Mitenköhän sitä oikein sais taottua päähänsä, että tässä nyt ei olla vielä mikään huippusuunnistaja tai edes hyvä suunnistaja eikä edes keskinkertainen. Totuus on, että pohjamudissa sitä oikeasti vielä kuljetaan, ja meno ja suhtautuminen metsässä pitäisi olla myös sillä tasolla. Enää ei kannata syytellä mitään peukalokompassia, sillä suunta ei tunnu pysyvän levyneulallakaan. Jos ei lue karttaa ja vilkuile kompassia, niin ei sitä rastejakaan löydä. Kovalla vauhdilla kyllä pääsee metsässä tutustumaan moneen kivaan paikkaan, mutta lipun löytyminen kyllä pitkittyy huomattavasti.

Lauantaina Ankkurirastien ensimmäisen päivän verryttelyssä jo huomasi, että tänään kulkee kovaa. Tiedä sitten oliko kevyeeseen juoksuasekeleeseen syynä aamulla tehty kympin VK-harjoitus, vai mikä, mutta vauhtia tuntui olevan… ja hirveästi liikaa. Niin paljon oli juoksuintoa, että sen hetkisen lajin päätarkoitus pääsi pahasti unohtumaan. Hieman kartan vilkaisua ja silloin tällöin kompassin suuntaamista… juu ei, ei meikäläiselle, eikä siinä maastossa. Kannon nokkaan olisi pitänyt istua… ja monta kertaa.

Ensimmäiselle rastille mennessä homma lähti jo lapasesta. Pitkähkö väli alkoi heti ajautumaan vasemmalle, mutta tällä rastivälillä vielä järki ja tuuri auttoivat korjaamaan suuntavirheen. Kakkonen meni ihan OK, kun oli lyhyt avokallion ylitys, mutta kolmoselle mennessä tuli sitten ensimmäinen katastrofi. Tällä välillä suunta ajautui ihan eri paikkaan kuin piti ja samaistamisvirheen vuoksi en sitä edes heti tajunnut. Mutta pian ei sitten tiedettykkään alkuunkaan missä sitä oltiin… karttakin oli väärinpäin kädessä. Sitten alkoi sinkoilu sinne tänne ja sehän tiedetysti yleensä auttaa asiaa. Sitten pitikin juosta ensimmäinen kanssasuunnistaja kiinni joka näkyi ja anella polvillaan, että näyttäisi missäpäin karttaa sitä mahdetaan olla, vai ollaanko kartalla enään ollenkaan. Kartalla sentään oltiin, mutta vielä meni tovi ja muutama hermo ennenkuin kolmonen löytyi. Nelosrastikin löytyi ennen kuin kolmonen joka taas edesauttoi hyvään aikaan 3-4 rastivälillä 🙂 (olin sillä välillä 4.). Viitoselle tapahtui katastrofi nro 2 ja kutosella katastrofi nro 3.  Niitä en jaksa edes selostaa. Loput 5 rastia löytyi sitten joten kuten inhimillisesti. Metsässä kun meni huonosti, niin päätin panostaa loppukiriin, joka olikin sarjamme toiseksi paras :).

Sunnuntaina oli vuorossa Ankkurirastien 2. päivä ja edessä pitkä matka. Matka oli tuplasti pidempi kuin lauantain eli 9,2 km, joten jos aikaakin menisi suhteessa saman verran, niin loppuajaksi tulisi 2:15. Tälläkertaa metsään tuli lähdetty lakki kourassa, kompassi toiseen silmään taottuna ja kenkien nauhat ristiin sidottuna ettei vaan juoksemaan pystyisi. Ensimmäinen rastiväli oli 1,5 km ja se tuli otettua melko tarkkaan. Pientä hapuilua oli rastin otossa, mutta ihan kohtalaisesti lähti tämä kisa liikkeelle. Ihme ja kumma homma sujui melko mallikkaasti ihan kalkkiviikoille asti. Vasta toiseksiviimeistä helpoa rastia tuli pari minuuttia sössittyä, mutta muuten ei suurempia hakuja tullut. Ilman tuota yhtä tössimistä voisin olla jopa tyytyväinen suoritukseeni. Rauhallistahan meno oli, mutta eipä tullut kauheasti sinkoiltua ympäriinsä.

Tämä oli nyt kauden kolmas viikonloppu jolloin oli molempina päivinä kisa. Ja joka kerta ensimmäinen päivä on mennyt ihan käteen, mutta joka kerta myös toinen päivä on ollut hieman toiveita herättävä.

Viikko-ohjelma:
Ma: ap. pyöräily 16 km, sali 1h, ip. suunnistus 7 km (tot.)
Ti: ap. juoksu 16.3 km
Ke: ip. pyöräily 16 km, suunnistus 8.5 km (tot.)
To: ap. pyöräily 16 km, sali 1h
Pe: ap. juoksu 16.1 km, ip pyöräily 16 km
La: ap. juoksu 10,2 km, ip. suunnistuskisa 7,4 km (tot.)
Su: suunnistuskisa 11.2 km (tot.)

tot. = toteutunut matka