oli, niin se myös haettiin. Maisemiltaan tähän asti komein rastipaikka sijatsi lammen rannalla kangasharjujen välissä. Lammesta täytimme juomareppumme ja jatkoimme kohti seuraavaa rastia (8 pst). Kanervikon kastelemat suunnistuskengät alkoivat kuivua mukavasti kankaalla juostessa ja auringon paistaessa. 9 rastillemme (6 pst) pääsi myös kuivin jaloin vaikka rasti sijaitsi pienellä suolla lammen rannassa.

Seuraava rasti (9 pst) oli jälleen yksi väliaikarastimme ja sinne oli tavoite päästä seitsemässä tunnissa. Rastivälin alkuun osui sellainen suo jossa tuli taas kasteltua jalkineet ja mutta sen jälkeen maasto muuttui hyväksi juostavaksi kankaaksi joten matkan teko muuttui jälleen hölkäksi. Tällä rastivälillä tuli ensimmäinen ongelma, sillä märällä jalkineella juokseminen oli alkanut hiertämään toisen jalan pohjaan rakkoa joten jouduin pysähtymmän, ottamaan kengän pois, vääntämään sukan kuivaksi ja hoitamaan vähän rakon alkua. Onneksi tein sen ajoissa, eikä se kehittynyt ainakaan tässä vaiheessa vielä ongelmaksi. Väliaikarasti löytyi pienen ylimääräisen alas-ylös -menon jälkeen hyvin ja olimme etuajassa lähes puolitoista tuntia.

Seuraavalle rastille (6 pst) ei ollut matkaa kuin vajaa 2 km, mutta se sijaitsi sen verran hankalan näköisessä tunturisyherikössä, että tiesimme jo etukäteen sen olevan tämän lenkin vaikeimpia. Hyvän etenemisvauhdin vuoksi aloin myös tällä rastivälillä suunnittelemaan lisälenkkiä reitillemme jotta koko suunniteltu 10 tuntia tulisi ensimmäiselle lenkille täyteen. Tämä suunnittelu aiheutti sen, että suunnistuksemme seuraavalle rastille jäi vähän huonoksi ja vielä kun kyseessä oli vaikeahko rasti, niin ongelmiahan siitä seurasi. Parikymmentä minuuttia siinä tuli ylimääräistä pyörimistä, mutta löytyi se rasti kuitenkin. Tässä vaiheessa pummaus harmitti vietävästi ja suunnitellun lisälenkin tekeminen joutui jälleen harkinnan alaiseksi. Päätimme kuitenkin lähteä hakemaan alkuperäissuunnitelmasta poiketen ylimääräisiä rasteja. Tämä suunnitelman muutos vaikuttaisi myös sunnuntaiaamun lenkkiin, sillä hakisimme nyt osan aamulenkille suunnitelluista rasteista. Vaikka rastin pummi harmitti, niin kuten myöhemmin huomaamme, niin tämä pummaus oli erittäin hyvä asia.

Seuraava rasti olisi sellainen rasti (8 pst) jota emme alun perin tälle lenkille suunnitelleet. Rastivälille osui myös leveähkö joki joka oli tarkoitus ylittää siltaa pitkin. Siltaa ei kuitenkaan ollut, vaan ko. paikalla olikin ainoastaan kahluupaikka. Vettä oli onneksi ainoastaan max. polviin asti, mutta taas edettäisiin litimärillä jalkineilla. Onneksi sentään pysyttiin kahluussa pystyssä, sillä pohja oli kivinen ja virtaustakin löytyi. Rasti löytyi hienon putouksen läheltä ja paikka olisi ollut valokuvauksellinen, mutta kameraa ei tässä vaiheessa jaksettu kaivaa esiin. Kolmastoistakin rasti (4 pst) oli myös lisärasti. Rastiväli oli jälleen kuivaa juostavaa kangasmaastoa, mutta juoksut jäivät jo vähiin sillä jalka alkoi jo vähän painamaan.

14. rasti (6 pst) oli viimeinen lisärasti joka reitille suunniteltiin. Tälläkin rastivälillä oli saman joen ylitys kuin vähän aiemminkin, ja jälleen oli tarkoitus ylittää siltaa pitkin, mutta tälläkin kertaa kahlaukseksi meni. Vähän ennen kahluuta oli ensimmäinen salama iskenyt taivaalta ja heti kahluun jälkeen alkoi taivaalta tulla vettä. Juuri kun sade alkoi yltymään ja muuttumaan raekuuroksi törmäsimme sattumalta keskellä metsää puuliiteriin jonne pääsimme sateensuojaan. Se aiempi 20 minuutin rastipummi koitui onneksi, sillä ilman sitä pummausta olisimme olleet keskellä metsää pahimman rankkasateen ja raekuuron aikaan. Nyt säästyimme pahimmalta ryöpyltä. Vartin verran odotimme sateensuojassa jonka jälkeen lähdimme etenemään rastille päin. Ukkonen vielä iski jokusen kerran melko lähelle, mutta vähitellen jyrinä etääntyi. Vettä kuitenkin satoi edelleen eikä sen loppumisesta ollut tietoakaan. Rasti löytyi avoimen mäen päältä ja toivoimme, että ukkonen ei olisi enää lähellä. Ohuet suunnistuspaidat ja muutkin kamppeet alkoivat olla likomärkiä ja vilu alkoi tulla kroppaan. Päätimme lyhentään reittisuunnitelmaa yhdellä vähän kauempana olevalla rastilla, mutta pari rastia vielä hakisimme ennenkuin suuntaisimme kohti kisakeskusta ja vaatteiden vaihtoa.

Ensimmäiselle (4 pst) näistä kahdesta viimeisestä rastista oli matkaa vain reilu 1.5 km ja reitti näytti sinne selvältä. Rastivälillä alkoi vilu tosissaan hiipiä kroppaan. Onneksi maasto oli juostavaa joten etenimme hölkällä koko rastivälin. Se aiempi 20 min pummi alkoi vaikuttamaan todelliselta siunaukselta kun katsoi maastoa jossa olisimme ilman tuota pummia olleet. Maa oli kauttaaltaan valkoinen rakeiden peitosta ja ilma alkoi selvästi viilenemään. Kylmettyminenhän täällä olisi tullut mikäli tähän raekuuroon olisi joutunut. Lenkin viimeiselle rastille (8 pst) lähdimme tekemään pientä moottorikelkkaurakiertoa, sillä näin varmistaisimme, että rasti löytyisi varmemmin emmekä joutui turhaan rastia hakemaan. Matkaa rastille oli nelisen kilometriä ja jälleen oli pakko juosta koko matka jotta edes pieni lämpö säilyisi. Sormia piti juostessa pumpata ja ranteita pyöritellä, ettei ne kohmettuisi kokonaan. En muista, että koskaan olisi ollut niin kankeata sormien koukistaminen ja suoristaminen sekä ranteen liikuttaminen. Rasti onneksi löytyi heti ja matka parin kilometrin päässä olevaan kisakeskukseen sai alkaa. Mieliala alkoi vähän kirkastumaan kun tiesi, että kohta saisi kuivat kamppeet päälle ja lämmintä juomaa sisään.

Ensimmäinen lenkki kesti vähän päälle 9.5 tuntia ja matka kertyi n.52 km, eli vauhti oli ollut oletettua parempi. Vaatteiden vaihto kesti todella kauan, sillä tuntui siltä, että kaikki teho meni tärisemiseen ja vaatekassien penkomiseen. Reilun puolen tunnin jälkeen molemmat olivat saaneet lämmintä päälle, lamput päähän sekä reput tankattua. Itse meinasin laittaa jalkaani yölenkille vaelluskengät, mutta oikean jalan akillesjänne ei siihen suostunut ja jouduin käyttämään tavallisia lenkkareita. Kävimme vielä ennen yölenkille lähtöä Hash Housissa vessassa ja juomassa vähän lämmintä, mutta sitten olikin edessä toiselle lenkille lähtö, kello oli 22:45.

Kylmän aiheuttama horkka alkoi häviämään vasta kun aloimme kapuamaan lenkin ensimmäiselle rastille (9 pst) joka sijaitsi melko ylhäällä Ylläksen rinnettä ja nousua kertyi melkoisesti. Lyhensimme vähän yölenkin pituutta ja siirsimme yhden rastin aamun lenkille. Tästä syystä 3.5 tunnin lenkki lyhenisi jonkin verran. Tunturiin nousussa lamppua ei vielä tarvinnut laittaa päälle muuta kuin pari kertaa kartan luvun vuoksi, mutta heti ensimmäisen rastin löydön jälkeen laitoin otsalampun päälle. Tuuli otti käyttöön pienemmän ledi-lampun ja säästeli oman otsalampun akkua siltä varalta, että minun lamppuni akku loppuisi ennen lenkin päätöstä. Lenkin toinen rasti (3 pst) sijaitsi Ylläsjärven puolella yhdellä laavulla jossa olimme käyneet lenkillä pari päivää aikaisemmin joten rastipiste oli tuttu.

Kolmannelle rastille oli matkaa vain noin kolme kilometriä, mutta eteneminen oli hidasta, vaikka polkua pitkin menimmekin, sillä polku oli pieni ja melko märkä ja pimeässä vauhti putosi muutenkin. Sain taas sukkani likomäräksi tällä rastivälillä. Rastipaikka oli pienen rakkakumpareen päällä joten tarkkana sai olla ylös- ja alaspäin mennessä. Tämän lenkin viimeinen rasti (2 pst) sijaitsi aivan polun varressa, joten sen löytämisessä ei pitäisi olla ongelmia. Rastiväli alkoi pitkällä pitkospuuosuudella joka oli tehty rakkarinteeseen. Aluksi tuntui hyvältä kävellä tasaista pintaa pitkin, mutta liukkaiden pitkospuiden kanssa sai olla tarkkana ja kun väsymys alkoi jo painamaan, niin kapeahko pitkospuu tuntui välillä kuin trapetsilla taiteilulta. Lipeäminen pitkospuilta tietäisi putoamista rakkakivikkoon. Pitkospuut loppuivat ja maasto alkoi laskemaan kohti kisakeskusta. Väsymyksestä huolimatta puhetta piti pitää yllä, sillä muuten olisi voinut alkaa väsy painamaan vielä enemmän ja heikkenevä olo saada vallan. Selvänoloinen reitti aiheutti sen, että kartan luku jäi vähiin ja meinasimmekin kävellä rastin ohitse joka tulin vastaan nopeammin kuin uskoimmekaan. Reitti kisakeskukseen oli pelkkää polkua joten paljon ei kartanlukua tarvinnut siinäkään tehdä. Matkaa yölenkille kertyi n.12 km ja aikaa kului n.2:45.

Yölenkin päätyttyä kello oli n. 1:30, lämpöä ulkona oli sentään vielä 9 astetta.Vaihdoimme jälleen vähän vaatteita ja siirryimme Hash House:een syömään. Kiinteä ruoka ei oikein mastunut, mutta puuroa piti koittaa lykätä suuhun. Lämmin lihaliemi oli sellainen joka upposi hyvin ja se vähän paransi oloakin. Vähän vaille kolme yö oli vielä niin pimeä, että päätimme mennä telttaan vähäksi aikaa huilaamaan. Kännykkäherätys laitettin soimaan 3:45 joten lepoa olisi ruhtinaalliset 45 minuuttia. Pientä torkkumista tuossa ajassa ehti tekemään, mutta ihmeen virkeänä sitä kellonsoittoon heräsi. Teltan kattoon kuitenkin ropisi vähän vettä joten makoilimme vielä vähän aikaan odotellen sen loppumista. Viitisen minuuttia ropinaa kesti ja sitten olikin kammettava jäykkä kroppa teltasta ulos. Lämpöä ulkona oli edelleen 9 astetta, ilma oli suhjuinen ja hämärää oli vielä. Aamutoimien suorittamisen jälkeen pääsimme jälleen matkaan klo 4:25. Itse jouduin laittamaan oikeaan jalkaan lauantaina käytetyn märän suunnistuskengän, sillä akillesjänne ei edelleenkään suvainnut muuta suunnistuskenkää jalkaan.

Pientä hölkkääkin oli havaittavissa kun lähdimme etenemään kohti ensimmäistä rastia (7 pst) joka sijaitsi Äkäslompoloon menevän tien varressa. Pientä hakua oli, mutta lopulta rasti löytyi, kun muutakin porukkaa oli hakemassa samaa rastia. Aamun toiselle rastille (7 pst) piti kulkea Äkäslompolon keskusta läpi kohti Kuertunturia. Rasti oli notkossa lähellä polkua joten senkään löytämisessä ei ollut ongelmia. Seuraavalle rastille (7 pst) olisi matkaa n. 3 km, mutta matka tuntui todella pitkältä, kun käveli kivikkoisessa tunturirinteessä. Lopulta eteen tuli moottorikelkkaura jolla oli tarkoitus ottaa itsensä kartalle ja sieltä suunnata rastille. Notkojen täyttämästä maastosta rasti kuitenkin löytyi suht kivuitta, tai ainakin pummaamatta.

Aamun neljäs rasti (8 pst) sijaitsi reitin kaummassa kohdassa ja sitä pidimme myös väliaikarastinamme. Sinne saavuttaessa pitäisi olla aikaa 4 neljä tuntia paluumatkalla jotta loput suunnitellut rastit haettaisiin. Selvänoloiseen rastiväliin tuli kuitenkin pahahko kierto ja aikaa kului turhaan. Maasto oli kuitenkin hyvin juoksukelpoista joten etenimme aika paljon myös hölkäten. Saavuimme korkean mäen laella olevalle rastille siten, että aikaa maaliin saapumiseen olisi 4:10, joten reittisuunnitelmassa voisi pysyä.

Tuulilla oli kuitenkin alkanut ilmenemään energian ja nesteiden imeytymisongelmia ja ripulointia oli jo ilmennyt ennen edelliselle rastille tuloa. Tupun olo alkoi heikkenemään ja päätimme, että ottaisimme enää yhden rastin joka olisi melko lähdellä paluumatkamme reittiä. Unohtaisimme pari muuta rastia. Rastilta lähdön jälkeen ripulointi jatkui ja energiat alkoivat todella loppumaan ja päädyimme siihen, että emme hae edes sitä yhtä, vaan suuntaamme suorinta mahdollista reittiä kisakeskukseen ja senkin reitin pituus olisi yli 10 km ja siihen voisi kulua aikaa kolmekin tuntia. Eli voimien loppuminen sattui pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Onneksi tie olisi melko lähellä joten tarvittaessa auto saataisiin pienen matkan päähän. Lähdimme etenemään hiljaksiin kohti Kuertunturin takana olevaa tienpäätä josta loppumatka olisikin tienreunaa pitkin kulkemista. Matkaa sinnekin kyllä olisi kolmisen kilometriä ja alkumatka huonokulkuista suomaastoa. Tuulin olo onneksi hieman parani ja puskakeikatkin harvenivat kun pääsimme kelkkauralle ja helppokulkuiseen maastoon. Edessä olisi vielä kartalla märännäköisen suon ja ojan ylitys, mutta sen jälkeen oltaisiinkin jo turvallisen matkan etäisyydellä mahdollisesta tarvittavasta autokyydistä. Suon ja ojan ylitys onnistui onneksi kuitenkin melko kuivin jaloin ja tavoiteltu tienpää tuli eteen odotetussa paikkaa.

Matkaa maaliin olisi kuitenkin vielä noin 8 km joten taivallettavaa oli. Kova tie jalkojen alla alkoi tuntumaan jo melko pahalta itsellänikin ja eteneminen litimärissä kengissä alkoi tuntumaan tuskalliselta. Asfalttitielle saapuminen ei helpottanut yhtään asiaa, sillä suunnistusnastarit tuntuivat todella ikäviltä kovalla alustalla. Jalan alle pitikin siis hakea pehmeämpää maata tien vierestä. Äkäslompolon keskusta tuli ohitettua, mutta sitten alkoikin todellinen tuskien taival kun piti alkaa nousemaan Y1 -hotellille. Omakin olo alkoi heikkenemään ja askel lyhenemään. Onneksi Tuulin olo ei ollut huonontunut eikä pysähdyksiä ollut enää tarvinnut tehdä. Maali läheni askel kerrallaan ja äärettömän pitkän tallustamisen jälkeen alkoi Ylläksen luntokeskuksen rakennukset näkymään ja sen takan hotelli jonka takana maalileimasin sijaitsisi.

Kolmannen lenkin pituudeksi tuli n.28 km ja aikaa siihen kului 6:14. Kisa-aikaa maaliin tultaessa olisi ollut vielä reilu 80 minuuttia, joten aikamme maalissa oli 22 tuntia 38 minuuttia josta etenemistä oli n.18.5 tuntia. Matkaa reissulle kertyi n.92 km. Ihan heti maaliintulon jälkeen ei tehnyt mieli ilmoittautua ensivuoden 24h:n sarjaan, mutta ensiviikolla aatokset ovat varmaankin toiset.

Kautta Badjeseavttetláddot:n ja Gávnnastaddencáhca:n, kautta Njálabiedjojohgeafoaivi:n ja Gaskaniitojohgeasoaivi:n, suunnistuseksotiikkaa on taas takana kerrakseen ainakin jos se on tunturien nimistä kiinni. Ihan kaikilla noilla paikoilla tosin ei ihan käyty, mutta se ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Mikäli viime vuonna jäi Tunturisuunnistuksessa kaipaamaan enemmän avotunturia, niin tänä vuonna sitä kyllä oli riittämiin – varmaankin se järjestäjien lupaama 80% reiteistä.

Tuuli halusi ilmoittaa meidät tänä vuonna HDA -sarjaan ja se tarkoitti suunnistusta koko rahan edestä, eli n.19 km:n reitti molempina päivinä. Saavuimme jo hyvissä ajoin pelipaikalle, sillä autojuna saapui torstaiaamuna Rovaniemen asemalle ja sieltä lähdimme köröttelemään kohti Tenojoen rannalla olevaa mökkiä. Meillä oli ennen kisojen alkua siis pari päivää aikaa nauttia pohjoissuomen poikkeuksellisen lämpimistä keleistä, huilata ja tankata. Lenkillä ei uskaltanut käydä, sillä minua oli vaivanneet jo jonkin aikaa akillesjänteet ja Tuulilla oli pohkeen kanssa vähän harmia – jalkoja piti säästellä tuntureille.

Ensimmäisen kisapäivän yhteislähtö oli klo 14 Utsjoen koulun kentältä. Lämpöä oli ainakin 26 astetta, mutta taivas oli vähän pilvessä sillä vähän ennen lähtöä oli taivaalta tullut pieni sadekuuro, ilma oli kuitenkin painostavan oloinen. Reitin alussa otettiin heti luulot pois, sillä ensimmäisen kilometrin aikana nousua kertyi satakunta metriä. Vaikka nousu mentiinkin täysin kävellen, välillä nelivedollakin, niin nousun päällä alkoi taas nuppi pimentyä. Pieni hetki korkeassa polviasennossa ja matka pääsi jatkumaan – taisi taas sokeriarvot vähän heilahtaa turhan äkisti. Vaikka ensimmäiselle rastille oli matkaa “vain” 1,5 km, niin sille kului n. 25 min. 1:30000 mittakaavan kartta aiheutti taas alkuun vähän ongelmia ja jouduimme hakemaan vauhtia ja apua toisen sarjan rastilta. 10 minuutin pummi sisältyi tuohon ensimmäiseen rastiväliaikaan. Tämä rasti taisi olla koko viikonlopun hankalin rasti.

Toiselle rastille tuli lähdettyä sitten vähän nöyrempänä ja tarkasti edeten. Toiselle rastille oli matkaa n. 450 m joten mitään isoa pummia tuolle välille ei saanut tehtyä, ainakin kun rastin piti olla vielä vesikuoppien ja lammikoiden keskellä. Pientä pään pyörittelyä tämäkin rasti kyllä aiheutti, sillä jotkin vesikuopat olivat kuivahtaneet joten tuli sekin opittua jo tässä vaiheessa, että sininen kartalla ei välttämättä tarkoittanut vettä maastossa.

Kolmannella rastivälillä päästiinkin sitten jo asiaan, sillä tämä rastiväli oli pituudeltaan melkein viisi kilometriä. Reittisuunnitelman tekemiseen meni vähän aikaa, ensin piti mennä vasemman kautta kiertäen alakautta, sitten oikealta ylhäältä avotunturia pitkin, mutta loppujen lopuksi mentiin suoraan reittiviivaa sivuten. Tämä rasti löytyi ihan hyvin, mutta kovin paljon tällä välillä ei vielä päässyt juoksemaan, sillä kanervikkoa ja tunturikoivua oli melkoisesti. Kolmasosa rasteista löytynyt, 8.5 km edetty ja aikaa mennyt reilu puolitoista tuntia.

Neljäs rasti oli taas ihan vieressä 700 m päässä ja sen löytämisessä ei ollut ongelmia.

Viides rastiväli oli jälleen pidempi, lähes 4,5 km. Nyt päästiin jo avotunturin puolelle ja juoksumäärä ja -vauhti lisääntyi jonkin verran. Nyppylöitä luovittiin, jokunen tunturipuro ylitettiin ja suossa kahlattiin, mutta kyllä se viideskin rasti eteen tuli juuri sen nyppylän takaa kuin pitikin.

Kuudes rasti oli vajaan parin kilometrin päässä. Tällä välillä joutui jo käyttämään pituushyppääjän lahjoja, ja niiden puutteiden vuoksi meinattiin joutua pulikoimaan yhdessä ojassa. Tämä rasti oli kartan mukaan yhden tunturilammikon rannalla, mutta tälläkertaa kartta petti järjestäjätkin, sillä tämän juomarastin vedet piti ottaa ko. lammikosta, mutta koko lutakko olikin kuivunut ja juottomiehet olivat joutuneet raahaamaan kaikki tarjolla olevat vedet parin kilometrin päästä. Piti siis juoda tarkasti, tippaakaan jättämättä tämä työllä ja tuskalla kuumaan ja aurinkoiseen tunturin raahattu vesi. Pieni vesisade ei tosiaankaan olisi ollut pahitteeksi. Vähän kauempana näkyi joku pilvi satavan ja ukkonenkin kumahteli välillä, mutta päälle ei kumpikaan sattunut.

Seitsemäs rastiväli oli melkein edellisen mittainen, mutta nyt välissä ei ollut kuin pitkä lasku, märähkö suo ja jyrkähkö nousu. Tällä välillä tuli ensimmäinen takaisku, kun Tuuli teki alamäkijuoksussa pienen kuperkeikan ja loukkasi vähän kylkeään ja kättään, mutta onneksi ei pahemmin. Pikkaisen juostiin Guronávzeoaivi:n lätäköillä sijaitsevaa rastia ohi, mutta kovin isoa pummia ei tästä saatu aikaan.

Kahdeksannelle rastille mennessä saatiinkin sitten jo polkuakin jalan alle. Suurin osa välistä mentiin polkua pitkin jonka jälkeen suunnalla kohti poroaitauksen aukkoa. Aukolta ei ollut rastille enää matkaa kuin pari sataa metriä, mutta rasti näytti pahalta, sillä se sijaitsi tunturikoivikossa, samassa jyrkässä mäessä jota alussa kapusimme. Rasti löytyi kuitenkin ilman ongelmia.

Viimeinen rasti olikin sitten mäen alla polkujen risteyksessä, jolle hyppelimme pehmeää alamäkirinnettä alaspäin mennen.

Vajaat 500 m viitoittettua maalisuoraa sitten kiidimme akillesjänteet armoa huudellen aikaan 3:57 ja rapiat, matkaa kertyi 24 km. Sijoitus toiseksi viimeinen.

Sunnuntaiaamuun herättiin nuutuneina vähän huonosti nukutun yön jälkeen, sillä Tuuli oli potenut kylkeään ja minä pelännyt miten akillesjänteet kestävät seuraavan päivän koitoksen.

Meidän lähtöaika toiseen päivään oli 10:11:05. Lähtöpaikka oli tälläkertaa onneksi nostettu mäen päälle, joten edellisen päivän kaltaista alkunousua ei tarvinnut tehdä. Mökiltä lähdettäessä lämpöä oli 14 astetta, pilvistä ja tyyntä. Huolestuttavin asia oli, että mökiltä näkyvä kisamaasto oli aivan sumun peitossa joten tunturissa olevasta näkyvyydestä ei ollut mitään tietoa. Ylhäällä lähtöpaikalla kuitenkin huomattiin, että ei sumu haitannut, vaikka jotkut tunturit olivatkin sumun peitossa.

Lähtöpaikalta K:lle, jossa vasta kartat otettiin ämpäreistä, oli matkaa 150 m. Ensimmäiselle rastille oli matkaa vajaa 4 km. Heti rastivälin aluksi oli läpikäytävä melkoinen kanjoni. Ensin alas melkoista rinnettä, puron yli ja sitten nelivedolla ylös tunturiin. Siinä kyllä aamu-unisuus hävisi, kun yöllä sateen kastelemat tunturikoivut varistivat kylmät vedet niskaan. Rasti löytyi ilman ongelmia, sillä luovittavat tunturit näkyivät hyvin ja samaan suuntaan oli matkalla jonkin verran muutakin porukkaa.

Toinen rastiväli oli reilu 3 km. Samaa matkaa lähti tulemaan toisen sarjan pari jolla oli sama reitti kuin meilläkin. Rastivälin alku meni ihan mukavasti suunnitelmien mukaan, mutta vähän puolenvälin jälkeen niinsanotusti “joukossa tyhmyys tiivistyi” ja rastia alettiin hakemaan yhtä tunturia liian aikaisin. Helppo se on näin jälkeenpäin sanoa, mutta minä kyllä asiaa vähän ihmettelin, että olenko minä pudonnut näin pahasti kartalta, että ollaan nyt jo rastitunturissa. En kuitenkaan kehdannut (oikeasti ajattelin, että en kyllä kehtaa sanoa missä kuvittelin meidän olevan) avata suutani, sillä mukanamme oli kulkenut sen verran pätevämmän oloista suunistajaa, että pidin turpani tukossa. Pienen kartan pyörittelyn jälkeen minäkin aloin uskomaan, että oikeassa tunturissa oltiin ja aloin jo samaistamaan karttaa maastoon. Reilun kymmenen minuutin pörräämisen jälkeen tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että oltaisiin vielä rastitunturia edeltävässä mäessä joten jatkoimme matkaa eteenpäin. Ihan helposti ei rasti vieläkään löytynyt, mutta kun matkaa oli takana 9,5 km ja aikaa kulunut 1:45, niin kyllä se toinenkin rasti sieltä löytyi.

Kolmatta reilun puolentoistakilometrin rastiväliä lähdettiin taas etenemään nöyrällä mielellä, häntä koipien välissä. Suorgegeasoaivi:n takana oleva suorasti löytyikin ilman isompia mutkia. Tällä rastilla alkoi ripsimään vähän vettä, mutta se ei sen kummemmin matkantekoa haitannut, eikä sade muutenkaan kestänyt pitkään.

Neljäs rastiväli oli 3 km:n mittainen. Se kulki Junttijoenjänkän kautta ja oli pääosin erittäin juoksukelpoista maastoa. Aluksi näytti siltä, että saisimme jätettyä Ii:n ikämiesparivaljakkoa, mutta sen verran tuli varmaan ihailtua komeita laakeita tunturimaastoja, että rastille tultiin lähes samaan aikaan, vaikkei mekään mitään kiertoa tehty.

Seuraavalla vajaan parin kilometrin välillä päästiin ylittämään taas märkää suota jossa meni vielä oja keskellä. Onneksi toinen Ii:n kaksikosta oli meidän edellä ja ylitti suon ennen meitä. Nähtiin ettei siinä ihan uida tarvitse joten perässä vaan. Ilman suotiedustelijaa olisi voinut usko loppua kesken ja lähdetty hakemaan kuivempaa kohtaa. Nyt ei kastuttu kuitenkaan kuin polviin asti. Juomarasti löytyi myös ilman isompaa hakua, sillä juottomiehet näkyivät jo muutaman sadan metrin päähän.

Loput kolme rastiväliä olivat lyhempiä ja rastit olivat suht selkeissä kohteissa joten pummausta ei niissä tullut. Oikeanpuoleinen akillesjänne oli jo sen verran ärtyneessä kunnossa, että kovin rivakkaa juoksemista ei enää kivikkoisella pohjalla uskaltanut mennä, joten tavoitteena oli nyt vaan selvitä ehjänä maaliin asti.

Maaliin selvittiin ajassa 3:45 ja matkaa kertyi 22,6 km. Tämän päivän sijoitus huononi yhdellä, eli nyt oltiin viimeisiä, mutta yhteistuloksissa edelleen yksi pari jäi taakse. Taas tuli todistettua, että ei meillä vielä ole suunnistajien nilkkoja. Se, että me hävitään kärkiparille 140 minuuttia n.40 km matkalla, ei selity parilla kymmenen minuutin pummilla ja ehkä parilla huonolla reitinvalinnalla. Emme vaan pysty juoksemaan maastossa niin kuin oikeat suunnistajat. Sekin kertoo jotain, että minun keskisykkeet olivat viikonloppuna 129 ja 122, sekä maksimisykkeet 155 ja 153. Ja samaa Tuulikin sanoi, että sykkeet olivat alhaalla ja olisi jaksanut juoksta, mutta kun ei vaan pystynyt.

Joka tapauksessa oli upea viikonloppu ja taas on yksi hieno suunnistuselämys taskussa. Nyt pitää parannella akillesjänteitä ja alkaa valmistautumaan ensi viikonlopun 24h:n rogainingiin. Rogainingia varten tuli testattua omaa energia-geeliseoitusta. Geeli tuli sekoitettua ao. reseptin mukaan.

3/4 dl vettä
1,5 dl maltoa
2 tl hunajaa
2-3 tl kaakaojaudetta

Kaikki sekaisin ja hyvä sekoitus. Tuolla vesimäärällä geelistä tulee sen verran juoksevaa, että se tulee sinappipurkistakin ulos.

“Juu kolaa – sano Venla kun Mikkelissä limsaa tilas” (olipas huono… ja vielä itse keksitty). Jukolalla kyllästetty viikonloppu on nyt sitten suht kunnialla saatu päätökseen ja samalla ensimmäinen kesän kohokohdista takanapäin.

Lauantaiaamusta Focus meinasi revetä liitoksistaan kun neljä henkeä tavaroineen sullottiin autoon sisälle ja nokka suunnattiin kohti päämajakaupunkia. Itselläni oli edessä kolmas Jukolan-viesti. Edellisinä kerroilla osuuteni on ollut kuudes, mutta tälläkertaa pääsin/jouduin 3. osuudelle eli pitkälle yöosuudelle, joka tosin meidän tapauksessamme ei ollut enään yö-osuus. Tällä kertaa siis pääsin lähtemään ihan puomilta eikä tarvinnut odotella yhteislähtöä.

Aamu alkoi jo hyvin sarastaa kun oma osuuteni lähti liikkeelle, mutta olin kuitenkin varustautunut matkaan kunnon otsalampulla, sillä tiheiköt olivat vielä melko hämäriä ja lamppu auttoi kartan luvussa. Onneksi taivas oli melko selkeä joten sieltä suunnalta ei ainakaan tullut näkyvyyttä heikentäviä tekijöitä. Matkaan pääsin hieman ennen klo 3:a.

Sen verran oli jännitystä ilmassa, että päivän sadasensimmäinen kus…pis… -käynti piti suorittaa jo toisella rastivälillä (ja kyllä sitä tuli ja tuli ja tuli…). Rastivälejä en ala tässä käymään sen kummemmin läpi, sillä internetistä loppuisi tila jos niitä selostaisi yksityiskohtaisesti. Mutta täytyy sanoa, että melko hyvä suoritus kokonaisuudessaan tuli tehtyä. Yhtään isompaa hakua ei tullut tehtyä ja pieniäkin vain muutama. Pääsyy hyvää suoritukseen on se, että eipä siellä kauheasti tarvinnyt kyllä suunnistaakkaan. “Kartta rullalla” sai juosta niin paljon vaan kun jaksoi, kunhan vain osasi valita oikean uran jonka alkuosuuksien menijät olivat tehneet, tai sitten alla oli hyväkulkuista polkua jota alue oli ristiin rastiin täynnä. Muutama pienempi haku johtui siitä, kun juoksu-uran valinnassa oli tullut tehtyä virhe ja sitä piti sitten vähän korjata. Tuntui kuin olisi RR-radalla ollut ja siimaria seurannut. Suurin ylimääräinen, n.2 min, kierto tuli 20-21 rastivälillä, kun piti poiketa reitiltä kyykylle, mutta se kierto kyllä kannatti, sillä sen jälkeen jalkaa uskalsi taas liikuttaa eri tahtiin.

Järjestelyistä sen verran, että ihan nappiin ne eivät NAVI:laisilta menneet. Minulle niin rakas aihe, vessat, olivat melko huonosti edustettuina tapahtumassa. Jonot olivat välillä niin pitkät, että housuihin meinasi turahtaa useampaankin otteeseen, ja kerran jouduin lähimetsään turvautumaankin. Toinen (ja kolmas) joista rutistiin, mutta ei kyllä minuun vaikuttanut, oli yöllä ruoan loppuminen ja suihkuista tullut pelkkä kylmä vesi. Hyvää sitten taas oli sauna ja siellä ollut lämmin suihku, jonne pääsi pulittamalla pari lisä-euroa, mutta ne €:t kyllä kannatti maksaa.

Hyvin siis meni, mutta menkööt. Osuuspituuteni oli 14,7 km (gepsiin tuli vähän reilu 17 km) ja aikaa meni hitusen alle 2 tuntia (etukäteisarvion ollessa 2,5 h:n luokkaa). Rasteja oli 27 kpl ja kaikki tuli löydettyä ja koko joukkuekin sai hyväksytyn suorituksen. Ja kun rattiinkaan ei tullut nukahdettua paluumatkalla, niin viikonloppu meni ihan mukavasti.

Mitenköhän sitä oikein sais taottua päähänsä, että tässä nyt ei olla vielä mikään huippusuunnistaja tai edes hyvä suunnistaja eikä edes keskinkertainen. Totuus on, että pohjamudissa sitä oikeasti vielä kuljetaan, ja meno ja suhtautuminen metsässä pitäisi olla myös sillä tasolla. Enää ei kannata syytellä mitään peukalokompassia, sillä suunta ei tunnu pysyvän levyneulallakaan. Jos ei lue karttaa ja vilkuile kompassia, niin ei sitä rastejakaan löydä. Kovalla vauhdilla kyllä pääsee metsässä tutustumaan moneen kivaan paikkaan, mutta lipun löytyminen kyllä pitkittyy huomattavasti.

Lauantaina Ankkurirastien ensimmäisen päivän verryttelyssä jo huomasi, että tänään kulkee kovaa. Tiedä sitten oliko kevyeeseen juoksuasekeleeseen syynä aamulla tehty kympin VK-harjoitus, vai mikä, mutta vauhtia tuntui olevan… ja hirveästi liikaa. Niin paljon oli juoksuintoa, että sen hetkisen lajin päätarkoitus pääsi pahasti unohtumaan. Hieman kartan vilkaisua ja silloin tällöin kompassin suuntaamista… juu ei, ei meikäläiselle, eikä siinä maastossa. Kannon nokkaan olisi pitänyt istua… ja monta kertaa.

Ensimmäiselle rastille mennessä homma lähti jo lapasesta. Pitkähkö väli alkoi heti ajautumaan vasemmalle, mutta tällä rastivälillä vielä järki ja tuuri auttoivat korjaamaan suuntavirheen. Kakkonen meni ihan OK, kun oli lyhyt avokallion ylitys, mutta kolmoselle mennessä tuli sitten ensimmäinen katastrofi. Tällä välillä suunta ajautui ihan eri paikkaan kuin piti ja samaistamisvirheen vuoksi en sitä edes heti tajunnut. Mutta pian ei sitten tiedettykkään alkuunkaan missä sitä oltiin… karttakin oli väärinpäin kädessä. Sitten alkoi sinkoilu sinne tänne ja sehän tiedetysti yleensä auttaa asiaa. Sitten pitikin juosta ensimmäinen kanssasuunnistaja kiinni joka näkyi ja anella polvillaan, että näyttäisi missäpäin karttaa sitä mahdetaan olla, vai ollaanko kartalla enään ollenkaan. Kartalla sentään oltiin, mutta vielä meni tovi ja muutama hermo ennenkuin kolmonen löytyi. Nelosrastikin löytyi ennen kuin kolmonen joka taas edesauttoi hyvään aikaan 3-4 rastivälillä 🙂 (olin sillä välillä 4.). Viitoselle tapahtui katastrofi nro 2 ja kutosella katastrofi nro 3.  Niitä en jaksa edes selostaa. Loput 5 rastia löytyi sitten joten kuten inhimillisesti. Metsässä kun meni huonosti, niin päätin panostaa loppukiriin, joka olikin sarjamme toiseksi paras :).

Sunnuntaina oli vuorossa Ankkurirastien 2. päivä ja edessä pitkä matka. Matka oli tuplasti pidempi kuin lauantain eli 9,2 km, joten jos aikaakin menisi suhteessa saman verran, niin loppuajaksi tulisi 2:15. Tälläkertaa metsään tuli lähdetty lakki kourassa, kompassi toiseen silmään taottuna ja kenkien nauhat ristiin sidottuna ettei vaan juoksemaan pystyisi. Ensimmäinen rastiväli oli 1,5 km ja se tuli otettua melko tarkkaan. Pientä hapuilua oli rastin otossa, mutta ihan kohtalaisesti lähti tämä kisa liikkeelle. Ihme ja kumma homma sujui melko mallikkaasti ihan kalkkiviikoille asti. Vasta toiseksiviimeistä helpoa rastia tuli pari minuuttia sössittyä, mutta muuten ei suurempia hakuja tullut. Ilman tuota yhtä tössimistä voisin olla jopa tyytyväinen suoritukseeni. Rauhallistahan meno oli, mutta eipä tullut kauheasti sinkoiltua ympäriinsä.

Tämä oli nyt kauden kolmas viikonloppu jolloin oli molempina päivinä kisa. Ja joka kerta ensimmäinen päivä on mennyt ihan käteen, mutta joka kerta myös toinen päivä on ollut hieman toiveita herättävä.

Viikko-ohjelma:
Ma: ap. pyöräily 16 km, sali 1h, ip. suunnistus 7 km (tot.)
Ti: ap. juoksu 16.3 km
Ke: ip. pyöräily 16 km, suunnistus 8.5 km (tot.)
To: ap. pyöräily 16 km, sali 1h
Pe: ap. juoksu 16.1 km, ip pyöräily 16 km
La: ap. juoksu 10,2 km, ip. suunnistuskisa 7,4 km (tot.)
Su: suunnistuskisa 11.2 km (tot.)

tot. = toteutunut matka

Tänään sunnuntaina oltiin kisaamassa SM-mitalleista Keuruun erikoispitkällä suunnistusmatkalla. Kisasta jäi mieleen ainakin ainainen jonottaminen. Ensin piti jonottaa järjestäjän bussikyytiä parkkipaikalta kisakeskukseen, sitten pari kertaa vessajonossa (joista toinen jonotus jäi kesken kun tuli kiire lähtöpaikalle, mutta onneksi metsästä löytyy aina joku kannon kolo jolla voi korvata Bajamajan), sitten jonotettiin suihkuun ja viimeksi vielä bussikyytiä takaisin parkkipaikalle (tämäkin jonotus jäi myös lyhyeen sillä lähdin liftaamaan paluumatkaa parkkipaikalle – ja hyvällä tuloksella). Järjestäjille jäi siis jonkin verran parannettavaa.

Parannettavaa kyllä jäi itsellekin, sillä kisan alku meni ihan persiilleen. Parilla ensimmäisellä rastivälillä tuli tehtyä pahoja reitinvalintavirheitä, mutta onneksi tämän jälkeen alkoi sujumaan vähän paremmin. Reitti oli tosi rankka ja rastivälit olivat pitkiä joten hiki virtasi. Kartalla tuli pysyttyä melko hyvin eikä isompia hakuja tullut, mutta reitinvalinnoissa olisi parantamisen varaa. Juostakin jaksoi melko hyvin vaikka paikoin piti kävelykksikin laittaa, mutta loppuun asti jaksoi painaa – suhteessa muihin ehkä jopa hieman paremmin sillä rastivälisijoituksen paranivat loppua kohden mentäessä.

18,7 km reitillä  (kokonaismatka n. 22 km) 23 rastia, sijoitus 21. 33:sta matkaanlähteneestä (27 tuli maaliin). Tulokseen täytyy olla ihan tyytyväinen. Valmistautuminen oli kyllä vähän huono, sillä tankkaaminen jäi lähes täysin tekemättä ja viikollekin tuli vähän turhan paljon treeniä, sillä juoksua ja suunnistusta alkuviikolle kertyi n. 100 km.

Vaikka olinkin jo kerran päättänyt suunnistuskauden tältä vuodelta, niin siltikin piti käydä vielä kertaalleen metsässä. Sipoossa järjestetty Raatojuoksu sai minut vielä pitkittämään suunnistuskautta.

Osuva nimi tapahtumalla, sillä aika raatokuntoon siellä itseni sain. Molemmat nilkat ovat aivan
tohjona ja kipeät, ja toinen vielä jonkin verran turvokissakin. Polven sain taas kipeäksi sekä juoksemalla, että kolhimalla kiveen. Kahden viikon mittainen, pyöräilyä ja punttisalia sisältänyt, juoksutauko taitaa saada vähän jatkoa.

Vaikka nyt onkin aika “raato-olo”, niin metsässä kyllä oli ihan mukavaa. Sää oli mukavan poutainen ja jopa aurinkoinen (pl. paria pientä räntäkuuroa), pari lämpöastetta ja likomärkä metsä. Mikäpä siinä oli lähteä reiluksi kolmeksi tunniksi metsään etsimään 20 km:n reitille ripoteltua 27 rastia.

Lähtötööttäyksen jälkeen metsään säntäsi reilu 700 jalkaparia rasteja etsimään. Vielä K-pisteelle saavuttuani, en ollut hahmottanut A3 -kartastani lähtöpaikkaa enkä ensimmäisen rastin sijaintia sillä kaikki energia meni oikean letkan löytämiseen ja siinä pysymiseen. Onneksi melko pian jalan alle tuli pururataa ja pääsin kunnolla tutustumaan karttaan ja tarkastamaan, että olin osunut oikean letkan mukaan.

Ensimmäiselle rastille pääsi hyvin kunhan vaan peesaili ja oli sen verran kartalla, että tiesi olevansa oikeassa letkassa. Eka rasti oli samalla myös perhoslenkin keskusrasti. Toisellekin rastille oli vielä jonkin verran tunkua, mutta kolmannelle mennessä porukka oli jo hajonnut sen verran, että edessäni näkyi ainoastaan pari-kolme juoksijaa. Nelonen oli taas uusi perhosten keskusrasti joka sijaitsi radiomaston juurella ja siten näkyi jo hyvän matkan päähän.

Vitosrastille mennessä tuli sitten ensimmäinen isompi töppäys, sillä olin varmaankin ottanut suunnan keskusrastilta väärälle rastille. Onneksi pääsuunta oli sama, joten kovin isoa kiertoa ei tullut – muutama minuutti nyt kuitenkin. Kutonen oli sama rasti kuin ykkönenkin joten rastipaikka oli vielä hyvin muistissa vaikka tulosuunta olikin päinvastainen. Seuraavat pari rastia meni suht ok ja niistä seuraava oli taas radiomaston keskusrasti.

Kymppirastille olikin sitten matkaa jo pikkuisen vajaa 2 km, mutta tiekierron ja pienen koudun kanssa todellista matkaa tuli yli 2.5 km. Seuraava rastivälikin oli pitkä n.2.8 km, mutta pitkän (liian pitkän) miettimisen jälleen päätin tehdä reippaan tiekierron ja matkaa välille tuli 4.2 km. En tiedä kuinka järkevä kierto oli, mutta ainakin nostin tuolla rastivälillä sijoitustani 5 pykälää.

Rasti 12 oli melko lähellä ja löytyi helposti. Kolmastoista oli jälleen uusi keskusrasti. Neljästoista löyty vielä ihan hyvin, mutta 15.:llä tuli seuraava isompi haku. Juoksin aivan rastin vierestä ohi melko pitkälle ennenkuin tajusin virheeni. Seuraavat viisi rastiväliä olivatkin aika lyhyitä välejä joissa käytiin pari kertaa keskusrastilla.

Mutta sitten olikin edessä jälleen pitkä väli, noin 2.5 km. Otin jälleen maantien alleni 1.5 km:n ajaksi, jonka jälkeen hyppäsin metsän puolelle. Tässä vaiheessa alkoi jo pohkeet kramppaamaan pahasti ja jaloissa muutenkin painamaan. Olihan takana jo yli 21 km. Metsäpätkällä olevaa suota jouduin kiertämään, sillä sen verran vetiseltä se näytti, että uintihommiin olisi varmaankin joutunut. Kilpakumppani lähti suota ylittämään, mutta sain hänet kiinni ennen rastille tuloa ja sanoi vettä olleen muniin asti – ja pirun kylmää. Pieni kierto ei enään harmittanut. Ennen rastin löytymistä kävin vielä turvallani maassa ja siinä rytäkässä gepsinikin pysähtyi (jonka huomasin vasta pari rastiväliä myöhemmin).

Vielä kerran käytiin radiomaston keskusrastilla ennen kuin matka suuntasi kohti maalin suuntaa.  Rastille 23 reitti olikin melko selvä, sillä olin jo kertaalleen mennyt tämä rastivälin (sillon kuin piti mennä 5:lle) ja uratkin alkoivat olla maastossa jo melko leveät. Polveni kuitenkin sain vielä tälläkin välillä kiveen kolottua ja juoksu muuttui entistäkin tuskaisemmaksi pohje- ja nilkkavaivojen lisäksi.

Loppujen neljän rastin löytämisessä ei sitten ollutkaan enään mitään ihmeellistä. Vauhti ja voimat olivat vaan jääneet matkan varrelle, ja kun edessä eikä takana näkynyt kilpailijoita, niin suurin loppurynnistyskin jäi tekemättä. 20 km reitille tuli mittaa lopulta yli 27 km (tarkka mitta jäi saamatta kun mittari pysähty kesken matkan 15 minuutiksi). Loppusijoitus oli 41. kun hyväksyttävän tuloksen sai 82. Aika oli 3:15, mutta kolmeen tuntiin olisi ollut mahdollisuuksia mikäli ne muutama tyhmä pummi olisi jäänyt tekemättä ja lopussa olisi jaksanut vähän rypistää.